Absurdi oikeusmurha

Jyväskylän Ylioppilasteatterin 60-vuotisjuhlanäytelmä puhuu vallasta, valheista ja totuudesta. Ihmisiä kohdellaan kaltoin käsittämättömistä syistä myös tässä ajassa, sanoo ohjaaja Ayla Brinkmann.

SAINT/JANNE tai Jeanne d’Arcin vaino, teloitus ja ylistys juhlistaa Jyväskylän Ylioppilasteatterin juhlavuotta. Miksi halusitte tarttua tähän käsikirjoitukseen?
Käsikirjoitus on ohjaajaparini Sini Onnen käännöstyö ja akateeminen kokeilu: teksti muokattiin Ilokiven lavalle sopivaksi tiiviiksi ja tiheätunnelmaiseksi pienoismusikaaliksi, joka puhuttelee yleisöään. Alkuperäisestä tekstistä on karsittu historialliseen kontekstiin liittyviä etäännyttäviä elementtejä ja korostettu ajankohtaisia teemoja ja epäreilun oikeudenkäynnin mielettömyyttä. Lopputuloksena on armoton ralli, joka pitää katsojan otteessaan alusta loppuun.

Mistä näytelmä kertoo?
Pienoismusikaali Saint/Janne on oikeusmurha. Esityksen keskiössä on Jeanne d’Arcin lopun aikojen oikeudenkäynti, joka osoittautuu absurdiksi ja turmiolliseksi sirkukseksi kaikille siihen sotkeutuneille. Teos keskustelee vallasta, pikkumaisuudesta, totuudesta, valheista ja legendoista. Valtaa käyttävä instituutio näyttäytyy ahtaana ihmispyramidina. Yksilöt ovat tuomaria ja kardinaalia myöten pikkukaloja verkossa – jokainen sätkii omalla paikallaan ja näkee vain sen, minkä siltä paikalta voi nähdä.

Miten näytelmän aihe on ajankohtainen tässä ajassa?
Osa näytelmän repliikeistä on peräisin alkuperäisistä oikeudenkäyntipöytäkirjoista vuodelta 1431. Nyt, 589 vuotta myöhemmin, alhaiset pyrkimykset pukeutuvat yhä mielellään univormuun ja koristautuvat muodollisin sanakääntein. Ihmisiä kohdellaan kaltoin aivan käsittämättömistä syistä, näytelmää lainatakseni: “koska ne puhuu väärää kieltä, uskoo väärään asiaan, tekee vääriä asioita, rakastaa väärää ihmistä, rakastaa väärin, syntyy ja elää väärän vallan varjossa.”

Miten tämä näytelmä päätyi juhlavuoden esitykseksi?
Arvelen, että tämä on vaikuttanut ohjaustarjousten joukossa kiinnostavalta konseptilta ja aimo spektaakkelilta, jolla sopii juhlistaa teatterin pyöreitä vuosia.

Mikä sinua inspiroi juuri tässä näytelmässä?
Minua kiehtoo ja kylmää ajatus J(e)annesta vapaustaistelijana, joka lähti sotaan näkyjensä johdattamana. Legendaa kuunnellessa asetumme hänen puolelleen, koska kaikki muut vaikuttavat vielä hullummilta. Ketä ja mitä tässä pitäisi uskoa?

Ketkä ovat tämän ajan pyhimyksiä?
En tunne yhtäkään, missä lienevät.

Mikä on sinulle omassa ajassamme pyhää?
Suhtaudun pyhästi vuorten huippuihin, vapauteen ja aivan kaikille kuuluviin ihmisoikeuksiin sekä taiteeseen silloin, kun niin sanotusti taika tapahtuu.

Sopivatko uskonnolliset teemat teatteriin?
Minusta teatterilla on voima käsitellä kaikenlaisia teemoja, myös uskonnollisia. Saint/Janne keskittyy valtarakenteisiin ja ihmisiin niiden puristuksissa.

Miksi haluat tehdä teatteria?
Kauheimmillaan teatteri on tuntunut tuskalliselta ja turhantärkeältä lavalla keekoilulta, johon sitten vielä kiusallisesti myydään lippuja maksavalle yleisölle. Hienoimmillaan se on yhdessä hengittämistä, vapaata leikkiä ja rikas ilmaisullinen laboratorio, johon pääsevät osaksi sekä tekijät että katsojat. Teen teatteria, koska en ole vielä valmis. Minulla on monta sanaa sanottavana ja kourallinen temppuja testattavana.

Miten vietätte ylioppilas teatterin juhlavuotta?
JYTin 60-vuotisjuhlavuotta vietetään erikoisessa tilanteessa, koronarajoitusten ja Ilokiven käyttövuoroihin liittyvien tilaongelmien varjossa. Tästä huolimatta arvokkaaseen ikään ehtineessä teatterissa pihisee väkevä henki ja juhlavuonna virnistetään maailmalle virkeinä kuten tähänkin asti.

Kehu Jyväskylän Ylioppilasteatteria?
Jyväskylän Ylioppilasteatteri on mahtava haasteita pelkäämätön harrastajateatteri ja ensimmäinen teatterikotini vuodesta 2014. JYT on kasvattanut minusta ja monesta muusta rohkeita lavataiteen tutkiskelijoita, vallattomia leikkijöitä ja näkemyksellisiä tekijöitä.

Mitä muuta syksy tuo tullessaan?
Syksy tuo tullessaan melkoisen omenasadon, äänisuunnittelua eräälle keskisuomalaiselle tanssiteatterille ja kuukauden pestin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan sijaisena Kouvolassa.

Tehdäänkö teatteria vielä sadan vuoden kuluttua?
Aivan varmasti tehdään. Saisinpa nähdä, millaista se sitten on!

SAINT/JANNE tai Jeanne d’Arcin vaino, teloitus ja ylistys -pienoismusikaali. Näytelmä on osa Jyväskylän Ylioppilasteatterin 60-vuotisjuhlavuotta. Ensi-ilta Ilokivessä su 20.9. klo 19. Liput: 14/8 e. Lippuvaraukset jyt.fi/lipunvaraus.
Jaa artikkeli: