Moni maaseudulla asuva ei ole rekisteröinyt syntymäänsä tai avioliittoaan, mikä estää pääsyn sosiaaliturvan piiriin. Naisilla ei usein ole ollenkaan omaa pankkitiliä, vaikka sellainen tarvitaan etuuksien vastaanottamiseksi.
– Tuemme haavoittuvassa asemassa olevia, syrjäseuduilla asuvia yhteisöjä pääsemään taloudellisten palveluiden ja sosiaaliturvan piiriin. Ilman pankkitiliä tai virallisia asiakirjoja ihminen jää helposti kaiken ulkopuolelle, Shakiya sanoo.

Nepalin maaseudulla 80–85-vuotiaatkin voivat olla fyysisesti aktiivisia: he kantavat polttopuita, hoitavat eläimiä ja työskentelevät jyrkillä rinteillä. Kaupungeissa tilanne on toinen. Yhä useampi ikääntynyt päätyy vanhainkotiin, usein vastoin omaa toivettaan, kun lapset asuvat ulkomailla.

Hyvä vanhuus tarkoittaa Shakiyan mukaan ennen kaikkea turvaa ja rauhaa sekä mahdollisuutta elää arvokkaasti oman perheen kanssa.
-Yhteisvastuukeräyksen kautta voimme vahvistaa kestävää toimeentuloa, jotta perheet voisivat pysyä yhdessä. Kun koko perhe voi hyvin, myös ikääntyneet voivat elää turvallista ja arvokasta elämää, Shakiya sanoo.

Artikkeli Nepal Yhteisvastuu-keräyksen kohteena julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Nykyään ihmisillä ei ole välttämättä käteistä kotona, mutta heille annamme lapulla ohjeet, miten keräykseen voi lahjoittaa esimerkiksi puhelimella. Jotkut eivät halua osallistua, mutta monet lahjoittavat mielellään. Usein vähävaraiset saattavat lahjoittaa myötätunnosta enemmänkin. Ehkä kun on nähnyt hädän itsekin, haluaa auttaa niitä, joilla asiat ovat vielä huonommin, Tommolat kertovat.

He ovat kiertäneet Yhteisvastuukerääjinä kymmenisen vuotta.

– Aikoinaan ajattelin, että tällä tavoin olisi kiva käydä kävelyllä, tutustua naapureihin ja saada samalla hyvää aikaan. Olemme saaneetkin kutsuja tulla kylään ja naapurusto on tullut tutummaksi, Sirkku-Maria kertoo.

HE MUUTTIVAT Kuusankoskelle Markun lapsuudenkotiin vuonna 2009 Markun jäädessä eläkkeelle Myrskylän seurakunnan kirkkoherran virasta. Kesälahdelta löytyy pariskunnan toinen koti, jossa Sirkku-Maria on viettänyt lapsuutensa.

– Kun muutimme Kuusankoskelle, tuntui luontevalta olla mukana uudessa kotikirkossa, ja se on tullut rakkaaksi. Seurakunta on meille tärkeä, ja on ilo palvella ja olla mukana. Olen mukana Kuusankosken seurakuntaneuvostossa, lähetyksen vastuuryhmässä ja Kouvolan yhteisessä kirkkovaltuustossa sekä toimin kirkkoväärtinä, Sirkku-Maria luettelee.

Tommoloiden kotona kokoontuu myös usein Kuusankosken seurakunnan lähetyspiiri. Silloin heidän kotinsa täyttyy kahvin tuoksusta ja puheensorinasta. Sirkku-Maria loihtii pöytään aina jotain suolaista ja jotain makeaa. Lopuksi on arpajaiset. Kesäisin vietetään juhlat pihalla, ja silloin saattaa paikalle tulla parisen kymmentä osallistujaa.

LÄHETYSPIIRIN VETÄMINEN tuntui luontevalta eläkeharrastukselta, sillä muun muassa Kuusankoskella ja Elimäellä matemaattisten aineiden opettajana toiminut Sirkku-Maria oli aikoinaan kymmenisen vuotta vapaaehtoisena lähetyssihteerinä Myrskylän seurakunnassa. Lisäksi hän ollut lähetystyössä Afrikassa.

Namibiassa olin mukana perustamassa uutta koulua, joka on edelleen toiminnassa. Se oli 90-luvun alkua ja siellä näin, miten Kirkon Ulkomaanapu tekee hyvää. Saimme muun muassa koulubussin ja tietokoneen Yhteisvastuun varoilla, Sirkku-Maria muistelee.

Tommoloiden mielestä on hyvä asia, että Yhteisvastuun varoilla tuetaan tänä vuonna vanhustyötä, joka kohdistuu erityisesti kotona asuviin ikääntyneisiin.

– Ikäihmiset tarvitsevat apua. Heitä ei saa unohtaa. Heillä on vielä paljon annettavaa, ja he tarvitsevat seuraa ja virikkeitä. Kun olemme tehneet keräyskierrostamme, olemme välillä tavanneet ihmisiä, jotka ovat jumittuneet koteihinsa. Heille on ollut suuri ilo, kun joku tulee juttelemaan, Tommolat kertovat.

Yhteisvastuu lievittää ikäihmisten hätää

Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon ja poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Apu kanavoidaan perille diakonia-, sosiaali- ja kehitysyhteistyön kumppanien kautta.

Vuonna 2026 Yhteisvastuu tukee jalkautuvaa ja kohtaavaa vanhustyötä, jossa vahvistetaan arjen turvaa ja osallisuutta erityisesti kotona asuvien ikääntyvien parissa. Puolet avusta kohdistetaan Kirkon Ulkomaanavun katastrofi- ja jälleenrakennustyöhön sekä koulutukseen maailman kriisikohteissa. Toinen puoli menee evankelis-luterilaisten seurakuntien diakoniatyöhön paikallisesti (30%) sekä Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n koordinoimaan etsivään vanhustyöhön (20%).

Lahjoita MobilePayn kautta

Seurakunnan omista keräystuotoista 30 % jää valitsemasi seurakunnan diakonian eli auttamistyön käyttöön. MobilePay numerot seurakunnittain: 

Anjalankoski: 75723
Elimäki: 10967 
Kouvola: 96735
Kuusankoski ja Jaala: 41976
Valkeala: 82203

Lahjoita tilisiirrolla

Perinteinen pankkilahjoitusmahdollisuus toimii myös edelleen. Voit lahjoittaa käyttämällä alla olevia tilinumeroita. Muista laittaa maksuun oman seurakuntasi viitenumero.

Tilinumerot
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
Pohjola pankki FI14 5000 0120 2326 28

Viitenumerot
Anjalankoski: 304010
Elimäki: 304036
Kouvola: 304230
Kuusankoski ja Jaala: 304243
Valkeala: 304641

(Kirkkopalvelut ry:n keräyslupa RA/2020/639 voimassa toistaiseksi.)

Artikkeli ”Ilo palvella ja olla mukana” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Oli keli mikä tahansa, se ei hätkäytä partiolaisia. Tänään tehdään naskalit ja paistetaan lettuja avotulella. Partiolippukunnan seikkailijoiden ja tarpojien ryhmänjohtaja Emilia Pulkki kertoo, että partiossa opitaan erilaisia taitoja tekemällä asiat itse.

JARE NIEMI (11) ja Niko Peltola (15) kuuntelevat ohjeet ja vasaroivat naulat puupalikoihin naskalin piikeiksi ja kiinnittävät palikat yhteen narulla. Ekaluokkalaisena partioon mukaan tullut Jare tykkää siitä, että partiossa rakennetaan puusta kaikenlaista. Kun naskalit valmistuvat, Niko pääsee tekemään lettutaikinaa.

– Olen käynyt partiossa yhdeksän vuoden ajan. Lopetin pesäpallon ja jotain piti alkaa harrastaa, joten kävin tutustumassa partion toimintaan. Tykkään muutenkin olla luonnonhelmassa, joten partio tuntui sopivalta. Käyn myös metsästämässä sorkkaeläimiä isän ja papan kanssa, Niko kertoo.

Hän pitää partion yhteishengestä ja aktiivisesta tekemisestä. Kun 15 vuotta tuli täyteen, hän pääsi mukaan myös partiolippukunnan hallitukseen. Mukavimpia partiomuistoja ovat leirit, kuten viikon mittainen reissu Lapin Lemmenjoen upeissa maisemissa.

– Se oli elämys, jota ei ilman partiota olisi tullut koettua.

LETTUTAIKINAN VALMISTUTTUA siirrytään kodan sisälle ja kaivetaan valurautapannut esille. Savun ja lettujen tuoksu sekoittuu toisiinsa, kupissa höyryää kuuma glögi.

– Kota on vuokratontilla, mutta olemme ostaneet Ranta-Utista oman tontin, jolle tulee iso 29-neliöinen kota ensi kesänä. Olemme saaneet Leader-rahoitusta kodan hankintaan, Pulkki kertoo.

Keväällä kodan perusta tehdään talkootyönä, ja kodan valmistaja toimittaa rakennuksen paikoilleen. Kesän ja syksyn aikana on suunnitelmissa tehdä tontille myös puuliiteri, ulkovessa ja varasto.

UTIN PILVENVEIKKOJEN lippukuntaan kuuluu noin 80 jäsentä. Uttilaisille partio on tärkeä harrastus, joka tarjoaa vauvasta vaariin jokaiselle jotakin. Perhepartiossa vanhemmat, isovanhemmat tai kummit voivat harrastaa yhdessä alle kouluikäisten lasten kanssa. 7-22-vuotiaille on omat ikäryhmät ja aikuisten joukossa on oma rollaattorijengi vähän kypsemmille partiolaisille.

– Partiota voi harrastaa kuka tahansa. Jäsenmaksu on kohtuullinen ja siitäkin on mahdollisuus saada vapautus taloudellisista syistä. Partiossa tuemme nuorten kasvua, ja jokainen saa olla sellainen kuin on. Ryhmiin voi tulla mukaan milloin vain, ja monet kiinnostuneet ottavat yhteyttä esimerkiksi Facebook-sivujen kautta, Pulkki kertoo.

Valkealan seurakunta on Utin Pilvenveikkojen ja Valkealan Kolmisoihdun partiolippukuntien taustayhteisö. Lippukunnat järjestävät seurakunnan kanssa tapahtumia yhdessä ja osallistuvat Yhteisvastuun lipaskeräyksen järjestämiseen.

Partiolaiset Yhteisvastuun kumppanina

YHTEISVASTUUKERÄYS viettää 75-vuotisjuhlavuotta, jonka kunniaksi on valittu positiivinen tavoite nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksien ja toivon tukemiseen Suomessa ja ulkomailla. Keräyksen kotimaan kumppanina toimii Suomen Partiolaiset.

Partion keskeisenä ajatuksena on, että nuoret itse ovat toiminnan mahdollistajia sekä toimintaan osallistuvia. Kaiken ytimessä on yhdessä tekeminen ja oppiminen. Partion tavoitteena on kasvattaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäseniä.

– Nuorten tulevaisuususko, toimijuus ja mahdollisuus unelmointiin ovat nuorten hyvinvoinnin tärkeimpiä indikaattoreita. Yhteiskunta, jossa nuoret pystyvät näihin asioihin, voi todennäköisesti myös kokonaisuutena hyvin ja kestävästi. Meille partiolaisille on suuri ilo ja kunnia olla juuri näiden teemojen yhteydessä Yhteisvastuukeräyksen kotimaan kumppani, kertoo Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Kati Palsanen.

Yhteisvastuun keräystuotosta puolet ohjataan kotimaahan: 30 prosenttia Suomen ev.lut seurakunnille paikallisesti nuorten hyväksi tehtävään työhön ja 20 prosenttia Suomen Partiolaisten kautta lasten ja nuorten toimijuuden tukemiseen. Puolet keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon, joka tukee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kriisialueilla. Varoja voidaan ohjata useisiin eri maihin ja hankkeisiin, sinne missä avuntarve on suurin. Välittömän hätäavun lisäksi katastrofirahaston avulla tuetaan myös koulutushankkeita. (Lähde: Yhteisvastuun tiedote)

Artikkeli Partio sopii kaikenikäisille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seinäjokisella Tomi Järvisellä oli aivan tavallinen lapsuus Seinäjoen Kasperissa. Hän harrasti paljon liikuntaa, kuten jääkiekkoa, jääpalloa ja jalkapalloa. Yläasteella ammattiurheilijan urahaaveet kariutuivat selkävaivoihin.

– Kun tajusin, ettei minusta tule ammattiurheilijaa, päätin opiskella lakimieheksi.

Kaikki suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Järvinen sai mahdollisuuden mennä abikesänä 1989 kuukaudeksi asumaan Afrikkaan kaverinsa kanssa. He lähtivät Keniaan Kakamega-nimiseen kaupunkiin.

– Afrikassa oli siihen aikaan vielä hyvin vaatimatonta monella tavalla. Silloin 18-vuotiaana törmäsin ensimmäistä kertaa köyhyyteen. Havahduin siihen, että ihmiset ovat kaikkialla yhtä arvokkaita, mutta kaikilla ei vain ole samoja mahdollisuuksia. Ajattelumaailmani mullistui ja päätin, että jotain on tehtävä.

Lähes 12 vuotta Afrikassa

Palattuaan Suomeen kuukauden Afrikan matkaltaan Järvinen kirjoitti ylioppilaaksi ja kävi sen jälkeen armeijan. Vuonna 1992 teologian opinnot veivät hänet Belgiaan Continental Theological Seminary -korkeakouluun, ja vuonna 1995 hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon.

– Opiskelujen jälkeen mietin, että mitä seuraavaksi, kunnes näin Fida Internationalin työilmoituksen. Vuonna 1994 oli ollut Ruandan kansanmurha, ja lähettiperhe haki ilmoituksessa harjoittelijaa Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille. Jätin ruokailun kesken ja soitin paikasta. Siitä alkoi polkuni.

Vuonna 1996 Järvinen lähti Tansaniaan Fidan tehtävään. Vuoden harjoittelujakso venyikin lopulta vajaaksi 12 vuodeksi Afrikassa. Vuosien aikana Järvinen ehti asua kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa.

– Sellaisissa olosuhteissa joutui tekemään kaikkea. Ensimmäinen työtehtäväni oli lapioida käsin kuorma-autollinen hiekkaa ja tehdä perustuksia afrikkalaisten kanssa.

Järvisen eri tehtävät vuosien aikana liittyivät pitkälti koulutukseen. Hän osallistui mm. koulutuksen järjestämiseen ja sen mahdollistamiseen. Hän teki myös paljon työtä opetuksen parissa, vaikka ei ollutkaan kasvatustieteilijä taustaltaan. Viimeiset vuodet Järvinen oli Fidan aluekoordinaattorina.

Oikeudet, jotka kuuluvat kaikille

Vuonna 2007 Järvinen palasi Suomeen ja väitteli kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi. 2009 hän siirtyi World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Järvinen siirtyi Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi. Myöhemmin hänestä tuli apulaistoiminnanjohtaja, ja tammikuussa 2023 Järvinen aloitti nykyisen tehtävänsä toiminnanjohtajana.

– Kehitysyhteistyössä ja avustamistyössä keskitytään kaikille kuuluviin oikeuksiin, jotka ovat oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon. Luomme ihmisille mahdollisuuksia ja toivoa. Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.

– Yritän huolehtia siitä, että meillä on parhaat ihmiset tekemässä tätä työtä. He, joilla on oikea asenne ja halu auttaa.

”Jos toivo katoaa, silloin katoaa kaikki.”

Tomi Järvinen

Työskentelen Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Asun Seinäjoella vaimoni ja koiramme kanssa.

Vapaa-aikana vietän mahdollisimman paljon aikaa Ähtärin mökillämme. Liikun luonnossa ja kesällä golfaan.

Tärkeää on perhe ja ystävät. Tärkeää on myös herkkyyden säilyttäminen. Kun kohtaa jonkun, hänelle jäisi arvostettu olo, ja hän kokisi tulleensa nähdyksi.

1972 Tomi syntyy Seinäjoella.

Abikesänä 1989 Afrikkaan Kenian Kakamega-nimiseen kaupunkiin kuukaudeksi asumaan. Törmäsi ensi kertaa köyhyyteen.

1991 armeija.

1992 Belgian Brysseliin Continental Theological Seminary -korkeakouluun opiskelemaan teologiaa.

1995 teologiankandidaatin tutkinto.

1996 Fida International -järjestön kautta harjoittelijaksi Tansaniaan ruandalaisten pakolaisleirille.

1996–2007 asuu n. 12 vuotta Afrikassa kolmessa eri maassa; Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa. Viimeiset vuodet Fidan aluekoordinaattorina.

2007 takaisin Suomeen. Väittelee kasvatustieteiden filosofian tohtoriksi.

2009 siirtyy World Visionin palvelukseen, ensin Afrikan aluepäälliköksi ja myöhemmin ohjelmajohtajaksi.

2013 Kirkon Ulkomaanapuun kansainvälisen työn johtajaksi.

2023 tammikuussa alkaa nykyinen työ Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana.

Kirkon Ulkomaanapu

• Perustettu vuonna 1947.
• Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja.
• Toimii 12 maassa, siellä missä hätä on suurin.
• Tehdään työtä sen eteen, että jokaisella olisi oikeus laadukkaaseen koulutukseen, oikeus rauhaan ja oikeus toimeentuloon.

Artikkeli ”Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus ja toivo” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Yhteisvastuukeräyksen Jyväskylän seurakunnan oma tuotto-osuus – 20 prosenttia – käytetään väkivallan ennaltaehkäisyyn tukemalla nuoria yhteistyössä kriisikeskus Mobilen, Barnahus-hankkeen sekä seurakunnan nuorisotyön kanssa.

Yhteisvastuun kotimainen kumppani Aseman Lapset ry laajentaa yhteisvastuuvaroin työtään nuorten vakavien konfliktien ratkaisemiseksi. Erityisesti levitetään koulukiusaamiseen puuttuvaa K-0 (kiusaaminen nolla) -työtä sekä katusovittelua.

K-0-osaajan voi saada avuksi vakavissa, pitkään jatkuneissa koulukiusaamistapauksissa, joissa koulun ja vanhempien keinot ja jaksaminen voivat loppua. Aseman Lapset ry:n kehittämässä katuso-
vittelussa konfliktin alaikäiset osapuolet kohtaavat turvallisessa tapaamisessa, jossa läsnä on aina myös huoltaja. Sovittelulla tuetaan lapsen tai nuoren kasvua ja tervettä kehitystä tarjoamalla tekijälle mahdollisuus kohdata uhrinsa, vaikuttaa itseään koskevan asian käsittelyyn sekä ottaa teostaan aidosti vastuuta.

Väkivaltaa ei tule hyväksyä, mutta tekojen taustoja pitää pyrkiä ymmärtämään.

– Ei yksikään nuori lähtökohtaisesti ole paha, vaikka hänen tekonsa olisivatkin, sanoo Aseman Lasten tiimipäällikkö Heikki Turkka.

– Väkivaltaa ei tule hyväksyä, mutta tekojen taustoja pitää pyrkiä ymmärtämään. Nuoren arvostavalla kohtaamisella voidaan päästä kiinni teon juurisyihin ja vaikuttaa niihin. Aikuisen tuella on mahdollisuus oppia jatkossa toimimaan paremmin.

Lapsen ja nuoren tekemä väkivalta on aina oire jostakin. Lapsuus ja nuoruus kehitysvaiheina altistavat konflikteille, mutta väkivallan teot ja pitkittynyt kiusaaminen kertovat enemmän juurisyistä. Niitä voi löytyä esimerkiksi perhetaustasta, ympäristön käytösmalleista, sosiaalisen median epäterveestä käytöstä tai liian vähäisestä tuesta. Oireilun taustalla voi olla myös neurokirjon piirteitä, oppimisen vaikeuksia, kaltoinkohtelua – pahimmassa tapauksessa kaikkea tätä.

Pitkittyessään konfliktit saattavat raaistua kohti kiusaamista ja väkivaltaa, jolla voi olla vakavia seurauksia. Koulukiusaaminen – josta Aseman Lapset haluaa aina puhua kouluväkivaltana – on tästä yksi esimerkki.

Sekä K-0 että katusovittelu ovat hyviä apuvälineitä. Turkan mukaan tärkeintä on kuitenkin puuttua tilanteisiin, kuunnella nuoria ja olla arjessa läsnä turvallisina aikuisina. Välittää. Rakastaakin.

– Avainasemassa konfliktien ratkaisuissa ja kiusaamisen vastaisessa työssä ovat yhteistyössä yli rajojen toimivat aikuiset, jotka tietävät mitä tekevät ja tekevät sen aikailematta, jotta konfliktit eivät paisu hallitsemattomiksi. Yhteisvastuu on yhteistyötä, Turkka summaa.

Yhteisvastuukeräys 2023

• Keräyksen teemana on Nuoret väkivaltaisessa maailmassa.
• Keräys alkaa 5.2. ja jatkuu vuoden loppuun asti.
• 20 prosenttia keräystuotosta osoitetaan Aseman Lapset ry:lle ja 20 prosenttia jää keräävälle seurakunnalle nuorten auttamiseen.
• 60 prosenttia menee Kirkon ulkomaanavun työhön Keniassa.
• Osallistu keräykseen osoitteessa yhteisvastuu.fi/jyvaskyla tai MobilePaylla numeroon 69200. Näin tehdyt lahjoitukset kerryttävät Jyväskylän seurakunnan keräystulosta.
• Muut tavat osallistua ks. yhteisvastuu.fi/lahjoita.

Artikkeli Väkivallan kierre on katkaistavissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

MAALISKUUSSA jää käyttöön 28 euroa, kun maksaa eläkkeestä yhtiövastikkeen, lainat, kotivakuutuksen ja lääkkeet. Huhtikuu näyttää huonommalta, koska silloin on hankittava kallis osteoporoosipiikki. Toukokuussa valo kajastaa, sillä summa on 150 euroa plussalla.

Tällaiset laskelmat ovat 73-vuotiaan Tuula Riikosen arkea, ovat olleet jo 35 vuoden ajan. Kaikki alkoi siitä, kun perheen elämä ja talous ajautuivat pahasti sivuraiteille isän toimien seurauksena.
– Minulle jäi 300 000 markan velat. Olen selvinnyt niistä työnteolla, tein toisinaan kolmea työtä yhtä aikaa. Toimin lisäksi omaishoitajana tädilleni, joka auttoi minua pääsemään jaloilleen ja hankkimaan oman kodin.

Pahimmillaan Riikonen on maksanut kahdeksaa lainaa yhtä aikaa, mikä on tarkoittanut isoja lainanhoitokuluja. Nyt jäljellä on enää kaksi, joiden otteesta on tarkoitus päästä parin vuoden aikana. Vähän yli 1000 euron eläkkeen käyttö on silti mietittävä tarkkaan.

Mutta miten Riikonen on sitten selvinnyt, mistä on löytynyt tukea jaksaa elämässä eteenpäin?
– Kaikki vaatteet saan yhdeltä ystävältä. Seurakunnan ruoka-apu ja taloudellinen tuki on minulle elintärkeää, olen erittäin kiitollinen seurakunnan väelle. Onneksi minulla on muutamia ihania ihmisiä lähelläni.

Yksi Riikosen enkeleistä on Valkealan seurakunnan diakoni Marita Pilvistö-Viljanen. Hän on tuonut Riikoselle joulun sekä auttanut lääkekuluissa ja muissa menoissa. Säännöllinen yhteyden- ja huolenpito lämmittää kovin.

LAPSILLEEN Riikosen on ollut vaikea näyttää todellista tilannettaan. Kuva siitä, että äidillä on kaikki hyvin, kiilteli lasten silmissä pitkään. Liian pitkään, mikä on jättänyt jälkensä heidän suhteisiinsa.
– Olen ollut liian kiltti, en ole kertonut totuutta heille. Peitin vaikeudet iloisuudella ja positiivisuudella. En halunnut näyttää, että minulla menee huonosti, todella huonosti.

Riikosen poika, vanhin lapsista, on tiennyt totuuden koko ajan. Nuoremmalle pojalle ja tyttärelle asioiden tila on selvinnyt vasta viime aikoina. Kaikilla kolmella on hyvä elämäntilanne ja heillä olisi mahdollisuus auttaa äitiä, mutta. Yhtä heistä äiti on myös tukenut taloudellisissa vaikeuksissa.
– He ovat syystä katkeria, koska en ole kertonut heille. Mutta se, että he eivät muista minua edes äitienpäivänä ja jouluna, tuntuu pahalta. Pojalta saan tosin vuoden perunat.

Kahdeksaan lastenlapseensa Riikonen haluaa pitää yhteyttä ja saa viettää heidän kanssaan liikunnallisia hetkiä. Heitä hän muistaa myös jouluna lahjoilla, viime joulun hankintamatka päättyi tosin ikävään kaatumiseen ja pahaan käsivammaan, jota hän potee pitkään.

RIIKONEN on elänyt nyt 17 vuotta yksin. Yhden tutkimuksen perusteella häntä on luonnehdittu erakoksi, jonka hän osin allekirjoittaa. Hän kulkee paljon yksin luonnossa, mikä on hänen juttunsa. Samalla täyttyy pakastin monista ravitsevista marjoista.
– Olen oman tieni kulkija. En ole oikein mallikelpoinen perheihminen, kuten äitini ja mummuni olivat.

Mummun vaikutus Riikosen lapsuuteen oli suuri. Perheessä oli seitsemän lasta ja maatalon työt, eläimet ja elämä tulivat tutuiksi. Sisarusten perheisiin yhteydenpito toimii yhä. Riikonen lähti 15-vuotiaana kotoa opiskelijan polulle ja valmistui suurtalousemännäksi Helsingissä.

Riikonen on nähnyt perheväkivaltaa valitettavan läheltä ja siihen tulee hänestä puuttua tiukasti. Koulukiusaaminen on saatava niin ikään kuriin ja pienten eläkkeiden on noustava. Hän näkee myös yksinäisyyden ja masentuneisuuden suurena huolena, joka on jo nyt käsillä.
– Oma elämäni on ollut monilta osin kovaa ja kamalaa. Rempseyteni ja valoisuuteni on kuitenkin pelastanut minut.

Liikunnallisuus ja yhteisöllisyys ovat kuuluneet Riikosen elämään aina. Eri palloilulajit, pitkän matkan juoksu ja hiihto sekä urheiluseuratoiminta ovat olleet hänelle läheisiä. Kymmenien kilometrien kävely ja 2000 kilometrin hiihto talvessa ovat hänelle yhä arkea, kun terveys ja kelit niin sallivat. Kaikesta koetusta huolimatta hän on elämäänsä tyytyväinen.
– Olen elänyt älyttömän kunnollisen elämän, en ole sortunut viinaan enkä tupakkaan. Tärkeintä on henkinen puoli, kun se on kunnossa, selviää myös taloudellisesti.

Sanoo Tuula Riikonen ja lisää, että omineen pitäisi tulla toimeen. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Yhteisvastuullisesti ikäihmisiä auttamaan

PERINTEINEN Yhteisvastuukeräys on jälleen käynnissä. Tämän vuoden keräystuotto kohdentuu taloudellisissa vaikeuksissa olevien ikäihmisten auttamiseen. Talousmurheet aiheuttavat terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä ja yksinäisyyttä sekä digitalisoituneen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä.

SEURAKUNTIEN diakoniatyöntekijät kohtaavat työssään paljon ikäihmisiä ja ratkovat heidän kanssaan sairauteen, turvattomuuteen, yksinäisyyteen ja pienituloisuuteen liittyviä kysymyksiä. Konkreettinen apu on asioiden selvittämistä, taloudellista auttamista, yhteydenottoja eri tahoille ja keskustelemista. Tärkeintä on nähdä ihminen kokonaisuutena.

Monta tapaa osallistua

Yhteisvastuun keräyskausi jatkuu vuoden loppuun asti. Keräykseen voi osallistua verkkolahjoituksella osoitteessa kouvolanseurakunnat.fi/yhteisvastuu. Sieltä löytyvät seurakuntakohtaiset lahjoituslinkit ja MobilePay-lahjoitusnumerot.

Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi Yhteisvastuutapahtumiin ja lipaskeräyksiin, joita järjestetään tilanteen sallimissa puitteissa. Muista osallistumistavoista voi keskustella oman seurakunnan diakonian kanssa.

20 prosenttia keräystuotosta jää käytettäväksi ikäihmisten hyväksi omassa seurakunnassa. Lisäksi 10 prosenttia ohjautuu paikallisseurakunnille Kirkon diakoniarahaston kautta. Saman verran suuntautuu vähävaraisten ihmisten maksuttomaan digitaitojen koulutukseen. 60 prosenttia tuotosta ohjautuu Kirkoin ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun.

Lahjoita Kouvolan seurakuntien Yhteisvastuukeräykseen

Artikkeli Valoisan pinnan alla pulppuaa taloudellinen ahdinko julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seurakuntien diakoniatyössä ikäihmisten taloudelliseen hätään törmätään usein, Jyväskylän seurakunnan diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho vahvistaa.

– Monet eläkeläiset sinnittelevät todella pienellä eläkkeellä. He joutuvat miettimään, riittävätkö rahat lääkkeiden jälkeen ruokaan. Tällaisia asioita ei soisi kenenkään vanhuksen joutuvan miettimään, Lepoaho sanoo.

40 prosenttia eläkeläisistä saa eläkettä alle 1 250 euroa kuukaudessa. Karua on, että suurin yksittäinen seurakuntien ruoka-avun asiakasryhmä on vähävaraiset vanhukset.

Lepoahon mielestä on tärkeää, että tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen keskiössä ovat nimenomaan ikäihmiset.

– Koronavuosi on koetellut erityisesti vanhuksia. Se on lisännyt yksinäisyyttä ja tuonut mukanaan monenlaista hätää. Tässä tilanteessa on hyvä huomioida varsinkin köyhyydestä kärsivät ikäihmiset, Lepoaho huomauttaa.

Kunkin seurakunnan keräystuotosta 20 prosenttia jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseksi oman seurakunnan alueella.

Jyväskylän seurakunnan keräystuotto käytetään ikäihmisten ta-loudelliseen tukemiseen hankkimalla varoilla liinavaatteita, peitteitä, tyynyjä ja hygieniatarvikkeita. Apu kanavoidaan perille Jyväskylän Oivakeskuksen kautta.

– Aina pieni eläke ei riitä välttämättömiin kuluihin, puhumattakaan mistään ylimääräisestä. Köyhyys ilmenee esimerkiksi kotipalvelua tarvitsevilla ikäihmisillä niin, ettei heillä ole varaa uusia liinavaatteita, peitteitä ja tyynyjä. Myös hygieniatarvikkeet ovat tarpeen. Elämänlaadun kannalta nämä ovat merkittäviä asioita, Lepoaho kertoo.

Lepoahon mielestä on hyvä, että apu viedään perille kotipalvelun kautta.

– Kotipalvelussa kohtaamme laajemmin ihmisiä, joiden hädästä emme tiedä. He ovat niitä, jotka eivät pääse hakemaan apua muualta.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 20 prosenttia kohdennetaan keräysvuoden kotimaan yhteistyökumppaneiden Kirkon diakoniarahaston ja Seurakuntaopiston kautta.

Diakoniarahasto kohdentaa varat heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisten taloudelliseen avustustoimintaan yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa.

Seurakuntaopisto kokoaa valtakunnallisen kansanopistoverkon, joka toteuttaa ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta ensi vuodesta alkaen.

Rahat eivät riitä ruokaan ja lääkkeisiin

Maria Nyrambagazohe, 67, asuu Kyakan pakolaisasutusalueella kahden lapsenlapsensa kanssa. Lapset ovat 8-vuotias Anarite ja 10-vuotias Sylvester. He pakenivat Ugandaan Kongon väkivaltaisuuksia vuonna 2018. Marian aviomies ja kaksi poikaa kuolivat levottomuuksissa, eikä Maria tiedä missä tytär, lastenlasten äiti, on. Tai onko hän edes elossa.

Maria huolehtii lastenlapsistaan yksin. Hänellä on paljon kipuja ja kotitöiden tekeminen on sen vuoksi vaikeaa. Lapset joutuvat tekemään suuren osan kotitöistä. Marian ruokakunta saa 21 000 Ugandan shillinkiä eli noin 5,25 euroa kuukaudessa ruokaan. Ravinnosta on jatkuvasti pulaa.

– Ajattelen perhettäni joka päivä. Lapset kyselevät milloin tapaavat taas äitinsä, Nyrambagazohe kertoo.

Nzirane Hadijah, 67, elää Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Hadijahn tytär kuoli synnytyksessä ja sen vuoksi hän huolehtii nyt lapsenlapsestaan ja he asuvat yhdessä. Hadijah pakeni Kongon levottomuuksia Ugandaan seitsemän vuotta sitten.

– Elämä Ugandassa on vaikeaa, sillä terveydenhuollon saaminen on hankalaa ja rahaa lääkkeisiin ei ole tarpeeksi. Saan kuitenkin nukkua yöni rauhassa, eikä tarvitse pelätä yöllä kuuluvia luotien ja kranaattien ääniä.

Hadijah viljelee maata ja saa siitä tarpeeksi ruokaa perheen elättämiseen.

– Elän tässä hetkessä. En halua muistella menneitä, sillä muistot ovat liian kivuliaita, hän sanoo.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta yli puolet, 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Yhteisvastuukeräyksen 2021 tuotolla tuetaan arvokkaan vanhuuden mahdollistamista auttamalla katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä.

Kansainvälisen diakonian esimerkkikohdemaa on Uganda, mutta apua ohjataan kulloisenkin tarpeen mukaan yli kymmeneen maahan.

Lähikeräysten ohella tai sijasta voit antaa lahjasi Jyväskylän seurakunnan MobilePay-numeroon 69200 tai tekemällä lahjoituksen seurakuntamme nettilahjoitussivulla osoitteessa yhteisvastuu.fi/jyvaskyla.

Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakuntamme viitenumero 307114. Yhteisvastuun pankkitilit ovat: 
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75 
Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28.

Jyväskylän seurakunnan yhteisvastuutapahtumat alkavat Säveliä Silmusta -konsertilla sunnuntaina 7.2.

Artikkeli Köyhyys koettelee ikäihmisiä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sindhulin syrjäiset kylät sijaitsevat tiettömien taipaleiden takana Nepalin itäosissa. Seutu tunnetaan muutenkin köyhässä Nepalissa sosiaalisena ja taloudellisena väliinputoaja-alueena. Kouluttautumis- ja työllistymisaste ovat matalia; pienviljelyn lisäksi muita elinkeinoja on minimaalisesti.
Huomattava määrä alueella asuvista perheenisistä on joutunut lähtemään paremman toimeentulon toivossa siirtotyöläisiksi naapurimaihin. Kouluttamattomien siirtotyöläisten palkat jäävät minimitasolle, ja kotiväelle saapuvat rahalähetykset ovat niukkoja ja ehtyvät usein tyystin. Samaan aikaan kotiseudulle jääneet perheenäidit elävät köyhää ja raskasta yksinhuoltaja-arkea lapsista, isovanhemmista ja mahdollisesta maatilkusta huolta pitäen.

Vain 22-vuotias Suka Maya Thing on malliesimerkki pärjäävästä nepalilaisnaisesta. Hän oli vain 16-vuotias avioituessaan.
Monien muiden köyhän Sindhulin alueen miesten tapaan myös Thingin mies lähti etsimään töitä ulkomailta maksaakseen omia ja lapsuudenperheensä lainoja. Aviomies on onnistunut lähettämään vain niukasti rahaa perheelleen.

– Perheessämme on kuusi jäsentä, hyvin vanhat appivanhemmat, 5-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. Olen vastuussa koko taloudestamme, myös maatöistä. Appivanhemmat auttavat minua kaikissa pienissä arjen asioissa. Mieheni on ollut kaksi vuotta töissä Dubaissa. Nyt olen toiveikas, että hän tulee takaisin ja yrittää löytää työtä kylästämme.

Suka Maya Thing on jäsen alueensa osuuskunnassa, joka on perustettu Kirkon Ulkomaan­avun avustuksella. Liityttyään osuuskuntaan hän osallistui aluksi 45 päivän kurssille, jossa harjoiteltiin erilaisten huonekalujen ja käyttötarvikkeiden tekoa bambumateriaalista. Nyt yritteliäs äiti tekee kotonaan tuoleja, jakkaroita, riisivakkoja ja kynätelineitä.

Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos.

– Kun osuuskunta perustettiin, olin vakuuttunut sen mahdollisuuksista ja yritin innostaa kaikkia muitakin mukaan. Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos. Ennen minun piti pyytää rahaa appivanhemmiltani tai mieheltäni kaikkeen, nyt olen pystynyt käyttämään omia tienestejäni. Alussa sain osuuskunnalta punontaan tarvittavat tarvikkeet, nykyään pystyn ostamaan ne itse.

Thingin 5-vuotias poika on aloittanut juuri koulun 20 minuutin kävelymatkan päässä. Hän kulkee tien puuttuessa koulumatkat kylään vievää jokiuomaa pitkin. Sadeaikana reitti on hankala ja vaarallinen. Jos virta on kova, kouluun ei mennä.

Thingin mukaan bambuyrittäjyys on tuonut mukanaan paljon hyvää kaikille samaa työtä tekevien naisten lapsille.

– Pystyn hankkimaan appivanhempieni lääkkeet ja pojalleni koulutarvikkeet ja siistit kouluvaatteet. Teen niin paljon töitä kuin ikinä pystyn, jotta lapseni saavat koulutuksen ja voivat valita ammattinsa itse.

– Yhteiskunnassamme naisen asema on huono. Jos tyttärestäni tulisi sosiaalityöntekijä, olisin tosi onnellinen. Jos hänestä tulisi alistettujen naisten ääni, olisin tosi onnellinen. Ei saisi olla eri roolia miehille ja naisille, kaikkia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti.

Osuuskunnan toimintaan ja kokouksiin osallistumisen myötä Thing on oppinut vaihtamaan ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa.

– Toivon, että tukimahdollisuus jatkuisi muillekin, Thing toteaa.

Vuodesta 2017 lähtien Sindhulin alueen asukkaita on tuettu perustamalla osuuskuntia, joihin liittyneet saavat tukea pienyrittäjyyden alkuaskeleisiin. Kirkon Ulkomaanavun alueellisena kumppanina toimivassa Sahakarya-järjestössä nähtiin, että alueen toimeentulomahdollisuuksia voidaan kehittää, mutta alkuun pääseminen ilman tukea on lähes mahdotonta.

Osuuskunta antaa jäsenilleen koulutusta ammattiin sekä myöntää avustuksia ja matalakorkoista lainaa perustarvikkeisiin ja muihin työpaikan perustamiskustannuksiin.

Osuuskunnat tukevat kolmenlaista pienyrittäjyyttä: vihannesviljelyä pienkasvihuoneineen, bambusta valmistettavien tuotteiden punontaa sekä vihannessäilykkeiden tekemistä.

Ruohonjuuritason onnistumiskokemukset ovat suuria. Osuuskunnan antama starttikoulutus ja alkuvaiheen tuki oman pienen liiketoiminnan aloittamiseen ovat tuoneet perheille tuiki tarpeellisia lisätuloja, ja perheiden tilanne on silminnähden kohentunut. Tähän mennessä alueen kolmeen osuuskuntaan on liittynyt 1 010 jäsentä. Heistä yli 60 prosenttia on naisia, joiden asema perinteisesti on alisteinen.

Artikkeli Yrittäjyys mullisti Suka Mayan elämän julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Isoäiti on kasvattanut minut ja hän on minulle kuin äiti. Oma perheeni ei kohdellut minua hyvin, Betty kertoo.

Isoäidin maja on kallellaan, melkein romahtamispisteessä, mutta Betty yrittää parhaansa.

Aamuisin hän pesee pojan ja auttaa isoäitiä aamutoimissa. Jos heillä on jotain syötävää, Betty valmistaa pienen aterian ennen kouluunlähtöä.

– Oma äitini pitää joskus huolta pojastani, kun olen koulussa, mutta Brightonkin on niin kiintynyt isoäitiin, että on mielellään hänen kanssaan.

Isoäidin jalat eivät enää kanna, mutta lähistöllä asuvat serkut auttavat päivisin isoäitiä pojan hoidossa.

– Koulun lomilla teen niin paljon töitä kuin mahdollista, jotta pystyisin huolehtimaan perheestäni. Kouluaikoina se on vaikeampaa. Jos meillä ei ole mitään, yritän iltaisinkin löytää jotain pientä työtä. Pesen vaatteita tai kokkaan muille ihmisille ja saan siitä vähän rahaa.

Suurempaa hellyyttä on vaikea kuvitella.

Isoäiti Namoe Jalinga kuvailee Bettyä hyvin huolehtivaiseksi. Kun kuuma hiekka polttaa isoäidin jalkaa, Betty laittaa oman sandaalinsa isoäidin jalan alle. Kun isoäitiä väsyttää, tyttö nostaa hänet käsivarsilleen, auttaa lepäämään ja tarjoaa vettä. Hän puhuu selkeästi ja kovemmalla äänellä, jotta isoäiti kuulisi paremmin. Suurempaa hellyyttä on vaikea kuvitella.

Betty meni alueen paimentolaisperinteiden mukaisesti hyvin varhain naimisiin. Mies ei kohdellut häntä hyvin ja Betty palasi isoäitinsä luokse.

– Kun sain lapsen, luulin olevani aikuinen. Nykyisen kouluni opettajat suostuttelivat minut kuitenkin palaamaan takaisin kouluun, Betty kertoo.

Betty on peruskoulun viidennellä luokalla.

– Opettajat sanoivat, ettei iällä ole mitään merkitystä. Pääasia, että palaat kouluun ja keskityt oppimaan.

Niin Betty on yrittänyt tehdä. Eniten hän pitää matematiikasta ja tehokkaana opiskelijana ennättää useimmiten tehdä läksyt jo koulupäivän aikana pidemmillä tauoilla.

– Koulussa koen kahdenkeskiset keskustelut naisopettajien kanssa kaikkein tärkeimmiksi. He kannustavat minua yrittämään parhaani ja jatkamaan koulunkäyntiä, jotta voisin saavuttaa unelmani. Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä opettajana, Betty haaveilee.

Tulevaisuus näyttää toivottomalta ja oma merkitys maailmassa on usvan peitossa, kun koulunkäynti keskeytyy.

Tämänvuotisella Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Maailman pahimmilla katastrofialueilla monet lapset ja nuoret ovat menettäneet lähes kaiken tutun ja turvallisen, kun he ovat joutuneet pakenemaan luonnonkatastrofeja ja konflikteja.

Tulevaisuus näyttää toivottomalta ja oma merkitys maailmassa on usvan peitossa, kun koulunkäynti keskeytyy.

Koulutus on tärkeää yhteiskunnalliselle kehitykselle ja eriarvoisuuden vähentämiselle. Etenkin hauraissa maissa ja katastrofitilanteissa koulutus luo uskoa tulevaisuuteen ja tuo vakautta arkeen.

Suomessa köyhien lasten määrä on kasvussa. Tuoreimpien, vuoden 2016 tulonjakotilastojen mukaan 10 prosenttia lapsista kuului pienituloiseen kotitalouteen. Samalla vähävaraisten lapsiperheiden asema on heikentynyt esimerkiksi sosiaalietuuksien leikkausten ja jäädytysten vuoksi.

Monien nuorten kohdalla unelmien ammatti on vaarassa jäädä haaveeksi, jos perheellä ei ole varaa maksaa opinnoista aiheutuvia kustannuksia, kuten tietokonetta, oppikirjoja tai ammatillisissa opinnoissa tarvittavia välineitä.

Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 3.2.

Suomessa varoilla tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa. 

Maailman katastrofialueilla keräyksen tuotolla tuetaan laadukasta koulutusta lapsille ja nuorille. 

Jyväskylän seurakunnan osuus – 20 prosenttia tuotosta – lahjoitetaan Jyväskylän kristillisen opiston säätiölle. Varoilla tuetaan opiston vapaan sivistystyön linjan alle 25-vuotiaita opiskelijoita, joilla on taloudellisia vaikeuksia.

Artikkeli Unelmien ammatti voi jäädä haaveeksi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nuo ja monet muut asiat koki omakohtaisesti Kuusankosken seurakunnan diakoniatyöntekijä Sirkku Nivala, joka vieraili Kirkon Ulkomaanavun (KUA) 10 henkilön ryhmän mukana Nepalissa. Keräyspäällikkönä Yhteisvastuukeräyksessä useana vuonna toimineelle Nivalalle matka oli täyttymys niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti. – Nyt olen omin silmin nähnyt, mitä avun tarve oikeasti on ja miten apu menee varmasti perille. Samalla sain elämään oikeat mittasuhteet: olemme kaikki samanlaisia ja samanarvoisia, meillä jokaisella on oma elämämme ja omat arvomme.

Nepal koki vuonna 2015 odotettavissa olleen, 60 vuoteen isoimman maanjäristyksen, joka aiheutti humanitaarisen avun tarpeen lähes kolmelle miljoonalle ihmiselle. Yli 500.000 rakennusta vaurioitui ja lähes 300.000 tuhoutui. KUA tukee koulujen jälleenrakentamista alueella, jotta ihmiset pääsevät takaisin kiinni rutiineihin ja saavat arjen rullaamaan. –Vuoden 2016 aikana rakennettiin 346 koululuokkaa. Lisäksi yli 10.000 nuorta sai psykososiaalista tukea. UNICEF on vahvasti mukana koulutarvikkeiden hankinnassa. Myös opettajien koulutusta tuetaan.

Lapset aloittavat koulunkäynnin varhain, jo 3-4 vuoden iässä, jokaiselle lapselle tarjotaan mahdollisuus koulunkäyntiin. Opetus on pitkälti ulkolukua ja toistoa, oppiaineet ovat tavanomaisia, opetuskielenä yli 100 kielen ja 59 etnisen ryhmän maassa toimivat nepal ja englanti. Luokkakoot ovat isoja, on ala- ja yläkouluja sekä yhtenäiskouluja, erityisesti kylissä. – Koulut ja luokat ovat alkeellisesti varustettuja. Koulumatkat sujuvat yleensä jalan, myös opettajilla, tunnin matka suuntaansa on hyvin yleinen.

Kastijärjestelmää Nepalissa ei enää ole, ainakaan virallisesti, käytännössä se silti toimii. Koulupuvut ovat kaikille pakolliset, kastittomilla niihin ei kuitenkaan ole varaa ja Nivala näki monia surullisia kohtaloita likaisten ja kengättömien lasten muodossa. – Köyhyys tuli suoraan silmille. Miksi maailma on niin eriarvoinen, miten voin auttaa. Äiti Teresan sanoin: kun autat yhtä ja teet yhden asian, se riittää.

Kaiken tekeminen käsillä on Nepalissa yhtä yleistä. Maanviljelys on pääelinkeino (65 %), valtauskontona on hindulaisuus (78 %). Nivala korostaa, että KUA on täysin humanitaarinen avustusjärjestö, joka ei tee lähetystyötä.

Halu muuttaa muualle, lähinnä Amerikkaan, on Nepalissa monen mielessä. Tämä heijastuu myös bruttokansantuotteeseen; siitä 30 prosenttia tulee maasta pois muuttaneilta. Tyypillisellä kehitysmaalla ei ole rikkauksia, demokraattista valtiota johtaa naispresidentti. – Koin Nepalin turvallisena maana, missä ihmiset olivat ystävällisiä ja tyytyväisiä elämäänsä ilman tietoa paremmasta. Lähimmäisen rakkaudessa ja yhteisöllisyydessä meillä on paljon opittavaa. Se harmitti, kun uskomattoman kauniin maan on annettu saastua niin pahasti.

Nivala viittaa alhaiseen sivistyskulttuuriin, missä roskat ja jätteet lojuvat usein niillä sijoillaan. Toive kansakuntana kehittymisestä on kuitenkin viriämässä, siitä menee osin kiitos Naisten Pankille.

Artikkeli Nepalin koululaiset kylvävät paremman huomisen siementä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.