Tuleva pyhä on Kirkastussunnuntai. Pääsiäisestä on kulunut yli sata päivää, Kristuksen ylösnousemuksen riemu voi tuntua haihtuvan. Päivän evankeliumitekstissä Jeesuksen ulkomuoto alkaa hohtaa jumalallisella kirkkaudella ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Isä kehottaa kuuntelemaan Poikaansa.
Nykypäivän lähetyksen yksi keskeinen painotus on opetuslapseus, Jeesuksen seuraaminen. Se kuuluu kristityn perusidentiteettiin. Siitä kaikki lähti liikkeelle. Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan häntä, he jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan. Seuraamisessa on oleellista, ei pelkästään näkökyky ja toimivat jalat, vaan myös kuuliainen sydän ja hyvä kuuntelukyky.
Mitä Isän kehotus, ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” tarkoittaa meille, jotka emme näe Jeesusta silmillämme emmekä kuule hänen ääntään korvillamme? Raamatun tutkija Luke Timothy Johnson, kirjassaan Living Jesus (2000), väittää, että nykypäivän kristityn ratkaisevin kysymys Jeesuksen suhteen on: uskommeko Jeesuksen olevan kuollut (”ylösnoussut” vertauskuvallisesti) vai elossa (totisesti, ruumiillisesti ylösnoussut)? Kantamme tähän muokkaa sitä, miten kuuntelemme, mitä oletamme, Jeesuksen kuuntelulta. Miten niin?
Kun joku on kuollut, voimme saada lisätietoa hänestä, esim. löydettyjen kirjeiden kautta. Voimme oppia lisää hänestä, mutta emme voi kuulla häneltä. Suhde kuolleeseen on yksiulotteinen—muistelemme, tutkimme mennyttä persoonaa, ”kuuntelemme” historian ääntä. Hänen elämäntarinansa on päättynyt. Kuollut pysyy paikallaan, häneltä emme kuule enää.
Mutta kun joku elää, suhtaudumme häneen erilaisin odotuksin. Koska Jeesus on todella ylösnoussut, elävä Herra, Hän jatkuvasti haastaa, yllättää, opettaa, lohduttaa, kutsuu, vahvistaa, johdattaa, rohkaisee meitä, Pyhän Henkensä, Sanansa ja seurakuntansa kautta. Koska hän ei ole pelkkä muisto, vaan läsnä oleva persoona ja voima, opetuslapseuteemme hänen seuraajinaan kuuluu tarkka kuuntelu. Miten kuuntelemme häntä, miten tutustumme häneen ja hänen tahtoonsa yhä syvemmin? Jeesuksen kuuntelu ei ole ongelma, joka vaatii ratkaisua, vaan mysteeri, johon heittäydymme koko olemuksellamme. Opettelemme kuuntelemaan häntä samalla tavalla, kuin kuuntelemme ja tutustumme rakkaaseen ihmiseen.
Tällaisessa tutustumisessa, ”kuuntelussa,” olennaista on luottamus, kunnioitus, tarkkaavaisuus (erityisesti Raamattua lukien), hiljaisuus (”kuunteleva rukous”), kärsivällisyys sekä aikaväli. Nämä vaativat aikaa, sitoutumista, sinnikkyyttä, omista ennakkokäsityksistä ja omasta tahdosta luopumista, nöyryyttä, uskoa. Tunnistaen ja tunnustaen, kuka hän on (”tämä on minun rakas Poikani”), kuuntelemme uskossa, odottaen toivossa, että saamme ”tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa (Fil. 3:10).”
Jaa artikkeli:Kirkkomme Lähetys julkaisee kesän aikana viikoittain kirjoituksen seuraavan sunnuntain jumalanpalvelustekstien pohjalta. Tavoitteena on luodata sitä, mitä nuo tekstit mahdollisesti antavan pohdintaan kirkon missionaarisuudesta. Raamatuntekstit voi lukea kirkkovuosikalenterista: https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-26-7-2020/