Meissä ihmisissä elää syvä tarve olla oikeassa. Se on inhimillistä ja usein myös ymmärrettävää. Oikeassa oleminen tuo turvaa, hallinnan tunnetta ja kokemuksen siitä, että tiedämme, missä seisomme. Mutta samalla siihen kietoutuu vaara: oikeassa olemisen tarve voi sulkea korvamme ja kovettaa sydämemme. Keskitymme puolustamaan itseämme, näkökulmaamme ja asenteitamme sen sijaan, että pysähtyisimme kuuntelemaan, mitä toinen todella sanoo – tai mitä Jumala saattaa yrittää meille sanoa toisen kautta.

Tämä omavoimaisuus ei aina näytä kovalta tai hyökkäävältä. Se voi pukeutua huolellisesti muotoiltuun kieleen, vakuuttavaan retoriikkaan ja vilpittömäänkin haluun tehdä hyvää. Silti sen ytimessä on usein itsekkyys: tarve säilyttää oma totuus koskemattomana. Neljäs adventti kutsuu meitä riisumaan nämä kerrokset yksi kerrallaan ja kysymään, mitä jää jäljelle, kun emme enää nojaa omaan varmuuteemme.

Jeesuksen syntymän odotus ei kutsu meitä terävöittämään argumenttejamme tai vahvistamaan omiemme asemia. Se kutsuu meitä tekemään tilaa. Ilosanoma ei kasva adventtiajan loppumetreilläkään melussa vaan hiljaisuudessa, ei itsepuolustuksessa vaan avoimuudessa. Se rohkaisee löytämään sydämen, joka uskaltaa kuulla enemmän kuin puhua ja ihmetellä enemmän kuin hallita.

Itseämme suurempaa

Odotamme valoa, mutta emme sellaista valoa, joka syntyy etuoikeuden keskeltä tai enemmistön turvasta. Kristuksen valo syttyy hauraana, härkäin ja juhtien keskellä. Betlehemin lapsi ei syntynyt vallan keskukseen vaan sivuun, sinne missä ei ollut varmuutta eikä näkyvää voimaa. Juuri siellä valo syttyi, ja juuri sellaiseen tilaan valo yhä haluaa tulla.

Evankeliumin vastaanottamiseen emme tarvitse retorista itsevarmuutta. Emme tarvitse valmiita lauseita tai viimeisteltyä ymmärrystä. Tarvitsemme jotain paljon syvempää: kykyä kuulla ja rohkeutta ihmetellä. Kykyä olla hetken tietämättä ja kestää keskeneräisyyttä. Rohkeutta kyseenalaistaa oma totuutemme ja tunnistaa, kuinka usein katsomme maailmaa ensisijaisesti oman etumme ja kokemuksemme kautta.

Neljäs adventti asettaa meidät kahden sisäisen liikkeen väliin. Toisaalta se kutsuu rohkeuteen luopua itsekkyydestä ja omavoimaisuudesta, jopa niistä osista itseämme, joita olemme pitäneet erityisen oikeina ja tarpeellisina. Toisaalta se kutsuu nöyryyteen vastaanottaa jotakin itseämme suurempaa – Jumalan lahjaa, jota emme voi hallita emmekä ansaita. Tämä nöyryys ei ole itsensä vähättelyä, vaan avointa suostumista siihen, että Jumala toimii myös siellä, missä emme ole varmoja tai vahvoja.

Valo syttyy sittenkin

Tässä odotuksessa nousee väistämättä kysymys: millaista valoa me itse Kristuksesta heijastamme maailmaan? Heijastammeko valoa, joka kutsuu, kuuntelee ja luo tilaa, vai valoa, joka sokaisee ja sulkee? Ja uskallammeko nähdä Kristuksen jokaisessa vastaantulijassa – erityisesti niissä, jotka haastavat meitä, horjuttavat varmuuttamme tai pakottavat meidät kuuntelemaan uudella tavalla? Valo laajenee kyvystä kohdata toinen ihminen sellaisena kuin hän on – ilman valmiita vastauksia, ilman tarvetta määritellä tai korjata Jumalan luomaa.

Päivän rukouksen sanoin:

Armon ja rakkauden Jumala.
Joulun odotus tiivistyy näihin päiviin.
Sielumme kaipaa pyhää hiljaisuutta
ja todellista rauhaa ja riemua.
Jumala, armahda meitä.
Avaa silmämme näkemään,
mitä sinä olet meille valmistanut.
Opeta meitä jakamaan joulun iloa keskenämme
ja antamaan yltäkylläisyydestämme niille,
joilla on tyhjät kädet
ja joiden elämä huutaa lähimmäistä.
Tätä pyydämme rakkaan Poikasi Jeesuksen nimessä.

Aamen.

Artikkeli Tilaa ilosanomalle – neljännen adventin kutsu julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Oppaan takana on USKOT ja Museovirasto

USKOT-foorumi julkaisi kesäkuussa uskontolukutaito-oppaan, jonka tarkoituksena on lisätä ymmärtämystä ihmisten välille uskonnollisen yleissivistyksen näkökulmasta. Opasta on laatinut moniuskontoinen työryhmä ja opas on rahoitettu Museoviraston varoilla ja se toteuttaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisen periaatteita.

Opas itsessään on helppolukuinen, neljään päälukuun tiivistetty manuaali, joka pyrkii tarkastelemaan yleisiä kohtaamisen periaatteita, uskonnoille tyypillisiä yhteisiä tekijöitä sekä avaamaan seitsemän eri maailmanuskonnon yleisimpiä sisältöjä ja niiden suhdetta kestävään kehitykseen.

Uskontolukutaidolla tarkoitetaan oppaassa riittäviä tietoja uskontoperinteistä ja kunnioittavan kohtaamisen osaamista. Opas on tarkoitettu kaikille. Se sisältää käytännön vinkkejä uskontojen kohtaamiseen työelämässä ja vapaa-ajalla, sekä uskontojen pyhissä paikoissa.

USKOT-foorumin verkostossa vaikuttaa tällä hetkellä noin 50 uskonnon asiantuntijaa viidessä eri temaattisessa jaostossa ja sen tehtävä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä uskonnonvapauden ja yhteiskuntarauhan edistäminen. Opas uskontolukutaidosta on yksi konkreettinen tapa lisätä perustietoa ja herättää keskustelua.

Opas muistuttaa kunnioituksesta

Opas ottaa hyvin huomioon kohtaamisen eri ulottuvuuksia. Sen ohjeet perustuvat ajatukseen, jossa uskonnollisen ihmisen identiteetti kohtaa toisen, ihminen ihmisen, ja muistuttaa, ettei olettamusten tai strereotypioiden kautta kohtaaminen ole kunnioittavaa. Se haastaa kuuntelemaan ja oppimaan ja samalla seisomaan suoraselkäisesti ja vahvasti oman identiteetin takana.

Uskonnollisen puheen tuottaminen on joskus sekulaarissa yhteiskunnassamme hankalaa. Monelle uskonto on henkilökohtainen asia ja sen esiin tuominen julkisesti voi aiheuttaa häpeää. Moni saattaa arastella, sanooko teologisesti oikein tai miten muut oman mahdollisen yhteisön sisällä ja ulkopuolella reagoivat. Opas rohkaiseekin avoimuuteen ja yhteyteen.

Uskontodialoginen kohtaaminen ei tarkoita akateemista väitöstilaisuutta eikä sitä, että jonkun tulisi sen seurauksena voittaa tai muuttua. Yksilökeskeisessä ja kilpailuhenkisessä maailmassa tästä on tarpeen muistuttaa. Oppaassa esiteltyjen uskontojen arvojen mukaista ei ole rakentaa ulossulkevaa kohtaamista tai nostaa itseään yksilönä muiden yläpuolelle.

Kohtaamisen neljä periaatetta

Dialogiin opas kannustaa rakentavan keskustelun pelisääntöjä mukaillen, ja peräänkuuluttaa kunnioittavaa lähestymistapaa, yhdenvertaista osallistumista, luottamuksen lisäämistä ja rehellistä vuorovaikutusta. Se tarjoaa avuksi neljän kohdan ohjelmaa, jotka tarkistamalla vuorovaikutuksesta voi tulla miellyttävää tai hedelmällistä.

1. Olemme kaikki ihmisiä – periaate muistuttaa siitä, että erilaisinakin meillä on paljon yhteistä.
2. Oppiminen ja yhteistyö tavoitteena – periaate keskittyy jakamisen ja ymmärtämisen tarpeeseen.
3. Otetaan aidosti mukaan – periaate etsii turvallisempaa tilaa ja osallisuutta.
4. Huomioidaan oma ja toisen asema – periaate muistuttaa, että monet rakenteet ja erityisasemat vaikuttavat keskusteluun ja ne on hyvä tiedostaa jotta keskustelusta tulee tasavertaista.

Opas etsii uskonnoille yhteistä

Uskontojen yhteisiksi ominaisuuksiksi opasta laatineet asiantuntijat ovat tunnistaneet esimerkiksi hiljentymisen, kasvatus- ja sivistysprosessit, eettisyyden vaalimisen, henkiset harjoitukset ja itsensä kehittämisen. Perinteisiä yhteneväisyyksiä, kuten rituaalit ja jumalallisuuden ja pyhyyden käsitteet, tekstit ja yhteisöllisyys, on siis täydennetty myös yksilön näkökulmasta.

Opas syventää tietoiskuja uskonnoista esittämällä lyhyet asiantuntija-analyysit uskontojen luontosuhteesta. Sen mukaan ympäristön ja luonnon kunnioittaminen on kaikkia uskontoja yhdistävä tekijä. Uskontoja yhdistää myös vaade ahneuden ja itsekeskeisen materialismin hylkäämisestä, ja se koskee sekä yksilöitä että yhteiskuntaa.

Taustaa: mikä ihmeen uskontolukutaito?

Uskontolukutaito on Suomessa verrattain uusi käsite. Se liittyy yhteiskunnan muutokseen ja moninaistumiseen ja nousee monitieteisen poliittisen ja yhteiskunnallisen tutkimuksen tarpeista, jossa erilaisia uskonnollisia vaikutteita on alettu hahmottaa ilmiöiden ja toiminnan taustalla.

Harvardin yliopiston (Harvard Divinity School) uskontojen ja yhteiskunnallisen elämän tiedekunnan johtaja ja perustaja Diane L. Mooren mukaan uskonnollinen lukutaito edellyttää kykyä erottaa ja analysoida uskonnon ja sosiaalisen / poliittisen / kulttuurielämän perusleikkauksia useiden linssien kautta.  Mooren mukaan uskonnollisesti lukutaitoisella henkilöllä on:

1. Perusymmärrys useiden maailman uskonnollisten perinteiden historiasta, keskeisistä teksteistä (soveltuvin osin), uskomuksista, käytännöistä ja nykyaikaisista ilmenemismuodoista. Sekä ajalta jolloin ne syntyivät, että ajassa jossa ne muovaavat edelleen erityisiä sosiaalisia, historiallisia ja kulttuurisia konteksteja.
2. Kyky erottaa ja tutkia poliittisten, sosiaalisten ja kulttuuristen ilmaisujen uskonnollisia ulottuvuuksia ajan ja paikan kontekstissa.

Sosiologisen näkökulman uskontolukutaidon tutkimukseen on tuonut  Exeterin yliopiston emeritaprofessori Grace Davie, joka on tutkimuksessaan selvittänyt instituutioiden uskonnonlukutaitoa ja kirjoittaa eritysesti sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisesta uskontojen kohtaamisesta. Suomessa uskontolukutaidon tutkimusta on aloittanut TT Esko Kähkönen, joka toi kulttuurisen ja sosiologisen linjan rinnalle uskontodialogin ja uskontojen välisen yhteistyön näkökulmia.

Sekulaarin yhteiskunnan rakentamisen hinta

Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan uskontolukutaitoa tulisi lisätä myös Suomessa. Vuonna 2020 päättynyt, professori Tuula Sakaranahon ja FT Johanna Konttorin johtama yliopistohanke ”Uskontolukutaito moniarvoisessa maailmassa”, on tutkinut uskontoja, yhteiskuntaa ja uskonnonlukutaitoa useasta eri ajankohtaisesta näkökulmasta. Hankkeen yhteydessä on julkaistu kirja sen keskeisistä teemoista ja useiden tutkijoiden yhteenvedot kertovat tilanteesta, jossa sekulaariksi siirtynyt yhteiskunta on vaarassa sokeutua uskontojen ja niiden edustajien realiteeteilta. Osaamisvaje toisaalta voi johtaa turhaankin uskonnollistamiseen.

Kaiken kaikkiaan uskonto-osaaminen, uskontolukutaito, uskonnollinen yleissivistys, tai miten uskontojen vaikutuksen ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskuntien välillä haluaakin sanoittaa, on osaamista, jonka tarve yhteiskunnassamme ollaan havaitsemassa. Esimerkiksi Sitra ja eri viranomaistahot kiinnittävät asiaan huomiota yhä enemmän rahoitus- ja raportointiyhteyksissä. Opetus-, terveydenhuolto-, turvallisuus-, ja sosiaalialoilla on käynnissä useita hankkeita, kumppanuuksia, valmisteluja ja koulutuksia, joilla osaamista pyritään lisäämään.

USKOT-foorumin asiantuntijalausuntoja pyydettiin viime vuoden aikana 20 kappaletta erilaisiin uskonnollista osaamista vaativiin ministeriövalmisteluihin ja se vakiinnuttaa paikkaansa yhteiskunnallisessa julkisessa keskustelussa sekä moniuskontoisena verkostotoimijana koko maassa.

Erityisesti USKOT-foorumi toivoo, että uskontolukutaito kohentuisi viranomaisten keskuudessa ja nyt oppaan julkaisemisen jälkeen suunnitteilla onkin USKOT-foorumin oma koulutus, joka kohdentuu ensisijaisesti työkseen ihmisiä kohtaavien viranomaisten tueksi sekä arjessa, että päätöksenteossa.

Lisää uskontolukutaidosta:

Opas verkossa: Uskontolukutaito-opas-VERKKO.pdf (uskot.fi)

Sitra Labin fiktiivinen kolumni: Tänään 2030 – Uskontolukutaidosta kansalaistaito kymmenessä vuodessa – Sitra

The Challenges in Religious Literature – The Case of Finland : 492062_1_En_Print.indd (springer.com)

Yliopiston tutkimushankkeen kertomus: Uskontolukutaito moniarvoisessa yhteiskunnassa (katsomukset.fi)

Roolipeli katsomuslukutaidosta: Legendat | (katsomukset.fi)

Uskontolukutaito viranomaistyössä- paneelikeskustelutallenne: Uskontolukutaito viranomaistyössä. Paneelikeskustelu 15.4.2021 – YouTube

Uskontojen tilastoista ja uskontolukutaidosta kristittyjen haasteena: Uskonnonlukutaito ja solidaarisuus globaalin kristinuskon haasteina: uskontojen tilanne 2022 – Lehteri

Artikkeli Uskontolukutaito-opas haastaa yhteyteen ja muistuttaa kunnioituksesta arjen kohtaamisissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Helluntaita vietetään 50. päivänä pääsiäisestä.  Kristillinen kirkko juhlii helluntaita Pyhän Hengen vuodattamisen juhlana.

Pyhän Hengen toimintaa kuvataan helluntain teksteissä monin tavoin. Johanneksen toimintaympäristössä hengistä puhuminen oli arkipäivää, ja olikin tarpeen eritellä sitä, millaiseen toimintaan juuri Pyhä Henki on lähetetty.

”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.”

Johannes kutsuu Pyhää Henkeä vain kahta evankeliumin lukua aiemmin ”toiseksi puolustajaksi”, joka viittaa Jeesukseen ensimmäisenä puolustajana.

Johanneksen tulkinta evankeliumissa vaikuttaa niin kutsutulta seuraamisen motiivilta.  Ikään kuin hän kertoisi Pyhästä Hengestä Jeesuksen seuraajana. Ikään kuin tapahtumassa olisi vahdin vaihto. Sinänsä se on ihan inhimillinen ajatus. Kun pelikentän ykköspuolustaja siirtyy vaihtopenkille taivaaseen, kentälle tarvitaan edelleen hyvä puolustus.

Luterilaisten ja helluntailaisten yhteisessä asiakirjassa Evankeliumin julistaminen tänään Johanneksen kertomusta on analysoitu ja tulkintaa oikaistaan kolminaisuusopin mukaiseksi:

”Pyhä Henki tulee, hän osoittaa, hän johdattaa, hän puhuu ja hän kirkastaa. Tästä voisimme päätellä, että Pyhä Henki ottaa Jeesuksen paikan. Tietyssä mielessä näin onkin, mutta kun ottaa huomioon, miten opetuslapset ovat vastaanottajina kaikelle, mitä Jeesus ja hänen jälkeensä Pyhä Henki tekevät, ymmärtää, että opetuslapset ovat Pyhän Hengen vastaanottajia ja jatkavat elämää Hengen läsnäolossa.  Siispä opetuslasten ”yhteisö” ei lakkaa sen jälkeen, kun Jeesus on mennyt Isän luo vaan jatkaa eteenpäin ympäröivässä maailmassa, jossa jo tuomittu maailman ruhtinas vaikuttaa (Joh. 16:12).”

Pyhästä Hengestä ajassa

Kirkolliskokous käsitteli toukokuussa edustaja-aloitetta evankelioimisen vahvistamisesta ja puheenvuoroja salissa käytettiin korostamaan evankelioinnin tärkeyttä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että evankeliointi on kirkon perustehtävä. Siitä, mitä kaikkea evankelioiminen oikeastaan tarkoittaa, ei kuitenkaan päästy aivan yksimielisyyteen. Piispa Jari Jolkkonen peräänkuulutti toimimista yhteisönä:

”Erimielisyytemme keinoista ei saisi johtaa siihen, että olemme erimielisiä itse tehtävästä, joka on meille Jumalan antama.” (Tästä koko puheenvuoro.)

Evankeliointi sanana on ajassamme hankala. Se assosioituu liian helposti kolonialistiseen historiaan ja voi viedä ajatukset yksittäisen julistajan henkilökeskeiseen ja käännyttävään otteeseen, jossa julistajan käsitys itsestään lähestyy jo Jumalan ja ihmisen välistä vaihtopenkkiä.

Evankeliointi, joka ei ota huomioon ihmistä, ympäristöä, vähemmistöjä ja sitä, että evankeliumi on ilosanoma juuri saajalleen, ei ole tehtävän mukaista evankeliointia ja pahimmillaan vääristää sanomaa Kristuksesta.

Tehtävänkuvasta

Yhteinen tehtävä ja yhteinen työ ei ole helppoa. Jokaista tarvitaan, jokaisella on yhtä lailla lahjana saadun uskon seurauksena tehtävänsä. Evankeliumin omistajuus on vain Jumalalla itsellään. On erotettava toisistaan tehtävä ja tehtävän toteuttajat.

Pyhästä Hengestä puhuminen tuntuu kaiken kaikkiaan olevan vaikeampaa meidän toimintaympäristössämme kuin Johanneksen – monissa asiakirjoissa Pyhä Henki mainitaan vain Isän ja Pojan yhteydessä. Seurakunnan elämässä Pyhään Henkeen viitataan varmimmin evankeliumitekstiä selittäessä, jumalanpalveluselämässä tai seurakunnan historiaa rippikoulussa opettaessa.

Pyhä Henki tekee silti työtään tässäkin ajassa. Se synnyttää uskon, vahvistaa sitä ja lopulta johdattaa meidät armon äärelle. Evankelioimistehtävämme edellytys on ymmärtää asemamme Jumalan antaman tehtävän edessä. Vaikka olemme Kristuksen seuraajia siinä mielessä, että olemme jokainen saaneet tehtävän, emme ole Kristuksen seuraajia siinä mielessä, että voisimme täyttää Hänen tai Pyhän Hengen paikan.

Evankeliumin vieminen maailmassa on ihmisen kokoinen tehtävä, mutta evankeliumin sisältö ja sen vaikutus ovat Jumalan lahjaa.

Rauhasta voimana

Evankeliumitekstissä Jeesus muistuttaa:

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

Rauhalla on koko kevään ajan ollut erityisen korostunut merkitys. Se tarkoittaa sodan keskellä eläville ja sen edessä voimattomina katsoville ihmisille turvaa, pahan vastakohtaa tai ainakin hengähdystaukoa hirveän todellisuuden keskellä.

Voimme edistää rauhaa monin eri tavoin ja etsiä sitä yhdessä.

Jeesuksen tarkoittama rauha ei kuitenkaan liity ihmisluontoon tai sen aiheuttamiin sotiin. Jumalan rauha on jotain suurempaa, taivaallisen ja maallisen rajat ylittävää. Se on kuin heikoilla olevan rauhantilan vastakohta, jota ihminen ei voi horjuttaa vaan ainoastaan vastaanottaa.

Jumalan rauhan vakuutusta me tarvitsemme erimielisyyksien, kriisien ja kaikenlaisten ihmisten keskellä, ympäristöissä, vähemmistöissä ja kirkolliskokouksessa. Jumalan rauhan varaan me saamme jättää koko elämämme. Sen varassa me saamme täyttää myös evankelioimistehtäväämme.

On meistä kiinni, teemmekö sen passiivisina ja riitaisina yksilöinä vai suostummeko yhteiseen tehtävään toisiamme kuunnellen, pysähdymmekö oppimaan toisiltamme ja luotammeko Pyhän Hengen toimintaan.

Kirkon lähetystyönkeskus on koonnut evankelioimissivun, jolla voit selata asiakirjoja ja pohtia evankelioimisen näkökulmia. Sivu päivittyy evankelioimistyön vahvistuessa kirkossa. Evankelioiminen – evl.fi

Artikkeli Oman rauhani minä annan teille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.” 
(Joh. 16:23)

Yhteiskunnan muutoksessa ja maailmanrauhan järkkyessä rukous yleistyy.

Helsingin Sanomissa näytelmäkirjailija Elli Salo kertoo Harkovassa asuvasta ystävästään. Siellä helvetti niin on totta, että ”ateistitkin ovat alkaneet rukoilla” Ihmiset eivät muutu sodassa sotaelokuvan sankareiksi, sanoo näytelmäkirjailija Elli Salo, joka tarkistaa nyt joka aamu ukrainalaiselta ystävältään, onko tämä vielä hengissä – Kulttuuri | HS.fi

Kriisit, niin sairaudet kuin sodat, ovat johtaneet ihmisiä rukoilemaan. Ukrainan väkivaltainen kohtalo on vakavoittanut koko maailmaa ja rukouksesta on tullut näkyvä osa yhteisöllistä resilienssiä. Rukous myös yhdistää toisiinsa eri tavoin ajattelevia ihmisiä, eikä vain kristittyjä.

Rukousta laajassa maailmassa

Rauhanrukouksia on piispojen oheistuksen mukaisesti toteutettu ahkerasti ympäri maata. Maailmalla ja Suomessa on järjestetty sekä ekumeenisia että uskontojen yhteisiä rukoustapahtumia. Yleisradio lähetti Alppilan kirkosta suorana rukoushetken, jossa muslimit, juutalaiset ja kristityt rukoilivat omien perinteidensä mukaisesti Ukrainan kansan puolesta.

Maailma, media ja uskonnot ovat kohdanneet rukouksen äärellä. Rukous on ollut luonteva yksityisten ja yhteisten pelkojen käsittelyn väline. Briteissä kyselytilastojen valossa nuoret aikuiset rukoilevat jo suuria ikäluokkia enemmän (Young more likely to pray than over-55s – survey – BBC News). Pandemia on lisännyt kiinnostusta yksityiseen rukoukseen (More people praying during lockdown, survey suggests – churchtimes.co.uk). Digitaalisen toimintaympäristön ja sosiaalisen median ansiosta rukoukseen liittyminen on helpompaa kuin koskaan ennen.

Rukous ei ole vain ilmaus joutumisesta vakavien kriisien keskelle. Rukouksella ihmiset tavoittelevat toivoa sinne, missä toivo on tuntunut kadonneen.

Poikkeuksellisina aikoina ihmiset ovat luottaneet Jumalaan ja siihen, että rukousta kuullaan, vaikka realiteetit ympärillä olisivat voineet antaa loogisen aiheen muuhunkin tulkintaan.

Lupa rukoilla

Rukoussunnuntain evankeliumin kohta jatkaa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Hän tuntuu lupaavan mahdottomia: ”mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.

Jeesus alleviivaa opetuslapsille puhuessaan kahta todellisuutta, sekä ihmisen odotusten että Jumalan valtakunnan tasoja. Lupauksessa on kaksi osaa.

Ensimmäinen osa antaa oikeuden pyytää mitä tahansa. Rukous on tarkoitettu myös sellaisiin tilanteisiin, joissa kaikki toivo tuntuu menneen. Silloin kuin ”helvetti on totta”, juuri silloin on lupa rukoilla. Kaikkein pahimpien kriisien keskellä ateistit, kristityt, muslimit ja juutalaiset voivat pukea hätänsä ja toiveensa rukouksen muotoon. Jeesus antaa kaikille luvan rukoilla. Rukous saa nousta jokaisen ihmisen sydämestä. Jeesus sallii kaikenlaiset rukousaiheet. Jokainen saa rukoilla mitä tahansa.

Ihmisen sydämen puhe Jumalalle on luonteeltaan usein kontekstuaalista ja pyytävää. Me pyydämme maailmaan rauhaa, lähimmäisille terveyttä ja siunausta, päättäjille viisautta. Me ymmärrämme, että meillä on oikeus rukoukseen.

Itse asiassa rukous on perusoikeus. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan 1§:

”Jokaisella  ihmisellä  on  ajatuksen,  omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä  julkisesti  että  yksityisesti,  opettamalla  sekä  harjoittamalla  hartautta  ja  uskonnollisia  menoja.”

Sinun tahtosi

Jeesuksen lupauksen toinen osa paljastaa, että rukouspyyntöjen toteutuminen ei ole rukoilijan itsensä kädessä. Jeesus muistuttaa, että rukoukseen vastaaja on Jumala. Rukouksella on kohde. Isä, Jumala, Kaikkivaltias. Rukouksen työnjako on selkeä. Ihminen pyytää, Jumala antaa. Me voimme ja saamme anoa mitä tahansa, mutta Jumala antaa.

Rukoillessaan kristitty rukoilee Jeesuksen nimessä. Hän ei rukoile itsensä tai muiden ihmisten nimessä vaan hahmottaa Jeesuksen sanat pelastustyön kautta. Jeesuksen esimerkin mukaisesti kristitty luottaa Jumalan kuulevan rukouksen ja luovuttaa omat odotuksensa Jumalan käsiin.

Kohti Pyhää

Uskonnonvapaus on vapautta uskoa ja harjoittaa uskoa, paitsi yksityisesti ja yhdessä samoin uskovien kanssa, myös moniuskontoisessa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa. Jeesuksen lupaus rukoilla mitä tahansa koskee jokaista.

Piispainkokouksen 2013 hyväksymän dokumentin Kohti Pyhää sisältö on kohdennettu erityisesti toimitusten tueksi. Se peräänkuuluttaa pastoraalista, tilannekohtaista harkintaa, kun toimitukseen toivotaan elementtejä muiden uskontojen perinteestä. Samalla se ohjaa kunnioittamaan toisten uskontojen rukouksia.

”Ohjeistuksen tulee seurata kristillisen rakkauden sekä vieraanvaraisuuden periaatteita mutta taata samalla riittävän etäisyyden säilyminen eri uskontojen käytäntöjen välillä vääränlaisen synkretismin välttämiseksi.”

Kaikkien ihmisten tulee voida rukoilla omien perinteittensä mukaisesti. Eri uskontojen tulee saada noudattaa omia sanoituksiaan ja perinteitään. Rukouspyyntöjä ei tule valaa yhteen muottiin eikä erilaisia rukouksia pidä sulauttaa toisiinsa. Rukousten sanoituksia ei tule yhdenmukaistaa ja ohjata yhteen ja samaan rukoukseen. Kaikille jää vapaus rukoilla oma traditionsa mukaisesti. Osallistujille jää vapaus liittyä oman perinteensä rukoukseen ja oppia ikään kuin vieraana muilta silloin, kun jokin sanoitus ei vastaa omaa uskoa.

Rukousperinteemme sisältää sanallisten muotoilujen lisäksi virsiä, kynttilän sytyttämistä, hiljaisuutta ja erilaista estetiikkaa ja symboliikkaa. Myös niitä koskee liittymisen ja oppimisen vapaus.

Yhteinen arki

Rukouksen yleistyessä moniuskontoisessa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa uskonnonvapauden edistämisen tuhannen taalan kysymys onkin, kohtaammeko toisemme yhtä luontevasti kriisin ja rauhan aikana? Osaammeko toistemme rukouksen kunnioittamisen ja toistemme perinteistä oppimisen? Rukoilemmeko toistemme puolesta vielä silloin, kun poikkeustilat ovat ohitse, kriisit tulevat lähelle vain joitakin meistä tai rinnakkain rukoilemisella ei ole viestinnällistä lisäarvoa?

Artikkeli Sydämen puhetta Jumalan kanssa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.