Keväällä käynnistynyt seurakuntavaaliehdokkaiden etsintä on kiivaimmillaan. Ehdolle asetutaan valitsijayhdistyksen kautta tai sellaisen voi perustaa itse.
Valitsijayhdistykset etsivät parhaillaan ehdokkaita syksyn seurakuntavaaleihin. Vaaleihin on kyselty ehdokkaita kesätapahtumissa, puolueteltoilla ja muissa tilaisuuksissa henkilökohtaisia yhteydenottoja unohtamatta. Kesän jälkeen puolueet ja muut ryhmittymät kertovat aktivoituneensa ehdokkaiden etsintään toden teolla.
– Hyviä ehdokkaita on haravoitu alueseurakunnissa nykyisten valtuutettujen kautta, erilaisissa kokoontumisissa ja muissa yhteyksissä. Pyrimme vaikuttamaan myös siellä, missä nuoret aikuiset ja opiskelijat kokoontuvat. Henkilökohtainen yhteydenotto on lopulta aina se paras keino tavoittaa ehdokkaita, Mauri Tervonen Seurakuntaväen ryhmästä kertoo.
Seurakuntavaaleihin tähän mennessä mukaan ilmoittautuneista valitsijayhdistyksistä ja niiden tavoitteista kerrotaan tarkemmin Jyväskylän seurakunnan päivittyvillä vaalisivuilla jyvaskylanseurakunta.fi/vaalit. Vaalisivuilta voi käydä katsomassa, miten ryhmien teemat ja tavoitteet sopivat omaan arvomaailmaan. Jos sopivaa listaa ei löydy, voi perustaa oman valitsijayhdistyksen. Siihen tarvitaan vähintään kymmenen seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä.
Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on jätettävä hyväksyttäviksi 15. syyskuuta mennessä.
Vaalit saisivat kiinnostaa vielä enemmän.
Jyväskylän seurakunnassa viime seurakuntavaaleissa edustettuina olleista ryhmistä ja puolueista lähes kaikki ovat tähän mennessä ilmoittaneet olevansa mukana marraskuussa pidettävissä vaaleissa. Puolueista keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja sosialidemokraatit ovat mukana omalla listallaan. Vihreät ja vasemmisto keräävät ehdokkaita yhteiselle Avara kirkko -listalle, jossa mukana on myös nuoria ja partiolaisia. Ehdokaslista on myös Seurakuntaväki- ja Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmittymällä.
Tähän mennessä ehdokkaita on löytynyt vaihtelevalla menestyksellä.
– Meidän listallemme ehdokkaita on saatu hyvin, mutta vielä mahtuu mukaan, Avara kirkko -listan yhteyshenkilö Liisa Kuparinen kertoo.
Kokoomuksen listoilla ehdokkaita on tässä vaiheessa kohtuullisesti.
– Olemme alkuvaiheessa, mutta yritämme pistää paremmaksi kuin viime vaaleissa, Pipsa Wilhelms sanoo.
Valitsijayhdistysten listoille toivotaan lisää kaikenikäisiä ehdokkaita.
– Moni pitkäaikainen luottamushenkilö on jäämässä pois, joten haemme uusia ehdokkaita, etenkin naisia, joita on listalla vasta vähän. Mutta kuten kaikessa yhdistystoiminnassa, ihmiset ovat aika tarkkoja omasta ajankäytöstään. Ensimmäinen ajatus varsinkaan nuorilla, ei ole lähteä ehdolle seurakuntavaaleihin, Anne-Maria Perttula keskustan ryhmästä toteaa.
Sosialidemokraattien Tuulikki Väliniemi muistuttaa seurakuntavaalien tärkeydestä.
– Vaalit saisivat kiinnostaa vielä enemmän.
Seurakuntavaaleissa ehdokkaaksi voi asettua jokainen konfirmoitu kirkon jäsen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Hämmennystä voi herättää kirkkolain kohta, jossa ehdokkaaksi aikovan on oltava kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu. Tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuksesta ja koulutuksesta pitää ilmaisua ongelmallisena, koska sitä ei ole helppo tulkita. Käytännössä kenenkään ehdokkaan vakaumusta ei tutkita.
– Tulkitsen sen niin, että ehdokas on kiinnostunut seurakunnan toiminnasta ja kokee seurakunnan itselleen läheiseksi. Kristillinen vakaumus voi merkitä yhtä lailla työtä lähimmäisten ja ympäristön hyväksi kuin vaikuttamista yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi, Salminen toteaa.
Kynnys asettua ehdolle seurakuntavaaleissa on Salmisen mukaan matala.
– Ehdokkuuden houkuttelevuuden haasteet ovat enemmänkin muualla. Vaalit eivät ole kaikkien seurakuntalaisten juttu, vaan vaaleihin osallistuvien ehdokkaiden ja äänestäjien osuus on lähinnä kirkon aktiiveissa, Salminen pohtii.
Jo se, että keskustellaan kirkon tulevaisuudesta ja kirkossa vaikuttamisesta, on hyvä asia.
Tulevaisuuden kirkkoa tehdään nyt, Salminen muistuttaa.
– Jokainen ehdokas voi olla rakentamassa ihmisläheisempää kirkkoa. Kirkko ei voi jämähtää siihen, missä se nyt on.
Kävipä seurakuntavaaleissa miten tahansa, Salmisen mielestä jo keskustelun herättäminen on tärkeää.
– Jo se, että keskustellaan kirkon tulevaisuudesta ja kirkossa vaikuttamisesta, on hyvä asia.
Tiesitkö?
- Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.
- Ehdokkaaksi asetutaan valitsijayhdistyksen kautta. Oman valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan vähintään 10 seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä.
- Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on jätettävä viimeistään 15.9.
- Monenlaista tietoa vaaleista Jyväskylän seurakunnan nettisivuilla osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/vaalit.