Lukioikäisenä Ritva Parkkonen oli kiinnostunut biologiasta. Hänen opettajansa oli jo tuolloin ajan hermolla kertoessaan maapallomme ylikuormitusuhista. Jyväskylän yliopistossa Parkkonen suuntautui kuitenkin matemaattisten aineiden pariin.
Olen Ritva Parkkonen, 74. Lapsena asuin puutalossa Jyväskylän vanhan rautatieaseman kupeessa. Tuohon aikaan asunnot olivat pieniä ja ahtaita. Minun ja vanhempieni lisäksi 24 neliön asunnossa asui myös mummoni.
Leikin ja touhusin tiiviisti naapurin lasten kanssa korttelin pihapiirissä, joka minusta muistutti hengeltään Pikku Pietarin pihaa. Isomman asunnon saimme vasta pikkusiskoni synnyttyä kahdeksan vuotta minun jälkeeni.
Neljätoista vuotta sitten jäin täysin palvelleena eläkkeelle. Matematiikan opettajana toimin viimeiset kolmekymmentä vuotta Keuruulla.
Olen aina tykännyt lapsista, vaikka itselläni ei niitä ole. Parasta opettajan työssä olivat oppilaat ja ”murkkujen” innostaminen opiskelemaan ja oppimaan mahdollisimman hyvin.
Välillä kun vähän kiivastuin tunnilla, joku oppilaistani saattoi todeta: ”Sinähän sanoit, että me ollaan sinulle haaste”. Silloin ei auttanut kuin kääntyä päin liitutaulua pieneksi hetkeksi nauramaan.
Pienestä pitäen minua ovat kiinnostaneet monenlaiset asiat ja olen aina ollut innokas oppimaan uutta. Luen paljon ja tykkään keskusteluista. Virkkauksesta lähtien olen ehtinyt harrastaa kaikenlaista elämäni aikana.
Olen ratkaisukeskeinen ihminen, joka koettaa saada asiat menemään parhain päin. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien ja toiveiden mukaan, sillä elämä ei ole hallittavissa.
Kanssakulkijoista olen yrittänyt pitää huolta ja vastaavasti olen kovin kiitollinen heiltä saamastani tuesta. Kun Jyväskylässä asuvien vanhempieni tuen tarve alkoi reilut 40 vuotta sitten vaikuttaa ajankohtaiselta, muutin lähemmäksi heitä, koska autottomana ihmisenä olin joukkoliikenteen varassa.
Kymmenen vuotta sitten palasin takaisin Jyväskylään tukeakseni äitini sisarta. Hän kuoli viitisen vuotta sitten lähes satavuotiaana.
Eräs motoistani on peräisin isän äidiltä, joka tuumi, että tulevaa tautia ei kannata sairastaa.
Jyväskylän Kaupunginkirkosta on tullut minun ja läheisteni suosikki. Alttaritaulussa Jeesus siunaa lapsia ja katossa loistavat tähdet. Siellä on hyvä olla pieni ja turvassa.