Multa on rutikuivaa ja joki kuivuu nopeasti. Suomen Lähetysseura auttaa tansanialaisia taistelussa köyhyyttä vastaan.
Jos ilmastonmuutos näkyy jossakin käsinkosketeltavana, niin kannattaa ottaa käteensä tansanialaista multaa. Se on rutikuivaa ja hajoaa käsiin. Tansaniassa ilmastonmuutoksen hillinnässä onkin kyse elämästä ja kuolemasta.
Lähetysseura on mukana parantamassa Kishapun maaseutualueilla haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien ruokaturvaa, tulonansaintakeinoja ja työllistymismahdollisuuksia. Hankkeessa yhteistyökumppanina toimii Tanganyika Christian Refugee Service (TCRS).
Sadekausi on juuri päättynyt, mutta viljelmän viereinen joenuoma on jo lähes kuivunut.
Maanviljelijät Mahona Luhanda ja Nicolaeus Masesa kertovat, että viljelyyn karulla ja kuumalla alueella liittyy suuria haasteita.
Tuhoeläimiä esiintyy nykyisin niin paljon, ettei viljelyssä voi käyttää enää samoja siemeniä kuin aikaisemmin.
– Maissi on uutta lajiketta, joka tarvitsee riittävästi kastelua tuottaakseen satoa. Saamme pumpun avulla vettä läheisestä joesta. Lisäksi viljelemme kaalia, makeita bataatteja ja minimaissia.
Paikalla olevien naisten, Ester Masunga ja Felista Ngilen, mukaan hanke on vaikuttanut heidän elämäänsä jo nyt paljon.
– Lapsemme ovat päässeet kouluun ja me olemme pystyneet hankkimaan uusia vaatteita. Ostin myös itselleni pienen peltotilkun puutarhakäyttöä varten, Ngile sanoo.
Kylässä ei aiota tyytyä nykyiseen elintasoon, vaan siellä suunnitellaan kanankasvatuksen aloittamista. Munista saa mukavasti tuloja, kun niitä vie myyntiin torille.
– Emme kuitenkaan lähde tähän projektiin liian nopeasti, vaan tarvitsemme aiheesta lisää opetusta, maanviljelijät miettivät.
Shaghihilun alakoulu on panostanut voimakkaasti ympäristöasioihin. Sinne on muun muassa perustettu ympäristöklubi, jossa on mukana 41 oppilasta eri luokilta.
– Toimimme muun muassa istuttamalla puita ja jakamalla taimia eteenpäin, sanoo ympäristöopetuksesta vastaava opettaja Taminu Fuad.
Opettaja kertoo, että hänen haaveenaan on kehittää ympäristöklubin toimintaa edelleen palvelemaan koko kyläyhteisöä.
– Haluaisimme rakentaa kaivon, jotta oppilaille ja kasteluun saadaan vettä. Pulaa on myös monenlaista työvälineistä.
Koulun viereisessä puutarhassa näkyy, mitä ympäristöklubin aktiivit ovat käytännössä saaneet aikaan.
Vesipula on joka paikassa iso ongelma. Keskeistä onkin pystyä kastelemaan kasveja pienillä vesimäärillä. Siinä on nokkeluudella iso rooli, koska sähköä on käytössä rajallisesti.
– Olemme keränneet tyhjiä vesipulloja ja kanistereita, ja tehneet niistä erilaisia kastelujärjestelmiä. Pyrimme myös pitämään koulun alueen mahdollisimman siistinä, kertovat oppilaat Bertha Alfred, Baraka Ezron ja Yasinta Moris.
Ympäristöklubilaiset ovat erittäin sitoutuneita toimintaansa.
– Tulemme koululle jo tuntia ennen oppituntien alkamista hakemaan vettä ja kastelemaan kasvimaata.
Juttu on toteutettu mediamatkalta, jonka Suomen Lähetysseura järjesti toukokuussa suomalaisille toimittajille.
Sadekausi on juuri päättynyt, mutta viljelmät kärsivät jo kuivuudesta.
Hyvä elämä kuuluu kaikille
Tansaniassa tehdään työtä myös vammaisten hyväksi.
– Naisilla ja tytöillä on maassamme isoja haasteita. Ne muuttuvat vieläkin suuremmiksi, jos olet vammainen, sanoo Happiness Koisianga.
Koisianga edustaa Tansanian vammaisjärjestöjen kattojärjestö Shivyawaa. Siinä on mukana kaikkiaan 13 eri järjestöä. Koisiangalla on albinismidiagnoosi, ja hänet luokitellaan Tansaniassa vammaiseksi.
Jos perheeseen syntyy vammainen tyttö, niin yhteisö usein kokee asian taakaksi. Lapsi on silloin käytännössä piilotettava.
– Näihin lapsiin kohdistuu usein myös erilaista väkivaltaa. Vammaisia naisia voidaan puolestaan steriloida heidän tietämättään.
Koisianga kiittää suuresti Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon työtä vammaisten naisten ja lasten eteen. Kirkko korostaa sitä, että hyvä elämä kuuluu myös heille. Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon omistama Selianin aluesairaala Arushan kaupungin lähellä on hänen mukaansa oikea esimerkkisairaala, jossa naiset ja lapset on otettu mukaan prosessiin rakentamaan muutosta.
Koisianga on itse ollut mukana jakamassa tietoa vammaisuudesta viranomaisille sekä koulujen henkilökunnalle ja oppilaille.
– Valistus- ja opetustyötä jatketaan koko ajan. Koulut ja kyläyhteisöt oikein odottavat meitä ja ihmettelevät, jos emme tule käymään, hän hymyilee.