Kuusankosken senioreiden kirkkomuskareissa jokainen osanottaja pääsee elämysmatkalle lapsuuden riemullisiin hetkiin musiikin, liikkumisen ja kuuntelun kautta.
Kun senioreiden kirkkomuskaritoimintaa Kuusankosken seurakunnassa puolitoista vuotta sitten viriteltiin, ikäihmisille säännöllisesti tarjottua vertailukohtaa oli kanttori Marianna Pellisen ja varhaiskasvatuksen lastenohjaaja Ulla Rostén-Lahden mukaan vaikea löytää. Nyt niitä järjestetään jo useammassa seurakunnassa. Eri-ikäisten kirkkomuskarit alkavat olla tärkeä osa seurakuntien arkea.
Suosion kasvu ei kummastuta, kun pääsee seuraamaan Kuusankosken seurakunnan salissa elokuun lopulla käynnistynyttä ”irrotteluhetkeä”. Talvikaudella osanottajia on ollut keskimäärin 20–30, tällä kertaa hieman vähemmän.
Seniorimuskari on avoin kaikille Kouvolan seurakuntien alueella. Koska ikääntyessä terveys voi tuoda mukanaan rajoitteita, jokainen saa osallistua sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Myös musiikkitoiveita pyritään toteuttamaan. Haasteellista vetäjille on huomioida samalla kertaa sekä pirteät eläkeläiset että esimerkiksi muistin heikentymisestä kärsivät.
Pellinen muistuttaa, että leikki on osa elinikäistä oppimista, joten musiikin maailmaan sukelletaan laulaen, soittaen, liikkuen, kuunnellen ja muistellen. Kirkkomuskaria onkin mainostettu lauseella: ”Kun kuljetat lapsuutta mukanasi, et koskaan tule vanhaksi”. Hetki lisää kiinnostusta ja rakkautta musiikkiin hengellisyyttä unohtamatta.
– Osallistuminen on paljon enemmän kuin pelkkä katselu tai kuunteleminen. Ihmisille on tärkeää kokea mielihyvää ja oppia uusia asioita. Vilkuttelut, käsileikit, kehorytmit ja erilaisten soittimien kanssa touhuaminen vetreyttää sormia ja kehoa.
Laulujen sanat heijastetaan valkokankaalle. Diojen taustakuvat ovat Ullan valitsemia. Aihepiirit vaihtuvat joka kokoontumisessa. Usein toistuvat laulut Muskaritossut, Kynttilälaulu ja Kuiskaus tulevat tutuiksi. Soitinrepertuaari on laaja. Siihen kuuluvat palasoittimet, marakassit, rummut, rytmikapulat jne. Liikuntaosiota tehostavat värivarjo, rytmirinkula ja koordinaatioharjoitukset. Kuunteluun puolestaan liittyvät äänitteet ja toivelaulut. Vetäjät ovat rakentaneet johonkin lauluun äänimaiseman esimerkiksi linnunlaulu-, ukkos- ja merenaaltosoittimilla. Yhteisiäkokemuksia voidaan jakaa kahvipöydässä kirkkomuskarin jälkeen.
Ennen kahvioon siirtymistä alusta astimukana viihtynyt Kaarina Vehmassalmi Kuusaalta pohtii, että hänet sai tulemaan joukkoon laulaminen ja musiikki. Käynnit kivassa porukassa ovat antaneet itselle lisää rohkeutta.
Kari Heikkinen arvostaa oman kylän miehenä liikkumisen ja pullakahvin ohella sitä, että lauluissa ja musiikissa on laaja skaala hartaudesta iskelmiin. Turvallisuutta luovat alussa ja lopussa toistuvat traditiot. Lopputoivotus puhuttaa: ”Kuiskaus Taivaan Isälle: ota minut lähelle, sipaise enkelin siivellä, jokaisella retkellä”.
Seniorimuskarit Kuusankoskella ja Valkealassa
Kuusankosken seurakuntatalossa perjantaisin parillisilla viikoilla klo 12.30–13.30.
Valkealan seurakuntakeskuksen yläsalissa torstaisin parillisilla viikoilla klo 13.–14.30. Musisoidaan yhdessä ja juodaan päiväkahvit. Vetäjinä Kirsi Rantala ja Saara Kupias.
Jaa artikkeli: