Antti Tuiskun uusin levy tuomittiin julkisuudessa nopeasti mauttomaksi rienaukseksi, kunnes joku taisi kuunnella levyn.
Yökerhoissakin soi nyt Jumalan kaipuu, ja siitä saa kiittää Antti Tuiskua. Tämä lause on Kotimaa-lehden toimittajan Meri Toivasen kynästä. Kyseessä on Antti Tuiskun uusimman albumin arvion otsikko. Lainasin lauseen, sillä se tiivistää täydellisesti olennaisen.
Antti Tuisku teki levyn nimeltä Valittu kansa, joka sisältää muun muassa kappaleet Pyhä kosketus, Jesse on mun frendi, Kerran vuodes kirkkoon ja Sit ku me kuollaan. Tuisku ei kysellyt etukäteen, kiinnostaisiko uskonnollinen tematiikka mahdollisesti yleisöä.
Ja minkä vastauksen hän olisikaan saanut, jos olisi kysynyt?
Maakuntalehdet selvittivät lukijoiden kiinnostuksia aikoinaan trendikkäissä lukijatutkimuksissa. Lukijat vastasivat, että uskontoa käsittelevät jutut eivät juuri kiinnosta, ja sen seurauksena monet kirkkoa, uskoa ja perimmäisiä kysymyksiä käsittelevät jutut jäivät tekemättä. Jos Henry Ford olisi aikoinaan kysynyt asiakkailtaan, millä he haluavat liikkua, vastaus olisi ollut: hevosella.
Tuisku tuomittiin julkisuudessa nopeasti mauttomaksi rienaajaksi, kunnes joku taisi kuunnella levyn. Levy pilkkaa Jumalaa yhtä paljon kuin Hectorin Juodaan viinaa kehottaa juomaan viinaa.
Sen sijaan edessämme on levyllinen nykyajan ahdistusta ja henkistä etsimistä. Tätä kirjoittaessani teoksen kappaleita on Spotifyn Suomen Top 50 -listalla sijalla 3, 8, 10, 15, 17, 20, 22, 23, 31, 33, ja 37! Jos seurakunnissa tämä viesti uskalletaan kuulla, ehdotan levyn kuuntelemista isossa, hämärässä tilassa maaten, tyynyt päiden alla, silmät kiinni. Yhdessä. Yksin. Korvat ehkä välillä punoittaen, mutta sen kestämme.
Jaa artikkeli: