Rukouksen päässä toisistamme

Kanttori Hanna Penttinen.

Kanttori Hanna Penttiselle musiikki ja erityisesti virret välittävät uskon salaisuutta yli aikojen. Musiikki ylittää myös kulttuurirajat.

Hanna Penttisestä ei pitänyt tulla kanttoria ensinkään.

– Papalla oli tapana sanoa, että Hannasta se tulee isona kanttori – ja minä jaksoin inttää sinnikkäästi vastaan, hän naurahtaa.

Kotitilalla arvostettiin musiikkia ja pappa kuljetti usein pientä Hannaa pianotunneille. Radiosta kuunneltiin jumalanpalveluksen jälkeen Hengellisen musiikin toivekonsertti tai Hartaita säveliä. Musikaalisuuden hän sai vanhemmiltaan ja arvomaailman kodin perintönä.

Maalaistyttö rakastui pianon sointiin jo viisivuotiaana. Pian alkoivat soittotunnit ja kotiin hommattiin oma piano.

Opettajat ovat iso lahja elämässäni, tosi ammattitaitoisia ja ihania jokainen.

– Naapurin Leena valmensi minua Keski-Suomen konservatorion pääsykokeisiin, ja siitä se harrastus alkoi, hän muistaa.

Pianonsoiton opettajat olivat lapsuuden turvallisia ja kannustavia aikuisia, joista tuli elinikäisiä ystäviä. He opettivat paljon muutakin kuin sormijärjestyksiä. Harrastus kasvatti pitkäjänteisyyttä, antoi onnistumisia, mutta opetti sietämään myös hetkiä, kun kaikki ei suju parhaalla tavalla.

– Opettajat ovat iso lahja elämässäni, tosi ammattitaitoisia ja ihania jokainen, hän kehuu.

Vaikka kanttorin sijaisuuksia löytyi jo lukioikäisenä, hän lähti ensin opiskelemaan muuta. Musiikki alkoi kuitenkin tuntua ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Sibelius-Akatemian Kuopion osasto antoi monipuolisen ja laajasti sivistävän musiikin maisterin koulutuksen, johon sisältyi myös opintojaksoja jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten rakenteesta ja musiikista. Seurakuntaharjoittelussa sai käytännön oppia, mutta kirkkomuusikon identiteetti rakentui vasta työssä ja työkavereiden kautta.

Kanttorikoulutukseen kuuluu tietysti myös urkuopintoja.

– Uruissa ja pianossa on molemmissa koskettimet, mutta siihen yhdenmukaisuus loppuukin. Ne ovat kaksi täysin erilaista instrumenttia, hän painottaa.

Musiikki on ihmeellinen ja kokonaisvaltainen Jumalan lahja.

Penttinen puhuu lämpimästi musiikista ja ilostaan, kun saa sukeltaa siihen työkseen. Hän kertoo, kuinka musiikki tulkitsee ja heijastaa tunteita, rentouttaa tai nostaa tunnelmaa. Lisäksi se vaikuttaa sydämeen ja sieluun saakka.

– Musiikki on ihmeellinen ja kokonaisvaltainen Jumalan lahja, pyhyyden kanava, joka jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat. Se koskettaa ja puhuttelee, hän luonnehtii.

Hänelle virret kantavat läpi aikojen uskon salaisuutta, jonka joku on halunnut sävelin siirtää eteenpäin maailmalle – kuin ikkunoita Jumalan luomaan kauneuteen. Musiikki voi olla myös rukousta, ylistystä ja kiitosta. Virsillä on myös tärkeä tehtävä.

– Mitä jumalanpalvelus olisikaan ilman musiikkia, hän huudahtaa.

Musiikki on myös kieli, jota jokainen ymmärtää kulttuurirajojen yli. Sen hän huomasi lähetystyössään Japanissa.

– Alkuun en ymmärtänyt puhetta tai kirjoitettuja sanoja lainkaan – mutta nuotteja osasin sielläkin lukea.

Penttinen saapui Tokioon kahden matkalaukun kanssa ja yritti ensin hahmottaa, mihin oli päätynyt. Ympärillä sykki valtava ja tiiviisti rakennettu vilisevä metropoli, jossa kaikki oli uutta ja outoa.

Kun menee toiseen maahan ja haluaa olla yhteydessä ihmisiin, kieli ja tavat on opeteltava.

– Tokiossa kohoaa korkeita taloja samassa suhteessa kuin Suomessa puita. Vaikutelmaa on vaikea kuvailla, se on itse koettava, hän kuvailee.

Kielen ja kulttuurin opiskelu alkoi saman tien, ja vähitellen taito kehittyi tasolle, jolla tuli kutakuinkin toimeen. Jatkuva uuden omaksuminen väsytti, ja alku oli täynnä pulmallisia tilanteita, koska jo arjen toiminnoissa oli riippuvainen muista. Kieltä osaamaton kun ei selvinnyt ruokaostoksista tai osannut edes käyttää pyykkikonetta. Avuttomuus opetti nöyryyttä.

Paikalliset osaavat hoitaa tilanteet niin, että ulkomaalainen ei nolaa itseään. Tulokkaalle annetaan myös paljon anteeksi – vaikka samaa mokaa ei kannatakaan tehdä monta kertaa. Hän kertoo, kuinka Japanissa ulkokengät jätetään eteiseen ja jalkaan vaihdetaan sisätossut, joita on kaikissa julkisissa tiloissa tarjolla. Lisäksi wc-tiloja varten on varattu eri tossut, joilla ei saanut erehtyä astumaan vaikkapa kirkkosaliin.

– Kun menee toiseen maahan ja haluaa olla yhteydessä ihmisiin, kieli ja tavat on opeteltava. Ja mitä paremmin kieltä osaa, sitä enemmän oletetaan, että myös sosiaalinen koodisto on hallussa.

Penttinen muistaa monesti turhautuneensa, kun ei pystynyt riittävän hyvin ja täsmällisesti ilmaisemaan haluamaansa. Oikeat sanamuodot ja lauserakenteet olivat hakusessa, mutta turhautumisen kanssa oli vain elettävä. Toiset suomalaiset lähetit ja paikalliset seurakuntalaiset olivat onneksi tukena.

Toiselta puolelta maailmaa olemme vain rukouksen päässä toisistamme.

– Seurakunnan mummot sulkivat minut siipiensä suojaan. Näköjään mummoilla on kaikkialla samanlainen sydän. Juttelimme luontevasti, vaikka minulla ei ollut vielä hajua, mistä puhutaan.

Kuuden vuoden kuluttua tuli aika palata kotimaahan juuri ennen koronapandemiaa, mutta taas oli vaikea lähteä ja jättää kaikki läheisiksi tulleet. Suru oli suuri. Eikä kotimaassa voinut jatkaa siitä, mistä lähti.

– Olo oli jälleen kuin toisella planeetalla. Kaikki kokemani oli kasvattanut ja muuttanut minua, ja olihan elämä mennyt eteenpäin myös täällä, hän muistaa tuntemuksiaan.

Surun ja kaipuun hetkinä lohdun tuo rukous.

– Toiselta puolelta maailmaa olemme vain rukouksen päässä toisistamme, koska Jumala yhdistää meidät. Niin koen elämässäni, eikä ole kyse pelkästä kauniista ajatuksesta.

Ajattelen, että siitä, mitä osaan voi olla iloa jollekin toiselle.

Jyväskylän seurakunnan kanttorin työssä palkitsevat monet kohtaamiset arjen ja juhlan tehtävissä. Huippuhetkiä syntyy myös pienten kuorolaisten kanssa touhutessa, esiintymisissä tai työkavereiden kanssa yhteisissä projekteissa.

Kanttori Hanna Penttinen Koivuniemen tunnelmallisessa kappelissa.
Musiikilla ja virsillä on erityinen tehtävä jumalanpalveluksissa, sanoo Jyväskylän seurakunnan kanttori Hanna Penttinen.

– Ajattelen, että siitä, mitä osaan voi olla iloa jollekin toiselle. Seurakunta saisi aidoimmillaan tarkoittaa, että jokainen saa käyttää lahjojaan yhteiseksi hyväksi – olkoon se vaikka sukan kutomista tai kahvinkeittoa, hän summaa.

Joulu ja sitä edeltävät viikot ovat kanttorille sesonkiaikaa, kun Kauneimmat joululaulut soivat hoivakotien hartauksissa, kappeleissa ja kirkoissa. Myös oma joululaulusuosikki löytyy: Selim Palmgrenin sävellys Ja neitsyt pikku poijuttansa ilmaisee hänelle jotain todellista ja juuri tässä maailmantilanteessa koskettavaa.

– Laulu kertoo, kuinka Jumalalle kärsimys ei ole vierasta. Hän syntyi ihmiseksi tähän maailmaan, joka on juuri niin kylmä kuin kuulemme uutisista tai tunnemme omassa elämässämme. Kaiken sen keskellä meillä on joulu, ja Jeesus on syntynyt pelastamaan meidät. Hän ei luvannut poistaa kärsimystä tästä maailmasta, mutta hän on luvannut olla kanssamme, Penttinen hymyilee.

Jaa artikkeli: