Lapsuusmuistoissa maassa oli jouluisin aina lunta ja taivaalla loisti tuhansien tähtien valaisema tummentunut, avara taivas.

– Erityisen vahva joulun muisto on se, kun kuljimme pimeänä aattona lumen valaisemaa tietä pitkin kylpemään naapurin maalaistalon pihasaunaan, tunnelmoi Viitala.

– Muutoin elimme näitä pyhäpäiviä varsin perinteisin menoin. Kuuntelimme joulurauhan radiosta, söimme jouluaterian ja koristelimme kuusen. Kuusessa paloivat aina elävät kynttilät. Elämä taisi olla ainakin joissain asioissa ekologisempaa kuin nykyään.

Viitaloiden traditioihin kuului myös joulupäivän aamuna kello kuusi tai seitsemän pidetty joulukirkko. Lämmityksestä Vetelin puupyhätössä huolehti tuohon aikaan kamina.

– Voisin sanoa kuten runoilija Viljo Kojo runossaan Taas kaikki kauniit muistot, että ”äidin olkaan nojasin pääni ja tunsin pyhän tunnelman”. Täpötäydessä kirkossa oli harras ja levollinen olotila.

Toinen muistoihin jäänyt tapa oli osallistuminen seurakunnan diakonin mukana joulupakettien jakoon vähävaraisille perheille.

– Isäni oli seurakunnan luottamustehtävissä. Hän lähti kotikäynneille diakonin autokuskiksi ja minä pääsin joskus mukaan.

– Siitä on jäänyt elämään ajatus, että jouluun kuuluu olennaisena osana juuri lähimmäisistä huolehtiminen ja heidän muistamisensa.

Viitalan tie on sittemmin vienyt Vetelistä ja lapsuuden jouluista opiskelujen ja eri työtehtävien kautta Jyväskylän seurakunnan kirkkoherraksi.

Tulevan joulun jälkeen koittava uusi vuosi tuo hänen elämäänsä suuren muutoksen.

Kirkkoherra on suunnitellut pitävänsä lähtösaarnan toukokuussa, helluntaina. Kesälomien jälkeen kalenterissa siintävät virallisesti 1. syyskuuta alkavat eläkepäivät.

Viitala myöntää, että ajatus pappeudesta kävi joskus mielessä jo lapsuuden kirkkokäynneillä. Varsinaisesti teologia alkoi kuitenkin houkutella vasta lukiovuosina.

– Lainasin ahkerasti Vetelin kirjastosta teologista kirjallisuutta, sellaisia opuksia kuten Osmo Tiililän Teinien teologian. Nuorten toiminnassa pidin pieniä puheita.

– Ja kun armeijassa kysyttiin, kuka ha­luaisi pitää iltahartauksia, huomasin oman käteni nousevan, vaikken ollutkaan asiasta täysin varma, Viitala naurahtaa.

Ennen armeijaa hän oli tilannut haku­paperit myös maanmittausinsinöörin opintoihin, mutta päätyi lopulta hakemaan vain ja ainoastaan teologiseen tiedekuntaan Helsinkiin.

– Myös yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat minua ja tein opintojen aikana töitä esimerkiksi kesätoimittajana Keskipohjanmaa-lehdessä. Siirtyminen varsinaiseen työelämään kirkossa askarrutti vielä jonkin verran tuossa vaiheessa.

Ensimmäinen papinpaikka löytyi Hämeen Vilppulasta vuonna 1989. Muutoin Viitalan työura on ollut vahvasti keskisuomalainen. Kierros on vienyt Toivakan sekä entisen Jyväskylän maaseurakunnan Tikkakosken ja Palokan kautta nykyiseen Jyväskylän seurakuntaan.

Työ Suomen suurimman seurakunnan kirkkoherrana on ollut kuormittavaa. Yllättävää kyllä, sitä puolta Viitala ei kuitenkaan millään tavalla korosta.

– Totta on, että kirkkoherran työssä ei ole määriteltyä työaikaa. Töitä on todella paljon. Mutta minulle se on sopinut oikeastaan oikein hyvin. Olen pitänyt siitä, että työ- ja vapaa-aika ovat ikään kuin sisäkkäin tai lomittain.

– Esimerkiksi aiemmin tänään olin vieraana erään yhdistyksen joulujuhlassa, jossa sain laulaa joululauluja ja jutella uusien ihmisten kanssa. Tuollaiset tilanteet ovat minusta hyvin voimaannuttavia. Pidän paljon toisten kanssa toimimisesta.

Viitala väittää oppineensa pitämään jopa pitkistä kokouksista. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että hyvä yöuni ja liikunta ovat raskaan työn vastapainona elintärkeitä.

– Meidän perheessämme on ollut jo parisenkymmentä vuotta koira, jonka ulkoiluttaminen on ollut pääosin minun vastuullani. Tuollaiset hetket ovat tärkeää vastapainoa työlle ja sen tuomalle paineelle.

– Kun kävelen Palokkajärven rantatietä koiran kanssa, jäsentelen usein ajatuksissani työkuvioita ja mietin seuraavaa puhetta tai saarnaa. Tuollaiset hetket ovat tärkeää vastapainoa työlle ja sen tuomalle paineelle.

Tänä jouluna Viitalan ajatuksissa ovat paitsi yhteiskunnan vähäosaiset, myös sodat, joista suomalaisittain näkyvin ja koskettavin on edelleen jatkuva Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Mitä meidän tätä taustaa vasten sitten pitäisi ajatella Luukkaan jouluevankeliumista? Siinähän nähdään enkelien rinnalla taivaallinen sotajoukko ylistämässä Jumalaa sanoen, ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”?

– Haluan ajatella, että tuossa kohdassa tarkoitetaan myös rauhaa kansojen ja ihmisryhmien välillä, joskin usein vasta tulevaisuuden mahdollisuutena, Viitala hahmottelee.

Usko Jumalaan ja Kristuksen armo ovat sellaisen toivon perusta, josta kannattaa pitää kiinni.

– Uskon, että jos rauhaa maailmasta löytyy, se löytyy yleensä sieltä, missä ihmisten sydämet alkavat muuttua. Rauha voidaan kyllä yrittää saada aikaan pakkokeinoin, mutta jouluevankeliumi kertoo, että lopulta vain rakkaus voi tuoda maailmaan lopullisen rauhan ja muutoksen.

Viitala kokee, että Jumalan rakkaus voi muuttaa ihmisiä. Sen avulla rauha voi tehdä murtautumisia yksilöiden ja yhteisöjen elämään.

– Meille kristityille rauha syntyy Betlehemissä jouluna, kapaloituna seimeen. Joulun lapsi Jeesus opetti vartuttuaan kuulijoilleen kaikkein radikaaleinta rauhaa, vihollisenkin rakastamista. Se on innoittanut monia rauhantyöhön. On hyvä huomata, että toisella puolellakin on ihmisiä, joiden kanssa voi tulla toimeen.

– Uskon, että Jeesuksen persoonassa ja elämässä meidän on mahdollista löytää sielunrauha. Ja sitä kautta pieniä alkuja kestävälle rauhalle maailmassa, sanoittaa Viitala joulun perimmäisiä merkityksiä.

Kun katsotaan joulun yli, millaisen perinnön vuodesta 2012 kirkkoherrana toiminut Viitala toivoo jättävänsä seuraajalleen ja samalla koko seurakunnalle?

– Toivon, että seurakunta pysyisi jatkossakin mukana arjen elämässä, osana muuta yhteiskuntaa.

– Olen koettanut luoda mahdollisuuksia sille, ettei seurakunta pääsisi eriytymään muusta elämästä. Että ei oltaisi oma kuppikunta, vaan yhteistyö pelaisi niin kaupunkiin, kuntiin, kouluihin, yliopistoon kuin muihinkin kumppanitahoihin päin.

Viitala myöntää, että kirkon sisäisessä yhtenäisyydessäkin on ollut, ja todennäköisesti tulee olemaankin tulevina vuosina, omia haasteitaan.

– Toivoisin, että jos suinkin mahdollista, eri teologiset ja eettiset painotukset voisivat toimia yhdessä. Että luotettaisiin, että traditiollamme ja Raamatun sanomalla on tälle ajalle ja tuleville vuosille paljon annettavaa, hän sanoo.

– Usko Jumalaan ja Kristuksen armo ovat sellaisen toivon perusta, josta kannattaa pitää kiinni, tiivistää Viitala näkemyksensä.

Entä mikä yksittäinen, hauska tilanne tai tapahtuma kirkkoherran vuosien varrelta on jäänyt hänelle aivan erityisesti mieleen? Puhe kääntyy tässäkin kohtaa, kuinkas muutoin, jouluun.

Viitala kertoo olleensa yhtenä vuonna jakamassa ehtoollista jouluyön messussa, kun hän huomasi yhtäkkiä, että etummaisena jonossa seisoikin joulupukki.

– Ehkä se oli tapa testata jotenkin pappien reaktioita. Mutta hoidin sen ehtoollisen jaon aivan normaalisti, kasvot peruslukemilla.

Jälkeenpäin Viitala on tapauksesta kertoessaan sanonut hersytellen iloitsevansa siitä, että joulupukki on näköjään luterilaisen kirkon jäsen.

Toivon, että seurakunta pysyisi jatkossakin mukana arjen elämässä, osana muuta yhteiskuntaa.

– Ehkäpä hänelle oli aaton menojen jälkeen helpotus, ettei ehtoollispöydässä enää kysellä, kuka on ollut kiltti ja kuka ei.

Artikkeli ”Jumalan rakkaus voi muuttaa ihmisiä” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Olennaista on, että joku on tuonut meidät yhteen.

Keskustelu lainehti vuolaasti. Kirkkoon toivottiin lisää rakkautta ja suvaitsevuutta sekä kriittisiä kannanottoja kirjaimellisesti Raamattuun uskovien lausuntoihin. Seniori-ikäinen mies muisteli, kuinka hänen nuoruudessaan papit pelottelivat synnin rangaistuksilla. Nuorehko mies kertoi pappis­ystävästään, joka ei tiedä uskooko, mutta toimii pappina palkan vuoksi.

Pitääkö papin uskoa, pohdittiin. Joku heitti kysymyksen, kattaako pelastus koko luomakunnan eliöineen. Ehdottomasti, vastasi Sadinmaa.

Sadinmaa rohkaisee ihmisiä lähtemään liikkeelle ja luomaan uusia yhteisöjä, kirkkoa hän pitää jo menetettynä. Baarissa hän näki edessään pop-up-seurakunnan.

– Olennaista on, että joku on tuonut meidät yhteen, ääni baaripöydästä kiteytti.

Tanja Niemistä kosketti esityksen videopätkä, jossa oli välähdyksiä maailman kriiseistä ja sodista.

– Tuli jopa vähän syyllinen olo, että pitäisi auttaa muita enemmän. Meillä on asiat niin hyvin verrattuna moneen maahan. Jokainen voi tehdä hyvää ainakin omassa lähipiirissään, Nieminen mietti.

Rakkaus saa aikaan halun tehdä hyvää.

Esityksen viesti rakkaudesta kristinuskon ytimenä resonoi hänen ajattelunsa kanssa.

– Rakkaus saa aikaan halun tehdä hyvää. Jumala on rakkaus ja jos Jumalan päästää sydämeensä, ihminen tekee rakkaudellisia tekoja lähimmäisilleen.

Eija Miettisen mielestä Sadinmaa osasi yhdistää kirkkokritiikin ja tämän päivän yhteiskuntakritiikin hyvin.

– Hän antoi ymmärtää kirkon toiminnan poikkeavan kristinuskon perimmäisistä lähtökohdista ja tämä näkökulma tuntui perustellulta ja ansiokkaalta, Miettinen sanoi.

Häntä kosketti esityksen ilmaisu Jumalasta äitinä, ystävänä ja rakastajana. Se tuntui hänestä lempeältä ja paremmalta kuin patriarkaalinen Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Miettinen haluaa ymmärtää Sadinmaan uskon sisältöä.

– Se tuntuu esityksen perusteella sympaattiselta. Kirkonkin pitäisi olla kiinnostunut eri tavoin ajattelevista.

Leena Mursulan mielestä Sadinmaa puhui elämänmakuisesti.

– Kuvittelen, että niin Jeesuskin puhui. Tarvittaisiin enemmän rohkeita ja profeetallisia pappeja. Eikö Jeesuskin ollut radikaali? Sadinmaa on liian radikaali ja joutui lähtemään kirkosta. Kirkon pitäisi sietää enemmän. Se on vieraantunut kansasta.

Mursula aisti esityksessä myös hätää ja surua.

– Dramaattista oli, kun Sadinmaan silmälasit lensivät lattialle, kun hän purki tuskaansa.

Kirkon pitäisi sietää enemmän. Se on vieraantunut kansasta.

Uskonnoista kiinnostunut ja teologiaa opiskellut Mikko Väänänen piti esitystä vaikuttavana ja sen kirkko- ja yhteiskuntakritiikkiä perusteltuna, vaikka esitys hänen mielestään pyörikin ehkä liikaa Sadinmaan persoonan ympärillä.

– Esityksessä korostui armon kuuluminen vain köyhille ja murretuille, mutta ajattelen, että armossa on myös toinen puoli: se kuuluu kaikille. Koskaan ei ole myöhäistä kääntyä.

Liia Raippalinnaa puhutteli viesti siitä, että Jumalan valtakunta voi olla totta tässä ajassa.

– Hyvää ei tarvitse odottaa kuoleman jälkeiseen aikaan asti. Sitä voidaan rakentaa tässä ja nyt. Toinen vahva viesti oli, että ihmisen ei tarvitse miettiä, uskooko hän oikealla tavalla ollakseen kristitty.

Tanja Nieminen ei usko, että on olemassa yhtä oikeaa oppia.

– Jokainen – myös fundamentalisti – tulkitsee Raamattua. Klassisessa kristinuskossa korostuu liikaa lakihenkisyys ja välillä tulee mieleen, ovatko Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat uskoneet armon todeksi omalla kohdallaan.

Nieminen uskoo, että kirkko tulee muuttumaan rakkaudellisempaan suuntaan. Kirkon sisään pitää hänestä mahtua erilaisia ihmisiä ja uskon tulkintoja. Kaikkien ei hänen mielestään tarvitse harrastaa joogaa tai osallistua Pride-messuihin, mutta niille on oltava tilaa.

Nieminen kuvaa itseään semiaktiiviksi seurakuntalaiseksi. Hänellä on kummilapsia ja iltarukous kuuluu ohjelmaan. Hän on myös ollut mukana järjestämässä seurakunnassa iltahartautta, jossa rakkaudellinen sanoma sai tilaa.

Lauri Raippalinna ajattelee Niemisen kanssa kirkosta samansuuntaisesti.

– Kaikkiin ihmisiin pitäisi suhtautua kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. Kirkossa on katto korkealla ja seinät leveällä, mutta tasa-arvo ei silti aina toteudu. Tasa-arvokysymys tuli esityksessä vahvasti esiin.

Liia Raippalinnan mielestä hienointa oli keskustelu esityksen jälkeen.

– Siinä tuli esiin monenlaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Joukossa oli ateistejakin, toiset taas etsivät omaa tapaansa elää kristittynä.

Liia Raippalinnalle Sadinmaan ajatukset ovat tuttuja. Hän toivoo, että rakentava keskustelu eri tavoin ajattelevien ja uskovien kanssa jatkuu Jyväskylässä.

– Olisi kiinnostavaa seurata dia­logia perinteistä kristinuskon tulkintaa kannattavan ja sitä haastavan Sadinmaan kaltaisen ajattelijan välillä.

Artikkeli Pyörremyrsky tuli baariin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kiirettä ja uuden opettelua; sitä ovat Leinon ensimmäiset työkuukaudet sisältäneet. 16 henkilöä käsittävä tiivis työyhteisö tarkoittaa Leinolle lähes yhtä monta alaista, sillä väliporrasta ei organisaatiossa ole. Johtajuudelle ja vastuun ottamiselle riittää kysyntää. Ja myös haastetta, sillä Leino ei ole ollut koskaan johtaja.
– Oppia johtajuuteen sain toki vahvalta äidiltäni. Uutta on ollut myös se, kuinka paljon sanani painaa. Minulta odotetaan ja kysytään kannanottoja, ja minun pitää tehdä päätöksiä.

Kouvolan seurakuntayhtymässä menossa oleva selvitystyö seurakuntien mahdollisesta yhdistymisestä työllistää myös Leinoa kokousten ja kannanottojen muodossa. Seurakuntien tunnetusti jähmeä byrokratia ainakin lieventyy Leinon mielessä yhden seurakunnan mallissa.
– Minusta se tuntuu järkevimmältä myös talouden näkökulmasta. Henkinen tarve säilyy ja toiminnot pysyvät sekä tiivistyvät samalla.

JOULUN perinteistä Leino nostaa ensimmäiseksi Jeesuksen. Ei olisi joulua ilman häntä. Kaikkivaltias halusi tulla ihmiseksi opetellen kävelemään, puhumaan ja kohtaamaan meitä sekä pelastamaan ja vapahtamaan meidät. Joulun merkitys tulee tästä syvällisestä sanomasta.
– Jeesukseen on helppo uskoa, hän on ollut ihminen. Se, jos mikä antaa vankan maaperän omienkin jalkojeni alle ja kutsuu seuraamaan häntä.
Kauneimmat joululaulut, jotka soivat kaikilla Valkealan kylillä, on niin ikään kiinteä osa joulua. Aivan kuten joulunajan jumalanpalvelukset, joiden tunnelmaan pääsee mukaan myös Tirvan ja Tuohikotin kirkoissa. Valkealan kirkko on jouluaattona auki hiljentymistä ja kohtaamista varten. Kirkon ympäristössä on silloin myös itsenäisesti tehtäviä jouluisia mietiskelyrasteja.

VAPAA-AJALLA Leino vetää itse kudotun villapaidan päälle. Kutominen on mielekästä tekemistä. Hän opetteli jalon taidon vasta kaksi vuotta sitten. Liikunnasta pitää saada myös nauttia; aamujumppaa, lenkkeilyä, hiihtoa, lentopalloa.
– Olemme viettäneet joulua kotimaan laskettelukeskuksissa lasketellen ja hiihtäen sekä ulkomailla muutaman kerran. Ruoat, ohjelma ja lahjat ovat niissäkin jossain hetkessä läsnä.

Hienot joulumuistot Pohjanmaalta tuovat Leinon mieleen suvun yhteiset kokoontumiset joulun viettoon. Tuota henkistä perimää hän ylläpitää nyt Kymenlaaksossa, perheyhteys täyttyy ainakin kerran jossakin kohtaa joulunaikaa. Leinon kolmihenkisen ydinperheen voi tavata hyvin muuallakin.

Leino tunnistaa jouluun yleisesti liittyvän paineen: pitäisi siivota, pitäisi laittaa ruokaa, pitäisi sitä ja tätä. Kun vuoden arki sisältää jo paljon erilaista tekemistä nopeassakin tempossa, irtioton siitä ymmärtää.
– Joulusta nauttiminen erilaisessa ympäristössä on vastapainoa hektiselle työlle, jota minä ja puolisoni teemme.

Vahva nuorisotyö on yksi keino, jolla seurakunta tekee itseään tunnetuksi nuorille. Leinon mukaan he haluavat olla vahvasti läsnä nuorten elämässä ja laittavat persoonaa peliin sanoman levittämisessä. Jouluun liittyen Leino on havainnut nuorissa tietyn seikan.
– Nuoretkin kaipaavat perinteitä juuri jouluna, jostakin syystä.

Artikkeli Kirkkoherrana läheisesti osana yhteisöä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Aaltojen liplatus muodostaa yhdessä linnunlaulun kanssa luonnon tervehdyksen, joka rikastuttaa sisäistä maailmaani. Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni, Auranen kuvailee.

Alajärven koti ja kirkkoherran työ paikkakunnan seurakunnassa ovat nyt jääneet hienoksi luvuksi elämän kirjaan. Kodin muuttokuorma siirtyi heinäkuun puolivälissä Seinäjoelle, jossa Ari Auranen on aloittanut työnsä Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana syyskuussa. Seurakunnan edellinen kirkkoherra Jukka Salo jäi tehtävästään eläkkeelle maaliskuussa 2023.

Piispa Huovinen vihki papiksi

Ari Auranen syntyi ja varttui Vaasassa, jossa Vaasan suomalaisesta seurakunnasta muodostui rippikouluiässä merkittävä tekijä hengellisessä kasvussa. Auranen ja moni hänen aikalaisista ystävistään hakeutuivat Helsingin yliopistoon teologiaa opiskelemaan. 

Papiksi hän valmistui vuonna 1991. Ensimmäinen virka toi miehen Vimpelin seurakuntaan, jonne Lapuan hiippakunnan silloinen piispa Yrjö Sariola rekrytoi vastavalmistuneita pappeja. 

– Kuulin Pohjanmaan kutsun vahvana. Olin hyvin kiinnostunut palaamaan tuttuun hiippakuntaan Etelä-Pohjanmaalle. 

Papiksi Aurasen vihki piispa Eero Huovinen Helsingin Tuomiokirkossa. Järjestely oli poikkeuksellinen ja hetkestä muodostui merkittävä Auraselle koko papinuraa ajatellen. 

– Huovinen on luterilaisen teologian puhuja ja syvä ajattelija, joka on vaikuttanut minuun ja tuonut aineksia omaan teologiseen ajatteluuni, hän kertoo.

Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni.

Vuosien aikana Auranen toimi kirkkoherrana Töysän, Lappajärven ja Alajärven seurakunnissa. Lisäksi hän toiminut viime vuosina Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina ja rovastikunta-alueensa, joka muodostuu seitsemän seurakunnan alueesta, lääninrovastina.

Työnsä ohella hän on väitellyt kaksi kertaa tohtoriksi. Ensimmäisen kerran vuonna 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan Suomen ja Skandinavian historia sekä toisen kerran vuonna 2015 Itä-Suomen yliopistosta pääaineenaan kirkkohistoria. 

Kaupunki, jossa on helppo hengittää

Viimeisen 20 vuoden aikana Seinäjoki on muodostunut keskeiseksi paikaksi Auraselle.

– Puolisoni kanssa olen viettänyt aikaa Seinäjoella viikonloppuisin ja vapaa-ajalla. Matka Alajärveltä Seinäjoelle on aina ollut meille lyhyt, Auranen kertoo.

Seinäjokea hän pitää maakuntakeskuksena, jossa on kulttuurisesti helppo hengittää. 

– Täällä eteläpohjalaisuus sävyttyy eri puolilta maakuntaa tulleista ihmisistä, joista pohjalainen identiteetti on hyvin tunnistettavissa. Asioista puhutaan suoraan ja rehellisesti. Se näkyy myös sitoutumisessa, niin ihmissuhteissa kuin monissa vastuissakin. Pohjalaisessa kontekstissa koen olevani omieni joukossa. 

Seinäjoen merkittävyyttä lisää toinen Aurasen jo aikuisista lapsista, tytär, joka asuu perheineen kaupungissa. Aurasesta puolisonsa kanssa tuli isovanhempia vuonna 2021 ja toistamiseen kesällä 2023.

– Isovanhemmuus on minulle tärkeä tehtävä, johon olen halunnut heittäytyä mukaan lapsen ehdoilla yhteisistä leikeistä nauttien.   

Ari Auranen

Työskentelen Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana. Tätä ennen olin kirkkoherrana Alajärven seurakunnassa.
Asun Seinäjoella, jonne muutimme heinäkuussa. Meidät on vastaanotettu täällä hyvin. Tutustumme mieluusti uusiin ihmisiin.
Vapaa-aikana liikun mielelläni. Harrastamme puolisoni kanssa yhteisiä kävelyjä useita kertoja viikossa. Myös pesäpallolajin seuraaminen on mieluista puuhaa.
Tärkeää pappeudessani on se, etten irtaantuisi ihmisten arkisista kysymyksistä. On tärkeää tulla ja kulkea ihmisten rinnalla. Kirkossa olen mielelläni mukana diakonisessa toiminnassa.   

Arin polku

• 1966 Ari syntyy ja varttuu Vaasassa. 
• 1985 ylioppilaaksi Vaasassa. Armeijaan Oulun Hiukkavaaraan, jossa varusmiespalveluksen loppuvaiheessa koulutus varusmiespapiksi. 
• 1989 avioituminen.
• 1991 valmistuminen papiksi Helsingin yliopistosta. Papiksi Vimpelin seurakuntaan. Pappisvihkimyksen toimitti Helsingissä piispa Eero Huovinen. 
• 1992 ja 1994 lasten syntymät. 
• 2002–2013 papin työ Alajärven seurakunnassa ja sittemmin vt. kirkkoherrana Töysän seurakunnassa, joka myöhemmin liitettiin osaksi Alavuden seurakuntaa. 
• 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistossa.
• 2015 teologian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa, lääninrovastina Järvi-Pohjanmaan rovastikunnassa ja myöhemmin tuomiorovastikunnassa.
• 2019 ja 2022 kolmivuotiskausi Lapuan hiippakunnan pappisasessorina.
• 2013–2023 kirkkoherrana ensin Lappajärven seurakunnassa ja sitten Alajärven seurakunnassa. 
• 2023 syyskuun alusta alkaen uusi työ Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2023.

Artikkeli Etelä-Pohjanmaalla olen omieni joukossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kirkkoherran valinnan tekee Seinäjoen seurakunnan kirkkovaltuusto kokouksessaan 17. toukokuuta. Uusi kirkkoherra aloittaa tehtävässään syyskuun 2023 alussa, hakuprosessin ajan kirkkoherran virkaa hoitaa sijaisena alueseurakunnan entinen johtava kappalainen Liisa Rantala.

Suomen toiseksi suurin seurakunta

Kirkkoherra voidaan valita joko välittömällä tai välillisellä vaalilla. Välittömässä vaalissa äänioikeutettuja ovat 18 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet, välillisessä vaalissa kirkkovaltuuston jäsenet. 

Seinäjoen seurakunnan kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 26. tammikuuta esittää kirkkovaltuustolle, että se pyytää Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulilta kirkkoherran virkaa täytettäväksi välillisellä vaalilla.

– Tuomiokapituli julisti Seinäjoen seurakunnan kirkkoherran viran haettavaksi kokouksessaan 22. helmikuuta, kertoo lakimiesasessori Tuomas Hemminki.

Seinäjoen seurakunta on kooltaan suuri, Suomen toiseksi suurin seurakunta. Seurakunnassa on yli 51 000 jäsentä ja 200 työntekijää, suuri alueseurakunta sekä kolme kappeliseurakuntaa. Seurakunnan koko tuo mukanaan sen, että kirkkoherran työssä painottuvat erityisesti hallinto, johtaminen ja esihenkilötyö.

– Kirkkoneuvoston näkemyksen mukaan välillisessä vaalissa on mahdollisuus tarkemmin tarkastella hakijoiden kokemusta, osaamista ja soveltuvuutta edellä mainitun kaltaiseen tehtävään, toteaa kirkkoneuvoston puheenjohtaja, vt. kirkkoherra Liisa Rantala.

Seurakuntalaiset ovat päässeet tutustumaan hakijoihin seuroissa Nurmon kirkossa 12. huhtikuuta ja vaalipaneelissa Lakeuden Ristissä 18. huhtikuuta. Hakijoiden esittelyt on julkaistu Seinäjoen seurakunnan verkkosivuilla, jossa voi seurata valinnan etenemistä.

Kirkkoherran kriteerejä

Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on 5. huhtikuuta antanut välillistä vaalia varten Seinäjoen seurakunnalle kirkkoherran virkaa hakeneista lausunnon, jossa se on todennut kaikki hakijat kelpoisiksi virkaan.

Kirkkoherran virkaa hakevan tulee olla pastoraalitutkinnon ja seurakuntatyön johtamisen tutkinnon suorittanut pappi. Kirkkoneuvosto kirjasi esitykseensä kirkkovaltuustolle, että Seinäjoen seurakunnan kirkkoherran virkaa hakevilla tulee olla monipuolisen seurakunta- ja esihenkilötyön lisäksi kokemusta hyvästä hallinnosta ja laajojen kokonaisuuksien johtamisesta.

– Meille on tärkeää, että kirkkoherra pitää esillä Jumalan sanaa rohkeasti ja monikanavaisesti, sanoo Liisa Rantala.

Lisäksi edellytetään muun muassa yhteistyökykyä ja halua toimia koko seurakunnan parhaaksi yhdessä työntekijöiden, luottamushenkilöiden, seurakuntalaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Seuraa valinnan etenemistä: seinajoenseurakunta.fi/kirkkoherran-vaali

Vaikuta! Kirkkovaltuuston jäsenten yhteystiedot: seinajoenseurakunta.fi/kirkkovaltuusto

Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrat

1900–1910 Eevertti K. Koskimies
1910–1951 Emil O. Ojala 
1952–1974 Lauri Knuutila 
1975–1980 Erkki Kuparinen 
1980–1989 Jussi Salo 
1990–2002 Jussi Pelto-Piri 
2002–2012 Tapio Luoma 
2012–2023 Jukka Salo

Kysymykset kirkkoherran virkaan hakeneille

1. Mikä on motivaatiosi hakea suuren seurakunnan kirkkoherraksi, ja mitkä olisivat tärkeimmät tavoitteesi tässä tehtävässä?
2. Millainen olet johtajana?
3. Mitä ajattelet seurakunnan jäsenten roolista ja osallisuudesta seurakunnan toiminnassa ja päätöksenteossa?
4. Miten aiot edistää yhdenvertaisuutta seurakunnassa?
5. Nykyään on tärkeää viestiä monikanavaisesti. Miten pitäisit esillä Jumalan sanaa rohkeasti?
6. Millainen on tulevaisuuden nuorten seurakunta?
7. Mihin suuntaan seurakunnan diakoniatyötä tulisi ohjata?
8. Miten jumalanpalvelus voisi paremmin vastata tämän päivän ihmisten tarpeisiin?
9. Miten pidät yllä omaa työhyvinvointiasi?

Ari Auranen

1. Työtehtäväni kirkkoherranvirassa, nykyisin Alajärven neljän seurakunta-alueen kokonaisuudessa, lääninrovastin tehtävissä sekä pappisasessorina, ovat mahdollistaneet johtamiskokemuksen, mikä innostaa minua toimimaan kirkon parhaaksi. Haluan tarjota osaamiseni hyvämaineisen ja tutussa kaupunki- ja maaseutukontekstissa vaikuttavan Seinäjoen seurakunnan käyttöön. Olen innostunut oppimaan uusia asioita ja kehittymään työssäni. Kirkollinen muutosjohtamisen kulttuuri on tullut minulle tutuksi seurakuntarakenteiden, hallinto- ja organisaatio- sekä strategisten uudistusten toteutuessa viranhoidossani. Haluaisin kiinnittää huomiota koko seurakunnan yhteenkuuluvuuden vahvistamiseen, hallinnollisen johtamisen rakentavaan vuoropuheluun luottamushenkilöstön kanssa, kuten päätöksentekojärjestelmän selkiyttämiseen, resurssien kohdentamiseen ja liikuteltavuuteen sekä strategiseen harkintaan.  

2. Johtamiseeni sisältyvät kirkon perustehtävä- sekä strategialähtöisyyden esillä pitäminen, mikä luo sisällön ja painopistekohtaisen suunnan työlle. Haluan toteuttaa työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa kuuntelemista ja avointa keskustelukulttuuria, johon yhdistyvät visiointi, tavoitteellisuus ja asioihin tarttuminen sekä rohkaisu. Uskallan tehdä vaikeita päätöksiä. Tavoitteenani on luoda positiivinen työympäristö, jossa myös ongelmat ratkaistaan rakentavasti.  

3. Haluan tietoisesti edistää seurakuntalaisten osallisuuden ja osallistamisen kulttuuria, mikä tarkoittaa seurakuntalaisille avoimia ja monipuolisia mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon ja toimintaan, sekä rohkaisua, koulutusta, yhteisöllisyyttä ja työntekijöiden roolia rinnalla kulkemiseen.  

4. Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi haluan edistää kaikkien tasa-arvoista kohtelua ja arvostusta, sekä syrjinnän torjumista, sillä me kaikki olemme ”samalla viivalla” Jumalan edessä. Seurakunta on yhteisö, jonka tulee ottaa vastaan kaikki seurakuntalaiset sellaisina kuin he ovat, jotta he voivat kokea olevansa tervetulleita ja kunnioitettuja.  

5. Kutsumuksestani nousee halu pitää esillä Jumalan sanaa evankeliumilähtöisesti, missä sanoma Kristuksesta on keskiössä, jotta heikoimmaksi itsensä tunteva voisi rohkaistua. Tätä tehtävää toteuttaisin saarnoissa, puheissa, luennoilla, lehti- ja muissa julkaisuissa hyödyntäen digitaalisuutta.  

6. Tulevaisuuden nuorten seurakunta tarjoaa nuorille mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa seurakunnan toimintaan ja päätöksentekoon. Se on mukana sosiaalisessa mediassa sekä hyödyntää toiminnassaan monipuolisesti digitaalisuuden ratkaisuja ja teknologian keinoja. Lisäksi sen erityispiirteisiin kuuluu yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen toteutus nuorten ja aikuisten välillä. Perinteisen toiminnan rinnalla on tärkeätä myös nuorten kielellä toteutuva jumalanpalveluselämä sekä kokoava toiminta yhteistyössä esim. kaupungin ja eri järjestöjen kanssa.  

7. Diakoniatyön eri kohdeikäryhmien kohdalla on tärkeätä toimia yhteistyössä muiden ammattilaisten ja toimijoiden kanssa sekä edistää yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista, kuten erilaisissa vertaisryhmissä, joissa voidaan kohdata toisia. Lisäksi siihen tulee sisältyä seurakuntalaisten mukaan ottaminen erilaisiin avustus- ja palvelutehtäviin.  

8. Näen tärkeänä hengellisen sisällön ja käytännöllisen toimintakulttuurin ymmärrystä. Ensinnäkin jumalanpalveluksen rakenteeseen kuuluvat osat, kuten rukous, virret, Raamattu, rippi, ja ehtoollinen, ansaitsevat tulla löydetyiksi. Toiseksi käytännön lähtökohtina tulisi olla monipuolinen seurakuntalaisten osallistaminen, kunnioituksen ja hyväksynnän ilmapiiri sekä yhteisöllisyyden kokemus.  

9. Lähtökohtanani on kutsumuksesta nouseva tahto toimia kirkon työssä sekä avoin uuden oppimisen asenne, työtehtävien ennakointi ja kalenterointi sekä työn ja vapaan rytmitys että kuntoilu. 

Taneli Hassinen

1. Avaruuden pääkaupungissa on taivaskin avoinna. Seurakunta on ympäristössään vuorovaikutteinen, monin tavoin mediallinen yhteisö. Sanoitamme ja elämme todeksi Jumalan rakkautta ajassa. Olemme myös suolana ja haastamme ihmisiä arvioimaan omia ja yhteisönsä arvoja. Näinhän Jeesuskin teki. Tavoitteeni eivät voi olla vähemmät.

Haluan tuoda pitkän kokemukseni yritysviestinnän ja johtamisen parissa seurakunnan hyväksi. Minut on vihitty papiksi vasta kolmisen vuotta sitten, mutta tunnen kirkon ja sen kehityksen vuosikymmenten ajalta erilaisissa rooleissa.

2. Alue- ja kappeliseurakuntiin perustuva hallintomalli tekee kirkkoherrasta väistämättä eräänlaisen konsernijohtajan, jonka tehtävänä on tukea ja sparrata alueellisia vastuunkantajia sekä koko moniammatillista työyhteisöä tehtävissään. Oma esimerkki on selkein ilmaisu. Resurssit on varmistettava.

Olen sillanrakentaja erilaisten ihmisten välillä. Terapeuttina kuuntelen ja autan ihmisiä ratkaisukeskeisesti eteenpäin. Innostan porukkaa visioimaan ja toteuttamaan. Taustani vuoksi voin myös haastaa arvioimaan tavoitteita ja nykyisten panostusten toimivuutta. Onhan Seinäjoelle valittu taivastelijoita ennenkin.

3. Seurakunta on yhteisöjen verkosto. Erilaisille ihmisille on löydyttävä heille sopivia yhteisöjä ja osallistumisen mahdollisuuksia seurakunnan sateenvarjon alla.

Globaalissa maailmassa ihmiset tarvitsevat vahvan paikallisen yhteisön. Luottamushenkilöiden moninaiselle osaamiselle pitää löytyä yhteisöissä tilaa. Läheisyysperiaate toimii parhaiten, kun päättäjät ovat mukana myös toiminnassa.

4. Kirkkoon ovat kaikki tervetulleita. Kaikkia rakastetaan. Kohtaamme ihmiset heidän omassa todellisuudessaan kirkon evankeliumista käsin. Yhdenvertaisuus ei tarkoita samankaltaisuutta. Erilaisuudelle on oltava tilaa. Sitä on syytä sanoittaa ja osoittaa toiminnalla todeksi.

5. Viestinnän ammattilaisena minusta Seinäjoen seurakunta tuottaa jo nyt hienosti monipuolista sisältöä monikanavaisesti. Seurakunnan ihmisten – työntekijöiden ja seurakuntalaisten – on tärkeä tuottaa ja jakaa kiinnostavia ja ajankohtaisia sisältöjä eri kanavissa.

Pappina olen tehnyt podcast-sarjaa yritysjohtajien kanssa elämästä, arvoista ja uskosta. Jokin tällainen voisi olla minun juttuni myös kirkkoherrana. Meidän pitäisi olla läsnä myös muiden yhteisöjen medioissa.

6. Jokainen sukupolvi tulkitsee Raamatun ilosanomaa aina uudelleen oman aikansa kysymyksiä vasten. Jeesuksen tarjoama merkityksellinen elämä innostaa sukupolvesta toiseen.

Nuoret ovat tulevaisuusorientoituneita ja muun muassa ympäristökysymykset ovat keskeisiä. Niissä seurakunnan on kuunneltava ja tuettava nuoria konkreettisesti.

Mediasukupolven nuoret ovat yhteisöllisiä, joskin yhteydenpitotavat poikkeavat omasta nuoruudestani. Heillä on paljon annettavaa kirkon tapaan olla eri kanavissa.

7. Suorien avustusten lisäksi voitaisiin tarjota ihmisille mahdollisuuksia osallisuuteen. Se vahvistaa ihmisten omaa toimijuutta silloin, kun se on mahdollista. Suomessa on hienoja esimerkkejä syrjäytettyjen nuorten paluusta opiskelija- ja työelämään.

Diakonia luo kristillisille ja muille toimijoille mahdollisuuksia yhteistyöhön. Kukin osallistuu toki omista lähtökohdistaan. Yhdessä tekeminen luo yhteyttä ja tuo vipua resurssien käyttöön.

8. Odotukset messujen suhteen vaihtelevat. Ihmisiä tulee rohkaista yhdessä rakentamaan jumalanpalveluselämää. Me työntekijät tuemme siinä. Itse viihdyn sekä perinteisen mutta elävän liturgian keskellä että rennomman kaavan yhteisömessuissa.

Minna Lainimo

1. Haen kirkkoherraksi, koska minusta löytyy pappina, johtajana ja tulevaisuuteen suuntaavana kehittäjänä sitä, mitä Seinäjoen seurakunta tarvitsee kirkkoherraltaan. Tunnen seurakuntamme ja näen sen vahvan hengellisyyden, toimintaympäristön rikkauden, osaavan tekijäjoukkomme ja kehittymispotentiaalin. Olen kiitollisen ylpeä Suomen toiseksi suurimmasta seurakunnastamme ja haluan sydämestäni toimia sen parhaaksi. Paimenen tehtävä, työyhteisön johtaminen, verkostojen voima ja hyvä hallinto motivoivat minua. Seurakunnalla on yhdessä valmistettu strategia, jonka tavoitteisiin kirkkoherranakin sitoutuisin. 
2. Rohkea, positiivinen, reilu, innostava sekä suunnannäyttäjä ovat sanoja, joilla työntekijäni ovat minua kuvailleet. Johtamisarviointien mukaan olen strateginen, luova ja tulevaisuusorientoitunut johtaja, jolla on kykyä muutosjohtamiseen ja pitkäntähtäimen työskentelyyn. Olen aikaansaava, energinen ja yhteistyökykyinen. Olen kiinnostunut johtamisesta ja suunnannut koulutustani johtamiseen kauppakorkeakoulussa ja kirkon johtamisen erityiskoulutuksessa. 
3. Seurakunta on sen seurakuntalaiset. Kutsu on olla mukana ja palvella omilla lahjoilla, kuten Raamattu rohkaisee. Luottamushenkilöt tekevät hallinnon päätöksiä edustaen seurakuntalaisia. Läpinäkyvä ja keskusteleva hallinto on toimivan seurakunnan edellytys. Kirkkoherran tehtävässä näen osallistavan toimintatavan tärkeänä.
4. Kirkkoherran tulee varmistaa kunnioittavan keskustelun ilmapiiri. Esteettömyys ja saavutettavuus on huomioitava. Seurakunnassa ei sallita kiusaamista eikä syrjintää. Tarvitaan systemaattista työtä ja hereillä oloa, että seurakunta on turvallinen yhteisö jokaiselle. Kristillinen arvopohjamme selkeästi sanoittaa: jokainen on arvokas Luojan luoma yksilö.  
5. Tehtävämme on kertoa Jumalan armosta. Viestintäkanavat tulee valita herkällä korvalla ajassa eläen. Perinteisten lisäksi on somen mahdollisuuksia hyödynnettävä raikkaasti.  Olemme rohkeasti ihmisten rinnalla arjessa ja juhlassa – kohtaamisen kautta viestimme välittyy. Matalan kynnyksen kohtaamispaikat fyysisesti ja mobiilissa sekä hautausmaa- ja toripappitoiminta ovat avauksia tähän suuntaan.
6. Nuorten seurakunta on heidän näköisensä. Kysymykseen osaavat parhaiten vastata he itse. Siksi heitä on kuunneltava ja uskallettava reagoida heidän tarpeisiinsa. Esimerkiksi rippikoulutyö tarjoaa upean kosketuspinnan nuorten elämään. Iloitsen Seinäjoen seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmästä, joka toiminnassa ja hallinnossa on edistämässä tulevaisuuden rakentumista. 
7. Tehtävämme on kohdata, palvella ja puolustaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevia. Diakoniatyössä vapaaehtoisten vastuunkantajien rooli on merkittävä. Mielekkäitä palvelutehtäviä, koulutusta ja iloista yhteisöllisyyttä on entisestään vahvistettava. Diakonialle on iso tarve ympärillämme haastavana aikana ja auttamisen keinojen on oltava moninaiset. Tarvitaan konkreettista apua, ammattitaitoisia tekijöitä, verkostojen yhteistyötä ja yhteiskunnallista keskustelua kirkon äänellä.
8. Kutsussa on voimaa. On oltava tilaa erilaisille ajatuksille, elämäntilanteille ja myös epävarmalle, kyselevälle uskolle. Ehtoollinen, Jumalan sana, rukous ja yhteen kokoontuminen ovat elementtejä, joista jumalanpalvelus rakentuu. Toteutus voi olla muutakin kuin perinteinen. Ihmisten elämänrytmien monimuotoisuus on huomioitava. Monipuolinen musiikki, teemakirkot, verkko ja seurakuntalaisten aktiivinen rooli tuovat uutta. Myös luonto on oiva jumalanpalvelusympäristö.
9. Kun ympärillä voidaan hyvin, edistää se myös omaa työhyvinvointia. On pidettävä huolta laajan tekijäjoukkomme hyvinvoinnista. Armollista asennetta on hyvä viljellä. Luonnossa liikkuminen on minulle tärkeä väylä tuulettaa ajatuksia ja keskustella Jumalan kanssa. Säännöllistä Sanan hoitoa tarvitsee pappikin.   

Sanna-Leena Lavanti

1. Motivaationi hakea Seinäjoen seurakunnan kirkkoherraksi on kutsumus. Iso seurakunta antaa haasteita. Sen kehitykseen, kasvuun ja toimintaan tuon osaamistani ja näkemystäni. Näen tärkeimmiksi tavoitteiksi yhtenäisyyden ja yhteishengen edistämisen, hengellisen kasvun uudistumisen ja toiminnan kehittämisen. Näin voimme vastata seurakuntalaisten tarpeisiin.
2. Olen johtajana valmentaja, päämäärätietoinen, avoin ja rehellinen. Johdan työyhteisöä edestäpäin. Uskon avoimeen viestintään, hyvään yhteistyöhön ja luottamuksen rakentamiseen. Avoimena ja keskustelevana kuuntelen ja arvostan työntekijöiden, luottamushenkilöiden sekä seurakuntalaisten mielipiteitä ja ajatuksia. Johtajana haluan mahdollistaa työntekijöille hyvän työyhteisön.
3. Seurakunta on hengellinen yhteisö, joka koostuu jäsenistään. Heidän osallisuutensa sen toiminnassa on kaiken A ja O. Jokaisen tulee tuntea olevansa tarpeellinen osa seurakuntaa. Ilman seurakuntalaisia seurakuntaa ei ole. Tarvitaan aktiivisia jäseniä, jotka omalla persoonallaan palvelevat Jumalaa ja lähimmäistä.
4. Seurakunnassa tulisi laatia yhdenvertaisuussuunnitelma. Minusta tulisi kehittää tasa-arvoa ajavia rakenteita. Yhdenvertaisuuden edistäminen on tietoisuutta siitä, kuinka erilaiset ihmiset kokevat syrjintää tai epätasa-arvoa. Yhdenvertaisuuden edistämiseksi tulee mahdollistaa osallistuminen koulutuksiin. Vuoropuhelun ja kohtaamisen kautta lisätään ymmärrystä erilaisten ihmisten kanssa. On tärkeää tunnistaa omat ennakkoluulot. Epäasialliseen käytökseen ja syrjintään tulee puuttua heti. Kirkkoherran tulee olla esimerkkinä ja edistää omalla toiminnallaan yhdenvertaisuutta.
5. Olen itse aktiivinen some-käyttäjä (FB, Tiktok, Instagram). Erilaiset keskusteluryhmät ja viestikanavat ovat nyt jo tärkeä osa työtäni. Nykyään on tärkeää Jumalan sanan julistaminen mahdollisimman monikanavaisesti, koska ihmiset saavat tietoa monista eri kanavista. Seinäjoen seurakunnalla isona työyhteisönä on mahdollisuus kehittää tätä työmuotoa edelleen.
6. Tulevaisuudessa nuorten seurakunta on monimuotoisempi. Nuoret ovat tietoisia moninaisuudesta ja arvostavat sitä. Seurakunnan tulisi vastata tarpeeseen luomalla tilaa ja resursseja erilaisille toiminnoille. Teknologialla on suuri rooli nuorille. He ovat kiinnostuneita yhteisöllisyydestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Niinpä meidän tulee antaa tilaa vaikuttaa ja toimia yhteiskunnan hyväksi. Tulevaisuuden nuorten seurakunta voisi olla osa ekumeenista liikettä, joka yhdistäisi erilaisia kristillisiä ryhmiä ja yhteisöjä.
7. Diakoniatyö auttaa ja tukee ihmisiä eri elämäntilanteissa sekä tarjoaa henkistä ja hengellistä tukea. Ennaltaehkäisevää työtä tulisi lisätä. Verkostotyötä yhdessä seurakunnan toimijoiden, yhteisöjen ja viranomaisten kanssa tulisi lisätä. Tällä saadaan aikaan monipuoliset palvelut ja tuet niitä tarvitseville. Diakoniatyöntekijöille tulee mahdollistaa koulutusta ja tukea työhyvinvoinnin edistämiseksi.
8. Jumalanpalvelusten monimuotoisuuden lisääminen on tätä päivää. Se voisi olla erilaisten musiikkityylien, rukousten, saarnojen ja kulttuurien esille tuomista. Kirkolta odotetaan aktiivisuutta ja kannanottamista yhteiskunnallisten asioissa. Jumalanpalveluksissa voisi tuoda esille yhteiskunnallisia kysymyksiä. Jumalanpalveluksen vuorovaikutuksellisuus antaa osallisuuden kokemuksen. Ihmisiä tulisi rohkaista jakamaan omia kokemuksia ja ajatuksia jumalanpalveluksen aikana. Jumalanpalvelus voisi vielä paremmin kohdata ihmisten elämäntilanteet. Striimaus lisää mahdollisuuksia osallistua jumalanpalveluselämään olematta fyysisesti paikan päällä.
9. Tavallinen arki on parasta, hyvä terveellinen ruoka, liikunta ja lepo. Ihmissuhteet ovat minulle tärkeitä. Hengellisen elämän hoitaminen, kuten osallistuminen jumalanpalveluselämään, rukous ja hiljaisuus.

Artikkeli Seinäjoen seurakuntaan uusi kirkkoherra julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kaipasin isää, joka oli työn takia usein poissa kotoa. Työ ajoittui paljon iltoihin ja viikonloppuihin. Ajattelin, etten ikinä ryhtyisi tuohon työhön.

Vaan toisin kävi. Nuortenilloista Seinäjoen seurakunnassa 1970-luvun alussa tuli merkittävä tekijä Salon ammatin valinnalle. Illoissa, joihin Salo osallistui hyvien ystäviensä kanssa, syttyi innostus uskon asioihin. Yhdessä nuoret soittivat myös gospel-yhtyeessä, joka oli siihen aikaan harvinaista. Salo toimi yhtyeen rumpalina.

Vahvasti eteläpohjainen

Teologian opinnot veivät nuoren miehen Helsingin yliopistoon vuonna 1975. Ensimmäiset kolme vuotta hän asui herännäishenkisessä ylioppilaskodissa yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa. Asuinympäristö oli turvallinen ja antoi tukevan jalansijan isossa uudessa kaupungissa. Papiksi Jukka Salo vihittiin vuonna 1981.

– Oli selvää, että palaan Etelä-Pohjanmaalle. Tämä on minun sielunmaisemani ja täällä on sukuni juuret.

Salo tunnistaa itsensä eteläpohjaisten elämäntyylistä, arvoista ja ihmisten tavasta toimia.

– Täällä kun tehdään, niin sitten myös tehdään. Pidän siitä. Jotkut saattavat pitää pohjalaista luonteenlaatua hieman töykeänä, mutta mielestäni se ei ole sitä. Se on suoruutta, jossa asiaan mennään kiertelemättä. Sama pätee ystävyyssuhteissa.

Vahvasti eteläpohjaiseksi Salo tuntee itsensä myös asuinkuntiensa perusteella. Hän syntyi Nurmossa ja muutti lapsena perheensä kanssa ensin Isoonkyröön ja sitten Seinäjoelle. Papin uransa alussa hän työskenteli Kuortaneella, Jalasjärvellä ja sittemmin Seinäjoella. Vuodet 1989– 1993 hän toimi uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa.

– Koulu oli sopivan kokoinen ja työyhteisö sekä oppilaat olivat mukavia. Vuodet olivat hienoja, sain nähdä minkälaista toinen työ voi olla. Olen suositellut sitä monesti ihmisille.

Hän palasi papin työhön Seinäjoen seurakuntaan vuonna 1993. Kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 2012.

Ihmisten kohtaaminen tärkeää

Uransa kohokohtia kysyttäessä Salo on mietteliäs.

– En ole ajatellut uraani erityisinä saavutuksina. Vaiheet ovat tulleet jatkumona. Paikkoja hakiessani olen ajatellut, että minut kutsutaan niihin, jos niin on tarkoitettu. Olen luottanut johdatukseen.

Yli 40 vuoden työuralle on mahtunut paljon tapahtumia. Arjen kohokohdiksi kirkkoherra kertoo hetket, joissa ihmisen on voinut kohdata ja olla mukana elämän käännekohdissa: Rakentaa ilon juhlaa tai antaa tukea hetkissä, joissa elämä on näyttänyt harmaimmat sävynsä.

– Ne hetket ovat isompia kuin oman urani saavutukset.

Vapaa-ajallaan Salo urheilee joukkuelajien parissa. Hän toimi myös pitkään juniorivalmentajana jalkapallossa. Nykyään hän kannustaa lastenlapsiaan urheilun parissa.

Edessä olevan uuden elämän vaiheen Salo ottaa vastaan mielenkiinnolla. Päätös eläkkeelle jäämisen päivästä kypsyi mielessä kesästä lähtien. Virallisesti hän olisi voinut aloittaa eläkkeen jo kaksi vuotta sitten.

– Nyt on aika keskittyä uusiin asioihin. Olen tiedonjanoinen ja erilaisten asioiden seuraaminen kiinnostaa minua. Luen myös mielelläni dekkareita ja koetan ratkaista arvoituksia päässäni, hän tiivistää hyväntuulisena tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Jukka Salo

Työskentelin kirkkoherrana vuodesta 2012 lähtien. Papin työtä olen tehnyt yli 40 vuotta elämästäni. Viralliset eläkepäiväni alkavat 1.3.2023.
Asun Seinäjoella.
Vapaa-aikana pelaan erilaisia joukkuepelejä ja lenkkeilen. Olen kiinnostunut historiasta ja luen mielelläni dekkareita.
Elämässä perhe on lähtökohtaisesti tärkein asia.

Jukan polku

• 1956 syntyi Nurmossa, kesäkuun lapsena
• 1970-luvun alussa kävi seurakunnan nuortenilloissa, soitti rumpuja gospel-bändissä
• 1975 aloitti opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistossa
• 1981 pappisvihkimys ja aloitti papin työt Kuortaneella
• 1982-1985 pappina Jalasjärvellä
• 1986-1989 pappina Seinäjoella
• 1089-1993 uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa
• 1993 paluu papin työhön Seinäjoelle
• 2012 kirkkoherraksi Seinäjoen seurakuntaan
• 2023 eläkepäivien aloitus

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli ”Nuortenillat olivat käänne elämässäni” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hän aloittaa Kouvolan kirkkoherrana 7. maaliskuuta.
– Alussa käytän aikaa tilanteen selvittämiseen, työntekijöiden kanssa jutteluun, seurakunnan toiminnan ymmärtämiseen, hallintoon perehtymiseen ja muihin sisälle pääsyä vaativiin tehtäviin. Tämä kaikki on merkittävää, jotta johtamistyö suuntautuu oikein, Tuija Nuutinen pohtii.

TULEVA kirkkoherra iloitsee jo nyt Kouvolan seurakunnan uusista avauksista.
 – Kouvolan seurakunta on ilmoittautunut mukaan ensi vuoden alusta Mikkelin hiippakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme -yhdistyksen kahden vuoden kurssille, joka tukee yhteisön luomista. Uskon, että projekti hyödyttää seurakuntaa kohti uudenlaista yhteisöllisyyttä. Hyppään tähän kehitystyöhön mukaan.

NUUTISEN näky on kutsuva seurakunta, johon voi liittyä mukaan ja tuntea olonsa kotoisaksi.
– Näen Kouvolan seurakunnalla valtavat mahdollisuudet. Tulen pienestä seurakunnasta ja tajuan, kuinka suuret resurssit työntekijöissä ja tiloissa Kouvolassa on. Lisäksi seurakuntalaiset jo nyt tekevät seurakuntaa yhdessä, mitä haluan tukea. Hyvä happi sekä ilo Jumalasta ja toisistamme luovat kutsuvan tunnelman, johon ihmiset haluavat liittyä mukaan, hän sanoo.

– OLEN nöyrällä paikalla. Minusta ei ole tekemään haaveiden seurakuntaa – mutta Jumalasta on, Tuija Nuutinen muistuttaa.
– Jos Jumala kutsuu ihmisiä mukaan ja Pyhän Hengen tuuli tarttuu, saamme kokea aivan uutta. Rukoile mukana, tule juttuihin, anna panoksesi, jos yhtään siltä tuntuu. Jokaisen tehtävä on tärkeä. Jumala voi siunata köyhemmätkin eväät, sinun ja minun panokseni. Mutta vaiva on ensin nähtävä. Kutsun ihmisiä mukaan työhön ja rukoilen Jumalaa siunaamaan uurastuksen.

Artikkeli Jokaisen tehtävä on tärkeä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Anjalankosken seurakuntaneuvosto valitsi yksimielisesti välittömän vaalitavan, jossa seurakuntalaiset valitsevat kirkkoherransa.
– Seurakuntaneuvosto antoi suuren painoarvon seurakuntalaisten mahdollisuudelle vaikuttaa, Murto toteaa päätöksestä.

Kohta neljä vuotta kirkkoherrana toiminut Murto on saanut hyödyntää pitkää työkokemustaan kirkon palveluksessa ja työelämässä.
– Työ on ollut monipuolista ja kiinnostavaa, myös paljon henkilöstö- ja kiinteistöasioita. Olen oppinut arvostamaan entistä enemmän ammattitaitoisia kirkon työntekijöitä ja asioihin paneutuvia luottamushenkilöitä, hän toteaa.

Käytännön työ paikallisseurakunnan johdossa on näyttänyt Eija Murrolle, mitä kirkkoherran tehtävä vaatii tekijältään.
– Kirkkoherran tehtävä on palvelijan tehtävä, jossa on syytä varata aikaa säännöllisesti rukoukselle ja omalle hengelliselle elämälle, jotta kestää työn vaativuuden. Huumorintaju, pitkäjänteisyys sekä järjestelmällinen luonne ovat hyvä apu tehtävien hoitamisessa, Eija Murto sanoo. Myös rakentava yhteistyö ja verkostoituminen ovat tämän ajan ja tulevaisuuden tekijän taitoja, hän tietää.

Kirkkoherran valinta on Eija Murron mielestä ennen kaikkea johtajuuskysymys.
– Kirkkoherran on osattava johtaa asioita ja organisoida toimintaa. Hän on esimies työyhteisölle: tarvitaan työyhteisön käytännön johtamistaitoja. Koko seurakunnan johtaminen vaatii omanlaistaan johtamiskykyä.

Artikkeli Anjalankoskella valitaan uusi kirkkoherra julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Valkeala onkin Helteelle tuttu ja rakas paikka jo vuosikymmenten takaa.
– Vietin tässä isäni rakentamassa mökissä lapsuuden kesäni, Helle kertoo ja näyttää ympärillä siintäviä Valkealan kartanon maita.

Sisällä meitä odottelee puoliso Kristiina Vähäkangas, jonka kanssa Arto muutti alkukeväästä Valkealaan. Perheen uusi tulokas syntyi pariskunnan yhdeksäntenä hääpäivänä.
– Olemme kotiutuneet Valkealaan hyvin, Kristiina kertoo.

Arto Helle viettää parhaillaan vuosilomapäiviä edellisestä työpaikastaan Lahden seurakuntayhtymästä. Valkealassa hän aloittaa kesäkuun alussa ja virkaanasettaminen on elokuun 25. päivänä.

PITKÄÄN jalkapallovalmentajanakin toiminut Helle lupaa olla joukkuepelaaja myös Valkealassa. – Aion heti alkuun jututtaa kaikki työntekijät ja luottamushenkilöt. Myös seurakuntalaisia on tärkeää kuunnella.

Helteen ydinosaaminen on kirkon varhaiskasvatuksen saralla.
– Kristillinen kasvatus onnistuu parhaiten kotona. Seurakunta on tukemassa, mutta ei voi ottaa kokonaisvastuuta. Miten seurakunta voisi tukea arkea perheissä, Helle pohdiskelee ja kehuu esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymässä käytössä olevaa Pienelle parasta -materiaalipakettia.
Seurakunta lähestyy lapsiperhettä ennen kastetta, kasteen jälkeen sekä lapsen täyttäessä kolme ja kuusi vuotta.

– Kristillinen varhaiskasvatus alkaa jo elämän alussa. Vauva otetaan syliin, hänen tarpeisiinsa vastataan, hänelle puhutaan, vaikkei hän mitään siitä ymmärtäisi, vähitellen alkaa tulla vastetta, Helle selittää ja kuulostelee samalla perheen iltatähden heräilyäännähtelyä kuistilta.
Suloinen tyttövauva on nukkunut leppeässä kevättuulessa pitkät päiväunet. Neiti Helle, jonka nimeä emme vielä tiedä, kastetaan rukoussunnuntaina seurakunnan jäseneksi.

TOIMITUKSET ovat Helteelle papintyön merkityksellisistä antia.
– Kirkollisten toimitusten yhteydessä kohdataan ihmisiä ihan eri tasolla kuin muuten. Ei siinä kysellä, onko hengellisyys tärkeää, Helle muistuttaa.

Hän sanoo haluavansa olla ”mahdollistaja” ja auttaa seurakuntalaisia löytämään omat lahjansa.
– Kirkkomme on liian vaatimaton sen suhteen, mitä kaikkea hienoa se tarjoaa. Se on ehkä turhan kangistunut kaavoihin ja oppiin. Ajattelu ja teologia on ylikorostunutta. Rakenteet ja oikeassa oleminen eivät voi olla ytimessä, Helle toteaa ja toivoo enemmän tilaa elämälle, Hengelle ja luovuudelle.

– Messu on seurakuntaelämän keskus, mutta siinäkin pitää löytää mahdollisuuksia osallisuuden kokemukselle. Valkealassahan on kokeiltu jumalanpalvelusryhmiä. Musiikki on myös tärkeää. Pitää olla herkkä kuulemaan ihmisten toiveita, Helle muistuttaa ja peräänkuuluttaa yhdessä tekemisen tsemppihenkeä, joka on aina ollut Valkealan väelle luontevaa.

– Meiltä pitää löytyä rohkeutta ķokeilla uusia asioita. Seurakunta voisi näkyä enemmän ihmisten arjessa ja esimerkiksi kirkon tiloja voisi antaa rohkeammin jäsenten käyttöön, Helle maalailee.

HELLE käy nöyränä kohti tulevaa palvelutehtävää.
– Valkealassa on potentiaalia! Kylien vahvuudet pitää tuoda esiin myös seurakuntaelämässä. Kinkeriperinne on vahva. Haetaan yhteistä tietä ja etsitään tapoja osoittaa, että kirkko välittää, Arto Helle toteaa.

Kahvit on juotu, ja juttutuokio alkaa olla päätöksessä. Nuori neiti ei ole kovin kiinnostunut kuvaajasedälle poseeraamisesta, vaan päästää mitä hurmaavimman haukotuksen. Lappalan rannalla asuu onnellinen perhe ja toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi Valkealaan ja Kouvolaan.

Su 25.8. klo 10 Messu Valkealan kirkossa. Kirkkoherra Arto Helteen virkaanasettaminen, piispa Seppo Häkkinen. Lauluyhtye Versio avustaa. Kirkkokahvit srk-keskuksen yläsalissa.

Kirkkoherranvaali on pitkä prosessi

Hakuajan päättymisestä vaalipäivän menee vähintään puolisen vuotta. Kirkkoherran viran kelpoisuusehtona evankelis-luterilaisessa kirkossa on pastoraalitutkinto ja seurakuntatyön johtamisen tutkinto.

Hakuajan päätyttyä tuomiokapituli tutkii, täyttääkö hakija kelpoisuusehdot. Niihin kuuluu pätevyyden lisäksi kielitaitovaatimuksia. Kelpoisiksi todetuille hakijoille määritellään vaalisijat, joita on enintään kolme. Niin sanottua ylimääräistä vaalisijaa ei enää ole.

Seuraavassa vaiheessa ehdokkaat antavat vaalinäytteen eli toimittavat jumalanpalveluksen. Ennen puhuttiin vaalisaarnasta. Seurakuntalaisille annetaan mahdollisuus tutustua ehdokkaisiin myös esimerkiksi keskustelutilaisuuksissa. Nykyään myös sosiaalisella medialla on oma rooliinsa vaalikampanjoinnissa.

Kirkkoherra valitaan joko suoralla kansanvaalilla tai vuoden 2014 jälkeen myös kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto voi valita kirkkoherran.

Valkealan seurakunnan prosessi oli poikkeuksellisen pitkä ja mutkikas. Kirkkoherra Marko Marttila haki ja valittiin Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaanin virkaan, mutta virantäytöstä valitettiin. Valkealan kirkkoherran virkaa ei voitu laittaa auki valitusprosessin ollessa kesken, joten virkaa hoiti vt. kirkkoherra Merja Larvi yli kahden vuoden ajan.

Valkealan uusi kirkkoherra Arto Helle aloittaa työnsä 1.6.ja vihitään virkaansa 25.8.2019.

Artikkeli Arto Helle tulee Valkealaan kuin kotiin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suomi ei siis syntynyt 100 vuotta sitten, mutta uuteen itsenäiseen elämänvaiheeseen maamme tuolloin lähti. Nuori valtio on joutunut maksamaan kalliin hinnan vapaudestaan. Suomen vapaus lähes tukahtui alkuunsa sisällissotaan ja maailmansodan melske oli tuhota maamme. Sisäiset ja ulkoiset epävarmuudet – usein toisiinsa kietoutuneina – ovat myös tämän päivän ja tulevaisuuden kysymyksiä.

Menneiden vuosikymmenten jäljiltä on suomalaisilla monia taakkoja kannettavanaan. Itsenäisyyden alkuaikojen ristiriitojen selvittelylle on yhä tarvetta. Sankarihaudat muistuttavat palvelualttiudesta isänmaan hyväksi, mutta myös edelleen jatkuvasta surusta ja kaipauksesta.

Jeesuksen opetuksen mukaan vain totuus voi tehdä vapaiksi. Totuus menneisyydestä ei aina silitä meitä myötäkarvaan. Kuitenkin kristittyinä uskomme, että Jeesuksen tarkoittama vapauttava totuus on ennen muuta uuden alun mahdollisuuksia antava, Luojasta lähtöisin oleva hyvyyden voima. Siniristilippujen kansa voi tämän vuoksi katsoa luottavaisesti eteenpäin.

Vapaus on perusarvo myös perustuslaissamme: ”Jokaisella on oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”. Vapaus kuitenkin tarvitsee mukaansa vastuun. Suomi 100 -teema ”Yhdessä” muistuttaa yhteisvastuun merkityksestä. Itsenäisyyttä arvostamme parhaiten toimimalla yhdessä sen hyväksi, että vapauden ohella saisivat toteutua muutkin perustuslakimme perusoikeudet, esimerkiksi yhdenvertaisuus, oikeusturva, oikeus työhön ja sosiaaliturva.

Suomi on hyvä maa. Saamme juhlia 100-vuotiasta isänmaatamme kiitollisin ja toiveikkain mielin. Jumala meitä siunatkoon ja varjelkoon.

Artikkeli Vapaina ja yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.