Suuri paasto… Miksi? Vastahan olin herkuttomalla, tipattomalla ja lihattomalla, hankin salikortin ja aloitin projektin ”kesäkuntoon”. Kieltäydyin, kaikesta! Ja nyt, tämä, juuri kun pääsin helmikuuhun, maaliskuuhun… Mitä vielä?
” Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää…”
No kurista ja kurituksesta on nimenomaan kyse. Juuri sen tarpeessahan tässä ollaan! Vähän itsekuria, sopivia esteitä, kovaa työtä, kiellettyjä hedelmiä varoen. Kyllä MINÄ tämän pystyn ja kestän! Mutta saivathan siinä aikataulut kyytiä kaidalla tehokkuuden tiellä.
”…Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.”
Ahaa… Jäiväthän siinä muutkin tehokkuuden alle… perhe, ystävät. Jos en ollut töissä, olin lenkillä. Kun muut nauttivat kahvileivästä ja hetkestä, minä sanoin kovaan ääneen, vakavalla ilmeellä, etten ottaisi palaakaan. Olin keskittynyt omiin sääntöihin, rajoihin, jotka vain odottivat rikkomista. Ei se alkuvuosi niin hyvää aikaa ollut…
”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.”
Takaisin… Antaisin aikaani, katsoisin eteeni, enkä vain sykemittarini askelmäärää. Kuuntelisin Sinun ääntäsi minussa, lepäisin sinussa, Sanassa, rukouksessa, hiljaa. Pois kireys, suoritus. Olisin läsnä, näkisin tärkeimmän…
”Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”
Siinä sinä olet. Olit koko ajan. Tätä minulta odotit, tällaista paastoa. Tätä on rakkaus, Luojan kuiskaus luodulle, kovaan ääneen. Tällä matkalla, kohti tyhjän haudan riemua. Sinä voitit!
(Jes. 58:1-9)
Mirva Lehtinen
Kuusankosken seurakunnan kappalainen
Jaa artikkeli: