Kategoria: Puheenvuorot
Lausannen liike kokoontui Etelä-Koreaan etsimään maailmanlähetyksen suuntaa
Lausannen liike on nimitys herätyskristillisten järjestöjen, kirkkojen ja verkostojen muodostamalle globaalille evankelioimista korostavalle liikkeelle. Se täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko osallistui liikkeen neljänteen ja samalla juhlakongressiin Soulissa syyskuussa. Jukko kertoo tässä kongressin annista.
Isin kolisevat puujalat
Kasvotusten kuoleman kanssa
Tasapainoilua ja ongelmanratkaisua
”En tunne olevani täällä erilainen”
Mies, josta tehtiin laulu
Pitkä, paha koulutie
Pumpulista timanttiin
Luonto toteuttaa Jumalan missiota
Suomalaiset pitävät luontoa tärkeänä, jopa pyhänä. Tätä kuvastavat monet luontoon liittyvät sanat ja uskomukset, joista tutuin lienee ”luonto kirkkoni olla saa”. Kristillisessä uskossa luontoa on sanoitettu usein lähinnä jonain, joka kuvastaa Luojan suuruutta tai josta meidän tulee pitää huolta. Kansainvälisessä teologisessa keskustelussa luontoa on alettu lähestyä myös uusista näkökulmista. Tässä esittelen sambialaisen teologian tohtori, pastori Kuzipa Nalwamban puheen, jonka hän piti Kirkon lähetyskumppanuusneuvottelujen aikana Helsingissä elokuun lopulla 2024.