Teatteri ja ystävät ovat kannatelleet minua näihin päiviin asti. Ne ovat tarjonneet hyväksyvän ja sallivan ympäristön silloin kun muu maailma ei ole sitä tehnyt, sanoo hämeenlinnalainen esiintyjä Miikka J. Anttila. 

Moninaisiin rooleihin ja työtehtäviin heittäytynyt, kovan työn kautta oppinut näyttelijä, esiintyjä ja tuottaja Miikka J. Anttila, 34, on viihtynyt jo vuosien ajan teatterien näyttämöillä ja mainoksissa, televisiossa ja elokuvarooleissa. 

Niissä hommissa hän on kuin kotonaan, mutta muualla on monesti toisin. 

— Minulla on ollut vahva ulkopuolisuuden tunne kaikkialla. Vain näytellessä olen tuntenut itseni ehjäksi ja kokonaiseksi, Anttila tunnustaa. 

Herkät kasvuvuodet olivat rankkoja. Etenkin yläasteella Miikkaa kiusattiin sanallisesti. Hänet jätettiin ulkopuolelle porukoista. 

— En muista lapsuudestani juuri mitään, nuoruudesta enemmän. Viime viikolla yksi koulukiusaaja tuli pyytämään anteeksi, mutten edes muistanut, mitä hän oli tuolloin tehnyt. 

Kouluaikoina Miikka itki usein. Hän oli katkera. Elämä tuntui epäreilulta. Hän käänsi ahdistuksensa sisään päin. Poika pakeni draamakerhoon ja teatteriin, joissa häntä ei kiusattu. 

— Siinä ympäristössä sain olla oma itseni. Teatteri oli turvallinen paikka työstää vaikeita asioita. Se oli pelastava ja hyvin terapeuttinen tekijä identiteettini kannalta. 

Luovu liiasta miellyttämisestä 

Miikan pahin pelko liittyi hylätyksi ja torjutuksi tulemiseen. Siitä syntyi tarve miellyttää muita, ehkä liika kiltteyskin. 

— Olen aikuisiällä yrittänyt opetella ulos miellyttämisestä, ihan terveessä hengessä. En ole muuttunut vanhan minäni vastakohdaksikaan. 

Terapiassa hän tajusi, ettei voinut mitenkään vaikuttaa kaikkiin olosuhteisiin ja ikäviin asioihin. 

— Minun oli täysin turha syyttää itseäni niistä asioista, joita en voinut valita, tai kokea niistä huonommuuden tunnetta. 

Toisten kurjaa käytöstä ei tarvitse enää kestää ja hyväksyä. 

— Hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelon takia annoin ihmisten käyttäytyä huonosti minua kohtaan. 

Miikka J. Anttilalle rohkeus tarkoittaa tänään avoimuutta ja riskiä, jonka ihminen ottaa paljastaessaan jotakin olennaista itsestään, vaikka pelkää. Hän kokee aiemmin jarrutelleensa liian monessa asiassa. 

— Olen jättänyt sanomatta asioita, ajatellut liikaa muita tai mitä muut ajattelevat minusta. Pidätellyt itseäni. 

Vapaudu ulkoa annetuista rooleista 

Isoja itsetuntemukseen liittyviä oivalluksia Miikka J. Anttilalle tarjosi vuonna 2017 ensi-iltansa saanut, Ria Katajan ohjaama ja Ofelia-ryhmän esittämä näytelmä Arjen yksinäiset. Kolme näyttelijää ja ohjaaja ammensivat käsikirjoitukseen aineksia omasta elämästään. 

Miikka lausui avainrepliikkinsä kohtauksessa, jossa esiintyjät riisuivat roolinsa pois ja jakoivat katsojille oman tarinansa suoraan. 

— Se oli hyvin puhdistava kokemus. 

Näyttelijä kertoi selviytyjän, suorittajan, miellyttäjän, viihdyttäjän ja tarkkailijan rooleistaan. Nämä roolit tulivat esiin sosiaalisissa tilanteissa, joissa hän yritti vältellä häpeän tunnetta. 

— Kun jokin näistä rooleista on valloillaan, kaikki ne asiat, mitä muilta ihmisiltä saan — vaikka katseen tai huomion — se menee sille roolilleni, eikä suinkaan aidolle minulle, joka sitä huomiota eniten tarvitsisi tai kaipaisi. 

Tietyt roolit ahdistavat Anttilaa, koska ne tuntuvat ahtailta. Esimerkiksi sukupuoliroolit määrittävät ihmisen persoonallisuutta. Ne luovat epätasa-arvoa, lokerointia ja normeja. 

Hän on oppinut vähitellen tunnistamaan omia roolejaan, joista osa on tullut ulkopuolelta, ja osan hän on itse kehittänyt. Miehen tavoitteena on luopua itsensä vertaamisesta muihin. Hän keskittyy seuraamaan omaa vaistoaan kavereiden, sukulaisten ja naapurien luomiin roolipaineisiin vastaamisen sijasta. 

On turha verrata itseään ikätovereihin, joilla on menestyksen merkit: omistusasunto, puoliso, perhe ja perinteet. Silloin tuntee itsensä vain epänormaaliksi. Hänelle ovat normaaleja asiat, jotka tuntuvat oikeilta. 

— Teen asioita, jotka tuntuvat hyvältä nyt. 

Sinun vuorosi loistaa 

Miikka J. Anttilan elämän kauneimpiin ja ikimuistoisimpiin kokemuksiin kuuluvat hänen 30-vuotisjuhlansa. Ystävät järjestivät ne, luonnollisesti turvallisessa teatterimiljöössä. 

Miikka epäili vahvasti, ettei juuri kukaan tulisi paikalle, mutta yhtäkkiä hän kohtasi yli sata ihmisistä eri elämänvaiheistaan ja työkuvioistaan. Ohjelma sisälsi useita esityksiä ja puheita. 

Näyttelijä Otto Kanerva lauloi hänelle Juha Tapion biisin Sinun vuorosi loistaa. Illan pääesiintyjä ja huipennus oli juhlakalun silloinen suosikkiartisti Laura Voutilainen. 

— Kaikki ne esitykset, mitä sain kuulla ja nähdä, niitä kuunnellessa kasvoin pituutta! Päällimmäinen tunne oli kiitollisuus. 

Juhlan sankari mietti, mikä kukin vieras oli opettanut ja antanut hänelle. 

— Kun mietin niitä puheenvuoroja, ja miten muut olivat nähneet minut, totta kai se antoi itseluottamusta ja -varmuutta. Se oli totaalinen hyväksytyksi tulemisen kokemus. Sen jälkeen omat siipeni ovat kantaneet paljon paremmin.

 Vuosikymmenen onnistuja 

Syntymäpäiviensä jälkeen Miikka J. Anttila ajatteli, että hänen elämänsä parhaat vuodet tulevat varmaankin olemaan 30—40-vuotiaana. 

— Tuntui, että vasta päälle kolmikymppisenä aloin elää nuoruuttani, mitä en tehnyt silloin kun muut ikätoverit. 

Vuonna 2018 Anttila valittiin Hämeenlinnassa ensimmäiseksi Vuoden Onnistujaksi. Hän oli ollut tekemässä osatuottajana ja näyttelijänä ensimmäistä omaa pitkää elokuvaa, Kyrsyä — Tuftland, ja pääsi sen siivittämänä Cannesin elokuvajuhlillekin. 

Tuo tunnustus tarkoittanee, että hämeenlinnalainen yhteisökin on hyväksynyt Anttilan sellaisenaan, arvostettuna ja pidettynä kotikaupungin poikana? 

— Totta, vaikken silloin ottanut asiaa siltä kannalta. Minulla on huijarisyndrooma. Ajattelin, että olisi ollut monia muita, joille palkinto olisi pitänyt myöntää. 

Huijarisyndroomaan vaikuttaa se, ettei hän ole valmistunut teatterikoulusta, vaan oppinut näyttelijäksi työn kautta. 

— Aina kun työssä tulee onnistumisia, ja tulen valituksi vaikka tv-sarjaan tai näytelmään, mietin miten onnistuin taas huijaamaan niitä! 

Nyt Miikalla on pieni rooli romanttisessa tv-komediassa Kullannuput. Hän on näyttelijänä ja yhtenä tuottajana taitoluistelumaailmaan sijoittuvassa elokuvassa Free Skate. Tuleva kesätyö on Rauman kesäteatterissa Pepe Willbergin lauluihin perustuvassa Elämältä kaiken sain -näytelmässä. 

— Toimin myös Hämeenlinnassa Amorin apulaisena Miia Raussin kanssa. Paikallisen ravintolan Rakkauden ilta -pikadeittailutapahtumassa me autamme ihmisiä rakastumaan toisiinsa — ja Hämeenlinnaan. 

Jälkimmäinen on osa Hämeenlinnan markkinointia. Tavoitteena on saada vierailijat tulemaan uudelleen. Anttila kehuu antaumuksellisesti hienon historian havinaa täynnä olevan kotikaupunkinsa vilkasta kulttuurielämää, kauneutta ja laajaa tapahtumatarjontaa. 

On tärkeää uskoa johonkin 

Kirkko on ollut Miikka J. Anttilalle keskeinen tapahtumapaikka monissa elämänkaareen liittyvissä juhlissa. Instituution sisällä asiat näyttävät menneen hänestä koko ajan parempaan suuntaan. 

— Kuulun kirkkoon, ja olen taipuvainen uskomaan, mitäpä sitä kieltämään. Minusta on tärkeää, että ihminen uskoo johonkin. 

Hän tykkäsi teininä kovasti rippikoulusta, ja toimi isosena. Hämeenlinnan kirkossa mies on näytellyt Luther! -musiikkinäytelmässä, jossa hän esitti tulisieluisen Martti Lutherin haastanutta Hieronymusta. 

— Käyn kirkossa jonkin verran, lähinnä konserteissa. Muistan aina kirkkoon mennessäni ihastella itse rakennusta, josta tulee rauhallinen olo. 

Jumalaa koskevat ajatukset liittyvät ”armoon, armollisuuteen ja luottamukseen ylipäätään”. 

Pahimpana korona-aikana esiintyjä pyysi jotain merkkiä. 

— Minulla oli ahdistava ja tukala tilanne. Katastrofi kosketti meitä kaikkia esiintyjiä, kun monet töistä lykkääntyivät. 

Miikka lähti aamulla kävelemään Turuntietä pitkin kotoaan töihin keskustaan. 

— Esitin pyynnön tai rukouksen, että jos ikinä joku Voima minua tässä tilanteessa kuulee, niin saisin merkin, jota en voi ohittaa ja jonka varmasti ymmärtäisin. 

Kohta vastaan tuli tuntematon mies, joka tervehti ohi kulkiessa: ”Moi, Miikka!” Muukalainen jatkoi, että heidän täytyisi ottaa selfie. 

Kysymyksessä oli kaima, pastori Miikka Anttila, joka tunnisti Miikka J:n kuvista. Heidät oli usein sekoitettu vuosien saatossa, postia ja palautteita myöten. 

— Tapaus vastasi täysin pyyntöäni merkin saamisesta. 

Mitä koet, että sinulle haluttiin sanoa? 

— Kyllä sinua kuullaan, Miikka. Et ole yksin maailmassa. Vastaukset ovat jo olemassa, vaikket oli vielä niitä nähnyt. Ei ole olemassa kysymystä, mihin ei olisi vastausta. 

Artikkeli Teatteri pelasti minut  julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Koulukirkkoja, ryhmäytystä ja melontaa

Seurakunta tekee yhteistyötä kaikkien Hämeenlinnan koulujen kanssa. Yhteistyöhön kuuluu uskonnollisia tilaisuuksia kuten joulu- ja pääsiäiskirkkoja, yleissivistävää opetusta, kouluyhteisöä tukevaa työtä kuten leiripäiviä ja kriisityötä. Jokaisen koulun kanssa sovitaan sopivista yhteistyömuodoista. – Koitamme vastata koulujen tarpeisiin mahdollisimman hyvin. Seurakuntana haluamme toimia siellä missä ihmiset ovat, Hurme tiivistää.

Yhteistyötä tehdään monipuolisesti myös Vuorentaan koulussa. Huippuhetkiä ovat Kähärin mukaan melontaretket Syöksynsuulle.

– Parasta leiripäivissä on se, että niiden aikana voi vain olla, eikä kenenkään tarvitse suorittaa, Kähäri korostaa. Hurme kertoo, että leiripäivien tarkoituksena on myös tarjoilla oppilaille kokemuksia yhteisöllisyydestä ja siitä, että jokainen on hyväksytty ja arvokas. Vuorentaan koulussa on oppilaita monenlaisista taustoista. Kähärin mukaan onkin tärkeää, että seurakunta järjestää ohjelmaa kaikille. Jokaista oppilasta kohdellaan tasa-arvoisesti.

– Seurakunta toimii erilaisten elämänkatsomusten kohdalla hienotunteisesti ja kunnioittavasti. Seurakunnan toiminnasta koulussa myös keskustellaan vanhempien kanssa avoimesti. Seurakunnan järjestämät uskonnolliset tilaisuudet herättävät joskus kysymyksiä.

Kohtaamisen ammattilaisia

– Esimerkiksi koulukirkkoja varten järjestämme aina korvaavaa ohjelmaa, Kähäri kertoo. Kohtaamisen ammattilaisia Hurme määrittelee, että seurakunnan ja koulun yhteistyö on luonteeltaan kumppanuutta. Kumppanuus tarkoittaa sitä, että seurakunta toimii koulun tukena yhteisessä kasvatustehtävässä. Kähäri pohtii, että kumppanuuden avaimia ovat luottamus ja seurakunnan työntekijöiden rautainen ammattitaito.

– Seurakunnan työntekijät ovat ”kohtaamisen ammattilaisia”, Kähäri tiivistää. Toisaalta seurakunnan työntekijöillä on ammattitaitoa myös konkreettisissa asioissa. Kähäri kehuu, että kun seurakunta järjestää ohjelmaa, paketti on kasassa.

– Kun koitin mennä melontapäivänä mukaan ohjeistamaan melomisessa, minulle tiedusteltiin ystävällisen päättäväisesti soveltuvaa koulutusta. Pysyinkin sitten loppupäivän kiltisti sivummalla, Kähäri nauraa. Yhteistyön kannalta on tärkeää, että seurakunnan työntekijät ovat tuttuja. Hurme kertoo, että jokaiselle koululle on nimetty oma koulukummi. Kun työntekijä tulee tutuksi, opettajien on helppo pyytää apua arjen haasteisiin. Kähärin mukaan pitkä kumppanuus tarkoittaa myös sitä, että seurakunnassa ymmärretään koulun arkea ja vuodenkiertoa. Siten asioista voidaan sopia helposti ja joustavasti.

– Puhelinyhteydet ovat kunnossa puolin ja toisin, Kähäri toteaa. Ennen kaikkea lapsille on tärkeää, että koulussa on mukana tuttu aikuinen.
– Moni tulee muuallakin moikkailemaan ja kertoo, että ollaan törmätty koulussa, Hurme kertoo.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on Hämeenlinnan koulujen kumppani. Kumppanuuden peruspilareita ovat luottamus, ammattitaito ja yhteinen halu toimia lasten ja nuorten parhaaksi.

1. YLEISSIVISTÄVÄ OPETUS
   • opetussuunnitelman mukaista opetusta
   • seurakunnan työntekijä on katsomuskasvatuksen asiantuntijan roolissa
   
   Seurakunta on osa Suomen historiaa
   
   Mitä haudat ja hautausmaa kertovat Suomen historiasta? Kysymykseen etsitään vastauksia Kirkonkulman koulun 3.–4.-luokkalaisten valinnaisen historian kurssilla. ”Seikkailuja menneisyydestä” -kurssin on kehittänyt opettaja Kristiina Kalliokoski. Kurssin aikana tutustutaan dinosauruksiin ja rakennetaan unisieppareita. Retki Vanajan kirkolle, jonka ympäristöön tiivistyy koko Suomen historia, on olennainen osa kurssia. Kalliokoski kertoo, että vierailun aikana pohditaan, mitä olivat kuppikivet, mitä tapahtui nälkävuosien aikana, miksi köyhät haudattiin joukkohautoihin ja rikkaat kirkon lattian alle, millaisesta ajasta kertoo suojeluskuntalaisten muistomerkki ja miksi hautausmaalla on sankarihautoja. –Eniten oppilaita kiinnostaa usein kirkon asehuone ja Suomen sotahistoria. Toki evästaukokin on odotettu osa vierailua, Kalliokoski nauraa. Vierailun aikana lapset saavat kysellä ja hahmottaa omaa paikkaansa osana paikallista historiaa. – Historiaan liittyvät asiat jäävät paremmin mieleen, kun ne näkee ja kokee, summaa Kalliokoski.
   
   
2. KRIISITYÖ
   • apua yllättävässä tilanteessa
   • koulun ehdoilla ja kuunnellen
   
   Surukori toimii kättä pidempänä kriisitilanteissa Nuorisotyönohjaaja Ninnu Hurme ei muista, että olisi itse turvautunut surukoriin. Surukorin ajatuksena kuitenkin on, että kun koululta tulee soitto, seurakunta on valmis. – Kriisitilanteet tapahtuvat usein odottamatta. Silloin on hyvä olla takataskussa jotakin kättä pidempää. Surukorista löytyy esimerkiksi valokuvakehys, valkoinen pöytäliina ja kynttilä. Esineiden avulla voidaan rakentaa muistopöytä. Korissa on myös materiaalia suruhartauteen. Opettajat voivat järjestää hartauden itse tai pyytää avuksi seurakunnan työntekijän. Hurme muistuttaa, että kun suru kohtaa koulua, tärkeintä on olla paikalla ja kuunnella sekä opettajia että oppilaita. – Surukorissa on mukana myös niin sanotut tunnenaamat. Naamojen avulla voidaan käsitellä surua pientenkin lasten kanssa, Hurme kertoo.
   
   
3. KASVUN JA HYVINVOINNIN TUKI
   • ennaltaehkäisevää oppilashuoltoa tai työhyvinvointia
   • yhteisölähtöistä, katsomusten kirjoa kunnioittaen
   
   Seiskaluokkalaiset mukaan koulun porukkaan
   – Seiskaluokkalaisten ryhmäytys on perinne, joka on tullut jäädäkseen, kertoo Nummen yläkoulun opettaja Anne Lahtinen. Seiskaluokkalaisten ryhmäytys järjestetään joka syksy koulun, seurakunnan ja kaupungin yhteistyönä. Ohjelmassa on esimerkiksi älytehtäviä ja ”suon” ylitystä lautojen avulla. Tavoitteena on kiinnittää uudet seiskaluokkalaiset koulun porukkaan. Lahtinen korostaa, että päivien järjestelyistä suuri vastuu kuuluu tukioppilaille eli ”tukareille”. Tukarit koulutetaan tehtäväänsä koulussa.
   
   Seiskapäivän ohjelman toteuttamiseen tukarit saavat valmennusta myös seurakunnan ja kaupungin nuorisotyönohjaajilta. – Tukarit saavat mahdollisuuden ottaa vastuuta ja he pääsevät tutustumaan omaan luokkaansa. Seiskaluokkien ryhmäytys on heillekin vuoden kohokohtia. Ryhmäytyspäivä on tärkeä myös opettajille. – Vastuu oppilaista on toki meillä opettajilla, mutta kun seurakunta ja kaupunki järjestävät ohjelman tukareiden kanssa, opettajat saavat mahdollisuuden opetella nimiä, tutustua oppilaisiin ja tutkia ryhmädynamiikkaa, Lahtinen kertoo.
   
   
4. USKONNOLLISET TILAISUUDET
   • uskonnon harjoittamista positiivisen uskonnonvapauden hengessä
   • huoltajat päättävät osallistumisesta
   
   Päivänavaus toimii korona-aikana digitaalisesti
   – Päivänavauksen tarkoitus on herätellä ajatuksia. Päivänavaus on myös kiva tapa koota koulu yhteiseen hetkeen – yhteisiä hetkiä kun ei kiireisessä arjessa ole liikaa. Näin tiivistää perinteisen toimintamuodon idean seurakunnan nuorisotyönohjaaja Soila Pollari. Päivänavauksilla on suomalaisissa kouluissa pitkä perinne.
   
   Päivänavaukset herättävät mielikuvia virsilaulusta jumppasalissa ja opettajan johtamasta hartaasta rukouksesta. Pollari nauraa, että nykyisin päivänavaukset ovat vähän erilaisia. – Toteutustavat vaihtelevat salipäivänavauksista keskusradioon. Nyt korona-aikana olemme pitäneet päivänavauksia ulkona ja kuvanneet videopäivänavauksia. Videoilla seikkailevat esimerkiksi Kuningas Tollo ja omenamato. Päivänavauksia pidetään useassa hämeenlinnalaisessa koulussa. Päivänavaukset ovat uskonnollisia, mutta niissä käsitellään myös yleisempiä, esimerkiksi ystävyyteen tai luontoon liittyviä teemoja. Pollarin mukaan parhaita päivänavauksia ovat ne, jotka tehdään yhdessä oppilaiden kanssa.
   –Muutama vuosi sitten teimme Hämeenlinnan yhteiskoulun 6-luokkalaisten kanssa näytelmän pääsiäisen tapahtumista. Joskus taas oppilaat ovat valmistelleet päivänavaukseen laulun, joka on esitetty koko koululle.
   
   

Artikkeli Seurakunta on kuin hyvä kaveri julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seurakunta on mukana Hyvän tahdon ruokajakelun verkostossa (HTR).

Ruokajakelu ei korjaa ongelmia

Heikka on huolissaan, sillä ruoan, sähkön ja bensan hinnat nousevat. Samalla hävikkiruokaa saadaan jaettavaksi yhä vähemmän, vaikka tarve kasvaa. Tilannetta paikataan EU-ruoalla ja sen saatavuuden jatkuminen onkin tärkeää.
– Meille sanotaan, että teette hienoa työtä. Hyvä, että pystymme auttamaan, mutta onko se oikeasti hienoa, että ruoka-avun tarve on lisääntynyt? Heikka kysyy.

Hän uudistaisi sosiaaliturvaa niin, että yksilölliset tilanteet otettaisiin paremmin huomioon. Nyt väliinputoajia on paljon. Heikka kertoo, että myös monella asuntovelallisella on vaikeuksia. Koronapandemia aiheutti laajoja lomautuksia ja osa menetti työnsä kokonaan.
– HTR-verkoston johtoryhmä tekee paljon työtä, jotta ihmisten tilannetta saataisiin helpotettua ja löytäisimme jaettavaa ruokaa tarpeeksi.

Verkoston johtoryhmään kuuluvat Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta Timo Heikka ja vapaaehtoinen Jari Nurmi, Markku Pantsar Hämeenlinnan vapaaseurakunnasta ja Kati Aalto työvalmennussäätiö Luotsista.

Hätä näkyy myös vapaaseurakunnassa

– Ruoka-avun tarpeen kasvu näkyy myös Hämeenlinnan vapaaseurakunnassa, kertoo pastori ja seurakunnanjohtaja Arto Kortemaa.

Hän jakaa saman huolen Timo Heikan kanssa yhteiskunnallisesta tilanteesta. Heikka ja Kortemaa laskevat, että HTR-verkosto tarvitsee tänä vuonna noin 70 000 tuoreruokakassia.

Vapaaseurakunta jakaa ruokakasseja kerran viikossa. Yhdellä jakokerralla tarvitaan 150–200 kassia, jotta ne riittävät kaikille.

Vapaaseurakunnalla on myös kaikille avoimia yhteisruokailuja.
– Meillä on 30 vapaaehtoista ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevaa henkilöä, jotka järjestävät ruokailut ja tekevät ruokakassit.

HTR:n toimijat tekevät paljon yhteistyötä ja auttavat toisiaan.
– Olen iloinen yhteistyöstämme verkostossa ja että saamme olla tässä mukana, Kortemaa sanoo.

”Inhimillisyyttä on hyvä olla”

– Nämä tehtävät sopivat lähes kaikille. Inhimillisyyttä on hyvä olla ja sosiaalisia taitoja, pohtii Mikko Saarinen.

Mikko Saarinen toimii Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan vapaaehtoisena, ruokajakeluun liittyvissä tehtävissä, yleensä neljänä päivänä viikossa.

Aamuisin Mikko tarkistaa kaapit seurakunnan varastossa ja katsoo, paljonko ruokaa on. Vanhaksi menneet tuotteet hän laittaa pois. Sitten hän pakkaa kasseja jakelua varten. Hän kokoaa kasseja myös erityisruokavalioita noudattaville, esimerkiksi gluteenittomista ruoista.

Joinakin päivinä Mikko avustaa jakeluissa. Hän on ollut diakoniatyöntekijän mukana viemässä ruokaa vähävaraisille, jotka eivät pääse lähtemään kotoa esimerkiksi liikuntarajoitteiden vuoksi.
– Syömättä he olisivat olleet ilman tätä apua.

Mikko rohkaisee lähtemään mukaan ruokajakelun vapaaehtoistehtäviin. Vapaaehtoisia tarvitaan mm. ruoan pakkaamiseen ja jakeluun. Tehtäviin saa koulutuksen ja esimerkiksi Mikko perehdyttää uusia vapaaehtoisia. Mikko on saanut vapaaehtoistoiminnasta mielekästä tekemistä ja tutustunut uusiin ihmisiin.
– Asiakkaat ovat yleensä tyytyväisiä. Jakelutilanteissa en ole koskaan kohdannut väkivaltaa. Olkapäänä saa välillä olla, Mikko kertoo.

Kylmäkuljetusauto hankerahoituksella

HTR-verkosto hankki tänä vuonna kylmäkuljetusauton ja ruoan kylmäsäilytykseen tarvittavia laitteita. Asiakkaille pystytään nyt jakamaan lihaa, kalaa ja esimerkiksi tuoresalaatteja.

Ruokaa voidaan myös säilöä. Aiemmin ruokajakeluissa jouduttiin jakamaan enemmän kuivaruokaa tai tuotteita, jotka eivät vaatineet kylmäsäilytystä.

Verkosto sai laitteiden hankintaan kaksivuotisen rahoituksen vuosille 2021 ja 2022. HTR:n hanketta rahoittavat Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Lammin seurakunta, Janakkalan seurakunta sekä Hämeenlinnan kaupunki.

HTR-logistiikkakeskuksen toiminnasta vastaa Työvalmennussäätiö Luotsi.
– Saamme elintarvikkeita lahjoituksena noin 40 liikkeestä, kaupoista ja tukuista, kertoo työvalmentaja Kati Aalto Luotsista.

Kylmäkuljetusautolla noudamme päivittäin tavaroita liikkeistä tiloihimme. Osa tuodaan meille, osa viedään suoraan ruokaa jakaville toimijoille. Meillä on nyt mahdollisuus säilöä esimerkiksi pakastimeen ruokaa silloin, kun saamme suuria eriä kerralla, esimerkiksi lihaa.

Luotsille hanke on merkittävä myös siksi, että se tarjoaa työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja, jotka antavat hyvät mahdollisuudet edetä ammatillisesti.
– Päivittäin logistiikkakeskuksen tehtävissä toimii kolmesta viiteen Luotsin asiakastyöntekijää.

Työkokemusta voi myös pian liittää osaksi tiettyjä tutkintoja. Hankerahoitus on upea asia, josta hyötyvät meidän asiakkaamme ja ruokaa jakavat toimijat, Kati Aalto kiittää.

Artikkeli Perheet tarvitsevat yhä enemmän ruoka-apua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Veljekset Sisu ja Prince lähtivät mukaan Hämeenlinnan Jalkapalloseuran toimintaan alakouluikäisinä, pian Suomeen tulonsa jälkeen. Nyt he pelaavat HJS:n edustusjoukkueessa.

Perhe pakeni Kongon demokraattisesta tasavallasta sodan vuoksi ja asui kuusi vuotta pakolaisleirillä, kunnes pääsi Suomeen. Tuolloin Prince oli seitsemän- ja Sisu yhdeksänvuotias.
– Aluksi vähän ihmettelimme, mihin olemme tulleet. Oli kylmää ja paleli, Sisu muistelee.
– Emme tunteneet ketään, emme osanneet kieltä. Aloitimme ihan nollista, Prince kertoo. Prince ja Sisu edistyivät nopeasti suomen kielen opiskelussa.

He pääsivät pian alakouluun samalle luokalle kantasuomalaisten kanssa.
– Se oli hyvä asia, saimme ystäviä ja suomalaiset tavat tulivat tutuiksi.

”Jalkapallossa meillä on yhteinen tavoite”

Ensimmäiset kohtaamiset hämeenlinnalaisten lasten kanssa liittyvät juuri jalkapalloon, omassa kotipihassa.

Prince pelasi usein ystävänsä kanssa futista. Vaikka hän ei vielä osannut paljon suomea, yhteistä tekemistä riitti.
–Pienet lapset löytävät helposti tavan toimia ja leikkiä yhdessä.

Samanlainen kokemus nuorilla miehillä on jalkapalloharrastuksesta.
– Pallokentällä ei ole suurta merkitystä, mitä kieltä puhuu. Keskitymme harjoituksiin, meillä on yhteinen tavoite ja kaikilla on mukavaa.

Jalkapalloharrastus edisti suomen oppimista paljon, koska ryhmässä kuuli kieltä ja sitä tuli käytettyä.

HJS:n toimintaan Prince päätyi ystävänsä innostamana, tämä oli huomannut Princen pelitaidot. Myöhemmin Sisu seurasi perässä.

Sisu ja Prince opiskelevat Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa, molemmat rakennusinsinööreiksi. Jalkapalloharjoituksia on useana iltana viikossa ja pelejä viikonloppuisin.

”Vuorovaikutus paikallisten kanssa auttaa kotoutumaan”

Sisu ja Prince pohtivat, että kotoutumista tukee parhaiten vuorovaikutus paikallisten ihmisten kanssa.
– Kaikki, missä vain saa olla vuorovaikutuksessa paikallisten kanssa, helpottaa kotoutumista.

Lapsena Sisu ja Prince olivat mukana seurakunnan kerhoissa. He toteavat, että kerhot ja nuorisotilat ovat todella tärkeitä monille maahanmuuttaja- nuorille.

Sisu ja Prince haluavat rohkaista   maahanmuuttajalapsia siinä, että he juttelisivat esimerkiksi koulukavereiden kanssa suomea. Ujolle lapselle se ei ole välttämättä helppoa, mutta silloin on tärkeää, että aikuiset ovat tukena.
–Jos näkisin lapsen, joka on vähän pulassa suomen kielen kanssa, yrittäisin olla vastaanottavainen ja ymmärtäväinen. Minulle oli aikanaan suuri merkitys, että yrittämistäni arvostettiin ja se tuotiin esiin. Ei tullut missään vaiheessa sellaista oloa, että minut olisi torjuttu, Sisu kertoo.

Prince toivoo, että maahanmuuttajalapsia rohkaistaan ja heistä ollaan aidosti kiinnostuneita. Alussa saattaa olla vaikeaa ja yksinäistä, mutta oloa voi helpottaa avoimella kohtaamisella.
– Uudet ihmiset ja uusi ympäristö, se ei ole helppo paikka aikuisellekaan.

Kahden kulttuurin nuorina Sisu ja Prince ovat pohtineet myös asioita, jotka ovat erilaisia Kongossa ja Suomessa.
– Kongossa vanhemmilla on vahva auktoriteetti. Kun minulle sanottiin, että kotona on oltava illalla kello kuusi, niin olin silloin kotona. Suomalaiset kaverini saattoivat soittaa kotiintuloaikana vanhemmilleen, voivatko vielä jäädä tunniksi, kertoo Sisu.

Sisu huomasi pian, että vanhemmille riittää, kun he tietävät asioiden olevan hyvin. Hän pohtii, että myös omiin vanhempiin on syntynyt läheisempi suhde suomalaisen kulttuurin vaikutuksesta. Sisu ja Prince ovat sitä mieltä, että lapsilla ja nuorilla on silti hyvä olla selkeät rajat.

”Jouluna olemme koko perhe yhdessä”

Prince ja Sisu kertovat, että Kongossa ei ole vastaavia jouluperinteitä kuin Suomessa.
– Joulu on enemmän uskonnollinen juhla. Kongossa käydään joulukirkossa, kerrotaan jouluevankeliumi, sitten vietetään vapaata.

Lumi, tontut, laulut ja lahjat olivat lapsena Sisulle ja Princelle uusia asioita ja suomalainen joulu tuntui aluksi vähän oudoltakin. Seurakunnan kerhosta mieleen ovat jääneet jouluaskartelut.
– Alakoulussa kaverit puhuivat lahjoista, niin minäkin aloin jossain vaiheessa vaatia niitä. Nykyään hankimme toisillemme pieniä lahjoja, Sisu hymyilee.

Jouluna kokoonnumme koko perhe yhteen. Syömme ja vietämme mukavaa aikaa yhdessä, koristelemme myös joulukuusen.

Artikkeli Jalkapallo oli tie suomalaisuuteen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lillin äiti ja Jenni ovat tunteneet toisensa lapsesta saakka. Vuosia kestänyt ystävyys ja sen myötä syntynyt keskinäinen luottamus sekä molempien usko Jumalaan olivat tekijöitä, joiden Jenni uskoo olevan syynä siihen, että juuri häntä pyydettiin Lillin kummiksi.

Luottamuksen osoitus

– Ajattelen, että on mieletön arvostuksen ja luottamuksen osoitus, kun vanhemmat pyytävät jotakuta lapsensa kummiksi. He ajattelevat silloin, että juuri tämän ihmisen toivomme olevan lapsemme elämässä mukana,
ja että hän on juuri tälle lapselle sopiva henkilö. Se on vanhemmille merkityksellinen päätös, kertoo Jenni.

Lilliä ja Jenniä on hienoa seurata. He tekevät yhdessä palapeliä, juttelevat ja täydentävät toistensa lauseita.

– Muistan, kun en vielä osannut uida, niin pyysin aina äitiä kysymään Jenniä mun kanssa uimaan. Kun sain oman puhelimen, laitoin itse Jennille viestin, Lilli kertoo.

Yhteinen uimaretki on molempien haaveissa myös tulevana kesänä, samoin huvipuistoreissu ja yökyläily Jennin luona.
– Jos Jenni on meillä kylässä, se lukee mulle iltasadun. Se on kivaa, kun Jenni näyttelee ne hahmot, Lilli kertoo.

– Ja kun satu loppuu, me pyydetään äiti paikalle ja sanotaan
kolmistaan iltarukous. Oli liikuttavaa kuulla, että olitte rukoilleet
mun puolesta, kun olin matkalla, Jenni jatkaa.
– Niin, ettei sulle kävis mitään, lisää Lilli.

Kummi omana itsenään

Jennin mielestä kummiudessa on tärkeää se, että jokainen saa olla kummi omalla persoonallaan ja itselleen sopivalla tavalla.
Itseään ei tarvitse verrata muihin. Erilaiset elämäntilanteet ja vaikkapa pitkä välimatka voivat vaikuttaa siihen, että kummilasta ei pysty näkemään
niin paljon kuin ehkä tahtoisi.

Jenni muistuttaa, että etenkin lapsen ollessa pieni, on kummisuhteen
ylläpitäminen sekä kummin että vanhempien tehtävä. Kummisuhdetta on mahdollista muodostaa myös lapsen ollessa isompi tai jo aikuinen.
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Jenni pitää tärkeänä sitä, että kummilapsi saisi kokea olevansa tärkeä, arvokas ja merkityksellinen sekä kummille että
muutenkin.

Jennillä on Lillin lisäksi muitakin kummilapsia.
– Minulle on tärkeää saada viettää aikaa kummilasteni kanssa ja oppia tuntemaan heidät. Toivon, että suhteemme muodostuisi sellaiseksi, että
minuun voi tukeutua ja pyytää apua. Haluaisin myös välittää
lapselle tunteen siitä, että hän on myös Jumalalle tärkeä.
Lillin mielestä hyvä kummi tsemppaa, auttaa ja hoitaa.
– Jenni on hauska ja kiva ja sille voi myös kertoa asioita,
Lilli lisää.

Kummius? Todellakin kelpais!

Artikkeli Kummius on kunnia-asia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hämeenlinnan kaupungin ilmastokoordinaattori ja Allianssin Ilmastonmuutosvoimaa-hankkeen koordinaattori Juuso Puurulan katse tähyää samalla jo vuoteen 2022. 

– Vahvistamme verkostoa ja rakennamme brändiä. Jokainen kannustaa tahollaan sosiaalisessa mediassa kestäviin elämäntapoihin. Ensi vuonna näymme ja kuulumme myös kaupungilla. 

Ilmaston viikko on seurakunnan, kaupungin, Hämeen Ammattikorkeakoulun, paikallisten järjestöjen ja vapaaehtoisten yhteisponnistus ilmaston puolesta.  

Teemaviikko syntyi viime vuonna WWF:n Earth Hour -tapahtuman ympärille oppilaitospappi Jaana Lehtosen ja tuolloin vielä kestävää kehitystä HAMK:ssa opiskelleen Juuson keskusteluista. Pohjois-Pohjanmaalta opiskelijaksi Hämeeseen tullut Juuso tutustui moniin hämeenlinnalaisiin ja kaupunki tuli tutuksi. 

Hämeenlinnassa on hienot kulttuurimaisemat ja historia. Juuso toteaa kaunista luontoa löytyvän Suomessa – onneksi – joka paikasta, mutta nuoria kiinnostavien palveluiden ja paikkojen skene on aika pieni.

– Nuoret aikuiset käyttäisivät mielellään urbaaneja, pienimuotoisia palveluita. Jutut, joihin liittyy kuluttamisen vastuullisuusnäkökulma, kuten kierrätys tai hävikkiruoka, voivat olla hauskoja ja inspiroivia. Olohuone jatkuu kaupunkiin, Juuso visioi. 

– Toivottavasti pendelöinti- ja etätyömahdollisuudet tuovat kaupunkiin myös nuorempaa väkeä.  

Eettistä keskustelua  ei pidä vaientaa 

Lapsuutensa ja nuoruutensa maaseudulla maitotilan arkea elänyt Juuso seurasi Kari Kuulan eläinten oikeuksia räväkästi puolustaneesta kolumnista noussutta keskustelua – pettyneenä. Median kiinnostus lopahti, kun siirryttiin vastakkainasettelusta syvempiin pohdintoihin. 

– Jäi sellainen olo, että piispat pelästyivät ja halusivat kannanotollaan vaientaa kaiken kriittisyyden. Mutta kuka käy eettistä keskustelua, jollei kirkko?  

Äänensävyyn hiipii turhautuneisuutta, kun Juuso analysoi ilmastokeskustelua. 

– Nuorten asenteita edelleen kuitataan et tiedä mitään vielä koska olet nuori -argumenteilla. Näin sanovat eivät ymmärrä, että maailma on muuttunut. On esimerkiksi uutta tutkimusta ja teknologiaa.  

– Meille on toitotettu koko elämä sitä, että raha on kaiken tärkein mittari: Miten voin kasvattaa omaisuutta ja kilpailukykyä, miten voin maksimoida tehokkuuden. Mutta elämässä tulee olla muutakin sisältöä ja joskus vähempi voi olla parempi. 

Toiveikkuutta luo se, että moni on huomannut kestävän elämäntavan luovan merkityksellistä ja rikasta elämää. Kestämättömistä asioista pitää luopua, tilalle voi kuitenkin tulla jotain antoisaa ja arvokasta, kuten aikaa läheisille.  

– Kummipoikani täytti juuri vuoden. Toivon hänelle mahdollisuuksia hyvään elämään ja itsensä toteuttamiseen. Se motivoi minua työskentelemään ilmastokriisin estämiseksi.  

Hämeenlinnan Ilmaston viikko 22.–27.3.2021 

• Ilmastoparlamentti ti 23.2. 
• Yritysvastuuaamukahvit Parkissa pe 26.3. 
• Ilmastotekoja sekä vinkkejä kestävään elämäntapaan sosiaalisessa mediassa 
• Eräs Teatterin ja Sibelius-seuran ilmastovideo 
• Valojen sammutus koko kaupungista Earth Hourin ajaksi la 27.3. klo 20.30–21.30 
• Ja paljon muuta ilmastoteemaista ohjelmaa, lisätietoja: www.hameenlinna.fi/ilmastonviikko  

Artikkeli Antoisa kestävä elämä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa jumalanpalvelusten lähettäminen aloitettiin vuosi sitten nollasta. Aluksi lähettäminen ostettiin ulkopuolelta. 

– Viime pääsiäisen jälkeen aloimme lähettää jumalanpalvelukset itse. Jotakin kokemusta striimaamisesta minulla oli ennestään, samoin Aleksi Vankalla, nuorella vapaaehtoisella, joka tuli nuorisotyön kautta auttamaan meitä alkuun, muistelee pastori Ville Halkoluoto. 

Lähetys- ja kansainvälisyystyön ohjaaja Paula Harju hakeutui mukaan nettijumalanpalvelusten toteuttamiseen. Hän on vuoden aikana opiskellut paljon lähetyksen tuottamista, tekniikkaa, äänten tallennusta ja miksausta ja muita hyviä käytäntöjä. 

– Työ on ollut tosi haasteellista ja olen tykännyt tehdä lähetyksiä. Se on todella erilaista kuin normaali arkityöni ja se on virkistävää, Harju kertoo. 

Vuoden mittaan taidot karttuivat ja toiminta vakiintui. Aluksi lähetyksen tuottaminen vaati aina kolmen ihmisen työn itse jumalanpalveluksen toimittajien lisäksi. Nyt lähetys tehdään kahden ihmisen voimin ja pian on tarkoitus, että yksi ihminen hoitaa kuvauksen, äänen ja itse lähettämisen. Tapahtuman tuottaminen Youtubeen ei kuitenkaan ole pelkkä napin painallus ja sillä hyvä. 

– Paljon työtä pitää tehdä jo ennen kuin menen kuvauspaikalle. Mietin ensin, kenelle lähetys tehdään, miksi se tehdään, kirjoitan kuvaussuunnitelman, raivaan tilasta kaiken turhan pois, mietin ja testaan kameroiden paikat ja kuvakulmat, samoin valot, etsin ja asennan tarvittavat johdot, teen esitykseen liitettävän grafiikan, kuvan välikuvat hetkiin, jolloin ei voi lähettää suoraa kuvaa, Harju luettelee. 

Jumalanpalvelukset on vuoden ajan lähetetty pääsääntöisesti Vanajan kirkosta. Pääsiäisen jälkeen lähetykset siirretään Hämeenlinnan kirkkoon muun muassa siksi, että Vanajan kirkossa on paljon häitä, kasteita ja siunaustilaisuuksia.   

Muutto tietää striimaajille uusien suunnitelmien tekemistä. Mitä Hämeenlinnan kirkossa voi kuvata välikuviksi? Miten isoista ikkunoista tulviva kevätvalo huomioidaan, ettei valkoasuinen pappi huku valkoisiin seiniin? Miten muusikot asetellaan, jotta turvavälit säilyvät, kaikki mahtuvat kuvaan ja virren sanatkin sopivat samaan näkymään?  

Artikkeli Striimi, suora lähetys, verkkojumalanpalvelus julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Keskusteluvieraita haastattelee pastori Hanna-Leena Kevätsalo-Vuorio. Musiikista vastaa houseband pastori Mirja Lassilan ja nuorisotyönohjaaja Make Kylväjän johdolla.  

– Nojatuoli-iltojen kantavana ajatuksena on ”elämä tässä ja nyt”. Keskustelemme siitä, mitä on elämä ja mitä ihmisyys, kuvaa Hanna-Leena Kevätsalo-Vuorio. 

–  Minua on jännittänyt ennen lähetyksiä todella paljon, mutta on ollut iso ilo huomata se aitous, avoimuus ja läsnäolo, millä vieraamme ovat tulleet haastateltaviksi. Olemme puhuneet arjen asioista, isoista asioista. Olemme sukeltaneet syvälle niin kuolemaan ja luopumiseen kuin siihen, mistä tähän kuluttavaan aikaan saa elämänvirtaa ja toivoa. 

– Usein sanomme olevamme seurakuntana läsnä pyhässä ja arjessa. Nojatuoli-illat ovat olleet minulle uusi mahdollisuus kuunnella erilaisten ihmisten ajatuksia elämästä ja oppia niistä. Pappina saan kohdata Nojatuoli-illoissa ihmisiä toisenlaisella tavalla kuin yleensä työssäni, se on ollut avartavaa ja ainutlaatuisen hienoa. 

Käsikirjoittaja, teatteriohjaaja Arto Myllärinen tuli tekemään Nojatuoli-iltoja omalla ammattiatidollaan ja kokemuksellaan.  

– Teen työkseni muun muassa oopperaa ja teatteria, ja nehän olivat keväällä tauolla. Niinpä oli mahdollista ja todella mieluisaa päästä tekemään tätä talk show’ta Hämeenlinnaan, Myllärinen kertoo. 

 Menneet ja tulevat Nojatuoli-illat seurakunnan Youtube-soittolistalla

Artikkeli Nojatuoli-ilta on keskusteluohjelma hämeenlinnalaisille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuvataiteilija Mari Isotalon korona-ajaksi kotiin koulua ja työtä tekemään vetäytynyt kuusihenkinen perhe on äidin mukaan rauhaa rakastava ja vähään tyytyvä.

– Onneksi, sillä taitelijaperheessä leipä ei ole usein leveä, ratkaisuja on tehty muusta kuin taloudellisesta näkökulmasta. Seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi kaksi taitelija-apurahaa turvaavat työntekoni, Isotalo kertoo helpottuneena.

Seurakunta on läsnä perheen elämässä lasten kerhojen ja rippikoulun kautta.

– Seurakunta tekee tärkeää lapsi- ja nuorisotyötä, ja sillä on sama sanoma kuin mitä taiteellani pyrin viestimään, että ihminen arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Ja että lapsen pitää saada kasvaa rauhassa.

Kristillisyyden Isotalo kuvaa näyttäytyvän omassa elämässään siten, että ollaan ylipäätään ihmisiksi. Lähimmäisenrakkaus ja toisen kunnioittaminen sekä muita kohtaan että perheen kesken ovat tärkeimpiä kulmakiviä.

– Kun nyt olimme pitkään koko ajan yhdessä ilman mahdollisuutta irtiottoihin, ja edelleen elämä keskittyy kotiin, on tarvittu avoimuutta ja alttiutta ottaa vastaan ja käsitellä asioita. Olemme kuunnelleet musiikkia yhdessä iltaisin. Tulee juteltua enemmän, ja myös kuunneltua eri lailla läheisiä, kun ei ole minnekään kiire.

Lapsen pitää saada kasvaa rauhassa.

Yhtä rauhaa ja yhteisymmärrystä ei tiivis perheen kesken oleminen ole tietenkään ollut. Isotalon puoliso työskentelee Hyvinkäällä hyvinvointipäällikkönä ja etätyöskentely kotona on merkinnyt lukuisia työrauhaa vaativia verkkokokouksia.

– Perhe antaa voimaa ja tuottaa huolta samassa suhteessa. Minun tehtäväni on ollut mahdollistaa korona-ajan arki pyykki- ja ruokahuoltoineen. Se on ollut kompromissien tekemistä, riitojen sovittelua. Enkä ole mikään kotihengetär. Saattaisin olla erakkoihminen ilman isoa perhettä, Isotalo pohtii.

Perhe antaa voimaa ja tuottaa huolta samassa suhteessa.

– Maalien ja siveltimien ääreen en päässyt pitkään aikaan.

Herkkyys vahvuutena

Suomenlinnan HAA Galleriaan elokuussa ripustettava näyttely Ilmaperintö pohtii, minkälaisen maapallon jätämme jälkeemme. Neljän naisen yhteisnäyttelyyn Isotalo tuo äidin näkökulman. 

– Näyttelyn työni ovat tummanpuhuvia, dystooppisia lapsikuvauksia. Mutta niiden jälkeen haluan maalata värikästä, valoisaa ja ilmavaa!

Töissäni on nähty oma lapsuus, läheisiä ihmisiä ja jopa enkeleitä.

Väreillä, ja rakkaudellaan väreihin, Isotalo ilmaisee positiivisuutta, synkät kaudet ja teemat imevät värit minimiin.

– Olen myönteinen ihminen. Vaikka minun täytyykin käydä välillä pohjamudissa, suhtaudun luottavaisesti elämään. En olisi tällaista elämää ehkä muuten valinnut.

Perhe-elämä ja taiteentekeminen ovat kulkeneet Isotalon elämässä aina rinta rinnan sekä äitiyden ja työn yhdistämisenä, että teosten aiheissa.

– Saan aiheita taiteeseeni lasteni kasvua seuraamalla. Mutta vaikka malleina ovat omat lapset, aiheet ovat universaaleja. Yksityisestä tulee yleinen.  

– Herkkyys on sitä, että havainnoi ympäröivää maailmaa ja uskaltaa reagoida asioihin aidosti eikä toisten odotusten mukaisesti. Kuvaan lapsen omasta maailmastaan, en aikuisten odotuksista, käsin. Katsoja voi tuntea yhteyttä omaan herkkyyteensä sekä sisäisen lapsensa tarpeeseen tulla nähdyksi.

Kuvaan lapsen omasta maailmastaan, en aikuisten odotuksista, käsin.

Isotalon taiteessa puhuttelee vahva ja syvälle pinnan alle menevä tunne.

– Tunnelma voi olla katsojalle eri, kuin mitä itse tekijänä olen ajatellut. En avaa teosten taustoja, jollei joku varta vasten niistä kysy. Katsojan tulkinnat ovat yhtä tärkeitä. Vahva tunnelataus on tuonut teosten katsojille mieleen muistoja omasta elämästä. Töissäni on nähty oma lapsuus, läheisiä ihmisiä ja jopa enkeleitä.

Mari Isotalo

• hämeenlinnalainen kuvataitelija, taidemaalari
• syntynyt 1973 Kouvolassa
• opinnot: kuvataiteilija (AMK), vaatetusalan artesaani
• perhe: puoliso sekä 7-, 9-, 14- ja 18-ikäiset lapset
• julkaissut lapsiaiheisista teoksistaan kirjan Kasvukipuja 2012
• osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1999
• ensimmäinen yksityisnäyttely 2004, Hämeenlinna
• oma Pyrykääkkä Design -yritys, jossa suunnittelee kuoseja ja asusteita
• Ilmaperintö -näyttely yhdessä Eira Lähteisen, Minttu Saarisen ja Katri Stenbergin kanssa 6.–22.8. HAA Galleria, Suomenlinna

Lue koko Kotikirkko-lehti!

Artikkeli Lapsuuden kipeyden ja kauneuden tunnevoimainen kuvaaja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Voiko tällaista työtä ollakaan, ihmettelee Papinaho. Työtä tehdään erilaisissa moniammatillisissa verkostoissa.

– Olemme innostuneita ja tunnemme, että on mahdollisuus synnyttää jotain uutta. On hyvin helppoa nähdä, miksi pyhiinvaellus kiinnostaa voimakkaasti tänä päivänä. Se avaa monia suomalaisille arvokkaita asioita, kuten liikkeellä olon, historian, luonnonläheisyyden ja hengellisyyden kokemisen luonnossa.

Syvällistä kaipausta, läsnäoloa, uteliaisuutta, ihmettelyä. Siihen ei vaadita mitään, mitä ei jokaisella olisi.

Lyseon lukiosta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen uskontotieteen opinnot veivät Papinahon Turkuun. Opintopolku polveili Ruotsia myöten, mistä löytyi myös puoliso. Matkan varrella hän on opiskellut vielä kasvatustieteitä ja viimeksi teologian maisteriopintoja. Papinaho asuu Hämeenlinnassa puolisonsa ja 3-vuotiaan poikansa kanssa. Hän on tuttu kasvo Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXista, missä hän työskenteli kulttuurituottajana.

– Pyhiinvaellushankkeen projektipäällikön työssä tulevat yhteen opintoni, kokemukseni järjestötyöstä ja erilaisista projekteista, Papinaho pohtii.

– Pohjavire ja kiinnostuksen kohteeni ovat olleet pysyviä ja reitti tähän pisteeseen elämääni tuntuu loogiselta. Tein graduni retriiteistä aikana, jolloin ne eivät olleet niin suosittuja kuin nykyisin, vaan enemmänkin pienemmän porukan toimintaa. Hiljaisuuden liike on elänyt hiljalleen ihmisissä, koko ajan laajenevassa joukossa, ja tänä päivänä voimme puhua kristillisestä spiritualiteetista niin, että se puhuttelee yhä useampaa.

Kansainväliset reitistöt

Turussa Papinaho on työstänyt Hämeenlinnasta maailmalle ponnistaneen arkeologi ja kirjailija Ilari Aallon ja kulttuurituottaja, opas Larissa Riihihuhdan kanssa Tuomiokirkolta Aurajokilaaksoon levittäytyviä pyhiinvaellusreittejä, jotka kulkevat hyvin vanhoja teitä pitkin.

– Työni päämäärä on kertoa pyhiinvaelluksesta ja tehdä näkyviksi erilaisia reittejä niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Tavoitteena on myös tukea eri verkostoja sekä luoda uusia, jotta pyhiinvaellukset olisivat kaikkien saatavilla. Yhteen tulevat niin lyhyemmät reitit, ikivanhat pitkät vaellukset, historia- ja kaupunkireitit, luontohengellisyys kuin erilaiset tapahtumat. Alkamassa on myös pyhiinvaellusohjaajien koulutusta.

Tunnettuja Suomessa ja Suomen läpi kulkevia reitistöjä ovat Pyhän Henrikin tie ja ekumeeninen vaellus, Pyhän Olavin mannerreitti ja Pyhän Olavin merireitti sekä läpi Euroopan verkottuva Jaakontien reitistö, joka kulkee Hämeenlinnan ja Rengon Pyhän Jaakon kirkosta Härkätietä pitkin Turun kautta Rymättylään ja siitä eteenpäin. Agricola-kävely on uusi suomalainen pyhiinvaellus. Sen reitti kulkee reformaattorin ja suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan synnyinpitäjästä Pernajasta Turkuun. Muitakin erimittaisia pyhiinvaelluksia Suomesta löytyy jo useita kymmeniä.

Papinaho innostuu Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan alkamassa olevasta hankkeesta luoda Hämeenlinnaan teemallisia kaupunki- ja luontoreittejä, joita ihmiset voivat kulkea omatoimisesti, ja joita voidaan myös hyödyntää erilaisissa tapahtumissa ja kokoontumisissa.

– Ahveniston ikivanha luonto ja paikallishistoria, luonnonmuodostumien analysointi, Aulangolla luonnonäänien kuunteleminen Sibeliuksen hengessä, Visamäen polku lähellä Vanajavettä, Papinaho luettelee saman tien.

– Hautausmaat ovat upeita paikkoja, samoin hienot kirkkomme, joissa moni ei ole käynyt – mutta ehdottomasti kannattaisi! Pidättehän mukana myös lasten ja perheiden näkökulman sekä saavutettavuuden!

Kaikilla oikeus pyhään

Erityisesti Papinaho palaa siihen, että pyhän kokemus on jokaiselle omansa. Siksi toiminnan pitää olla mahdollisimman avaraa. Kulkijan ei tarvitse olla tai osata jotakin tiettyä. Liikuntarajoitteisille on reittejä, joita voi mennä autolla.

– Syvällistä kaipausta, läsnäoloa, uteliaisuutta, ihmettelyä. Siihen ei vaadita mitään, mitä ei jokaisella olisi, hän sanoo.

Mikä kasvattaa kynnystä pyhän kohtaamiselle? Papinaho suree valitettavan monen luulevan, että ”en osaa, se ei ole minulle”.

– Kaikki palautuu elämän pyhyyteen. Sitä ei tarvitse lähteä hakemaan mistään. Pyhä on sitä, että minä olen ja sinä olet. Pyhä on arjessakin läsnä.

Pakottamaton tila

Mitä pyhyys on Papinaholle itselleen? Hän liittää sen tilanteisiin, jotka ovat odottamattomia ja spontaaneja. Pyhä ei ole suoritus, vaikka sen tavoittamisessa voi auttaa esimerkiksi luonnossa oleminen.

– Pyhänä kokemani hetki on läpikotainen tunne siitä, että just tässä on ihan hyvä. Ei tarvitse kaivata muualle.

Sellainen hetki voi olla aamu Apparalla, missä Papinaho käy usein juoksemassa. Lenkkipolulta hiukan sivussa olevalla pienellä suolla on aamuvarhaisella usein peuroja. Peura ja nainen tarkkailevat toisiaan hiljaa hetkisen ja jatkavat sitten suuntiinsa.  

Sellainen hetki voi olla myös jokapäiväisen leivän äärellä arjessa, ruokaa laittaessa. Tai pyhä voi yllättää vaikkapa lapsen ilossa ja uteliaisuudessa.

Pyhänä kokemani hetki on läpikotainen tunne siitä, että just tässä on ihan hyvä

Papinaho pohtii pyhiinvaeltajan elämän olevan myös irtipäästämistä. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Myös hienoista hetkistä ja kokemuksista voi olla hyvä luopua – merkitys jää.

Lempeästi tilan antaminen itselle ja arkisen ajattelun kääntäminen myönteiseen suuntaan ovat Papinahon mielestä hyvän elämän lähtökohtia. Hänen rukoustaan rytmittää kiitollisuusaiheiden muistaminen iltaisin.

– Minulle on ollut tärkeää löytää oma tapa olla suorittamatta. Käyn juoksemassa – aina välillä joku kysyy tavoitteitani, olenko osallistumassa jollekin maratonille. Mutta tavoittelen juoksemalla vain pakottamatonta ja vapaata olemisen tilaa.

Lue koko Kotikirkko-lehti!

Artikkeli Pyhän yllättämä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.