– Aaltojen liplatus muodostaa yhdessä linnunlaulun kanssa luonnon tervehdyksen, joka rikastuttaa sisäistä maailmaani. Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni, Auranen kuvailee.

Alajärven koti ja kirkkoherran työ paikkakunnan seurakunnassa ovat nyt jääneet hienoksi luvuksi elämän kirjaan. Kodin muuttokuorma siirtyi heinäkuun puolivälissä Seinäjoelle, jossa Ari Auranen on aloittanut työnsä Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana syyskuussa. Seurakunnan edellinen kirkkoherra Jukka Salo jäi tehtävästään eläkkeelle maaliskuussa 2023.

Piispa Huovinen vihki papiksi

Ari Auranen syntyi ja varttui Vaasassa, jossa Vaasan suomalaisesta seurakunnasta muodostui rippikouluiässä merkittävä tekijä hengellisessä kasvussa. Auranen ja moni hänen aikalaisista ystävistään hakeutuivat Helsingin yliopistoon teologiaa opiskelemaan. 

Papiksi hän valmistui vuonna 1991. Ensimmäinen virka toi miehen Vimpelin seurakuntaan, jonne Lapuan hiippakunnan silloinen piispa Yrjö Sariola rekrytoi vastavalmistuneita pappeja. 

– Kuulin Pohjanmaan kutsun vahvana. Olin hyvin kiinnostunut palaamaan tuttuun hiippakuntaan Etelä-Pohjanmaalle. 

Papiksi Aurasen vihki piispa Eero Huovinen Helsingin Tuomiokirkossa. Järjestely oli poikkeuksellinen ja hetkestä muodostui merkittävä Auraselle koko papinuraa ajatellen. 

– Huovinen on luterilaisen teologian puhuja ja syvä ajattelija, joka on vaikuttanut minuun ja tuonut aineksia omaan teologiseen ajatteluuni, hän kertoo.

Luonnossa virkistäydyn ja lataudun omaan työhöni.

Vuosien aikana Auranen toimi kirkkoherrana Töysän, Lappajärven ja Alajärven seurakunnissa. Lisäksi hän toiminut viime vuosina Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin pappisasessorina ja rovastikunta-alueensa, joka muodostuu seitsemän seurakunnan alueesta, lääninrovastina.

Työnsä ohella hän on väitellyt kaksi kertaa tohtoriksi. Ensimmäisen kerran vuonna 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan Suomen ja Skandinavian historia sekä toisen kerran vuonna 2015 Itä-Suomen yliopistosta pääaineenaan kirkkohistoria. 

Kaupunki, jossa on helppo hengittää

Viimeisen 20 vuoden aikana Seinäjoki on muodostunut keskeiseksi paikaksi Auraselle.

– Puolisoni kanssa olen viettänyt aikaa Seinäjoella viikonloppuisin ja vapaa-ajalla. Matka Alajärveltä Seinäjoelle on aina ollut meille lyhyt, Auranen kertoo.

Seinäjokea hän pitää maakuntakeskuksena, jossa on kulttuurisesti helppo hengittää. 

– Täällä eteläpohjalaisuus sävyttyy eri puolilta maakuntaa tulleista ihmisistä, joista pohjalainen identiteetti on hyvin tunnistettavissa. Asioista puhutaan suoraan ja rehellisesti. Se näkyy myös sitoutumisessa, niin ihmissuhteissa kuin monissa vastuissakin. Pohjalaisessa kontekstissa koen olevani omieni joukossa. 

Seinäjoen merkittävyyttä lisää toinen Aurasen jo aikuisista lapsista, tytär, joka asuu perheineen kaupungissa. Aurasesta puolisonsa kanssa tuli isovanhempia vuonna 2021 ja toistamiseen kesällä 2023.

– Isovanhemmuus on minulle tärkeä tehtävä, johon olen halunnut heittäytyä mukaan lapsen ehdoilla yhteisistä leikeistä nauttien.   

Ari Auranen

Työskentelen Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana. Tätä ennen olin kirkkoherrana Alajärven seurakunnassa.
Asun Seinäjoella, jonne muutimme heinäkuussa. Meidät on vastaanotettu täällä hyvin. Tutustumme mieluusti uusiin ihmisiin.
Vapaa-aikana liikun mielelläni. Harrastamme puolisoni kanssa yhteisiä kävelyjä useita kertoja viikossa. Myös pesäpallolajin seuraaminen on mieluista puuhaa.
Tärkeää pappeudessani on se, etten irtaantuisi ihmisten arkisista kysymyksistä. On tärkeää tulla ja kulkea ihmisten rinnalla. Kirkossa olen mielelläni mukana diakonisessa toiminnassa.   

Arin polku

• 1966 Ari syntyy ja varttuu Vaasassa. 
• 1985 ylioppilaaksi Vaasassa. Armeijaan Oulun Hiukkavaaraan, jossa varusmiespalveluksen loppuvaiheessa koulutus varusmiespapiksi. 
• 1989 avioituminen.
• 1991 valmistuminen papiksi Helsingin yliopistosta. Papiksi Vimpelin seurakuntaan. Pappisvihkimyksen toimitti Helsingissä piispa Eero Huovinen. 
• 1992 ja 1994 lasten syntymät. 
• 2002–2013 papin työ Alajärven seurakunnassa ja sittemmin vt. kirkkoherrana Töysän seurakunnassa, joka myöhemmin liitettiin osaksi Alavuden seurakuntaa. 
• 2008 filosofian tohtoriksi Oulun yliopistossa.
• 2015 teologian tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa, lääninrovastina Järvi-Pohjanmaan rovastikunnassa ja myöhemmin tuomiorovastikunnassa.
• 2019 ja 2022 kolmivuotiskausi Lapuan hiippakunnan pappisasessorina.
• 2013–2023 kirkkoherrana ensin Lappajärven seurakunnassa ja sitten Alajärven seurakunnassa. 
• 2023 syyskuun alusta alkaen uusi työ Seinäjoen seurakunnan kirkkoherrana.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2023.

Artikkeli Etelä-Pohjanmaalla olen omieni joukossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Aina leirin aluksi kerron nuorille omista kokemuksistani 15-vuotiaana. En lähtenyt rippileirilleni riemusta kiljuen, sillä olin edellisiltana palanut jalkapalloturnauksesta Ruotsista. Oli kiire pestä pyykkiä ja pakata uudelleen. Lähtö ei huvittanut. Sitten kuitenkin leiri oli maailman hienoin kokemus. Haluan kertoa nuorille, että rippileirille saa tulla arallakin mielellä. Matka on yhteinen nuorille ja meille seurakunnan työntekijöille.

Launialan oma leirikokemus Vantaalla oli paitsi hieno, myös uran kannalta merkittävä. Ilman rippileirin antamaa hyvää kokemusta hänestä
olisi tuskin tullut pappia.

– Rippileirin ainutlaatuisessa ilmapiirissä juttelimme läpi asioita, joista oma hengellinen kiinnostukseni sai alkunsa. En kasvanut tiiviissä seurakuntayhteydessä ja kirkossakin kävin perheeni kanssa vain perhejuhlissa. Rippileiri oli ammatinvalintani kannalta tärkeä taival. Sille kannatti lähteä.

Yli 100 prosenttia ilmoittautuneita

Launiala on yksi Seinäjoen seurakunnan rippikoulutyöstä vastaavista työntekijöistä. Hänen nimensä tulee vuosittain tutuksi sadoille nuorille
Seinäjoen alueseurakunnassa sekä Nurmon, Peräseinäjoen ja Ylistaron kappeliseurakunnissa.

Meidän ripareilla on hyvä maine ja siksi niille haluaa moni myös tulla.

– Aina rippikoulujen ilmoittautumisen aikaan tunnen suurta iloa siitä, että näin iso joukko nuoria haluaa osallistua meidän seurakuntamme toimintaan, ja että saan olla mukana heidän elämässään. Suuri onkin se joukko nuoria, jotka vuosittain ilmoittautuvat mukaan Seinäjoen seurakunnan rippikouluun.

– Meillä oli yli 100 prosenttia ilmoittautuneita eli yli sen määrän, mitä ikäluokan nuorista kuuluu kirkkoon. Se kertoo siitä, että mukana on myös jonkin verran muualta kuin Seinäjoelta ilmoittautuneita sekä niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta tahtovat käydä rippikoulun. Määrä on todella hieno.

Noin viitisenkymmentä seurakunnan omista nuorista käy rippikoulun muualla kuin omassa seurakunnassa, esimerkiksi järjestöjen tai herätysliikkeiden rippikouluissa.

Ei pidä pelästyä kysymyksiä

Rippikoulun käyminen on edelleen selkeä osa nuorten maailmaa.

– Sanoisin melkein, että se on osa nuorisokulttuuria. Meidän ripareilla on hyvä maine ja siksi niille haluaa moni myös tulla. Toki kavereiden ja lähipiirin kannustuksellakin on osuutensa asiassa, Launiala pohtii.

Vanhempia ja kummeja hän kehottaa osoittamaan kiinnostusta nuoren rippikoulua kohtaan.

– Monia vanhempia se kyllä luonnollisesti kiinnostaakin. Saamme kysymyksiä eri asioista. Se on tosi hyvä. On hienoa, jos kotona puhutaan myönteisesti rippikoulusta ja seurakunnasta.

”Nuorten ajatukset ovat meille arvokkaita ja asioita saa, ja pitääkin, kyseenalaistaa.”

Monelle nuoren lähipiiristä rippikoulu nostaa esiin omia muistoja.

– Suurimmalla osalla ne ovat mukavia ja niistä puhuu mielellään. Se kertoo siitä, kuinka pitkään rippikoulu on jo ollut meillä.

Samalla Launiala kannustaa vanhempia rohkeuteen keskustella nuoren kanssa uskonasioista, joita rippikoulu saattaa nostaa esiin.

– Niitä ei tulisi pelästyä, vaikka asiat eivät aina ole niin luonteva osa omaa arkea. On hienoa, jos aikuinen on valmis pohtimaan nuoren kanssa rippikoulun esiin nostamia asioita. Yhdessä nuoren kanssa voi lähteä vaikka kirkkoon ja tehdä siitä perheen yhteisen jutun.

Kirkkoon lähtemisen hetkelle Launialalla on yksi pieni vinkki vanhemmille.

– Emme kerää enää merkkejä rippikoulupasseihin, mikä tulee monelle vanhemmalle yllätyksenä. Seurakunnan työntekijät kirjaavat nuorten osallistumiset ylös ryhmätapaamisissa, eikä passeja enää tarvita. Moni muistaa passit ja kyselee niiden perään, Launiala kertoo hymyillen.

Mistä rippikoulussa on kysymys?

Teologisesti rippikoulussa on kysymys Jeesuksen antamasta kaste- ja lähetyskäskystä. Hän sanoo, että ”menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni ja kastakaa heitä Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

– Luterilaisessa kirkossa olemme tottuneet siihen, että lapset kastetaan kirkkoon jo vauvoina. Se aika ei ole kovin hedelmällistä opettaa asioita, Launiala hymyilee.

Tästä syystä kaste- ja lähetyskäskyn opetuspuoli tapahtuu rippikoulussa. Laura Launialan mielestä sana koulu yhdistyykin hyvällä tavalla opettamiseen, mutta muuten rippikoulu on kaukana koulumaisuudesta.

– Rippikoulu on yhteinen matka, jossa me seurakunnan työntekijät ihmettelemme ja pohdimme yhdessä nuorten kanssa asioita. Nuorten ajatukset ovat meille arvokkaita ja asioita saa, ja pitääkin, kyseenalaistaa. Ei kaikkea tarvitse vastaanottaa purematta tai vastaanottaa ollenkaan, jos siltä tuntuu. Enemmänkin niin, että yhdessä ihmettely ja tilan antaminen nuorten kysymyksille on se tarkoitus, Launiala avaa ajatuksiaan rippikoulun takaa.

Useita vaihtoehtoja ripareista

Seinäjoen seurakunnassa rippikoulu on mahdollista käydä useammalla tavalla. Rippikoulun laajuus on 80 tuntia, johon kuuluu talven ja kevään aikana ryhmätapaamisia. Silloin tutustutaan omaan rippikouluryhmään ja seurakunnan elämään.

Jos rippikouluun kuuluu leirijakso, se on tavallisesti noin viikon mittainen. Vaihtoehtona leirijaksolle, voi rippikoulun käydä myös päivärippikouluna, jolloin päivät ollaan yhdessä ryhmänä ja yöksi mennään kotiin. Päiväripareilla tehdään samoja asioita kuin leireillä.

– Tänä vuonna meillä on 28 rippikouluryhmää. Osa on käynyt rippikoulun jo talviloman aikaan. Kesällä meillä järjestetään reilut parikymmentä rippileiriä. Yhtenä vaihtoehtona on myös rovastikunnan alueella yhteisesti pidettävä selkorippikoulu, Launiala esittelee.

Rippikoulun jälkeen seurakunta tarjoaa nuorille iso- ja vanhakoulutusta, jonka jälkeen nuori pääsee leiriavustajaksi tuleville rippileireille. Isokoulutus tarjoaa paljon lisää oppia elämästä, uskosta, toisista ja omasta itsestä.

Artikkeli Nuoren ainutlaatuinen matka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kokemus hengellisestä väkivallasta voi olla vuosien takaista tai tuoretta. Ryhmä tarjoaa paikan, jossa koetusta on mahdollisuus puhua, ehkä jopa ensimmäistä kertaa, kertoo Ålander.

Hengellinen väkivalta tapahtuu usein yhteisöissä. Ryhmän jäsenyys ei ole kuitenkaan rajattu kokemukseen tietyistä hengellisistä yhteisöistä tai uskonnoista.

– Meidän molempien kohdalla hengellinen väkivalta tapahtui yhteisöissä, jotka olivat keskenään aivan erilaisia. Myös taustamme eroavat. Silti teemat väkivallassa ovat täysin samat, kertovat kokemusasiantuntijat.

Ryhmä kokoontuu kevään aikana kuusi kertaa Etelä-Pohjanmaan perheasian neuvottelukeskuksessa Seinäjoella.

Pelottelua ja painostamista

Hengellinen väkivalta on yksi muoto henkisestä väkivallasta, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Se on kokemuksellista väkivaltaa, jossa vahingoitetaan ihmisen uskonnonvapautta ja uskonnollista identiteettiä.

– Siihen liittyy usein pelottelua, painostamista tai eristämistä uskonnon nojalla, tai muuta epäasiallista käytöstä. Poissuljettua ei ole myöskään fyysinen väkivalta, kertoo toinen kokemusasiantuntijoista.

Riski hengelliselle väkivallalle kasvaa tiukkasääntöisissä yhteisöissä, joissa jäsenillä on usein kollektiivinen identiteetti, ideologia ja toimintatavat sekä vahva johto.

Vertaistukiryhmän toiminta itsessään ei ole hengellistä.

– Emme rukoile, pidä hartauksia tai kysele uskonkäsityksistä. Ryhmä on avoin kaikille hengellistä väkivaltaa kokeneille, Ålander jatkaa.

Pelkkä tunne riittää

Ilmoittautumisen jälkeen Ålander muodostaa lopullisen ryhmän käytyään lyhyen alkukeskustelun ilmoittautuneiden kanssa. Ryhmä toimii suljettuna ryhmänä, jossa keskustelut ovat luottamuksellisia.

– Samalla tavalla toimivat seurakunnan sururyhmät. Emme tarjoa terapiaa, vaan paikan, jossa asioista on mahdollisuus puhua ja saada ehkä ymmärrystä tunnereaktioille, joita on kokenut. Ryhmä toimii sosiaalisena vertaistukena. Kokemusasiantuntija korostaa, että riittävä perustelu ilmoittautumiselle voi olla myös pelkkä tunne.

– En ollut itsekään aluksi varma, että olenko kokenut hengellistä väkivaltaa. Ajan kuluessa, irtauduttuani yhteisöstä, sain käsiteltyä asiaa ja peilattua käsityksiäni arkisiin, yhteisön ulkopuolisiin käsityksiin. Se toi varmuuden kokemastani, hän kertoo.

Kokemusasiantuntijat pitävät vertaistukiryhmää hyvin tarpeellisena.

– Olen päässyt eteenpäin tilanteesta puhumalla ja puhumalla. Vertaistuella on todella suuri merkitys. Se auttaa muistamaan, että ihan kuka vain voi kokea hengellistä väkivaltaa, eikä se ole uhrin syy.

Toinen kokemusasiantuntijoista kertoi löytäneensä netistä ryhmän, joka auttoi häntä silloin, kun kamppailu kokemusten kanssa oli suurinta.

Sanna Ålander toivoo uuden vertaistukiryhmän herättävän mielenkiintoa. Tapaamisissa keskustelut rakentuvat eri teemojen ympärille, kuten esimerkiksi häpeän ja syyllisyyden. Ryhmäläiset voivat nostaa esiin myös haluamiaan teemoja kokoontumiskertoihin. Keskusteluissa voi olla myös hiljaa, jos siltä tuntuu.

Ilmoittaudu mukaan

Vertaistukiryhmä hengellistä väkivaltaa kokeneille aloittaa toimintansa 18.4.2023. Jos aihe koskettaa sinua, ota yhteyttä Sanna Ålanderiin sähköpostitse sanna.alander@evl.fi tai puhelimitse 044 768 1458. Vertaistukiryhmä kokoontuu kuusi kertaa suljettuna ryhmänä kello 17.30–19 kevään aikana. Kokoontuminen tapahtuu Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksen tiloissa Seinäjoen Kalevankadulla.

Artikkeli Paikka, jossa voi puhua kokemastaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Suomessa kirkon perheneuvonnalla on pitkä historia. Neuvontaa alettiin järjestää jo 1940-luvulla, jolloin sotien synnyttämät traumat aiheuttivat kasvavassa määrin päihdeongelmia ja perheissä eropohdintaa. Kirkon järjestämällä neuvonnalla onkin takanaan jo 80 toiminnan vuotta. Suomessa perheasiain neuvottelukeskuksia toimii useita kymmeniä ja kirkon palkkaamia perheneuvojia on noin 180, joista osa työskentelee osa-aikaisesti.

Riikka Uuksulainen on yksi Etelä-Pohjanmaan perheasian neuvottelukeskuksen perheneuvojista. Hän on koulutukseltaan teologian tohtori, pari- ja perhepsykoterapeutti sekä ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Yleisimmiksi syiksi perheneuvontaan hakeutumiselle Uuksulainen mainitsee parisuhteen vuorovaikutusongelmat.

– Yhteydettömyys ja puhumattomuus puolisoiden välillä, seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ja vanhemmuuden asiat. Ne ovat yleisiä syitä. Monesti me perheneuvojat miellämme, että olemme suhdetyöntekijöitä, toisin sanoen rakkauden ammattilaisia. Teemme töitä rakkauden, suhteiden ja lähisuhteiden kanssa.

Tuttu ja tärkeä paikka

Seinäjoella pääpaikkaansa pitävässä keskuksessa työskentelee kolme perheneuvojaa, vastaanottosihteeri sekä keskuksen johtaja. Perheneuvontaa keskus toteuttaa koko Etelä-Pohjanmaan alueella. Osan työviikosta perheneuvojat tekevät sivuvastaanotoilla Alajärvellä, Alavudella, Kauhajoella ja Kauhavalla.

– Ensimmäinen yhteydenotto tehdään aina vastaanottoomme, jossa sihteeri varaa keskusteluajan perheneuvojille. Meille voi soittaa kuka vain eikä palvelu vaadi kirkon jäsenyyttä. Tavoite on, että asiakas saa ajan kahden viikon sisällä yhteydenotostaan, Uuksulainen esittelee.

Keskuksessa riittää asiakkaita, sillä moni tuntee perheneuvonnan palvelut. Mainonnan suhteen keskuksessa on pidetty matalahkoa profiilia, mutta aikoja keskusteluille löytyy silti ja yhteyttä saa aina ottaa.

– Moni taho, kuten esimerkiksi työterveys tai sosiaalityö, saattaa vinkata palveluistamme. Meille tulemiseen ei tarvita lähetettä. Meille hakeutuvilla on vahva oma halu tehdä asioille jotain, kertoo Markku Orsila, joka toimii Etelä-Pohjanmaan perheasian neuvottelukeskuksen johtajana.

Usko esiin elämänarvoissa

Joskus käyntikerraksi riittää yksi kerta, useimmiten asioista keskustellaan neljä–kuusi kertaa. Moni kävijöistä on parisuhteessa, perheellinen ja työssäkäyvä. Perheneuvontaan voi tulla yksin, yhdessä tai perheen kanssa.

– Moni kysyy hengellisyydestä, koska meidän tiedetään olevan kirkon palvelu. Emme mene hengellisyys edellä, mutta emme sitä myöskään peittele. Asia on luonnollinen. Useimmiten ihmiset haluavat hoitaa parisuhdettaan eivätkä keskustella uskonasioista. Jos kuitenkin usko nousee keskusteluissa esille, esimerkiksi elämän arvoihin liittyvänä asiana, puhumme siitä, Orsila avaa.

Vaikka kirkon perheneuvonnassa jo nimi viittaa neuvontaan, antavat ammattilaiset harvoin neuvoja.

– Jonkin verran olemme saaneet palautetta, että neuvoja haluttaisiin enemmän. Viime aikoina olemmekin sitä hieman lisänneet. Kuitenkin niin, että pääpaino on aina asiakkaan kyvyssä itse löytää vastaukset sisältään elämänsä vaikeisiin kysymyksiin. Meidän tehtävämme on auttaa puhumaan niistä. Herättelemme kysymyksillä ratkaisujen löytämistä, Orsila kertoo.

Kirkon perheneuvonnassa keskusteluapua annetaan myös puolisoiden erotilanteissa ja siihen liittyen yhteisen vanhemmuuden suunnittelussa ja perheasioiden sovittelussa.

Toukokuussa parileiri Lankarissa

Seinäjoen seurakunnan Lankarin leirikeskuksessa järjestetään 5.–7.5.2023 Pari tunnetta -parileiri. Parisuhteelle tarkoitetun viikonloppuleirin tavoitteena on vahvistaa puolisoiden keskinäistä yhteyttä ja lisätä ymmärrystä omasta parisuhteesta. Leirin taustalla ovat tunnekeskeisen pariterapian menetelmät.

Tärkeässä roolissa ovat keskustelut oman parin kanssa. Leirillä ovat mukana perheneuvojat Markku Orsila ja Riikka Uuksulainen Etelä-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksesta sekä kappalainen Arja Peltoketo Seinäjoen alueseurakunnasta.

Lisää tietoa leiristä seurakunnan verkkosivuilla: seinajoenseurakunta.fi/tapahtumat/2023-05-05/leiri-pariskunnille

Artikkeli Töitä rakkauden ja lähisuhteiden kanssa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Törnävän kirkossa puolestaan toiseen kirkon tornikamareista rakennettiin asiakas-wc. Samalla tornikamarissa sijainneen morsiuskamarin paikkaa vaihdettiin. Niin maalliselta kuin vessan rakentaminen kirkkoon kuulostaakin, on sillä merkittävä vaikutus kirkon käyttäjille. Ilo tilan toteutumisesta on nyt suuri.

– Muutoksilla kauniita kirkkotiloja saadaan paremmin käyttöön. On järkevä ajatus, että seurakunnan toimintoja tuodaan kirkkorakennuksiin, kuvailee muutostöiden päänikkari, Kurikassa asuva perinnerakentaja Leo Lönnroth.

Lönnrothin yritys on erikoistunut historiallisten rakennusten restaurointi- ja korjaustöihin. Suuria asiakkaita ovat seurakunnat, joiden kirkkoihin Lönnroth työntekijöineen toteuttaa muutoksia.

Tyyliä ja miljöötä mukaillen

Peräseinäjoen kirkon muutokset suunnitteli arkkitehti Kirsti Eloniemi. Lönnroth sai yhteydenoton seurakunnan kiinteistöpäällikkö Timo Mäeltä, jonka kanssa toteutus suunniteltiin. Kirkkojen kohdalla työtä valvovat kirkkohallitus ja Museovirasto.

– Meillä on vahva tyylillinen ote tekemiseen. Työt tehdään kauniisti, ajallista tyyliä ja miljöötä mukaillen, Lönnroth kertoo.

Kirkkojen muutostöiden kohdalla Lönnroth kehuu Seinäjoen seurakuntaa.

– Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty. Kyseessä ovat Suomen ensimmäiset tällaiset kirkkojen muutostyöt.

”On se todella järkevä ajatus, että tuodaan seurakunnan toimintoja kirkkorakennuksiin.”

Leo Lönnroth

Kahvitila Peräseinäjoen kirkon takaosassa kerää kiitosta. Sen toteuttaminen vaati muutaman penkkirivin poiston, lattian paikkamaalauksen sekä puusepäntyönä tehdyn kaapiston, johon tiskikone ja kahvinkeitin sijoitettiin. Kaapisto paneloitiin kirkon seinien mukaisesti. Myös vedet ja viemäröinti vedettiin 130-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2022 viettäneen kirkon takaosaan.

– Modernin tekniikan tuominen satavuotiaaseen kirkkorakennukseen on aina haastavaa. Tärkeää on, että muutostyöt tehdään niin, ettei lopputuloksesta huomaa, että paikkaan on kajottu, Lönnroth esittelee.

Arvotus käsityötä kohtaan

Hirren työstäminen on perinnerakentajalle mieluisinta. Lönnrothin yrittäjäuran ensimmäinen kirkkokohde sijaitsi Mäntyharjulla. Kyseessä oli perinteisellä hirsityylillä tehty kirkko.

– Parin vuoden aikana teimme kirkossa valtavat hirsikorjaustyöt. Aloitimme huipulta, kun pääsimme tekemään tällaista kohdetta ensimmäisenä työkohteenamme. Viime vuonna kirkko juhli 200-vuotisjuhlaansa.

Hirsirunkoisissa kirkoissa hirsien muotoilu on tehty aikanaan kirveellä. Perinteiset työkalut kiinnostavat Lönnrothia, joka käyttää kirveitä työssään, mutta myös keräilee niitä.

– Valitsen kokoelmastani aina oikean kirveen sen mukaan, millainen hirsi pitää varaosaksi saada veistettyä.

”Muutostöissä ollaan aallonharjalla. Monissa seurakunnissa tällaista suunnitellaan, mutta Seinäjoella työtä on jo tehty.”

Leo Lönnroth

Koulutukseltaan Lönnroth on puuseppämestari ja oppiarvoltaan koristeveistäjämestari. Oppiarvoissa on vanhan ammattikuntalaitoksen peruja.

– Kävin kouluni Jurvan kuuluisassa puuseppäkoulussa, Jurvan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, joka sittemmin lakkautettiin.

Juuri opinnot toivat Lönnrothin Pohjanmaalle. Nuoruutensa hän varttui Kotkassa.

– Sain pohjalaisen kotikasvatuksen, sillä äitini on kotoisin Alahärmästä. Meillä pohjalaisuutta pidettiin aina arvossa, kohta 20 vuotta Pohjanmaalla asunut mies hymyilee.

Hirsirakentaminen sopii Pohjolaan

Lönnrothin puheesta kuultaa syvä arvostus perinteistä hirsi- ja puurakentamista kohtaan.

– Rakennusten tulisi olla sellaisia, että ne kestävät satoja vuosia ja jäävät perinnöksi tuleville sukupolville.

Suomalaista hirsirakentamista Lönnroth kehuu.

– Se on muotoutunut tuhansien vuosien kuluessa ilmastoomme sopivaksi. Kun perinteinen hirsirakennus on kunnolla kivillä irti maasta ja sen katto on kunnossa, kestää rakennus pitkään vähemmälläkin, saati sitten hyvällä, huolenpidolla.

Viime vuosina Lönnroth on laajentanut työrepertuaariaan puumateriaalien lisäksi kiveen. Hän on valmistanut kivijalkoja lohkograniiteista sekä korjannut useampia pohjalaisia kivinavettoja, joissa kiviosiin on käytetty perinteisiä työmenetelmiä.

Mitä on perinnerakentaminen?

Monesti kuulee puhuttavan perinnerakentamisesta ja perinnekorjaamisesta. Mitä ne oikeastaan tarkoittavat?

– Työt tehdään käyttäen aitoja materiaaleja kuten graniittia, puuta ja perinnemaaleja. Jäljitelmiä kuten laminaattia, tai keinotekoisia eristeaineita kuten lasivillaa, ei käytetä. Rakenteet tehdään siten kuin ne tehtiin ennen teollisen rakentamisen aikaa. Talot tehdään kivijalan päälle ja materiaaleina käytetään umpihirttä tai tiiltä. Myös vanhoja rakennusmateriaaleja voidaan uusiokäyttää, Leo Lönnroth kertoo.

– Peräseinäjoen kirkossa käytimme kuorotilan lattiaan lattialautoja, jotka oli otettu talteen Nurmon pappilasta remontin yhteydessä. Vanhat lankut pääsivät uudelleen käyttöön.

Perinnerakentamisen työmenetelmiin kuuluu myös maalaus pensselillä, jolloin jälki on erilaista kuin telalla maalatessa. Seinissä uutta seinää ei tehdä kipsilevyistä, vaan puulaudoista. Hirsisiä puuosia vaihtaessa hirsi tulee usein myös osata piiluta, eli veistää vanhaa tyyliä mukaillen. Peräseinäjoen kirkon seinissä näkee piiluveistettyjä hirsiä.

Julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 2/2023.

Artikkeli Hirttä veistäessä omassa elementissään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Kaipasin isää, joka oli työn takia usein poissa kotoa. Työ ajoittui paljon iltoihin ja viikonloppuihin. Ajattelin, etten ikinä ryhtyisi tuohon työhön.

Vaan toisin kävi. Nuortenilloista Seinäjoen seurakunnassa 1970-luvun alussa tuli merkittävä tekijä Salon ammatin valinnalle. Illoissa, joihin Salo osallistui hyvien ystäviensä kanssa, syttyi innostus uskon asioihin. Yhdessä nuoret soittivat myös gospel-yhtyeessä, joka oli siihen aikaan harvinaista. Salo toimi yhtyeen rumpalina.

Vahvasti eteläpohjainen

Teologian opinnot veivät nuoren miehen Helsingin yliopistoon vuonna 1975. Ensimmäiset kolme vuotta hän asui herännäishenkisessä ylioppilaskodissa yhdessä kahden muun opiskelijan kanssa. Asuinympäristö oli turvallinen ja antoi tukevan jalansijan isossa uudessa kaupungissa. Papiksi Jukka Salo vihittiin vuonna 1981.

– Oli selvää, että palaan Etelä-Pohjanmaalle. Tämä on minun sielunmaisemani ja täällä on sukuni juuret.

Salo tunnistaa itsensä eteläpohjaisten elämäntyylistä, arvoista ja ihmisten tavasta toimia.

– Täällä kun tehdään, niin sitten myös tehdään. Pidän siitä. Jotkut saattavat pitää pohjalaista luonteenlaatua hieman töykeänä, mutta mielestäni se ei ole sitä. Se on suoruutta, jossa asiaan mennään kiertelemättä. Sama pätee ystävyyssuhteissa.

Vahvasti eteläpohjaiseksi Salo tuntee itsensä myös asuinkuntiensa perusteella. Hän syntyi Nurmossa ja muutti lapsena perheensä kanssa ensin Isoonkyröön ja sitten Seinäjoelle. Papin uransa alussa hän työskenteli Kuortaneella, Jalasjärvellä ja sittemmin Seinäjoella. Vuodet 1989– 1993 hän toimi uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa.

– Koulu oli sopivan kokoinen ja työyhteisö sekä oppilaat olivat mukavia. Vuodet olivat hienoja, sain nähdä minkälaista toinen työ voi olla. Olen suositellut sitä monesti ihmisille.

Hän palasi papin työhön Seinäjoen seurakuntaan vuonna 1993. Kirkkoherraksi hänet valittiin vuonna 2012.

Ihmisten kohtaaminen tärkeää

Uransa kohokohtia kysyttäessä Salo on mietteliäs.

– En ole ajatellut uraani erityisinä saavutuksina. Vaiheet ovat tulleet jatkumona. Paikkoja hakiessani olen ajatellut, että minut kutsutaan niihin, jos niin on tarkoitettu. Olen luottanut johdatukseen.

Yli 40 vuoden työuralle on mahtunut paljon tapahtumia. Arjen kohokohdiksi kirkkoherra kertoo hetket, joissa ihmisen on voinut kohdata ja olla mukana elämän käännekohdissa: Rakentaa ilon juhlaa tai antaa tukea hetkissä, joissa elämä on näyttänyt harmaimmat sävynsä.

– Ne hetket ovat isompia kuin oman urani saavutukset.

Vapaa-ajallaan Salo urheilee joukkuelajien parissa. Hän toimi myös pitkään juniorivalmentajana jalkapallossa. Nykyään hän kannustaa lastenlapsiaan urheilun parissa.

Edessä olevan uuden elämän vaiheen Salo ottaa vastaan mielenkiinnolla. Päätös eläkkeelle jäämisen päivästä kypsyi mielessä kesästä lähtien. Virallisesti hän olisi voinut aloittaa eläkkeen jo kaksi vuotta sitten.

– Nyt on aika keskittyä uusiin asioihin. Olen tiedonjanoinen ja erilaisten asioiden seuraaminen kiinnostaa minua. Luen myös mielelläni dekkareita ja koetan ratkaista arvoituksia päässäni, hän tiivistää hyväntuulisena tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Jukka Salo

Työskentelin kirkkoherrana vuodesta 2012 lähtien. Papin työtä olen tehnyt yli 40 vuotta elämästäni. Viralliset eläkepäiväni alkavat 1.3.2023.
Asun Seinäjoella.
Vapaa-aikana pelaan erilaisia joukkuepelejä ja lenkkeilen. Olen kiinnostunut historiasta ja luen mielelläni dekkareita.
Elämässä perhe on lähtökohtaisesti tärkein asia.

Jukan polku

• 1956 syntyi Nurmossa, kesäkuun lapsena
• 1970-luvun alussa kävi seurakunnan nuortenilloissa, soitti rumpuja gospel-bändissä
• 1975 aloitti opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistossa
• 1981 pappisvihkimys ja aloitti papin työt Kuortaneella
• 1982-1985 pappina Jalasjärvellä
• 1986-1989 pappina Seinäjoella
• 1089-1993 uskonnon ja psykologian opettajana Ilmajoen lukiossa
• 1993 paluu papin työhön Seinäjoelle
• 2012 kirkkoherraksi Seinäjoen seurakuntaan
• 2023 eläkepäivien aloitus

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli ”Nuortenillat olivat käänne elämässäni” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Nuorten maailman väkivaltaisuus on totta Seinäjoellakin. Sen lisäksi, että seurakunta tekee kokoavaa perustyötä nuorten parissa, menemme nuorten pariin myös kirkon Saapastoiminnan merkeissä. Saappaan kanssa yhteistyötä tekevät myös kaupungin nuorisotyön työntekijät, kertoo seurakunnan nuorisotyönohjaaja Henna-Riikka Tala. Hän on mukana yhteisvastuukeräyksen paikallisessa toimikunnassa.

Saapastoiminnassa on erilaisia muotoja, kuten netti-, festari- ja katusaapas. Niiden kautta nuorisotyön ammattilaiset ja toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset tavoittavat nuoria ja jalkautuvat paikkoihin, joissa nuoret kokoontuvat Seinäjoella.

– Kun nuoria on paljon koolla, on mahdollisuus monenlaiseen kahnaukseen ja välien selvittelyyn. Valitettavasti päihteillä on usein oma osuutensa kokoontumissa. Usein aikuisten läsnäolo jo itsessään rauhoittaa tilanteita, Tala kertoo.

Saapastoiminta on saanut hyvää palautetta nuorilta. Moni kokee sen tuovan turvaa kokoontumisiin ja ehkäisevän väkivallan ilmentymistä.

Kärjistyviä tilanteita

Väkivallan esiintyminen nuorten keskuudessa ei ole uusi ilmiö.

– Sen uhkaa on esiintynyt aina, enemmän tai vähemmän. Viime aikoina ilmiö on kuitenkin voimistunut. Se johtuu osittain korona-ajasta, joka rajoitti kokoontumisia. Kun tarve kokoontumisille on suuri ja porukkaa kerääntyy paljon yhteen paikkaan, alkaa usein tapahtua, kuvailee Seinäjoen seurakunnan nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

– Myös päihteiden käyttö ja kokeilut lisäävät riskiä, että kontrolli pettää ja väkivaltaa ilmenee. Tätähän tapahtuu toki myös aikuisten keskuudessa, hän lisää.

Väkivallan näkyvyyttä on viiden viime vuoden aikana lisännyt sosiaalinen media, jonka alustoilla kiertää erilaisia haasteita. Ne yllyttävät nuoria tekoihin.

– Kaikki on nykyään paljon näkyvämpää. On silti hyvä muistaa, että vain pieni osa nuorista lopulta käyttäytyy väkivaltaisesti. Mutta se, mitä tapahtuu, on todella näkyvää. Aina ei edes ymmärretä, mitä tuli tehtyä, Ketola kertoo.

Lähtökohtana lähimmäisen rakkaus

Kirkon nuorisotyössä toiminnan lähtökohtana on aina toisen ihmisen kunnioittaminen – niin puheissa, tekemisissä kuin ajatuksissa.

– Viesti nuorelle on, että olet riittävä ja hyväksytty sellaisena kuin olet. Haluamme rohkaista ja tukea nuoria siihen, että myös toista ihmistä tulee kunnioittaa.

Ketola ottaa esimerkiksi leiritoiminnan, joissa yhteinen elo perustuu vastuuseen omista teoista.

– On tärkeää ymmärtää, että toiset ihmiset tulee huomioida. Omilla teoilla ja sanoilla on myös seurauksensa. Jos seuraukset ovat positiivia ja kaikkea hyvää toisessa aiheuttavia, ollaan menossa oikeaan suuntaan. Korjausliikkeitä joudutaan joskus tekemään itse kukin.

Vuoden 2023 Yhteisvastuukeräyksen kampanja- aika alkaa sunnuntaina 5.2.2023. Keräyksen tuotosta noin 20 prosenttia jää paikallisille seurakunnille, joissa varat ohjataan diakoniatyön kautta teeman mukaisille kohteille. Seinäjoen seurakunnassa yksi kohteista on nuorille suunnattu Walk in talk -toiminta.

Matalan kynnyksen keskusteluapua nuorille

Seinäjoen seurakunnan Walk in talk -toiminta tarjoaa maksutonta keskusteluapua nuorille ja opiskelijoille. Nuorisokahvila Kismuksessa sunnuntaisin kello 15– 18 paikalla olevan keskusteluavun luo voi saapua ilman ajanvarausta. Tapaamisessa nuoren ei tarvitse kertoa nimeään tai asuinpaikkaansa, vaan keskustella voi anonyymisti ja luottamuksellisesti.

– Haluamme tarjota paikan, minne nuori voi tulla matalalla kynnyksellä keskustelemaan turvallisen aikuisen kanssa kahden kesken kuulumisistaan tai huolistaan. Jutella voi mistä tahansa, mikä mieltä painaa, esimerkiksi omasta jaksamisesta, kaveri- ja perhesuhteista tai arjessa pärjäämisestä, kertoo nuorisotyönjohtaja Pete Ketola.

Nuorten kanssa Kismuksella keskustelevat seurakunnan nuorisotyön ammattilaiset sekä vapaaehtoisina toimivat ratkaisukeskeiset lyhytterapeutit ja -terapeuttiopiskelijat.

Walk in talk -keskusteluavun tarjoaminen aloitettiin Seinäjoen seurakunnassa lokakuussa 2022. Erityisesti korona-aikana nuorten yksinäisyyden ja ahdistuksen kokemukset ovat kasvaneet ja tarve toiminnalle vahvistui.

Tietoa keskusteluavun mahdollisuudesta on välitetty nuorille muun muassa alueella toimivien oppilaitosten kautta sekä seurakunnan ja sen rippileirien Instagram-tileillä.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli Väkivaltaa esiintyy nuorten maailmassa Seinäjoellakin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seinäjokelainen Leena Väisänen on toiminut Suomikerhon vetäjänä vuodesta 2020 lähtien, jolloin kerho perustettiin. Jäätyään eläkkeelle Seinäjoen liikenteenohjauksesta, hän hakeutui vapaaehtoistyön pariin. Väisänen toimi tukihenkilönä maahanmuuttajille Seinäjoella, kun mahdollisuus kerhon vetämiseen tuli kohdalle.

– Ajatus Suomikerhosta lähti liikkeelle Seinäjoen kaupungin Moni-infosta, joka on maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapiste. Kerholle etsittiin vetäjää ja satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tartuin tarjottuun tehtävään, sillä vapaaehtoistyö on minulle mieluisaa, Väisänen kertoo.

Alusta alkaen kerhon järjestämisen yhteistyökumppaneina ovat toimineet valtakunnallinen Luetaan yhdessä -verkosto, joka tukee maahan muuttaneiden kielen oppimista ja kotoutumista, sekä Seinäjoen seurakunta, joka järjestää kerholle kokoontumistilan ja lastenohjaajat.

Kielen harjoittelua monella eri tasolla

Kuluneiden kahden vuoden aikana kerho on vakiinnuttanut toimintansa. Alkuun pienimuotoisesti aloittaneessa ryhmässä on tällä hetkellä yli kaksikymmentä opiskelijaa, jotka ovat kotoisin Irakista, Kongosta, Syyriasta, Venäjältä, Kamerunista, Jemenistä, Kroatiasta ja Ukrainasta.

Suomikerhon lisäksi Leena Väisänen on pitänyt keväästä 2022 lisäoppitunteja Ukrainasta Seinäjoelle saapuneille maahanmuuttajille. Niissä korkeasti koulutettujen henkilöiden kielitaito on kasvanut nopeasti.

– Suomikerho kerran viikossa on hyvä tapa tutustua suomen kieleen ja kulttuuriin, mikä osaltaan auttaa kotoutumisessa. Kieli on kuitenkin haastavaa ja sen oppimiseen tarvitaan paljon aikaa ja työtä. Moni opiskelijoista toivoo löytävänsä koulutuspaikan tai työtä Suomesta, mikä lisää motivaatiota opiskeluun, Väisänen kuvailee.

Kerhossa käytetään oppimateriaalina Luetaan yhdessä -verkoston toimittamia oppikirjoja sekä muuta materiaalia. Opiskelu, kirjat ja muu materiaali ovat ilmaisia. Opiskelijat jaetaan kerhossa kielitaitotasonsa mukaan pienryhmiin, joilla kullakin toimii oma ohjaaja apunaan.

– Opiskelijoiden kielitaito vaihtelee suuresti. Osalle suomen kieli voi olla ensimmäinen kieli, jota he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Haluamme opettaa kerhossa niin yksilöllisesti kuin mahdollista, Väisänen kertoo.

Väisäsen apuna Suomikerhossa toimii viidestä seitsemään vapaaehtoista ohjaajaa.

Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä Suomikerhossa?

• Suomikerho kaipaa jatkuvasti uusia vapaaehtoisia ohjaajikseen. Tämä ei vaadi mitään opettajataustaa. Kerho kokoontuu joka viikko maanantaisin kello 13.30–15.30 Kismuksella.
• Jos kiinnostuit vapaaehtoistyöstä suomen kielen opetuksen parissa, ota yhteyttä kerhon vetäjään Leena Väisäseen leena.vaisanen@netikka.fi tai Seinäjoen seurakunnan vapaaehtoistyöstä vastaavaan diakoniatyöntekijä Johanna Piuholaan johanna.piuhola@evl.fi.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 6/2022.

Artikkeli Kieltä, tukea ja ystävyyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Helsingin seurakuntayhtymässä sairaalapastorina toimivalle Heli Harjunpäälle aamukävelyt ovat osa Hiljaisuuden joogan harjoituksia. Hän on kehittänyt kristillisen joogalajin vajaan 10 vuoden aikana. Joogaan hän tutustui 30 vuotta sitten harrastuksensa kautta.

– Minut vihittiin papiksi vuonna 1993. Kärsin silloin selkävaivoista, joihin etsin apua liikunnallisesta harrastuksesta. Kansalaisopiston tarjonnasta löysin joogan, jota aloin harrastaa, Harjunpää kertoo.

Joogan myötä selkävaivat poistuivat. Myös kokonaishyvinvointi kohentui rauhallisten harjoitusten myötä. Harjunpää koki elämässään uudenlaista läsnäoloa ja tyytyväisyyttä.

– Nopeasti huomasin, että lempeä joogaharjoitus herätti sisälläni rukouksen. Rukoilin, että Pyhä Henki kulkisi kanssani ja että Jumalan rakkaus saisi tilaa. Joogan kautta vahva kokemus elämästä nykyhetkessä ja rukous kietoutuivat minussa yhteen, hän kuvailee.

Tilaa uudelle

Pitkään jooga oli Harjunpään harrastus, sillä päätyö sairaalapastorina ja perhe-elämä kolmen lapsen äitinä täyttivät päivät. Harjunpään täyttäessä 50 vuotta elämässä oli tilaa uudelle.

”Koen, että tämä kaikki on tullut minulle johdatuksellisesti.”

– Lähdin joogaopettajakoulutukseen, josta valmistuin vuoden 2016 alussa. Tein lopputyöni aiheesta kristillisyys ja jooga. Sen pohjalta Hiljaisuuden jooga alkoi kehittyä. Aktivoiduin tähän aikaan myös kirjoittamisessa.

Heli Harjunpää kuvailee Hiljaisuuden joogaa kristilliseksi harjoituskokonaisuudeksi, jossa yhdistyvät lempeä kehollinen harjoitus, mielen hiljentymisen harjoitus ja hengellinen harjoitus. Kaikille niille on keskeistä kristinuskon ytimestä nouseva armollisuus ja Jumalan rakkaus.

Vuosien 2017–2022 aikana Harjunpää on julkaissut kolme kirjaa, joiden aiheena on joogan soveltaminen kristilliseen viitekehykseen ja arvopohjaan.

Vuonna 2019 Hiljaisuuden jooga rekisteröitiin omaksi joogalajikseen.

– Tämä sopii kaikille, sillä harjoitukset saa tehdä itselleen sopivalla tavalla. Monelle Hiljaisuuden jooga on avannut uuden mahdollisuuden osallistua seurakunnan toimintaan, hän kertoo.

– Koen, että tämä kaikki on tullut minulle johdatuksellisesti. Oma rukoukseni on ollut, että Vapahtaja tekisi minusta rauhansa välikappaleen. Sitten se, mitä rukoilee ja uskoo, alkaa tapahtua.

Lokakuussa saamansa Vuoden pappi -nimityksen Heli Harjunpää kokee monella tavalla merkitykselliseksi. Se osoittaa virallista hyväksyntää myös niille noin sadalle henkilölle, jotka hän on tähän mennessä kouluttanut Hiljaisuuden joogan ohjaajiksi. Suurin osa heistä on seurakuntien työntekijöitä.

Heli Harjunpää

TYÖSKENTELEN sairaalapastorina Helsingin seurakuntayhtymässä. Toimin myös retriittien ohjaajana. Sivutoimenani koulutan kristillisen Hiljaisuuden joogan ohjaajia.

HARRASTUKSIINI kuuluvat aamukävelyt luonnossa sekä kirjoittaminen.

ELÄMÄSSÄNI ON vahva kutsumus toimia rauhan kanavana. Hiljaisuuden jooga on yksi väline siihen.

Helin polku

• 1963 syntyi Helsingissä.
• 1983 teologian opintojen aloitus Helsingin yliopistossa.
• 1993 papiksi vihkiminen, joogaharrastuksen aloitus kansalaisopistossa.
• 1991–1997 kolmen lapsen syntymä
• 2013 täytti 50-vuotta, kirjoittaminen aktivoitui
• 2014–2022 neljän kirjan julkaisut
• 12.10.2022 Nimitys Vuoden papiksi. Valinta julkistettiin Seinäjoella papiston päivillä.

Heli Harjunpään kirjat

• Suomalainen joogakirja (yhdessä Ulla-Maija Rönkän kanssa, Minerva 2014)
• Hiljaisuuden tie, kristillisiä joogaharjoituksia (Kirjapaja 2017)
• Kiitollisuuden jooga, hyvinvointia jokaiseen päivään (Kirjapaja 2018)
• Hiljaisuuden jooga®, ohjaajan opas (Hiljaisuuden Ystävät ry. 2022). Kirja sopii kaikille omaan harjoitukseen.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 6/2022.

Artikkeli ”Lempeä joogaharjoitus herätti sisälläni rukouksen” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Työskentelen 7–20-vuotiaiden kanssa. Nuoriin, jotka lähestyvät 20 ikävuotta, olen tutustunut jo 7-vuotiaina pienluokilla. On mahtavaa nähdä lapsen kasvu nuoreksi ja siitä eteenpäin, hän kertoo.

Pääpaino työssä on erityislapsissa. Tiina on suorittanut työnsä ohella kirkon järjestämät seitsemän erityisnuorisotyön koulutusmoduulia. Tänä syksynä intoa riitti myös yliopiston järjestämän Nepsy-valmentajakoulutuksen aloitukseen.

– Olin jo pitkään miettinyt, että koulutuksesta olisi hyötyä työssäni. Nepsy tarkoittaa neuropsykiatrisia piirteitä. Kohtaan työssäni paljon lapsia, joilla esiintyy näitä piirteitä, hän kertoo.

Käytännössä nepsy-lasten haasteet voivat liittyä arjen pieniin asioihin, kuten siihen, että kuinka päästä ajoissa kouluun.

Tuttu eteläpohjainen mentaliteetti

Tiinan oma polku kulki aikanaan kotipaikkakunnalta Virroilta Pieksämäelle, jossa hän opiskeli Diakonia-ammattikorkeakoulussa nuorisotyönohjaajaksi. Viimeisen työharjoittelunsa hän teki Seinäjoen seurakunnassa. Sen päätteeksi hänelle tarjottiin sijaisuutta, jonka hän vastaanotti sillä ehdolla, että saisi suorittaa samalla loppuun opintonsa. Yhdistelmä onnistui ja Tiinan polku Seinäjoella on jatkunut.

– Seinäjoelle tullessani tunsin kuin kotiin olisin tullut. Pieksämäki tuntui savolaiselta. Vaikka Virrat ei varsinaisesti kuulu Etelä-Pohjanmaahan, on mentaliteetti samanlainen. Viihdyin täällä alusta alkaen, Tiina kertoo hymyillen.

Osasyy viihtymiseen piili tulevassa puolisossa, joka löytyi Seinäjoelta. Perheeseen kuuluu tänä päivänä myös 5-vuotias poika.

Vuosi turvakotiohjaajana

Tiina on työskennellyt Seinäjoen seurakunnassa vuodesta 2007 lähtien. Uutta näkökulmaa työuralle hän sai vuonna 2021, jolloin hän työskenteli vuoden verran turvakodin väkivalta- ja kriisityöntekijänä Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistyksellä.

Kolmivuorotyö oli aihepiiriltään rankka, mutta kokemuksena silmiä avaava ja antoisa. Erityisen kiitoksen Tiina antaa turvakodin työyhteisölle, joka auttaa jaksamaan työssä.

– Turvakodin ihmiset tekevät työtä sydämellään ja ihmisistä välittäen. Kun ihminen saapuu turvakotiin, on hän isossa kriisissä ja takana on ikäviä, pahoja asioita. Suomessa lähisuhdeväkivaltaa kokee noin 10 000 ihmistä vuodessa. Sitä voi kokea ihan kuka vain, omassakin lähipiirissä, Tiina kertoo.

Pestin ja virkavapaan jälkeen Tiina palasi työhönsä seurakunnalle.

Tiina Pihlaja

• Työskentelen Nuorisotyönohjaajana alakouluikäisten ja erityisvarhaisnuorisotyön parissa Seinäjoen seurakunnassa.
• Asun Seinäjoella.
• Vapaa-aika kuluu perheen kanssa.
• Elämänpolun tiivistys: ”Olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.”

Tiinan polku

• 1985 syntyy Virroilla
• 2004–2007 opiskelee Pieksämäellä Diakonia-ammattikorkeakoulussa
• 2007 aloittaa nuorisotyön Seinäjoen seurakunnassa
• 2009 saa viran Seinäjoen seurakunnasta alakouluikäisten parissa tehtävästä työstä
• 2011–2017 suorittaa kirkon erityiskoulutuksen seitsemän eri moduulia
• 2021 työ Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakoti-yhdistyksellä
• 2022 paluu Seinäjoen seurakunnan työhön
• 2022 aloittaa nepsy-valmentaja-koulutuksen työnsä ohella.

Ota puheeksi

Suomi kuuluu lähisuhdeväkivallan kärkimaihin. On tärkeää ottaa asia puheeksi, jos epäilee, että itsellä tai tuttavalla on väkivaltaa lähisuhteessa. Apua tarjoaa esimerkiksi valtakunnallinen auttava puhelin Nollalinja numerossa 080 005 005. Yhteyttä voi ottaa myös Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistyksen 24/7-päivystysnumeroon 050 575 0541.

Kirkon kellot soivat uhrien muistoksi

Valtakunnallisella Valoa, ei väkivaltaa -kampanjaviikolla on 25.11. YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys järjestää päivänä oman tapahtumansa, jota Seinäjoen seurakunta tukee valaisemalla Lakeuden Ristin tornin viikonlopun ajaksi kampanjan teemavärillä oranssilla. Kirkon kellot soivat perjantaina 25.11. niin monta kertaa, kuin kuluvana vuonna on Suomessa ihmisiä kuollut lähisuhdeväkivallan uhreina. Vuosittain luku on noin 20.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 5/2022.

Artikkeli ”On mahtavaa nähdä lapsen kasvu nuoreksi” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.