Hakupalvelu helpottaa hautojen löytämistä

Ylipuutarhuri Mervi Muinonen esittelee karttasovellusta hautausmaalla.

Karttapalvelussa ovat mukana kaikki Jyväskylän seurakunnan hautausmaat.

Edesmenneen läheisen, sukulaisen tai kenen tahansa muun vainajan hauta löytyy jatkossa entistä helpommin Jyväskylän seurakunnan hautausmailta julkisen hautakarttapalvelun avulla. Hautakartta julkaistaan seurakunnan nettisivuilla kesä-heinäkuun vaihteessa ja se toimii myös mobiililaitteilla.

Karttapalvelusta löytyvät kaikki Jyväskylän seurakunnan hautausmaat: Korpilahden, Lahjaharjun, Mäntykankaan, Säynätsalon ja Tikkakosken hautausmaat sekä Vanha hautausmaa.

Hautapaikkaa voi etsiä kirjoittamalla hakuun vainajan nimen tai pelkän sukunimen. Hakua voi rajata hautausmaan mukaan. Hakutulos näyttää kaikki hakua vastaavat vainajat ja kertoo vainajien syntymä- ja kuolinvuodet. Oikeaa hakutulosta klikkaamalla hautakartta näyttää haudan paikan hautausmaan pohjakartalla.

Kartta kertoo myös, jos vainajan tuhkat on haudattu muistolehtoon tai siroteltu hautausmaan sirottelualueelle.

Hauta ei löydy hautakartasta, jos sen hallinta-aika on päättynyt tai vainaja on haudattu niin hiljattain, ettei tietoja löydy vielä hautakartan tietokannasta. Hakutietoja päivitetään karttapalveluun noin kuukauden välein.

Hautakartan haun avulla hautapaikan tarkka sijainti on helppo löytää. Paikan päällä hautausmaalla palvelua voi käyttää puhelimella tai muulla mobiililaitteella, jolloin oman sijainnin näkee myös kartalta.

Hautakartta toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Erityisesti kesällä kyselyjä tulee viikoittain, jopa päivittäin.

Jyväskylän seurakunnan hautausmailla on yhteensä noin 60 000 hautapaikkaa. Hautausmaiden työntekijöiltä kysytäänkin usein hautapaikan sijaintia.

– Erityisesti kesällä kyselyjä tulee viikoittain, jopa päivittäin, tietää ylipuutarhuri Mervi Muinonen.

– Karttapalvelun avulla hautapaikka on helppo löytää myös itse. Palvelusta on hyötyä varsinkin talvella, jolloin haudat ovat lumen peitossa. Hautakartasta voi myös etsiä kaukaisempia sukulaisia, Muinonen kertoo.

Jatkossa karttapalveluun on tarkoitus lisätä teemakierroksia, jotka esittelevät Jyväskylän hautausmaille haudattuja kiinnostavia henkilöitä.

Jyväskylän seurakunnan hautakarttapalvelu: jyvaskylanseurakunta.fi/hautakartta
tai hautakartta.fi/jyvaskylanseurakunta
Jaa artikkeli: