Koululuokassa on nykyisin yhä useampia lapsia, joille päivittäisen sanomalehden lukeminen on täysin vierasta. Kun aiempaa harvempaan talouteen tilataan sanomalehti, ei synny tapaa aloittaa aamu uutisilla. Paperisen sanomalehden kaipaaminen kahvikupin kaveriksi on tietysti monella tapaa meidän vähintään keski-ikäisten esihistoriallinen tapa, mutta pöydästä puuttuu usein myös sanomalehden verkkoversio. Vuosikerran hinta on monelle liian kova.
Sanomalehden kokoinen aukko aamupalapöydässä voi aiheuttaa itseään suuremman aukon maailman hahmottamisessa. Millaisia asioita ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu, miten niitä julkisuudessa käsitellään, ja mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Koko uutisen käsite voi olla vieras tai väärä. Ammattitoimittajan koulutuksen ja kokemuksen tuomaa ammattitaitoa ei osata erottaa toimittajana esiintyvän kirjoittelijan harrastelusta.
Toimittajan näkökulmasta kiusallisen moni rakentaa maailmankuvaansa YouTuben videoilla ja houkuttelevaksi nikkaroiduilla nettiotsikoilla. Puhutaan valeuutisista ja valemedioista, lietsotaan salaliittoteorioita ja asioidenpimittämishysteriaa. Näin Suomessakin, vaikka meillä peruskoulutuksen myötä jokaisella pitäisi ainakin periaatteessa olla ymmärrys siitä, miten demokratia toimii ja mitä siihen kuuluu. Että sananvapaudessa tärkeämpää on riippumaton lehdistö kuin jokaisen oikeus mölistä holtittomasti netissä.
Lukutaito on avain ymmärrykseen. Henki&elämän jutussa puhutaan siitä, miten kirjat tukevat lasten kehitystä, antavat elämisen taitoja ja herättävät keskustelua. Kun lapsi viedään kirjojen ääreen pienestä pitäen, kirjoista voi tulla elinikäisiä ystäviä. Kirjojen lukeminen herättää kysymyksiä ja keskusteluja. Kun tätä uteliaisuutta ruokitaan, voidaan elätellä toivetta,
että isompana lapsi tyydyttää tiedonnälkäänsä muullakin kuin netin
tarjoamalla hötöllä.
Lukutaito on keskiössä kehittyvissä maissa, kun yhteiskuntaa rakenne-taan. Kehittyneissä maissa keskiöön nousee medialukutaito. Ainakin sille näyttää olevan valtava tarve.
Jaa artikkeli: