Heidi Watia oli Helsingin tuomiokirkossa todistamassa historiallista hetkeä, kun ensimmäiset suomalaiset naiset vihittiin papeiksi 6.3.1988.
Kyyneleet nousevat vieläkin silmiin, kun Watia muistelee tilaisuutta, jossa pappisvihkimyksen saivat vanhimmat teologit.
– Harmaatukkaiset lehtorit olivat jopa vuosikymmeniä saaneet odottaa, että papin virka aukeaisi naisille. Nyt se hetki oli koittanut. Tuomiokirkossa oli pommiuhka ja kirkon edustalla huuteli pilkkaporukka. Ihan hirveää, ei minkäänlaista kunnioitusta, hän puuskahtaa.
Watia toteaa, ettei pappeus ole sukupuolikysymys. Sakramentti merkitsee, ei se, kuka sen jakaa.
Hänen kokemuksensa mukaan osa miehistä viivytti naisten pappisoikeuksia parhaansa mukaan perustamalla teologinaisille pappeuden korvikkeeksi lehtorin viran. Viran, johon ei löydy minkäänlaisia teologisia perusteita.
Lehtorin virkoja on Suomen kirkossa enää kymmenkunta.
Watia tuohtuu muistaessaan opiskeluaikojensa nöyryytyksiä ja miespuolisten opiskelijoiden valtakukkoilua. Hänellä itsellään oli selvä kuva siitä, että hän haluaa papiksi, lehtoriksi häntä ei vihittäisi.
– Miltä se näyttää kun pappi on raskaana alttarilla, oli ollut yksi naispappeuden vastustajien argumenteista. Myös korvakorut, sukkien saumat ja korkokengät nostettiin pappeuden esteiksi.
Piispa Yrjö Sariola vihki Heidi Watian papiksi vuonna -90 ja hän nousi lapsuudesta tutun kotikirkkonsa alttarille Jyväskylän Kaupunginkirkossa vuonna -91.
Ei vielä maaliin asti
Noista ajoista on päästy jo pitkälle, mutta ei maaliin asti. Pastori Kirsi Pohjola sai pappisvihkimyksensä pari vuotta sitten piispa Irja Askolalta, ja on nyt viransijaisena Jyväskylän seurakunnassa. Hän on sosiologian tohtori ja kokemus tutkijana antaa uranvaihtajalle mielenkiintoisen kontrastin nykyiseen.
– Tulin ulkopuolelta, riviseurakuntalaisen paikalta kirkkoon töihin ja hämmästyin, että kirkossa edelleen keskustellaan sukupuolirooleista.
Tutkijana hän oli jo nähnyt, miten sukupuoli luokittelukeinona oli avartunut ja koko sukupuolisuuden käsite on muuttunut.
– Sosiologit aistivat, mihin ollaan menossa, katse on tulevaisuudessa. Uskonnollinen traditio muuttuu hitaammin. On älyllistä laiskuutta olla ajattelematta kulttuurista kehitystä, hän pohtii.
Osa heräysliikkeistä yhä varauksellisia
Herätysliikkeitä Pohjola sanoo alakulttuureiksi, joissa osalla jäsenistä ei ole juurikaan tilaa neuvotella teologisista tulkinnoista tai identiteetistään.
Osa Suomen kirkon herätysliikkeistä suhtautuu edelleen varauksella naispappeuteen, vaikka kaikki näihin liikkeisiin kuuluvat papit eivät kieltäydykään yhteistyöstä. Naispappeuteen kriittisesti suhtautuviin herätysliikkeisiin sitoutuu vain pieni osa seurakuntalaisista, mutta heitä on.
Jyväskylän seurakunnassa Watia ja Pohjola eivät ole kohdanneet ongelmia. Mies voi omantunnon syistä edelleen kieltäytyä työskentelemästä alttarilla naispapin kanssa, mutta kumpikaan ei ole tällaiseen tilanteeseen joutunut.
– Täällä on hirveän hyvä olla. Tiedän monia seurakuntia, joissa naispappeuskysymys on edelleen akuutti ja vaikea, Watia kertoo.
Pohjola kertoo, että hänen kotikulmillaan Pylkönmäellä vallitsi iloinen kirkkouskovaisuus, kuuluttiin kirkkokuoroon ja käytiin kirkossa. Hänen kummisetänsä oli pohtinut muitten isäntien kanssa naispappeutta ja tuumannut, että kyllä meidän emäntäkin tarvitsee jonkun jolle puhua. Sillä oli naispappeus hyväksytty.
Kirkolliset toimitukset sopivat naisille
Koreografia alttarilla tuntui Kirsi Pohjolasta aluksi vaikealta. Oli paljon muistettavaa, ja käsikirjan väliin liimatut laput auttoivat kääntymisissä ja askelkuvioissa. Watiaa tulokkaan laput vähän naurattavat, mutta hänellä ovatkin askelmerkit jo syvällä alitajunnassa.
Molemmat korostavat, miten tärkeää toimituksissa on yhdessä toimiminen.
– Tuo levollisuutta seurakuntaan, kun pappi osaa hommansa. Kenenkään ei tarvitse jännittää, miten tuossa käy. Messu ei ole suoritus, vaan koko seurakunta yhdessä toteuttaa messun, Watia miettii.
Kirkolliset toimitukset ovat Watian mielestä aivan omiaan naisille. Hautajaiset eivät ole poikkeus.
– Naiset ovat aina hoitaneet kuolevia, haudanneet kuolleet ja lohduttaneet surevia.
Kirsi Pohjolan mielestä työ pappina on monipuolista ja ihmisläheistä, vaatii sosiaalisia taitoja ja avointa mieltä.
– Peukutan jokaista uutta naiskirkkoherraa. Heitä on aivan liian vähän. 30 vuotta on lyhyt aika kirkkohistoriassa, mutta edistystä tapahtuu.
Tiesitkö?
- Suomen ensimmäiset naispapit vihittiin virkaansa 6. maaliskuuta 1988, jolloin pappisvihkimyksen sai kaikkiaan 94 naista.
- Yli puolet teologian maisterin tutkinnon suorittaneista on ollut naisia koko 2000-luvun.
- Papiksi vihityistä valtaosa on 2000-luvulla ollut naisia. Naisten osuus kaikista papiksi vihityistä oli 59 prosenttia vuosina 2012–2014. Papiksi vihittyjä oli vuosittain 65–90.
- Vuonna 2016 koko kirkossa työskenteli 2095 seurakuntapappia. Seurakuntatyön lisäksi papit voivat työskennellä kirkon erityistehtävissä, esimerkiksi sairaalapappeina tai perheneuvojina.
- Seurakuntapastoreista vuonna 2016 miehiä oli 54,4 prosenttia ja naisia 45,6 prosenttia.
- Kirkkoherroina naisia työskenteli 17 prosenttia.
Jaa artikkeli: