– Könkkölän tilalla on viritelty Green Care -menetelmään pohjautuvaa kuntouttavaa työtoimintaa parin vuoden ajan, kertoo Mia Hartikainen, joka ohjaa nuoria Könkkölässä itsekin oppisopimusopiskelijana.

Green Care tarjoaa luontohyvinvointia käytännönläheisillä työtavoilla, joissa näkee välittömästi työn tulokset.

– Nuoret ovat esimerkiksi suunnitelleet ja rakentaneet eläinten asumukset ja aitaukset. Kestävän kehityksen periaatteita noudatetaan niin, että kierrätämme ja etsimme materiaaleja luonnosta, Hartikainen kertoo.

Nuoret vastaavat myös Könkkölän eläinten hoidosta. Eläimet ovat lainassa lähiseutujen kanaloista ja lampoloista, ja vastaavasti Könkkölän nuoret käyvät tekemässä töitä eläinten kotitiloilla.

– Eläimet pakottavat keskittymään ja olemaan hetkessä läsnä. Jos et ole läsnä, eläin tajuaa sen heti, eikä toimi toivotulla tavalla.

Ihminen ja luonto ovat yhtä

Green Care -menetelmä pohjautuu tutkimustietoon, jonka mukaan luonnossa oleskelu auttaa kehoa ja mieltä palautumaan arjen kuormituksesta. Menetelmä toimii parhaiten luontoympäristössä, mutta sitä voidaan toteuttaa myös laitoksissa kasvien, puutarhan ja kaverikoirien välityksellä.

Green Care painottaa ihmisen ja luonnon yhteyttä

Könkkölässä Green Care -toimintaan osallistuminen lisää sosiaalisuutta, antaa nuorille itsevarmuutta ja auttaa heitä löytämään omaa tietään.

– Itsetunto ja toimintakyky kohenevat, kun nuoret tekevät konkreettisia töitä, Hartikainen sanoo.

Hän puhuu kokemuksen äänellä. Hän osallistui Könkkölän Green Care -toimintaan valmistuttuaan ensin ”väärään ammattiin” ja koettuaan sen jälkeen burn outin.

– Tästä oli iso apu kuntoutumisprosessiini. Sain toimintakykyni takaisin ja nyt voin sekä opiskella että tehdä töitä oppisopimussysteemillä, eläintenhoitajaksi opiskeleva Hartikainen sanoo.

– On nuoria, jotka eivät tiedä, mitä haluavat isona tehdä. He voivat tulla tänne kokeilemaan, mikä voisi olla heille se oikea juttu, joka kantaa elämässä.

Suunnitteilla kotieläinpiha

Kuluneen kesän aikana Könkkölä on toiminut kesäpihana, jossa perheet ovat voineet käydä luonnon keskellä stressitasoa madaltamassa. Syksyn tullen eläimet muuttavat sieltä pois, mutta Könkkölän nuoret suunnittelevat jo syksyn toimintaa kuten osallistumista Valon kaupunkiin ja erilaisiin myyjäisiin. Ensi kesäksi on tarkoitus perustaa kotieläinpiha.

– Könkkölä on aina ollut ihmisten käytössä, ja haluamme tarjota tämän ympäristön myös edelleen jyväskyläläisille, Mia Hartikainen sanoo.

Päärakennus tosin on remontissa seuraavat pari vuotta. Remontista vastaa Katulähetys, joka kuuluu viime syksynä perustettuun Könkkölä-yhdistykseen, samoin kuin Sovatek.

Kontakti eläimeen hoitaa ja rauhoittaa

Aino Vauhkonen asettelee vegaaniset pullat kesäkahvilan tarjottimelle. Hän on koulutukseltaan leipuri-kondiittori ja kokki, mutta kipeä selkä estää oman työn teon. Nyt menossa on kuntoutusvaihe, ja takana on myös työttömyysjakso.

Könkkölään hän löysi nuorten taidetyöpajan kautta. Luonto ja eläimet kiinnostavat häntä, ja Könkkölässä on ollut sopivasti vapautta toteuttaa omia ideoita.

– Perustin kesäkuussa pienen kahvilan nollabudjetilla. Tehtäväni oli kehittää pieni ja helppo myytävä tuote. Olen kehitellyt ja harjoitellut vegaanista leipomista, sillä asiakkaat noudattavat entistä enemmän erilaisia ruokavalioita.

Kahvila on auki syyskuun alkuun. Sen jälkeen on tähtäimessä työharjoittelua ja -kokeilua muissa kuvioissa.

– Könkkölässä en enää luultavasti jatka. Nyt on aika mennä eteenpäin.

Könkkölässä Vauhkonen on saanut mielenrauhaa, vahvistusta omille taidoilleen ja käsitystä siitä, mitä hän haluaa tehdä tulevaisuudessa.

– Eläimen pyyteetön läsnäolo ja kontakti eläimeen hoitavat. Voisin opiskella esimerkiksi toimintaterapiaa ja hyödyntää eläimiä siellä.

Artikkeli Luonto lisää mielenvoimaa Könkkölässä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ei työpäivän jälkeen jaksa lähteä kotisohvalta sururyhmään Nykyajan työelämä merkitsee monelle myös matkatyötä. Skype mahdollistaa heidän osallistumisensa, ryhmän toinen vetäjä, seurakunnan diakoniasta vastaava Heini Lekander sanoo.

Sekä ryhmän ensimmäinen että viimeinen kokoontuminen ovat Kuokkalan kirkossa, väliin mahtuu viisi skype-kokoontumista.

– Moni löytää vertaisryhmiä netistä, ja nyt on tarjolla luottamuksellinen vertaisryhmä myös surun käsittelyyn, Lekander kertoo.

Ilmoittautuminen Skype-sururyhmään on parhaillaan menossa.

Ryhmässä jaettu jää ryhmään

Läheisen kuolema muuttaa elämän uudelle tolalle. Suru ei ole sairaus, mutta se voi tuoda muun muassa univaikeuksia ja muistin pätkimistä.

– Sururyhmässä saa kuulla, että muilla on samantapaisia kokemuksia. Jokaisen suru on ainutlaatuinen, mutta silti surussa on myös yhteisiä piirteitä, Lekander sanoo.

Suositus on, että sururyhmään tullaan noin vuoden sisällä kuolemantapauksesta, mutta ei heti hautajaisten jälkeen. Puolentoista tunnin mittaisia kokoontumisia on seitsemän. Ryhmä on luottamuksellinen paikka puhua surusta.

– Ryhmässä jaetut asiat jäävät aina ryhmään.

Sururyhmässä et ole yksin

Asta Vilpposen elämä muuttui, kun hänen miehensä sai syöpädiagnoosin ja menehtyi neljän kuukauden kuluttua taudin toteamisesta. Seuraava sururyhmä alkoi muutaman kuukauden kuluttua menetyksestä, surun polulla vähän liian pian.

– Olin vielä shokkitilassa, eivätkä tapahtumat olleet jäsentyneet mielessäni.

Vaajakosken kirkolla kokoontuneessa sururyhmässä Vilpponen sai vertaistukea ja myös teoriatietoa surun vaiheista.

Tutkittu tieto auttoi ymmärtämään, ettei surua voi kiirehtiä. Ahdistus hellittää aikaa myöten.

– Toisten kokemusten kuuleminen antoi käsityksen, etten ole tilanteessa yksin.

Tunteiden kirjo yllätti

Vilpponen huomasi, että menetykseen liittyy monenlaisia tunteita. Surun, kaipauksen ja ahdistuksen lisäksi mieltä kaihertaa syyllisyys. Olisiko pitänyt huomata sairaus aikaisemmin? Olisiko pitänyt puhua puolison kanssa enemmän kuolemasta? Miten olisi pitänyt ottaa puheeksi hengelliset asiat?

– Sururyhmän vetäjät, pappi ja diakoni, korostivat, että ihminen ei voi hallita elämää eikä kuolemaa. Toisen taivasosuus ei ole minun vastuullani

Vilpposen sururyhmässä oli vain neljä osallistujaa, mikä oli hänen mielestään liian vähän. Toisten menetysten kuuleminen oli positiivinen kokemus, vaikka oma suru estikin paneutumasta toisten kokemuksiin syvällisesti.

Hengellisyys ei ollut ryhmässä tyrkyllä, vaan läsnä lohduttavalla tavalla.

Sururyhmiä Skypessä ja kirkoissa

Sururyhmä Skypessä
Ohjaajina diakoni Heini Lekander ja pastori Kati Reukauf. Osallistujilla pitää olla oma kone ja Skype-yhteys. Ilmoittautumiset 15.9. mennessä heini.lekander@evl.fi tai 050 521 5416. Alkaa Kuokkalan kirkossa 4.10. klo 18–9.30, ja päättyy 10.1. Skypekokoontumiset ovat 11.10., 1.11., 8.11., 29.11. ja 13.12.

Korpilahden sururyhmä alkaa 14.9. klo 18. Ilmoittautumiset 11.9. mennessä 050 557 9003.

Keljonkankaan sururyhmä vuodenvaihteen jälkeen. Lisätiedot 050 549 7015.

Sururyhmä lapsensa tai nuorensa menettäneille vuodenvaihteen jälkeen. Lisätiedot 050 413 9294.

Lasten sururyhmä vuodenvaihteen jälkeen. Lisätiedot 050 380 0583.

Sururyhmä itsemurhan tehneiden läheisille Kortepohjassa to 12.10. klo 18. Ilmoittautuminen suvi.leppapuisto@evl.fi tai 050 549 7008.

Artikkeli Suru muuttaa koko elämän julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kyllä on niin, että televisioon tarvitaan matkailuohjelma myös introvertille suomalaiselle, joka skannaa riskitekijät puoli vuotta ennen matkaa ja huolehtii, että käsidesi ja laastarit eivät matkan aikana lopu.

Ohjelmassa näytetään, kuinka hän ompelee housunvyötäröön pieniä kangaspusseja kännykkää ja rahoja varten, sekä esitellään, miten kengänpohjallisen alle pystyy piilottamaan kymmenen euroa siltä varalta, että aseistautunut taskuvaras vaatii tyhjentämään taskut, reput ja ne vyötärölle ommellut kangaspussit.

Siilipuolustuksessa pankkiautomaatilla

Ohjelman huippuhetkiä on rahan nosto pankkiautomaatilta, sillä turisti värvää perheensä häliseväksi ihmismuuriksi ympärilleen, jotta kukaan ei näe pin-koodia. Kielivaikeuksien takia nosto kestää puoli tuntia, mille jonottavat paikalliset eivät aplodeeraa.

Seuraavaksi pitää ostaa viiden päivän metrolippu. Turisti yrittää näyttää siltä, että ei ole ostamassa lippua, mutta seuraa sivusilmällä, miten paikalliset sen tekevät. Neuvoja ei voi kysyä, koska siinä altistuu ihmiskontakteille. Koska lipun osto ei onnistu, turisti kävelee loman aikana huomattavan paljon.

Matkamuistokaupassa perhe sihisee, kuka käsketään kysymään sandaalien hintaa. ”Mitä se sano?” ”Et osta kalliita kenkiä.” ”No no vii aa zast luuking. From Finland. Suomesta. Sibelius. Räikkönen.”

Muistinko sanoa, että olisin hyvä päähenkilö tuossa ohjelmassa.

Artikkeli Introvertti ulkomailla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Löytäkää meidät -veistossarja kuvaa lapsen sisäistä ja ulkoista kasvua kuten arvoja ja minuuden rakentumista

– Lapsuuteen liittyvää tutkimustietoa on paljon, mutta sitä ei hyödynnetä riittävästi ruohonjuuri- ja päättäjätasolla, Noramies sanoo.

Lapsi tarvitsee kasvussaan rakkautta, aikaa ja rauhaa, mutta esimerkiksi suuret päivähoitoryhmät ja koululuokat häiritsevät kasvurauhaa. Lasten vanhempiin kohdistuu suorituspaineita.

– Työssä ihminen nähdään vain kulueränä, ja vapaa-aikaakin pitää suorittaa: mikään ei tunnu riittävän, Lääperi summaa.

Lapset seuraavat aikuisten maailmaa ja tekevät siitä päätelmänsä. Lasten pitäisi kokea, että on mukava kasvaa aikuiseksi. Nyt ei välttämättä ole niin.

Tiede, taide ja hengellisyys kohtaavat

Onneksi meillä on mahdollisuus muuttaa kehityksen suuntaa, ja siihen Human Art & Forum Jyväskylä tähtää. Pohjoismaissa on hyvät rakenteet kuten koulu ja tutkimus, samoin kuin sananvapaus, naiset listaavat. Human Art & Forum Jyväskylä haluaa yhdistää tutkimustiedon, taiteen ja hengellisyyden.

Tapahtuman pääpuhujaksi on toiveissa saada Norjan kruununprinssi Haakon. Hänen teemansa on Global Dignity.

Kuluttajasta kuoriutuu ihminen

Tiedettä edustavat avaruustutkija ja tapahtuman suojelijaksi lupautunut Sini Merikallio, kasvatustieteen tohtori Mirjam Kalland sekä kasvatustieteen tohtori ja kestävän hyvinvoinnin asiantuntija Arto O. Salonen. Hengellisestä kasvusta puhuu Toivakan kirkkoherra Panu Partanen.

Merikallio hakee ymmärrystä elämän erilaisuuteen eläinlääketieteestä ja puntaroi taiteen, avaruustutkimuksen ja eläinlääketieteen yhtäläisyyksiä.

Kalland tarkastelee kehittyvän mielen ja ympäröivän maailman yhteyttä sekä taiteen ja esteettisten kokemusten merkitystä lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle.

Salonen uskoo, että arvomme ovat jo muuttuneet.

– Elämän tarkoituksena ei enää ole materiaalisen vaurauden maksimointi. Tilalle tulee henkisen, sosiaalisen ja kulttuurisen vaurauden tavoittelua. Kuluttajasta kuoriutuu ihminen, Salonen sanoo.

Kirkkoherra Panu Partanen kannustaa tarkistamaan omia näkemyksiä ja ottamaan tieteen tulokset tosissaan kaikilla elämän osa-alueilla.

– Aikuinen usko ei saisi koskaan menettää lapsille tyypillistä ominaisuutta, uteliaisuutta.

 Aikatila yhdistää sisäisen ja ulkoisen

Taiteesta pitää puheenvuoron kuvataiteilija Irina Noramies aiheenaan aikatila Kai Noramiehen ja Aija-Leena Lääperin veistoksissa. Yhdistävänä tekijänä on aikatilakäsite, jota tarkastellaan ihmisen ulkoisen ja sisäisen tilan kautta. Ulkoinen tila on maailma, jossa elämme, ja sisäinen tila on ihmisen henkinen, hengellinen ja fyysinen kasvuprosessi.

Lääperi ja Noramies haluavat kehittää foorumista jokavuotisen tapahtuman. Heidän panoksensa on taide. Kai Noramiehen Löytäkää meidät -veistossarja kuvaa lapsen sisäistä ja ulkoista kasvua kuten arvoja ja minuuden rakentumista. Lääperin Hengen palo -teossarja kuvaa ihmisen voimaa, herkkyyttä ja haavoittuvuutta sekä ihmisen ja luonnon riippuvuussuhdetta.

Tapahtuma järjestetään lokakuussa, jolloin liputetaan lasten oikeuksille ja vietetään Global Dignity -päivää. Se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa.

Keskustelufoorumi lauantaina 7.10. Jyväskylän yliopiston päärakennuksen juhlasalissa. Lisäksi tapahtumaan liittyy kolmen viikon mittainen taidenäyttely, jonka paikka varmistuu myöhemmin.

Human Art & Forum Jyväskylän näyttelymaistiainen ja esittely 16.–20.5. Galleria Hopassa (Kauppakatu 8). Avoimet avajaiset 15.5. klo 18–20.
Näyttely avoinna 16.–19.5. klo 11–18, 20.5. klo 11–20, mukana Akseli Hiltunen. Näyttelyn teoksia voi  ostaa ja näin tukea tapahtumaa.

Artikkeli Löytäkää lapsi, haastaa uusi keskustelufoorumi julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nostalgia luo selkeyttä – muka

Minulla on oma teoriani siihen, miksi kerään – ja miksi keräämme? – tavaroita. Me kaipaamme vanhan ajan selkeyttä, sitä aikaa, kun kodeissa ei ollut sitä tavarapaljoutta, joka nyt valtaa nurkat ja kaapit. Ainakin minä ajattelen nurinkurisesti, että saan osan siitä selkeydestä takaisin, kun kannan kirpparilta kahvimyllyn (oli ihanaa, kun sain jauhaa lapsuudenkodissa kahvinpapuja) tai pyykkilaudan (no ei ollut meillä käytössä, mutta onhan siinä suomalaista naissisun symboliikkaa). Jaa mutta minnekäs nämä ihanuudet kodissa laitetaan? Pinoon, nurkkaan, sängyn alle sisustusinspiraatiota odottamaan. Innostuksissa ostetun piikkimaton, jumppapallon ja käsipainojen viereen. Hyvin menee.

Kirpparilöydöllä on Tarina

Kirppareilta ostan tavaroita, joilla on Tarina – ja kolhuja. Nyt olen parantanut tapani: tyydyn ottamaan himoitsemastani esineestä kuvan kännykkäkameralla. Ja muistikortti täyttyy.

Olen ollut hamsteri jo lapsuudessa. Muistan punaiset mokkasiinit, jotka siskoni osti minulle. Käytin niitä yhden kesän. Talven yli ne lepäsivät kaapissa. Keväällä järkytyin, kun huomasin, että ne ovat minulle liian pienet. Pidin niille tunteenomaisen puheen. – Rakkaat kengät, olen käyttänyt teitä mielelläni. Nyt te ette enää kuitenkaan mahdu jalkoihini, joten annan teidät minun serkulleni. Älkää olko minulle vihaisia. Kiitos.

Paljastin tämän nolouden tuttavalleni. Yllätyksekseni hän sanoo, että juuri noin kannattaakin tehdä. Esineelle voi pitää kiitospuheen, minkä jälkeen siitä voi keveästi luopua.

Kevätsiivouksen aika lähestyy. Edessä taitaa olla monta puhetta.

(Muuten, ihan viime viikkoina näin unta niistä mokkasiineista. Ne olivat menossa kaatopaikalle, ja tietysti minä pelastin ne.)

Artikkeli Kirpparilta löytyy tavara, jolla on tarina julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Finlayson lupaa että pussilakana kestää viisikymmentä vuotta, jos sitä pestään kahden viikon välein. Näinä epävarmoina ilmastonmuutoksen aikoina lakanaa voisi mainostaa Kestää tuomiopäivään saakka -sloganilla.

Uuden lakanan nimi on Jesus. Sehän onkin luontevaa – Tom of Finlandia seuraa Jesus of Nazareth -tuoteperhe.

Sosiaalisessa mediassa uusi brändi on saanut huomiota. Joku epäuskoinen muistuttaa, että käärinliina on ehkä vain tuhat vuotta vanha. Onhan se joka tapauksessa vanhempi kuin keskiverto suomalaisperheen liinavaatekaapin sisältö. Toinen ilakoi, että lauantai-illan kumppani on saattanut kadota sunnuntaiaamuun mennessä lakanoiden välistä kuin… no, antaa olla.

Raamatusta löytyisi varmaan lisääkin nimiä tuoteperheiden rakenteluun. Pilatus-käsipyyhe vessaan. Nooa-sateenvarjo, kalossit ja sadetakki. Maria-äitiysvaate- ja lastenhoitotuotesarja sekä kuntosalikortti ja lupaus päästä tehokkaasti eroon raskauskiloista.

Vapaa-ajattelijoissa uusi tuote herättänee närkästystä. Suunnitteilla lienee Eroa lakanoista -kampanja. Alakerran isännän faneja lohduttaa se, että Lucifer-grilli on jo olemassa.

Jos Jesus-pussilakana ei vastaakaan odotuksia vaan hiutuu riekaleiksi jo surkean 30 vuoden kuluttua, sen omistaja toteaa närkästyneenä: Juuttaan lakana.

Artikkeli Jesus-lakana tulee, oletko valmis? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kuka olet? Minun äitini ja sisareni ja veljeni ovat nyt täällä, poika sanoo suuren väkijoukon kuullen.

Tutkija ja Männistön kirkkoherra Aulikki Mäkinen pitää tapahtumaa satuttavana hetkenä Jeesuksen äidin Marian elämässä.

– Maria kuulee huhuja, joiden mukaan hänen pojallaan on mielenterveysongelmia, näin minä sen raamatunkohdan luen. Poika pitää julkisesti perhettään toisarvoisena. Sen on täytynyt olla kova pala. Uskon, että tarinalla on historialliset juuret, muuten sitä ei olisi Raamattuun kirjoitettu.

Mäkinen toteaa, että luterilaisessa kirkossa Maria on esikuva ja kanssakulkija. Häneltä ei pyydetä esirukouksia eikä häntä nosteta jalustalle. Esillä häntä kyllä saisi pitää, samoin kuin muitakin Raamatun naisia.

 Maria ei täyttänyt ideaaleja

Maria oli Jeesuksen syntyessä nuori, ja avioton lapsi oli häpeällinen siinä yhteisössä.

– Kristillisessä ajattelussa on paljon ideaaleja, ja avioliitolla on iso merkitys. Maria ei täytä ideaaleja, ja hänen täytyi kestää ihmisten hylkiminen, eikä suhde Joosefiin ollut niistä lähtökohdista helppo.

Hän oli muiden silmissä epäonnistuneen pojan äiti.

– Se on Marian iso anti kasvattajille. Varmaan hän olisi toivonut, että pojasta olisi tullut puuseppä kotikylään. Unelma lapsenlapsistakaan ei toteutunut, paitsi ehkä Jeesuksen sisarusten perheissä.

Luterilainen kirkko lukee Raamattunsa niin, että Jeesukselle syntyi biologisia sisaruksia.

– Se ei ole keskeinen kysymys. Keskeistä on kertomus naisesta, joka kulkee kipeän tien ja luottaa Jumalaan. Se on ihme.

Mariasta tehty liian nöyrä

Jos Aulikki Mäkisen pitäisi tuunata Maria kuosiin, joka koskettaa tämän päivän ihmistä, se olisi helppoa.

– Maria ei hätkähdä. Nuorena hän saa yllättävän tehtävän, johon hän ei ole valmistautunut. Elämä tuo yllätyksiä, joista pitää selvitä. Maria löytää keinot ja ratkaisun.

Mäkinen muistuttaa myös Marian vertaistuesta, sukulaisnainen Elisabetista.

Mäkinen on kirjoittanut pastori ja ekoteologi Pauliina Kainulaisen kanssa kirjan Näen Jumalan toisin. Hän kritisoi kristinuskon tulkintaa Mariasta.

– Mariasta on tehty nöyryyden ja suostuvaisuuden esikuva, ja naisen osa kirkossa on olla nöyrä. Hän ei saa kapinoida. Tulkinta on naisen asemalle kirkossa tuhoisa.

Mäkisen mukaan Marialla on erilainen rooli niissä kirkkokunnissa, joissa on papiston selibaatti ja luostarilaitos. Mariasta on saattanut tulla eteerinen hahmo, joka on menettänyt inhimillisen luontonsa ja särönsä.

– Onkohan sen kuvan luominen ollut tarkoitushakuista? Juurevan luterilaisuuden antina voisi olla nostaa Marian rosoinen ja inhimillinen puoli paremmin esille.

Jumalansynnyttäjältä pyydetään esirukouksia

Neitsyt Maria on Jumalansynnyttäjä ja ainainen neitsyt, opettaa ortodoksinen kirkko.

– Häntä ei palvota, niin ei kuin muitakaan pyhiä. Häntä kunnioitetaan. Häntä ei rukoilla, mutta häneltä voi pyytää esirukousta. Vain Jumalaa palvotaan ja rukoillaan, korostaa uskonnonopettaja Sirpa Autio.

Autio tuntee sekä luterilaisen että ortodoksisen kirkon opin Mariasta, sillä hän kääntyi ortodoksiksi opiskellessaan luterilaista kirkkomusiikkia.

– Maria on esikuva nöyryydestä ja kuuliaisuudesta Jumalalle. Ilman hänen suostumustaan meillä ei olisi Kristusta eikä kristinuskoa. Maria ei ollut tärkeä vain sillä hetkellä kun Kristus syntyi. Häntä ei voi unohtaa vielä nytkään.

Ei mikään normi elämä

Marian elämänkaari ei noudattanut stereotyyppistä lapsi – nuori tyttö – vaimo ja äiti -kulkua. Hän syntyi iäkkäille Annalle ja Joakimille, jotka olivat luvanneet pyhittää lapsen Jumalalle. He veivät hänet noin nelivuotiaana temppeliin kasvatettavaksi.

– Kun hän kasvoi temppelistä ulos, hänelle täytyy löytää mies, joka huolehtisi hänestä. Tehtävään valikoitui Joosef.

– Neitsyt Maria oli itsenäinen nainen, joka joutui kantamaan elämänsä toisella tavalla kuin muut.

Myös hänen kärsimykseensä lapsensa menettävänä äitinä on helppo eläytyä.

Ortodoksisen kirkon mukaan Jeesuksella ei ollut biologisia sisaruksia. Raamatussa puhutaan veljistä ja sisarista, mutta sen ajan ja alueen kielimaailmassa ilmaisu tarkoitti myös serkkuja ja ystäviä.

– Minkä muun takia Jeesus olisi ristillä sanonut opetuslapselleen Johannekselle: poika, katso äitisi, ja Marialle: äiti katso poikasi, Autio perustelee.

Maria näkyy kirkkoarkkitehtuurissa

Ortodoksisessa kirkossa Neitsyt Marialle on omistettu neljä juhlaa 12 suuren juhlan joukossa. Kirkkovuoden alussa syyskuussa on Neitsyt Marian syntymäjuhla. Temppeliinkäymisen juhla on marraskuussa, Neitsyt Marian ilmestyspäivä maaliskuussa ja kuolonuneen nukkumisen päivä elokuussa. Neitsyt Maria näkyy myös kirkkoarkkitehtuurissa

– Esimerkiksi kirkkosalissa ikonostaasin keskellä olevien kuninkaanovien vasemmalla puolella on aina Neitsyt Marian ja oikealla puolella Kristuksen ikoni.

Jumalan äiti ja ihmisten äiti

Neitsyt Maria on Jumalan äiti ja kaikkien ihmisten äiti, sanoo katolisen Pyhän Olavin seurakunnan jäsen Márta Lahdelma.

– Ilman Mariaa ei voi uskoa Jumalaan, sillä hänen kauttaan Herramme tuli maailmaan. Kunnioitamme häntä taivaallisena äitinämme. On tärkeää, että meillä on yhteys häneen.

Katolisen kirkon mukaan Jeesus oli Marian ainoa poika. Raamatussa puhutaan siskoista ja veljistä, mutta ilmaisu tarkoittaa serkkuja. Maria on rauhan kuningatar. Katoliset rukoilevat häntä, jotta rauha kasvaisi ja lisääntyisi maailmassa. Pyhä Maria on esimerkki naisille.

– Meidän pitäisi kysyä, mitä Maria tekisi meidän tilanteessamme. Se auttaa meitä löytämään oikean tavan toimia, Lahdelma sanoo.

Maria huomasi toisen tarpeet

Hän uskoo, että maan päällä eläessään Maria oli hiljainen, huomaavainen ja auttavainen. Hän tiesi aina, mitä hänen tapaamansa ihmiset tarvitsevat, ja auttoi heitä. Äitinä hän oli ymmärtäväinen ja kärsivällinen.

– Minulla on viisi lasta, ja minä suutahdin heille helposti. Ajattelin usein, millainen äiti Maria olisi heille. Arvelin, että hänellä oli helpompaa, kun hänen lapsensa oli Jeesus, mutta tulihan heillekin vaikeuksia.

Kun patsaat itkevät

Lahdelman mukaan Maria-ilmestyksiä on ollut viimeisen kahdensadan vuoden ajan enemmän kuin sitä edeltävänä aikana yhteensä. Neitsyt Maria kommunikoi esimerkiksi itkevien patsaiden ja maalauksien kautta. Se kertoo, että hän elää kärsivien ja vaarassa olevien ihmisten rinnalla.

– Olen käynyt paikoissa, joissa tällaisista tapauksista on kerrottu, esimerkiksi Transsylvaniassa. Itse en ole nähnyt itkevää patsasta.

Maria on äiti, sisko ja ystävä

Lahdelma näkee, että Neitsyt Maria on auttanut häntä koko elämän ajan.

– Tunnen hänen läsnäolonsa joka päivä – hän on kuin äiti, sisko ja ystävätär. Kun teen jotain, me teemme sen yhdessä. Se on niin luonnollista. Ilman häntä minä olisin onneton.

Lahdelman suhde Mariaan on syntynyt perheessä saadun kasvatuksen myötä. Budapestissa asuneen perheen äiti oli myös ”Marian tyttäriä”, ja taidemaalari-isä maalasi tärkeäksi muodostuneen Maria ja Jeesus-lapsi –maalauksen.

– Neitsyt Maria näytti siinä samalta kuin minun äitini nuorena, ja Jeesus-lapsi näyttää minun esikoispojaltani.

Artikkeli Nainen, joka ei vähästä hätkähtänyt julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Jumala on varmaan valinnut sinut välikappaleekseen. Jos menet naimisiin, et tule onnelliseksi, sillä tunnet rikkoneesi hänen tahtonsa ja kulkeneesi omia teitäsi.

Minna Canth kuitenkin valitsi avioliiton ja äitiyden, ja perhe-elämä oli onnellista. Pariskunta ehti olla naimisissa miltei 14 vuotta ja tehdä yhdessä työtä monella saralla. Puoliso kuoli, kun Minna Canth odotti seitsemättä lasta. Leskenä Minna Canth huomasi, ettei yhteiskunta turvannut yksinhuoltajien asemaa.

Canthin kirjoissa kärsivät naiset ja köyhät

Perheenäidistä tuli kuopiolainen lanka- ja kangaskauppias ja näytelmäkirjailija, joka nosti esille naisten ja köyhien elämäntilanteita. Hän kyseenalaisti kristinuskon tulkintaa, joka vaikeutti ihmisten ponnisteluja oman asemansa korjaamiseksi.

– Canthin teoksissa uskonnollisuus ja yhteiskunnallisuus kietoutuivat yhteen kärsimyksen teeman kautta. Kaikkein voimakkaimmin teoksissa kärsivät naiset ja köyhä kansa, sanoo Minna Maijala, joka on kirjoittanut Minna Canth -elämäkerran. Maijala sanoo Canthia hartaaksi epäilijäksi.

Canthin teoksissa papit olivat yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka asettuivat kansan yläpuolelle. Canth hämmästeli, miksi kirkon oppi kärsimyksestä suuntautui köyhiä kohtaan

– Kirkon mielestä köyhyys on osa Jumalan luomaa järjestelmää. Se määrää pienen osan ihmiskunnasta ylellisyydessä elämään ja suurimman osan kurjuutta kärsimään. Ja ylellisyydessä elävät ennen kaikkea koettavat säilyttää entisiä oloja, koska heidän saamansa osuus runsaampi, Canth kirjoitti.

Naisille Canth vaati oikeutta päästä opiskelemaan ja kunnialliseen työhön.

Kirkkokritiikki rikkoi ihmissuhteita

Canthin aktiiviset vuodet osuivat ajanjaksoon, jolloin Euroopassa käytiin kiivasta aatteellista keskustelua. Canth sukelsi uusiin aatevirtauksiin ja innostui tieteen uusista tutkimustuloksista ja keksinnöistä. Hänen mukaansa se oli raamatullinen menettelymalli. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää, kirjoitti Paavalikin.

Sivistyneistö otti etäisyyttä kirkkoon ja alkoi kääntyä ateismiin, ja kansa kiinnostui kirkkoa kritisoivista herätysliikkeistä. Canth seurasi keskustelua monien sanomalehtien kautta, kävi kirjeenvaihtoa ja kirjoitti sanomalehtiin.

Canthin kirkkokriittiset kannanotot rikkoivat ihmissuhteita. Esimerkiksi jyväskyläläiset ystävättäret kauhistuivat niitä. Julkinen Minna Canth otti pelottomasti kantaa sellaisen kristinuskon puolesta, joka asettuu vähäväkisen tuek­si. Yksityistä Minna Canthia vaivasi tuntemus oman uskon heik­kou­desta.

– Kuinkahan Herran vielä tarvitsee minua kurittaa, ennen kuin hän saa sieluni puhdistetuksi! Niin paljon on itsekkyyttä ja velttoutta, kylmyyttä ja ennen kaikkea niin heikko on uskoni.

Minna Canth on edelleen ajankohtainen

Elämäkerran kirjoittanut Minna Maijala näkee, että Canthilla olisi sanottavaa edelleen. Canth pitäisi nykyistä ”enemmän ja nopeammin” -elämäntapaa vaarallisena ja hermoja kuormittavana. Kirjailija ottaisi yhä kantaa suvaitsevaisuuden ja ihmisrakkauden puolesta.

– Hänen sydäntään lähellä olisivat kaikki vähäosaiset, niin mielenterveyskuntoutujat, työttömät kuin pakolaisetkin. Kulttuurinen ja sukupuoltenkin välinen tasa-arvo olisi hänelle ihmiskunnan edistymisen edellytys, Minna Maijala sanoo.

Canthin työllä on paljon jatkajia, jotka puhuvat Maijalan listaamien asioiden puolesta.

– Yhden mainitakseni Sirpa Kähkönen on kirjailija, joka puhuu rohkeasti myös yhteiskunnallisista kysymyksistä esimerkiksi Pen-järjestön puheenjohtajana. Minna Canth on hänelle tärkeä esikuva.

Artikkeli Harras epäilijä puolusti köyhiä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuusen sisälle tuominen oli vanha saksalainen tapa, mutta Lutherin innovaatio oli siihen sidotut kynttilät. Protestantit omaksuivat joulukuusen joulunviettoonsa, kun katoliset pitäytyivät seimiasetelmissa. Luterilaisuutta moitittiinkin joulukuusiuskonnoksi, ja amerikkalaiset puritaanit pitivät joulukuusta syntisenä, sillä se vei ajatukset harhateille joulun varsinaisesta sisällöstä.

Joulukuusen suosiota lisäsi melkein ikoniseksi kohonnut kuva, joka esittää Lutherin perheen joulunviettoa. Isä-Martti soittaa kitaraa, äiti-Katharina, kuusi lasta ja jouluvieraat istuvat pöydän äärellä, ja tähtien koristama kuusi komeilee pöydällä.

Ketään ei haitannut se, että kuva oli piirretty vasta 1800-luvulla.

Martti oli jouluihminen

Jouluihminen – sitä sanaa voi Lutherista käyttää sumeilematta.

– Joulun lähestyessä tohtori Martti käy aina vain iloisemmaksi. Hänen puheensa, laulunsa ja ajatuksensa tuntuvat keskittyvän jouluun ja Jumalan Pojan syntymään, totesivat hänen oppilaansa, jotka vierailivat Lutherin kodissa.

Tohtori Martti ehti saarnata ja kirjoittaa joulusta yli 30 vuoden ajan. Lisäksi hän kirjoitti lukuisia jouluvirsiä. Meille tutuin, Enkeli taivaan, palveli alun pitäen perheen joulukuvaelmassa. Yksi lapsista oli enkeli, jotkut paimenia, ja pienin, kuusiviikkoinen Magdalena sai Joulun Lapsen osan.

Katolisen kirkon pyhimykset saivat reformaation myötä kyytiä. Reformoidusta kirkosta katosi myös pyhä Nicolaus, Myran piispa ja joulupukin esikuva, jonka sanottiin tuovan joululahjat. Nikolaus vieraili myös Lutherin perheessä. Siitä todistaa kauppakuitti, jossa on maininta joululahjoihin käytetyistä rahoista.

Luther muotoili joululahjojen tuojaksi Christkindl-hahmon, jotta lapset tajuaisivat, että kaikki hyvä tulee Jeesukselta, ei pyhimyksiltä. Historian ironiaa on siinä, että joulupukki, tuo pyhimyksen jälkeläinen, tuo lahjat koteihin myös protestanttisessa maailmassa.

Luther kirjoitti joulusaarnojaan Euroopan melskeisinä vuosina. Katolisesta munkista uskonpuhdistajaksi ajautunut mies sai todistaa ankaria uskonkiistoja, talonpoikaiskapinan ja turkkilaisten hyökkäysyritykset Eurooppaan – oman aikansa islamisaation uhan siis. Melskeiden kaiut ovat luettavissa saarnoista, mutta päällimmäisenä on kuitenkin Joulun Lapsen ihaileminen.

Artikkeli Martti Luther – syytän sinua jouluhössötyksestä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ateenalaisen, pakolaisia auttavan Auttavat kädet -avustusjärjestön tiloissa on naisten ja lasten suihkupäivä. Paikalla on 12 äitiä ja heidän alle kymmenvuotiaita lapsiaan. Lapset etsivät heti tutut lelut, ja pian on käynnissä puuhakas kotileikki. Kuusivuotias Fatime-tyttö äkkää suomalaisvieraat ja perustaa pikaisen käsihoitolan.

– And you – nyt sinä, hän ottaa vieraan vuorollaan käsittelyyn ja lakkaa kynnet, jokaisen erivärisellä lakalla.

Äidit kuivattelevat ja kampaavat hiuksiaan ja juttelevat keskenään. He ovat tulleet läheisiltä pakolaisleireiltä, joita Ateenaan on pystytetty urheiluhalleihin.

Auttavat kädet on yhteisö

Pakolaisleireillä on tarjolla välttämätön: ruoka, nukkumapaikat, suihkut ja saniteettitilat. Joissakin leireissä lapset pääsivät aloittamaan syyskuussa koulun.

– Auttavat kädet -järjestö tarjoaa pakolaisille yhteisön, jossa voi tavata tuttuja ja saada pientä huojennusta arkeen, kertoo ter­veydenhoitaja Katriina Sipari.

Hän on työskennellyt Kansanlähetyksen kautta Auttavat kädet -järjestössä puolisonsa apuvälineteknikko Vesa Siparin kanssa reilun vuoden ajan. Molemmilla on takanaan työvuosia terveysprojekteissa Keski-Aasiassa. Suurin osa Auttavat kädet -järjestön  vierailijoista tulee juuri Keski-Aasiasta.

Victoria Parkissa kuhisi

Vuosi sitten Kreikka tuntui olevan tapahtumien keskipisteessä, kun turvapaikanhakijoiden määrä yllätti Euroopan. Välimeren ylittäneet turvapaikanhakijat etsivät kuumeisesti matkareittejä Ateenasta eteenpäin, ja matkoja myytiin ja ostettiin läheisessä Victoria Parkissa. Uutiskuvista tuttu puisto on yllättävän pieni, mutta silloin se oli täynnä kuhinaa. Turvapaikanhakijat nukkuivat puistossa tai kadulla. Osa oli yön, osa viikon.

– Se näkyi kaikkien avustusjärjestöjen toiminnassa. Ihmiset eivät ehtineet löytää tietään päiväkeskuksiin, koska he jatkoivat matkaa rajojen ollessa auki. Yritimme jalkautua puistoihin ja leireille ihmisten luo, Katriina Sipari muistelee.

Nyt tilanne on tasoittunut, kun kulkureitti Turkista Kreikkaan on poikki, ja turvapaikkaa etsivät ovat pakolaisleirillä tai taivasalla muun muassa Turkissa. Kun Euroopan maat sulkivat rajansa, noin 60 000 pakolaisen kohtaloksi koitui jumittuminen Kreikkaan. Heistä noin 35 000 on Ateenan alueella.

Toiveena pääsy Ranskaan

Pakolaisleirillä puolisonsa, 15-vuotiaan poikansa ja 14- ja 10-vuotiaiden tyttäriensä kanssa asuva Latifa (nimi muutettu) selittää asumisolojaan piirtämällä muistivihkooni teltan. Hänen perheensä lähti Kabulista talebaneja karkuun ja asettui Iraniin. Monen paperittomina Iranissa asuvan afgaanin tavoin he kokivat syrjintää: lapset eivät päässeet kouluun, poliisi kohteli huonosti.

Viimeinen niitti oli uhka, että Iran värvää perheen pojan taistelemaan Syyriaan. Perhe päätti yrittää Eurooppaan.

Salakuljettajan perässä kuljettu reitti oli vaarallinen. Vuoristoinen polku oli välillä niin kapea, että moni oli luiskahtanut siltä rotkoon ja kuolemaan. Venematkaa Turkista piti yrittää kolmesti. Lopulta huonokuntoinen 30 matkustajalle tarkoitettu vene kuljetti 58 aikuista ja liudan lapsia Khioksen saarelle. Sieltä perhe tuli lautalla Ateenaan.

– Odotamme, että rajat aukeaisivat. Haluamme Ranskaan. Haluan, että lapseni pääsevät kouluun, Latifa sanoo. Tyttäret nyökyttävät vakavailmeisinä vieressä.

Säikähdettiinkö Suomessa liikaa turvapaikanhakijoita?

Salla ja Aleksi Soininen suorittavat Auttavat kädet -järjestössä kolmen kuukauden työharjoittelua, joka liittyy kansaisnvälisyys- ja nuorisotyönohjaajaopintoihin.

– Leikitämme lapsia, siivoamme, laitamme ruokaa, keskustelemme ihmisten kanssa. Uskonto on turvapaikanhakijoille maailman normaalein asia. He hämmästyvät, jos siitä ei puhuta.

Keskusteluissa kuuluu sekä turhautumista että toivoa.

– Ihmiset tietävät, että he eivät voi jäädä tänne – Kreikassa ei ole töitä. Elämä on tauolla.

Ilon hetkiä on, kun taitava räätäli korjaa rikkinäisiä vaatteita Auttavat kädet -järjestön ompelukoneella tai kun perheet saavat taikoa kotimaansa tuttuja ruokia keskuksen keittiössä.

Soinisille työharjoittelu ateenalaisessa pakolaisia auttavassa keskuksessa on tuonut perspektiiviä suomalaiseen turvapaikanhakijatilanteeseen.

– Säikähdettiinkö meillä vähän liikaa? Jos tämä maa pystyy selviämään turvapaikanhakijoista, niin kyllä Suomiin pystyy.

Auttavat kädet tarjoaa yhteisön

Auttavat kädet -järjestö on auttanut pakolaisia Ateenassa 25 vuotta, ja sen taustayhteisö on kristillinen. Kun turvapaikanhakijat tulevat tiistain perheruokapäivään, keskiviikon naisten suihkupäivään, torstain miesten suihkupäivään tai perjantain yhteiseen teetuokioon, näytöllä pyörii Jeesus-video. Tarjolla on arabian- ja darinkielisiä Raamattuja. Vierailijat voivat osallistua lyhyeen hartaushetkeen – tai olla osallistumatta. Uskontoa ei tuputeta eikä piiloteta.

– He ovat kiinnostuneita uskonnostamme ja tietävät, että Eurooppa on kristillinen maanosa, Auttavat kädet -järjestössä työskentelevät Katriina ja Vesa Sipari toteavat

Auttavat kädet saa rahoituksensa evankelisilta kirkkokunnilta. Auttavat kädet -järjestössä työskentelee myös vapaaehtoisia, jotka tulevat lähinnä USA:sta, Englannista ja Saksasta. Sen yhteistyökumppanit ovat kristillisiä kirkkoja ja järjestöjä Kreikassa ja Kreikan ulkopuolella.

Noin 12 miljoonan asukkaan Kreikka kärvistelee talouskriisin kourissa, mutta majoittaa pakolaisia ja paperittomia, jotka tulevat muun muassa Albaniasta, Irakista, Iranista, Ukrainasta, Filippiineiltä, Keniasta, Somaliasta, Sudanista ja Etiopiasta.

Historia on opettanut auttamaan

Kreikkalaiset ovat auttaneet turvapaikanhakijoita suhteellisen pitkäpinnaisesti. Historia on opettanut auttamaan avun tarvitsijoita.

Auttavat kädet -järjestön tilat sijaitsevat Ateenassa lähellä Omonia-aukiota. Vastapäätä on aidattu puisto, jossa kaupunki jakaa ruoka-apua. Talojen seinät ovat täynnä graffiteja, ja kaikki huutaa talouskriisiä. Paperittomat ihniset tienaavat elantoaan myymällä kadulla piraattituotteita – aurinkolaseja, kelloja, elektroniikkaa – ja narkomaanit piikittävät tai vetävät kokaa nokkaan keskellä kirkasta päivää. Kaiken tämän keskellä pakolaisäidit puikkelehtivat lastenrattaiden kanssa Auttavat kädet -järjestön suihkupäivään.

Artikkeli Pakolaisleirillä elämä on tauolla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.