Pyhän yllättämä

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Kotikirkko-lehti, pyhiinvaelluskoordinaattori Annastiina Papinaho kerto

Pyhiinvaellus tarkoittaa usein johonkin tiettyyn pyhään paikkaan vaeltamista, sisäisesti kääntymistä kohti Jumalaa. Kulkurista pyhiinvaeltajan erottaa päämäärä. Annastiina Papinaho kääntää esiin uudenlaisen perspektiivin: kun pyhiinvaelluksen kohde tai kaipaus on tiedossa, kulkija on jo perillä. Oleminen on tekemistä tärkeämpää. Hänen käsityksensä pyhiinvaelluksesta ei ole suorittaminen, tavoitteen saavuttaminen saatikka kilpailu.

Hämeenlinnalainen Annastiina Papinaho, 34, aloitti maaliskuussa uuden työn Turun kaupungin ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteisessä pyhiinvaellushankkeessa projektipäällikkönä. Hänen tehtävänään on vahvistaa pyhiinvaelluksia Suomessa ja perustaa Turkuun Suomen ensimmäinen pyhiinvaelluskeskus.

Voiko tällaista työtä ollakaan, ihmettelee Papinaho. Työtä tehdään erilaisissa moniammatillisissa verkostoissa.

– Olemme innostuneita ja tunnemme, että on mahdollisuus synnyttää jotain uutta. On hyvin helppoa nähdä, miksi pyhiinvaellus kiinnostaa voimakkaasti tänä päivänä. Se avaa monia suomalaisille arvokkaita asioita, kuten liikkeellä olon, historian, luonnonläheisyyden ja hengellisyyden kokemisen luonnossa.

Syvällistä kaipausta, läsnäoloa, uteliaisuutta, ihmettelyä. Siihen ei vaadita mitään, mitä ei jokaisella olisi.

Lyseon lukiosta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen uskontotieteen opinnot veivät Papinahon Turkuun. Opintopolku polveili Ruotsia myöten, mistä löytyi myös puoliso. Matkan varrella hän on opiskellut vielä kasvatustieteitä ja viimeksi teologian maisteriopintoja. Papinaho asuu Hämeenlinnassa puolisonsa ja 3-vuotiaan poikansa kanssa. Hän on tuttu kasvo Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXista, missä hän työskenteli kulttuurituottajana.

– Pyhiinvaellushankkeen projektipäällikön työssä tulevat yhteen opintoni, kokemukseni järjestötyöstä ja erilaisista projekteista, Papinaho pohtii.

– Pohjavire ja kiinnostuksen kohteeni ovat olleet pysyviä ja reitti tähän pisteeseen elämääni tuntuu loogiselta. Tein graduni retriiteistä aikana, jolloin ne eivät olleet niin suosittuja kuin nykyisin, vaan enemmänkin pienemmän porukan toimintaa. Hiljaisuuden liike on elänyt hiljalleen ihmisissä, koko ajan laajenevassa joukossa, ja tänä päivänä voimme puhua kristillisestä spiritualiteetista niin, että se puhuttelee yhä useampaa.

Kansainväliset reitistöt

Turussa Papinaho on työstänyt Hämeenlinnasta maailmalle ponnistaneen arkeologi ja kirjailija Ilari Aallon ja kulttuurituottaja, opas Larissa Riihihuhdan kanssa Tuomiokirkolta Aurajokilaaksoon levittäytyviä pyhiinvaellusreittejä, jotka kulkevat hyvin vanhoja teitä pitkin.

– Työni päämäärä on kertoa pyhiinvaelluksesta ja tehdä näkyviksi erilaisia reittejä niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Tavoitteena on myös tukea eri verkostoja sekä luoda uusia, jotta pyhiinvaellukset olisivat kaikkien saatavilla. Yhteen tulevat niin lyhyemmät reitit, ikivanhat pitkät vaellukset, historia- ja kaupunkireitit, luontohengellisyys kuin erilaiset tapahtumat. Alkamassa on myös pyhiinvaellusohjaajien koulutusta.

Tunnettuja Suomessa ja Suomen läpi kulkevia reitistöjä ovat Pyhän Henrikin tie ja ekumeeninen vaellus, Pyhän Olavin mannerreitti ja Pyhän Olavin merireitti sekä läpi Euroopan verkottuva Jaakontien reitistö, joka kulkee Hämeenlinnan ja Rengon Pyhän Jaakon kirkosta Härkätietä pitkin Turun kautta Rymättylään ja siitä eteenpäin. Agricola-kävely on uusi suomalainen pyhiinvaellus. Sen reitti kulkee reformaattorin ja suomen kirjakielen isän Mikael Agricolan synnyinpitäjästä Pernajasta Turkuun. Muitakin erimittaisia pyhiinvaelluksia Suomesta löytyy jo useita kymmeniä.

Papinaho innostuu Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan alkamassa olevasta hankkeesta luoda Hämeenlinnaan teemallisia kaupunki- ja luontoreittejä, joita ihmiset voivat kulkea omatoimisesti, ja joita voidaan myös hyödyntää erilaisissa tapahtumissa ja kokoontumisissa.

– Ahveniston ikivanha luonto ja paikallishistoria, luonnonmuodostumien analysointi, Aulangolla luonnonäänien kuunteleminen Sibeliuksen hengessä, Visamäen polku lähellä Vanajavettä, Papinaho luettelee saman tien.

– Hautausmaat ovat upeita paikkoja, samoin hienot kirkkomme, joissa moni ei ole käynyt – mutta ehdottomasti kannattaisi! Pidättehän mukana myös lasten ja perheiden näkökulman sekä saavutettavuuden!

Kaikilla oikeus pyhään

Erityisesti Papinaho palaa siihen, että pyhän kokemus on jokaiselle omansa. Siksi toiminnan pitää olla mahdollisimman avaraa. Kulkijan ei tarvitse olla tai osata jotakin tiettyä. Liikuntarajoitteisille on reittejä, joita voi mennä autolla.

– Syvällistä kaipausta, läsnäoloa, uteliaisuutta, ihmettelyä. Siihen ei vaadita mitään, mitä ei jokaisella olisi, hän sanoo.

Mikä kasvattaa kynnystä pyhän kohtaamiselle? Papinaho suree valitettavan monen luulevan, että ”en osaa, se ei ole minulle”.

– Kaikki palautuu elämän pyhyyteen. Sitä ei tarvitse lähteä hakemaan mistään. Pyhä on sitä, että minä olen ja sinä olet. Pyhä on arjessakin läsnä.

Pakottamaton tila

Mitä pyhyys on Papinaholle itselleen? Hän liittää sen tilanteisiin, jotka ovat odottamattomia ja spontaaneja. Pyhä ei ole suoritus, vaikka sen tavoittamisessa voi auttaa esimerkiksi luonnossa oleminen.

– Pyhänä kokemani hetki on läpikotainen tunne siitä, että just tässä on ihan hyvä. Ei tarvitse kaivata muualle.

Sellainen hetki voi olla aamu Apparalla, missä Papinaho käy usein juoksemassa. Lenkkipolulta hiukan sivussa olevalla pienellä suolla on aamuvarhaisella usein peuroja. Peura ja nainen tarkkailevat toisiaan hiljaa hetkisen ja jatkavat sitten suuntiinsa.  

Sellainen hetki voi olla myös jokapäiväisen leivän äärellä arjessa, ruokaa laittaessa. Tai pyhä voi yllättää vaikkapa lapsen ilossa ja uteliaisuudessa.

Pyhänä kokemani hetki on läpikotainen tunne siitä, että just tässä on ihan hyvä

Papinaho pohtii pyhiinvaeltajan elämän olevan myös irtipäästämistä. Kaikkea ei tarvitse omistaa. Myös hienoista hetkistä ja kokemuksista voi olla hyvä luopua – merkitys jää.

Lempeästi tilan antaminen itselle ja arkisen ajattelun kääntäminen myönteiseen suuntaan ovat Papinahon mielestä hyvän elämän lähtökohtia. Hänen rukoustaan rytmittää kiitollisuusaiheiden muistaminen iltaisin.

– Minulle on ollut tärkeää löytää oma tapa olla suorittamatta. Käyn juoksemassa – aina välillä joku kysyy tavoitteitani, olenko osallistumassa jollekin maratonille. Mutta tavoittelen juoksemalla vain pakottamatonta ja vapaata olemisen tilaa.

Lue koko Kotikirkko-lehti!

Jaa artikkeli: