Ratamokeskuksessa työskentelee kaksi pappia, jotka jakavat saman työhuoneen. Tuula kiittelee ohjausta, jota hän saa pitkään työssä olleelta kollegaltaan Kari Niemelältä. Kohderyhmänä ovat paitsi potilaat, myös henkilökunta. Katon alle mahtuukin monenlaista erityisosaamista.

Työnkuvassa siunaukset sairaalan kappelissa ovat lisääntyneet. Kertoja voi olla viikossa jopa puolen kymmentä. Kotikäynneillä tavataan usein niitä, joiden sairauden tila sallii vielä omassa asunnossa elämisen.

– On tärkeää, että käyntiä pyytäneet ja heidän omaisensa saavat keskustelutukea tilanteessa, kun sairaus on yllättänyt. Kuoleman kohtaamisenkin tulisi voida tapahtua turvallisin mielin. Läsnä oleminen lohduttaa ja auttaa sanoittamaan mieleen nousevia pelkoja ja ahdistusta. Pitää muistaa, ettei kohtaajakaan saa täyttää puhumisella sitä tilaa, missä ei aina ole sanoja. On uskallettava olla myös hiljaa. Silti tämä työ ei ole surullista – useimmat muistot ovat kauniita ja hyviä.

Artikkeli ”Tee se rakastavin mielin” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tunnesuossa tarpomista. Sellaistakin on sairaalapastorin työ, kuvailee Asta Airaksinen.

– Kysymys ei ole vain omista tunnoista, vaan potilaiden, läheisten ja hoitohenkilökunnan surusta, peloista ja ahdistuksesta, joskus vihastakin.

Airaksinen on juuri ollut kotikäynnillä parantumattomasti sairaan potilaan luona, jonka kanssa hoitosuhde on kestänyt jo pitempään.

– Rankka käynti, jossa itkultakaan ei vältytty. Nämä ovat koskettavia tilanteita, sillä jokainen tapaaminen voi olla viimeinen.

Joskus kohtaamiset menevät Airaksiselle enemmän ihon alle, varsinkin silloin, kun kuolema on jo lähellä.

– Tässä työssä on hyvä tuntea itsensä ja tiedostaa omat kipupisteensä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen oppinut tuntemaan omia reagointitapojani.

Iloinen ja hersyvästi naurava Airaksinen on tuttu näky Kyllön terveysaseman käytävillä. Sairaalapastorin työtä Airaksinen tekee koko persoonallaan.

Aamulla en välttämättä tiedä, mitä päivän aikana tapahtuu.

– Olen elämänmyönteinen ihminen. Sisäinen ilo kuplii minussa aika nopeasti, jos sille on tilaa ja tarvetta. Huumori auttaa paljon. Ilman sitä en olisi mitään, ja juuri tämä on se paikka, jossa tarvitaan myös iloa.

Työssä pitää olla sinut sen kanssa, ettei asioita voi suunnitella kovin paljon etukäteen.

– Aamulla en välttämättä tiedä, mitä päivän aikana tapahtuu. Yllättäviä tilanteita voi tulla eteen milloin tahansa. Mikään inhimillinen ei ole enää vierasta. Kenen tahansa elämä voi muuttua silmänräpäyksessä.

Vakava sairastuminen herättää pelkoa ja ahdistusta. Sairaalapastori on potilaita, omaisia ja hoitohenkilökuntaa varten, joka pyydettäessä kuuntelee ja tarjoaa henkistä ja hengellistä apua.

Jokainen kohtaaminen, jossa syntyy yhteys potilaaseen, on Airaksiselle pyhä.

– Koen, että Jumala on tilanteessa silloin aina läsnä, riippumatta siitä, mitä ihminen ajattelee. Jotain pyhää ja ihmeellistä tapahtuu myös, kun olen puhunut ahdistuneen ja itkuisen ihmisen kanssa ja hetken päästä hän on aivan eri oloinen.

Kuoleman lähestyessä moni kaipaa sairaalapastorin läsnäoloa. Viimeiset hetket voivat olla potilaille ja läheisille hyvin merkityksellisiä.

 Kuolema merkitsee minulle vapautusta, siirtymistä toiseen todellisuuteen.

– Vakiintuneeksi tavaksi on tullut, että siunaan potilaan Herran siunauksella yhdessä läheisten kanssa, jos se heille sopii. Yhteiseen rukoukseen ja siunaukseen yhtyminen on koettu äärimmäisen tärkeäksi. Omaisilta olen kuullut, että ne ovat hetkiä, jotka kantavat.

Airaksinen on toiminut sairaalapastorina 15 vuotta. Juuri sairaalapastorina hän kokee olevansa unelmatyössään.

– Vaikka työ vaatii paljon, se myös antaa paljon. Minusta tuntuu, että olen oikealla paikalla näine hyvineni – persoonallani ja elämänkokemuksellani.
Oma usko on kantanut kaiken surun ja murheen läpi, eikä kuolemakaan tunnu enää pelottavalta.

– Kuolema merkitsee minulle vapautusta, siirtymistä toiseen todellisuuteen. En pystyisi tekemään tätä työtä, jos pelkäisin kuolemaa.

Sairaalapappi elää mukana sairaalan arjessa

Jyväskylän seurakunnan neljä sairaalapappia työskentelevät sairaala Novassa, Kyllön terveysasemalla ja kotisairaalassa yhdessä muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

Sairaalapapin tehtävänä on tukea potilasta ja hänen läheisiään sairauden keskellä ja kriisitilanteissa. He ovat myös hoitohenkilökunnan tukena. Keskustelujen lisäksi sairaalapapit järjestävät rukoushetkiä, saattohartauksia ja hautaan siunaamisia.

Jyväskylän seurakunnan sairaalapapeilla oli viime vuonna noin 800 sielunhoidollista keskustelua. Ennen koronaa kohtaamisia oli vuosittain noin 1 200. Sairaala Novan ja Kyllön kappelissa hautaan siunattiin viime vuonna 95 vainajaa.

– Hautaan siunaamiset yleistyivät jo korona-aikana, jolloin hautaukset jouduttiin järjestämään hyvin pienimuotoisina, johtava sairaalapappi Katriina Ilvesmäki kertoo.

Koronan seurauksena myös sielunhoidollisia keskusteluja käytiin enemmän etänä. Etäkeskustelut ovat osittain jatkuneet koronapandemian jälkeen.

– Pidän puhelimitse käytäviä sielunhoidollisia keskusteluja myönteisenä mahdollisuutena jatkaa yhteyttä, joka on potilaan kanssa alkanut jo sairaalassa, Ilvesmäki sanoo.

Sairaalapapin kanssa voi keskustella luottamuksellisesti kaikista mieltä askarruttavista kysymyksistä ihmisen taustasta ja elämänkatsomuksesta riippumatta.

– Elämme mukana sairaalan arjessa ja olemme täällä kaikkia varten, Katriina Ilvesmäki korostaa.

Sairauden ja kärsimyksen keskellä tai kuoleman lähestyessä myös hengellisen tuen tarve kasvaa.

– Niille potilaille ja omaisille, joille hengelliset asiat ovat tärkeitä tai he etsivät Jumalaa kärsimyksen keskellä, on tärkeää, että olemme heidän tukenaan. Meidän tehtävänämme on tuoda pyhä sairaalan arjen ja kiireen keskelle.

Sairaalapappi toimii sairaalassa kirkon työntekijänä, mutta osana terveydenhuollon hoitotiimiä.

– Sairaalan arjen sujuvuus on ensiarvoisen tärkeää, ja tätä työtä haluamme olla tukemassa seurakunnan työntekijöinä, Ilvesmäki sanoo.

Kirkon läsnäolo sairaalassa perustuu jo Raamattuun

Sairaalasielunhoitoon suhtaudutaan avoimesti ja arvostavasti. Ilvesmäki ei ole urallaan törmännyt tilanteisiin, joissa sairaalapapin työ koettaisiin kielteisenä.

– Enemmänkin olen kohdannut epätietoisuutta siitä, miten sairaalapappi palvelee. Siinä on vielä paljon työsarkaa, miten viestimme työstämme, jotta sitä osattaisiin tarjota ihmisille.

Ilvesmäki muistuttaa, että jokaisella on oikeus hengellisyyteen ja uskoon myös sairaalaoloissa.

– Kirkon läsnäolo sairaalassa perustuu jo Raamattuun ja Jeesuksen sanoihin ”minä olin sairas ja te kävitte minua katsomassa”. Tätä tehtävää emme voi väistää.

Tiesitkö?

• Jyväskylän seurakunnan tarjoama sairaalasielunhoito perustuu Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Jyväskylän seurakunnan väliseen sopimukseen. Uusi sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2023 hyvinvointialueuudistuksen myötä.
• Sairaala Novassa, Kyllön terveysasemalla ja kotisairaalassa työskentelee neljä Jyväskylän seurakunnan sairaalapappia.
• Sielunhoidon tavoitteena on sairaan ja kärsivän ihmisen elämänkatsomuksellisten, hengellisten ja henkisten kysymysten pohtiminen.

Artikkeli Jokainen kohtaaminen on pyhä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuntoutuskurssilaisten päivä Haapaniemessä alkaa aamun sanalla klo 8.15 ja ohjatulla rentoutuksella. Sen jälkeen ryhmäläiset pohdiskelevat Missä mennään? -piirissä ääneen omia tunnelmiaan ja havaintojaan. Rauhallisella läsnäolollani yritän rohkaista kuntoutujia keskinäiseen jakamiseen. Ryhmän tarjoama vertaistuki on arvokasta ja tärkeää. Työparini kuntoutussihteeri Päivi Heikkilän kanssa yritämme huolehtia siitä, että jokaisella on tilaa ja säilyy turvallinen olo. Alustan aamupäivän työskentelyn, jossa teemana on ”Muutoksesta ja muutoksen vaikutuksesta elämässäni”. Käymme läpi työuran varrella tapahtuneita suuria muutoksia: Millaista oli tehdä työtä lankapuhelimen aikakaudella ja miten sähköiset järjestelmät, tietoverkot, digitalisaatio ja mobiili tavoitettavuus työtapoja mullistivat? Jokainen kuntoutuja tutkii sitten oman elämänsä taitekohtia: työ- ja asuinpaikan, työtehtävän ja elämäntilanteen vaihtumisen tuottamia muutoksia. Mitä muutoksissa tapahtuu ja mihin voin itse vaikuttaa? Etäisyyden päästä katseleminen auttaa usein havaitsemaan ja jopa oivaltamaan.

Kurssin lähijaksolla käyn kuntoutujan kanssa aina myös yksilökeskustelun. Lounaan jälkeen on tunti tätä varten. Kuntoutuja valitsee aiheen, josta haluaa kanssani luottamuksellisesti keskustella. Olen työnohjaajan tai sielunhoitajan roolissa sen mukaan, mikä parhaiten kuntoutujan prosessia tukee. Tarkoitukseni on auttaa henkilökohtaisten tavoitteiden asettamista ja saavuttamista.

Iltapäiväksi kuntoutujat siirtyvät Urheiluopistolle. Toisinaan osallistun liikuntaohjelmaan ryhmän mukana. UKK-kävelytestissä lasken kierroksia ja kannustan. Lähden kotiin iltakuuden aikaan. Haapaniemen työpäivät ajomatkoineen ovat pitkiä, mutta kuntoutusteologin työ on palkitsevaa. Tykkään ”leirielämästä”, koska yhteisen ajan ja paikan jakaminen tutustuttaa pintaa syvemmältä.

Raimo Lähteenmaa

Ammattini on sairaalapastori, kuntoutusteologi.
Työskentelen Härmän Kuntoutuksessa ja Haapaniemen hiippakuntakartanossa sekä Seinäjoen keskussairaalassa.
Harrastan musiikkia, teatteria, ulkoilua ja pesäpallon seuraamista.
Iloitsen vaimosta, elämästä aikuisten lasten isänä ja lastenlasten ”faarina”, lähestyvästä kesästä.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 1/2023.

Artikkeli Työnohjaajan ja sielunhoitajan roolissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Sairaalasielunhoidon yksi ”huoneen taulu” on Jeesuksen sanoissa, ”kun minä olin sairaana, te kävitte minua katsomassa”. Sairauden, luopumisen, surun, kuoleman ja muiden elämänkriisien kohdatessa on tärkeää, että niistä voi puhua toisen ihmisen kanssa, Niemelä jatkaa.

Sairaalapappien työhuone sijaitsee Ratamokeskuksen ensimmäisessä kerroksessa, pääovilta oikealle viittoja seuraten. Sieltäkin papit voi tavoittaa, mutta soittaminen on varmin tapa. Papeille voi myös lähettää sähköpostia. Ratamokeskuksen osastoilla on sairaalapappien yhteystiedot.

Sairaalapapit tekevät erikseen sovittaessa myös kotikäyntejä palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevien potilaiden luokse.
– On hyvä muistaa, että Kouvolan seurakuntien papit käyvät Ratamossa kiireellisissä tilanteissa silloin, kun sairaalapapit eivät ole käytettävissä, Niemelä kertoo.

Papin huoneen lähellä on hiljainen huone, jossa voi levähtää ja hiljentyä. Huoneen oven vieressä on infotaulu, josta selviää onko tila vapaana.

Ratamon kappelissa toimitetaan hautaan siunaamisia ja saattohartauksia, joista sovitaan aina yhteistyössä sairaalapapin, Ratamon henkilökunnan ja hautaustoimiston kanssa. Kappeliin mahtuu papin lisäksi korkeintaan kymmenen läheistä. Kappelin vieressä on omaisille huone, missä voi istua odottamassa kappeliin pääsyä.

Artikkeli Papin kohtaa myös Ratamossa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa potilaita, omaisia ja sairaalan henkilökuntaa tukevat sairaalapapit Anne Peltomaa ja Matti Aho. Kummallakin on vankka kokemus sairaalasielunhoidosta. Molemmat ovat toimineet sairaalapappina noin 20 vuotta.
Henkilökohtaiset keskustelut ja rukoushetket, saattohartaudet sairaalan kappelissa, ryhmäkeskustelut, hartaustuokiot, kirkolliset toimitukset sekä työnohjaukset rytmittävät sairaalapappien työviikkoja.
– Yleensä aamulla ei vielä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Tapaamiset voivat olla ennalta sovittuja tai päivystysluonteisia, kertoo Matti Aho.
– Kuuntelun lisäksi olemme valmiita yhdessä pohtimaan elämää. Kohtaamme ihmiset lähimmäisinä, kanssakulkijoina.
Keskustelun aiheet nousevat asiakkaan tarpeista. Aiheet voivat risteillä maan ja taivaan väliltä.
Ahon mukaan aiheet liittyvät usein omaan tai läheisen hyvinvointiin, mutta joskus käydään läpi vaikkapa harrastuksia, läheisiä ihmissuhteita, hengellisiä kysymyksiä tai elämänkokemuksia aivan lapsuudesta asti.

Sairaalasielunhoito toimii yhteistyössä sairaalan hoitohenkilöstön kanssa.
– Kokonaisvaltaiseen hoitoon kuuluu myös potilaan hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten huomioiminen. Se on juuri sairaalasielunhoidon erityisalaa, Aho täsmentää.
Sairaalan henkilökunta toimiikin usein tärkeänä linkkinä avun tarvitsijoiden ja sairaalapappien välillä. Lääkäri tai sairaanhoitaja voivat rohkaista keskusteluun ja tarjota sairaalapapin palveluita potilaalle.
– Joskus mielenpäällä on asioita, joita ei voi tai halua jakaa läheisten kanssa. Silloin ulkopuoliselle on helpompi puhua. Sairaalapapilla on vaitiolovelvollisuus, mikä tarkoittaa myös sitä, että keskusteluja ei kirjata ylös, Anne Peltomaa muistuttaa.
– Eikä sen tarvitse olla edes iso asia. Riittää, että haluaa jutella. Me olemme sitä varten, Aho lisää.

”Lohtu ei ole aina sanoissa, vaan läsnäolossa. Toivon sanoma on aina läsnä.”

Anne Peltomaa
sairaalapastori

Sairaus ja kuoleman läheisyys herättävät ihmisissä sellaisia kysymyksiä, joita ei normaalin arjen keskellä tule ajatelleeksi.
– Kun joudutaan tunnustamaan oma heikkous oman tai läheisen sairastumisen myötä tai läheisen kuoltua, silloin voidaan kaivata hengellistä tukea, rukousta yhdessä toisen kristityn kanssa ja Jumalan läsnäolon kokemista, tietää Aho.
Sairaalasielunhoidon tehtävä on tarjota lohtua sitä tarvitsevalle.
– Joku viisas on sanonut, että lohdutus on ei-lohduttamista. Lohtu ei ole aina sanoissa, vaan läsnäolossa. Toivon sanoma on aina läsnä, Peltomaa toteaa.
– Lohduttaminen on suostumista siihen, että en pysty enempää, mutta tahdon olla tukenasi ja ottaa kannettavakseni sen osan taakastasi, mitä pystyn ottamaan, Aho lisää.
– Joillekin ihmisille myös raamatunluku, virsi ja rukous ovat suuri lohdutus: Jumala on tässä hetkessä lähellä.

Kohtaamisten voisi luulla olevan useimmiten surun sävyttämiä. Sairaalapapit näkevät kuitenkin asian toisin, tai laajemmin. Heidän mielestään kaikki kohtaamiset ovat ainutkertaisia.
– Tapahtuupa kohtaaminen osastolla, käytävällä, Hiljaisessa huoneessa, kappelissa, papin työhuoneessa tai asiakkaan kodissa, yhdistävänä tekijänä on se, että siinä hetkessä olemme vain häntä varten, pohtii Aho.
– Ahdistunut ihminen saa helpotusta oloonsa, kuoleva potilas henkäisee viimeisen kerran rukoushetken aikana, työhuoneen avautuvasta ovesta tulee sisään onnellinen äiti vastasyntyneen lapsensa kanssa. Kyllä näistä ja monista muista kohtaamisista jää jälki omaankin sisimpään.
Peltomaan mielestä kohtaamiset voivat olla joskus ahdistuksen tai pelon sävyttämiä, mutta usein myös ilon ja toivon.
– Sairaalassa on paljon iloisiakin asioita. Hoidot auttavat ja helpottavat. Diagnoosin saaminen ja syyn löytäminen on monelle myös helpotus. Vaikka sairaalapappi mielletään kuolemaan ja suruun, on kohtaamisissa kuitenkin usein enemmän naurua kuin itkua.

Rukous on tärkeä, paljon käytetty työkalu.
– Ennen kuin astun potilashuoneeseen tai menen kriisi-istuntoon, vedän syvään henkeä ja pyydän mielessäni, että Jumala ohjaisi sanojani ja toimintaani tulevassa kohtaamisessa. Hiljennyn myös viikoittain Hiljaisessa huoneessa sinne jätettyjen esirukouspyyntöjen kanssa, Aho kertoo.
– Monelle ihmiselle rukous on luonteva ja tärkeä tapa kokea hyvän Jumalan läsnäolo elämässään.
Myös Anne Peltomaalla rukous kulkee koko ajan mukana. Joskus enemmän vain huokauksena kuin ääneen puhuttuna.

”Monelle rukous on luonteva tapa kokea Jumalan läsnäolo.”

Matti Aho
sairaalapastori

Sairaalasielunhoito alkoi Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 50 vuotta sitten. Yhteiskunta on muuttunut puolen vuosisadan aikana merkittävästi, niin myös sairaala, joka on nyt paljon isompi.
– Nyt hoitoa saadaan useampiin eri sairauksiin ja hoitojaksot ovat lyhentyneet.
– Muutosten keskellä sairaalasielunhoitokin pyrkii vastaamaan ihmisten avuntarpeeseen nykyaikana hyväksi koetuilla keinoilla. Siksi päivitämme osaamistamme ja osallistumme erilaisiin sielunhoidon koulutuksiin.
Sairaalasielunhoidon perusajatus on kuitenkin pysynyt samana: ”Valo loistaa pimeydessä! Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.”
– Sairaalasielunhoidon tehtävänä on tukea ja rohkaista tukemaan niitä, jotka tukea tarvitsevat.

Lähimmäisen kuolema tai sairaus voivat hämmentää. Aihe voidaan kokea vaikeaksi, eikä tiedetä, kuinka lähestyä menetyksen tai kipeän asian kohdannutta.
Sairaalapapit rohkaisevat kuitenkin läsnäoloon. Pienikin huomioiminen voi olla surevalle tai sairaalle tärkeä asia. Hän kaipaa sitä, että joku välittää ja pysähtyy kysymään: ”Kuinka voit?” ja on valmis kuuntelemaan hetken tai olemaan hiljaa vierellä.
– Ei kuuntelijan tarvitse olla ammattilainen, ihmisenä oleminen on tärkeintä. Siinä voi yhdessä itkeä ja ihmetellä elämää, Aho rohkaisee.
Peltomaa muistuttaa, että voi olla hyvä miettiä, miten haluaisi, että itseä kohdeltaisiin ja lähestyttäisiin, jos olisi samanlaisessa tilanteessa.
– ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt 7:12).

Myös sairaalapappi tarvitsee tukea jaksaakseen.
– Pitää muistaa, että vaikka ottaa toisten kuormat vastaan, niistä pitää myös päästää irti. Siinä auttaa työnohjaus ja terapiakin. On tärkeää ylläpitää omaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiaan, Peltomaa summaa.
– Hyvä työtoveri, perhe, rukous ja harrastukset, lisää Aho jaksamista edistävää listaa.
– Välillä on silti raskasta. Jatkuva sairauden ja kuoleman lähellä oleminen ei ole helppoa.
Työ itsessään toimii myös kiitoksena ja auttaa osaltaan jaksamaan.
– Tulee hyvä mieli, kun huomaa, miten ihmisen olo helpottuu keskustelun, rukoushetken tai ehtoollisen myötä: Sain olla välittämässä jotakin sellaista hyvää, jota ihminen juuri silloin tarvitsi, Aho iloitsee.

Artikkeli Sairaalapapit välittävät toivon sanomaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Muistan alakouluikäisenä koputtaneeni synnytysosaston ikkunaan, jotta hoitajat näyttäisivät minulle pientä vastasyntyneen kapaloitua nyyttiä.

Airaksinen valmistui alun perin fysioterapeutiksi 90-luvun alussa ja työskenteli vuosia yksityisen lääkäriaseman palveluksessa. Vuosituhannen vaihteessa hän päätti lähteä opiskelemaan teologiaa ja tähtäimessä olivat alusta alkaen sairaalapapin tehtävät.

Airaksinen vihittiin papiksi helluntaina 2006. Heti seuraavana päivänä hän aloitti sairaalapapin työt tutussa sairaalassa.

– Tavallisesti papit tekevät ensin seurakuntatyötä, mutta koska minulla oli jo sen verran ikää ja elämänkokemusta, niin uskalsivat ottaa minut tänne töihin.

Ensimmäiset kolme vuotta Airaksinen toimi puolittain sairaalassa ja puolittain seurakuntapastorin tehtävissä. Nyt hän on ehtinyt toimia päätoimisena sairaalapappina kohta kymmenen vuotta ja kokee olevansa unelma-ammatissaan.

– En muista sellaista päivää, jolloin olisi ollut ikävä tulla töihin.

Sairaalapapilla ei ole kahta samanlaista työpäivää. Osa päivän työtehtävistä saattaa olla kirjattuna jo kuukausia aiemmin, mutta joka päivässä pitää olla sopivasti väljyyttä ennalta arvaamattomia tilanteita varten.

– Se on tämän työn rikkaus ja raskaus, että koskaan ei tiedä minkälaiseen tilanteeseen sinut kutsutaan vaikkapa teho-osastolle.

Kärsimys ei jalosta

Asta Airaksinen työskentelee paljon saattohoitopotilaiden ja heidän omaistensa kanssa. Työssään hän on oppinut, että kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa, koska tahansa.

Kärsimyksen jalostavaan vaikutukseen hän ei usko, sen sijaan kärsimykset saavat ihmiset usein ajattelemaan elämänsä tärkeimpiä asioita ja muokkaavat sitä kautta kokemusmaailmaa.

– Sairasta ihmistä riisutaan pikkuhiljaa monesta asiasta. Jäljelle jäävät ne tärkeimmät, usein rakkaimmat ja läheisimmät ihmiset.

Sairaalapappeja sitoo vaitiolovelvollisuus. He eivät kirjaa ylös mitään, mikä liittyy keskusteluihin joko potilaan, omaisten tai henkilökunnan kanssa. Heillä ei ole myöskään oikeutta lukea potilaspapereita, ellei potilas halua niitä omaehtoisesti näyttää.

– Se tuo vapautta. Voin keskittyä vain siihen hetkeen ja ihmiseen, jonka kanssa keskustelen. Saan paljon palautetta siitä, että potilaat kokevat tulleensa kohdatuiksi ensisijaisesti ihmisinä, eivätkä jonkun diagnoosin leimaamina.

”Se, mitä siinä hetkessä tapahtuu, on aina mysteeri”

Ihmisten kohtaaminen kahden kesken on työn suola. Airaksisen kokemuksen mukaan juttusille saattaa tulla täysin maansa myynyt ja sekavassa tilassa oleva ihminen. Keskustelun jälkeen on tapahtunut jokin liikahdus, ja sama ihminen saattaa poistua silmät kirkkaina.
– Se mitä siinä hetkessä tapahtuu, on aina mysteeri. Jumala on siinä mukana ja ihmeitäkin olen nähnyt tapahtuvan.

Ilonaiheita henkisesti raskaaseen työhön tuovat eri osastojen hyvät työkaverit. Vanhimmat heistä ovat tuttuja jo ajalta, jolloin Airaksinen toimi fysioterapeuttina. Hänelle syvin kutsumus sairaalapappina on ilon tuominen ehkä muutoin ankeaan ympäristöön ja toivon ylläpitäminen vaikeissakin tilanteissa.

– Joskus läheisensä menettäneet omaiset ovat muistaneet minua jälkeenpäin kortilla. Heille on jäänyt mieleen joku sanomani lause, joka on kannatellut heitä pitkään. Usein en välttämättä edes itse muista sanoneeni mitään niin hienoa.

Artikkeli Unelmatyö löytyi läheltä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Uskon määrää tai oppisuuntia ei tiedustella. Ilvesmäki palvelee myös eri kirkkokuntaan kuuluvia ja kirkkoon kuulumattomia.
– Jokaisella on oma vakaumus, eikä sairaalapapilla ole minkäänlaista pyrkimystä muuttaa sitä. Pyrin kohtaamisissa hienotunteisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Papin kanssa voi jakaa myös epäilyksen tunteita. Vaikka tuntuisi, että oma usko on aika heiveröinen, se ei estä turvautumasta Jumalaan.
Kaikki tapahtuu potilaan ehdoilla. Hän päättää, mistä puhutaan. Jos puhutaan. Toisinaan ollaan vain hiljaa, joskus sanoja ei tunnu edes olevan.
– Kärsimys jauhaa ihmisen sellaiseksi, että hän ei jaksa edes nauraa. Tämä työ on rinnalla kulkemista ja taakkojen jakamista, Ilvesmäki toteaa.

Keskussairaalassa kätilönä toimiva Helena Tedder rientää haastatteluun koulutuksesta, jossa on opeteltu hieromista. Se on yksi keino tukea ja auttaa synnyttäjää.
– Pyrimme ohjaamaan äitejä löytämään itsestään keinoja kivun lievittämiseen ja synnytyksen edistämiseen. Rohkaisemme synnyttäjiä tunteiden ilmaisuun. Salissa saa huutaa, kiroilla, olla hiljaa, nauraa, itkeä, kuunnella musiikkia, rukoilla kielillä. Me olemme tottuneet kaikkeen, hän kertoo.
Kätilö kannustaa synnytyksessä sekä äitiä että isää.
– Kyselemme äidin toiveita ja tarpeita etukäteen ja pyrimme vastaamaan näihin. Kehumme ja tsemppaamme häntä jaksamaan. Isälle tapaamme korostaa, että vaikka hän ei voi viedä vaimonsa kipua pois, hänen läsnäolonsa on todella tärkeää. On ihana hetki, kun saa nostaa vastasyntyneen vaippasillaan isän lämpimälle iholle.
Synnytyssalissa hengellisyys näkyy Tedderin mukaan harvoin.
– Muista kulttuureista tulevat synnyttäjät harjoittavat uskontoaan usein avoimemmin kuin suomalaiset. Meille kätilöille hengellisyys on äidin rinnalla kulkemista, tukemista ja kunnioittamista. Tuli hän mistä taustasta tahansa.
Surullisimpia hetkiä kätilön työssä on se, kun lapsi on kuollut kohtuun. Äiti joutuu kuitenkin synnyttämään lapsen normaalisti.
– Näissä tilanteissa ei yleensä tarvita sanoja, vain läsnäoloa. Rohkaisemme vanhempia katsomaan kuollutta lastaan ja pitämään häntä sylissä. Tarjoamme heille myös mahdollisuutta keskustella sairaalapapin kanssa.

Emma Honkanen toimii Jyväskylän kotisairaalan lääkärinä. Sairaanhoitopiirin ja kaupungin yhteinen kotisairaala tarjoaa ympärivuorokautista sairaalatasoista hoitoa potilaan omassa kodissa. Honkanen tekee kotikäyntejä yksin tai hoitajan kanssa. Valtaosa kotisairaalan potilaista sairastaa lyhytaikaisia ja paranevia sairauksia. Neljäsosa potilaista on kotisairaalassa saattohoidossa.
Saattohoitopotilaiden kohtaamisessa Honkanen pitää tärkeänä kuuntelemista, empaattisuutta ja turvallisuuden tunteen luomista.
– Kaikkein tärkeintä on saada potilas ymmärtämään, että vaikka mitään ei ole tehtävissä, on silti vielä paljon tehtävää. Oloa voidaan helpottaa pienilläkin asioilla. Jokainen saattohoitopotilas on erilainen, joten heidät tulee kohdata yksilöinä.
Hengellisyys ei juurikaan näy Honkasen työssä. Joskus hän pohtii potilaiden kanssa sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Jos hän arvelee potilaalla olevan hengellisen keskustelun tarvetta, hän tarjoaa herkästi sairaalapapin apua.
Honkanen kertoo, että ihmisestä näkee, kun hän alkaa olla lähellä kuolemaa.
– En osaa sanoa, näkeekö sen katseessa, eleissä, sanoissa vai missä, mutta kuoleman läsnäolon jotenkin aistii ja tuntee. Se ei yleensä ole huono tunne, vaan rauhoittava ja helpottava. Kuoleman lähestyessä ja sen jälkeen potilaiden kotona on usein harras tunnelma. Tunteita on paljon. Surun lisäksi näkee paljon lämpöä, toivoa, uskoa ja rakkautta.

Artikkeli Taakkojen ja ilon jakajat julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.