Mitä ajattelet, kun menet jääkylmään veteen?
En mitään. Ajatukset häviävät ja rauhoitun. Aistin luonnon ja sen äänet ympärilläni.

Kuinka kauan uit kerralla?
Uimakauden alussa kastaudun vain 10–15 sekuntia, mutta uintiaika pitenee kauden mittaan olotilani mukaan. En päätä sitä etukäteen. Joskus uin pidemmän matkan, joskus pidän tikkaista kiinni ja kellun. En ole mitannut aikaa, mutta arvelen, että yleensä olen vedessä vähintään reilun minuutin.

Miten innostuit avantouinnista?
Aloitin seitsemän vuotta sitten, kun halusin testata, auttaisiko avantouinti sairastamaani fibromyalgiaan. Facebookin vertaistukiryhmässä monet kertoivat saaneensa apua kylmäuinnista, ja päätin kokeilla yhden talven ajan. Kipulääkkeiden käyttö vähenikin talven aikana ja aloin nukkua paremmin.

Miltä tuntuu uinnin jälkeen?
Vedestä noustessa tuntuu kuin kehon läpi kulkisi lämmin aalto. Se on jännä juttu, tuntuu lämpimältä, vaikka tuulisi kylmästi. Olotilani uinnin jälkeen riippuu siitä, mitä teen seuraavaksi. Jos käyn uimassa ennen töitä, tunnen oloni energiseksi töissä. Jos taas käyn uimassa töiden jälkeen, rentoudun kotisohvalla. Siitä alkaa ikään kuin uusi päivä: on aika ennen pulahdusta ja aika sen jälkeen. Hermostoni rauhoittuu selvästi.

Missä harrastat?
Palokassa Ollilan rannassa Jyväskylän avantouintiseuran paikassa. Siellä on lämmin lukollinen pukukoppi, jossa seuran jäsenet voivat vaihtaa vaatteet. Olen yksi Ollilan pukukopin vastaavista. Samalla kun käyn uimassa, katson, että paikka on siisti.

Kuinka usein ja mihin aikaan päivästä uit?
Pyrin käymään neljä kertaa viikossa. Olen vuorotyössä, joten ajankohta vaihtelee. Aika usein käyn uimassa illalla.

Harrastatko yksin vai yhdessä?
Pyrin siihen, että joku on mukana. Yksin uimista ei suositella. Useimmiten Ollilassa on muitakin uimareita paikalla. Enemmistö uimareista on varttuneempaa väkeä, mutta harrastus näyttää kiinnostavan myös nuorempia yhä enemmän.

Milloin aloitat ja lopetat avantouintikauden?
Tänä syksynä aloitin syyskuun puolivälin aikaan, ja keväällä uin niin pitkään kuin tuntuu hyvältä, joskus toukokuun lopulle asti. Lopetan, kun vesi tuntuu liian lämpimältä. En tykkää uida lämpimässä vedessä. Viime kesänä tosin kävin muutaman kerran pienen lapseni kanssa rannalla ja kastauduin siinä samalla.

Artikkeli Avanto haukkaa ajatukset julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Miksi liikuntaharrastus usein lopahtaa?
Elämä on usein kiireistä, on stressiä, pitkiä koulu- ja työpäiviä. Liikunnasta on silloin helppo laistaa, ja se on ihan ymmärrettävää. Tiedonpuute on harvoin este liikunnalliselle elämäntavalle. Suurin kynnys on siinä, miten muuttaa liikunnan harrastaminen aktiiviseksi, säännölliseksi tavaksi.
 
Mitä kannattaa tehdä, jos huomaa keksivänsä syitä, että ei tarvitsisikaan lähteä lenkille?
Selkeät tavoitteet on tehokas keino edistää liikkumista, esimerkiksi päättämällä, että tiistaina töiden jälkeen lähden lenkille. Usein kannattaa aloittaa pienin askelin. Liikuntasuoritusten kirjaaminen ylös motivoi ja auttaa seuraamaan omaa liikkumista. Liikunnan harrastamisessa on paljon sellaisia asioita, joista voi pyrkiä tekemään automaattisia, esimerkiksi pakkaamalla jumppakassin jo valmiiksi tai viemällä lenkkarit oven viereen. Tämä auttaa rakentamaan tottumusta, jonka muodostuessa liikuntaan lähteminen on helpompi toteuttaa.

Mitä jos liikkumiseen on venähtänyt pitkä tauko?
Kannattaa aloittaa riittävän pienin askelin, jotta motivaatio ei lopahda, ja harrastaa sellaista liikuntaa, jota on kiva tehdä.

Olet työskennellyt liikuntapsykologina. Miten liikunta ja psykologia liittyvät yhteen?
Liikuntapsykologian tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan terveyden kannalta riittävästi sekä auttaa kilpaurheilijoita voimaan hyvin ja menestymään kilpailupaineissa. Liikuntapsykologiassa tutkitaan myös fyysisen aktiivisuuden ja psyykkisen hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä.

Millaisia asioita olet tutkinut?
Olen tutkinut muun muassa sitä, kuinka motivoida ihmisiä liikkumaan ja kuinka luoda psyykkisesti turvallisia ja innostavia liikuntaympäristöjä tunne-, vuorovaikutus- ja ryhmätaitoja edistämällä.

Mitä terveysvaikutuksia liikunnasta on?
Paljonkin. Riittävä fyysinen aktiivisuus on tärkeää sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä ja hoitovaiheessa. Liikunta kohentaa myös mielialaa ja kirkastaa ajattelua.

Miten motivoida ihmisiä liikkumaan?
On tärkeää tarjota helposti saavutettavia mahdollisuuksia liikkumiseen. Esimerkiksi Jyväskylän Rantaraitin rakentaminen on ollut valtavan hieno liikuntateko. Jo koulussa tulisi opettaa tavoitteenasettelu-, itsesäätely- ja monia muita liikuntapsykologisia taitoja, jotka auttavat aktiivisena pysymisessä.

Pitääkö liikkumisen olla tavoitteellista?
Liikkuminen on aina jollakin tavalla tavoitteellista. Jos on hyvin istuva elämäntapa, on hyvä asettaa tavoitteeksi vähän aktiivisempi elämä. Kun rutiinit on rakennettu, on tärkeää viedä tavoitteita eteenpäin.

Voiko liikkuminen mennä överiksi?
Kyllä voi, jos liikunta on fyysisesti kuluttavaa ja väsyttävää tai vie niin paljon aikaa, ettei elämässä jää aikaa työlle, opiskelulle, ihmissuhteille tai nukkumiselle. Fyysinen aktiivisuus on yksi kivijalka terveydessä, mutta se ei saa olla ainoa.

Mitä liikunta sinulle merkitsee?
Minulle liikunta on ollut itseilmaisun muoto. Tanssi on ollut rakas harrastukseni, jossa liikunta on tullut vähän kuin sivutuotteena. Kun liikunta on mukavaa, se motivoi.

Artikkeli Tavan syntyminen vaatii toistoa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Toteutukseen pääsimme heti syysloman jälkeen. Lasten vanhemmat olivat onnessaan tiedosta, että kerho muuttuu yhä enemmän liikuntapainotteiseksi, kertoo Anu Hemminki, joka on toiminut jo 17 vuotta lastenohjaajana seurakunnan eri kerhoissa. 

Liikunta on molemmille lastenohjaajille mieluista ja ajatus kerhon toiminnan painottamisesta liikuntaan tuntui luontevalta. Päiväkerho on tähän mennessä Seinäjoen seurakunnan ainoa varsinainen liikuntapäiväkerho. Yleisesti seurakunnan varhaiskasvatuksen toiminnassa liikutaan paljon, ja Seinäjoen seurakuntalla on käytössään Liikkuva seurakunta -toimintamalli. 

Kuukausi kerrallaan eri liikuntamuotoja 

Kolmituntisen kerhoaamun ohjelma on joka kerralla erilainen, mutta sisältää silti tuttuja elementtejä. Säästä riippuen kerho kokoontuu joko ulkona tai sisällä, ja ohjelmaan kuuluu aina leikkejä, eväshetki ja hartaus.  

– Lapset ovat eteviä keksimään itse toimintaa, jonka ympärille syntyy luonnollisesti liikuntaa. Monesti yhdistämme liikuntaan laulun ja sitä kautta rytmin, Anu Hemminki kertoo.  

Kuukausi kerrallaan kerhossa tutustutaan erilaisiin liikuntavälineisiin kuten palloihin ja huiveihin. Niiden avulla harjoitellaan perustaitoja. Lapset pitävät paljon pallon heittämisestä ja kiinniottamisesta. Tasapainoa kehitetään lattialle asetettavien naruratojen avulla. Kerhon liikunnallisuudessa vain mielikuvitus on rajana. 

Hartauksien aiheissa ohjaajat mukailevat kirkkovuoden teemoja ja eri vuodenaikoja. 

– Keväällä kerhossa on kiitetty Taivaan Isää talven jälkeisestä vuodenajasta. Toisinaan hartaus on pidetty ulkona ja rauhallinen hetki on tehty kynttilän ympärille kokoontumalla. Ohjaajat kuuntelevat myös lasten omia toiveita hartausaiheita miettiessään. 

Päiväkerho kokoontuu elokuusta kesäkuuhun saakka  

Liikuntapäiväkerho kokoontuu Niemistön seurakuntakodilla kesäkuun puoliväliin saakka. Kesätauon jälkeen kerho jatkuu jälleen elokuussa. Seurakunnan päiväkerho on tarkoitettu 3–6-vuotiaille lapsille. Lapsi, joka täyttää joulukuun 2022 loppuun mennessä 3 vuotta saa jo aloittaa päiväkerhon.    

Artikkeli Mielikuvitus ruokkii lasten liikuntaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nähtyään, miten sulavasti pariisilaiset parkouraajat liikkuivat paikasta toiseen, hän oivalsi, että se olisi hänenkin juttunsa. Tuntui kuin silmiltä olisi otettu verho pois – jos edessä on este, se ei tarkoita, että se täytyy kiertää. Sen voi ylittää myös muulla tavalla, kuten hyppäämällä, roikkumalla tai tasapainottelemalla.

Pihlaja löysi pian hengenheimolaisia, joiden kanssa hän rupesi parkouraamaan Jyväskylän yliopiston kampuksella, joka tarjosi lajin harrastajille suotuisat puitteet. Joku keksi uuden liikkeen, ja muut ryhtyivät opettelemaan sitä perässä.

Saatuaan opintonsa loppuun vuonna 2007 laji imaisi lupaavan fyysikon mennessään, ja Pihlajasta tuli Suomen ensimmäinen ammattiparkouraaja. Hän perusti Jyväskylään Parkour Akatemian, joka laajeni eri puolille maata. Siitä kasvoi maailman suurin alan opetusorganisaatio, jonka toimipisteissä käy viikoittain noin 3 000 iältään 1–65-vuotiasta harrastajaa treenaamassa parkouria, akrobatiaa ja sirkustaidetta.

Pihlajan fysiikan opinnot eivät menneet hukkaan, sillä luonnonlakien ymmärtämisestä on lajissa hyötyä.

– Tiedän, miksi pääsen seinällä ylemmäksi, kun otan enemmän vauhtia. Mitä enemmän kengän ja seinän välissä on voimaa, sitä enemmän siinä on kitkaa eli sitä paremmin pääsen ylös, kuvaa Pihlaja, joka tunnetaan parkourpiireissä Hämähäkki-Perttuna.

Lajin suurimmat haasteet eivät ole kuitenkaan fyysisiä.

– Ensin pitää oivaltaa, miten joku liike tehdään ja sitten harjoitella sitä niin kauan, että se onnistuu. Parkour on jatkuvaa itsensä kehittämistä, Pihlaja kertoo.

Parkour on hänen mukaansa helppo aloittaa, sillä välineitä ei tarvita, ja sitä voi periaatteessa tehdä missä ja milloin vain. Parkourissa ei kilpailla, ja jokainen harrastaa sitä omalla tasollaan. Pihlaja suosittelee lajin aloittamista ammattilaisen ohjauksessa.

– Ensin harjoitellaan tasapainoilua ja laskeutumista. Seistään matalalla puomilla tai putkella, sitten kävellään sillä. Siitä edetään hyppäämään mahdollisimman pehmeästi ja äänettömästi. Voimat ja taidot kasvavat pikkuhiljaa, Pihlaja sanoo.

Erillisillä parkour-alueilla voi harjoitella kaikkia lajinomaisia liikkeitä samassa paikassa ja turvallisessa ympäristössä. Parkourissa loukkaantumiset ovat vähäisiä ja liittyvät yleensä ylirasitukseen, ei niinkään liian vaativien liikkeiden tekemiseen.

Parkouria pääsee kokeilemaan myös Jyväskylän Lähetysjuhlilla. Mäki-Matin perhepuistoon rakennetaan tarinallinen parkour-rata, joka sisältää tasapainoilua, kiipeämistä, alittamista ja ylittämistä.

– Katsomme, mitä kiviä, puita ja muita luonnon elementtejä alueella on ja tuomme sinne lisäksi omia välineitä. Ohjaajamme ovat paikalla koko ajan, sanallistavat tarinaa ja opastavat kävijöitä tarvittaessa, valottaa Parkour Akatemian tuottaja Suvi Ekroos.

Parkouria on tarjolla myös Kirkkopäivien ja Lähetysjuhlien yhteisissä avajaisissa perjantaina 17.5. Seminaarinmäen juhlateltassa. Vauhdikkaassa Hand Me Your Hat -esityksessä on luvassa lennokasta parkouria, akrobatiaa ja tilannekomiikkaa.

Touhua ja tarinoita toivosta

Maksutonta ohjelmaa lapsille Kirkkopäivillä ja  Lähetysjuhlilla 18.5. klo 10–15 Mäki-Matin perhepuistossa ja Seminaarinmäellä. 

Parkour Akatemian suunnittelemalla Seikkaile maailmalla -radalla Mäki-Matin perhepuistossa kiivetään Kilimanjaro-vuorelle istuttamaan puita sademetsään. Lisäksi muun muassa tanssiteatteria, muskareita ja Savannilla tömisee -kepparirata.

Artikkeli Sujuvaa siirtymistä ja itsensä kehittämistä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

 Itse ideoimansa pappiskävelyn Tuija Nuutinen veti ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Silloin mukaan lähti yksi kulkija. Tämän vuoden toukokuussa Palomäen valaistua latua kiersi jo 15 kävelijää. Tällä kertaa meitä on lähes kymmenen, kun mukaan laskee koiran, kuvaajan ja toimittajan.
Paavo Pylkkäsen seitsenvuotias airedalenterrieri Stella on innokas lenkkeilijä, hyvä seuralainen, ja ilmeisesti isäntänsä viimeinen koira. – Näin olen päättänyt. Ikä tulee jo vastaan.

Pappiskävely sopinee mainiosti meille suomalaisille, jotka olemme vielä, enimmäkseen, tottuneet liikkumaan luonnossa. Siellä ehkä olemme avoimimmillamme.
Loppukesän luonto on kauneimmillaan. Vastaan tulvahtaa viljantuoksu. Tuollahan ohrapelto jo lainehtiikin meren lailla.
Metsäpolku patistaa vaeltajat jonoon, mutta enimmäkseen kuljetaan Tuija-pastorin toiveesta pareittain, uuteen kanssakulkijaan tutustuen. Mikä mahdollisuus kiehtoviin kertomuksiin ja virvoittaviin keskusteluihin!
Lyhyelläkin polulla ehtii sukeltaa syviin vesiin ja kurkottaa kirkkaisiin taivaisiin.

Lammaskallion uimarannalla kiipeämme kiville kuulemaan seuraavaa sanaa. – Rukoilin vesi- ja kallioteemoja. Tämä tärähti, paljastaa pastori.
Matteuksen evankeliumi 8: 23-27 palauttaa mieliimme Kiira-myrskyn, joka taisi olla vahvimmillaan juuri Iitissä. – Varmasti moni taas tuolloin tajusi, miten pieni on ihminen luonnonvoimien keskellä.
Niin kävi Jeesuksen opetuslapsillekin myrskyn kourissa veneessä.
”Miksi olette niin pelkureita? Eikö teillä vieläkään ole uskoa”, Jeesus nuhteli heitä.
Tuija-pastori muistuttaa kaikkien aika ajoin kamppailevan omissa elämänmyrskyissään, joutuen kysymään itseltään: Miksen jo usko?

Vaihdos metsäpolulta maantien reunaan autoja väistelemään muistuttaa, että elämän varrelle mahtuu monenlaista matkantekoa. Askel on sovitettava kunkin mukaan, ja luotettava perillepääsyyn. – Mehän olemme kuin pyhiinvaellusporukka, pastori huokaisee vaeltajia katsellessaan.
Kävelyvauhti on armollinen. Tahti tosin tihenee, kun sadekuuro taas kerran yllättää kulkijat.

Evästauko pidetään Kirkkojärven Kalmusaaressa, kunnan laavupaikalla, jonne mennään – taas jonossa – pitkospuita pitkin. Nimi juontaa entisajoilta, jolloin saaressa säilytettiin talviaikaan vainajia, eristyksissä kauempana kirkonkylästä.
Nuotion ääressä juttu luistaa lupsakkaasti. Eväät unohtaneellekin on tarjolla kaakaota ja korppua. Hiljaisuus tuntuu hyvältä. Kaukana kavala maailma, me täällä turvassa Isän kämmenellä.

Kouvolan suuntaan lähtijöitä saattelevat Isä meidän ja Herran siunaus.
– Ilman muuta lähtisin uudelleen, vakuuttaa Myllykoskella asuva Pia Redsven.
– Tällainen yhdessä kulkeminen tuntuu hyvältä.

– Maisemat, Tuijan puheet ja vielä hyvä ilmakin. Hieno juttu, Paavo Pylkkänen tiivistää.

Artikkeli Kävelyllä papin kanssa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Viisitoista astetta on meillä pakkasraja. Tietysti, jos on hirveä lumipyry tai vesisade, niin ei silloinkaan kannata lähteä tekemään itseään kipeäksi.

Tammikuussa alkaneet maanantaiset yhteiskävelyt ovat yleensä keränneet mukaan puolenkymmentä yli kuusikymppistä kävelijää.

– Ollaan sovittu, että jos ei pääse mukaan, ei siitä tarvitse ilmoitella. Ei siitä mitään ruksia tule pöytäkirjaan.

Vornasen johdolla ollaan lähdetty kirkolta noin tunnin mittaiselle lenkille, jonka kävelyvauhti mitoitetaan aina hitaimman mukaan. Kuokkalassa riittää runsaasti mukavia reittejä, ja tähän asti on löytynyt aina uutta nähtävää.

– Kevättä ja kesää odotellaan kuin kuuta nousevaa, että päästään rantalenkkiä kiertämään.

Vornanen on harrastanut pienestä pitäen liikuntaa. Eläkeikään mennessä hän on ehtinyt läpikäydä lähes kaikki mahdolliset urheilulajit.
Nyt hän haluaa muutkin mukaan kävelyille, joita hän isännöi vapaaehtoisena.

– Olen pysynyt terveenä, ja niin kauan kuin jalat kantavat, haluan liikkua päivittäin. Raitis ilma ei maksa vielä mitään.

Kuukauden aikana on ehtinyt muodostua jo eräänlainen ydinporukka, joka odottaa aina jo seuraavaa kokoontumista. Teitittely on kielletty, mutta puhua saa aiheesta kuin aiheesta sitäkin enemmän.

– Mitä perheelle kuuluu ja kuka on kellekin lainannut suksisauvat. Mitä maailmalla on tapahtunut ja mitkä lääkkeet voi jättää lenkin jälkeen pois, Vornanen naurahtaa.

Hieman ennen h-hetkeä ovi aukeaa ja Raija Kaalikoski astuu sisään sinisessä anorakissa aurinkolasit silmillään. Tiedon kävelystä hän sai vanhusten virkistyskerhossa ja on kuullut hyvää palautetta yhteiskävelystä. Hän on lähdössä ensimmäistä kertaa mukaan.

– Kun on ollut niin liukasta, en ole kerta kaikkiaan uskaltanut aiemmin lähteä.

Esittelyjen jälkeen on aika lähteä liikkeelle. Tällä kertaa kahdestaan kohti rantaraittia ja Ainolanrantaa.

Idea meni toteutukseen

Martti Vornanen sai syksyllä kirjeen 65-vuotiaille tarkoitettuun kutsutilaisuuteen. Kuokkalan kirkolla järjestetyssä tilaisuudessa esiteltiin vapaaehtoistyötä ja pyydettiin osallistujilta toteuttamiskelpoisia ideoita.

– Minua tämä ulkoilutapahtuma kiinnosti niin kovasti, että vietiin sitten asiaa eteenpäin.

Tammikuussa käynnistyneille yhteiskävelyille voi osallistua kuka tahansa, eikä se vaadi ennakkoilmoittautumista. Joka maanantai ennen lähtöä kokoonnutaan Kuokkalan kirkolle, josta Vornasen johdolla lähdetään klo 11 noin tunnin mittaiselle kävelylenkille.
Kävelyreitit vaihtelevat viikoittain ja niiden aikana tutustutaan Kuokkalan alueen monipuoliseen maastoon.

Artikkeli Raitis ilma ei maksa mitään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Aluksi toimin Minimanissa apulaispäällikkönä ja sen jälkeen neljä vuotta johtajana. Kauppakeskuspäällikön tehtävät Sepässä aloitin lokakuun alussa. Avajaisiin oli aikaa kaksi viikkoa ja myymälöiden rakentaminen ja tavaroiden esille laitto oli juuri kiireisimmillään. Siinä hässäkässä pääsin hyvin kiinni tähän hommaan.

Olen yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoista työni on oikeasti ollut. Vastaan muun muassa markkinoinnista ja sidosryhmäsuhteista. Toimin linkkinä vuokralaisten ja omistajan välillä.

Parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen, ja jo lyhyessä ajassa olen tavannut erittäin paljon hyviä ja mukavia persoonia. Työtehtävät vaihtelevat päivästä toiseen paljon. Pystyn määrittelemään työni sisältöä, tekemisen suuntaa sekä työaikojani aika vapaasti.

Kauppakeskus Seppä on lähtenyt odotusten mukaisesti käyntiin sekä myynnin että kävijöiden suhteen. Olemme hakeneet tiloihin viihtyisyyttä ja olohuonemaisuutta. Sepässä on tarjolla monipuolisia palveluja, ja 50 toimijan joukossa seurakunnan läsnäolo on hyvä lisä. Tulemme varmasti jatkossakin tukemaan toisiamme.

Mielestäni olen saavuttanut tasapainon työn, perheen ja liikuntaharrastusten suhteen. Pyrin pitämään huolta fyysisestä kunnosta käymällä kuntosalilla ja pari kertaa viikossa pelaan salibandya divaritasolla. Perheenäkin liikutaan paljon yhdessä. Illat ja viikonloput pyrin pyhittämään perheelle.

Somen ja kännyköiden sijaan minusta arkiset ihmisten kohtaamiset antavat paljon enemmän. Perinteiset arvot, kuten perhe ja lähimmäisenrakkaus, ovat tärkeitä. Itselläni on hyvä olla silloin kun huomaan, että toisetkin voivat hyvin. Pidetään huolta toisistamme, niin ettei kukaan syrjäytyisi.

Artikkeli Oikea tasapaino on kaiken a ja o julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Uudemmista mahdollisuuksista silmiin pisti vegaaninen haaste. Netissä voi valita kokeilukuukauden, jonka aikana syö kuin vegaani. Kun valitsee vegaanisen tammikuun lisäksi vielä tipattoman tammikuun, niin ei tarvitse ihan koko vuotta uhrata elämäntapamuutokselle. Muutos on jo itsessään vaikea, vielä vaikeampaa on tehdä siitä pysyvä.

Muutaman kerran olen vuoden alussa päättänyt aloittaa säännölliset uimahallikäynnit kolme kertaa viikossa. Puoleen väliin kevättä homma on toiminut vielä hyvin ja kaakelit piirtyneet verkkokalvolle viiden kilometrin viikkovauhdilla. Ei tarvita kuin pari peräkkäistä estettä, jotka katkaisevat rutiinin ja se oli sitten siinä.

Luulen, että en ole aivan yksin tällaisen on/off -kokemukseni kanssa. Hetken kestää innostus, jonka jälkeen elämä päätyy vanhoihin uomiinsa. Ehkä kyse on pohjimmiltaan mukavuudenhalusta.

Muistan kuulleeni pariskunnasta, joka oli pitkään noudattanut terveellistä ruokavaliota. Siihen kuuluivat muun muassa luomuviljat, joita he jauhoivat kotona jyvistä omalla myllyllään. Se oli aika työlästä, kun jyvätkin haettiin sadan kilometrin päästä.

Heidän poikansa oli kerran vierailulla ja kuunteli isänsä monipolvista selontekoa aiheesta ja työvaiheista. Poika tuumasi lopulta isälleen, että ei terveysintoilu välttämättä tuo lisävuosia elämään, mutta saa vuodet varmasti tuntumaan pidemmiltä.

Artikkeli Muutoksen hinta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Juuri noin! Tuollaista räyhäenergiaa tarvitsen! Saikkonen huudahtaa.

Saikkonen ei ole Beatboys-tanssiryhmän harjoituksissa vain irvistelemässä. Hän on etsimässä tanssijoita huhtikuiseen produktioonsa.

Kevään rytmi on Saikkosen kolmas varsinainen nuorisoteos. Hämeenlinnassa esitettyjä Itsenäisyysfantasiaa ja Sibelius-fantasiaa hän ei edes laske nuorisoproduktioiksi, olihan niissä aikuisiakin.

– Joka kerta nuorisotyössä maailmankuvani on päivittynyt. Jotkut nuoret ovat löytäneet näyttämöltä jopa suunnan itselleen. Tanssi voi muuttaa elämän.

Maailman simppelein laji

Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen itsenäistymisestä ja 500 vuotta Martin Lutherin teesien julkaisemisesta. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ja Sibelius Celebrations juhlistavat merkkivuosia Elenia Areenalla huhtikuun lopussa nähtävällä Kevään rytmi -tanssiteoksella.

– Kun on tämä Suomi sata, minulle tuli maaninen idea, että pitää saada sata nuorta miestä tanssimaan. Mutta eihän se ole mahdollista, pikkupaikkakunnalla kannetaan vieläkin sitä taakkaa, että miehet eivät tanssi, Saikkonen sanoo.

Niinpä tanssijoiksi haalitaan nyt sata noin 14–29-vuotiasta nuorta naista ja miestä, mutta tanssitaitoja ei vaadita.

– Näyttämötyössä ei ole mitään kummallista. Tanssiminen on varsinkin helppoa, liikkuu vaan siihen suuntaan kun on sanottu. Se on maailman simppelein laji.

Musiikki pakotti mukaan

Oikeastaan Saikkosen ei ollut enää tarkoitus tehdä töitä puhtaasti koreografina. Viime vuosina hän on keskittynyt enemmän ohjaamiseen, näyttelemiseen sekä työhönsä taitolentäjänä ja lennonopettajana.

– Päälläseisonnan pystyn tekemään, mutta kyykkyyn en pääse. Tanssijanura rikkoi selän ja nivelet, mutta innostun edelleen liian helposti mukaan tanssimaan, Saikkonen kertoo.

Kanttori Heikki Seppänen esitteli Saikkoselle alunperin ajatuksen Igor Stravinskyn säveltämän Keväturhi-baletin tekemisestä nuorisoryhmän kanssa. Idean hän oli saanut Berliinistä.

­–Tällaisesta tilaisuudesta ei voinut kieltäytyä ­­ – sinfoniaorkesterin musat – se on silmittömän hienoa.

Kevään rytmi rakentuu kymmenelle avaintanssijalle, joista kukin johtaa kymmenen hengen tanssijaryhmää. Näin saadaan yhteensä sata tanssijaa.

– Ja enemmänkin saa tulla, se olisi hienoa!

Saikkosen unelmissa mukana olisivat tanssijoiden lisäksi niin jalkapalloilijat ja jääkiekkoilijat kuin urheilua normaalisti karttelevatkin.

– Jos pystyy juoksemaan ja hyppäämään, niin mukaan vaan!

Artikkeli Vielä yhden kerran julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Olen persoonana vanha, henkinen ikäni on varmaan 40 vuotta. Se on auttanut minua tässä työssä, minua ei ole koskaan kyseenalaistettu ikäni puolesta, enkä ole siitä itsekään tehnyt numeroa.

Virossa syntynyt Silvia puhuu myös eestiä, vaikka onkin asunut Hämeenlinnassa suurimman osan elämästään. Silvia on eläväinen ja suorapuheinen. Hän on huomannut, että hänen tapaansa ottaa toiset huomioon hymyllä ja sanoilla pidetään joskus erikoisena kulttuurissamme, jossa mieluummin katsotaan hiukan syrjään ja lähestytään tilanteita etäisyydestä käsin.

– Omasta mielestäni olen kyllä ihan normaali, Silvia nauraa.

Silvia kertoo etsineensä aktiivisesti omaa työtapaansa, työskennellen monipuolisesti personal trainerina eli henkilökohtaisena valmentajana, ryhmäliikunnan ohjaajana sekä liikunta- ja ruokaohjelmien suunnittelijana.

– Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu ravitsemus, liikunta, korvien väli sekä tämän kaiken keskipisteessä kuolematon sielu, Silvia tiivistää.

Hengellisyys on osa Silvian hyvinvointia. Perheen perintönä saatu lapsuuden usko on muuntunut hänen sydämessään aikuiseksi uskoksi.

– Minulla on kuitenkin ollut oma etsikkoaikani. Murrosikäisenä kävin läpi myös häpeää uskovaisesta perheestäni, hän tunnustaa.

– Nyt usko antaa elämääni varmuutta ja merkitystä, aiheen elää täysillä, omalla intohimolla ja energialla.

Viime aikoina Silvia kertoo saaneensa hienoja kokemuksia seurakuntayhteydestä.

– Aikaisemmin en ymmärtänyt ollenkaan seurakuntayhteyden merkitystä, mutta nyt olen mukana ideoimassa seurakunnan nuorten aikuisten toimintaa, hän kertoo.

Aina välillä joku yllättää Silvian kysymyksellä tanssin sopivuudesta kristitylle. Hänen mielestään puheenaihe on aivan turha, sillä tanssi on ihmisen normaalia ilmaisua ja monille perustarve.

– Se tulee Herrasta ja niistä ihmisistä, jotka Hän on luonut. Ihan kaikessa voi myös kysyä, mitä haetaan ja mikä on toiminnan tarkoituksena – se ratkaisee. Ihmiset yhdistävät tosi outoja asioita keskenään.

– Toisaalta elämänkatsomukset ovat niin erilaisia. Ollaan korvat auki, eikä pillastuta turhasta, Silvia toivoo.

Luottamus Jumalaan vapautti

Spontaani ja helposti syttyvä – aikaisemmin Silviaa harmitti tämä puoli omassa temperamentissaan. Innostuminen on valtava voimavara, jolla saa asioita tapahtumaan. Silvia on kuitenkin todennut, että joskus jokin asia tai tilanne, johon hän on heittäytynyt, ei olisi ansainnut hänen energiaansa. Tämä aiheutti hänessä lopulta suurta epävarmuutta, jonka tilalle ikä on tuonut kuitenkin arvostelukykyä ja rohkeutta. Ikuinen kysymys Jumalan tahdosta on hänelle nykyään luottamuksen asia.

– Äiti sanoi minua ennen tuulipääksi. Nykyään hän ei enää huolehdi. Luotan myös itse itseeni, sillä luotan siihen, että Jumala on mukana, mitä hyvänsä oma pääni päättääkään. Osaan laittaa stopin, jos minulle tulee jostakin epämiellyttävä olo, enkä halua olla siinä osana.

Silvia painottaa vastuun ottamista niin omasta kehostaan kuin mielestäänkin, sillä jos näin ei tee, suurimman vahingon kärsii itse. Eikä todellakaan voi sanoa, että näin puhuu vain nuori idealisti, jolle elämä ei ole vielä näyttänyt kynsiään.

Silvian serkku murhattiin kylmäverisesti pari vuotta sitten.

– Itkettää, koskettaa ja satuttaa. Katkeruus kuuluu asiaan, mutta on tultava myös aika rauhan tekemiseen oman sydämensä kanssa, Silvia sanoo.

– Mummini ei ole päässyt irti katkeruudesta ja näen kuinka se häntä kuluttaa. Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä, että tekijä sai liian lyhyen tuomion. Se ei ole kuitenkaan meidän käsissämme. Joidenkin asioiden puolesta kannattaa taistella, mutta kun taistelu on käyty, on hyvä, jos voi irrottaa asiasta. Tämänkin teon tekijä tulee lopulta vastaamaan asiasta Jumalan edessä.

Silvia kertoo viimeisten kahden vuoden olleen kasvun aikaa. Yksi käännekohta on ollut oman arvomaailman itselle näkyväksi tekeminen ja sovittaminen työelämään. Silvia on pohtinut sitä, miten tehdään bisnestä eettisesti. Hän on ottanut ison askeleen ja rakentanut palveluistaan omanlaisensa kokonaisuuden Happy fit -toiminimellään.

– Voin oppia vain tekemällä. Olen sellaisen uuden edessä, mitä kukaan ei voi tehdä minulle valmiiksi.

Tukena Silvialla on ollut miesystävänsä, tuleva puolisonsa. Häitä vietetään kesällä.

– Elämä on aina edessä, tässä ja nyt, sanoo Silvia.

Kuuntele sisintäsi ja kehoasi

Silvia puhuu paljon tasapainosta; että elämän eri kapasiteetit tukisivat toinen toisiaan, eivätkä olisi omissa lokeroissaan. Esimerkiksi liikunta voisi silloin olla luonnollinen olemisen tapa niin arjessa kuin vapaallakin.

– Jos on ajatus, että lomalla ei tehdä mitään ja arkena treenataan, kuvastaa se minusta liikunnan merkitystä velvollisuutena ja suorituksena. Se kun voisi olla normaali elämän ilmentymä, joka pitää yllä hyvää oloa ja terveyttä, mikä taas ruokkii motivaatiota päivittäiseen liikuntaan.

Silvia ei kiellä itseltään tai muilta herkuttelua ja lepäämistä. Itsensä palkitseminen on hänestä hyvä asia, kunhan ei sorru selittelyyn.

– Itselleen lojaalius vie pitkälle. Se ettei valehtele itselleen vaikuttimistaan, vaan ottaa omista teoistaan ja tavoistaan vastuun. On mielen asia, roskaako omaa kehotemppeliä kiireellä, stressillä, huonolla ruokavaliolla, turhilla lääkkeillä tai väkivaltaisilla ajatuksilla ja teoilla.

Entä jos menee överiksi? Pakkomielteinen liikkuminen, kalorien laskeminen ja ulkonäön ylenpalttinen korostaminen on aihe, joka puhuttaa paljon juuri nyt. Silvia myöntää, että liikunnasta ja ravitsemuksesta voi helposti tulla myös stressin aihe.

Yksi hyvä mittari hänen mielestään on pohtia, ketä varten itseään kehittää tai muokkaa. Jos itsetunto perustuu toisten miellyttämiseen ja itsetuntemus puuttuu, ei pysty ajattelemaan itseään kauniina omana itsenään. Silloin tasapaino voi keikahtaa.

– Tärkeintä on kuunnella omaa kehoaan samalla tavalla kuin omia ajatuksiaankin. Oletan, että kehollisen hyvinvoinnin ääni on entistä hiljaisempi. Esimerkiksi tietotekniikka irrottaa ihmistä kehollisuudesta.

– Minusta kysymys on hyvin simppeleistä asioista, jotka tuntuvat kuitenkin olevan hukassa. Ruokavaliossa tärkeintä on tasapaino ja puhtaus. Kunnon kotiruoka toimii oikein hyvin. Ruuan ravintoarvo on kuitenkin köyhtynyt viime vuosikymmenien aikana ja ravintolisät ovat tarpeellisia – mutta ei summanmutikalla ja kassikaupalla.

Silvialle on tärkeää kehittää itseään. Ajankohtaiseksi haasteekseen hän on asettanut lukemisen.

– En ole koskaan ollut lukutoukka. Pyrin etsimään mieluisia kirjoja ja lukemaan päivittäin.

Haastattelun Silvia haluaa päättää ajatukseen kiitollisuudesta, jota hän on opetellut harjoittamaan tietoisesti. Esimerkiksi moitteet ja kritiikinkin voi ottaa vastaan mahdollisuutena kasvaa, jos on valmis katsomaan avoimin mielin eteen asetettuun peiliin.  Omaa asennettaan ja toimintaansa voi joko muuttaa tai vahvistaa riippuen siitä, mitä peilistä näkyy.

– Hyviä asioita voi sallia itselleen pitkin päivää. Ei tarvitse odottaa jotain spesiaalia tilannetta. Aarteita löytää, kun etsii. Tai oikeastaan riittää, että pitää silmät auki, Silvia tuumii.

Voimaa ja rentoutta – tee ainakin nämä!

Silvia vinkkaa kaksi tasapainottavaa ja voimauttavaa liikettä Kotikirkon lukijoille. Tee koko harjoitus 1-3 kertaa kunnes tunnet itsesi energisemmäksi. Työpäivän keskelläkin verenkierto aivoihin tehostuu.

Hyrrä

Ojenna käsivarret sormenpäitä myöten suoriksi sivuille alaviistoon. Paina hartioita alas ja pidä katse suoraan eteenpäin. Pyöritä käsiä vinhasti ympäri kuin piirtäisit sormenpäilläsi pientä ympyrää. Tee liike 20 kertaa molempiin suuntiin.

Puu

Nosta kädet ylös taivasta kohti, käsivarret suorina, mutta rentoina. Sormet ovat suorat. Katso ylöspäin käsien väliin, paina hartiat alas ja ojenna koko vartalo. Vältä kuitenkin selän liiallista taaksetaivutusta. Kun olet saavuttanut hyvältä tuntuvan asennon, hengitä syvään sisään ja ulos kahdeksan kertaa. Tarkista jokaisella ulospuhalluksella, että hartiat ovat alhaalla.

Artikkeli Elämä on aina edessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.