2000-luvun alusta lähtien levyjä tehnyt ja muille artisteille lauluja sanoittanut Anna Maria Rahikainen, 40, julkaisi lokakuussa parhaan albuminsa. Taidokkaana tekstittäjänä tunnetun Mariskan tarttuvien laulujen sävellykset ovat nyt nivoutuneet yhteen koukuttavien sanoitusten kanssa.
Lokerointeja kaihtava ja tyylilajien yli ilkikurisesti hyppinyt, herkän ja roisin ilmaisun välillä taiteillut muusikko pysyttelee uutukaisellaan pitkälti kunnianhimoisessa ja suureellisesti tuotetussa popissa. Tausta punkin, räpin, hiphopin ja iskelmän parissa välähtelee.
Levy kantaa laulaja-lauluntekijän taiteilijanimeä Mariska. Tähän on tultu. Ihmissuhdekriisistä ja -säädöstä toiseen mutta voimauttavalla selviytyjän asenteella.
Näistä suurista ja kiehtovista myyteistä meidät on tehty.
Teksteissä antiikin mytologiat ja kristinuskon suuri kertomus lyövät iloisesti kättä samankin kappaleen sisällä.
– Näistä suurista ja kiehtovista myyteistä meidät on tehty, ja ne vaikuttavat alitajunnassamme. Vanhat tarinat saavat aina uuden muodon, laulaja-lauluntekijänä toteaa.
Seesteiseltä näyttävän naisen sielu on levyruljanssin jäljiltä ”hieman stressaantunut mutta perusvire positiivinen”.
– Voin vain iloita musiikin luomisesta. Joskus olen ollut täysin jumissa, ja silloin kateus, mustasukkaisuus ja muut tummasävyiset fiilikset ovat täyttäneet minut.
– Kun työ pääsee pulppuamaan vapaasti, negatiiviset tunteet katoavat, Mariska toteaa kiitollisena.
Hän kyseenalaistaa ja arvioi tekemisiään kaiken aikaa. Teinivuosien kriittisyys elää.
– Minulla on ollut aina tarve kapinoida asenteiden ahtautta vastaan. Nykyään en enää soita suutani, mutta pidän yhä provosoinnista.
Asenne on peritty.
– Kummitätini oli kunnon Lontoon postikorttipunkkari. Sen kaverit, kilisevät ja kolisevat keesipäät, hoitivat minua lapsena.
– Kun vedin ensimmäisiä omia punkkeikkojani, äitini tuli bisnesleidin tällingeissään paikalle järkyttämään punkkareita, joille jakkupuku oli punainen vaate. Se oli tietoinen provokaatio, jonka suunnittelimme mutsin kanssa, Mariska muistelee hymyillen.
Kaikkea on lupa tehdä ilman viisaustieteiden maisterin papereita
Uskonto oli koulussa Mariskan lempiaine, mutta hän erosi kirkosta 18-vuotiaana.
– Kirkko tuntui vieraalta siinä piirissä missä hengailin. Vähitellen aloin kapinoida myös punkskenen itseriittoisuutta vastaan.
Punk-vaiheesta jäi tee-se-itse -asenne.
– Kaikkea on lupa tehdä ilman viisaustieteiden maisterin papereita tai ylemmän tahon valtuutusta. Siksi olen uskaltanut kokeilla monenlaista.
Paluu kirkon jäseneksi tapahtui luontevasti noin 25-vuotiaana, kun Mariskaa pyydettiin kummiksi. Kolme vuotta sitten syntyneen lapsensa hän vei kasteelle.
Lapsen kasvatus tapahtuu esimerkin kautta. Hoidan häntä niin hyvin kuin osaan ja teen joka päivä parhaani, mikä ei ole aina paljon.
– Lapsen takia koetan myös työstää oman pääni tai pikemminkin sieluni paremmin kasaan nyt kun minulla on muutoksen motivaattori vieressäni jatkuvasti.
Äitinä Mariska pyrkii kohtaamaan rohkeasti ne omat ongelmat ja pahat asiat, jotka ovat varjostaneet elämää.
Meillä oli keskusteleva koti, eikä Jesse ollut mikään kirosana.
– Samojen ikävien asioiden toistuminen on alkanut ottaa niin paljon päähän, että niiden juurisyitä on ollut pakko selvittää. Sitä kautta mielen vyyhti on vähitellen auennut.
Mariska teki lapselleen oman iltarukouksen.
– Juttelemme Jeesuksestakin, niin kuin oma äitini teki aikanaan minun kanssani. Meillä oli keskusteleva koti, eikä Jesse ollut mikään kirosana.
Taiteilija tunnustautuu kristityksi. Keväällä hän esiintyi varsin vakaumuksellisesti paneelikeskustelussa, jonka osallistujilta kysyttiin suhtautumista rukoukseen.
Mariskan vastaus oli Isä meidän -rukouksen lukeminen alusta loppuun. Se on ainoa rukous, jonka hän rukoilee lähes päivittäin, sillä ”siinä riittää aina miettimistä ja on hyvät läpät”.
Jeesus menee murtuneisiin sydämiin.
– Muut rukoukseni ovat freestyle-hommia, ja yleisötilaisuudessa olisi ollut koomista tavoitella sellaista. Rukous ei voi olla näytösluonteinen – sen täytyy lähteä sydämestä.
– Aina kun olen ollut heikkona ja murheen murtamana, olen saanut suurimman avun rukouksen kautta: ”Jumala, auta mua!” Jeesus menee murtuneisiin sydämiin, Mariska uskoo.
Herkkä taiteilija aistii hengellisen todellisuuden läsnäolon, joka siirtyy joskus lauluihinkin.
– Mestaripiirroksen ja Minä sinua vaan -tekstien syntytarinat ovat näkypohjaisia, Anna Puun ja Jenni Vartiaisen jättihittien sanoittaja selvittää.
Minä sinua vaan -kappaleen kantanäyssä Mariskan mieleen tuli kuva pikkuisesta elefantista, joka juoksi isojen elefanttien muodostaman auran keskellä valtameren rannalla.
– Niitä elefantteja yhdisti järjettömän suuri rakkaus. Kun se kuva piti muokata meidän leveysasteille ja mytologiaan, muutin elefantit karhuksi.
Syntyi kaunis rakkauden ylistys: ”Kuin karhuemo pentujaan ja Luoja luomiaan, niin minä sinua vaan.”
Mestaripiirroksen alkunäyssä oli mehiläisiä. Se oli heureka-hetki.
– Tajusin, että nuo ihmeelliset ja mahtavat pörriäiset ovat vedenpitävä todiste Jumalan olemassaolosta! Olin aivan pakahtunut tästä tiedosta, mutta nythän on tieteellisesti todettu, että ilman mehiläisiä ihminenkään ei jatka matkaansa.
Biisinkirjoittajat sentään rohkenevat vielä pyrähdellä pyhän mailla.
– Sain mieleeni laulun loppulauseen: ”Niille jotka yhä epäilevät Luojaa, sanon vastaukseksi vain, että jos ne edes kerran näkis sinut, kaikki rupeis uskomaan.” Vaihdoin sanoituksessa mehiläiset ihmiseen, lauluntekijä paljastaa.
Mariska valitsi Mestaripiirroksen näytteeksi työstään, kun häntä pyydettiin antamaan sanoitusesimerkkejä äidinkielen oppikirjaan.
Kirjan työryhmän mielestä teksti on ”helppo tulkita tunnustukselliseksi”, ja se torjuttiin.
”Onko totta, että koulujen linjaus vähänkin uskontoa hipaisevissa aineissa on näin tiukka? Onko Luojasta tullut tabu? Missä nuoret oppivat pohtimaan uskontoihin liittyviä aiheita, jos koulu on sellaiseen sopimaton areena?” Mariska kyseli blogissaan.
Muusikon mielestä kansamme sivistys on huteralla pohjalla, jos lapsilta kielletään kosketus muuhun kuin maalliseen. Neuvostoliiton mallin mukaisesti ilman Jumalaa edetään kohti ”hemmetinmoista henkistä ja hengellistä köyhyyttä”.
– Jos kristinuskosta ei voi puhua kuin mittatikulla mitattavissa olevin termein, kasvattajat eivät voi käsitellä hengellisiä asioita. Näin synnytetään lapsille arvotyhjiötä.
– Jokainen Elsa-Pekka voi aikanaan itse päättää, mihin uskoo, mutta joku pohja täytyy olla, mihin peilata omaa identiteettiä, Mariska kommentoi jupakkaa.
Tykkään joulusta.
Hän muistuttaa, että monen popbiisin tekstit sisältävät jotain sakraalia. Kuulijoilla kun on pyhän nälkä.
– Kun taivaallisesta on tullut tabu koulussa ja yleisessä keskustelussa, niin biisinkirjoittajat sentään rohkenevat vielä pyrähdellä pyhän mailla.
Anna Maria ”Mariska” Rahikainen sai yhtenä jouluaattona pyytämättä ja yllättäen näyn myös kaimastaan.
– Olin aika huonona ja rukoilin apua. Yhtäkkiä minulle ilmestyi neitsyt Maria. Tuskailuni loppui siihen hetkeen. Se oli tosi lempeä kohtaaminen.
– Näyn yhteydessä välittyi ajatus: Niin paljon on Maria Jeesusta rakastanut ja niin hienosti tämän kasvattanut, että sitä rakkautta riittää jaettavaksi ihmisille vielä vuosituhansien jälkeen.
Syntyjen syvien mietiskelijää kiinnostaa nyt kysymys neitsyt Marian asemasta luterilaisessa kirkossamme: Miksei Jeesuksen äitiä nosteta tarpeeksi esiin?
Suomessa nähdään Mariskan mielestä lähinnä se Jeesus, joka sai rakkautta taivaalliselta Isältään, mutta rakkauden välittyminen vaati myös vanhemman, joka on lihaa ja verta.
– Tämä vinkkeli Jeesukseen on paitsiossa. Miten merkittävä rooli Marian ylitsepursuavalla rakkaudella olikaan!
Kun hyväksyn lähtötilanteen, en toivo liikoja.
– Etelän katolilaisten maiden kirkkojen kuvastossa Marian rooli on valtaisa. Rakastan maalausten ja patsaiden lempeitä ja itkeviä marioita. Niiden kautta olen miettinyt Marian roolia koko kristinuskon hässäkässä.
Mariskan karjalaiset sukulaiset kokoontuvat jouluaattona perinteiseen malliin: kirkkoon, syödään, joulupukki, lauletaan…
Kaksikymppisenä taiteilija oli suurpiirteisempi jouluvalmisteluissa.
– Jätin joskus pariksi vuodeksi joulukoristeet paikalleen. Ne olivat lopulta jo vähän tunkkaiset.
Joulu on nykyään muusikolle aikaa, jolloin voi parhaimmillaan rentoutua perheen parissa.
– Tykkään joulusta. Jos on hyvä meininki, se on mitä mainioin juhla, mutta jos on yksinäinen fiilis, sekin korostuu jouluna.
– Iso juhla voi olla hyvin surullinen esimerkiksi silloin, kun ihminen ei ole voimissaan. Heikossa hapessa ei halua nähdä muita ihmisiä. Minäkään en ollut parina jouluna kunnossa, vaan rukoilin vain voimia koko ajan.
– On paljon ihmisiä, jotka eivät saa kutsuja minnekään. Voisi toivoa, että jouluna ihmiset kutsuisivat toisia enemmän kylään ja avaisivat kotiensa ovia.
Jouluun liittyy ihanteellisia kuvia siitä, miten juhlaa vietetään oikein, hyvin ja kauniisti. Oli Mariskallakin joskus sellaisia visioita, mutta hän oppi tarkastelemaan asiaa vallitsevan tilanteen läpi.
– Kun hyväksyn lähtötilanteen, en toivo liikoja. Yritän löytää sen hyvän, mikä on kulloisessakin elämäntilanteessa. En enää vertaa omaa elämääni johonkin ulkoa annettuun – muka ideaaliin. Sillä siitä turhasta paineesta pääsee.
– Tämä ajatus kirkastui pitkällisellä treenauksella. Se vaati paljon funtsimista, aika monta kyyneltä ja koko tunteiden skaalan läpi käymisen, Mariska myöntää.
Jaa artikkeli: