Tavoitteena paras toimintakyky tulevaisuudessa 

Nainen, jonka takana näkyy valkoinen kirkko.

Yhtä seurakuntaa palvelevat yhdet resurssit yhdistävät voimavarat järkevästi kaikkien hyväksi. Vähenevä ja ikääntyvä väestö haastaa löytämään uusia toimintatapoja.

ALOITE Kouvolan viiden seurakunnan yhdistämisestä yhdeksi uudeksi seurakunnaksi on paraikaa Tuomiokapitulin käsittelyssä. Anjalankosken, Elimäen ja Kouvolan seurakuntien tekemä aloite on herättänyt kylillä vilkasta keskustelua. Elimäen seurakunnan kirkkoherra Kirsi Hämäläinen korostaa, mistä aloitteessa on pohjimmiltaan kysymys. 

– Haluamme turvata seurakunnan parhaan toimintakyvyn tulevaisuudessa. Meillä on nyt viisi hyvää seurakuntaa, joita ihmiset rakastavat ja vaalivat. Toisaalta väestö ikääntyy ja syntyvyys laskee. Kosketuspinta ei ole mahdollisimman laaja, on tarve uusille työtavoille. 

Hämäläinen lisää, että rinnalla kulkee huoli työntekijöistä, joita ei tahdo löytyä seudulle. Hän ottaa esimerkiksi oman seurakuntansa Elimäen tilanteen; jäseniä on nyt 5 200 ja määrä pienenee joka vuosi 200:lla. 

– Meillä ei voi olla jatkossa kolmea pappia, kahta kanttoria ja kahta diakonia. Tällaista rakennetta ei vain voi pitää yllä.

Uudenlainen ajattelu ja voimavarojen yhdistäminen on Hämäläisen mielestä paras ratkaisu palvelujen turvaamiseksi. 30 minuutin siirtymäajalla työntekijät liikkuvat jo aika sujuvasti Kouvolan alueella. 

– Tehdään yhdessä ja otetaan muiden hyvät käytännöt kaikkien käyttöön. Lähestytään vaikka nuorisotyötä uusin silmin ja erikoistutaan, kuten esimerkiksi kirkkomuskareissa. 

HUOLI palvelujen ja tuttujen käytäntöjen katoamisesta kuntien yhdistymisen tapaan kalvaa ihmisiä. Sen myös yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimiva Hämäläinen on aistinut monissa keskustelutilaisuuksissa. Seurakuntalaisten kuuleminen on tärkeä osa kehitystyötä. 

– On halu säilyttää tutut toimitukset tutuissa paikoissa tuttujen ihmisten toimesta, ja tämä toteutuu. Digitalisaatio auttaa virkatodistus- ja muissa asioissa. 

Nuoret näyttävät osaltaan suuntaa matkalla kohti tulevaa, heille on luontaista käydä eri seurakuntien tapahtumissa. Hämäläinen ymmärtää, että ihmiset elävät käytännön kautta ja miettivät omaa kotikirkkoaan ja omia tarpeitaan. Ne eivät ole uhattuna. 

– Katse on eteenpäin kohti tulevaisuuden resursseja. Yksi uuden nimen saava seurakunta ja yhdet resurssit on järkevää, kun haluamme luoda uutta. 

Rakenneselvitystyö on kirvoittanut kritiikkiä muun muassa seurakunnan hengellisen toiminnan laiminlyömisestä. Hämäläisen mukaan seurakunnalla säilyy kirkas kristillinen tehtävä. Byrokratiaa vähentämällä resurssit on mahdollista suunnata paremmin hengellisiin palveluihin. 

Kiinteistöstrategian yhteinen kirkkovaltuusto palautti uuteen käsittelyyn. Yhteinen kirkkoneuvosto perusti tätä varten uuden työryhmän, jonka tulee löytää uusi etenemistapa. 

– Jokin ratkaisu pitää tehdä ja sitoutua siihen. Teemme tätä tulevia sukupolvia varten. 

KIRKOLLINEN päätöksenteko kulkee omia polkujaan ja rakennemuutoksen etenemisen osalta tätä avaa Kouvolan seurakuntayhtymän hallintojohtaja Rauni Pennanen:

Anjalankosken, Elimäen ja Kouvolan seurakuntaneuvostot tekivät 20.2.2025 yhdenmukaisen aloitteen Kouvolan alueen viiden nykyisen seurakunnan yhdistymisestä yhdeksi uudeksi seurakunnaksi 1.1.2027.  Kouvolan seurakunnan päätöksessä on ehtona, että Kouvolan Keskuskirkko remontoidaan tai rakennetaan kokonaan uusi kirkko entisen tilalle. Kirkkoon tulee mahtua vähintään 500 henkilöä.

Yhteinen kirkkovaltuusto puolsi aloitteita lausunnossaan 18.3.2025. Aloitteiden kuulutusaika oli 10.–31.3.2025, jolloin seurakuntalaisilla oli mahdollisuus tehdä kannanottoja aloitteesta Tuomiokapitulille.

Tuomikapituli käsittelee aloitteet todennäköisesti tämän kevään aikana ja mikäli se puoltaa aloitteita, ne etenevät Kirkkohallituksen käsittelyyn. Kirkkohallituksen käsittely on aikaisintaan syksyn 2025 aikana. Uuden seurakunnan nimen etsintä ja henkilöstön kuuleminen on samaan aikaan käynnissä. 
Jaa artikkeli: