Ylimielinen Tiberius hämmästyi, kun Maria Magdalena väitti, että uuden ”lahkon” keskushahmo on noussut kuolleista. Pääsiäismunien maalaaminen ja lahjoittaminen on saanut alkunsa tuosta kohtaamisesta.
Vesivärinapit, sivellin ja tyhjennetty kananmunan kuori – ne liittyvät monen lapsen pääsiäisvalmisteluihin. Maalatulla pääsiäismunalla on kristinuskossa pitkä perinne. Muna symboloi tyhjää hautaa, joka sisältää yllätyksen eli esiin murtautuvan uuden elämän.
Legenda kristinuskon varhaisvuosilta kertoo, kuinka Maria Magdalena, joka oli kohdannut ylösnousseen Jeesuksen, matkusti Roomaan. Uskomuksen mukaan hän oli vauraasta suvusta, joten hän saattoi mennä keisari Tiberiuksen hoviin kertomaan keisarille ”jeesuslaisista”. Maria otti käteensä kananmunan ylösnousemuksen vertauskuvaksi ja vakuutti keisarille, että Kristus on ylösnoussut.
Keisari sanoi, että ylösnousemus on yhtä todennäköistä kuin se, että Maria Magdalenan käsissään pitämä muna muuttuisi punaiseksi. Näin kävi: valkoinen munankuori muutti väriä hetkessä.
Pääsiäismunista löytyy kirjallista tietoa 900-luvulta. Maininta on lähellä Thessalonikia sijaitsevan pyhän Anastasioksen luostarin liturgisessa käsikirjoituksessa. Pääsiäismunien koristelusta uskonnolliseen käyttöön on tietoja 1200-luvulta. Punaisen pääsiäismunan syömisestä kieltäytyvää munkkia saatettiin säännön mukaan rangaista. Noin 1600-luvulla lännessä alettiin valmistaa lasi- ja posliinimunia ja myöhemmin maalattuja munia.
Venäjällä suosittiin koristeellisia munia
Venäjällä koristeelliset pääsiäismunat olivat puuta, aitoja munia, keramiikkaa tai posliinia. Ikonimaalarit koristelivat pääsiäismunia, joita tarvittiin tuhansittain. Tsaariperhe saattoi lahjoittaa yhtenä ainoana pääsiäisenä jopa 40 000 koristeellista pääsiäismunaa alaisilleen ja vierailleen.
Kasviornamentiikka ja uskonnolliset kuva-aiheet olivat suosittuja: Jeesuksen ylösnousemus, muut kirkkovuoden pyhien teemat, enkelit, kirkot ja tsasounat.
Fabergén kultasepänverstas suunnitteli ja valmisti joka pääsiäiselle erilaisia munia, jotka olivat säilytyskoreineen mekaniikan ihmeitä. Kultaseppien valmistavat miniatyyrimunat koristivat kaulariipuksia. Riipusta sai pitää kaulassa vain pääsiäisestä helatorstaihin.
Pääsiäismunien tuotanto ei loppunut edes vallankumoukseen. Munissa saattoi edelleen olla Jeesuksen ylösnousemukseen viittaavat kirjaimet XB. Toisaalta niissä saattoi lukea ”Hyvää pääsiäistä, mutta me emme ole moksiskaan”.
Kansan parissa eli uskomus, että haudalle viety punainen pääsiäismuna mahdollisti yhteyden vainajiin. Kananmunia maalattiin myös kevään ja kesän maanviljelysjuhlina, jolloin niillä oli hedelmällisyyden ja elämän alun merkitys.
Suomeen vasta 1800-luvulla
Suomeen pääsiäismunat tulivat vasta venäläisten mukana 1800-luvulla, ja perinteen tunsivat alkuun vain säätyläiset.
Alkumunan tarina on kiehtova. Muun muassa Kalevalassa mainitaan ”sotka, sorea lintu”, joka muni veden emon polville. Veteen vierineistä munista muodostuivat maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet.
Muinaisten skyyttien haudoista on löytynyt sekä linnunmunia että marmorista ja savesta valmistettuja munia. Monissa kulttuureissa munia lahjoitettiin ystäville ja uhrattiin epäjumalille.
Juutalaisilla oli tapana lahjoittaa tavallinen kananmuna ystävälle ja hyväntekijälle vuoden ensimmäisenä päivänä ja syntymäpäivänä.
Palmusunnuntaina lapset kiertävät virpomassa suklaamunien toivossa. Lapsiperheissä suklaamunat ovat kuumottava asia: pitääkö ne säästää pääsiäisaamuun. Aiheesta on käyty vääntöä muun muassa Vauva-lehden palstalla. Moni suositteli, että suklaamunat syödään vasta pääsiäisenä, ja lapsia hauskutetaan etsimisleikillä.
Fazerin kokosuklainen Mignon-muna tuli myyntiin 1890-luvulla, yllätyksiä sisältävät ontot suklaamunat 1900-luvun alussa. Yleisin yllätys oli sormus, mutta nyt munista putkahtelee esimerkiksi koottavien lelujen osia.
Jaa artikkeli: