Jyväskyläläispappi Riku Bucht sanoo kuluttavansa mustaa nautintoainetta päivittäin melkein enemmän kuin vettä.
”Ja isä meni Ruotsiin, äiti lensi taivaaseen. Ja pappi sai taas kahvia juodakseen…”
Lumi teki enkelin eteiseen -laulussa Hector tiivistää hienosti Suomen maaseudun tunnelmat joskus 1960- tai 1970-luvuilla. Väki väheni, osa kuoli, osa muutti työn perässä kaupunkiin tai Ruotsiin.
Juankoskelta Pohjois-Savosta kotoisin olevalle Riku Buchtille laulu on tuttu. Hän ottaa Jyväskylän Toivolan vanhalla pihalla sijaitsevassa kahvilassa isosta kupposesta hörpyt ja sanoo, että laulun ironia on totta.
– En edes muista sellaista kotona pidettävää kirkollista toimitusta, jossa kahvia ei olisi ollut papille tarjolla.
– Joskus sumpit on jo valmiiksi kaadettu kuppiin, kysymättä, tykkääkö pappi edes kahvista, Bucht naurahtaa.
Stereotypiat täyttyvät Buchtin itsensä kohdalla melko helposti. Voidaan sanoa, että hän on melkein hulluna tähän juomaan.
– Pakkohan tämä on tunnustaa. Huono tapani on juoda kahvia melkein enemmän kuin vettä. Heti aamulla, lounaan jälkeen, lounaan ja päivällisen välissä sekä illalla. Kahvipannun asteikolla 15 isoa kupillista menee päivittäin, Bucht laskeskelee.
Yöunetkaan eivät kahvista mene, vaan pappi saattaa vaikkapa rippileirillä juoda sumpit vähän ennen nukkumaanmenoakin.
– Taidan olla niin paljon kofeiinin vaikutuksen alaisena koko päivän, että nukkumiseen sillä ei ole vaikutusta, Jyväskylän seurakunnan itäisen alueen johtava pappi Bucht myöntää.
Suosikkimaut ovat tummia, ja kahvimyllykin Buchtien kotoa löytyy.
– Oikeastaan mitä tummempaa kahvi on, sitä paremmalta se minusta maistuu.
– Jauhan myös papuja silloin kun jaksan, koska itse jauhetusta saa vielä enemmän esille makuja, Bucht tietää.
Paussia, paastoamista tai siirtymistä teen juojaksi hän ei muista vakavasti harkinneensa.
– Luterilainen perinne korostaa enemminkin kohtuullisuutta, ei edes välttämättä täydellistä luopumista mistään. Ja sitä paitsi, olenhan minä elämäni ensimmäiset 15 vuotta kahvista jo paastonnut, Bucht hymähtää.
Rippikouluiässä, silloin juankoskelaisnuori tosiaan alkoi opetella kahvinjuojaksi.
– Muistaakseni join ensimmäisen kuppini paikallisen sanomalehden toimituksessa. Kun kaikki muutkin ottivat hörpyt, niin ei sitä kehdannut kieltäytyä, kun päätoimittaja oli pannullisen keittänyt ja pyytänyt meitä seurakuntanuoria tekemään lehteen yhden sivun.
Ensimmäinen kulaus meni alas maidolla ja sokerilla, eikä ollut makuelämys. Lopulta isä opetti juomaan sumpit mustana, ilman turhia lisukkeita.
– Hänen ja isoveljeni kanssa ratkaisimme usein korttipelillä, kuka meistä tekisi kulloinkin tarvittavan kotityön.
– Ellei kotityötä ollut tarjolla, häviäjä keitti kahvit ja tarjoili ne toisille. Tarjoilu tuli aina mustana ja ilman sokeria, jolloin siihen sitten pikkuhiljaa tottui.
Oikeastaan mitä tummempaa kahvi on, sitä paremmalta se minusta maistuu.
Pappeuteen liittyen Bucht haluaa muistuttaa, että kirkollinen toimitus kodeissa ei mene pilalle, vaikka tarjolla olisi kahvin sijasta vaikkapa pelkkää teetä.
– Esimerkiksi kastejuhlan onnistuminen ei onneksi riipu millään tavalla juhlapöydän antimista. Tee, limppari, mehu tai pelkkä vesikin maistuu papille varmasti yhtä hyvin.
– Ja ennen kaikkea, eihän omaisilla edes ole velvollisuutta tarjota yhtään mitään. Kaikkiin vaihtoehtoihin me papit olemme varmasti tyytyväisiä.
Suomalaisia on usein tituleerattu maailman kahvihulluimmaksi kansaksi. Se on erikoista siinä mielessä, että kahvi tuotetaan kaukana meistä, suurten merten takana.
– Se on eksoottinen tuote, joka tuli kaiketi maahamme ainakin osittain pappiloiden kautta, joissa sitä alettiin käyttää juhlajuomana, Bucht pohtii juoman historiaa.
– Kun kahvista sitten tuli yleisemmin juhlatilaisuuksien nautintoaine, niin sitä kautta papitkin alettiin luultavasti yhdistää kahvinjuojiksi.
Bucht suosii Reilun kaupan kahvia, jossa tuotantoketju on varmistettu siten, että tuottajalle maksetaan asiaankuuluvaa ja reilua korvausta työstään.
– Periaate ostaa Reilun kaupan kahvia alkoi omalla kohdallani jo 1990-luvulla. Silloin kahvintuottajien arjesta alkoi saada Suomeen saakka tietoa.
Pappi muistuttaakin Reilun kaupan sertifikaatin yhä olevan paras tae siitä, että kahvikupillinen on sekä ihmisten että ympäristön kannalta kestävästi tuotettu.
– Pienillä teoilla, niillä on merkitystä.
Buchtilla tietoisuus valintojen eettisyydestä lisääntyi matkalla Kolumbiaan. Maa on yksi maailman johtavia kahvintuottajamaita yhdessä Brasilian ja Vietnamin kanssa.
– Vierailin reilut 15 vuotta sitten parisen viikkoa Kolumbiassa ja kuulin tuolla matkalla paikalliselta ihmisoikeusaktivistilta ikäviä kahvintuotantoon liittyviä tosiasioita.
Bucht kertoo aktivistin pitäneen esimerkiksi ymmärrettävänä ja surullisena, että jotkut tuottajista olivat joutuneet siirtymään kokapensaan viljelyyn, koska perinteisellä kahvinviljelyllä he eivät pystyneet elättämään perhettään.
Entä ovatko ajat muuttumassa? Hörppivätkö nuoremmat enää samassa määrin mustaa nautintoainetta kuin ikääntyneemmät kollegansa?
– Nykypapeissa on useitakin sellaisia, jotka eivät kahvia juo, Riku Bucht myöntää.
– Ja saman muutoksen huomaan ripariryhmissäkin. Ripareilla tällä hetkellä ehkä vain noin viisi nuorta kahdestakymmenestä juo kahvia.
Mustan kuuman juoman paikan ovat nuorten elämässä ottaneet monissa tapauksissa energiajuomat. Niissä kofeiinia on usein vielä enemmän.
– Jos minulta kysytään, tietyt perinteet voisivat kyllä säilyä, toivoo Bucht.
”Ja pappi sai taas energiajuomia juodakseen.” Eihän se soundaa lainkaan hyvältä.