Satavuotisen historian kunniaksi CWME käynnisti puolitoista vuotta kestäneen tutkimushankkeen. Sen tulosten ensimmäinen osa on koottu syyskuussa 2022 KMN:n yleiskokouksen yhteydessä julkaistuun laajaan IMC:n historiaa ja merkitystä luotaavan teokseen A Hundred Years of Mission Cooperation, The Impact of the International Missionary Council 1921–2021 (toim. Risto Jukko). Tässä kirjoituksessa tarkastelen kaksiosaisen teoksen johdanto-osan kolmea ensimmäistä lukua.

Kirjan ensimmäinen osa tarjoaa taustalukemiston toisen osan alueellisille tutkimushankkeille. Ensimmäisessä luvussa kuvataan tutkimushankkeen kokonaisuus ja tarkoitus. Toisessa luvussa tarkastelun kohteena on Kansainvälisen lähetysneuvoston/Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komission satavuotinen historia. Kolmannessa luvussa kuvataan Kansainvälisen lähetysneuvoston historiaa ja vaikutusta Iso-Britanniassa, aina sen syntyvuosista vuoteen 1968 saakka.

Jo yli 30 vuoden ajan enemmistö maailman kristityistä on asunut globaalissa etelässä. Tutkimushanke rohkaisee pohtimaan seuraavia kysymyksiä: Miten globaalin etelän kristityt ymmärtävät lähetyksen nykyhetken maailmassa? Miten ne vievät eteenpäin ns. marginaalien missiota? Monet globaalin etelän kristityt elävät olosuhteissa, jotka uhkaavat heidän olemassaoloaan. Sodat, nälänhädät, ilmastonmuutos, kuivuudet, tulvat, maanjäristykset, köyhyys ja niin edelleen ovat osa jokapäiväistä elämää. Millaista toivoa evankeliumi Kristuksesta tuo niille, jotka ovat kaikkein heikoimmassa ja haavoitetummassa asemassa?

Tutkimushanke Kansainvälisen lähetysneuvoston historiasta

Koronapandemia siirsi Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokousta vuodella, eikä se toteutunut Kansainvälisen lähetysneuvoston satavuotisjuhlavuonna. Yhteisen tapahtuman sijaan toteutettiin akateeminen ja ekumeeninen tutkimushanke, johon osallistui tutkijoita ja akateemisia instituutioita eri puolilta maailmaa, kaikilta KMN:n kahdeksalta alueelta. Samankaltainen hanke on toteutettu Edinburghin 1910 maailmanlähetyksen konferenssin satavuotisvuonna. Tavoitteena oli tarkastella lähetyksen yhteistyötä eri alueilla sekä tunnistaa niitä lähetyksessä toteutuvan ykseyden haasteita, jotka ovat estäneet Kristuksesta todistamista.

Tutkimushanke jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä tarkasteltiin Kansainvälisen lähetysneuvoston alkuvuosikymmeniä ja yhteistyön toteutumista eri lähetysjärjestöjen ja -liikkeiden kesken. Tämän vaiheen tulokset on koottu nyt käsillä olevaan kirjaan. Toisessa vaiheessa katse on kohti tulevaisuutta: mitä haasteita ja mahdollisuuksia lähetyksellä ja yhteistyöllä lähetyksen saralla on nykyajan maailmassa? Tämän vaiheen tulokset julkaistaan omana niteenään. Tutkimusverkosto kokoontui myös webinaareihin, joista osa oli yleisölle avoimia ja ne ovat vapaasti verkossa katsottavissa (https://youtube.com/playlist?list=PLI22eVXX9FYkg3BmsSCF2ddhJOd3HnZVs). Alueellisten raporttien kokonaisuus tuo esiin maailmanlähetyksen ja evankelioinnin globaalin monimuotoisuuden jo 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Globaalista pohjoisesta globaaliin etelään tulleiden lähetysjärjestöjen työn ohella lähetystyötä tekivät alusta saakka myös paikalliset toimijat. Sittemmin moninaisuus on vain kasvanut. Ykseyden ja yhteisen todistuksen etsiminen on edelleen haaste myös nykypäivän toimijoille.

Tutkimushankkeen seminaarissa nimettiin teemoja, joita eri alueiden raporteista nousee. Näitä olivat diaspora- ja maahanmuuttokysymykset, sukupolvien välisyys, usko ja identiteetti, jatkuva jännite keskusten ja marginaalien välillä, haavoittuvuus, valtarakenteet, konfliktit ja sovinto, alkuperäiskansojen kysymykset, nöyryys lähetyksessä ja vieraanvaraisuus. Toiset teemat ovat olleet tarkastelussa jo kauan. Uskontojen kohtaamisen kysymykset, sekularismi, rasismi, nationalismi ja identiteetti sekä suhde itsenäisyyden ja itsekannattavuuden välillä ovat olleet lähetys- ja ekumeenisen liikkeen agendalla alusta saakka.

Sata vuotta yhteistyötä: Kansainvälisen lähetysneuvoston vaikutus

Protestanttisen lähetysliikkeen sisäiselle yhteistyölle Kansainvälisen lähetysneuvoston synty merkitsi läpimurtoa. Se kuitenkin jäi protestanttien sisäiseksi yhteistyöksi, sillä roomalaiskatolinen kirkko ja ortodoksit eivät olleet siinä mukana. Kenneth R. Ross huomauttaa, että historiaa sata vuotta taaksepäin tarkastellessa esiin nousee myös Kansainvälisen lähetysneuvoston lähetyskäsityksen rajoitteet. Alkuvuosina näky lähetyksestä oli ”pohjoisesta etelään (the West to rest)”, ja siinä oli kaikuja monista kolonialistisen ajan ennakkokäsityksistä ja ennakkoluuloista. Rajoitteistaan huolimatta Kansainvälisen lähetysneuvoston synty oli merkittävä askel nykypäivän globaalin kristinuskon esiinnousulle. Sen synnyn myötä ymmärrettiin myös tutkimuksen merkitys kristilliselle lähetykselle. Kansainvälisen lähetysneuvoston työssä yhdistyi alusta saakka yhteistyön etsiminen ja missiologinen tutkimus.

Rossin artikkelissa käydään läpi Kansainvälisen lähetysneuvoston työn keskeisiä vaiheita maailmanlähetyksen konferenssien kautta. Edinburghia 1910 seurasivat Lake Mohonk 1921, Jerusalem 1928, Tambaram 1938, Whitby 1947, Willingen 1952, Achimota 1957–58, New Delhi 1961, Mexico City 1963, Bangkok 1972–73, Melbourne 1980, San Antonio 1989, Salvador de Bahia 1996, Ateena 2005, Edinburgh 2010 ja viimeisimpänä Arusha 2018. Kustakin konferenssista nostetaan esiin sen keskeinen teema ja anti tulevien vuosien työlle. Mielenkiintoista on havaita, miten jo sata vuotta sitten esiin nousi samoja teemoja, jotka yhä ovat missiologisen keskustelun agendalla.

Edinburghissa 1910 pyrittiin varmistamaan lähetysliikkeen mahdollisimman monipuolinen pohja. Sen vuoksi korostettiin mm. sitä, että ortodoksiset ja katoliset alueet ovat jo evankelioituja alueita – mikä poikkesi tuon ajan protestanttisten lähetysjärjestöjen yleisestä ymmärryksestä. Omasta ajastaan kertoo jako ”kristillisen maailman” eli Läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan ja ”ei-kristillisen maailman” eli Afrikan, Aasian ja Tyynen meren alueen välillä. Pian Edinburghin kokouksen jälkeen perustettiin edelleen ilmestyvä International Review of Mission(s), joka on siitä asti ollut keskeisessä roolissa IMC/CWME:n työssä.

Lake Mohonkin konferenssissa IMC virallisesti perustettiin. Sääntöihin kirjattiin, ettei IMC:n piirissä keskusteltaisi mistään sellaisesta kirkollisesta tai opillisesta kysymyksestä, joka jakaa sen jäsenjärjestöjä. Työn painopiste tulisi olemaan yhteistyössä ja yhteisissä kysymyksissä. Yhteistyötä oli jo tehty muun muassa Raamatun kääntämisessä ja sen ja muun kristillisen kirjallisuuden levittämisessä, koulujen ja oppilaitosten perustamisessa ja ylläpidossa, sairaaloiden perustamisessa ja lähetystyöntekijöiden koulutuksessa. Jo tässä kokouksessa esiin nousi teema, joka on ajankohtainen edelleen: mikä on ulkomailta tulleen lähetysjärjestön ja paikallisen kirkon suhde?

Jerusalemissa 1928 mukana oli jo huomattava määrä, noin viidennes osallistujista, myös niin sanottujen nuorten kirkkojen edustajia. Tästä alkaen nuorten kirkkojen ääni nousee Rossin mukaan länsimaisia lähetysjärjestöjä vahvemmaksi. Toinen keskeinen, pitkälle tulevaisuuteen vaikuttava aloite oli suhteiden luominen ortodoksisiin kirkkoihin. Jo Jerusalemissa todettiin, että jako “kristilliseen” ja “ei-kristilliseen” maailmaan ei enää toiminut. Globaalin etelän nuoret kirkot olivat eläviä ja vahvoja, kun taas läntinen maailma sekularisoitui vauhdilla. Keskustelu lähetyksen ja kolonialismin suhteesta alkoi nostaa päätään, samoin kuin uskontodialogin tarpeellisuus. Nämä uudet, lähetyksen käsitettä laajentavat teemat herättivät toisissa innostusta ja toisissa huolta. Jännite ”evankelioinnin” ja ”sosiaalisen evankeliumin” kannattajien välillä jatkuu edelleen, vaikka käsitteet ovat sittemmin täsmentyneet.

Tambaramissa, nykyisessä Chennaissa, vuonna 1938 uskontodialogi oli edelleen vahvasti esillä: miten kristillinen teologia ymmärtää muut uskonnot ja mitä seurauksia sillä on missiologialle. Samoin vahvasti taustalla vaikutti länsimaisten lähetysten ja paikallisten kirkkojen nopeasti muuttuva suhde.

Willingenissä 1952 Kansainvälinen lähetysneuvosto kokoontui ensimmäisen kerran yhteen maailmansodan kauheiden vuosien jälkeen. Sota-ajan seurauksena lähetysliike oli kriisissä. Uutta ymmärrystä ja näkökulmaa toi oivallus siitä, että lähetys on Jumalan lähetystä. Käsitteen Missio Dei toi keskusteluun pian konferenssin jälkeen saksalainen missiologi Karl Hartenstein. Ihmis- ja kirkkokeskeisestä tarkastelusta siirryttiin kohti Kolmiyhteisen Jumalan työn tarkastelua.

Vuonna 1961 New Delhissä Kansainvälisestä lähetysneuvostosta tuli virallisesti osa Kirkkojen maailmanneuvostoa, ja sen nimi muuttui Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komiteaksi. Toinen keskeinen käänne oli ortodoksisten kirkkojen mukaantulo Kirkkojen maailmanneuvostoon.

Mexico Cityssä kaksi vuotta myöhemmin innovatiivisimmaksi teemaksi nousi Rossin mukaan lähetystehtävän ja Jumalan sekulaarissa maailmassa tekemän työn välinen suhde. Kristillisen lähetystyön tulee vastata niihin kysymyksiin ja tarpeisiin, joita kunkin ajan ihmisillä on.

Bangkokissa 1972–73 pohdittiin pelastusta tässä ajassa. Kontekstuaalisen teologian ja kulttuuristen identiteettien merkitys nousi vahvasti esille. Bangkokissa etsittiin tasapainoa sosiaalis-poliittisten kysymysten, evankelioinnin ja henkilökohtaisen kääntymisen korostamisen välille. Bangkokin konferenssi merkitsi myös tienhaaraa ”ekumeenisten” ja ”evankelikaalisten” painotusten välillä, mistä yhtenä merkkinä oli Lausannen komitean perustaminen seuraavana vuonna.

Vajaata vuosikymmentä myöhemmin Melbournessa jatkettiin keskustelua eri painotusten välisistä suhteista. Toiset kokivat, että evankeliointi ja kristillinen todistus jäivät sosiaalisten ja poliittisten kysymysten varjoon. Yhtenä vastauksena tähän jännitteeseen julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin asiakirja Mission and Evangelism: An Ecumenical Affirmation (1982).

San Antonion konferenssissa 1989 keskeiseksi nousi jo pitkään agendalla ollut kysymys kristinuskon suhteesta muihin uskontoihin. Samaan aikaan evankelikaalit kokoontuivat Manilassa Lausannen liikkeen konferenssiin. Protestanttisen lähetysliikkeen kahtiajako tuli näin Rossin mukaan ilmeiseksi, vaikkakin siltoja pyrittiin koko ajan rakentamaan.

Salvador de Bahian kokouksessa vuonna 1996 yhdeksi keskeiseksi teemaksi nousi valta ja vallan väärinkäyttö. Samoin huomiota kiinnitettiin proselytismiin, eli jo toiseen kristilliseen kirkkoon kuuluvien tavoitteluun, ja todettiin sen olevan vääränlainen evankelioinnin tapa, joka uhkaa yhteistä kristillistä todistusta.

Ateenassa 2005 jo kokouksen teemassa nousee esiin Pyhän Hengen merkitys. Lähetysliikkeen agendalle nousee tästä alkaen vahvasti ekologiset kysymykset.

Edinburghin kokouksen 2010 valmisteluissa huomiota kiinnitettiin siihen, että Kirkkojen maailmanneuvoston sateenvarjon alle kuuluu alkuperäisen Kansainvälisen lähetysneuvoston perustajajoukkoa laajempi kristittyjen yhteisö. Mukaan haluttiin edustajia koko globaalin kristillisyyden kentältä, mukaan lukien ortodoksit, katoliset, evankelikaalit, helluntailaiset ja itsenäisten kirkkojen edustajat. Edinburghin Yhteinen kutsu -asiakirja osoittaa Rossin mukaan sen, että KMN:n ymmärrys lähetyksestä on nyt laajalti jaettu. Sen keskeiset periaatteet –Missio Dei, voimaannuttaminen ja nöyryys, koko luomakunta lähetyksen piirinä, kokonaisvaltainen lähetys, lähetys kaikkialta kaikkialle, ykseyden ja lähetyksen suhde– ovat jaettuja periaatteita. Niiden lisäksi Yhteisessä kutsussa näkyy myös Kristuksen ainutlaatuisuuden ja kääntymisen tärkeyden korostus.

Muutamaa vuotta myöhemmin valmistui KMN:n ehkä tärkein ekumeeninen lähetysasiakirja Yhdessä kohti elämää (2013). Evankelioinnin rinnalla painottuu toisten uskontojen kunnioitus ja proselytismin kritiikki. Henkilökohtainen usko, sosiaalisten epäoikeudenmukaisuuksien tuomitseminen ja näky muutoksesta, transformaatiosta, ovat sen keskeisiä teemoja. Sittemmin tutuksi tullut käsite marginaalien missio nousee vahvasti esille.

Arushan 2018 konferenssi jatkoi samoilla linjoilla. Muuttuva ja muuttava opetuslapseus nousi uudeksi, monenlaisia kristittyjä yhdistäväksi teemaksi. Arushan kutsu -asiakirja määrittelee 2010-luvun ymmärrystä lähetyksestä. Kaste on kutsu muuttavaan opetuslapseuteen ja Kristus-keskeiseen elämäntapaan. Marginaaleista tulevien ihmisten voimaannuttaminen, luomakunnasta huolta pitäminen ja palveleva johtajuus ovat sen keskeisiä tekijöitä.

Rossin artikkeli kuvaa Kansainvälisen lähetysneuvoston ja sen perillisen Maailmanlähetyksen ja evankelioinnin komission työn keskeiset vaiheet ja esiin nousevat missiologiset teemat. Lukijan huomio kiinnittyy siihen, miten ajankohtaisilta monet vuosikymmenten takaiset keskustelut edelleen tuntuvat.

Kansainvälinen lähetysneuvosto Iso-Britanniassa

Johdannon kolmas luku käsittelee Kansainvälisen Lähetysneuvoston ensimmäisiä vuosikymmeniä Iso-Britannian kontekstista käsin tarkasteltuna, aina vuoteen 1968 saakka. Tämä luku näyttää, miten maailmanpoliittiset tapahtumat ja erityisesti näihin vuosikymmeniin osuvat kaksi maailmansotaa vaikuttavat lähetysliikkeeseen ja sen mahdollisuuksiin toimia eri maissa.

Kansainvälisellä Lähetysneuvostolla ja erityisesti sen johtajien henkilökohtaisilla suhteilla poliittisiin vaikuttajiin oli suuri merkitys siihen, että saksalaiset ja skandinaaviset lähetysjärjestöt pystyivät jatkamaan työtä toisen maailmansodan jälkeen. Britannian kontekstissa merkittäväksi teemaksi nousi keskustelu siitä, mitä on lähetys postkoloniaalisena aikana.

Artikkeli Sata vuotta yhteistyötä lähetystyössä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Oulun tuomiokirkkoseurakunta järjesti yhdessä paikallisen Baha’i – yhteisön, ortodoksisen seurakunnan ja islamilaisen yhdyskunnan kanssa keskustelutilaisuuden Zoomin välityksellä. Tilaisuus oli lämminhenkinen, ja tavoitti parikymmentä ihmistä, kertoo kansainvälisen työn pastori Árpád Kovács. 

Oulussa yhteisymmärrysviikkoa on vietetty aikaisemminkin. Tilaisuudesta saatiin hyvää palautetta ja toivottiin, että toiminta laajenisi tulevina vuosina. Osallistujat olivat yksimielisiä siitä, että opillisia eroja eri yhteisöjen välillä saa olla, eikä se estä yhteistyötä.  

Puhetta rauhasta ja keskustelua linssikeiton äärellä

Tampereella järjestettiin syksyllä uskontojen yhteinen rauhankävely, ja sen osallistujien kesken syntyi ajatus tapahtuman järjestämisestä yhteisymmärrysviikolla. Esiin nousi monen toive tutustua paremmin ja käydä uskontojen välistä dialogia arkisella tasolla. Yhteisymmärrysviikko tuntui luonnolliselta ajankohdalta jatkaa ja syventää rauhankävelyssä syntynyttä yhteyttä. Osa nyt mukana olleista tahoista on aiemminkin ollut mukana toteuttamassa yhteisymmärrysviikon tapahtumia, mutta mukana oli myös paljon uusia. Tampereen eteläinen seurakunta oli mukana ensimmäistä kertaa, kertoo diakoniatyöntekijä Antti Vanhala. 

Tampereen Vanhalla kirkolla 4.2.2023 järjestetty monikulttuurinen ja moniuskontoinen dialoginen iltapäivä kokosi yhteen noin 50 henkilöä. Tapahtumaan osallistui myös piispa Matti Repo.  Tapahtuman aluksi eri uskonnollisten tahojen edustajat lukivat rauhaan liittyviä kirjoituksia. Lukijoina oli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon, Baha’i – yhteisön, Islamin, Katolisen kirkon ja Suomen ev. lut. kirkon jäseniä. Keskeisiä yhteistyökumppaneita olivat Tampereen hiippakunta, Tampereen Eteläinen seurakunta, Tampereen seurakuntayhtymän diakonian ja yhteiskuntavastuun yksikkö, Marhaban-keskus, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, Katolisen kirkon Jeesuksen Pikkusisaret-sääntökunta ja Baha’i-yhteisö.

Kirjoitukset toimivat aiheeseen virittäjinä, jonka jälkeen siirryttiin Learning Cafe-työskentelyyn viiden eri teeman ympärille. Teemat käsittelivät perhettä, toivoa, sukupuolten oikeuksia, taidetta ja maailmaa.  Työskentelyn jälkeen nautittiin live-musiikista ja runoudesta sekä siirryttiin vapaaseen keskusteluun linssikeiton äärelle piispa Matti Revon ruokarukouksen saattelemana.

Antti Vanhalan mukaan tilaisuus onnistui mainiosti. Kaksikielinen toteutus suomeksi ja englanniksi aiheutti pientä hapuilua, mutta lopulta kaikki sujui hyvin.  

Välitön palaute tapahtuman aikana oli erittäin positiivinen ja jälkikäteenkin tuli kiitoksia hyvästä kokonaisuudesta. Osallistujat toivoivat tapahtumalle jatkoa. 

Antti Vanhala kertoo oppineensa, että eri tahot kannattaa pyytää mukaan suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tällöin vastuu organisoinnista ja sisällöstä jakautuu tasaisesti, ja tapahtumasta tulee aidosti yhdessä rakennettu. 

Yhteinen iltapäivä lisäsi ymmärrystä eri tavoin uskovien kesken ja kynnys tutustua toisiin madaltui, ajattelee Antti Vanhala. Avoimuus ja positiivinen uteliaisuus kannattaa aina!  

Nooan tarina on katsomusten yhteistä kertomusperinnettä

Raision seurakunnassa toive yhteisymmärrysviikon tapahtumasta tuli alun perin päiväkodista, josta pyydettiin seurakuntaa pitämään eettistä tuokiota päiväkotiin. Ajankohtaa pohdittaessa se osui sattumalta juuri yhteisymmärrysviikolla. Idea aiheeseen löytyi Pieni on suurin -lehdestä. Raision seurakunta ei ole aiemmin ollut varhaiskasvatuksen osalta toteuttamassa yhteisymmärrysviikon ympärille rakennettua toimintaa.

Raision seurakunta järjesti katsomuskasvatustuokioita päiväkodeissa ja eskareissa. Tuokio perustui Nooan tarinaan, joka on yhteistä kertomusperinnettä kristityille, juutalaisille ja muslimeille. Kerroimme tarinan ja leikimme sen yhdessä lasten kanssa, kertoo Kati Hautaa Raision seurakunnasta: “Ennen Nooa tarinaa kerroimme ja keskustelimme siitä, että ihmiset uskovat eri Jumaliin ja että on olemassa eri uskontoja. Ja siitä, että olemme kaikki yhtä arvokkaita, vaikka uskommekin eri asioihin.”

Katsomuskasvatustuokiot onnistuivat hyvin. Lapset ja aikuiset ottivat seurakunnan väen hyvin vastaan ja olivat avoimia keskustelulle.  Lapsilta saimme palautetta, että kivaa oli ja he selvästi nauttivat hetkestä, kertovat Kati Hautaa ja Ida Karhu. Myös aikuiset vaikuttivat tyytyväisiltä. “Eräältä lastentarhanopettajalta saimme palautetta, että itse Nooa-kertomus oli joissain vanhemmissa herättänyt ennakkoluuloja, jonka vuoksi lasten ei ollut annettu osallistua. Nooa-kertomus oli selvästi mielletty tunnustukselliseksi teemaksi, vaikka se ei tässä kontekstissa sitä ollut. Vanhemmille oli myös kerrottu, että tuokio on tunnustukseton ja sopii kaikille”, avaa Kati Hautaa saatua kriittistä palautetta. 

Kati Hautaan mukaan lapset keskustelevat mielellään ennakkoluulottomasti siitä, mihin he uskovat. Heille uskontoon liittyvät asiat eivät ole pelottavia tai tabuja. Opimme myös, että mitä enemmän ja rohkeammin ihmiset puhuisivat uskostaan, sitä helpompaa ja vapautuneempaa näistä asioista olisi puhua, Kati Hautaa pohtii. Hänen mukaansa on vaikea sanoa, lisääntyikö ymmärrys tämän yhden kerran perusteella. Sitä varmemmin ymmärrys lisääntyy, mitä enemmän näistä asioista keskustellaan. Keskustelujen kautta ryhmän eri uskontokuntien edustajat oppivat toistensa uskosta ja yhteisymmärrys lisääntyy.

Yhteisymmärrys rakentuu musiikin keinoin

Tikkurilan kirkossa Vantaalla järjestettiin yhteisymmärrysviikolla Eläinten karnevaali -draamakonsertit päiväkotiryhmille ja perheille. Dramatisoitu lastenkonsertti pohjautuu Camille Saint-Saensin sävellykseen ”Le Carnaval des Animaux”. Noin puolen tunnin mittaisen esityksen aikana sävellyksen eläimet heräävät lavalla henkiin tanssin, musiikin sekä tekstin kautta. Konserteissa esiintyivät Vilma Tihilä ja Hanna-Mari Zinovjev.

Varhaiskasvatussihteeri Maaret Hirvensalo haki taustatietoa Dialogikasvatus-sivustolta. Konsertin yhteyteen rakennettiin Nooan arkki -taidenäyttely, jonka toteutus siirtyi käytännön syistä hieman myöhempään ajankohtaan. Lisäksi päiväkotiryhmille järjestetään pitkin vuotta Nooan arkki -teemaisia leikkihetkiä. Tikkurilan seurakunnassa on aiemmin järjestetty Kirkko tutuksi -vierailuja päiväkotiryhmille, ja päiväkodeille on jaettu ideoita yhteisymmärrysviikon viettämiseksi. 

Eläinten karnevaalit -konsertteihin osallistui Tikkurilan seurakunnan alueen päiväkotiryhmiä ja lapsiperheitä. Päiväkotien kanssa tehtiin yhteistyötä kutsumalla heitä mukaan ja kertomalla minkälaisesta konsertista on kysymys. Myös esiintyjien kanssa keskusteltiin siitä, minkälaiseen hetkeen he ovat tulossa. Lapset osallistuivat konsertteihin innostuneesti. “Minua on tämäkin kokemus rohkaissut kokeilemaan uudenlaisia asioita. Ajattelen, että yhdessä tekeminen ja kokeminen lisää luottamusta ja vähentää ennakkoluuloja. Yhdessä täällä olemme, tulemme tutuksi, olemme ihmisiä toisillemme. Vähitellen ymmärrys eri tavoin uskovien kanssa lisääntyy”, kertoo Maaret Hirvensalo.

Yhteistyötä uskontojen verkoston ja kirjaston kanssa

Jyväskylässä on jo pitkään toiminut uskontojen yhteinen USVA-verkosto, jossa myös Jyväskylän seurakunta on mukana. Verkosto järjesti yhteistyössä Jyväskylän kaupunginkirjaston kanssa tapahtuman Rauhan dialogit – Uskontojen ja katsomusten keskellä kirjaston tiloissa osana yhteisymmärrysviikon viettoa. Apuna käytettiin valmista Rauhan dialogit -materiaalia. 

Rauhan dialogit -tapahtuma kokosi yhteen parikymmentä ihmistä. Sen lisäksi kirjasto kokosi koko viikon esillä ollen teemanäyttelyn eri uskonnoista ja vakaumuksista niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Lasten vinkkilista on luettavissa myös kirjaston sivuilta. Edistänkö rauhaa? | Keski-Finna.

Tapahtumaan osallistui eri uskontojen ja vakaumusten edustajia. Erityinen ilon aihe oli yhteistyö kirjaston kanssa, kertoo Jyväskylän seurakunnan lähetyksen ja kansainvälisen vastuun asiantuntija Ulla Klemettinen. “Meillä USVA-verkostossa on vahva halu olla aktiivinen ympäri vuoden ja järjestämme yhteisiä keskustelutilaisuuksia säännöllisin väliajoin. Rauha on pieni yhteinen nimittäjä, jonka äärellä olemme kaikki samaa mieltä, toivomme rauhaa. Tilaisuudessa käytiin mielenkiintoista ja paikoitellen syvällistäkin keskustelua rauhan edistämisestä ja näin koen, että olimme kaikki samaan suuntaan katsovia rauhakysymyksessä”, Ulla Klemettinen toteaa.

Artikkeli Yhteisymmärrysviikon vietto laajenee seurakunnissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ohjauskeskustelujen yhtenä tärkeänä tavoitteena on antaa taustatietoa seurakuntien tueksi, kun ne päättävät omasta lähetystyöstään ja taloudellisesta tuesta eri sopimusjärjestöille. 

Kirkon lähetystyötä ohjaa piispainkokous

Piispainkokouksen moniin tehtäviin kuuluu käsitellä kirkon ykseyteen, ekumeenisiin suhteisiin, kirkon lähetystehtävään ja kirkon suhteisiin muihin uskontoihin kuuluvia asioita (KL 21 §2 kohta 3). Lähetystyön perussopimuksen mukaan ”sopijajärjestö raportoi vuosittain keskeisistä strategisista linjauksistaan, toiminnastaan ja taloudestaan piispainkokoukselle”. Tämä raportointi toteutuu ohjauskeskustelujen kautta. Vuosittain yhdessä sopijajärjestön kanssa tarkastellaan kirkon lähetyksen peruslinjauksen ja kirkon lähetystehtävän toteutumista sopijajärjestön toiminnassa. 

Mistä ohjauskeskusteluissa puhutaan?

Ohjauskeskustelupöydän ympärille kokoontuu noin kymmenen hengen joukko. Kirkkoa niissä edustavat Kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja ja yksi varsinaisista jäsenistä sekä Kirkon ulkoasiain osaston ja Kirkon lähetystyön keskuksen henkilökuntaa. Lähetysjärjestöstä mukana on sen toimiva johto sekä usein hallituksen puheenjohtaja. Kullekin keskustelulle on varattu aikaa 2,5 tuntia. 

Ohjauskeskusteluun valikoituu vuosittain kahdesta kolmeen teemaa. Joka vuosi käydään läpi järjestön toiminta ja talous vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen avulla. Keskustelussa nostetaan esille lähetyksen peruslinjauksen Yhteinen todistus toimintaperiaatteet ja niiden toteutuminen järjestön ja kirkon välisessä yhteistyössä.

Lisäksi keskustellaan vuosittain vaihtuvasta teemasta. Vuosina 2020 ja 2021 vaihtuvana teemana oli koronapandemian vaikutus lähetysjärjestön työhön. Syksyllä 2022 keskusteltiin kansainvälisistä kumppanuuksista osana valmistautumista kohti vuoden 2024 lähetyskumppanuusneuvotteluita, joille kirkolliskokous on juuri myöntänyt rahoituksen. Lisäksi sopimusjärjestöillä oli vielä mahdollisuus antaa palautetta uudistetusta Yhteinen todistus 2023 -asiakirjasta. 

Ennen keskustelua sopimusjärjestöt toimittavat vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi raportin, jossa ne vastaavat edellä mainittuihin teemoihin. Kaikkien kolmen teeman osalta sopimusjärjestöjen toivotaan nostavat esiin sekä positiivisia että kriittisiä näkökulmia kirkon suuntaan. Ohjauskeskustelujen kuluessa kirkon edustajilla on puolestaan mahdollisuus esittää kysymyksiä ja palautetta lähetysjärjestöille. Ohjauskeskusteluista kirjoitetaan muistiot, jotka käsitellään piispainkokouksessa. Sekä järjestöjen raportit että muistiot ovat luettavissa täältä. 

Esiin nousseita teemoja

Syksyn 2022 ohjauskeskusteluissa esiin nousi erityisesti seuraavia teemoja. Yleisesti ottaen lähetysjärjestöjen talous on kestänyt pandemia-ajan hyvin. Toiminta sekä kotimaassa että ulkomailla on palautumassa koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Huolta herättää kuitenkin se, että seurakuntien kokoava toiminta ei ole palautunut ennalleen. Tällä on merkittävä vaikutus lähetysjärjestöjen niin sanottiin vapaaehtoiseen kannatukseen, eli esimerkiksi kolehtien ja myyjäisten tuottoon. 

Vuonna 2024 järjestään kirkon toiset kansainväliset lähetyskumppanuusneuvottelut. Ne tuovat Suomeen kirkon ja sen lähetysjärjestöjen kumppanikirkkojen ja -järjestöjen edustajia eri puolelta maailmaa. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni seurakuntalainen pääsisi kohtaamaan kansainvälisen vieraan ja että lähetyskumppanuusneuvottelujen myötä kirkon missionaarisuus vahvistuisi. Lähetyskumppanuusneuvottelujen yhtenä keskeisenä osana on kumppaneilta saatava palaute ja arvio kirkkomme lähetystyöstä ja kansainvälisestä diakoniasta.

Kolmas esiin noussut teema on lähetys- ja globaalikasvatus. Lähetystyö ja kansainvälinen diakonia tarvitsee tukijoikseen innostuneita ihmisiä kaikista ikäluokista. Perinteisesti lähetys- ja globaalikasvatuksen kohteeksi on mielletty lapset ja nuoret, mutta myös aikuiset seurakuntalaiset kaipaavat lähetystietoisuuden vahvistamista. Sen vuoksi lähetys- ja globaalikasvatus kaipaa resursseja tuekseen. 

Lähetys ei enää pitkään aikaan ole suuntautunut Suomesta ja muualta pohjoiselta pallonpuoliskolta globaaliin etelään, vaan lähetys tapahtuu kaikkialta kaikkialle. Suomikin on lähetyskenttää. Raja lähetystyön ja evankelioinnin välillä on liudentumassa. Tiukan rajan vetäminen kansainvälisen ja kotimaisen työn välillä on tullut median murroksen myötä entistäkin ilmeisemmäksi: ulkomaille suuntautuvaa työtä tehdään myös Suomesta käsin. Nämä kehityskulut haastavat nykyistä lähetystyön mallia.

Ohjauskeskustelujärjestelmää kehitetään

Nykyinen perussopimusjärjestelmä ohjauskeskusteluineen on ollut käytössä vuodesta 2013 alkaen. Ohjauskeskusteluja on tänä aikana kehitetty, ja kehitystyötä jatketaan. Tavoitteena on, että ohjauskeskustelut voisivat entistä paremmin tukea myös seurakuntien työtä ja päätöksentekoa. Perussopimusjärjestelmän tunnettuutta seurakunnissa ja sen päättäjien piirissä pyritään kasvattamaan.

Tähän liittyy samalla palautejärjestelmän kehittäminen niin kotimaassa, erityisesti seurakuntatasolta, kuin kansainvälisiltä kumppaneiltakin.  Yksi konkreettinen keino kehittää järjestelmää edelleen on laatia uudistetun Yhteinen todistus -asiakirjan toimintaperiaatteitten toteutumiselle konkreettisia mittareita. Mittareiden pohjalta on mahdollista kerätä palautetta sekä seurakunnilta kotimaassa että kansainvälisiltä kumppaneilta. Näin perussopimuksen toteutumista voitaisiin arvioida ohjauskeskusteluissa paremmin ja tarkemmin.

Artikkeli Ohjauskeskusteluissa arvioidaan lähetysjärjestön ja evankelis-luterilaisen kirkon suhdetta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lähetystyön järjestäminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa: asiakirjat ja prosessit ennen vuotta 2018

Lähetystyön järjestämistä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ohjaa kolme toisiinsa liittyvää, mutta historiallisesti eri aikoina syntynyttä prosessia.

Kirkolliskokous on ensimmäisestä kokouksestaan asti 1876 käynyt keskustelua lähetystyöstä ja sen asemasta. Kirkolliskokous on pyrkinyt luomaan rakenteita, joiden kautta kirkko toteuttaa yhteistä lähetystehtävää. Ajatus kirkon lähetysjärjestöistä oli kuulunut lähetystyöstä käytävään keskusteluun koko 1900-luvun ajan. Tarkempia kriteereitä kirkon lähetysjärjestöille alettiin muotoilla 1960-luvulla. Kirkolliskokous tarkensi ja hyväksyi lähetysjärjestöksi ottamisen kriteerit 1979. Kriteerit tarkastettiin 2018.

Vuonna 1984 Kirkolliskokous antoi Kirkon lähetystyön keskukselle toimeksiannon yhteisen lähetysstrategian valmistelemiseksi. Lähetysstrategialla nähtiin olevan kaksi kärkeä. Sen tuli yhtäältä kuvata kirkon lähetysteologiaa, toisaalta ohjata kirkon lähetystyön rakenteiden ja yhteistyön kehittämistä. Lähetyksen yhteistyön tahoiksi ymmärrettiin sekä lähetysjärjestöt, Kirkon Ulkomaanapu että paikallisseurakunnat.

Ensimmäinen periaatteellinen suunnitelma, Lähetetty Jumalan kansa – kirkon lähetystyön kehittämisstrategia valmistui 1993. Vuoden 1993 suunnitelma oli periaatteellinen, se ei sisältänyt suunnitelmaa organisaatiorakenteista. Ensimmäinen lähetystyön käytännön järjestämistä tarkasteleva mietintä, Kirkon missio, julkaistiin 1998. Kirkon missio-mietinnössä esitettiin ajatus nykyisen kaltaisesta sopimusmallista. Käytännössä riittäviä yhteistyön edellytyksiä lähetysjärjestöjen välille ei tässä vaiheessa löytynyt. Vuosituhannen vaihteessa perustetun Kirkon lähetystyön neuvottelukunnan tehtäväksi tuli laatia esitys kirkon lähetystyön ja kansainvälien diakonian toiminnan ha hallinnon järjestämisestä. Neuvottelukunta julkaisi välimietinnön 2002 ja lopullisen mietintönsä, Kirkon lähetystehtävä: Kirkon lähetystyön neuvottelukunnan mietintö, 2004. Mietinnössä esitettiin lähetystyön ja kansainvälisen diakonian sisällyttämistä keskushallinnon rakenteeseen. Esitystä vastustettiin lähetysjärjestöjen puolella, eikä sitä lähdetty toteuttamaan. Seuraava, Kirkkohallituksen kansliapäällikön toimeksiannosta toteutettu selvitys Lähetettynä kirkossa valmistui jo 2006. Selvitys ei tuottanut uusia ehdotuksia lähetystyön järjestämiseksi.

Kesäkuussa 2006 kirkkohallituksen täysistunto keskusteli Lähettynä kirkossa –jatkoselvityksen palautteesta. Keskustelun jälkeen kansliapäällikkö Risto Junttila antoi Kirkon lähetystyön toimikunnalle tehtäväksi kirkon lähetysstrategian valmistamisen. Työskentely alkoi vuoden 2006 lopulla. Kirkon lähetystyön toimikunnan jäsenten lisäksi myös toimikunnan varajäsenet ja Kirkon lähetystyön keskuksen henkilökunta osallistuivat strategian valmisteluprosessiin. Kirkon ulkoasianneuvosto, jonka alaisuudessa Kirkon lähetystyön toimikunta tähän aikaan toimi, hyväksyi ensimmäisen version lähetysstrategiasta vietäväksi Kirkkohallituksen täysistunnolle jo vuonna 2008.

Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi esitetyn lähetyksen strategian niin sanotun teologisen osan jatkovalmisteluiden pohjaksi 2010. Samalla Kirkkohallituksen täysistunto totesi, että esityksessä kaavaillut lähetystyön rakenteelliset uudistukset olivat muuttuneet toteuttamiskelvottomiksi. Täysistunto päätti viivästyttää rakenteellisia uudistuksia ja sitoa ne Kirkon keskushallinto 2015-uudistukseen.

Kirkon keskushallinnon uudistuksen merkittävänä osa oli hiippakuntien lähetyksestä vastaavien hiippakuntasihteerien uudelleenorganisointi. Ensimmäinen lähetyksen perussopimus 2013 sisälsi rahoitussopimuksen kansainvälisen työn hiippakuntasihteerien palkkaamiseksi.

Vuoteen 2013 mennessä kaikki kolme nykyisin voimassa olevaa kirkon lähetystyötä ohjaavaa mekanismia olivat paikoillaan: (1) Kirkolliskokouksen päätäntävallassa oleva lähetysjärjestöksi ottaminen, (2) lähetysstrategia sekä (3) lähetyksen perussopimus.

Lähetyksen perussopimusta päivitettiin ensimmäisen kerran 2015 vastaamaan kirkon keskushallinnon uudistusta. Samana vuonna päivitettiin myös 2010 jatkotyöskentelyn pohjaksi hyväksytty lähetysstrategian teologinen osa. Vuodesta 2015 kysymyksessä ei ole enää ollut strategia vaan Yhteinen todistus – lähetyksen peruslinjaus. Tekstin sisällössä viitattiin kuitenkin edelleen 2010 lähetysstrategiaan. Lähetyksen perussopimus ja lähetyksen peruslinjaus kuuluvat yhteen, sillä lähetyksen perussopimuksessa sopimusjärjestöt sitoutuvat lähetyksen peruslinjaan, jota 2015 lähtien on edustanut Yhteinen todistus-asiakirja.

Yhteinen todistus-asiakirja ja siihen liittyvä lähetyksen perussopimus päivitettiin ensimmäisen kerran 2017. Tässä vaiheessa Kirkon ulkoasianneuvosto oli lakkautettu ja lähetykseen liittyvät asiat siirretty piispainkokouksen alaisuuteen. Merkittävimpänä muutoksena 2017 oli lähetyksen perussopimuksesta poistunut viittaus kansainvälisen työn hiippakuntasihteerien palkkojen maksamiseen. Uudistettu Yhteinen todistus- asiakirja sekä perussopimus allekirjoitettiin sopimusjärjestöjen kanssa 2018.

Viimeisin Yhteisen todistuksen päivittämisprosessi käynnistyi syksyllä 2021, kun lähetysjärjestöjen vuotuisissa ohjauskeskusteluissa kysyttiin järjestöjen näkemyksiä Yhteisen todistuksen päivittämisen tarpeesta. Piispainkokous käsitteli asiakirjan päivittämistä kolme kertaa talvikauden 2021-2022 aikana, kunnes huhtikuussa 2022 asiakirjaluonnos oli valmis keskusteltavaksi lähetysjärjestöjen ja kirkon lähetystyön toimikunnan kanssa. Saadun palautteen perusteella asiakirjaa työstettiin Kirkon lähetystyön keskuksessa edelleen. Syyskuussa 2022 piispainkokous käsitteli seuraavaa versiota ja päätti, että syksyn ohjauskeskusteluissa lähetysjärjestöillä olisi vielä mahdollisuus antaa siitä palautetta. Lokakuun 2022 piispainkokouksessa Yhteinen todistus 2023 -asiakirja hyväksyttiin.

Kirkon lähetystyötä ohjaa lähetyksen perussopimus

Lähetystyötä maailmalla tekevät kirkon seitsemän virallista lähetysjärjestöä, joiden kanssa kirkkohallitus solmii lähetystyön perussopimuksen. Se solmitaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Perussopimuksen mukaan sopijajärjestö raportoi vuosittain keskeisistä strategisista linjauksistaan, toiminnastaan ja taloudestaan piispainkokoukselle. Raportointi toteutuu vuosittain pidettävien ohjauskeskusteluiden kautta, joiden muistiot piispainkokous käsittelee. Muistiot ja lähetysjärjestöjen ohjauskeskusteluja varten toimittamat raportit ovat luettavissa täällä. Tämänhetkinen perussopimuskausi päättyy kesäkuussa 2023. Lähetystyön perussopimuksessa viitataan kirkon lähetyksen Yhteinen todistus -peruslinjauksen toimintaperiaatteisiin, minkä vuoksi nämä kaksi asiakirjaa valmisteluprosesseineen kietoutuvat yhteen.

Kirkon seitsemän perussopimuksen solminutta lähetysjärjestöä ovat tällä hetkellä Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetys Sanansaattajat (Sansa), Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL), Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley), Suomen Lähetysseura (SLS), Suomen Pipliaseura ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland (SLEF). Vastaavanlainen perussopimus on laadittu diakonisin perustein toimivan Kirkon Ulkomaanavun kanssa, joka on erikoistunut kirkkojen väliseen diakoniaan, kehitysyhteistyöhön ja humanitaariseen apuun. Kaikki sopimusjärjestöt ovat edustettuina piispainkokouksen asettamassa kirkon lähetystyön toimikunnassa.

Mikä Yhteisessä todistuksessa muuttui?

Päivitystyötä ohjaavana periaatteena on ollut kirkon lähetystyön vahvistaminen ja yhteisten linjausten selkeyttäminen. Yhteinen todistus 2023 -asiakirjassa nojataan kirkon aiempiin, virallisiin päätöksiin ja asiakirjoihin. Vuoden 2018 jälkeen kirkko on saanut uuden strategian Ovet auki ja piispainkokous on hyväksynyt asiakirjan Suuntaviivoja uskontojen kohtaamiseen (2020).

Eniten keskustelua on synnyttänyt kirkon virkaan ja erilaisiin virkakäsityksiin liittyvät linjaukset. Yhteinen todistus 2023 viittaa kirkon virkaa koskeviin, seurakuntien työtä ohjaaviin päätöksiin, joihin myös lähetysjärjestöjen tulee sitoutua toimiessaan yhteistyössä seurakuntien kanssa.

Teksti on uudistunut myös uskontojen kohtaamista koskevan kappaleen osalta. Se on päivitetty kaksi vuotta vanhemman Suuntaviivoja uskontojen kohtaamiseen -asiakirjan mukaiseksi.

Pienempiä muutoksia on tullut muun muassa aiemmin otsikon Media ja digitaalinen viestintä alla olleeseen kappaleeseen. Toimintaympäristö ja käytettävissä olevat viestinnän välineet ovat viidessä vuodessa muuttuneet paljon. Nyt Yhteinen todistus puhuu siitä, miten kirkon tulee käyttää kieltä, jota ihmiset ymmärtävät ja välineitä, joita he käyttävät, ja miten missionaarisessa kirkossa etsitään aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti tapoja julistaa evankeliumia.

Toimintaperiaatteet ohjaavat lähetyksen perussopimusta

Yhteinen todistus – lähetyksen peruslinjauksen lopussa olevat toimintaperiaatteet liittävät sen yhteen lähetyksen perussopimuksen kanssa. Uudessa Yhteinen todistus 2023 -asiakirjassa toimintaperiaatteita on kaikkiaan seitsemän:

1. Kirkon perustehtävä eli missio on julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana ja edistää Jumalan valtakuntaa. Kaiken kirkon toiminnan tulee olla missionaarista. Kirkon lähetystehtävä on kokonaisvaltainen. Kokonaisvaltaiseen missioon kuuluu pelastavan evankeliumin julistaminen, diakoninen palvelu ja vaikuttaminen yhteisen hyvän edistämiseksi. Kirkon eri toimijat osallistuvat Jumalan lähetystehtävään eri tavoin omista lähtökohdistaan.

2. Seurakuntien ja sen jäsenten tehtävä on edistää lähetystyötä ja harjoittaa diakoniaa. Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian sopimusjärjestöt ovat seurakuntien kumppaneita kokonaisvaltaisen lähetystehtävän toteuttamisessa. Ne tukevat asiantuntemuksellaan ja kumppaniverkostoillaan seurakuntia ja hiippakuntia missionaarisuudessa ja lähetystehtävän toteuttamisessa. Hiippakunnat, seurakunnat ja sopimusjärjestöt sitoutuvat yhteistyön jatkamiseen ja kehittämiseen.

3. Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian sopimusjärjestöjen päätehtävä on toiminta ulkomailla. Sopimusjärjestöillä voi olla erilaisia toiminnan painopisteitä. Lähetysjärjestöt tukevat eri tavoin kumppanikirkkojen ja verkostojen missionaarisuutta sekä lähettävät lähetystyöntekijöitä kansainvälisiin tehtäviin. Kotimaassa sopimusjärjestöt sopivat kumppanuuden muodoista hiippakuntien ja seurakuntien kanssa.

4. Kirkko ja kirkon sopimusjärjestöt edistävät kaikkien osallisuutta kirkon kokonaisvaltaisen mission toteuttamisessa. Keskeisessä asemassa on seurakuntalaisten vapaaehtoisen toiminnan tukeminen. Vapaaehtoistoiminta voi toteutua seurakunnissa tai lähetysjärjestöjen toiminnan kautta.

5. Lähetysjärjestöt osallistuvat kirkon yhteiseen lähetystyöntekijäkoulutukseen ja lähetykseen liittyvän viestinnän kehittämiseen. Kirkko ja kirkon sopimusjärjestöt yhdessä edistävät lähetys- ja globaalikasvatusta ja lisäävät missiologista tietämystä erityisesti kirkon työntekijöiden perus- ja täydennyskoulutuksessa. Lähetys- ja globaalikasvatuksen tavoitteena on edistää luottamushenkilöiden ja erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten mahdollisuuksia osallistua kirkon kokonaisvaltaisen mission toteuttamiseen

6. Kirkon missiolla on ekumeeninen ja uskontojen välisen vuoropuhelun ulottuvuus. Lähetystyötä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan ekumeenisesti yhdessä toisten kristittyjen kanssa ja aina kunnioittavassa vuoropuhelussa toisin uskovien kanssa. Niissä maissa, joissa on useampia luterilaisia kirkkoja, uudet yhteistyökumppanit pyritään löytämään olemassa olevien Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen joukosta. Sopimusjärjestöt tiedottavat piispainkokoukselle toimintansa merkittävistä laajennuksista ja muutoksista.

7. Seurakuntien ja lähetysjärjestöjen yhteistyössä lähetysjärjestöt noudattavat kirkolliskokouksen päätöstä Pappisviran avaaminen naisille (11/1986, § 34). Tilanteessa, joissa virkakäsitysten erilaisuus muodostuu ongelmaksi, seurakunnat ja lähetysjärjestöt toimivat piispainkokouksen ohjeistusten (Piispainkokouksen tiedoksianto 1/2006 kirkkohallitukselle, liite 1 Piispainkokouksen selonteko erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi) mukaisesti. Kirkon sopimusjärjestöt kunnioittavat kumppanikirkkojen virkaratkaisuja ja sisäistä keskustelua, eivätkä saa aiheuttaa toiminnallaan haittaa.

Missionaarisuus on kirkon perustehtävä

Lähetyksen peruslinjauksen päivittäminen ei ole muuttanut sen ydintä. Jatkossakin ”kirkon perustehtävä eli missio on julistaa Jeesusta Kristusta maailman pelastajana ja edistää Jumalan valtakunnan toteutumista. Kirkko on olemassa, koska sillä on tämä tehtävä.” Kirkon kokonaisvaltaiseen lähetystehtävään kuuluu yhteinen todistus, palvelu (diakonia) ja vaikuttaminen yhteisen hyvän edistämiseksi. Tätä tehtävää toteuttamaan on jokainen kristitty kutsuttu.

Kirkon lähetysstrategian ja Yhteisen todistuksen aiemmista vaiheista

Lue aiheesta Kirkkomme Lähetyksen varhaisemmat artikkelit:

• Lähetysjärjestörakenteen syntyminen ja lähetysjärjestöksi pääsemisen edellytykset (4.11.2022)
• Strategian rakentaminen oli vaikeampaa kuin luultiin (Jaakko Mäkelä ja Danielle Miettinen), Kirkkomme Lähetys 1/2010, s. 4-5
• Moni-ilmeisyys saa säilyä (Jaakko Mäkelä), Kirkkomme Lähetys 1/2010, s.6-7.
• Yhteistyö tiivistyy (Johanna Södö), Kirkkomme Lähetys 2/2013, s. 12-13.
• Piispat hyväksyivät lähetyksen peruslinjauksen (Jaakko Rusama), Kirkkomme Lähetys 1/2018, s. 39.

Artikkeli Lähetyksen peruslinjaus -Yhteinen todistus -päivitettiin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

17 Kaikki hyvät asiat ja täydelliset lahjat tulevat ylhäältä, tähtien Isältä. Hänen luonaan mikään ei muutu, siellä ei ole varjojen leikkiä. 18 Jumala tahtoi synnyttää meidät totuuden sanan avulla. Olemme ensimmäinen hedelmä hänen luomisteoistaan. 19 Tiedättehän, rakkaat veljet ja sisaret, että ihmisen pitäisi olla hanakka kuuntelemaan mutta hidas puhumaan ja hidas suuttumaan. 20 Ihmisen vihasta ei seuraa jumalallista oikeudenmukaisuutta. 21 Pankaa siis nöyrästi pois kaikki saasta ja pahuuden paljous. Kuunnelkaa teihin istutettua totuuden sanaa, joka on tarpeeksi vahva pelastamaan elämänne. 22 Alkakaa elää sen antaman opetuksen mukaisesti. Älkää jääkö vain kuulijoiksi, älkää pettäkö itseänne. 23 Joka vain kuuntelee opetusta eikä toimi sen mukaisesti, on kuin mies, joka tarkastelee kasvojaan peilistä. 24 Hän katselee itseään, mutta lähdettyään hän unohtaa näkemänsä saman tien. 25 Joka on syventynyt tutkimaan vapauden täydellistä lakia ja jäänyt sen luokse, ei ole enää hajamielinen kuulija vaan toimija. Toimiessaan hän on onnellinen. Jaak. 1:17-25 (UT2020 käännös.)

Pohdin tulevan sunnuntain 15.5.2022 raamatuntekstejä samalla kun kuuntelen kirkolliskokouksen keskustelua evankelioinnista. Kirkolliskokous, kirkon ylin päättävä elin, jakaa kautta linjan huolen siitä, että evankeliumi ei enää tavoita ihmisiä samalla tavoin kuin ennen. Kasteiden määrä vähenee, ja kirkosta eroaminen jatkuu edelleen. Jotakin pitäisi tehdä, mutta mitä?

Pitkässä käsikirjavaliokunnan mietintötekstissä esitellään kirkon lähetystehtävää ja evankeliointia koskevia dokumentteja. Useamman sivun verran käsitellään myös sitä, mistä evankelioinnista on kyse. Lyhyesti evankelioinnin määrittelyn hankaluuden voisi tiivistää esimerkiksi näin: evankelioinnilla voidaan tarkoittaa evankeliumin Kristuksesta julistamista sanallisesti siten, että tavoitteena on uskon synnyttäminen. Tai sitten evankelioinnilla voidaan laajassa mielessä tarkoittaa kaikkea sitä, mitä evankeliumi Kristuksesta synnyttää. Kuten asiakirja Kaikkialta kaikkialle, kirkon missio nyt sen ilmaisee:

kirkon missio ymmärretään nykyään kokonaisvaltaisesti: sosiaalieettinen vastuu, heikoimpien puolesta puhuminen, profeetallinen toiminta ja evankeliumin julistus uskon synnyttämiseksi kuuluvat erottamatta yhteen. Kokonaisvaltaisesti määritelty missio on kirkon olemisen tapa, jolloin kyseessä ei ole ainoastaan yksi ”työala” muiden joukossa vaan mission tulee läpäistä seurakunnan kaikkea elämää ja olla kristityn elämänmuoto.

Samoin lähetystyön peruslinjaus Yhteinen todistus (2018) korostaa kirkon lähetystehtävän kokonaisvaltaisuutta:

Evankeliumi on liikkeelle lähettävä voima. Kirkko kohtaa kokonaisvaltaisesti kaikki ihmiset lähetystyön ja evankelioimisen välityksellä. Kirkko ja sen seurakunnat jäsenineen sekä kirkon lähetysjärjestöt vievät rohkeasti sanoman lähellä ja kaukana elävien keskuuteen. Ne julistavat evankeliumia ja viestivät siitä monin eri tavoin erityisesti siellä, missä Kristusta ei vielä tunneta. Samoin kohdataan niitä, jotka ovat vieraantuneet kristillisestä uskosta. Kirkon mission kannalta maantieteellisiä ja muita reuna-alueita on kaikkialla.

Sama evankeliumin kokonaisvaltaisuuden painotus näkyy kirkon Ovet auki –strategiassa:

Kirkon elämä on missionaarista. Siksi on lähdettävä liikkeelle julistamaan ja palvelemaan. Evankeliumi eletään todeksi ihmisten keskellä. Diakonian tarve lisääntyy. Eriarvoisuuden kasvaminen, yksilöllistyminen, syrjäytyminen ja ihmisten turvattomuus haastavat kirkon käyttämään uusia toimintamalleja ja -tapoja.

Kirkolliskokouksen keskusteluissa pohdittiin sitäkin, että evankeliointi menettää merkityksensä, jos kaikki, mitä kirkko tekee, ymmärretään evankelioinniksi. Toisaalta keskustelussa muistutettiin, että julistus ja lähimmäisen rakastaminen kuuluvat erottamatta yhteen samalla tavoin kuin Kristuksen kaksi persoonaa ovat erottamattomat.

Tämän keskustelun valossa Jaakobin kirjeen jakeet yhdessä päivän evankeliumin kanssa alkavat elää ja resonoida, varsinkin kun kirjettä lukee muutaman jakeen lukukappaletta pidemmälle. Evankeliumin julistaminen on kirkon luovuttamaton tehtävä. Samalla kun yksittäinen kristitty tai kirkko julistaa evankeliumia, on oltava herkkä kuuntelemaan.

Ensiksikin on kuunneltava totuuden sanaa, joka meihin on istutettu (j. 21 UT2020 mukaan, KR92 kääntää saman jakeen ilmaisulla ”synnytti meidät totuuden sanalla”). Toiseksi on kuunneltava lähimmäistä ja opittava häneltä. Erityisesti on kuunneltava eri tavoin syrjäytettyjen ääntä ja vahvistettava sitä. Evankeliointia ja diakoniaa ei siis voi erottaa toisistaan.

Jaakobin kirjeet haastavat ottamana vielä askeleen eteenpäin: alkakaa elää evankeliumin opetuksen mukaisesti. Evankeliumin julistaminen tai sen kuuleminen ei vielä riitä, vaan evankeliumin tulisi muuttaa, transformoida, koko meidän elämämme ja elämäntapamme.

Miten evankeliumin todeksi eläminen sitten näkyy? Tähän tulevan pyhän evankeliumi kolmannen vuosikerran evankeliumi antaa lyhyen ja napakan vastauksen: rakastakaa toisianne!

Kristillinen usko näyttäytyy kutsuvana ja iloisena siellä, missä se tulee näkyväksi rakkautena ja rakkaudellisena toimintana. Hajamielisestä kuulijasta on tullut onnellinen toimija, kuten UT2020 jakeen 25 oivaltavasti kääntää.

Artikkeli Rakastakaa toisianne julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

(Joh. 10:14-16)

Jeesus hyvänä paimenena on monelle tuttu ja rakas vertauskuva. Paimenpsalmin (Ps. 23) olemme tottuneet lukemaan Uudesta testamentista käsin: Jeesus on se Herra, hyvä paimen, joka johdattaa vihreille niityille, ohjaa oikealle tielle ja suojelee kädellään.

Johanneksen evankeliumin luvussa 10 Jeesus vertaa itseään paimeneen päivän evankeliumia laajemman jakson ajan, jakeissa 1-16. Näiden jakeiden kokonaisuudessa korostuu kahteen kertaan molemminpuolinen tunteminen: paimen tuntee lampaansa, ja lampaat tuntevat paimenensa.

Lampaat tuntevat oikean paimenen – mutta eivät toisiaan

Jos jotakuta kutsutaan lampaaksi, se ei ole kovin imarteleva kuvaus. Monissa Jeesusta hyvänä paimenena esittävissä taideteoksissa, kuten tämänkin artikkelin kuvassa, lammas on kuvattu avuttomaksi, sylissä kannettavaksi karitsaksi. Tässä evankeliumissa lampailla on kuitenkin aktiivinen rooli. Ne eivät lähde seuraamaan ketä tahansa vaan ainoastaan sitä paimenta, jonka äänen ne tunnistavat, ja joka kutsuu heitä nimeltä. Muut paimenen tilalle pyrkivät ovat varkaita ja rosvoja.

Palkkarenkikään ei ole oikean paimenen veroinen, sillä tiukan paikan tullen palkkarenki pakenee. Hän jättää lampaat suden armoille.

Lampaat ja paimen tuntevat ja tunnistavat toinen toisensa. Huomio kiinnittyy jakeeseen 16: kaikki lampaat eivät tule samasta tarhasta, eivätkä tunne toisiaan. Jeesuksen tehtävä hyvänä paimenena ulottuu niihinkin tarhoihin, joita me emme tunne. Paimenen ääni kutsuu ja yhdistää yhdeksi laumaksi vielä hajallaan olevat erilliset tarhat.

Paimentamaan lähetetyt

Jeesuksen kuulijoille paimenen työ oli tuttua, arkipäiväistä työtä. Vertauskuva paimenesta ja lammaslaumasta nousi heidän omasta ympäristöstään, mutta silti kuulijoiden oli ainakin evankelista Johanneksen mukaan vaikea ymmärtää, mitä Jeesus puheellaan tarkoitti.

Suomessakin elää yhä ihmisiä, jotka ovat olleet paimenessa. Paimeneen ei suinkaan lähetetty raavainta miestä, vaan nuoriakin lapsia ja vanhuksia, joista ei muihin töihin ollut. Päivät paimenessa olivat pitkiä ja raskaita, pelottaviakin. Jos Jeesuksen vertausta lukisi paimeneksi lähetetyn lapsen näkökulmasta, avautuisi se aivan eri suuntaan.

Jeesus on jokaisen kristityn paimen. Hän lähettää kristityt edelleen kutsumaan lampaita ja huolehtimaan laumastaan. Toiset paimenet ovat vahvoja ja voimakkaita, valmiita kohtaamaan tämän maailman sudet – tai siltä ainakin ulospäin näyttää. Toiset ovat enemmän kuin niitä lapsia ja vanhuksia, jotka ennen muinoin lähetettiin paimeniksi, kun muu työ ei luonnistu.

Jeesus, hyvä paimen, on kaikkien tehtävän saaneiden esikuva. Kuvassa paimenen kasvot jäävät varjoon, ja lammaskin on kääntänyt katseensa syrjään. Mitä tapahtuu, kun lammas kääntää katseensa kohti paimenta, ja heidän katseensa kohtaavat? Ovatko hyvän paimenen kasvot lampaalle tutut?

Kristityillä on kaksoisrooli lampaana ja paimenena. Evankeliumin mukaan paimen tuntee lampaansa nimeltä, ja nämä tuntevat tutun paimenen äänen. Kun käännämme katseemme Jeesusta, kuulemme ja tunnistamme hänen äänensä ja seuraamme sitä oikeaan suuntaan, johdatamme omia laumojamme kohti yhtä, suurta laumaa.

Artikkeli Paimeneen lähetetyt julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Apu menee parhaiten perille vakiintuneiden toimijoiden kautta

Hanna Lindbergin mukaan järjestöt ovat paras kanava avulle, sillä auttamaan tottuneilla järjestöillä on valmis logistiikka, ammattitaitoiset ja kokeneet työntekijät ja yhteydet luotettaviin kumppaneihin. Näin ne pystyvät toimimaan nopeasti, taloudellisesti ja vastaamaan todellisiin tarpeisiin. Järjestöillä on myös rahankeräysluvat ja ne toimivat läpinäkyvästi ja vastuullisesti. Väärinkäytösten mahdollisuus on helpompi minimoida raportointivelvollisuuden myötä.

Pauliina Parhiala korostaa sitä, että järjestöillä on olemassa olevat kanavat ja kumppanit Ukrainassa ja lähialueilla. Niitä ei tarvitse erikseen luoda. Tämä on tehokasta varojen käyttöä. Esimerkiksi Luterilainen maailmanliitto toimii jäsenkirkkojensa kautta ja kansainvälinen kirkollinen avustusjärjestö ACT Alliance on toiminut humanitaarisessa työssä Ukrainassa jo vuosia ennen kriisin tämän vaiheen alkamista. Järjestöillä on asiantuntemusta ja kokemusta paitsi toiminnasta vaikeissa oloissa, myös erityisistä kohderyhmistä. Esimerkiksi vammaisten henkilöiden omien järjestöjen tukeminen on tehokas ja kestävä tapa turvata vammaisten henkilöiden asema ja osallisuus humanitaarisessa työssä. Järjestöjen työ täydentää valtioiden tarjoamaa suojelua ja turvaa.

Rahaa lahjoittamalla apu kohdistuu sinne missä sitä eniten tarvitaan

Suomen Lähetysseuran Pauliina Parhiala nostaa esiin kriisin pitkäkestoisuuden. Ukrainan kriisi tulee näkymään pitkäkestoisesti avuntarpeena Ukrainassa, Venäjällä ja lähialueilla, myös Suomessa. Sekä Parhiala että Lindberg korostavat, että rahaa lahjoittamalla voit vaikuttaa siihen, että apu voidaan joustavasti kohdentaa sinne, missä sitä kulloinkin eniten tarvitaan. Lindberg kertoo, että Ukrainasta pakenevat ihmiset ovat tarvinneet rahaa esimerkiksi polttoaineen ja matkalippujen ostoon. Iso osa auttamisesta paikan päällä on ollut kuljetusten järjestäminen kaupungista toiseen kohti rajaa ja naapurimaihin.

Rahaa lahjoittamalla voit vaikuttaa siihen, että apu voidaan joustavasti kohdentaa sinne, missä sitä kulloinkin eniten tarvitaan

Auttamistilanne rajoilla on osin kaoottinen. Lahjoittamalla rahaa voidaan välttää ruuhkia, lisäkaaosta ja jäteongelmia. Rahan lahjoittaminen mahdollistaa hankintojen tekemisen Ukrainassa tai lähialueiden maissa. Näin avulla tuetaan myös paikallista elinkeinoelämää ja maiden taloutta. Hanna Lindbergin mukaan liikenne on ruuhkautunut monin paikoin pahasti niin Ukrainan sisällä kuin raja-alueella sekä tieverkoston tuhojen takia mutta myös siksi, että valtava määrä ihmisiä liikkuu samaan suuntaan. Ulkopuolelta tuotu apu voi entisestään vaikeuttaa ihmisten ja avun liikkumista. Koordinointi paikallisten ihmisten ja toimijoiden kanssa on tärkeää.

Parhiala kehottaa ensin ottamaan yhteyttä paikalliseen toimijaan, jos rahan sijasta haluaa mieluummin lahjoittaa tavaraa tai henkilöapua. Näin voidaan varmistua siitä, että lahjoitettaville tavaroille on juuri nyt oikeasti tarvetta. Lindberg kertoo, että pankkiyhteydet ovat toimineet tähän asti nopeasti, ja Kylväjä on saanut rahat kumppaniensa käyttöön nopeammin kuin tavarakuljetukset olisi pystytty organisoimaan Suomesta käsin.

Kylväjän saamien tietojen mukaan peruselintarvikkeita on ollut saatavilla, ja tarvikkeita on pystytty Odessassa hankkimaan kaupasta, valmistamaan lämpimiä aterioita ja antamaan ihmisille evästä mukaan. Esimerkiksi vammaisille ihmisille on voitu hankkia lääkkeitä, joissa on omankieliset ohjeet, vaippoja ja erityisvälineistöä. Tilanne Ukrainassa muuttuu nopeasti, ja jatkossa saattaa olla tarpeen tuoda materiaaliapua ulkomailta, mutta tähän asti Kylväjän kumppanien mukaan raha-apu on ollut nopein tapa auttaa todellisissa tarpeissa.

Rahan lahjoittaminen tunnetun ja toiminnastaan kertovan järjestön kautta on vastuullista toimintaa. Järjestöjen kautta lahjoitetun rahan käyttöä valvotaan, ja käytetyt varat tilintarkastetaan. Läpinäkyvät ja omasta toiminnastaan raportoivat toimijat ovat paras vastalääke väärinkäytöksille.

Apu järjestöjen kautta menee perille

Pauliina Parhiala opastaa tutustumaan etukäteen siihen tahoon, jonka kautta haluat auttaa. Luotettavat toimijat kertovat vastuullisuusketjustaan, toimintatavoistaan ja kumppaneistaan avoimesti. He julkistavat tietoa taloudestaan ja hallinnostaan. Jos näitä tietoja ei helposti löydy, kannattaa etsiä toinen taho, jonka kautta toimia. Parhialan oma kokemus on, että apu kokeneiden kanavien kautta menee yleensä hyvin perille. Kohtuullinen hallintokulu lahjoitetusta rahasta on paikallaan, sillä sen kautta mahdollistetaan työn laadukas tuki ja valvonta. Hän kehottaa seuraaman avun välittäjäksi valitun tahon uutisia tehdystä työstä ja saavutetuista tuloksista. Niistä kannattaa kertoa omalle lähipiirille ja innostaa muita mukaan!

Kylväjän Hanna Lindberg kertoo, että Kylväjä on toiminut Ukrainassa jo vuodesta 2008 alkaen. Taloudellinen tuki lähetetään Suomeen palaamaan joutuneen Liedenpohjan lähettipariskunnan paikallisille työtovereille, joihin he ovat jatkuvasti yhteydessä. Kylväjä saa paikallisilta työtovereilta, jotka itse asuvat Odessassa Ukrainassa, suoraan tiedon avun ja rukoustuen tarpeesta sekä avun perille menosta. He tuntevat tilanteen ja ihmiset, ja ovat verkostoituneet paikallisesti ja koko maassa. Kylväjä on saaneet pitkäaikaisen norjalaisen kumppanin kautta yhteyden luotettaviin tahoihin myös Unkarissa ja Romaniassa, jonne on siirtynyt paljon ihmisiä Ukrainasta. Kylväjä on voinut lähettää heille taloudellista tukea pakolaisten auttamiseksi.

Budapestissa luterilaisen seurakunnan jäsenet pastorinsa johdolla ovat muiden toimijoiden rinnalla osallistuneet Ukrainan pakolaisten vastaanottamiseen ja majoittaneet heitä koteihinsa. Kontaktit ja tieto tarpeista liikkuvat nopeasti olemassa olevien verkostojen kautta. Kylväjä on yhdyshenkilöidensä kanssa suoraan ja henkilökohtaisesti yhteydessä. He kertovat yksityiskohtaisesti missä ja miten ovat voineet auttaa ja keitä ovat kohdanneet. Heiltä on saatu myös kuvamateriaalia paikan päältä.

Jokainen ihminen voi auttaa omalta paikaltaan

Sekä Hanna Lindberg että Pauliina Parhiala muistuttavat siitä, että meillä on rukouksia kuuleva Jumala! Rukouksissa voimme muistaa sodan jalkoihin jääneitä ja rukoilla rauhan puolesta. Kylväjän kumppanit ovat kertoneet ihmisten olevan peloissaan, väsyneitä ja järkyttyneitä. Henkisen ja hengellisen tuen tarve on suuri. Toivon esillä pitäminen ja rauhan puolesta puhuminen ovat tärkeitä asioita, ja niitä jokainen voi pitää esillä missä ikinä toimiikaan.

Rahaa Ukrainan ja ukrainalaisten hyväksi voi kerätä esimerkiksi tempauksia, tapahtumia ja konsertteja, joiden kautta kerätään rahaa.

Pakolaisia on alkanut tulla myös Suomeen. Heitäkin on tärkeä muistaa rukouksin, kohdata ja olla tukemassa täällä Suomessa. Suomeen tullut pakolainen saattaa etsiä ystävää ja yhteisöä. Seurakunnat voivat tarjota matalan kynnyksen kohtaamisen paikkoja, joihin myös uudet tulijat voivat helposti tulla mukaan.

Kirkkohallituksen asiantuntija Ulla Siirto vastaa mm. monikulttuurisuuteen liittyvistä kysymyksistä ja pakolaistyön koordinoinnista. Siirto kertoo, että monet ukrainalaiset ovat joutuneet näkemään ja kohtaamaan henkilökohtaisesti sodan seurauksia. Nämä kokemukset voivat traumatisoida ihmisiä syvästi. Rauhoittava läsnäolo ja ihmisen kuunteleminen ovat tärkeitä, vaikkei yhteistä kieltä olisikaan.

Tärkeää on kiinnittää huomiota myös Suomessa asuvien venäläisten tai venäjää puhuvien kohtaamaan syrjintään. Tähän jokainen voi puuttua!

Ihmiset ympärillämme voivat tuntea monenlaista huolta kriisitilanteesta lähialueella. Pauliina Parhiala kehottaa kuuntelemaan heitä ja järjestämään tilanteita, joissa eri tavoin huolta kantavat ihmiset voivat kohdata ja tukea toinen toisiaan.

Tällä hetkellä Ukrainassa tarvitaan akuuttia hätäapua. Hanna Lindberg kehottaa muistamaan sen, että Ukraina ja ukrainalaiset tarvitsevat apua myös kriisin mahdollisesti pitkittyessä. Tärkeää on pitää mielessä sekin, että muut kriisit ja avuntarpeet eivät ole hävinneet, vaikka niistä ei mediassa tällä hetkellä puhuttaisikaan. Muuallakin maailmassa tarvitaan meidän apuamme.  

Lue lisää kirkon kannanotoista ja ohjeista Ukrainan sotaan liittyen:

https://evl.fi/uutishuone/pinnalla-nyt/ukrainan-sota

Artikkeli Sota Ukrainassa herättää halun auttaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Muutoksen tekijöinä, lähetettyinä opetuslapsina
              liikumme Hengessä
              ja meitä liikuttaa Kristuksen rakkaus:
              Olemme pyhiinvaeltajia tiellä kohti oikeudenmukaisuutta ja rauhaa
              pyhiinvaeltajia tiellä kohti sovintoa ja ykseyttä
              solidaarisena koko luomakunnalle.
              Meitä johtavat ja inspiroivat syrjään työnnetyt lapset, naiset ja miehet.

As transforming, missionary disciples
we move in the Spirit,
and are moved by Christ’s love:
Pilgrims on the road to justice and peace,
Pilgrims on the road to reconciliation and unity,
In solidarity with all creation
Led and inspired by children, women and men on the margins.

Yleiskokouksen teeman missiologisen näkökulman tarjoava asiakirja (Missiological Exploration on the 2022 WCC Assembly Theme) on teologiseksi asiakirjaksi poikkeuksellinen, sillä se on kirjoitettu lähes runon muotoon. Yllä oleva, sisennetty teksti on lainaus siitä.

Osallisena Jumalan työstä

Koko teema Kristuksen maailmaa muuttavasta rakkaudesta on missionaarinen, mutta tässä asiakirjassa teemaan lisätään vielä yksi keskeinen ajatus: Kristuksen rakkaus johtaa maailman sovintoon ja ykseyteen kutsumalla naisia ja miehiä opetuslapsiksi.  Kristuksen rakkaus on maailmaa liikuttava voima, ja meitä kutsutaan osallistumaan tähän liikkeeseen. Osallisuus saa meidät itsemme muuttumaan, ja samalla meistä tulee muutoksentekijöitä ympäröivässä maailmassa. Suomenkielisen lukijan huomio helposti kiinnittyy ilmaukseen ”naiset ja miehet”: miksi asiakirjassa on erikseen mainittu kaksi sukupuolta? Tarkoitus lienee ollut painottaa, että kaikki ihmiset on kutsuttu Kristuksen seuraajiksi ja opetuslapseksi. Hieman myöhemmin asiakirjassa painotetaan Kristuksen rakkauden avaruutta:

              Kristuksen rakkaus on inklusiivista.
              Se on tarkoitettu koko luomakunnalle.
              Se on tarkoitettu kaikille ilman poikkeuksia.

Me näemme tämän ateriayhteydessä, johon Jeesus kutsui marginaaliin työnnetyt ja syntiset.
Me näemme tämän kohtaamisissa, joissa hän ylitti sukupuolen, uskonnon, kulttuurin ja kansallisuuden asettamat rajat.

Christ’s love is inclusive.
It is for the whole of creation.
It is for all without exception

We see this in Jesus’ table fellowship, choosing to be with the marginalized and sinners
We see it in his encounters across gender, religious, cultural and national boundaries.

Lähtökohtana lähetykselle tässä maailmassa on Kristuksen rakkaus.
Jumalan rakkaus Kristuksessa on Jumalan lähetyksen syy.
Jumalan kutsu Kristuksessa Hengen kautta
uskoville naisille ja miehille
osallistua Jumalan työhön
on kristillisen lähetyksen ydin.

God’s love in Christ is the reason for God’s mission
And God’s call in Christ through the Spirit
to women and men of faith
to share in God’s work
is the essence of Christian mission.

Kristuksen rakkaus on maailmaa muuttava voima, sillä se muuttaa, transformoi, yksittäisiä ihmisiä, haastaa korjaamaan epäoikeudenmukaisuuksia ja vaalii koko Jumalan luomaa todellisuutta.

Toinen keskeinen periaate on, että sovinto (hankalasti suomeksi kääntyvä käsite reconciliation) on sekä Jumalan lahja että Kristuksen seuraajien kutsumus:

              Hänen lähetykseensä osallistuminen merkitsee sitoutumista sovinnon työhön:
              sovintoon Jumalan kanssa,
              sovintoon haavoitetun luomakunnan kanssa,
              sovintoon särkyneissä yhteisöissä,
              sovintoon häiriintyneen itsemme kanssa.    

Sovinto on keskuksessa evankeliumissa,
Evankeliumissa, josta todistamme ja jota julistamme.
Hyvä uutinen on, että
jakaantuneessa, väkivaltaisessa ja pirstoutuneessa maailmassa
sovinto on todellisuutta.

To share in his mission is to commit ourselves to the work of reconciliation.
Reconciliation with God,
Reconciliation with our wounded creation
Reconciliation in broken communities
Reconciliation in disordered selves.

The gospel to which we witness and preach
Has reconciliation at its very heart.
The good news that
In our divided, violent, and fragmented world
Reconciliation is a reality.

…           Sovinto on lähetettyjen opetuslasten työtä.
              He välittävät ja pitävät esillä Jumalan sovitusta tuovaa armoa,
              ja niin osallistuvat Jumalan sovitusta tuovaan lähetykseen.
              Kristityt, joita itseään Jumalan rakkaus ja armo on muuttanut
              ja jotka Kristuksen rakkaus on saanut sitoutumaan tähän sovinnon palvelutehtävään.

Reconciliation is the work of missionary disciples
Who mediate and articulate God’s reconciling grace,
And so participate in God’s reconciling mission.
Christians who have been transformed themselves by God’s love and grace,

Moved by Christ’s love to commit themselves to this ministry
of reconciliation.

Kolmanneksi asiakirjassa todetaan, että emme ole saavuttaneet sitä ykseyttä, johon Kristus meitä kutsuu, mutta siitä huolimatta Kristuksen rakkaus ohjaa meitä etsimään ykseyttä, joka ei ole vain kristillisen kirkon ykseys vaan ykseys, joka pitää sisällään koko ihmiskunnan ja koko luodun maailman.

              Opetuslapsina meidät on kutsuttu ykseyden esikuviksi.
              Esikuvallisuus on aitouden merkki
              Aito rakkaus Kristukseen
              johtaa kirkkoa ykseyteen.
              Aito rakkaus Kristukseen
              johtaa kirkkoa tekemään työtä maailman ykseyden puolesta:
              Kansakuntien parissa, kulttuurien parissa, kansojen parissa.
              Kunnioittaen niitä ja
                             suojellen planeettaa
                             tehden työtä rauhan eteen
                             tehden työtä oikeudenmukaisuuden eteen
                             poistaen köyhyyttä
                             voimaannuttaen voimattomia
                             jakaen viisautta.

As disciples we are called to model unity
It is a mark of our authenticity.
Authentic love for Christ,
Will move the church to unity
Authentic love for Christ
Will move the church to work for unity in the world
among nations, among cultures, among peoples,
respecting them and
protecting the planet
working for peace
working for justice
eradicating poverty
empowering the powerless
sharing wisdom

Mitä on Jumalan lähetys

Asiakirjan lopuksi liitytään vielä näkyyn Kolmiyhteisen Jumalan työstä maailmasta: me etsimme Hengen läsnäoloa, syvempää Kristuksen rakkauden tuntemista, ja syvempää sitoutumista Jumalan lähetykseen.

Maailman johtaminen rakkauden avulla sovintoon ja ykseyteen
              on Jumalan lähetystä, Kristuksessa inkarnoitunutta, saavutettu Hengen kautta.

              Tähän lähetykseen me
              Kirkkona,
              lähetettyinä opetuslapsina,
              osallistumme.

Moving the world in love to reconciliation and unity
Is God’s mission, incarnate in Christ, accomplished through the Spirit
It is in that mission that we,
As church,
As missionary disciples,
Participate.

Omassa johdantoartikkelissaan Risto Jukko määrittelee lähetyksen samaa kieltä käyttäen. Jumala on Kristuksen kautta sovittanut meidät itsensä kanssa. Jumalan lähetys pitää sisällään meidät, ja ottaa meidät mukaan työhön antamalla meille sovituksen palvelutehtävän. Kun tulemme osallisiksi Jumalan sovitustyöstä Kristuksessa, otamme osaa Jumalan lähetykseen ja meistä tulee sovinnon ja ykseyden lähettiläitä toisten kanssa ja heitä varten.

Keitä ovat Kirkkojen maailmanneuvosto ja sen Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komissio?

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) Delhin yleiskokouksessa (1961) ekumeenisen liikkeen ja kansainvälisen lähetysliikkeen polut yhtyivät, kun vuonna 1921 perustettu Kansainvälinen lähetysneuvosto yhdistyi Kirkkojen maailmanneuvoston kanssa, ja jatkoi työtään Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komissiona (CWME).  Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission johtajana on vuodesta 2008 toiminut Risto Jukko.

Edellisestä Busanissa, Etelä-Koreassa 2013 pidetystä yleiskokouksesta alkaen Kirkkojen maailmanneuvoston jäsenkirkot sitoutuivat teemaan oikeudenmukaisuuden ja rauhan pyhiinvaellus (Pilgrimage of Justice and Peace). Tuossa yleiskokouksessa hyväksyttiin myös historian toinen KMN:n missiologinen asiakirja Yhdessä kohti elämää: lähetys ja evankelioiminen muuttuvassa maailmassa.

Arushasta eteenpäin

Tärkeä merkkipaalu yleiskokousten välillä on ollut Arushan maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssi 2018. Sen julkilausuma Arushan kutsu on toinen keskeinen Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission työtä yleiskokousten välillä ohjannut dokumentti.

Arushan kokouksen jälkeen keskeisiksi teemoiksi tulevaisuuden missiologisessa työskentelyssä tunnistettiin seuraavat teemat:

• Lähetys muuttavana opetuslapseutena Arushan kutsun valossa
• Marginaalien mission aikamme lähetyksen paradigmana
• Lähetys ja evankeliointi moniuskontoisessa maailmassa
• Lähetyksen, evankelioinnin ja kehitysyhteistyön suhde
• Kalliin opetuslapseuden (costly dischipleship ja ykseyden suhde

Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission sekä sen temaattisten työryhmien työ yleiskokousten välillä on koottu raporttikirjaan Call to Discipleship. Mission in the Pilgrimage of Justice and Peace World Council of Churches Commission on World Mission and Evangelism Documents 2018–2021. Kirkkomme Lähetys esittelee kevään aikana kaikki neljä kirjaan koottua raporttia.  

Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) korkein päättävä elin yleiskokous kokoontuu yleensä kahdeksan vuoden välein. Se on ainutlaatuinen mahdollisuus koko maailmanlaajuiselle kirkkoyhteisölle kohdata toinen toisensa ja Jumala yhdessä paikassa.

Yleiskokoukseen saapuu 4000 edustajaa ympäri maailmaa. Se on erityinen hetki jäsenkirkoille, ekumeenisille kumppaneille ja muille kirkoille. Yleiskokouksen aikana kirkot voivat syventää sitoutumistaan näkyvään ykseyteen ja yhteiseen todistukseen. KMN:n yleiskokous on kokoluokassaan monimuotoisin kristittyjen kokoontuminen.

KMN:n yhdestoista yleiskokous järjestetään Karlsruhessa, Saksassa, syyskuussa 2022.

Sisennetyt lainaukset asiakirjasta Study Paper: Missiological Exploration on the 2022 WCC Assembly Theme Christ’s Love Moves the World to Reconciliation and Unity and Ongoing Work of CWME” (CWME Working Group on Theology for Mission), käännökset kirjoittajan. Asiakirja julkaistu teoksessa Call to Discipleship. Mission in the Pilgrimage of Justice and Peace. World Council of Churches Commission on World Mission and Evangelism Documents 2019-2021. Toimittanut Risto Jukko. WCC 2021.

Artikkeli Kristuksen rakkaus, lähetys ja opetuslapseus: Kohti Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokousta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 24: 

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan
enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.

    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan
yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Havahdun hereille. Mieleen nousee asia, joka unohtui hoitaa eilen. Laitan sen mielessäni huomisen päivän työlistalla ja pohdin samalla, pitäisikö nousta kirjoittamaan se ylös. Mieleen nousee myös muita asioita, jotka pitää huomenna hoitaa. Alan suunnitella päivän aikataulua: mitä pitää muistaa huolehtia kotona ennen töihin lähtöä, mitä tehdä työpäivän aikana ja miten valmistautua arki-illan moninaisiin velvollisuuksiin: missä välissä kauppatilaus, entä lapsen tarvitsemat uudet hanskat. Monelta posti ja kirjasto taas menivätkään kiinni? Se siitä unien jatkumisesta. Jään pyörimään sänkyyn ja odottamaan herätyskellon soimista. Asioista huolehtiminen – murehtiminen – johti valvomiseen. Uusi päivä on taas alkanut.

Tällaista murehtimista Jeesus tuskin kehotuksellaan valvoa tarkoitti. Vertauksen ihmiset jatkavat elämäänsä kuten ennenkin. He syövät, järjestelevät perhesuhteitaan ja hoitavat työtään. Epäilemättä heillä oli omat tehtävälistansa, jotka joskus valvottivat yöllä. Maanpäällisen elämän velvollisuuksien ja tehtävien keskellä hän muistuttaa siitä, että eräänä päivänä, jota kukaan ei ennalta tiedä, Kristus palaa takaisin.

Tarkoittaako tämä siis sitä, että huolehdittavien ja murehdittavien asioiden listalle pitäisi lisätä myös valmistautuminen Jeesuksen paluuseen? Arkisen elämän vastuiden ja velvollisuuksien keskellä se on kuin yksi tehtävälistan kohta lisää. Pitäisikö aamuyön tunteina muistettaviin asioihin lisätä vielä valmistautuminen iankaikkisuuteen?

Toisaalla Matteuksen evankeliumissa Jeesus ottaa kantaa asioiden murehtimiseen. Hän asettaa esikuvaksi taivaan linnut ja kedon kukat (Matt. 6:25–27). Niiden elämä on epävarmaa. Lintu ei koskaan varmasti tiedä, mistä se löytää seuraavan madon poikasilleen eikä kedon kukka tiedä, milloin ensimmäinen hallayö tulee. Helppoa niiden elämä ei ole, päinvastoin, mutta ne eivät murehdi. Jeesuksen antama ohje on:

”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet” (Matt. 6:34).

Kroonista aamuyön murehtijaa saattaa helpottaa sen pohtiminen, mikä Jumalan tahto ihmistä kohtaan on: rakastaa ihmistä ja tuoda hänet osaksi iankaikkista elämää. Jumala siis tahtoo ennen muuta pitää meistä huolta ja kutsua lähelleen, ei lisätä tehtävien taakka murehtijan listalle. Valvominen on siis Kristuksen odottamista ja kaipaamista, ei pelkäämistä.

Jokainen meistä on kuluneiden parin vuoden aikana joutunut kohtaamaan sen tosiseikan, että arkinen elämämme saattaa muuttua hyvin toisenlaiseksi lyhyessä hetkessä ilman että voimme asiaan itse millään lailla vaikuttaa. Mikään murehtiminen ei olisi sitä muuksi muuttanut. Tieto siitä, että elämä voi hetkessä kääntyä päälaelleen, voi olla hyvin ahdistavaa tai sitten se voi olla hyvin vapauttavaa.

Lopulta käsillä on vain tämä hetki, elämä tässä ja nyt. Menneitä asioita ei voi murehtimalla muuksi muuttaa, ja tulevaisuudesta kukaan ei voi tietää. Kristittynä voit luottaa siihen, että Jumalalla on tiedossaan ja hallinnassaan kokonaisuus.

Valvominen ja Jeesuksen paluun odottaminen eivät merkitse myöskään sitä, että voisimme vain asettua häntä odottamaan, keskittyä iankaikkisen elämän kysymyksiin ja jättää tämän maailman huolet kokonaan sivuun. Siitäkin Jeesus varoittaa valvomisen sunnuntain evankeliumia seuraavissa jakeissa (Matt. 24:45–51 ja erityisesti Matt. 25:14–30). Uskollinen palvelija pitää huolta hänelle annetuista tehtävistä, vaikka talon isäntä olisikin poissa.

Kroonista murehtijaa voi auttaa myös ns. tyyneysrukous, joka lienee peräisin teologi Reinhold Niebuhrilta, vaikka eri lähteissä kirjoittajaksi esitetään mm. Augustinusta ja Fransiskus Assisilaista:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Artikkeli Valvomisesta ja murehtimisesta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuka olet ja mistä tulet, Minna Hietamäki?

Olen paljasjalkainen helsinkiläinen opettaja ja teologi.

Asuin lapsuuttani ja nuoruuttani pitkään Haagassa, josta päädyin ulkomaanvuosien jälkeen itäiseen kantakaupunkiin. Koronavuosi innoitti monen muun tapaan muuttamaan väljempiin oloihin ja tällä hetkellä asun Koillis-Helsingin peltomaisemissa. Olen asunut joitakin vuosia myös Belgiassa, jossa tein väitöskirjaani Leuvenin katolisessa yliopistossa sekä Uppsalassa Ruotsissa, kun olin Ruotsin kirkon palveluksessa.

Mikä sai sinut kiinnostumaan työstä Kirkon lähetystyön keskuksessa?

Kirkon kansainvälinen ulottuvuus on ollut keskeinen osa kristinuskon ymmärrystäni nuoruudesta asti. Oma seurakuntani järjesti yhteisiä rippikouluja virolaisen ystävyysseurakunnan kanssa ja nuoret matkustivat vuosittain maata pitkin laivalla ja bussilla Taizén ekumeeniseen yhteisöön pääsiäisen viettoon. Seurakunta on minulle merkinnyt lähtökohtaisesti liikkeellä olemista, kohtaamista, oppimista, yhteistä jumalanpalvelusta ja rohkeutta.

Opiskeluaikana toimin Suomen ekumeenisen neuvoston piirissä järjestämällä Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan koulutusohjelmaa (Ketko), jossa tutustuimme kristinuskon moninaisuuteen ja harjoittelimme erilaisia kansainvälisen kohtaamisen taitoja. Työelämässäni olen toiminut paitsi Helsingin yliopistossa myös Kirkon ulkomaanavussa sekä Ruotsin kirkon kansainvälisen työn puolella. Olen tällä hetkellä myös toista kautta Luterilaisen maailmanliiton neuvoston jäsen. Lähetysteologian asiantuntijan tehtävässä saan edistää ajatusta kirkosta globaalina, erilaiset raja-aidat ylittävänä yhteisönä. Saan työssäni käyttää laajasti erilaista osaamistani aina tutkimuksesta kouluttamiseen ja erilaisten materiaalien tuottamiseen. 

Globaalin kirkon kysymykset ovat määritelleet koko työuraasi. Mitä tarkoittaa, että kirkko on globaali yhteisö?

Luterilaisen maailmanliiton piirissä on puhuttu joidenkin vuosien ajan siitä, kuinka saman yhteisön jäseninä olemme yhtä aikaa vastuullisia sekä omassa lähiympäristössämme että koko maailmassa. Tällä on tarkoitettu sitä, että kristittynä elämme aidosti omassa lähiympäristössämme mutta emme koskaan erillisinä niistä, jotka ovat meistä maantieteellisesti tai kulttuurisesti kauempana. Tunnistamme, että samantyyppisten ihmisten ympäristössä saamme helpommin vahvistusta itsellemme tärkeille näkökulmille, mutta olemme silti aina osa suurempaa ja moniulotteisempaa yhteisöä.

Minulle tällainen globaali katsantokanta tarkoittaa yhtäältä sitä, että kenenkään ei pitäisi esittää oman lähiympäristönsä tapaa elää kristittynä ainoana oikeana tapana. Samalla jokaisen pitäisi voida löytää sellainen lähiympäristö, jossa evankeliumi tulee todeksi. Globaalina yhteisönä kirkko on kirjava, jännitteinen, toisiltaan oppiva ja elävä yhteisö.

Miten kuvaisit kirkon lähetystehtävää?

Minusta kirkon uudessa Ovet auki strategiassa on hyvä kuvaus kirkon lähetystehtävästä: ”on lähdettävä liikkeelle julistamaan ja palvelemaan.” Lähetystehtävästä puhuttaessa ajattelemme usein ensimmäisenä ulkomaille lähetettyjä työntekijöitä. On hyvä, että kirkolla on erityiskoulutuksen saaneita ihmisiä, jotka voivat palvella lähetettyinä kumppanien kanssa eri puolella maailmaa. Lähetystehtävä ei ole kuitenkaan vain tai edes ensisijaisesti lähetystyöntekijän ammattiin kuuluva tehtävä. Se on kutsu jokaiselle kristitylle.

Suomessa luterilaisella kirkolla on vielä paljon työntekijöitä, joiden ammattiosaaminen ilmentää jollain erityisellä tavalla tehtävää ”lähteä liikkeelle julistamaan ja palvelemaan”. Ehkä me tarvitsemme laajempaa ymmärrystä siitä, mitä ”julistaminen ja palvelu” ovat. Emme voi ajatella niin, että kirkon lähetystehtävä toteutuu vain erilaisten kirkollisten ammattipätevyyksien kautta. Samalla ajattelen, että myös lähetyksen erityisosaamista on syytä jatkuvasti kehittää. Kirkon missionaarisuus edellyttää jatkuvaa suuntautumista erilaisiin sekä paikallisiin että kansainvälisiin ilmiöihin.  

Mikä tekee sinut iloiseksi? Mistä saat voimaa?

Juuri nyt uudet villalangat ja ihana neulepaidan ohje! Teen mielelläni erilaisia käsitöitä. Tällä hetkellä yritän neuloa vanhoja lankavarastoja pois – toki vähän huonolla menestyksellä, koska neulepaitaan piti hankkia uudet langat. Lisäksi pidän vuodenaikojen vaihtumisesta. Ruska on näyttäytynyt tänä syksynä taas upeana. Erilaisten kulttuuri- ja liikuntapalveluiden avautuminen on tuntunut poikkeuksellisen hyvältä.

Artikkeli Lähetystehtävä on kutsu jokaiselle kristitylle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.