Samalla alkoi hahmottua, että seurakunnassa ja erityisesti nuorten parissa työskentelystä voisi tulla jonain päivänä jopa ammatti.

Kippola valmistui sosionomi (AMK) -nuorisotyönohjaajaksi tammikuussa 2002. Valmistuttuaan hän ehti toimia vuoden sijaisena koulu- ja erityisnuorisotyössä Nurmijärvellä.

Kesken sijaisuuden kotiseudulta Raahesta avautui virka varhaisnuorisotyössä. Siitä alkanut työrupeama useassa eri tehtävässä Raahen seurakunnassa kesti lopulta puolitoista vuosikymmentä.

Heinäkuussa Kippola aloitti työt Jyväskylän seurakunnassa nuoriso- ja rippikoulutyön asiantuntijana. Kyseessä on uusi virka, josta Kippola kiinnostui heti tehtäväkuvaan tutustuttuaan.

– Virka on aika poikkeuksellinen ja mielenkiintoinen. Viime vuosina työn ohessa suorittamani kirkon johtamiskoulutus ja rippikoulun kehittäjäkoulutus vastasivat molemmat tämän viran tarpeisiin. Kippola täsmentää.

Uuden työntekijän saama vastaanotto oli hyvä. Kippolan mielestä isossa seurakunnassa on ymmärretty, että vaatii oman aikansa ottaa uudet tehtävät haltuun.

– Työntekijät ovat olleet valmiita auttamaan, ja olen saanut riittävästi työhön liittyvää perehdytystä. Näin aluksi olen varmasti kysellyt myös tyhmiä, mutta sekin on ollut sallittua, ellei jopa suotavaa.

Vuosien työkokemus on vahvistanut ja syventänyt jo opiskeluaikana tehtyä havaintoa. Keskustelu ja yhteistyö sekä kokemusten ja ideoiden jakaminen kannattaa aina.

– En ole kiinnostunut vallasta. Minua kiinnostaa enemmän työtehtävääni liittyvä vastuu. Haluan omalta osaltani ohjata ja johtaa keskustelua, jonka päämääränä on saada parhaat kehitysideat kiertoon. Olen huomannut, että Jyväskylän seurakunnassa työskentelee paljon taitavia ammattilaisia. Ehkä työni on myös sen mahdollistamista, että jokaisen ammattitaito pääsisi parhaiten oikeuksiinsa.

Kippolan mielestä seurakuntatyössä tärkeintä on nähdä nykytilanne ja olemassa olevat kehittämistarpeet. Esimerkiksi hän nostaa tuoreen tutkimuksen, jossa nuoret antoivat rippikoululle arvosanaksi kiitettävän 9–.

– Tulos kertoo hyvästä työstä ja siitä, että rippikouluun on panostettu. Se kertoo myös halusta pysyä ajan tasalla ja vastata tarpeisiin, joita tuon ikäisillä on.

Kippolalle sekä työssä että omassa elämässä on tärkeää jatkuva kehittyminen ja uuden oppiminen. Entisellä työpaikalla työkavereiden kanssa tehty persoonallisuustesti antoi ymmärtää hänen olevan innostuva suunnittelija.

– Olen luonteeltani sellainen, että haluan viedä hyvän idean hyvällä tavalla maaliin.

Aikoinaan Raahessa omien lasten jalkapalloharrastuksesta alkanut juniorivalmentajan rooli on löytänyt jatkoa myös Jyväskylässä. Kippolalle se on luonteva tapa verkostoitua.

Raahen ajoilta muistuu mieleen lukuisia tilanteita, joissa häneltä tultiin kysymään neuvoa vaikkapa rippikouluun liittyvissä asioissa.

– Tuttua verkkarit päällä olevaa ”seurakunnan miestä” on paljon helpompi lähestyä kuin täysin ventovierasta.

Kippolalle työ seurakunnassa on myös kutsumusammatti.

– Kristinuskon sanomaan sisältyy niin paljon. Kuten se, että ihminen on sellaisenaan arvokas, sitä ei tarvitse erikseen ansaita. Tässä työssä saa olla sellaisen sanoman äärellä, mitä ei muualla kuule, Kippola toteaa.

Artikkeli Parhaat ideat löytyvät keskustelemalla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Näin jälkikäteen ajatellen muutokselle oli syynsä. Olin jo vuosikausia työskennellyt erilaisissa projekteissa, joissa perhe oli keskiössä. Tälle työlle oli todella tarvetta.

Savolin on ollut mukana käynnistämässä lukuisia uusia toimintamuotoja. Varsin usein sykäyksen toiminnalle ovat antaneet ihmisten yhteydenotot ja niistä nousevat tarpeet. Myös muissa seurakunnissa tapahtuneesta uudenlaisesta toiminnasta on saatu hyviä vinkkejä ihmisiltä.

– Työntekijänä täytyy olla ajan hermolla. Ei voida lähteä siitä, että kun on aina toimittu näin, niin ei ole tilaa millekään uudelle.

Työnsä ohessa Savolin suoritti ammatillisia opintoja ja hankki monipuolista täydennyskoulutusta, joka mahdollisti parisuhdeneuvonnan ja erilaisten pienryhmien vetämisen. Ekavauvaryhmät käynnistyivät.

Hieman myöhemmin toimintansa aloittivat synnytyksen jälkeinen masennusryhmä sekä lasten suru- ja eroryhmät.

Vuosittain toteutettavia lasten sururyhmiä ei järjestä Keski-Suomen alueella kukaan muu kuin Jyväskylän seurakunta. Ennaltaehkäisevä parisuhdetoiminta on ollut työn keskiössä koko ajan. Parisuhteen palikat, Solmuja parisuhteessa -parineuvonta ja Vanhempain neuvo -eroperheen vanhemmille sekä parisuhdepäivät ja -leirit ovat olleet kysyttyjä vuodesta toiseen.

– Parineuvontaan on niin paljon tulijoita, että tänä vuonna se toteutetaan ensimmäistä kertaa ryhmämuotoisena.

Kynnys ottaa yhteyttä on madaltunut

Maaliskuussa toimintansa aloittanut Totaaliyksinhuoltajien ryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Savolinin lisäksi mukana on kaksi lastenohjaajaa huolehtimassa lapsista.

– Tämäkin ryhmä syntyi äitien omista tarpeista. He ottivat yhteyttä seurakuntaan. Sitten suunnittelimme yhdessä, miten ja missä kokoontuisimme.

Savolin on huomannut, että kynnys ottaa yhteyttä on madaltunut vuosien aikana. Avun hakeminen ei hävetä niin kuin kenties ennen. Tänään pidetään vahvuutena sitä, että osoittaa olevansa halukas panostamaan parisuhteeseen ja tekemään sen eteen työtä.

– Joskus kustannetaan häälahjaksi jopa parisuhdeleirejä. Halutaan antaa jotakin ennaltaehkäisevää ja rakentavaa.

Savolin on havainnut, että aikaamme liittyvä alituinen kiire voi johtaa siihen, että parisuhteen hoitamiselle ja perheen yhdessä tekemisille ei enää jää riittävästi aikaa.

– Vanhemmat kuormittuvat helposti, kun työpäivän jälkeen viedään lapsia harrastuksiin, ja arkielämä on täynnä tekemistä aamusta iltaan.

Lapsen syntymä ja vanhemmaksi tulo voi Savolinin mielestä johtaa tilanteeseen, jossa oma parisuhde ja sen vaaliminen jäävät vanhemman roolin jalkoihin.

– Näin voi helposti käydä, ja siksi on tärkeää raivata tilaa myös puhtaasti kahdenkeskiselle ajalle. Omina persoonina, eikä niinkään vanhempina.

Artikkeli Työssä on raivattava tilaa uudelle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Suurin piirtein kaikki korpilahtelaiset ovat minulle tuttuja, ainakin joko nimeltä tai ulkonäöltä. Äänestäkin tunnistan monet puhelimessa.

