Seurakuntien arjen asioiden olisi hyvä näkyä myös poliittisessa päätöksenteossa, uskoo Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Pekka Huokuna.
Pekka Huokuna näkee, että Suomessa eletään kristillisen yhtenäiskulttuurin murrosvaihetta, ja niin kirkossa kuin politiikassa tulisi löytää luonteva tapa suhtautua erilaisiin tapoihin uskoa. – Evankeliumille ei kuitenkaan mikään aika ole huono aika.
Kerro itsestäsi!
Nimeni on Pekka Huokuna ja toimin viidettä vuotta Kirkkohallituksen kansliapäällikkönä Helsingissä. Olen työskennellyt myös muissa tehtävissä Kirkkohallituksessa sekä seurakuntapappina Itä-Suomessa. Kotoisin olen Mikkelistä.
Vastaat kirkkomme yhteiskuntasuhteista – miten?
Lähinnä pyrin pitämään langanpäitä käsissäni ja koordinoimaan sitä, mitä kukakin puuhastelee. Kenttä on laaja: asiantuntijamme ovat mukana monissa yhteiskunnallisissa kuvioissa, ja esimerkiksi piispoilla on oma vahva roolinsa. Pidän myös itse yhteyttä muun muassa poliittisiin päättäjiin.
Kirkolla on myös omat hallitusohjelmatavoitteet?
Kyllä. Evankelis-luterilainen kirkko haluaa olla aktiivisesti osa yhteiskuntaa ja kiinnittää huomiota asioihin, jotka tulevan hallituksen olisi hyvä ottaa ohjelmaansa. Tavoitteet nousevat vahvasti seurakuntien arjesta, esimerkkinä vaikkapa suuri tarve panostaa nuorten hyvinvointiin. Samalla haluamme toki myös itse toimia näiden asioiden hyväksi.
Kuvaile hallitusohjelmatavoitteet ytimekkäästi?
Ytimessä ovat yhtäältä turvallisuus, toisaalta toivo ja luottamus. Tavoitteena on tukea yhteiskuntarauhaa ja lisätä toivoa sekä ihmisten välistä luottamusta.
Kuuluuko kirkon ääni poliittisessa päätöksenteossa?
Rehellinen vastaus on varmaan, että vaihdellen. Joissakin teemoissa, kuten diakoniatyössä, kirkkoa kuullaan herkemmin. Kokemuksemme siinä on niin laaja ja käytössä on kattavia tilastoja – sellaista tietoa on helppo ottaa vastaan. Aina ei ole yhtä yksinkertaista, mutta kyllä kiinnostusta löytyy. Haaste on kyetä esittämään asiat ymmärrettävästi.
Kuka ”kirkon ääntä” käyttää?
Kirkon ääntä käyttävät monenlaiset tahot. Meillä se ei ole vain arkkipiispa, joka käyttää välillä painavan puheenvuoron, vaan esimerkiksi piispat, Kirkkohallituksen asiantuntijat, seurakuntien työntekijät ja luottamushenkilöt käyttävät kirkon ääntä. Laajasti ajatellen sitä voivat käyttää kaikki seurakuntalaiset.
Millainen on kirkon ja poliittisten päättäjien suhde?
Sanoisin, että tällä hetkellä suhde on aika hyvä. Kirkko otti pandemian aikana juuri sellaisen roolin, mikä sille kriisin aikana kuuluukin. Kun pandemia tuli, seurakunnat lähtivät jakamaan ruokakasseja ja soittelemaan vanhuksille, tukemaan ihmisiä. Tämä on vaikuttanut taustalla siihen, että nyt on hyvä olla myös valtiovaltaan yhteydessä. Jos seurakunnat olisivat laittaneet ovet säppiin ja todenneet, että palataan asiaan kriisin jälkeen, en tiedä olisiko kukaan halunnut sen jälkeen palata kanssamme yhtään mihinkään.
Olisiko Jeesus 2000-luvulla pappi, poliitikko vai aktivisti?
Tämä täytyy jättää auki! Jos arvailisin, kuinka Jeesus toimisi, hän toimisi todennäköisesti jotenkin aivan toisin. Mutta Jeesuksen sanoma tässä ajassa olisi varmasti sama kuin ennenkin: se, että tulee uskoa Jumalaan, rakastaa lähimmäistä ja pitää huolta luomakunnasta.
Mitä sanoisit tuleville kansanedustajille?
Te teette hirveän tärkeää työtä. Vastuun kantaminen on itsensä antamista yhteisen hyvän eteen, ja se ei ole helppo tie. Toinen tärkeä juttu on se, että kirkoissa rukoillaan joka sunnuntai teidän, Suomen valtiovallan, puolesta. Eikä se ole pelkkä muotomeno, vaan sillä on todellista merkitystä.
Eduskuntavaalien äänestyspäivä sunnuntaina 2.4.Jaa artikkeli: