Kun laulajatar Paula Koivuniemi ajattelee lapsuusjoulujen aikaa, pakkaslumi narskuu saappaan alla, tontun tiu’ut helkähtävät ja äiti hymyilee tytön löytäessä puurosta mantelin.
”Kunpa saisin vaikka vain yhdenkin noista ilon hetkistä takaisin. Viaton taas mä olisin ja illoin nukahtaisin satuihin. Kunpa voisin matkata taaksepäin, rakkaat vielä tuntisin lähelläin”, Paula Koivuniemi laulaa tekstiin intensiivisesti ja herkästi eläytyvällä äänellään levyllään Kun joulu on.
– ”Kaipaus ei sammu kaipaamalla.” Tämän kohdan laulaminen on vaikeinta. Vanhempani ovat kuolleet aikoja sitten ja kaikki rakkaat ovat pois Alavudelta, minne koko suku kokoontui jouluisin mummolaan, Koivuniemi kertoo.
Koivuniemelle itselleen tärkeimpiä joululauluja ovat Varpunen jouluaamuna ja Konsta Jylhän Joululaulu.
– Lämpimät muistot ja ilon hetket tulvivat mieleeni ihanien tekstien myötä. Näen silmissäni mummolan keittiön ja joulukuuset. Muistan ihanat, hauskat ja tunteikkaat lapsuuden joulut. Mummolassa oli paljon aikuisia ja lapsia, kissoja, koiria ja hevosia. Ja keinutuolissa istui pyöreä mummo, joka oli kaiken keskipiste.
Erityisherkkä taiteilija tulee äitiinsä
”Kun maas’ on hanki…” Ja taas kyyneleet kirpoavat Paulan poskille vanhempien tullessa mieleen.
Tätä laulua levyttäessä artistia alkoi itkettää niin paljon, että äänityksiä piti siirtää seuraavaan päivään.
Liikutun jo siitä, kun näen jonkun pyyhkivän yleisössä kyyneleitä.
Laulajatar luonnehtii itseään erityisherkäksi.
– Äiti itki aina iloille ja suruille. Nyt olen ihan samanlainen, liikutun välillä valtavasti. Olen tullut vanhemmiten vielä herkemmäksi.
– Liikutun jo siitä, kun näen jonkun pyyhkivän yleisössä kyyneleitä.
Äitinsä tavoin Paula on myös muiden ihmisten asioiden ”ammattimurehtija”.
– Tahdon auttaa aina silloin kun on mahdollisuus, ojentaa tavalla tai toisella käden vähempiosaisille tai huonompikuntoisille.
Managerinsa Laura Vuorisen kanssa Koivuniemi käy yleensä joulun alla hoitokodeissa tervehtimässä ystävien vanhempia ja Lauran mummoja.
– Toisten muistaminen on pieni vaiva itselle mutta se voi olla iso asia niille, joita muistetaan.
Paluu muistoihin rauhoitti
Koivuniemellä oli monien vuosien ajan etäinen suhde joulun viettämiseen. Joulupäivät oli buukattu täyteen keikkoja ja oma juhliminen jäi vähäiseksi. Joskus hän oli joulun yksin. Se ei tuntunut vaikealta.
– Kieltäydyin pitkään myös joulun kirkkokonserteista. Mietin, olenko oikea henkilö esiintymään niissä.
Pitkän linjan tekijänaisen harvoin toteuttamat joulukonsertit ovat kuitenkin tuntuneet taiteilijasta rauhoittavalta ja niistä on tullut hyvä olo.
Joulun vietto avautui Koivuniemelle uudelleen kauneimpien muistojen kautta.
– Lapsena menin monesti joulukirkkoon reellä, vällyjen alla.
Joulukirkkoon menemisen tapa on säilynyt. Paulan perhe oli perusluterilainen ja hänkin on ”perinteinen luterilainen”.
– Kotoa saamaani opetukseen kuului toisista huolehtiminen, rehellisyys, kunnolliset käytöstavat ja elämäntavat. On pyrittävä elämään sillä tavalla, ettei tarvitse paljon katua.
Elämänkokemus on pistänyt minut rauhoittumaan jouluna.
72-vuotias Koivuniemi on tunnettu rautaisella työmoraalilla varustettuna naisena. Hän ei ole jättänyt keikkoja väliin, ei diivaillut turhia eikä sekoillut.
Viihdetaiteilija pitää huolta henkisestä vireestään seuraamalla aktiivisesti kulttuuria sekä liikkumalla luonnossa ja hiljentymällä.
Vuodet tekivät jouluihmisen
Hiljentyminen myös iltaisin on Paulalle tärkeää.
– Kun poikani oli pieni, luin hänelle joka ilta Levolle lasken, Luojani. Pistän vieläkin illalla kädet ristiin ja kiitän kaikesta siitä hyvästä, mitä olen saanut. Elämäni on kunnossa. Siksi en pyydä mitään, vain kiitän.
Eivät rukous ja hiljentyminen loista poissaolollaan lauluistakaan, vaikka tummasilmäinen ja ruskeatukkainen, aikuinen nainen onkin profiloitunut kansan mieliä keventävänä viihdeartistina.
Pistän vieläkin illalla kädet ristiin ja kiitän kaikesta siitä hyvästä, mitä olen saanut.
Etenkin joululevyllä tulee esiin hänen hengellinen puolensa. ”Kerro mulle, mitä joulu on, mikä sen viesti ajaton. Kerro, miksi sitä vietetään, valot sen nyt mä näen. Se on aavistus, sitä ei voi selittää, se on aavistus, joka mielet hiljentää. Se on aavistus, joka johtaa taivaaseen.”
Sympaattinen taiteilija tunnustautuu tätä nykyä jouluihmiseksi.
– Vuodet ovat tehneet tehtävänsä tässäkin suhteessa. Elämänkokemus on pistänyt minut rauhoittumaan jouluna. Ehkä ajattelen elämää jo vähän vakavammin, kun mietin miten paljon elämää on edessä – ja miten paljon takana.
Jaa artikkeli: