Ajattelen, että erityisen
tärkeää on kuunnella
tarkasti, millaisia ajatuksia
tai kysymyksiä nuorilla on
uskoon ja elämään liittyen.

Urheilu tuli tärkeäksi osaksi elämää jo varhain.

– Jo alakoulun ensimmäisestä luokasta alkaen vietin lähes kaiken vapaa-aikani juosten jalkapallon perässä, kuvaa Pikkarainen elinikäisen futiskipinän syttymistä.

Seurakunnasta tuli jo nuoruusvuosina tärkeä.

– Sain Muuramen seurakunnan nuorten toiminnasta paitsi elinikäisiä ystäviä, myös tunteen kuulumisesta kivaan joukkoon. Muuramen silloisesta seurakuntapastorista ja nykyisestä kirkkoherrasta Heikki Myllykoskesta tuli myös pappisesikuvani.

– Katselen niitä vuosia taaksepäin, niin ikään Muuramen lukion oppilaana, erityisellä lämmöllä. Koen, että sain kotiseudullani kasvaa kohti aikuisuutta toiveikkaassa ja valoisassa ilmapiirissä.

Ajatus teologian opinnoista nousi sekin esille nuorena. Aluksi kiinnostus suuntautui enemmän teologiaa kohtaan tieteenä, ei niinkään vielä pappeuteen tai käytännön toimintaan seurakunnassa.

– Muistan, että ajatus teologisesta pyöri ensimmäisiä kertaa mielessäni lukiossa ollessani. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen lukemaan teologiseen Helsingin yliopistoon, vaikkakin ensisijainen kiinnostuksen kohteeni oli vielä tuolloin Uuden testamentin tutkimus.

Opiskeluvuosiensa aikana Muuramesta maailmalle lähtenyt nuori mies kiersi töissä kesäteologina ja harjoittelijana useassa seurakunnassa, muun muassa Järvenpäässä, Lahdessa ja Kangasalla.

– Halusin tietoisesti nähdä erilaisia seurakuntia eri puolilla Suomea. Minua kiinnosti, miten niissä toimitaan ja millaista elämää noilla paikkakunnilla eletään.

– Näiden pestien aikana minulle sitten vahvistui lopullisesti myös ajatus papiksi ryhtymisestä.

Taloudellisten
vaikeuksien lisäksi
yhä useampi kokee
yksinäisyyttä tai
toivottomuutta.
Näihin on löydettävä
oikeita tapoja tukea
ihmisiä.

Pappisvihkimyksensä Pikkarainen vastaanotti Helsingin Mikaelin seurakunnassa ja siellä työskentelynsä jälkeen hän päätyi ensimmäiseen vakinaiseen virkaansa, Oulun lähelle Kempeleeseen.

Vuosiin Pohjois-Pohjanmaalla liittyy myös hetkellinen hyppäys pois kirkollisista ympyröistä. Pikkarainen oli nuoruusvuosina ja opiskeluaikana tehnyt pätkätöitä esimerkiksi kiuastehtaalla ja kaupan kassalla, mutta nyt
hän pääsi yhdistämään työn ja harrastuksen.

Vuoden virkavapauden aikana hän työskenteli jalkapalloseura AC Oulun markkinointipäällikkönä.

– Se oli todella opettavainen, silmiä avaava vuosi. Koko urheiluseuran tulevaisuus oli tuolloin vaakalaudalla. Meitä palkattuja työntekijöitäkin oli vain kaksi.

Markkinointipäällikkö saattoi esimerkiksi löytää itsensä keräämästä seuralle rahaa konserttisalin narikkamikkona yhdessä toiminnanjohtajan kanssa – ja saipa hän tutustua myös suomifutiksen legendaarisiin hahmoihin, kuten ex-maajoukkuefutari Mika ”Nure” Nurmelaan.

– Urheiluseurassa työskenteleminen auttoi näkemään miten hyvin meillä seurakunnissa työt ja vastuut on järjestetty. Samalla sen pestin aikana heräsi halu opiskella johtajuutta.

Seitsemän Kempeleen vuoden jälkeen Pikkarainen palasi vuonna 2018 perheineen kotiseudulleen. Ensin hän työskenteli Jyväskylän seurakunnan Huhtasuon aluekappalaisena, sitten virkavapaallaan Keuruun ja Multian vt. kirkkoherrana ja tämän jälkeen Jyväskylän seurakunnan Keskustan alueen
johtavana pappina.

Nyt Pikkaraisen päivät täyttyvät paitsi töistä, myös perheenisän ruuhkavuosista ja urheiluharrastuksesta. Perheeseen kuuluvat vaimon lisäksi kolme 2–9-vuotiasta lasta.

Pikkaraiset asuvat omakotitalossa Jyväskylässä. Heillä on Kuopion eteläpuolella mökki, jonne Paulus ei ole juossut, ”ei ainakaan vielä”.

Kirkkoherra kertoo, että juoksemiseen liittyvän fyysisen kivun kestäminen auttaa säilyttämään toimintakyvyn haasteissa ja vaikeissa tilanteissa, joita elämässä tulee väkisinkin vastaan.

Juoksemisen aikana hän myös jäsentelee ajatuksia.

– Tämä on fyysisen liikunnan lisäksi oikeastaan myös osa henkistä palautumista.

– Ja samalla tähän pätee porttiteoria. Matkat tuppaavat aina pitenemään ja itsensä haastamisen halu aina vain kasvaa.

Pian Paulus Pikkarainen on Suomen suurimman seurakunnan kirkkoherra. Koon lisäksi seurakunta on myös maantieteellisesti hajanainen. Hiljattain siihen liittyivät vielä Toivakan ja Joutsan seurakunnat.

Pikkaraisen mukaan koko ja maantiede ovat haaste, mutteivät este.

– Tietenkin olen hieman puolueellinen sanomaan tätä, mutta minusta meillä on aivan upea seurakunta. Yli 300 motivoitunutta ja taitavaa työntekijää sekä 95 0000 jäsentä, jotka haluavat olla osa tätä yhteisöä ja rakentaa parempaa huomista, syyskuussa kirkkoherrana aloittava Pikkarainen hehkuttaa.

– Yhdessä me pidämme Jumalan valtakunnan sanomaa vahvasti esillä.

Pikkarainen myöntää, että erityispiirteet tuovat seurakunnan johtamiseen ja toimintaan mausteensa.

– Mutta vaikka olemme jäsenmäärältä ja alueellisesti suuria, olemme mielestäni kuitenkin onnistuneet rakentamaan hyvän organisaation ja toimintakulttuurin, jossa erilaiset toimintaympäristöt tulevat huomioiduiksi.

Tällä Pikkarainen selventää tarkoittavansa sitä, että vaikka seurakuntaa johdetaan yhdestä paikasta, eri alueilla saa olla omia erityispiirteitään ja toimintatapojaan.

– Niitä ei ole tarkoitus lähteä suitsimaan, vaan tarkoitus on kannustaa jatkamaan hyväksi koetuilla tavoilla.

– Tärkeintä kuitenkin on, että seurakuntalaiset voivat samaistua siihen paikalliseen seurakuntayhteisöön, joka heillä on aina ollut lähellään.

Tulevaisuuden haasteet ovat Jyväskylän seurakunnassa samanlaisia kuin monella muullakin evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnalla.

– On fakta, että taloudellinen tilanne heikkenee, ja jäsenmäärän yhä laskiessa
toimintaa on hiljalleen sopeutettava. Se haastaa kysymään, mikä toiminnassamme on se tärkein ydin, jonka ainakin haluamme säilyttää.

– Laajan ja arvokkaan kiinteistökannan ylläpito haastaa myös meidän talouttamme nyt ja tulevina vuosina.

Yleisennusteena on edelleen kirkon jäsenmäärän väheneminen hiljalleen, mutta toisaalta viime vuodet ovat tuoneet esiin myös toisenlaisia, yllättäviäkin trendejä. Etenkin nuorten miesten on jopa yliopistollisissa tutkimuksissa havaittu kiinnostuneen uudelleen kristinuskosta.

Mitä seurakunnan pitäisi tehdä, jotta tähän hengelliseen etsintään vastattaisiin oikein?

– Ajattelen, että erityisen tärkeää on kuunnella tarkasti, millaisia ajatuksia tai kysymyksiä nuorilla on uskoon ja elämään liittyen. Tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että hengelliselle etsinnälle on nimittäin monia erilaisia syitä.

Pikkaraisen mukaan seurakunnan on tärkeää kohdata jokainen nuori ja hänen tilanteensa tapauskohtaisesti.

– Ja samalla täytyy todeta, että ilokseni olen huomannut esimerkiksi Kaupunginkirkon tavalliseen sunnuntaimessuun löytäneen viime aikoina yhä useamman nuoren ja nuoren aikuisen.

Sopeuttaminen on päivän sana myös yhteiskunnassa. Valtion säästötalkoot ovat yksi puoli, jotka näkyvät herkästi seurakunnan diakoniatyössä.

– Ihmisten taloudelliset haasteet heijastuvat diakoniaan esimerkiksi siten, että seurakunnan diakoniatyön avustusmäärät ovat nousseet jo useamman vuoden ajan, noin kymmenen prosenttia vuodessa.

– Ihmisillä on huolta paitsi työttömyydestä, myös esimerkiksi kohtuuhintaisesta asumisesta ja elinkustannusten noususta. Taloudellisten vaikeuksien lisäksi yhä useampi kokee yksinäisyyttä tai toivottomuutta. Näihin on löydettävä oikeita tapoja tukea ihmisiä.

”Pääsiäisaamun tyhjä hauta on kristinuskon alkuräjähdys”

Paulus Pikkarainen, mikä on kristillisen uskon ydin?

– Kyllä se on Jeesuksen ylösnousemus. Pääsiäisaamun tyhjä hauta on kristinuskon alkuräjähdys, joka antaa merkityksen koko uskollemme, Pikkarainen kiteyttää.

– Ja ennen kaikkea tuo ylösnousemus kertoo toivosta. Toivo ulottuu sekä arkeen että elämään kuoleman jälkeen. Jeesuksen ylösnousemuksella on toisin
sanoen hengellinen ja maallinen ulottuvuus yhtä aikaa.

Entä mitkä ovat kirkon ja seurakunnan ydintehtäviä?

– Olennaista on välittää ihmisille Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Tarvitsemme sekä avointa puhetta hyvästä Jumalasta, että rohkeaa valmiutta
auttaa hädänalaisia.

Ultrajuoksu on kestävyysjuoksun kuningaslaji

Paulus Pikkaraisen harrastamalla ultrajuoksulla tarkoitetaan yleensä kaikkia maratonia pidempiä juoksumatkoja. Ultrajuoksu on toisin sanoen pitkien juoksumatkojen eräänlainen äärimmäinen rankkuustesti, kestävyysjuoksun kuningaslaji.

Tuleva kirkkoherra kertoo repäisseensä menemään esimerkiksi jokin aika sitten Rukalla sadan mailin kisassa noin 172 kilometriä.

– Ja kun eksyin metsään, tuli vielä kuusi extrakilometriä lisääkin, hän naurahtaa.

– Harvoin ennen juoksemaan lähtöä tai sen aikanakaan on olo, että ”onpa kiva lähteä tai olla lenkillä”. Mutta suorituksen jälkeen tulee palkinto hyvän olon muodossa ja juokseminen heijastuu positiivisesti koko elämään.

Artikkeli Pappi, isä, juoksija julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tiesitkö?

Nuorten vaikuttajaryhmään kuuluvat Isabel Diken ja Essi
Poikolaisen lisäksi:

Eikka Eronen, Palokan lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa

Peppi Juntunen, Huhtasuon lähikirkkoalue, nuorten edustaja kirkkoneuvostossa, kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa sekä Lehtisaaren työryhmässä

Kerttu Keränen, Kaupungin lähikirkkoalue

Roni Korteikko, Keljonkankaan lähikirkkoalue

Linnea Matilainen, Kortepohjan lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän
puheenjohtaja, kirkon nuorten aikuisten vaikuttajaryhmän edustaja

Vili Niskanen, Säynätsalon lähikirkkoalue, nuorten edustaja yhteisen seurakuntatyön johtokunnassa ja kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnassa

Sonja Paljakka, Tikkakosken lähikirkkoalue

Aada Pesonen, Keltinmäen lähikirkkoalue, nuorten vaikuttajaryhmän sihteeri

Tuomas Rantalaiho, Korpilahden lähikirkkoalue

Aleksi Virfvell, Vaajakosken lähikirkkoalue

Helinä Viro, Joutsa-Leivonmäen lähikirkkoalue

Artikkeli Nuorten äänellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lapsuusmuistoissa maassa oli jouluisin aina lunta ja taivaalla loisti tuhansien tähtien valaisema tummentunut, avara taivas.

– Erityisen vahva joulun muisto on se, kun kuljimme pimeänä aattona lumen valaisemaa tietä pitkin kylpemään naapurin maalaistalon pihasaunaan, tunnelmoi Viitala.

– Muutoin elimme näitä pyhäpäiviä varsin perinteisin menoin. Kuuntelimme joulurauhan radiosta, söimme jouluaterian ja koristelimme kuusen. Kuusessa paloivat aina elävät kynttilät. Elämä taisi olla ainakin joissain asioissa ekologisempaa kuin nykyään.

Viitaloiden traditioihin kuului myös joulupäivän aamuna kello kuusi tai seitsemän pidetty joulukirkko. Lämmityksestä Vetelin puupyhätössä huolehti tuohon aikaan kamina.

– Voisin sanoa kuten runoilija Viljo Kojo runossaan Taas kaikki kauniit muistot, että ”äidin olkaan nojasin pääni ja tunsin pyhän tunnelman”. Täpötäydessä kirkossa oli harras ja levollinen olotila.

Toinen muistoihin jäänyt tapa oli osallistuminen seurakunnan diakonin mukana joulupakettien jakoon vähävaraisille perheille.

– Isäni oli seurakunnan luottamustehtävissä. Hän lähti kotikäynneille diakonin autokuskiksi ja minä pääsin joskus mukaan.

– Siitä on jäänyt elämään ajatus, että jouluun kuuluu olennaisena osana juuri lähimmäisistä huolehtiminen ja heidän muistamisensa.

Viitalan tie on sittemmin vienyt Vetelistä ja lapsuuden jouluista opiskelujen ja eri työtehtävien kautta Jyväskylän seurakunnan kirkkoherraksi.

Tulevan joulun jälkeen koittava uusi vuosi tuo hänen elämäänsä suuren muutoksen.

Kirkkoherra on suunnitellut pitävänsä lähtösaarnan toukokuussa, helluntaina. Kesälomien jälkeen kalenterissa siintävät virallisesti 1. syyskuuta alkavat eläkepäivät.

Viitala myöntää, että ajatus pappeudesta kävi joskus mielessä jo lapsuuden kirkkokäynneillä. Varsinaisesti teologia alkoi kuitenkin houkutella vasta lukiovuosina.

– Lainasin ahkerasti Vetelin kirjastosta teologista kirjallisuutta, sellaisia opuksia kuten Osmo Tiililän Teinien teologian. Nuorten toiminnassa pidin pieniä puheita.

– Ja kun armeijassa kysyttiin, kuka ha­luaisi pitää iltahartauksia, huomasin oman käteni nousevan, vaikken ollutkaan asiasta täysin varma, Viitala naurahtaa.

Ennen armeijaa hän oli tilannut haku­paperit myös maanmittausinsinöörin opintoihin, mutta päätyi lopulta hakemaan vain ja ainoastaan teologiseen tiedekuntaan Helsinkiin.

– Myös yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat minua ja tein opintojen aikana töitä esimerkiksi kesätoimittajana Keskipohjanmaa-lehdessä. Siirtyminen varsinaiseen työelämään kirkossa askarrutti vielä jonkin verran tuossa vaiheessa.

Ensimmäinen papinpaikka löytyi Hämeen Vilppulasta vuonna 1989. Muutoin Viitalan työura on ollut vahvasti keskisuomalainen. Kierros on vienyt Toivakan sekä entisen Jyväskylän maaseurakunnan Tikkakosken ja Palokan kautta nykyiseen Jyväskylän seurakuntaan.

Työ Suomen suurimman seurakunnan kirkkoherrana on ollut kuormittavaa. Yllättävää kyllä, sitä puolta Viitala ei kuitenkaan millään tavalla korosta.

– Totta on, että kirkkoherran työssä ei ole määriteltyä työaikaa. Töitä on todella paljon. Mutta minulle se on sopinut oikeastaan oikein hyvin. Olen pitänyt siitä, että työ- ja vapaa-aika ovat ikään kuin sisäkkäin tai lomittain.

– Esimerkiksi aiemmin tänään olin vieraana erään yhdistyksen joulujuhlassa, jossa sain laulaa joululauluja ja jutella uusien ihmisten kanssa. Tuollaiset tilanteet ovat minusta hyvin voimaannuttavia. Pidän paljon toisten kanssa toimimisesta.

Viitala väittää oppineensa pitämään jopa pitkistä kokouksista. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että hyvä yöuni ja liikunta ovat raskaan työn vastapainona elintärkeitä.

– Meidän perheessämme on ollut jo parisenkymmentä vuotta koira, jonka ulkoiluttaminen on ollut pääosin minun vastuullani. Tuollaiset hetket ovat tärkeää vastapainoa työlle ja sen tuomalle paineelle.

– Kun kävelen Palokkajärven rantatietä koiran kanssa, jäsentelen usein ajatuksissani työkuvioita ja mietin seuraavaa puhetta tai saarnaa. Tuollaiset hetket ovat tärkeää vastapainoa työlle ja sen tuomalle paineelle.

Tänä jouluna Viitalan ajatuksissa ovat paitsi yhteiskunnan vähäosaiset, myös sodat, joista suomalaisittain näkyvin ja koskettavin on edelleen jatkuva Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.

Mitä meidän tätä taustaa vasten sitten pitäisi ajatella Luukkaan jouluevankeliumista? Siinähän nähdään enkelien rinnalla taivaallinen sotajoukko ylistämässä Jumalaa sanoen, ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”?

– Haluan ajatella, että tuossa kohdassa tarkoitetaan myös rauhaa kansojen ja ihmisryhmien välillä, joskin usein vasta tulevaisuuden mahdollisuutena, Viitala hahmottelee.

Usko Jumalaan ja Kristuksen armo ovat sellaisen toivon perusta, josta kannattaa pitää kiinni.

– Uskon, että jos rauhaa maailmasta löytyy, se löytyy yleensä sieltä, missä ihmisten sydämet alkavat muuttua. Rauha voidaan kyllä yrittää saada aikaan pakkokeinoin, mutta jouluevankeliumi kertoo, että lopulta vain rakkaus voi tuoda maailmaan lopullisen rauhan ja muutoksen.

Viitala kokee, että Jumalan rakkaus voi muuttaa ihmisiä. Sen avulla rauha voi tehdä murtautumisia yksilöiden ja yhteisöjen elämään.

– Meille kristityille rauha syntyy Betlehemissä jouluna, kapaloituna seimeen. Joulun lapsi Jeesus opetti vartuttuaan kuulijoilleen kaikkein radikaaleinta rauhaa, vihollisenkin rakastamista. Se on innoittanut monia rauhantyöhön. On hyvä huomata, että toisella puolellakin on ihmisiä, joiden kanssa voi tulla toimeen.

– Uskon, että Jeesuksen persoonassa ja elämässä meidän on mahdollista löytää sielunrauha. Ja sitä kautta pieniä alkuja kestävälle rauhalle maailmassa, sanoittaa Viitala joulun perimmäisiä merkityksiä.

Kun katsotaan joulun yli, millaisen perinnön vuodesta 2012 kirkkoherrana toiminut Viitala toivoo jättävänsä seuraajalleen ja samalla koko seurakunnalle?

– Toivon, että seurakunta pysyisi jatkossakin mukana arjen elämässä, osana muuta yhteiskuntaa.

– Olen koettanut luoda mahdollisuuksia sille, ettei seurakunta pääsisi eriytymään muusta elämästä. Että ei oltaisi oma kuppikunta, vaan yhteistyö pelaisi niin kaupunkiin, kuntiin, kouluihin, yliopistoon kuin muihinkin kumppanitahoihin päin.

Viitala myöntää, että kirkon sisäisessä yhtenäisyydessäkin on ollut, ja todennäköisesti tulee olemaankin tulevina vuosina, omia haasteitaan.

– Toivoisin, että jos suinkin mahdollista, eri teologiset ja eettiset painotukset voisivat toimia yhdessä. Että luotettaisiin, että traditiollamme ja Raamatun sanomalla on tälle ajalle ja tuleville vuosille paljon annettavaa, hän sanoo.

– Usko Jumalaan ja Kristuksen armo ovat sellaisen toivon perusta, josta kannattaa pitää kiinni, tiivistää Viitala näkemyksensä.

Entä mikä yksittäinen, hauska tilanne tai tapahtuma kirkkoherran vuosien varrelta on jäänyt hänelle aivan erityisesti mieleen? Puhe kääntyy tässäkin kohtaa, kuinkas muutoin, jouluun.

Viitala kertoo olleensa yhtenä vuonna jakamassa ehtoollista jouluyön messussa, kun hän huomasi yhtäkkiä, että etummaisena jonossa seisoikin joulupukki.

– Ehkä se oli tapa testata jotenkin pappien reaktioita. Mutta hoidin sen ehtoollisen jaon aivan normaalisti, kasvot peruslukemilla.

Jälkeenpäin Viitala on tapauksesta kertoessaan sanonut hersytellen iloitsevansa siitä, että joulupukki on näköjään luterilaisen kirkon jäsen.

Toivon, että seurakunta pysyisi jatkossakin mukana arjen elämässä, osana muuta yhteiskuntaa.

– Ehkäpä hänelle oli aaton menojen jälkeen helpotus, ettei ehtoollispöydässä enää kysellä, kuka on ollut kiltti ja kuka ei.

Artikkeli ”Jumalan rakkaus voi muuttaa ihmisiä” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Linjaus on tehty Kirkkohallituksen sekä Suomen hallituksen ohjeiden pohjalta, ja se koskee muun muassa kerhoja, leirejä, konsertteja ja muita kokoontumisia. Myös jumalanpalvelusten määrää vähennetään, ja seurakunta on valmistautunut lähettämään niitä verkossa ihmisten yhteen kokoamisen sijaan. Ajankohtainen tilanne tiedotetaan nettisivuillamme.

Kasteet, vihkimiset ja hautajaiset sekä jumalanpalveluselämän toimimisen seurakunta varmistaa kaikissa olosuhteissa tavalla tai toisella. Perhejuhlien käytännön järjestelyjä mietitään tarpeen mukaan asianosaisten seurakuntalaisten kesken.

Jyväskylän seurakunnan kirkkoherran Arto Viitalan mukaan koronaviruksen aiheuttamaan huoleen suhtaudutaan seurakunnassa vakavasti.

– Tilanne on varsin poikkeuksellinen, ja se on aiheuttanut nopeasti suuria muutoksia seurakunnankin toimintaan.

Esimerkiksi seurakunnan virastot palvelevat ihmisiä toistaiseksi puhelimitse. Kirkkoherranvirastoon ja hautauspalveluihin saa yhteyden soittamalla tai sähköpostitse.

Erilaisista rajoituksista huolimatta kirkkoherra Arto Viitala näkee tässä ajassa myös jotakin rakentavaa.

– Poikkeusaika on synnyttänyt nopeasti hyvää yhteisvastuun henkeä. Työntekijät ovat välittömästä alkaneet miettiä uusia tapoja ottaa yhteyttä ihmisiin.

Seurakunta pyrkii mahdollisuuksien mukaan järjestämään arjen apua riskiryhmiin kuuluville sekä muille apua tarvitseville. Asiasta tiedotetaan muun muassa netti- ja Facebook-sivuillamme heti käytäntöjen tarkennuttua.

Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta papit, diakoniatyöntekijät, nuorisotyöntekijät ja lastenohjaajat ovat käytettävissä keskustelua ja sielunhoitoa varten muun muassa seurakunnan neuvonta- ja keskusteluapua tarjoavan puhelimen välityksellä.

Tällä hetkellä järjestettävissä jumalanpalveluksissa ei järjestetä ehtoollista, ja myös kirkkokahvit on peruttu.

Jumalanpalvelusten lisäksi seurakunta valmistautuu lähettämään verkossa myös muita tilaisuuksia. Tarkempia tietoja jumalanpalvelusten järjestämisestä annetaan Jyväskylän seurakunnan nettisivuilla ja Facebook-sivuilla.

Yle lähettää Jyväskylän Kaupunginkirkosta palmusunnuntain messun sunnuntaina 5. huhtikuuta sekä pääsiäisen musiikkijumalanpalveluksen sunnuntaina 12. huhtikuuta.

Seurakunnan diakoniavastaanotot ja ruokapankkisetelien uusiminen tapahtuvat tällä hetkellä poikkeuksellisesti vain ajanvarauksella.

Seurakunnan tapahtumien peruutukset ja muut kokoontumisrajoitukset ovat voimassa ainakin 19.4. asti ja suurten tilaisuuksien osalta ainakin toukokuun loppuun.

– Rajoitukset osuvat juuri pääsiäisen aikaan, jolloin seurakunnassa on joulun ohella paljon juhlatilaisuuksia. Nyt merkittävä osa näistä tilaisuuksista on peruttu. Pääsiäinen on kuitenkin ilon ja toivon aikaa. Tähän pääsiäisen sanoma antaa vaikeimpinakin hetkinä mahdollisuuden, Arto Viitala muistuttaa.

• Seurakunta on avannut neuvonta- ja keskusteluapua varten puhelinnumeron 041 730 3453.
• Seurakunnan työntekijät päivystävät numerossa ma–su klo 8–20.
• Puhelimeen voi soittaa, mikäli koronavirus aiheuttaa huolta. Numerossa annetaan tietoja myös Jyväskylän seurakunnan toimintaan liittyvistä järjestelyistä. Numerosta voi tiedustella myös arjen apua riskiryhmiin kuuluville sekä muille apua tarvitseville. Seurakunta pyrkii järjestämään apua mahdollisuuksien mukaan.
• Myös seurakunnan virastot palvelevat ihmisiä toistaiseksi puhelimitse. Kirkkoherranvirastoon saa yhteyden soittamalla numeroon 050 363 2300 ma–to kello 9–15 tai sähköpostitse jyvaskylan.seurakunta@evl.fi. Hautauspalvelut tavoittaa numerosta 040 162 3982 ma–pe kello 9–15 tai sähköpostitse osoitteesta jklsrk.hautajapuisto@evl.fi.

Artikkeli Saa soittaa, seurakunta vastaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kesätöihin hautausmaalle

Musiikkiopintojen jälkeen Salminen palasi takaisin Lahteen ja tiedusteli kesätöitä hautausmaalta kotiseurakunnastaan Hattulasta. Paikat olivat ehtineet mennä. Niiden sijasta hänelle ehdotettiin suntion lomittajan tehtäviä, ja hän suostui välittömästi. Päätöstä avitti mielikuva helposta hommasta, joka olisi lähinnä kolehdin keräämistä.

Tehtävät osoittautuivat huomattavasti laajemmiksi, ja työkenttä käsitti alueen kolme vanhaa ja kulttuurisesti merkittävää kirkkoa. Suntion kesätyöt saivat jatkoa myös tulevina kesinä.

– Oli mahtavaa kavuta kellotorniin ja avata luukut hämäläiseen peltomaisemaan. Sen jälkeen soitin kelloja ja herätin kaikki kyläläiset.

Lahden vuosina Salminen oli tutustunut tulevaan vaimoonsa, joka oli lähtöisin Korpilahdelta. Mutkien kautta he päätyivät asumaan Jyväskylään.

– Kun aloin miettiä mitä voisin tehdä täällä työkseni, niin sieltähän puskivat esiin aiemmin tekemäni suntion hommat.

Salminen suoritti suntion tutkinnon Jyväskylän kristillisellä opistolla reilu kymmenen vuotta sitten. Sitä seurasivat lyhyet tuurausjaksot, jotka johtivat säännöllisempiin tehtäviin ja lopulta suntion virkaan Jyväskylän seurakunnassa.

Suntio-muusikko on hyvä yhdistelmä

Tällä hetkellä Salminen työskentelee Taulumäen kirkossa ja on mukana Yhteisen seurakuntatyön messu- ja musiikkitiimissä. Hän pystyy hyödyntämään työssään myös musiikillista osaamistaan.

Taulumäen kirkossa järjestetään paljon konsertteja ja siellä ovat esiintyneet monet maamme eturivin artistit. Etenkin joulun aikaan konserttitarjonta kirkossa on runsasta.

– Esittelen itseni vieraileville muusikoille sekä suntiona että muusikkona. Siitä avautuu yhteinen kieli, ja käytännön asioiden hoitaminen on sen jälkeen helppoa.

Salminen kokee työn kasvattaneen häntä ihmisenä ja hän on saanut paljon hyvää palautetta. Sosiaalisena ihmisenä työn paras puoli löytyy ihmisten kohtaamisesta. Kohtaamiset liittyvät usein tilanteisiin, jotka ovat ihmisten elämässä erityisen tärkeitä.

– Jokainen tilaisuus on ainutkertainen niille ihmisille, jotka tulevat kirkkoon – oli heitä sitten paikalla 10 tai 700. Minusta jokaiseen tilanteeseen on hyvä suhtautua siten, kuin se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta toteuttaa se.

Salminen kokee tekevänsä tärkeää­ työtä, josta voi olla ylpeä. Varsinkin tällaisena aikana, jota Salmisen mukaan leimaa lähes kaikkialla negatiivisuuden henki.

– Tässä työssä ja oikeastaan kaikessa seurakuntatyössä voimme välittää aidosti toisista ihmisistä ja myös näyttää se todeksi. Ihmiset aistivat nopeasti oletko oikeasti läsnä.

Retrosyntikat ja 
elektroninen musiikki ovat 
aina olleet lähellä Miikka 
Salmisen sydäntä. Siitä 
huolimatta sormet 
hakeutuvat useimmiten 
perinteisen pianon tai 
flyygelin koskettimille. 

Vaikka varsinainen keikkailu on jo taakse jäänyttä elämää, on Salminen aina silloin tällöin konsertoinut ja esittänyt tilaisuuksissa myös omia sävellyksiään.

Säveltäjänä hänellä on hyvin elokuvallinen lähestymistapa musiikin tekemiseen. Ehkä juuri siksi vuosien varrella on syntynyt musiikki muutamaan lyhytelokuvaan sekä dokumenttituotantoon.

Parhaillaan vietettävälle Taulumäen kirkon 90-vuotisjuhlavuodelle on kaavailtu myös yhtä omaa konserttia syksylle.

– Ehkäpä silloin kuullaan akustisen pianon lisäksi myös minulle tuttuja elektronisia soittimia. Tietysti hyvällä maulla yhdistettynä, ilman hirveitä pörinöitä, Salminen toteaa.

Artikkeli Suntio, joka soittaa muutakin kuin kirkonkelloja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kiukaalta purkautuva vesihöyry vetää selät aavistuksen kyyryyn. Opetuslasten kokoinen joukkio on kokoontunut Sarpatin leirimajalle Tikkakoskelle miesten saunailtaan. Saunassa käydään porrastetusti ja tuvan puolella hörpitään jo kahvia samalla kun odotellaan viimeisiä saunojia.

Miesporukka on kokoontunut Sarpatissa jo kohta kolmenkymmenen vuoden ajan. Sitä ennen ehdittiin saunoa varuskunnassa ja pappilassa. Ari Heinonen on ollut mukana lähes alusta asti ja Jyrki Oksanen tuli mukaan viitisen vuotta sitten.

– Mehän teemme kaikkea muutakin yhdessä. On talkoita ja pientä värkkäämistä. Moni käy myös pappilassa kerran viikossa kokoontuvassa miestenpiirissä, Heinonen havainnollistaa.

– Tämä on tosi tärkeä ja tarpeellinen toimintamuoto seurakunnassa, Oksanen täydentää.

Valtaosa miehistä on tikkakoskelaisia. Heinonen muutti muutama vuosi sitten Jyväskylän Äijälään ja Oksanen asuu Palokassa.

– Minä vaan änkeän tänne joka kerta tuttujen ukkojen pariin. Tänne on mukava tulla, Heinonen tiivistää.

– Me puhumme kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä. Huumorikin kukkii aika lailla, Oksanen toteaa.

Seppo Lahtinen tuo usein mukanaan omenamehua, joka on puristettu kotipihan omenoista. Hän kertaa kaksi tärkeintä syytä, miksi tänne tullaan kerran kuukaudessa. Samat syyt ovat nousseet illan aikana esiin muidenkin kommenteissa.

– Tämä on hengellinen tilaisuus, jossa luetaan Raamattua ja ollaan yhdessä miesporukalla.

Yhteistyöllä homma sujuu

Saunan kautta sanan ääreen saapuu myös Tikkakosken aluekappalainen Risto Vallipuro. Hän kuvailee Jyväskylän toiseksi pienintä alueseurakuntaa pieneksi, mutta pippuriseksi. Vaikka kuulutaan kaupunkiin, alueen kylät ovat maaseutumaisia.

– Tikkakoskella kirkkoon kuulumisprosentti on ollut vuosia Jyväskylän korkein, Vallipuro täsmentää.

Vallipuro korostaa yhteistyön merkitystä. Jumalanpalveluksia on järjestetty muun muassa paikallisen helluntaiseurakunnan kanssa ja Tikkakosken rauhanyhdistys on aktiivinen toimija alueella.

Tikkakosken Ladun kanssa syttyvät Tuomaan tulet Sarpatin laavulla joulun alla. Seurakunta on mukana kesän Tohinaviikolla, ja lapsi- ja varhaisnuorisotyö on hyvin edustettuna perhetyön verkostossa. Vapaaehtoisia on toiminnassa mukavasti.

Toimintaa lapsille ja perheille sekä tukea arkeen

Yksi toiminnan kulmakivi on päivä- ja perhekerhot. Tammikuussa alueella käynnistyy jo viides päiväkerho. Lastenohjaaja Katri Peränen kyselee lasten ja vanhempien toiveita aina kerhokauden alussa. Leipominen on kestosuosikki, mutta kerhoissa myös ulkoillaan paljon ja tutustutaan lähiympäristöön.

– Melkein kaikki toiveet voidaan toteuttaa, mutta ei etelän matkoja, Peränen toteaa.

Tukea arkeen -toiminta lähti käyntiin yhdessä diakoniatyön kanssa. Kaksi työntekijää vierailee kolme kertaa toimintakaudessa perheen kotona tai vaihtoehtoisesti lapset tuodaan kirkolle. Näin halutaan antaa hiukan omaa hengähdysaikaa kotona olevalle vanhemmalle.

Elokuussa työt Tikkakoskella aloittanut diakoni Tiina Reijonen on huomannut, että nuorilla perheillä on usein myös taloushuolia. Diakonia on mahdollisuuksien mukaan avustanut pienellä summalla akuutissa tilanteessa.

– Avustus on hätäensiapua, ei toimeentulon jatke.

Joka toinen torstai kirkolla järjestään erityinen ruokajakelu. Miestenpiiriläiset noutavat lahjoituksena saadut elintarvikkeet paikallisesta S-marketista.

Tiistaisin kokoontuvan Työtuvan parikymmenpäinen väki koostuu lähinnä naisista. Käsityöt ovat olennainen osa toimintaa, ja niiden myyntituotto menee lähetystyön hyväksi. Kahvitaukoa vietetään yhdessä miestenpiiriläisten kanssa. Heillä on kokoontuminen samaan aikaan viereisessä pappilassa.

– Aktiivisuutta Tikkakoskelta löytyy. Täällä lähdetään mukaan, kun jotakin tapahtuu, Reijonen tiivistää.

Tikkakosken alueseurakunta

• Aluekappalainen Risto Vallipuro
• Työntekijöitä noin 15
• Toimitiloina Tikkakosken kirkko, pappila ja leirimaja Sarpatti
• Alueneuvoston jäsenet: Inkeri Tuunanen (pj), Irmeli Ahonen, Leena Hirvonen, Keijo Häkkinen, Tapani Kalenius, Raija Kolu, Tomi Pirttimäki, Petteri Rajala
• Alueet: Tikkakoski, Puuppola, Kuikka, Nyrölä, Jylhänperä (Ks. kartta.jkl.fi -> aluejaot -> alueseurakunnat)

Artikkeli Huumori kukkii saunan lauteilla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Samalla alkoi hahmottua, että seurakunnassa ja erityisesti nuorten parissa työskentelystä voisi tulla jonain päivänä jopa ammatti.

Kippola valmistui sosionomi (AMK) -nuorisotyönohjaajaksi tammikuussa 2002. Valmistuttuaan hän ehti toimia vuoden sijaisena koulu- ja erityisnuorisotyössä Nurmijärvellä.

Kesken sijaisuuden kotiseudulta Raahesta avautui virka varhaisnuorisotyössä. Siitä alkanut työrupeama useassa eri tehtävässä Raahen seurakunnassa kesti lopulta puolitoista vuosikymmentä.

Heinäkuussa Kippola aloitti työt Jyväskylän seurakunnassa nuoriso- ja rippikoulutyön asiantuntijana. Kyseessä on uusi virka, josta Kippola kiinnostui heti tehtäväkuvaan tutustuttuaan.

– Virka on aika poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen. Viime vuosina työn ohessa suorittamani kirkon johtamiskoulutus ja rippikoulun kehittäjäkoulutus vastasivat molemmat tämän viran tarpeisiin. Kippola täsmentää.

Uuden työntekijän saama vastaanotto oli hyvä. Kippolan mielestä isossa seurakunnassa on ymmärretty, että vaatii oman aikansa ottaa uudet tehtävät haltuun.

– Työntekijät ovat olleet valmiita auttamaan, ja olen saanut riittävästi työhön liittyvää perehdytystä. Näin aluksi olen varmasti kysellyt myös tyhmiä, mutta sekin on ollut sallittua, ellei jopa suotavaa.

Vuosien työkokemus on vahvistanut ja syventänyt jo opiskeluaikana tehtyä havaintoa. Keskustelu ja yhteistyö sekä kokemusten ja ideoiden jakaminen kannattaa aina.

– En ole kiinnostunut vallasta. Minua kiinnostaa enemmän työtehtävääni liittyvä vastuu. Haluan omalta osaltani ohjata ja johtaa keskustelua, jonka päämääränä on saada parhaat kehitysideat kiertoon. Olen huomannut, että Jyväskylän seurakunnassa työskentelee paljon taitavia ammattilaisia. Ehkä työni on myös sen mahdollistamista, että jokaisen ammattitaito pääsisi parhaiten oikeuksiinsa.

Kippolan mielestä seurakuntatyössä tärkeintä on nähdä nykytilanne ja olemassa olevat kehittämistarpeet. Esimerkiksi hän nostaa tuoreen tutkimuksen, jossa nuoret antoivat rippikoululle arvosanaksi kiitettävän 9–.

– Tulos kertoo hyvästä työstä ja siitä, että rippikouluun on panostettu. Se kertoo myös halusta pysyä ajan tasalla ja vastata tarpeisiin, joita tuon ikäisillä on.

Kippolalle sekä työssä että omassa elämässä on tärkeää jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen. Entisellä työpaikalla työkavereiden kanssa tehty persoonallisuustesti antoi ymmärtää hänen olevan innostuva suunnittelija.

– Olen luonteeltani sellainen, että haluan viedä hyvän idean hyvällä tavalla maaliin.

Aikoinaan Raahessa omien lasten jalkapalloharrastuksesta alkanut juniorivalmentajan rooli on löytänyt jatkoa myös Jyväskylässä. Kippolalle se on luonteva tapa verkostoitua.

Raahen ajoilta muistuu mieleen lukuisia tilanteita, joissa häneltä tultiin kysymään neuvoa vaikkapa rippikouluun liittyvissä asioissa.

– Tuttua verkkarit päällä olevaa ”seurakunnan miestä” on paljon helpompi lähestyä kuin täysin ventovierasta.

Kippolalle työ seurakunnassa on myös kutsumusammatti.

– Kristinuskon sanomaan sisältyy niin paljon. Kuten se, että ihminen on sellaisenaan arvokas, sitä ei tarvitse erikseen ansaita. Tässä työssä saa olla sellaisen sanoman äärellä, mitä ei muualla kuule, Kippola toteaa.

Artikkeli Parhaat ideat löytyvät keskustelemalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Meistä tuli hyvät ystävät, hengenheimolaisuuden tunne syntyi jo ensitapaamisella, Seppänen muistelee.

Seppänen jatkoi vapaaehtoistyötä myös seurakunnassa. Mikama tuli mukaan jäätyään eläkkeelle kymmenisen vuotta myöhemmin. Parivaljakkona he ovat tuttu näky Vanhan pappilan seniorikokoontumisissa ja Kaupunginkirkon perjantaisissa Hiljaisuuden hetkissä. Aiemmin he ehtivät toimia vapaaehtoisina myös Aseman Pysäkillä.

– Kahvin keittämisen ja tarjoilujen järjestämisen lisäksi vapaaehtoistyö on ollut erilaisten ihmisten kohtaamista, Mikama kertoo.

Vapaaehtoisena toimiminen on tuonut molemmille paljon uusia ystäviä ja mielekästä tekemistä eläkepäiviksi. Samalla on päässyt itse osalliseksi tilaisuuksien varsinaisesta annista, jolloin työ ja huvi ovat yhdistyneet.

– Kun palaan kotiin, mietin vielä kaikenlaista. Ihan kuin olisi tehnyt isommankin hyvän työn, Mikama toteaa.
– Senioritapaamisissa ihmiset tulevat halaamaan ja kiittämään meitä ja toteavat, että ihanaa, kun olette täällä meidän kanssa, Seppänen täydentää.

Keskustan aluekappalaisen Seppo Wuolion ja seurakuntapastori Heidi Watian mielestä vapaaehtoiset muodostavat yhden tärkeimmistä kulmakivistä seurakuntatyössä.

– Vapaaehtoisten panos ja merkitys vain korostuvat entisestään tulevaisuudessa, kun työntekijämäärä vähenee kirkossa, Wuolio täsmentää.

Kirkko osa elävää kaupunkikeskustaa

Wuolio ja Watia maalaavat kuvaa Kaupunginkirkosta kaiken toiminnan lähtöpisteenä ja alueen hengellisenä keskuksena. Kirkkoon kokoonnutaan yhteen ja sieltä käsin lähdetään ihmisten pariin. Kirkko on sananmukaisesti keskellä kylää ja osa elävää kaupunkikeskustaa.

– Monissa vanhoissa kirkoissa on aita kirkon ympärillä. Meillä kirkkoa ympäröi täysin avoin puisto, johon ihmiset kokoontuvat piknikille tai kulkevat sen kautta suuntaan jos toiseenkin, Watia havainnollistaa.

Keskustan alueseurakunnassa ollaankin havahduttu siihen, että kirkon keskeinen sijainti antaa myös suuntaviivoja toiminnalle. Erilaiset kaupunkitapahtumat kuten Yläkaupungin Yö, Valon kaupunki -tapahtuma ja uudenvuoden vastaanotto kokoavat ihmiset luontevasti kirkkopuistoon.

– Olemme ottaneet koppia näistä tapahtumista ja lähteneet niihin mukaan, Watia toteaa.

Kirkon ovet auki kaikille halukkaille

Wuolion johdolla toimintaa on jatkuvasti kehitetty siihen suuntaan, että kirkon ovet olisivat mahdollisimman usein auki kaikille halukkaille. Eräänlaisena esikuvana hän pitää Tukholman Sankta Klaran kirkkoa, jonka toimintaan Wuolio pääsi tutustumaan vuosia sitten. Soppatykki, kahvikärryt, kirkon avoimet ovet, rukous ja Jumalan sanan todesta ottaminen saivat kirkon täyttymään ihmisistä.

– Pitää etsiä ja löytää tapoja kohdata ihmisiä sekä kirkossa että siellä missä he ovat. Tässä on tärkeää myös diakoninen ulottuvuus, Wuolio täsmentää.

Kirkkoon tullaan myös eri puolilta Jyväskylää ja kauempaakin. Varsinkin kesäaikana, kun ovet ovat Tiekirkkona auki matkailijoita varten.
Keskeisen sijaintinsa ansiosta kirkko toimii ikkunana koko seurakuntaan ja sen jumalanpalveluselämään. Erityismessut ja monipuolinen musiikkitarjonta ovatkin keskeisessä osassa Kaupunginkirkon perustoimintaa.

– Jokainen ihminen tunnistaa kirkon paikaksi, jolla on erityinen tarkoitus. Jumalanpalvelus, rukous, hiljentyminen ja pyhän kohtaaminen, Wuolio tarkentaa.

Wuolio nostaa esiin myös ajatuksen kirkon alakerrassa olevan tilan kunnostamisesta kryptaksi, jossa olisi seurakuntasali ja mahdollisesti kahvila. Suunnitelmat sen osalta ovat vielä täysin auki.

Toteutuessaan se vahvistaisi entisestään toimintanäkyä, jota jo nyt pyritään toteuttamaan Sankta Klaran mallin mukaisesti: diakoninen avoin kirkko, jossa keskiössä ovat ihmisten kohtaaminen, avoimet ovet ja aktiiviset vapaaehtoiset. Vielä toistaiseksi lähdetään torstaisen viikkomessun jälkeen kirkkokahveille Aseman Pysäkille.

Keskustan alueseurakunta

• Aluekappalainen Seppo Wuolio
• 26 työntekijää
• Toimitilat: Kaupunginkirkko, Vanha pappila, Lahjaharjun kappeli, Keskustan nuorten tilat ja päiväkerhotila Yliopistonkadulla
• Alueneuvoston jäsenet: Bella Forsgren, Pirjo-Liisa Junttila, Antti Kakkuri, Eero Kuusela, Jari Ritsilä, Pipsa Wilhelms (pj)
• Alueet: Keskusta, Keljo, Lutakko, Tourula, Lohikoski, Taulumäki, Viitaniemi, Mäki-Matti, Nisula, Mattilanpelto
• kartta.jkl.fi -> aluejaot -> alueseurakunnat

Artikkeli Kirkko keskellä (Jyväs)kylää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen työskentely jatkui päihdetyössä Jyväskylän Katulähetyksessä. Ristonmaa valittiin Palvelevan puhelimen toiminnanohjaajan virkaan vuonna 2002. Viidennes työajasta kuluu perhetyössä.

Keski-Suomen perheasiainkeskuksen tiimissä hänen vastuullaan ovat asiakasajanvaraukset. Koulutettuna uusperheneuvojana hän toimii myös uusperheiden vanhemmille tarkoitetun vertaisryhmän toisena vetäjänä.

– Suoritin työn ohessa sosionomi-diakonin tutkinnon. Tein opinnäytetyönä uusperheiden vanhemmille tarkoitetun ryhmätyökirjan.

Yksinäisyys näkyy ja kuuluu

Palvelevan puhelimen juuret ovat Englannissa. Sikäläinen pappi huolestui itsemurhalla uhkaavien puheluista ja ilmoitti lehdessä puhelinnumeron, johon voi hädässään soittaa.

Jyväskylässä Palveleva puhelin on toiminut jo puoli vuosisataa. Tänä päivänä yksinäisyys ja ihmissuhteet tai niiden puute ovat yleisimmät soittojen aiheet. Puheluissa heijastuvat myös yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset. Soittajien joukossa on avopalveluihin siirrettyjä mielenterveyskuntoutujia, eikä puhumisen tarve rajoitu virka-aikaan.

– Yksinäisyys voi olla niin konkreettista, että päivystäjä voi olla ainoa henkilö, jonka kanssa soittaja on jutellut koko päivän aikana.

Ristonmaa vastaa toiminnan organisoinnista Keski-Suomessa. Jyväskylän lisäksi päivystyspisteitä on Saarijärvellä, Äänekoskella, Laukaassa ja Joutsassa. Koulutus ja säännöllisesti kokoontuvat alueelliset työohjausryhmät takaavat, että vapaaehtoiset päivystäjät pysyvät ajan hermolla.

Päivystäjä suorittaa alussa vuoden kestävän peruskurssin, jonka aikana hän toimii jo päivystäjänä. Koulutuksessa käsiteltävät aiheet ovat samoja, jotka nousevat esiin puheluissa: kriisit, mielenterveys, päihteet, itsemurha, perhe ja uskonnollisuus.

Toistuvaissoittajat ja elämänmuutokset ovat myös aiheina esillä. Reilusta sadasta keskisuomalaisesta päivystäjästä löytyy vapaaehtoisia, jotka ovat olleet mukana jo yli kaksikymmentä vuotta.

– Tästä voi päätellä, että päivystäjät saavat työskentelystä myös itse paljon.

Ihminen ihmiselle

Ristonmaa viihtyy hyvin työssään, joka on opettanut paljon jäsentämisestä ja organisoimisesta. Hän on saanut vapaaehtoisilta palautetta, että on helposti lähestyttävä ja ihminen paikallaan.

– Haluan olla ihminen ihmiselle, ja kuuntelu on tässä työssä kaikkein tärkeintä.

Ristonmaa kokee olevansa pienen paineen alla tehokkaimmillaan. Koska työ on ilta- ja viikonloppupainotteista, ei välillä voi välttyä väsymykseltäkään.

– Minä saan voimia vapaaehtoisista. He ovat upea joukko, josta löytyy paljon osaamista ja taitoa. Ammennan virtaa myös liikunnasta ja läheisistä ihmissuhteista.

Vuosien saatossa Palveleva Puhelin on kokenut muutoksia. Reilu kymmenen vuotta sitten nimettömänä tapahtuvat keskustelut siirtyivät omilta telealueilta valtakunnallisiksi. Toiminta on laajentunut myös nettiin, jossa Kirkon keskusteluapua -nimikkeen alta löytyvät muun muassa Palveleva Chat ja Palveleva netti.

– Nettipuolella yhteydenottajat ovat vähän nuorempia. Puhelin on kuitenkin säilyttänyt selvän ykkös-aseman aikuisväestön keskuudessa.

kirkonkeskusteluapua.fi

Palveleva puhelin 0400 22 1180, su–to klo 18–01 ja pe–la 18–03 .

Palveleva chat

Palveleva netti

Palveleva kirje,PL 210, 00131 Helsinki

Kaikki palvelut tapahtuvat nimettöminä.

Artikkeli Ihminen omalla paikallaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Suurin piirtein kaikki korpilahtelaiset ovat minulle tuttuja, ainakin joko nimeltä tai ulkonäöltä. Äänestäkin tunnistan monet puhelimessa.

Kaunisto ajautui töihin seurakuntaan monen sattuman seurauksena. Valmistuttuaan keväällä 1980 kauppaopistosta, hänelle tarjottiin vuodeksi toimistoapulaisen paikkaa työvoimatoimiston kautta. Työsuhde vakiintui vuotta myöhemmin ja nimike muuttui jossain vaiheessa kanslistiksi ja myöhemmin toimistosihteeriksi.

Kun seurakunnat yhdistyivät vuonna 2009 ja Korpilahdesta tuli yksi Jyväskylän seurakunnan alueseurakunnista, se tarkoitti isoa muutosta ja toi tullessaan paljon sekavuutta käytännön asioiden hoidossa.

– Meillä oli ollut täällä aivan eri tietokoneohjelmat alkaen jäsentietojärjestelmistä ja hautaohjelmista. Yhtäkkiä piti opetella kaikki ohjelmat lyhyessä ajassa. Alussa oli tosi vaikeaa, mutta ajan myötä asioiden hoito helpottui paljon.

Vaikka suurin osa vanhoista tiedoista on siirretty Jyväskylän kirkkoherranvirastoon, niin varsinkin kesäaikana moni kesävieras haluaa asioida lähempänä olevassa palvelupisteessä. Sukututkimuksia tullaan tekemään jopa ulkomailta asti.

– Minulla on täällä vielä vanhat mikrofilmit tallella. Sukututkimuksia ja selvityksiä teen nyt aiempaa vähemmän, mutta se hieno puoli siinä on, että aika usein samalla kuulee ihmisten hauskoja tarinoita ja muisteluksia.

Viime vuodet Kaunisto on työskennellyt aluesihteerinä osa-aikaisesti. Tätä nykyä hän asuu Jämsässä ja käy töissä Korpilahden seurakuntakodilla yleensä kolmena päivänä viikossa.

”Minulta tullaan kysymään ihan mitä vaan”

Jyväskylän seurakunnan muista aluesihteereistä poiketen Kauniston tehtäviin kuuluvat myös toimistosihteerin työt. Korpilahdella on seurakunnan palvelupiste, joka on auki kahtena päivänä viikossa tiistaisin ja torstaisin klo 9–12.

– Kun työhuoneeni sijaitsee ulko-ovesta heti ensimmäisenä, niin tässähän tuntee toimivansa ihan yleismiehenä. Minulta tullaan kysymään ihan mitä vaan.

Asiakaspalvelu pitää sisällään muun muassa virkatodistuspyyntöjä ja haudanhoitoasioita sekä hautauksista, vihkimisistä ja kasteista sopimisia. Kaunisto varaa tilat sekä papit ja kanttorit tilaisuuksia varten.

Iltapäivällä on aikaa tehdä alueneuvoston kokousvalmisteluja ja hoitaa laskutusasioita. Kaunisto toimii sihteerinä työntekijäkokouksissa ja päivittää tietoja ja ilmoituksia nettiin sekä laatii lehti-ilmoitukset paikallislehteen.

– Tykkään työstäni, varsinkin kun työ on aika itsenäistä. Meillä on myös kiva työporukka, kun meitä on täällä vain kymmenkunta.

Kaunistolla on työyhteisössään takanaan pisin työura. Vuosien saatossa omaksuttu hiljainen tieto on välittynyt myös työtovereille ja seurakuntalaisille.

Vapaa-ajalla Kaunisto harrastaa kävelyä ja lukemista. Kesällä lomareissut taittuvat ja maisemat vaihtuvat moottoripyörän kyydissä yhdessä miehensä kanssa.

– Korpilahdella parasta on ihana luonto, Päijänne ja maisemat. Tämä on kaunis paikka.

Artikkeli Valttikorttina hiljainen tieto julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.