Kun viestimme, meitä voi askarruttaa, menikö viestini perille? Tulinko ymmärretyksi? Kun saamme lyhyitä some-viestejä, on vaikeata tulkita lähettäjän tunteita. Loppujen lopuksi, olimme viestittäjiä tai viestin vastaanottajia, mikään ei korvaa viestintää kasvotusten.

Puhumaan oppii puhumalla

Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeen kymmenennen luvun jakeessa 8 näin: ”Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi.” Paavali ei tarkoita sinun ajatuksiasi, näkemyksiä, eikä sinun sanaasi. Paavali täsmentää jatkamalla näin: ”Sana on — nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.” (jae 8) Siis kyse on siitä sanasta, jonka olet saanut kuulla ja ottaa vastaan Jumalalta. Se, jota olet saanut kuulla Raamatusta, kirkon opetuksessa ja julistuksessa. Mikä sana tämä oikein on? Paavali jatkaa jakeessa 9: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.” Kyse on siis hyvästä sanasta, pelastuksen sanasta, evankeliumin sanasta, uskon, toivon ja rakkauden sanasta; Kristuksen sanasta, itse Kristuksesta.

Pieninä lapsina opimme puhumaan siten, että meille puhuttiin. Vanhempamme puhuivat meille jatkuvasti, vaikka emme vielä ymmärtäneet emmekä pystyneet vastaamaan. Näin puhuminen kehittyy: kun sinulle puhutaan, opit puhumaan. Sama pätee kristillisessä elämässä. Et voi tulla kristityksi, et voi oppia puhumaan kristittynä, ellei sinulle ensin puhuta — paljon, jatkuvasti, ymmärrettävästi.

Tiedosta kokemukseen

Jumala halusi varmistaa, että Hänen viestiänsä meille ei väärinymmärretä. Siksi hän lähetti selvän, ymmärrettävän Sanansa. Jeesus on Sana, joka tuli lähelle. Hän puhui. Hän kosketti. Hän paransi. Hän torui kovasydämisiä. Hän karkotti pahoja henkiä. Kun tarvitset armoa, Hän julistaa: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi.” (Mk 2:10) Kun olet yksinäinen, Hän lupaa: ”Minä olen kanssasi kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt 28:20) Hän on ”sana, joka rohkaisee uupunutta” (Jes. 50:4), uupuneille levon lähde (Matt. 11:28). Hän on totuuden (Joh 14:6), tiedon, viisauden, ymmärryksen Sana (Kol. 1). Hän on itkevä Sana (Joh. 11:35), huokaileva, kuormittunut Sana (Mk 7), ristillä kärsivä, verta vuotava, kuoleva, haudattu, ylösnoussut Sana, kunnian kirkkaudessa asuva Sana, rukoileva Sana, ikuinen Sana. Jeesus on se Sana, Isä, Poika ja Pyhä Henki se nimi, joka kasteessasi sinun yllesi puhuttiin.

Psalmi 34 kehottaa meitä: ”Maistakaa ja tietäkää, että Herra on hyvä.” Maistaminenhan on kokemuksen, ei tiedon, asia. Joku voi kertoa, että hunaja on makeaa. Mutta ennen kuin lapsi itse maistaa hunajaa, hän ei voi tietää hunajan makeudesta. Juuri tästä on kyse kristillisessä uskossa. Voit älyllisesti tietää, että Jumala on hyvä, Taivaallinen Isäsi. Silloin olet ”kristillisessä tiedossa”. Mutta on aivan muuta kokea, maistaa Hänen hyvyyttään, rakastavaa huolenpitoaan, uskollisuuttaan, kun olet ahdingossa, tukalassa tilanteessa. Raamattu kehottaa meitä: ”Antakaa Kristuksen Sanan asua runsaana keskuudessanne.” (Kol. 3:16) Tämä tapahtuu silloin, kun mahdollisuuksien mukaan kuuntelemme Jumalan lupauksia evankeliumista Raamatussa, kun nautimme ehtoollista, kun rukoilemme ja ylistämme Jumalaa. Tämä syötävä, juotava, lupausten Sana ravitsee meitä.

Kun Jumala on näin runsaasti puhunut meille, näin ruokkinut meitä, miten meidän tulisi Hänen lapsinaan oppia puhumaan? Harjoittelemalla puhumaan sitä kieltä, niitä sanoja, Kristus Sanaa, joka meille on puhuttu. Se ”sana, joka on sinun suussasi, sinun sydämessäsi,” se toivon sana, rakkauden sana, ilon sana, armon sana, vapauden sana, rohkaisun sana, ylistyksen sana, Kristus itse. Sopivalla tavalla, omalla paikallasi ja luonteellesi sopivasti kerro evankeliumia Kristuksesta ja Hänen pelastuksestaan.

Rukoilemme: Pyhä Jumala, kiitos Sanastasi, joka nuhtelee, ohjaa, rohkaisee ja ravitsee meitä. Vahvista uskoamme Kristukseen niin, että vaikeinakin aikoina voisimme maistaa Sinun armoasi ja luottaa Sinun hyvyyteesi. Auta meitä raivaamaan paljon tilaa Sanallesi elämässämme. Tätä pyydämme Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen.

Artikkeli Maistaminen on kokemuksen asia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kristillisen uskomme ydin, evankeliumi, tarkoittaa ilouutista. ”Evankeliumi on liikkeelle lähettävä voima.” Miten tämä uutinen on kohdannut sinut, miten se vaikuttaa elämässäsi? Ilahduttaako se, vahvistaako se, lohduttaako se, saako se sinut liikkeelle? Onko evankeliumin jakaminen epämiellyttävä taakka, väsyttävä vaatimus? Saako se sinussa saman reaktion, kuin huoneen siivous nuorissa: ”Täytyykö minun? Ihanko oikeasti?” Entä jos evankeliumin voima ei olekaan vaatimuksen taakka, vaan lupauksen voima? Mitä jos evankeliumin muoto onkin ”saat,” ja ”sinun puolestasi annettu”, eikä ”sinun pitää, sinun täytyy”?

Evankeliumin ydin onkin uutinen, ei siitä, mikä saa sinut liikkeelle, vaan siitä, mikä sai elävän Jumalan liikkeelle; ei siitä, kuinka mahtava sinä olet, vaan siitä, kuinka mahtava Jumala on tullut lähelle vajavaista ihmistä! Kuten Paavi Franciscus toteaa, ”Evankeliumin ilo täyttää niiden sydämen ja elämän, jotka ovat kohdanneet Jeesuksen.” Evankeliumin ilo, ilon voima, on juuri se, joka saa meidät kristittyinä liikkeelle! Se sai myös Jumalan liikkeelle.

Heprealaiskirjeen kahdennentoista luvun alussa luemme nämä sanat: ”Heitetään siksi pois kaikki taakat ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Niin jaksamme juosta loppuun asti sen kilpailun, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen. Edessään olevan ilon vuoksi hän kesti nöyryytyksen ristillä. — Ajatelkaa häntä, jotta ette väsähtäisi ja antaisi periksi.”

Tässä kristillistä elämäämme kuvataan juoksuna kohti Jeesusta. Miksi kannattaa lähteä liikkeelle, uskossa, kohti Jeesusta? Koska Jeesus lähti liikkeelle, rakkaudessaan, kohti sinua. Miksi kannattaa suunnata katse Jeesukseen? Koska Jeesus jo kauan sitten suuntasi katseensa sinuun, Hän lakkaamatta huomioi sinua. Miksi kannattaa ajatella Jeesusta? Koska hän lakkaamatta ajattelee sinua ja rukoilee puolestasi. Miksi kannattaa iloita Jeesuksesta, tehdä hänestä syvin ilonlähteesi? Koska Jeesus ensin teki sinusta hänen ilonsa; ilon, jonka saamiseksi hän tekisi mitä tahansa, kärsisi jopa ristinkuoleman! Sinä olet se ilo, jota Kristuksella ei vielä ollut, jonka takia hän kärsi nöyryytyksen, häpeän, pilkan, hylätyksi tulemisen, kuoleman, helvetin. Ilon vetovoima vei Jeesuksen ristin, haudan ja ylösnousemuksen kautta siihen asemaan, jossa hän tänään rukoilee lakkaamatta meidän puolestamme.

Jeesuksen seuraaminenkin on kehystetty ilolla, alusta loppuun. Palaan heprealaiskirjeen kohtaan: ”Heitetään pois kaikki taakat ja synti.” Tuohan on synnintunnustus, jonka seurauksena saat ottaa vastaan synninpäästön ilon! ”Ajatelkaa häntä” – sitä juuri äsken teimme. Se on Raamatun lukemista ja evankeliumin pohdintaa. Jjotta ette väsähtäisi ja antaisi periksi.”  Koska lannistus ja luopuminen ovat jatkuvana houkutuksena, on tärkeää keskittyä yhä uudelleen evankeliumiin ilostamme, joka löytyy Jeesuksessa. Hän on lihaksi tullut ilosi, lähelle tullut ilo, ylösnoussut ja elävä ilo, uskollinen ilo. Hän on tehnyt kaiken tarvittavan, jotta saisit rauhan niistä asioista, jotka painavat elämääsi ja kaikesta, joka erottaa sinut Jumalasta. Oli tilanteesi mikä tahansa tänään, voit iloita Hänestä, Hänessä ja Hänen kauttaan kiittää taivaan Isää. Kuten jo psalmeissa luvattiin: ”Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa.” (Ps. 34:6)

Rukoilemme: Pyhä Jumala, kaiken hälinän ja huvituksen, lannistuksen ja väsymyksen keskellä, auta meitä kiinnittämään katseemme Jeesukseen. Kasvata meitä vaikeuksien kautta niin, että juurtuisimme yhä syvemmin Sinuun ilonamme. Tätä pyydämme Jeesuksen nimessä, aamen.

Artikkeli Evankeliumi on liikkeelle lähettävä voima julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olet myös vapaa tekemään suuria, elämän suuntaa muokkaavia, mullistavia valintoja: uran valinta, puolison valinta, uskon tai uskonnon valinta. Toisaalta korona-aikana valinnan vapauttamme rajoitetaan: et saa mennä, minne ikinä tahdot; et saa nähdä, ketä haluat; et saa tehdä, mitä ikinä lystää, et saa koskettaa, halata, lähestyä.

Arto Salonen ja Mikko Kurenlahti esittelevät uudessa kirjassaan Rakkautta ja Valoa: Tie hyvään tulevaisuuteen, miten määritellä ja valita yhä uudelleen, minkälainen elämä on elämisen arvoista. Silloin kun tulevaisuus näyttää epävarmalta, tuntuu uhkaavalta, kun valinnan vapauttamme rajoitetaan, miten voimme löytää ja säilyttää, jos ei valinnan vapauden, niin ainakin valinnan ilon? Juuri tästä, valinnan ilosta, Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumin viidennessätoista luvussa, kun Hän sanoo: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät…jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.” Lähetysteologina näen näissä jakeissa, jos ei lähetyskäskyn, niin vahvan lähetyslupauksen. Haluan nyt avata, miten tämä lähetyslupaus, ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät,” on vapauttava, järkkymätön ja dynaaminen. Vapauttava, järkkymätön, dynaaminen.

”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” Tämä Jeesuksen lupaus on, ensinnäkin, 1) vapauttava. Miksi? Koska se poistaa valinnan paineet ja itsemme epäilyn, epävarmuuden. Seurakuntapappina, kun tein avioliittoa edeltävää sielunhoitoa pariskuntien kanssa, painotin aina Jumalan valintaa ja roolia avioliitossa. Kun aviopari luottaa omaan kykyynsä tehdä viisas valinta puolison suhteen, kun aviokriisi iskee, mieltä helposti kuormittaa nakertavat epäilykset: ”Teinkö sittenkin väärän valinnan? Eikö hän olekaan se oikea minulle?” Vastaavasti, jos määrittelee Jumala-uskon omana valintana, epäilyt voivat helposti syöstä uskon kriisiin: ”Teinkö sittenkin väärän valinnan? Entä jos Jumala ei olekaan rakastava tai hyvä, tai jos Jumalaa ei ole olemassakaan?” Näin tärkeissä suhteissa—puoliso, Jumala—mitä suuremmat paukut, sitä suurempi paine valita oikein. Siksi Jeesuksen lupaus, ” Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät,” on silkkaa evankeliumia, virkistävän vapauttava. Koska Hän on valinnut sinut, kaikki paineet ovat pois! Voit rauhoittua, levätä, luottaa Hänen lupaukseensa. Vapaudut paineista olla tarpeeksi fiksu, valitaksesi oikein. Voit vapaasti suhtautua Kristukseen hyvänä paimenena, joka valitsi sinut lampaakseen, niin kuin kaksi viikkoa sitten pohdimme.

Toiseksi Jeesuksen lähetyslupaus on 2) järkkymätön. Pauhaa ympärilläsi minkälainen myrsky, tai sisälläsi kuinka kovat paineet, syvin ilo voi pulputa sielustasi kuin suihkulähde. Miksi? Koska tämä ilo ei riipu tahtotilastasi, tekniikoista, tai tsemppauksesta. Tämä ilo ei ole ansaittava, tulevaisuuden saavutus, vaan vastaanotettava, ansaitsematon lahja. Huomioi, kenen valinta tuo sinulle ilon? Kristuksen valinta, ei sinun! Koska Kristus on jo, armossaan ja rakkaudessaan, valinnut sinut, se on jo tapahtunut, siksi se on muuttumaton, järkkymätön fakta, pohjattoman lohdun ja ilon lähde! Tälle lupauksen kalliolle voit rakentaa elämäsi, oli tulevaisuus kuinka epävarma.

Pääsiäisen ilosanoma, ”Hän ei ole täällä! Hän on ylösnoussut!” oli dynamiitti, joka räjäytti opetuslasten epätoivon ja lähetti heidät rohkeasti liikkeelle jakamaan tätä mieletöntä sanomaa. Kristus on voittanut kuoleman! Hänessä tulevaisuutesi on taattu! Jumala pitää lupauksensa! Näin stoori jatkuu, Johannes 15: ” Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää.” Kuulitko? Kristuksen valinta lahjoittaa sinulle ilon. Mutta tuo ilo ei ole yksityinen omaisuutesi, vaan se on dynaaminen voima, joka lähettää liikkeelle. Iloa, todellista iloa, eihän sitä voi pitää omanaan! Syvä ilo on dynaaminen, se on tarkoitettu jaettavaksi.

Suurimman ahdinkonsa edessä, Jeesus teki vaikeimman valintansa: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” Tämä valinta vei kärsimyksen kriisiin, syvimpään helvettiin, ristin kuolemaan. Heprealaiskirje valottaa tätä valintaa: ”Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset… Ajatelkaa häntä… jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.” Hän valitsi kärsimyksen ja kuoleman. Ei siksi, ettet kärsisi vaan siksi, että kun kärsit, sinulla olisi vapauttava, järkkymätön, dynaaminen ilo.

Hyvä kuulija, en tiedä, mikä tilanteesi tänään on. Voitko hyvin, melko OK, vai todella huonosti? Onko korona-kevät 2021 painanut sinut maan rakoon? Kamppailetko ahdinkojen, epävarmuuden, lannistusten kanssa? Oli tulevaisuutesi kuinka epävarma, voit tarttua ylösnousseen Jeesuksen lähetyslupaukseen: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät. Minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää.”

Artikkeli Valinnan ilo julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Polulle kannattaa lähteä

Jeesus sanoo: Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun … »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”  (Joh. 14)

Korona-aikana monille on jokin tuttu ulkoilupolku tullut erityisen tärkeäksi virkistyksen paikaksi.  Meistä jokainen, sinä ja minä, olemme tien kulkijoita. Polku, tai tie, on vertauskuva, ei vaan uran tai avioliiton valinnalle, myös koko elämällemme. ”Hänen maallinen tiensä tuli nyt päätökseen,” sanotaan kuolleesta. Halusit tai et, olet tien tallaaja.

Palaan nuorten kysymykseen kasvitieteellisessä puutarhassa: ”Kannattaako tuolle polulle lähteä? Mitä sieltä löytyy?” Suomalaiselle vastaus lienee ilmiselvä: ”Kannattaako luontoon mennä? No totta kai! Sehän on itsestään selvää!” Viime viikolla kohtasimme Jeesuksen oikeana paimenena, joka lupaa yltäkylläisen elämän, Johannes 10. Tänään, Johannes 14, kohtaamme Jeesuksen tienä, joka vie Isän luo, Isän kotiin: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin Minun kauttani.” JES! Nyt olemmekin kristinuskon aivan ytimessä, siinä väkevässä väitteessä, joka sai, ja edelleen saa, miljoonia kääntymään kristityksi. Entä jos suomalaiselta kysyisikin, ei metsäpolusta, vaan tästä tiestä? ”Hei, kannattaako tuolle Kristus tielle lähteä, mitä sieltä löytyy?” Kristus tie, minkälainen se on? Minne se viekään? Kannattaako? Mitä sinä, hyvä kuulija, vastaisit? Jos olet kristitty, minkälainen tie Kristus on sinulle?

Ei sohvaperunoita 

Varhaiset kristitythän tunnettiin, kutsuttiin, juurikin ”tien kulkijoina.” Ei “penkin lämmittäjät,” “sohvaperunat,” ei edes “maailman parantajat,” vaan ”tien kulkijat.” Kun kulkee Kristus tietä, on Hänen opetuslapsensa, halusi tai ei. Jeesuksen seuraaminen, opetuslapseus, on ollut vahva, lähetysteologian painotus erityisesti vuoden 2018 maailmanlähetyksen konferenssin jälkeen. Kristuksen seuraaminen, se ei ole joku herätyskristillinen hörhö huuhaa, se ei ole vain joidenkin juttu. Koska Kristus on tie, totuus ja elämä, Kristus tiellä tallaaminen, Hänen seuraamisensa, se on ydinjuttu, perusjuttu, kristityn juttu. Se ei ole mikään lisuke muihin juttuihin, se on pihvi. Jos sitä ei ole, ei ole kristittyä eikä kristillistä kirkkoa.

Kun kävelee tiellä tai juoksee polulla, ei kannata töllöttää liikaa omia jalkoja tai käsiä, muuten voi käydä huonosti, törmätä toiseen, kaatua, jopa eksyä. Kannattaa pitää katse kiinnitettynä eteenpäin, tiehen. Oleellista on tällä tiellä tallaaminen, ei jollain muulla.

 Meillä kristityillä on joskus huono tapa ihailla omaa tapaamme kulkea Kristus tiellä, jopa arvostella tai väheksyä muulla tavalla kulkevia. Meitä tien tallaajia on monenlaisia: on nuoria ja vanhoja, on hitaita ja nopeita, on puheliaita ja hiljaisia, on liberaaleja ja konservatiiveja, on vilkkaita ja väsyneitä, jopa masentuneita.

Omaa Kristus seuraamistani on auttanut ajatus Kristus tiestä liukuhihnana. Liukuhihnallahan, esimeriksi lentokentällä, voi olla monella tavalla. Voi kävellä hitaasti tai ripeästi, jopa juosta, jos on kiire. Mutta voi myös rauhassa seistä perheen tai kavereiden kanssa. Jos väsyttää, voi istahtaa matkalaukun päälle tai nojata kaiteeseen. Jos on oikein uupunut, voi jopa käydä pötköttämään! Vilkkaat lapset keksivät myös juosta väärään suuntaan tai roikkua kaiteen yli. Oleellistahan ei ole, miten sinä jaksat kulkea, vaan se, että olet tällä tiellä, oikealla liukuhihnalla, Kristus tiellä!

Vaikka olisit kuinka pettynyt Jumalaan, kristilliseen kirkkoon tai itseesi, vaikka sinulla olisi koviakin kamppailuja tai kysymyksiä, näytti tulevaisuus miltä tahansa, vaikka kuinka korona tai kaveri ärsyttää, oli uskosi minkälainen tahansa, jos olet kristitty, pysy tällä polulla, tallaa tätä Kristus tietä! Jos et ole vielä kristitty, kutsun sinua: Lähde tälle Kristus tielle, anna Jumalan yllättää sinut. Jos teet niin, mihin Kristus vie sinut, mitä löydät? Syvän levon sydämeesi, rauhan myrskyjenkin keskellä, kodin, jota olet aina kaivannut, ikuisen elämän. ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa minuun.”

Artikkeli Minä olen tie julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Huh huh! Kovakouraista, karua kohtelua. Sellainen tunne, että meinaa kuolla. Kiehtooko? Kiinnostaako? Onko kivaa? Johanneksen evankeliumin kymmenennessä luvussa Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän. Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.”

Haluatko yltäkylläisen elämän? Jos haluat, niin suostutko kohtaamaan todellisen, elävän Jumalan juuri niin kuin Hän oikeasti on, eikä niin kuin toivoisit Hänen olevan? Eli suostutko suhtautumaan Jumalaan, Jeesukseen, paimenena ja itseesi lampaana? Jos et suostu tähän, voit nauttia hyvää elämää, mukavaa elämää, jopa rikasta elämää, mutta voit jäädä Jeesuksen tarjoamasta yltäkylläisestä elämästä paitsi. Aika väkevä väite! Mitä tarkoitan?

Jos haluat aidosti tutustua johonkin, täytyy antaa kyseisen henkilön kertoa itsestään ja hyväksyä tämä itseilmoitus. Et voi väittää, ”no, sä väität olevasi rasittunut, ylipainoinen, lyhyt, keski-ikäinen yksinhuoltaja, mutta mä mieluummin ajattelisin sua pirteänä, hoikkana, pitkänä, kaksikymppisenä urheilijana.” Jos haluat aidon suhteen toisen ihmisen kanssa, täytyy hyväksyä hänet niin kuin hän on, eikä muokata häntä mielikuvituksessasi mieluisammaksi.

Jos Jumala on elävä todellisuus ja persoona, Isä Poika ja Pyhä Henki, joka haluaa parastasi ja kaipaa aitoa suhdetta kanssasi, silloin oleellista on kuunnella Hänen ilmoitustaan itsestään, eikä ladella omia toivomuksia. Jumalan persoona on moniulotteinen, Hän on loputtoman rikas mysteeri.

Älä luo hänestä toivomuksiesi mukaista, yksiulotteista sarjakuvahahmoa! Johannes 10: ”lampaat kuuntelevat hänen ääntään — ja seuraavat häntä, koska tuntevat hänen äänensä.” Lampaina, meidän tulee kuunnella tarkkaan, huolellisesti, kaikkea, mitä hyvä paimen sanoo, hyväksyä se, rypyt ja raadollisuus kaikkineen, eikä puhua päälle väittäen, ”Mutta kun…”. Mutta ”kun:in” jälkeen seuraa vaan oma mielikuvituksesi luomus, ei oikea paimen.

Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä Paimen, oikea Paimen. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Oikea paimen ei ole kiltti, hän ei ole nynny, joskus hänen kohtelunsa tuntuu rajulta, ei kovin rakastavalta. Kun Jeesus kutsuu meitä lampaiksi, se ei ole imarteleva kehu. Sori vaan, mutta lammas on tyhmä, avuton, ilman huolenpitoa se väistämättä eksyy ja kuolee nälkään. Hengellisesti, kun olemme lampaita, emme itse löydä tietä turvaan, kotiin, Jumalan luo. Emme voi pelastaa itseämme. Ja kun paimen, rakkaudessaan, etsii ja pelastaa meidät, valitamme että jos Hän rakastaisi meitä, niin ei antaisi meidän kärsiä näin paljon.

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Oikea paimen ei lupaa vaivatonta elämää ilman kärsimyksiä. Hän ei myös lupaa selittää kaikkia syitään sinulle. Ei, sen sijaan voit luottaa paljon parempiin lupauksiin: Psalmi 23 ”Vaikka minä kulkisin kuoleman laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.” Voi olla, että Hänen paimensauvansa pökkiminen ei tunnu mukavalta, et ymmärrä Hänen johdatustaan, et pidä asioista, joita Hän sallii. Älä hätäile, älä hötkyile! Pysy paikoillasi, kuuntele, suostu kuuntelemaan ja luottamaan Hänen väkevään rakkauteensa, Hänen hämmentävään hyvyyteensä.  

Miksi tarvitsemme hyvää paimenta? Koska ilman häntä eksymme, näännymme, kuihdumme, kuolemme, vailla turvaa ja yltäkylläistä elämää. Evankeliumi, jota kirkko on kautta aikojen lähetystyössä julistanut, kiteytyy Johannes Kastajan kuvaukseen Jeesuksesta: ”Katsokaa, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnit.” Palaan alkukertomukseeni. Miten Jeesus, hyvä paimen, puhdistaa meidät? Ei kastamalla meitä desinfiointiliuokseen, vaan kastamalla meidät itseensä; tai pikemminkin, suostumalla itse karitsaksi ja syntisten ihmisten karuun kohteluun, jopa ristinkuolemaan.

Hän ”panee henkensä alttiiksi lampaiden [siis sinun ja minun] puolesta.” Siksi on turvallista luottaa häneen. Kiinankielen sanamerkki ”vanhurskas” vihjaa tästä. Kiinaksi ”vanhurskas” merkissä on kaksi osaa: alaosassa on ”minä”, yläosassa on ”karitsa”. Kristittyinä näemme tässä vahvan symboliikan: Kun Jumalan karitsa, Jeesus Kristus, peittää minut itsellään, olen vanhurskas, saan yltäkylläisen elämän. Tulevina perjantai-aamuina avaan lisää Johanneksen evankeliumin teksteistä Jeesuksen häkellyttävää hyvyyttä.

Rukoilemme: Rakas taivaallinen Isä, kiitos Jeesuksesta, hyvästä paimenesta, joka näkee koko laumansa eikä koskaan kadota silmistään yhtäkään. Suo meidänkin jokaisen kuulua hänelle, kun hän kutsuu meitä missä olemmekin, etsii meitä, kun eksymme ja antaa meille yltäkylläisen elämän. Aamen

Artikkeli ”Hyvä Paimen” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

1. Kuinka monta lähetystyöntekijää toimii maailmalla? Mistä he ovat lähtöisin?
2. Kuinka monta ihmistä on vielä vailla evankeliumin ilosanomaa?
3. Mikä on globaalin karismaattisen ja helluntailiikkeen nykytilanne?

Nämä kysymykset lähetyksestä, evankelioinnista ja karismaattisesta liikkeestä ovat vain kolme aihetta monien tärkeiden joukossa, mutta ne olivat kaikkein kysytyimmät aiheet vuonna 2020. Koska nämä kysymykset valottavat globaalin kirkon tulevaisuuden suuntauksia, ne ovat myös kysymyksiä tulevaisuudesta. Ennen kuin avaan näitä kolmea teemaa, aloitan lyhyellä katsauksella globaalin kristinuskon kokonaiskuvaan.

Kokonaiskuva ja megatrendit

Kristinuskon painopiste siirtyy yhä vahvemmin globaaliin etelään. Globaalin etelän kristittyjen osuus maailmanlaajuisesta kirkosta kasvaa seuraavan 30 vuoden aikana 1,7 miljardista kristitystä (67 % koko kirkosta) 2,6 miljardiin kristittyyn (77 %). Tänä vuonna kristittyjä on n. 2,55 miljardia (32,3 % maailman väestöstä). Kristittyjen määrä kasvaa vuoteen 2050 mennessä 35,0 %:iin maailman väestöstä. Yhdessä islamin kanssa, nämä kaksi, maailman suurinta uskontoa muodostavat liki 2/3 osaa (63,67 %) maailman väestöstä. Sosiologisesti, kristinusko yhä vahvemmin kaupungistuu, nuortuu ja köyhtyy. Teologisesti, globaali kristinusko muuttuu yhä enemmän karismaattiseksi, itsenäiseksi ja kokemusta painottavaksi.

Kysymys lähetyksestä: Kuinka monta lähetystyöntekijää toimii maailmalla?

Lähetystyöntekijä käsitteenä on muuttunut paljon viimeisen vuosisadan aikana. Tästä syystä on vaikeaa tarkasti määritellä, kuinka monta lähetystyöntekijää palvelee maailmalla tänään. Kun lähetystyöntekijä määritellään niin, että se on kristitty, joka ylittää kansainvälisen rajan vähintään kahdeksi vuodeksi todistaakseen uskostaan sanoin ja teoin, niin viime vuonna maailmalla toimi n. 425,000 lähetystyöntekijää. Tämä luku poissulkee sekä lyhytaikaiset lähetystyöntekijät (jotka toimivat usein muutaman viikon palveluprojekteissa oman maansa ulkopuolella) että kotimaiset työntekijät (ns. ”national workers”) jotka ylittävät kulttuuri- tai kielirajoja oman maansa sisällä (esim. kristitty etelä-Intiasta, joka lähtee pohjois-Intiaan evankelioivaan työhön).

Minkälaisia kehityksiä on nähtävissä lähetystyöntekijöiden suhteen? Ensin, lyhytaikaisen lähetystyön suosio kasvaa vahvasti, varsinkin nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Toiseksi, samalla kun globaalista pohjoisesta lähetetään yhä vähemmän lähetystyöntekijöitä, globaalista etelästä heitä lähetetään yhä enemmän. Vaikka Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta lähetetään edelleen valtaosa lähetystyöntekijöistä (53 %), esimerkiksi Filippiineiltä, Kiinasta, Brasiliasta ja Etelä-Koreasta lähetetyt lähetit edustavat lähetystyön tulevaisuuden kasvoja. Kolmanneksi lähetystyöntekijöitä lähetetään kaikkialta kaikkialle. Hieman yllättävää on se, että suurimmat lähetystyöntekijöiden lähettävät maat ovat samalla niitä, jotka ottavat eniten lähetystyöntekijöitä vastaan (esim. Yhdysvallat). Haastavan surullinen epätasapaino on nähtävissä siinä, että maihin, jotka eniten tarvitset lähetystyöntekijöitä, lähetetään suhteellisen vähän lähettejä. Esimerkiksi Bangladeshiin (enemmistö muslimi maa) lähetettiin n. 1000 lähettiä, kun väestöltään samankokoiseen Brasiliaan (enemmistö kristitty maa) lähetettiin 20,000 lähetystyöntekijää.    

Kysymys evankelioinnista: Keitä evankeliumi ei ole vielä tavoittanut?

Kysymys maailman evankelioimisesta (ns. ”world evangelization) on edelleen ajankohtainen. Vaikka kristillinen todistus ja evankeliumin ilosanoma on levinnyt ympäri maapalloa, maailman 14 000 kulttuurista edelleen yli 4 000 eivät ole kohdanneet kristinuskoa. Näistä valtaosa sijaitsevat muslimi, hindu tai buddhalaisissa maissa. Kristillisellä sanomalla ”tavoitettu” henkilö määritellään ihmiseksi, jolla on ollut tyydyttävä mahdollisuus kuulla sanoma ja vastata siihen, joko kielteisesti tai myönteisesti. Ihmisryhmän evankeliointi mitataan usealla tekijällä, joihin kuuluu mm. kristittyjen läsnäolo, kristillisen median saatavuus, lähetystyöntekijöiden läsnäolo ja uskonnollisen vapauden taso. Samoin kuin lähetystyöntekijä, ”evankelioiminen” käsitteenä on laajentunut sisältämään enemmän kuin kristillisen sanoman julistamisen, esimerkiksi myös kulttuurienvälisen ystävyyden.

Vaikka kristinusko monipuolistuu, sen missionaarinen perusolemus johtaa sitä aina tavoittamaan niitä, joita sen sanoma ei ole vielä tavoittanut. Maanosiin nähden Aasia on ollut (vuonna 1900 vain 18 % evankelioitu) ja on edelleen (vuonna 2021 60 % evankelioitu) suurin haaste kristilliselle todistukselle. Sen sijaan, Afrikka mantereena on ollut evankelioinnin ihmetapaus: 120 vuoden aikana, kristittyjen määrä kasvoi 9,64 miljoonasta (1900) liki 685 miljoonaan (2021). Vaikka paljon edistystä on tapahtunut evankelioinnin suhteen, edelleenkään kristillinen todistus ei ole tavoittanut 28,2 % maailman väestöstä (2,22 miljardia).

Kysymys karismaattisesta liikkeestä

Karismaattinen-, helluntailiike on globaalin kristinuskon yksi kiehtovin, nopeimmin kasvava kehitys. Kuluneen 50 vuoden aikana liike kasvoi 58 miljoonasta 656 miljoonaan jäseneen. Vuoteen 2050 mennessä sen arvioidaan kasvavan 1,03 miljardin kokoiseksi.

Liike ei ole yhtenäinen, vaan se voidaan jaotella kolmeen lajiin tai malliin. Ensimmäinen laji on protestanttiset, perinteiset, helluntailaiset kirkkokunnat. Nämä tyypillisesti painottavat uutta, Pyhän Hengen kokemusta. Toinen helluntailiikkeen laji on ns. karismaattinen uudistus, joka ylittää kirkkokuntien rajat ja joka löytyy monista kirkkokunnista. Jäsenet usein luonnehtivat itsensä ”Hengessä uudistuneina” ja kokevat Pyhän Hengen yliluonnollisen voiman. Esimerkiksi roomalaiskatolinen karismaattinen uudistusliike on maailman suurin tämän tyyppinen karismaattinen liike, jonka jäseniä on Brasiliassa 61 miljoonaa ja Filippiineillä 26 miljoonaa.

Kolmas helluntailiikkeen laji muistuttaa edellä mainittua kahta, mutta ei sovi niiden määritelmiin. Tämä ”itsenäinen karismaattisuus” löytyy pääasiassa globaalista etelästä ja länsimaisen kristinuskon perinteen ulkopuolelta erilaisissa kirkkoliitoissa. Se usein toimii megakirkkojen kautta perinteisen helluntailiikkeen ja karismaattisen uudistuksen rinnalla, esimerkiksi Yhdysvalloissa (30 miljoonaa jäsentä) ja Nigeriassa (27 miljoonaa). Liikkeen haasteisiin kuuluu heikko teologinen koulutus ja johtajuuden siirto sukupolvien välillä.

Lopuksi

Korona pandemian kehitys on vain yksi epävarmuustekijä, joka tekee tulevaisuuden ennustamisen haastavaksi. Silti, missionaarisena uskona kristinuskon tulevaisuus näyttää olevan sidoksissa kristillisen todistuksen antamiseen, evankelioimiseen, Hengen voimaannuttamaan elävään uskoon sekä yhteisöllisyyteen. Lähetyksen, todistuksen, jopa jumalanpalveluselämän muodot saattavat muuttua. Varmaa on kuitenkin se, että globaalin etelän dynaamiset kristinuskon muodot tulevat määrittelemään teologian lähteet, kirkon perusolemuksen, lähetyksen kehityssuunnan sekä keskeisten kysymysten käsittelyn pitkälle tulevaisuuteen.

Lähde: Gina A. Zurlo ja Todd M. Johnson,” World Christianity and Mission 2021: Questions About the Future.” International Bulletin of Missionary Research, 2021, Vol. 45 (1), s. 15–25.    

Viime vuonna vastaava artikkeli käsitteli mm. kristinuskon painopistettä.

Artikkeli Maailmanlähetys ja kysytyimmät kysymykset julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jeesus alkoi taas puhua ihmisille: »Minä olen maailman valo. Minun seuraajieni ei koskaan tarvitse kulkea pimeässä, sillä heillä on elämän valo.” Joh. 8:12 (UT 2020)

Kaamoksen aikana me suomalaiset kaipaamme ja odotamme luonnonvaloa, aurinkoa. Adventin ja joulun aikana olemme nauttineet monenlaisista valoista: kynttilöiden valosta, jouluvaloista, yms. Nyt tammikuussa, kun päivät alkavat hitaasti pidentyä, katse suuntautuu odottavasti kohti tulevaa kevättä ja kesää, sekä sen tuomaa auringonpaistetta.

Kristillinen lähetys on havahtunut siihen, kuinka tärkeätä on ymmärtää erilaisia konteksteja ja kontekstuaalista teologiaa. Amerikkalainen missiologi Stephen Bevans kertoo kirjassaan Essays in Contextual Theology, kuinka hän havahtui ensimmäisen kerran kontekstuaalisuuden tärkeyteen:

”Muistan, kuinka pidin adventtihartautta. Julistin, että adventti kutsuu meitä kuvittelemaan maailmaa ennen Kristuksen tuloa pimeyden peitossa. Kristuksen tulo tähän pimeään maailmaan on kuin auringon nousu. Hämmästyin, kun yksi kuulijoistani, intialainen pappi, tuli messun jälkeen puhumaan kanssani. Hän kertoi, että käyttämäni kielikuva Kristuksesta ei ollut hänelle relevantti. Hän selitti, että Intiassa aurinko on vihollinen. Aurinkoa ei toivoteta tervetulleeksi, vaan sitä paetaan, jotta vältyttäisi sen polttavilta, uuvuttavilta säteiltä. Saarnani sisältö soti hänen kokemustaan vastaan. Intiassa täytyy käyttää eri kielikuvia adventista, jotta se olisi ymmärrettävä, hän opasti (s. 30).”

Olen itse lähetyslapsena ja lähetystyöntekijänä asunut tropiikissa ja kokenut auringon polttavan voiman. Siksi samaistun intialaisen papin kokemukseen ja huoleen siitä, ettei evankeliumien viesti Kristuksesta tulisi väärinymmärretyksi. Samalla olen eri mieltä hänen ratkaisustaan.

Valo on keskeinen, raamatullinen kielikuva, ei ainoastaan Kristuksesta, vaan Jumalasta ja hänen kunniastaan myös Vanhassa Testamentissa: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon (Ps. 36:10).” Miten, millä tavalla, Jeesus on maailman valo? Ensin, Hän on hengellisen, yltäkylläisen elämän edellytys ja lähde. Elossa olo on perustavanlaatuisempi haaste kuin auringonpoltto tai -pistos. Vaikka aurinko voi ja onkin vaarallinen, se on ensisijaisesti elämän edellytys ja lähde. Näin myös Jeesus on hengellisen elämän suhteen maailman valona. Toiseksi Kristuksen valo paljastaa todellisuuden. Aivan kuin valo paljastaa pimeän huoneen tositilan, samoin Kristuksen elämä ja valo paljastaa elämämme pimeyden ja synnillisyyden.

Kolmanneksi syntimme tähden Kristus maailman valona ”polttaa,” jotta hän voisi lämmittää. Jumalan kaikkivaltius kuvataan Vanhassa Testamentissa näin: ”Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan (5 Moos. 32:39).” Niin kuin lasersäde, Kristuksen valo viiltää ja leikkaa synnin ”syöpäsolut” elämästämme, parantaakseen ja eheyttääkseen meidät. Lain tuomio raivaa tilaa evankeliumin armolle.

Tämä prosessi voi tuntua meistä epämiellyttävältä tai vastenmieliseltä. Niin kuin lääketieteellinen hoito, se kuitenkin tähtää meidän parhaaksi ja pelastukseksi. Lopuksi Kristuksen valo lahjoittaa meille itse Jumalan kirkkauden. Niin kuin Paavali toteaa: ”Jumala, joka sanoi: »Tulkoon pimeyteen valo», valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan” (2 Kor. 4:6). Kun uskossa luotamme ja seuraamme tätä elämän valoa, kaamoksenkin keskellä kenenkään meistä ei tarvitse vaeltaa pimeässä.

Artikkeli Valo – elämän edellytys julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa. Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille Pelastaja. Hän on Kristus, Herra.”
(Luuk 2: 10-11, UT2020 käännös)

Mikä sinua ahdistaa tai pelottaa? Monille kulunut vuosi 2020 on ollut pelkojen vuosi. Koronapandemia, sen tuomat rajoitteet, sosiaalinen eristys, turvavälit, taloudellinen ja työelämän epävarmuus, yksinäisyys, ahdistus, sairaus, jopa kuolema, on tuonut elämäämme monia huolia ja pelkoja. Nämä pelot ovat olleet myös hyödyllisiä, jopa tarpeellisia. Ne ovat saaneet meidät toimimaan vastuullisesti ja turvallisesti.

Vuosi 2020 ei kuitenkaan tuonut mitään ainutlaatuisen uutta. Tauteja ja viruksia on aina ollut, samoin ahdistuksia ja pelkoja. Elämä on aina ollut haurasta, haavoittuvaa, arvaamatonta – myös vaarallista. Nykyteknologian ja lääketieteen kehitys ovat vain sokaisseet meidät todelliselle tilanteellemme, sille tosiasialle, että jokin lepakko (tai muu villieläin) Wuhanissa voi hetkessä lamauttaa koko maailman talouden ja lentoliikenteen. Koronavirukseen liittyen tietty terve pelko on ollut kohdallaan.

Jouluevankeliumissa enkeli ilmestyy julistaen, ”Älkää pelkätkö.” Miksi ei tarvitse pelätä? Koska ”minä ilmoitan teille suuren ilouutisen.” Evankeliumin olemus onkin juuri lupaus suurimmasta mahdollisesta ilouutisesta, sen saapumisesta ja varmasta täyttymyksestä. Jeesus kuvaili opetuslapsilleen hänen tahtoaan heitä ja kaikkia hänen seuraajiansa kohtaan: ”— jotta iloni täyttäisi teidät ja jotta teidän ilonne olisi täydellinen (Joh. 15:11).” Mistä tuo ilouutinen löytyy? ”Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille Pelastaja. Hän on Kristus, Herra.” Tuo ilouutinen, evankeliumi, joka on kaikkia pelkoja vahvempi, jonka voima karkottaa suurimmankin pelon, ei ole menetelmä tai mielentila, kikka tai tekniikka. Se on persoona, henkilö, tosi Jumala ja tosi ihminen, Jeesus Kristus.

Lähetystyössä, ja Jumalan lähetyksessä ylipäätään, on kyse juuri Jeesuksen ilon voiman julistamisesta ja viemisestä sinne, missä on pelkoja.
Eli kaikkialle.

Raamatun mukaan evankeliumin ilon vastakohta ei ole suru, vaan ”maallinen” pelko, vääränlainen pelko ja ahdistus. Evankeliumi ei poista surua, vaan väärät pelot. Ei Jeesus eikä Uusi Testamentti ikinä kehota, ”älä sure!” Olihan Jeesus surujen mies, joka itki ja suri sekä Jerusalemin paatumusta (Luuk. 19:41) että ystävänsä Lasaruksen kuolemaa (Joh. 11:35). Sen sijaan Raamattu on täynnä enkelien, profeettojen ja Jeesuksen omia kehotuksia, ”Älä pelkää!” Tai pikemminkin, ”Sinun ei tarvitse pelätä.”

Evankeliumin lupaama ilo on ainutlaatuinen, se ei löydy mistään muualta. Siksi lähetystyö vie sitä pelkojen ja ahdistusten valtaamien ihmisten luo, olivat he täällä Suomessa naapureitamme (seurakunnan lähetys) tai kiinalaisia, jotka pelkäävät pahoja henkiä henkien kuukautena elokuussa (kansainvälinen lähetys).

Nykylähetyksessä on tapana sanoa, että evankeliumi kuuluu ”marginaaleissa oleville,” jolla tarkoitetaan sosiaalisesti ja taloudellisesti syrjittyjä ja sorrettuja. Joulun ilosanoma on kuitenkin paljon radikaalimpi ja vahvempi kuin tuollainen näkemys! Jokainen ihminen elää marginaalissa, koska syntisenä hän elää pelkojen ja ahdistusten, häpeän ja syyllisyyden varjossa. Matteuksen evankeliumi kuvaa osuvasti, ei pelkästään sen hetkistä tilannetta, vaan maailman arkipäivää: ”Pimeydessä kyhjöttävä kansa näki suuren valon. Kuoleman varjon maassa asuville valkeni päivä” (4:16). Juuri tuonne, kaukaisimpaan marginaaliin, Jumalan poika haluaa tulla pelastajana.

Heprealaiskirje kuvaa joulun päämäärän näin: ”[Kristus] vapautti ne, jotka olivat pelänneet kuolemaa — koko ikänsä” (2:15). Miten Jeesus vapautti meidät kuoleman ja muiden pelkojen vallasta? Alentamalla itsensä syvimpään häpeään, kaukaisimpaan marginaaliin, ristin kuolemaan: ”Jeesuskin oli samaan tapaan ruumiillinen voidakseen kuolemallaan riistää vallan kuoleman valtiaalta” (Hepr. 2:14). Näin Pelastajamme (Luuk. 2:11), lähetyksen herra, pelastaa meidät kaikilta peloiltamme, suurilta ja pienilta, todellisilta ja kuviteltuilta, jotta turvautuisimme hänen huolenpitoonsa ja hyvään tahtoonsa kaikissa tilanteissa.

Siinä vasta on ilouutinen, johon kannattaa tarttua, jota kannattaa viedä eteenpäin lähelle ja kauas!

Seuraavat Kirkkomme Lähetyksen pyhäpäiviin liittyvät kirjoitukset julkaistaan seuraavasti:

• Tapaninpäivän pohdinta 22.12.
• 2. joulunjälkeisen sunnuntain (3.1.) pohdinta 28.12.
• Loppiaisen pohdinta 29.12.

Artikkeli Sinun ei tarvitse pelätä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Johtajuus on monikko

Mielestäni päivien tematiikan pohdinnalla on paljon annettavaa muillekin tahoille kirkossamme. Hengen uudistus kirkossamme ja muut samankaltaiset liikkeet tekevät jo nyt tätä tarpeellista, uudistukseen tähtäävää työtä. Jantunen muistutti, että työn perustan tulisi olla syvästi juurtunut Raamattuun ja sen ydinsanomaan iankaikkisesta elämästä, pelastuksesta ja evankeliumista Jumalan täytettyinä lupauksina Kristuksessa.

Nämä syvät, hengelliset juuret kasvattavat innostavan, ulospäin suuntautuvan työnäyn ja vision, joka toteutuu aitona yhteisöllisyytenä ja uusina tapoina olla kirkko. Uskollisuus evankeliumille ja siihen syvä juurtuminen ei tarkoita jäykkää jämähtämistä paikoilleen tai joustamattomia rakenteita, vaan pikemminkin luovuutta hahmottaa ja rohkeutta kokeilla uusia toimintamalleja ja -tapoja. Tim Meathrel korosti oman seurakuntansa kokemuksen perusteelta neljää tärkeää arvoa: johtajuus on monikko: yhdessä tekemistä, maallikkojen lahjojen käyttöön ottamista ja heidän varustamistaan, sekä turvallista, kokeilun ja epäonnistumisen sallivaa kulttuuria.

Ydinasioiden äärellä

”Se, joka katsoo tarpeeksi kauas, pääsee perille.” Tämä YK:n entisen pääsihteerin Dag Hammarskjöldin väite, Kai Jantusen lainaamana, on syvästi raamatullinen. Kun katsomme tarpeeksi kauas, Jumalan ilmoituksen valossa, mitä näemme? ”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon — Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: Pelastuksen tuo Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa (Ilmestyskirja 7: 9–10)!”

Tässä Johanneksen taivaallisessa visiossa kiteytyy ydinasiat, joita starttipäivilläkin pohdittiin: yhteisöllisyys, moninaisuus, pelastus iankaikkisena elämänä, Kristus- ja evankeliumikeskeisyys, ylistys, palvelu ja ulospäin suuntautuneisuus.

Siinä määrin, kun on mahdollista elää todeksi tulevaisuuden seurakuntaelämää jo nyt, siinä määrin näitä samoja elementtejä Johanneksen näystä arvostetaan ja eletään todeksi. Mikä muuttuu? Yhteiskunnalliset arvot, globaalit haasteet ja systeemit. Koronapandemiat, kriisit sekä monenlaiset koulukunnat tulevat ja menevät. Ideologiat nousevat muotiin ja haihtuvat unholaan. Johtajat ja julkkikset vaihtuvat yhtä nopeasti kuin päivän otsikot ja ihmisten lyhyt huomiokyky.

Mikä ei muutu? Syntisen ihmisen tarve pelastua ja uudistua. Jumalan armo ja lupaukset Kristuksessa. Evankeliumi ilosanomana Jumalan pelastavana voimana (Room. 1:16). Olkoon Jumalan muuttumaton uskollisuus ja evankeliumin muuttumaton voima lohduttamassa, vahvistamassa ja antamassa rohkeutta juuri siellä, missä sitä kaivataan ja missä ollaan avoimia Jumalan yllättävälle tulevaisuudelle!

Artikkeli Maailma ei ole enää entisensä: kirkko muuttuvassa maailmassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mitä Isän kehotus, ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” tarkoittaa meille, jotka emme näe Jeesusta silmillämme emmekä kuule hänen ääntään korvillamme? Raamatun tutkija Luke Timothy Johnson, kirjassaan Living Jesus (2000), väittää, että nykypäivän kristityn ratkaisevin kysymys Jeesuksen suhteen on: uskommeko Jeesuksen olevan kuollut (”ylösnoussut” vertauskuvallisesti) vai elossa (totisesti, ruumiillisesti ylösnoussut)? Kantamme tähän muokkaa sitä, miten kuuntelemme, mitä oletamme, Jeesuksen kuuntelulta. Miten niin?

Kun joku on kuollut, voimme saada lisätietoa hänestä, esim. löydettyjen kirjeiden kautta. Voimme oppia lisää hänestä, mutta emme voi kuulla häneltä. Suhde kuolleeseen on yksiulotteinen—muistelemme, tutkimme mennyttä persoonaa, ”kuuntelemme” historian ääntä. Hänen elämäntarinansa on päättynyt. Kuollut pysyy paikallaan, häneltä emme kuule enää.

Mutta kun joku elää, suhtaudumme häneen erilaisin odotuksin. Koska Jeesus on todella ylösnoussut, elävä Herra, Hän jatkuvasti haastaa, yllättää, opettaa, lohduttaa, kutsuu, vahvistaa, johdattaa, rohkaisee meitä, Pyhän Henkensä, Sanansa ja seurakuntansa kautta. Koska hän ei ole pelkkä muisto, vaan läsnä oleva persoona ja voima, opetuslapseuteemme hänen seuraajinaan kuuluu tarkka kuuntelu. Miten kuuntelemme häntä, miten tutustumme häneen ja hänen tahtoonsa yhä syvemmin? Jeesuksen kuuntelu ei ole ongelma, joka vaatii ratkaisua, vaan mysteeri, johon heittäydymme koko olemuksellamme. Opettelemme kuuntelemaan häntä samalla tavalla, kuin kuuntelemme ja tutustumme rakkaaseen ihmiseen.

Tällaisessa tutustumisessa, ”kuuntelussa,” olennaista on luottamus, kunnioitus, tarkkaavaisuus (erityisesti Raamattua lukien), hiljaisuus (”kuunteleva rukous”), kärsivällisyys sekä aikaväli. Nämä vaativat aikaa, sitoutumista, sinnikkyyttä, omista ennakkokäsityksistä ja omasta tahdosta luopumista, nöyryyttä, uskoa. Tunnistaen ja tunnustaen, kuka hän on (”tämä on minun rakas Poikani”), kuuntelemme uskossa, odottaen toivossa, että saamme ”tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa (Fil. 3:10).”    

Kirkkomme Lähetys julkaisee kesän aikana viikoittain kirjoituksen seuraavan sunnuntain jumalanpalvelustekstien pohjalta. Tavoitteena on luodata sitä, mitä nuo tekstit mahdollisesti antavan pohdintaan kirkon missionaarisuudesta. Raamatuntekstit voi lukea kirkkovuosikalenterista: https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-26-7-2020/

Artikkeli ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.