”Menetämme jotakin koko ajan” Psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija Pirkko Lahti sanoo, että ihminen voi lohduttaa itseään ymmärtämällä oman selviytymisensä.
Vihkiryijy palasi kotiin Seppo Riikonen löysi Taulumäen kirkosta tutun esineen. Se avasi muistojen portin 1950–1960-lukujen nuoruus-vuosiin.
Katseiden kohteena ”Kerran kaupassa asioidessani vanha nainen tuli voivottelemaan, kuinka hirveätä on olla pyörätuolissa ja kuinka kauheata elämäni täytyy olla ja mahtavatko vanhempani olla enää elossakaan.”
Pappi ja kahvi ne yhteen soppii Jyväskyläläispappi Riku Bucht sanoo kuluttavansa mustaa nautintoainetta päivittäin melkein enemmän kuin vettä.
”Tuntuu hyvältä puskea itseään tavoitteeseen” Jyväskyläläinen Lucila Tessa Gimenez valmistautuu elämänsä ensimmäiselle puolimaratonille.
Sadekauden jälkeen kuivuus palasi Multa on rutikuivaa ja joki kuivuu nopeasti. Suomen Lähetysseura auttaa tansanialaisia taistelussa köyhyyttä vastaan.
”Loiskis” lätäköstä, ”Prööt” mehupillistä Lastenorkesterin 25-vuotinen taival on ollut Pekka Nättiselle soittajan unelmahommaa.
Linnun laulua ja sihahduksia Seurakunnan kesäsaari Tuomiojärvellä keräsi testaajilta yhdeksän pintaan osuvat arviot.