Luonto toteuttaa Jumalan missiota

Suomalaiset pitävät luontoa tärkeänä, jopa pyhänä. Tätä kuvastavat monet luontoon liittyvät sanat ja uskomukset, joista tutuin lienee ”luonto kirkkoni olla saa”. Kristillisessä uskossa luontoa on sanoitettu usein lähinnä jonain, joka kuvastaa Luojan suuruutta tai josta meidän tulee pitää huolta. Kansainvälisessä teologisessa keskustelussa luontoa on alettu lähestyä myös uusista näkökulmista. Tässä esittelen sambialaisen teologian tohtori, pastori Kuzipa Nalwamban puheen, jonka hän piti Kirkon lähetyskumppanuusneuvottelujen aikana Helsingissä elokuun lopulla 2024.

Jumalan missiosta kirkon missioon

Missiologian dosentti Risto Ahosen juhlakirja ”Kirkon olemus on missio” (493 s. Väyläkirjat 2023) on yksi laajimmista kotimaisista lähetystyötä käsittelevistä yleisteoksista. Kirjassa korostuu teemoina lähetyksen trinitaarinen perustelu ja kristuskeskeisyys, lähetyksen ja ekklesiologian yhteenkuuluvuus, kontekstuaalinen teologia, ekumeeninen missiologia sekä evankelioiminen.

Uskon tarinoita ja uudenlaista yhteyttä

Juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) 8. yleiskokouksen jälkeen heräsi kysymys siitä, kuinka voitaisiin lisätä edustavuutta ekumeeniseen liikkeeseen. Kartoituksen mukaan KMN tavoittaa vain noin 25 % maailman kristityistä. Mukaan haluttiin saada kirkot, jotka eivät olleet perinteisten ekumeenisten kirkkoliittojen toiminnassa kuten maahanmuuttajakirkot, megakirkot, Afrikan riippumattomat kirkot ja muut karismaattiset liikkeet. Syntyi ajatus Global Christian Forumista (GCF).

Luterilaisen maailmanliiton 13. yleiskokous Puolassa: Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo

Luterilaisen maailmanliiton 13. yleiskokous järjestetään Puolan Krakovassa 13.-19.9.2023. Kokoukseen osallistuu yli 350 virallista edustajaa, joiden joukossa 10 suomalaista arkkipiispa Tapio Luoman johdolla. Heidän lisäkseen Suomesta osallistuu joukko muita asiantuntijoita. Yleiskokouksen teemaksi on valittu ”Ruumis, Henki, toivo” (Body, Spirit, Hope). Kirkkomme Lähetys avaa seuraavien viikkojen aikana teemaa yleiskokoukselle toimitetun teemakirjan (Study Guide) pohjalta.

Mihin tarvitaan kirkon lähetyksen peruslinjausta ja perussopimusta?

Kirkon ja lähetyksen välisiä suhteita on protestanttisten kirkkojen piirissä mietitty ja järjestelty 1600-luvulta lähtien. Järjestelyt ovat jatkuneet 1900-luvulla ekumeenisen liikkeen antaessa oman lisänsä, kun samalla ymmärrettiin, että kirkko on olemukseltaan missionaarinen. Suomessa kirkon ja lähetyksen suhteita on erityisellä tavalla käsitelty 1900-luvun jälkimmäisellä puolella ja 2000-luvun alkupuolella. Suomen ev.-lut. kirkon lähetyksen peruslinjaus ja perussopimus kirkon ja lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa tekevien järjestöjen välillä on yksi osa tässä pitkässä jatkumossa.