Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston uusien koronarajoitusten mukaan seurakunnan tilaisuuksiin voi sekä sisällä että ulkona osallistua enintään 20 henkilöä. Rajoitukset ovat voimassa 20. helmikuuta asti.

– Kaste- ja vihkitilaisuuksissa sekä hautaan siunaamisissa raja voi hieman ylittyä lähimpien omaisten osalta, Yhteisen seurakuntatyön johtaja Heli Ahonen kertoo.

Työaikaa ohjataan ensi sijassa seurakunnan ydintehtäviin.

Seurakuntatoimisto osoitteessa Vapaudenkatu 47 (muun muassa kaste-, hautajais- ja vihkivaraukset) ja Aluekeskusrekisteri osoitteessa Ailakinkatu 17 (muun muassa virkatodistukset) palvelevat ilman ajanvarausta ma−pe kello 9−15. Yhteyttä suositellaan ottamaan puhelimitse ja sähköpostitse, tarvittaessa myös tapaaminen paikan päällä on mahdollinen.

– Työaikaa ohjataan ensi sijassa seurakunnan ydintehtäviin. Esimerkiksi työntekijöiden sairastuessa pystymme lyhyelläkin varoitusajalla siirtämään tehtäviä toisille henkilöille, Ahonen sanoo.

Diakoniavastaanotot toimivat toistaiseksi normaalisti. Mieltä askarruttavista asioista voi keskustella oman alueen diakoniatyöntekijän tai päivystävän papin kanssa. Päivystävä pappi on tavoitettavissa arkisin kello 9–15.

– Jos koronatilanne ahdistaa, seurakuntaan voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä avun ja tuen saamiseksi, Ahonen muistuttaa.

Olemme pyrkineet rajoittamaan lasten ja nuorten elämää mahdollisimman vähän.

Seurakunnan kokoavassa toiminnassa etusijalla ovat lapset ja nuoret. Kerhot ja muut kokoontumiset pystyttiin aloittamaan joulutauon jälkeen, ja niiden toiminta jatkuu myös helmikuussa. Sisätiloissa tapahtuva aikuisten ryhmätoiminta sekä perhekerhot kuitenkin pysyvät tauolla ainakin 20. helmikuuta saakka. Tässä lehdessä kerrottujen tapahtumatietojen toteutuminen ja ajankohtaisimmat tiedot kannattaa tarkistaa verkkosivuiltamme jyvaskylanseurakunta.fi.

– Olemme pyrkineet rajoittamaan lasten ja nuorten elämää mahdollisimman vähän. Se on ollut linjana koko yhteiskunnassa. Pitkään jatkuneen pandemian henkiset vaikutukset ovat nuorille huomattavasti suuremmat kuin aikuisille, siksi tavoitteena on turvata heille mahdollisimman normaali lapsuus ja nuoruus, Ahonen huomauttaa.

Meillä on myös iso vastuu kriisitilanteen hoitamisessa.

Myös rippikoulut on aloitettu koronaturvallisesti pienemmissä ryhmissä. Viikonloppuleirit on korvattu lähikokoontumisina. Talvilomaviikolle on suunniteltu muutamia leirejä, mutta niiden mahdollisesta siirtämisestä kesään päätetään pian.

Jumalanpalvelukset seurakunnassa toteutuvat tällä hetkellä niin, että niihin voi helmikuussa osallistua 20 henkilöä.

Pian kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana on ollut pakko sopeutua jatkuviin muutoksiin nopeallakin aikataululla. Viranomaisten määräyksiä ja suosituksia noudatetaan seurakunnassa kuitenkin tarkasti.

– Olemme suuri toimija, joten meillä on myös iso vastuu kriisitilanteen hoitamisessa ja siitä selviämisessä. Selkeästi uskonnon harjoittamiseen liittyvistä tilaisuuksista, kuten jumalanpalveluksista, hartauksista ja kirkollisista toimituksista, huolehditaan rajoitusten puitteissa kaikissa tilanteissa.

– Olemme varmasti kaikki aika väsyneitä tähän tilanteeseen, mutta tarvitsemme toivoa ja luottamusta siihen, että tästäkin selvitään, Ahonen rohkaisee.

Artikkeli Etusijalla lapset ja nuoret julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Uuden ratkaisun mukaan rippileirit järjestetään syys- ja joululomien aikaan. Turvallisuussyistä tehty päätös koskee kesän kaikkia leirijaksoja. Myös päivärippikouluryhmät siirtyvät syksyyn. Asia koskee reilua tuhatta jyväskyläläistä nuorta.

Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala kertoo, että asiaan liittyen kuultiin isoa joukkoa perheitä.

– Perheiltä tuli selkeä viesti siitä, että moni kokee kesän suunnitelmien helpottuvan leirien siirtyessä. Huolta perheissä aiheutti leirien turvallisuus ja myös se, kuinka konfirmaatiojuhlia voitaisiin tulevana kesänä järjestää.

Perheissä koetaan Viitalan mukaan erittäin positiivisena se, että leirit järjestetään kuitenkin myöhemmin, eikä tämä tärkeä kokemus jää tältäkään ikäluokalta väliin.

Siirrosta huolimatta jokainen nuori pääsee Jyväskylässä halutessaan rippileirille.

– Noin puolet ikäluokan rippileireistä järjestetään syyslomalla ja loput sitten joulun välipäivinä, sanoo rippikoulupappi Ville von Gross.

Yleisenä ajatuksena on, että kesäkuun ja osa heinäkuun rippikoululaisista lähtevät leirille syysloman aikoihin ja muut joulun aikaan. Myös leiripaikat pysyvät pääosin samoina.

– Leirillä voi kokea joulun mystiikkaa, on tähtitaivas, saunomista ja välipäivien fiilistelyä. Joulun ajan fiilistä voi jatkaa leirillä ja kertoilla vaikka mitä pukki toi, von Gross pohtii loppuvuoden leirien sisältöä.

Hän myös toivoo riparilaisilta ideoita leireihin liittyen.
Konfirmaatioiden osalta siirto tarkoittaa sitä, että syysrippikoululaiset konfirmoidaan lokakuussa ja joulun riparilaiset tammikuussa. Myös viime hiihtoloman rippileirien konfirmaatiot on siirretty elokuun loppuun.

Halutessaan rippikoulun voi käydä myös etänä kesä- tai heinäkuussa. Etäryhmien konfirmaatiot järjestetään kirkossa loppukesällä tai syksyllä. Etäripari toteutetaan etäopetusohjelmistojen ja älypuhelinten avulla. Opetusta on viitisen tuntia päivässä parin viikon ajan.

– Siihen ei kuulu leirimeininkiä, mutta pyrimme tekemään myös etäriparista vahvasti yhteisöllisen, nuoriso- ja rippikoulutyön asiantuntija Janne Kippola sanoo.

Rippikoulujen siirtämiseen liittyvät suunnitelmat toteutetaan Jyväskylän seurakunnassa koronaepidemiaan liittyvien ohjeistusten mukaan, ja suunnitelmia muutetaan tai tarkennetaan tarvittaessa.

Artikkeli Riparilla kysellään, mitä pukki toi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla hallituksen ohjeistuksen mukaisesti enintään kymmenen ihmistä.
Tilanne on hankala, mutta ihmiset ovat kirkkoherra Arto Viitalan mukaan hyvin ymmärtäneet, miksi osallistujamäärän rajoituksiin on ollut pakko ryhtyä.

– Näin suojelemme toinen toisiamme, Viitala muistuttaa.

– Toimituksia koskevat rajoitukset tuntuvat monista ihmisistä poikkeustilanteessa kaikkein kipeimmiltä. Tilanteet, joissa kaikki eivät voi osallistua läheisen siunaustilaisuuteen tai pääse iloitsemaan sukulaislapsen ristiäisiin, kertovat siitä, miten tärkeitä ja merkityksellisiä elämän käännekohdat ovat.

Kasteen ajankohta on tavanomaisesti kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Mikäli lapsen huoltajat päättävät koronariskin vuoksi siirtää kasteen tätä myöhemmäksi, heidän tulee palauttaa kotiin tullut lomake lapsen tietojen ilmoittamisesta digi- ja väestötietovirastoon.

Vaikka kaste lykkääntyisi, seurakunnan kanssa voi jo nyt sopia kasteen järjestämisestä aikana, jolloin koronatilanne on todennäköisesti rauhoittunut.

Seurakuntamme työntekijät auttavat tuoreita vanhempia kastejärjestelyissä parhaansa mukaan.

Kasteen järjestäminen kodin sijaan kirkossa tai muissa seurakunnan tiloissa mahdollistaa juhlan osallistujien sijoittumisen väljästi, mikä osaltaan vähentää tartuntariskiä.

Vastasyntyneen ja muidenkin turvallisuuden kannalta mahdollisimman pieni kastejuhla on suositeltava. Laajemmalle sukulaisten ja ystävien joukolle voi järjestää ristiäisistä lähetyksen verkon kautta, ja heidät voi kutsua uuteen juhlaan myöhemmin.

Hautajaisjärjestelyistä sovitaan etukäteen papin ja omaisten sekä tarvittaessa kanttorin kesken. Siunaustilaisuuden osallistujamäärä saa olla poikkeusoloissa enintään 10. Tähän osallistujamäärään ei ole laskettu mukaan pappia ja kanttoria.

– Kymmenen henkilön enimmäismäärästä on mahdollista poiketa jonkin verran vain sillä erityisen painavalla perusteella, että vainajan kaikkein lähimpien omaisten lukumäärä on enemmän kuin kymmenen, Arto Viitala huomauttaa.

Kymmenen hengen rajoitus koskee myös seurakunnan tiloissa toteuttavaa muistotilaisuutta.

Poikkeusoloissa tuhkaaminen on mahdollista tavanomaisesta poikkeavin järjestelyin. Vainaja on mahdollista tuhkata jo ennen siunaustilaisuutta, jolloin hautaan siunaaminen ja muistotilaisuus voidaan järjestää niin sovittaessa useita viikkoja myöhemmin.

– Toinen mahdollisuus on järjestää poikkeusaikana pienimuotoinen hautaan siunaaminen, muistotilaisuus ja tuhkaus ja myöhemmin normaalioloissa isomman joukon kanssa uurnan maahan kätkeminen ja muistotilaisuus, Viitala toteaa.

Ohjeet perustuvat tilanteeseen 30.3. Muutoksista tiedotamme nettisivuillamme jyvaskylanseurakunta.fi.

Artikkeli Kasteesta voi sopia hyvissä ajoin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tyynelä oli jo seurakuntanuorena toiminut aktiivisesti vapaaehtoisena kehitysvammaisten sisupartiossa. Ensimmäinen varsinainen työpaikka oli lyhytaikainen sijaisuus Kuokkalassa. Kun kehitysvammaistyön diakoni jäi osittaiselle eläkkeelle, avautui mahdollisuus osa-aikaiseen työhön.

Tyynelä on työskennellyt nyt reilut 20 vuotta kehitysvammaistyön diakonina, eikä edelleenkään koe olevansa konkari työalallaan.

– Tässä työssä on paljon tuttuja juttuja, silti jatkuvasti tulee uutta opeteltavaa.

Viikko-ohjelmaan kuuluvat säännölliset vierailut kehitysvammaisten ryhmäkodeissa ja toimintakeskuksissa. Jyväskylän kaupunkialueen lisäksi niitä löytyy muun muassa Korpilahdelta, Vaajakoskelta ja Palokasta. Tyynelä järjestää näissä paikoissa hengellisiä tilaisuuksia. Aamuhartauksia tai yhteisiä lauluhetkiä varten hän kantaa mukanaan melkein aina kitaraa.

Meillä muilla olisi paljon opittavaa heidän tavastaan suhtautua itseensä ja muihin.

Jyväskylässä asuu arviolta puolituhatta kehitysvammaista. Työnsä kautta Tyynelä tuntee heistä noin parisataa. Hän vierailee myös yksin-asuvien kehitysvammaisten luona.

Juuri tähän aikaan keväällä hän käy kotikäynneillä tapaamassa tulevia rippikoululaisia. Tyynelän mielestä kehitysvammaiset ovat mestareita kohtaamisessa. Hän ennättää harvoin kysyä kuulumisia, he kun ehtivät tehdä sen ensin.

– Kysymys tulee aidosti ja spontaanisti. He eivät jää pohtimaan liiaksi sitä, sopiiko tätä kysyä toiselta. Omana itsenä oleminen on varmaan se suurin opetus, jonka olen heiltä saanut. He ovat rohkeasti juuri sellaisia kuin ovat.
Tyynelä on kokenut, että kehitysvammaiset ovat ilmiömäisiä toisten kehumisessa ja kannattelemisessa.

 Saan tässä työssä eniten ihmisten kohtaamisesta.

– Heiltä saa toisen ihmisen hyväksymisessä itsekin voimavaroja ihmisenä olemiseen. Meillä muilla olisi paljon opittavaa heidän tavastaan suhtautua itseensä ja muihin.

Tyynelä tekee paljon yhteistyötä, muun muassa vammaisnuorisotyön ja Keski-Suomen seurakuntien kehitysvammaistyön papin kanssa. Yhteistyötä on tehty erityisesti rippikoulujen ja jumalanpalvelusten toteuttamisessa. Myös alueseurakuntien omassa toiminnassa on mukana kehitysvammaisia. Heillä on myös oma muskariryhmä.

Kun työala on laaja ja tekemistä paljon, ei voi välttyä riittämättömyyden tunteelta. Tyynelä on vuosien varrella miettinyt omaa jaksamistaan. Pitäisikö tehdä välillä jotakin muuta ja antaa samalla työalalle mahdollisuus uudistua uuden työntekijän kautta?

– Myös positiivisista kohtaamisista tarvitaan palautumista. Sitäkin pitää miettiä, kun ajattelee omia voimavaroja. Silti, kun olen tehnyt listaa tämän työn plussista ja miinuksista, niin myönteisiä puolia on ollut aina enemmän.

Tyynelä ei epäröi hetkeäkään vastatessaan kysymykseen työn parhaista puolista.

– Saan tässä työssä eniten ihmisten kohtaamisesta. Siinä ovat elämän ilot ja surut läsnä koko skaalassaan, elämän hauraus ja voima. Onneksi näitä kohtaamisia on paljon.

Artikkeli Omana itsenä oleminen riittää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyväskyläläinen Miisa Kaipainen, 19, oli juuri saanut pystyyn yrityksensä North-Cat Creationsin, kun häntä pyydettiin suunnittelemaan villieläinkeppareita Jyväskylässä toukokuussa yhdessä Kirkkopäivien kanssa järjestettäville Lähetysjuhlille. Toimeksianto oli entiselle keppariharrastajalle hyvin mieleinen.

– Minulla on kaapissa rivi keppihevosia. Oli kiva kuulla, että saisin tehdä niitä lisää, ja vieläpä vähän eksoottisemmista eläimistä, hän kertoo.

Kaipainen ryhtyi luonnostelemaan virtahevon, kirahvin ja pantterin kaavoja kynän ja paperin avulla. Kaavan luomisessa tarvittiin myös kolmiulotteista hahmottamista.

– Mietin ensin eläimen sivuprofiilin ja piirsin sen sitten paperille. Pohdin, miltä se näyttää eri suunnista. Pantteri oli näistä vaikein, koska sillä on pyöreä naama ja silmät edessä.

Kaipaisen innostus käsitöihin syttyi jo lapsena.

– Vanhempani ovat taitavia käsistään, ja meillä on aina tehty käsitöitä. Eläinhahmoja päätin ruveta tekemään, koska tykkään niistä. Suunnittelen ja valmistan eläinasuja tilaustyönä muun muassa roolipeliharrastajille.

Lumisena helmikuun aamuna Kaipainen opastaa seurakunnan käsityöpiiriläisiä savannikeppareiden tekemisessä. Kipinässä Kauppakeskus Sepässä kokoontuvat ompelijat talkoilevat keppareita Lähetysjuhlien kävijöiden käyttöön ja myytäväksi tapahtuman kirkkotorilla.

He pyörittelevät mallikappaleita käsissään ja tutkivat innokkaasti eläinten saumoja, silmiä ja kiinnitystä. Pian he ovat jo kiinnittämässä kaavoja harmaalle froteekankaalle ja leikkaamassa kuviollisesta kankaasta pääkappaleita pantterille.

– Mukava nähdä, että mallit toimivat, Kaipainen toteaa.

Pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Riitta Jämsä on virkannut, kutonut ja ommellut koko ikänsä, mutta keppareista hänellä ei ole kokemusta. Kaipaisen malleista hän ihastui hellyttävään kirahviin.

– Sitä pitkäkaulaa on ihana katsoa luonto-ohjelmista. Ja lutunen on virtahepokin. Katsotaan, miten tekeminen onnistuu, kun en ole ennen kaavoja käyttänyt. Jos ompelu sujuu, voisin tehdä kepparit myös lapsenlapsilleni, hän suunnittelee.

Lähetysjuhlilla on paljon erilaista tekemistä ja kokemista perheille ja kouluikäisille. Savannikeppariradan lisäksi tarjolla on muun muassa tanssityöpajaa, parkourseikkailua lähetyskentällä, näytelmiä ja muskaria.

Eläimiä savannilta -keppariradan idea syntyi juhlien suunnittelutiimissä.

– Totesimme, että kun keppihevoset innostavat tämän päivän varhaisnuoria, Lähetysjuhlille voitaisiin tehdä eläimiä, joita lähetystyöntekijät saattavat kohdata eri maissa. Niitä voi valmistaa itse tai porukassa. Meiltä saa kaavat ja ohjeet muutamiin eläimiin, mutta niitä saa suunnitella itsekin. Kankaisten eläinten lisäksi keppieläimiä voi neuloa tai tuunata pehmoeläimistä, kannustaa lähetystyön ja kansainvälisen vastuun asiantuntija Ulla Klemettinen.

Kipinään asteleva mieshenkilö pysähtyy mallikappaleiden äärelle.

– Onpa hauskan näköisiä! Mistä näitä voi tilata?

Näin teet savannikepparin

Tutustu ohjeisiin ja kaavoihin Lähetysseuran nettisivulla www.suomenlahetysseura.fi/keppielainohjeet

Tulosta kaava ja leikkaa se ääriviivoja myöten.

Teippaa kahdessa osassa olevat kaavat yhtenäiseksi kappaleeksi. 

Kiinnitä kaava nuppineuloilla kankaaseen ja piirrä siihen kaavan ääriviivat. Muista merkitä myös lovet. 

Kun alat ommella, tarkista, että lovet menevät vastakkain, jol- loin ompelujäljestä tulee suora.

Artikkeli Savannikeppareita omaksi ja muiden iloksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Mistä tilaatte kukat myyntiin?
Kukat tulevat pääosin Hollannista ja Hollannin kautta ympäri maailmaa. Neilikat esimerkiksi tulevat Kolumbiasta, ruusuja tulee pääosin Hollannista mutta myös Afrikasta ja jonkun verran Ecuadorista.

Onko kotimaisia kukka­toimittajia?
EU:n myötä kotimaisten kukkien kasvihuonetuotanto notkahti. Kysyntä on taas kasvanut ja kasvatus lisääntynyt. Joulun alla saamme kotimaisia joulutähtiä, tulppaaneita ja hyasintteja. Syksyisin krysanteemiruukkuja ja keväisin ruukkunarsisseja. Myös laadukkaita kotimaisia ruusuja on saatavilla. Kesäkukat ovat pääasiassa kotimaisia.

Onko työssäsi raskaita puolia?
Kukkakaupan yhteydessä toimii hautaustoimisto, ja kohtaan työssäni surevia omaisia. Ihmisen suru herkistää joka kerta. Nuoren ihmisen tai pienen vauvan kuolema koskettaa vielä enemmän.

Pidätkö lainkaan lomaa?
Tämä työ on minulle elämäntapa, enkä laske työtuntejani. Kauppa on avoinna joka päivä, vain joulu- ja juhannuspäivät pidämme suljettuna. Pidän lomaa silloin, kun tunnen tarvetta siihen. Ihminen tarvitsee välillä lepoa ja lomaakin.

Mitä kukkia kysytään eniten juuri nyt?
Eniten menee leikkokukista sidottuja kukkakimppuja. Tulppaaneja kysytään paljon. Ruusua ja neilikkaa myymme ympäri vuoden.

Liittyykö kukkien väriin tai lukumäärään yhä merkityksiä?
Kukkiin liittyvät säännöt ovat väistyneet. Ennen vanhaan kimpussa ei saanut olla vaikkapa paritonta määrää kukkia. Nykyisin valkoinen ei ole vain surun kukka, eikä keltainen hyljätyn väri.

Millainen on tyypillinen miesasiakas kukkakaupassa?
Miesasiakas on oikein mukava, mutta hän ei välttämättä tiedä, millaista kukkaa on etsimässä. Jututtamalla selvitämme käyttötarkoituksen. He luottavat aika paljon siihen, mitä ehdotamme. Aiemmin miehet ostivat nimenomaan ruusuja, mutta nykyisin heillekin sidotaan monenlaisia kimppuja.

Millaisia kukkia ostetaan naistenpäivänä?
Silloin on runsaasti miehiä kukkaostoksilla. Ruusuja kysytään ylivoimaisesti eniten.

Millainen on kaunis kukka­kimppu?
Kauneus on aina katsojan silmässä. Värien ja muotojen runsaudesta löytyy jokaiselle jotakin.

Onko kukkien sidonnassa trendejä?
Juuri nyt suositaan luonnon materiaaleja. Kimppuihin käytetään oksia myös värjättynä ja haetaan uudenlaista ilmettä. Teemme hyvin monen tyylisiä sidontoja.

Miten hautajaiskukat ovat muuttuneet?
Kukitetut seppeleet ovat jääneet oikeastaan kokonaan pois. Nykyisin käytetään hautavihkoja ja -kimppuja. Hautajaisvieraat saattavat myös laskea vain yhden muistokukkasen.

Mikä on suosikkikukkasi?
Se vaihtelee mielen ja ajan mukaan, ja pidän kaikista väreistä. Uutuudet ovat yleensä suosikkeja. Omassa morsiuskimpussani oli aikoinaan tummanpunaisia ruusuja.

Miltä kukkakauppa-alan tulevaisuus näyttää?
Tällä alalla saa leivän pöytään, jos seuraa aikaansa ja jaksaa sitkeästi yrittää, mutta näinhän se on kaikilla kaupan aloilla.

Onko jotain erityistä tiedossa?
Eiköhän tässä mennä eteenpäin tutulla tavalla. Ensi vuonna liike on toiminut tällä paikalla 50 vuotta. Sitä aiomme juhlistaa jollakin tavalla.

Artikkeli Kukkakauppaa suvun perintönä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Arki-iltapäivänä jyväskyläläisessä ostoskeskuksessa tehdyssä pikakyselyssä helsinkiläinen Ritva Finnbäck oli haastateltavista ainoa, jolla on omakohtaista kokemusta ruoasta paastoamisesta.

– Olen paastonnut, mutta en mitään pitkiä aikoja. Neljänkin päivän paaston aikana huomaa, että tulee vähemmällä toimeen.

-Kristittynä olen tosin havainnut, että ei se paasto minusta paljoa pyhempää tee.

Viime vuosina paastoamisen käsite on laajentunut. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Ekopaasto-kampanja innostaa suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta.

Mikko Kreivi voisi luopua hetkeksi puhelimesta ja ajatella lihansyönnin vähentämistä.

– Ostan vähemmän valmiiksi pakattuja muovituotteita.

-Yritän kierrättää myös muovia parhaani mukaan, mutta taloyhtiössä se onnistuu vielä melko heikosti.

Kirsi Jääskeläisen taloudessa tavaroita käytetään niin pitkään kuin ne kestävät. Ostopäätöksissä painavat eniten laatu, ja ruoan suhteen suositaan lähituotantoa.

Energiaa säästyy pitämällä huonelämpötilat matalina ja käyttämällä omia puita lämmityksessä. Jääskeläisellä on myös hyviä kokemuksia toisenlaisesta paastosta, jonka oppii harjoittelemalla.

– Sosiaalisesta mediasta, liiasta ajattelusta ja asioiden analysoinnistakin voi paastota.

-Välillä voi vain rauhoittua olemaan tässä hetkessä.

Pertti Jokelan auto kulkee edelleen fossiilisella polttoaineella, mutta koti lämpenee kotimaisella halolla. Matkustelusta Jokela ei ole aikonut vielä luopua, vaikka se olisi järkevää jo puhtaan säästönkin kannalta. Suuri elämänmuutos tapahtui 50–60 vuotta sitten, kun hän luopui tupakasta.

– Alkoholi voisi olla seuraava, mistä pitäisi luopua kokonaan.

-Olen jo 95-prosenttisesti päässyt siitä eroon, mutta tavoitteena on tietysti nolla promillea.

Nautintoaineiden lisäksi Jokela aikoo luopua hankinnoista, joita ei välttämättä tarvitse.

– Usein kaupassa tulee mieleen, että ostaisinko tuon. Sitten pohdin, että tarvitsenko minä sitä, ja jos tarvitsen, niin onko se siltikään välttämätön.

Artikkeli Liiallisesta ajattelustakin voi paastota julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kuolema on minulle tuttu asia, eikä se pelota minua. Alussa työ saattoi tulla uniin, koska se oli uutta. Enää ei tule. Hyvä työyhteisö auttaa jaksamaan, eikä täällä tarvitse totisena koko ajan olla.

Ihan jokaiselle Moisio ei krematoriotyötä suosittele. Tietty etäisyys on pidettävä ja työhön tulee ottaa ammattimainen asenne.

– Ei pidä alkaa ajatella liikaa. Ilmeisesti minulla on riittävän tyhjää päässä, Moisio naurahtaa.

Krematoriotyö on aika yksinäistä ja vaatii tarkkuutta papereiden suhteen. Hautaustoiminta perustuu asiakirjoihin, joiden perusteella vainaja tunnistetaan ja tiedetään, kenelle uurna luovutetaan. Arkku avataan vain, jos omaiset niin toivovat ja heidän läsnä ollessaan.

Moisio kohtaa surevia omaisia kappelin siunaustilaisuuksiin liittyvissä työtehtävissään sekä uurnan luovutuksen ja uurnan laskun yhteydessä.

– Omaisille tilanne on luonnollisesti joka kerta ainutlaatuinen, hän toteaa.

Työnjohtaja Ari Leppämäki tapaa omaisia yleensä siinä vaiheessa, kun he tulevat katsomaan läheiselleen hautapaikkaa. Heitä saattaa saapua paikalle myös ilman ennakkoilmoitusta. Silloin Leppämäki siirtää muut työt syrjään.

– Me olemme täällä juuri heitä varten. Ihmisten kohtaaminen on äärettömän tärkeää. Sitä painotan aina uusille työntekijöille.

Molemmat miehet tuntevat Jyväskylän krematorion työtehtävät hyvin. Tuhkaamisprosessia tai uunien käyttöä ei opeteta missään koulussa, vaan oppia saa työtä tekemällä ja kokeneen tekijän opastuksessa.

Moision tehtävät Mäntykankaan hautausmaalla vaihtelevat haudankaivuusta monenlaisiin rakennus- ja huoltotöihin. Kalustoa löytyy puistonpenkeistä alkaen ja koneita ruohonleikkureista kaivinkoneisiin. Ne kaikki huolletaan ja pidetään toimintakunnossa. Lumityöt ja hiekoitus työllistävät talvisin, kunnes pakkasten jälkeen alkavat kevättyöt. Krematoriotyö kuuluu erityisammattimiehen tehtäväkuvaukseen, mutta siitä on myös mahdollisuus kieltäytyä.

– Ketään ei voi pakottaa työskentelemään krematoriossa, eikä työhön soveltuvuutta voi tietää etukäteen. Lähtökohta on aina henkilön oma suostumus ja se, miten hän tehtävän kokee, Leppämäki sanoo.

Edellisessä työpaikassaan Moisio sulatti rautaa ja terästä valimolla. Se oli kovaa työtä kuumissa olosuhteissa. Yhtymäkohtia nykyisiin tehtäviin löytyy, vaikka työn sisältö onkin toinen.

– Onhan tämä aika harvinainen ammatti, mutta ei sen kummempaa työtä. Fyysisesti kevyempää tämä on kuin valimohommat. Se sopii minulle, koska ikää on jo kertynyt. Viihdyn täällä hyvin, vaikka palkka onkin huomattavasti pienempi, Moisio vertaa.

Yhden vainajan tuhkaus kestää tunnista vajaaseen kahteen tuntiin, ja lämpötila uunissa nousee korkeimmillaan 1 200 asteeseen. Korkean lämpötilan ansiosta palaminen on puhdasta, eikä ilmaan pääse juurikaan hiukkaspäästöjä. Syntyvä savu poltetaan vielä jälkipolttotilassa.

Tuhkaaminen on ohi, kun arinalla ei ole enää lainkaan palavaa ainesta. Sen jälkeen tuhka siirretään uunin jäähdytyskaukaloon, ja uuni hoitaa myös jäähdytyksen automaattisesti. Lopuksi tuhka hienonnetaan tasalaatuiseksi tuhkamyllyssä ja siirretään uurnaan.

Uurnia on hyvin monenlaisia. Osa on ostettu hautaustoimiston valikoimista, mutta moni valitsee itse tehdyn uniikkikappaleen.

– Välillä tulee vastaan todella taidokkaita ja tyylillä valmistettuja uurnia, Moisio kertoo.

Jäljelle jäävä tuhka on suurelta osin luujauhoa, koska tiivis luu ei haihdu palamisen yhteydessä. Aikuisesta vainajasta syntyy keskimäärin neljä litraa tuhkaa.

Arkkujen niitit ja muu tuhkauksessa syntyvä metallijäte toimitetaan kierrätykseen. Muu jäljelle jäävä metalli on yleensä titaanista valmistettuja tekoniveliä: polviniveliä, lonkkaniveliä tai luun tukemiseen käytettyjä tukirautoja. Hammaspaikat palavat, kuten hampaatkin.

Sydämentahdistimet ja muut sähköiset laitteet poistetaan sairaalassa kuoleman jälkeen, koska paristot saattavat räjähtää polttouunissa ja aiheuttaa tulipaloja ja muita vaaratilanteita.

– Tarkistamme aina, että hautauslupalomakkeessa on lääkärin merkintä sähköisistä laitteista. Toisinaan joudumme pyytämään selvitystä erikseen, koska ilman sitä tuhkausta ei voi turvallisuussyistä tehdä, Leppämäki sanoo.

Tuhannen vuosittaisen hautaustoimituksen raja ylittyi Jyväskylässä viime vuonna ensimmäisen kerran. Arkkuhautaukset vähenevät ja tuhkahautaukset lisääntyvät. Vuonna 2013 tuhkahautauksia oli puolet kaikista hautaustoimituksista ja viime vuonna luku oli jo 61,7 prosenttia.

Krematorion ympäristölupa edellyttää, että toiminnasta raportoidaan vuosittain. Muun muassa tuhkausmääriä, uunien polttoaineen käyttömäärää, metallijätteen käsittelyä ja uunien päästöarvoja seurataan.

Hautaustoimintaa säätelee Hautaustoimilaki. Sen mukaan krematorion ylläpitäjä saa luovuttaa tuhkan vain haudattavaksi tai muulla tavoin pysyvästi yhteen paikkaan sijoitettavaksi. Uurnan luovutukseen liittyvillä asiakirjoilla tehdään selvitys siitä, minne tuhka aiotaan sijoittaa.

Uurna voidaan laskea myös muualle kuin hautausmaalle, kunhan pyydetään kirjallinen lupa alueen omistajalta. Joillekin alueille tuhkan hautaaminen ja sirottelu on sallittu yleisluvalla, jolloin erillistä lupaa ei tarvita. Viimeinen leposija voi löytyä vaikkapa Lapin tunturilta Metsähallituksen määrittelemältä alueelta.

Vesialueille luvan myöntävät kalastuskunnat. Jyväskylässä kaupunki on osoittanut tietyt vesialueet tuhkan sirottelua varten.

Markku Moision mielestä tuhkaaminen on arvokas viimeinen tapahtuma ihmisen elonkaaressa. Se on myös paras tapa tulla haudatuksi.

– Haudankaivajan kokemuksella sanon, että tuhkaus on hyvä ja nopea tie päästä osaksi luonnon kiertokulkua.

Suunnitelmat omia hautajaisia varten ovat jo valmiina.

– Toivon, että minut tuhkataan sitten joskus tässä ykkösuunissa. Omat vanhempani on molemmat tuhkattu siinä, ja viime kesänä sain tuhkata appiukkoni. Hän sanoi aikanaan, että se on minun hommani ja sovimme asiasta etukäteen. Minulle se oli kunniatehtävä, Moisio toteaa.

Jyväskylän krematorio

• Valmistui Mäntykankaan hautausmaalle 1995.
• Palvelee Jyväskylän kaupungin lisäksi koko Keski-Suomen aluetta.
• Laajennettiin 2011, jolloin otettiin käyttöön toinen polttouuni.
• Vuonna 2018 tehtiin 1 626 tuhkausta.
• Viime vuonna Jyväskylässä haudattiin 1 017 vainajaa, josta tuhkattiin 61,7 prosenttia.

Artikkeli Mitä jäljelle jää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suosion taustalla on laadukas rippikoulu- ja nuorisotyö, vahvistaa Jyväskylän seurakunnan rippikoulupappi Ville Tikkanen.

– Meillä on hyvät ja taitavat työntekijät, joilla on valtavasti kokemusta ja osaamista. Lisäksi isoset tuovat sitoutumisensa ja taitojensa kautta luovuttamattoman osan riparien onnistumiseen.

Tikkanen iloitsee erityisesti siitä, että rippikoulu vetää myös niitä nuoria, jotka eivät kuulu kirkkoon.

– Rippikouluun tulee yhä paljon kirkkoon kuulumattomia nuoria, joista suurin osa liittyy kirkkoon rippikoulun aikana. Rippikoulu on osa nuorisokulttuuria ja siksi se tavoittaa yhä valtaosan ikäluokan nuorista.

Rippikoulun kehittämiseen on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kiinnitetty paljon huomiota. Viimeinen uudistus oli vuonna 2017 valmistunut valtakunnallinen Suuri Ihme -rippikoulusuunnitelma, joka korostaa muun muassa nuorten osallisuutta rippikoulun suunnittelussa ja toteutuksessa.

– Pyrimme siihen, että nuoret saisivat vaikuttaa rippikouluun entistä vahvemmin. Nuorten, työntekijöiden ja perheiden palaute on tässä tärkeässä asemassa. Nuorten itsearviointi on yksi kanava arvioida ja kehittää työtä, Tikkanen toteaa.

Rippikoulutyön osalta eniten huolta aiheuttaa leirikeskuspäätösten viivästyminen.

– Jyväskylässä riparilaisia on niin paljon, että omien leiritilojen tarve on yhä ajankohtainen, vaikka suuri määrä ripareita joudutaan silti järjestämään muualla. Riittävien ja asianmukaisten tilojen puute on lähivuosina iso kysymys, Tikkanen sanoo.

Koko maassa rippikouluun osallistui viime vuonna yhteensä 48 133 henkilöä, joista 15-vuotiaiden osuus oli 45 610 eli 77,3 prosenttia koko ikäluokasta. Rippikouluprosentti laski edellisvuodesta puolitoista prosenttiyksikköä. Kirkon 15-vuotiaista jäsenistä rippikouluun osallistui 91 prosenttia. Aikuisrippikoululaisia oli yhteensä 1 034.

Rippikouluprosentti on laskenut loivasti 2010-luvulla, mutta rippikoulun suosio on edelleen hyvä.

– Jos enemmän kuin 3/4 ikäluokasta osallistuu rippikouluun, voidaan puhua rippikoulun vahvasta asemasta osana suomalaista nuorisokulttuuria. Kirkosta eroaminen näkyy myös rippikoulutilastoissa, vaikka kirkkoon kuulumiseen verrattuna rippikoulun suosio on varsin suurta, sanoo rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta.

Tutkimuksen mukaan nuoret ovat rippikouluun erittäin tyytyväisiä, sillä viime vuonna toteutetussa kyselyssä nuoret antoivat rippikoululle kouluarvosanaksi lähes yhdeksän.

– Rippikouluilla on nuorten keskuudessa hyvä maine ja rippikoulun jatkuva kehittäminen niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti on avainasemassa tulevaisuuden rippikouluja mietittäessä. Tutkimusten perusteella me tiedämme nuorten olevan tyytyväisiä rippikouluun, mutta yhtenä haasteena on kirkkoon kuulumattomien nuorten tavoittaminen, Pulkkinen toteaa.

Artikkeli Rippikoulun suosio on pysynyt vahvana julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– He ottivat minut kotiinsa asumaan, ja olin heille melkein kuin oma tytär. Todella mahtavia ihmisiä, Hasu hymyilee.

Sittemmin matkoja on kertynyt yhteensä 14, ja matka-aikaa voi mitata vuosissa. Hasun tutkimuksen kohteena ovat vuosien varrella olleet erityisesti kristinuskon monimuotoiset jäljet itäisessä Afrikassa.

– Kirkot ja uskonnollistaustaiset kansalaisjärjestöt ovat monissa kehitysmaissa merkittäviä tekijöitä. Ne hoitavat noin 40 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan terveys- ja koulutuspalveluista. Kirkot ovat myös poliittisia toimijoita, jotka ovat vaikuttaneet Afrikan maiden demokratisoitumiseen siirtomaa-ajan jälkeen, hän kertoo.

– Historiallisesti kirkot järjestöineen ovat olleet paikan päällä jo vuosikymmeniä, joissain tapauksessa pitkälti toistasataa vuotta. Ne ovat vahvasti läsnä ihmisten elämässä ihan ruohonjuuritasolla, eivätkä lähde sieltä pois heti, kun joku projekti päättyy. Se on iso plussa.

Vaikka uskonnon motivoimasta työstä versoaa paljon hyvää, ei Hasu tutkijana näe minkään uskonnon merkitystä kehittyvissä yhteiskunnissa yksiselitteisesti hyvänä tai pahana. Esimerkiksi seksuaaliterveyteen ja seksuaalivähemmistöihin liittyvät konservatiiviset näkemykset saattavat luoda voimakasta syrjintää.

 Ajattelen, että kestävä kehitys on aikamme suurin haaste.

Hasun toimittamassa uunituoreessa kirjassa Kansalaisjärjestöt, uskonto ja kestävä kehitys kurkistetaan kahden uskonnollistaustaisen suomalaisjärjestön, Suomen Lähetysseuran ja Fidan, kehitysyhteistyöhön. Teos nostaa esiin työn myönteisiä tuloksia ja erityisesti kestävän kehityksen näkökulmaa.

– Ajattelen, että kestävä kehitys on aikamme suurin haaste, toteaa Hasu viitaten ajatukseen, että nykyihmisten tarpeet tulee tyydyttää tekemättä sitä kuitenkaan tulevien sukupolvien kustannuksella.

– Tässä yhteydessä kristillistaustaisten toimijoiden tulisi tutkia arvopohjaansa ja niitä teologisia periaatteita, jotka voivat tukea kestävää kehitystä. Esimerkiksi se ajatus, että ihminen ei omista luomakuntaa vaan on sen hoitaja, on keskeinen.

Toinen kestävän kehityksen kannalta ratkaiseva kysymys on, mitä asian eteen konkreettisesti tehdään. Viime vuosina kovasti kritisoitua ja karsittua kehitysapua Hasu pitää edelleen tuikitarpeellisena.

– Ajatus ihmisten auttamisesta kotimaissaan on katteeton niin kauan, kun kehitysyhteistyöstä leikataan. Mielestäni kehitysyhteistyö on moraalinen velvollisuutemme, sekä kestävän kehityksen että globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, hän toteaa painokkaasti.

Oman panoksensa Jyväskylän yliopistossa kehitystutkimuksen opettajana työskentelevä Hasu näkee selkeästi.

– En ole aktivisti vaan tutkijatyyppi ja akateeminen henkilö. Koen, että tehtäväni on kasvattaa uutta sukupolvea kriittiseen ajatteluun ja kestävältä pohjalta toimiviksi tulevaisuuden asiantuntijoiksi.

Keskusteluilta uskonnosta, kehityksestä ja kansalaisyhteiskunnasta Aalto-salilla Jyväskylässä 12.3. klo 19. Keskustelemassa FT Päivi Hasu, Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola, Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö Katri Leino-Nzau, akatemiatutkija, dosentti Tiina Kontinen ja vaikuttamistyön asiantuntija Katja Köykkä Fidasta.

Artikkeli Tutkimusmatkoja uskontoon ja kehitykseen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.