Taulumäellä 30 vuoden jälkeen

Sebastian Bachin teokset ovat olleet mestaripianisti Risto Laurialan ohjelmistossa jo pitkään, mutta Chopinin balladeissa on osa, jota hän ei ole aiemmin esittänyt.

Hevoskärpänen puraisi jo varhain

Satu Paasonen käy ratsastamassa lähes päivittäin. Armi on 5-vuotias suomenhevonen, jonka kanssa ratsastaessa arjen huolet ja murheet unohtuvat.

Pala sielua

8-vuotiaana Susa Pukema alkoi kertoilla päiväkirjalleen koulun tapahtumista ja isosiskoksi tulemisesta. Nykyään hänen henkilökohtaisimmat tunteensa kuulee vain päiväkirja.

Enkeli loistaa ja kirkko soi

Taulumäen ja Palokan kirkkoihin pääsee taas remonttien jälkeen. Monia muutoksista ei silmillä näe, mutta kuulee sitäkin paremmin. Kaapelia sujahti lattian alle ja rakenteisiin 30 kilometriä.

300-vuotias hitti soi jälleen

Laulaja-lauluntekijä Mikko Miettiselle Suvivirsi on ilon ja haikeuden musiikkia, jossa soi pohjoisten kansojen ylistys kesälle.

Lepopaikkoja lepakoille

Hautausmaiden puihin on tänä keväänä kiinnitelty pönttöjä, joissa lepakot voivat ottaa päivänokoset.

Kaupunki taivaan rajalla

Millaisia ajatuksia herää, kun Jyväskylää tulkitsee sen horisonttia katsoen? Mitä siluetti paljastaa Jyväsjärven ja taivaan väliin puristetun kaupungin eilisistä ja huomisista?

Vappu maistuu etämunkeilta

Opiskelija Antony Smal viettää munkinmakuista vappua mieluiten kavereiden kanssa. Tänä vuonna keräännytään yhteen verkon kautta.