Kaunisto ajautui töihin seurakuntaan monen sattuman seurauksena. Valmistuttuaan keväällä 1980 kauppaopistosta, hänelle tarjottiin vuodeksi toimistoapulaisen paikkaa työvoimatoimiston kautta. Työsuhde vakiintui vuotta myöhemmin ja nimike muuttui jossain vaiheessa kanslistiksi ja myöhemmin toimistosihteeriksi.

Kun seurakunnat yhdistyivät vuonna 2009 ja Korpilahdesta tuli yksi Jyväskylän seurakunnan alueseurakunnista, se tarkoitti isoa muutosta ja toi tullessaan paljon sekavuutta käytännön asioiden hoidossa.

– Meillä oli ollut täällä aivan eri tietokoneohjelmat alkaen jäsentietojärjestelmistä ja hautaohjelmista. Yhtäkkiä piti opetella kaikki ohjelmat lyhyessä ajassa. Alussa oli tosi vaikeaa, mutta ajan myötä asioiden hoito helpottui paljon.

Vaikka suurin osa vanhoista tiedoista on siirretty Jyväskylän kirkkoherranvirastoon, niin varsinkin kesäaikana moni kesävieras haluaa asioida lähempänä olevassa palvelupisteessä. Sukututkimuksia tullaan tekemään jopa ulkomailta asti.

– Minulla on täällä vielä vanhat mikrofilmit tallella. Sukututkimuksia ja selvityksiä teen nyt aiempaa vähemmän, mutta se hieno puoli siinä on, että aika usein samalla kuulee ihmisten hauskoja tarinoita ja muisteluksia.

Viime vuodet Kaunisto on työskennellyt aluesihteerinä osa-aikaisesti. Tätä nykyä hän asuu Jämsässä ja käy töissä Korpilahden seurakuntakodilla yleensä kolmena päivänä viikossa.

”Minulta tullaan kysymään ihan mitä vaan”

Jyväskylän seurakunnan muista aluesihteereistä poiketen Kauniston tehtäviin kuuluvat myös toimistosihteerin työt. Korpilahdella on seurakunnan palvelupiste, joka on auki kahtena päivänä viikossa tiistaisin ja torstaisin klo 9–12.

– Kun työhuoneeni sijaitsee ulko-ovesta heti ensimmäisenä, niin tässähän tuntee toimivansa ihan yleismiehenä. Minulta tullaan kysymään ihan mitä vaan.

Asiakaspalvelu pitää sisällään muun muassa virkatodistuspyyntöjä ja haudanhoitoasioita sekä hautauksista, vihkimisistä ja kasteista sopimisia. Kaunisto varaa tilat sekä papit ja kanttorit tilaisuuksia varten.

Iltapäivällä on aikaa tehdä alueneuvoston kokousvalmisteluja ja hoitaa laskutusasioita. Kaunisto toimii sihteerinä työntekijäkokouksissa ja päivittää tietoja ja ilmoituksia nettiin sekä laatii lehti-ilmoitukset paikallislehteen.

– Tykkään työstäni, varsinkin kun työ on aika itsenäistä. Meillä on myös kiva työporukka, kun meitä on täällä vain kymmenkunta.

Kaunistolla on työyhteisössään takanaan pisin työura. Vuosien saatossa omaksuttu hiljainen tieto on välittynyt myös työtovereille ja seurakuntalaisille.

Vapaa-ajalla Kaunisto harrastaa kävelyä ja lukemista. Kesällä lomareissut taittuvat ja maisemat vaihtuvat moottoripyörän kyydissä yhdessä miehensä kanssa.

– Korpilahdella parasta on ihana luonto, Päijänne ja maisemat. Tämä on kaunis paikka.

Artikkeli Valttikorttina hiljainen tieto julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Merkonomin koulutuksen saanut Pynnönen tuli töihin seurakunnalle vuonna 2008, alun perin kahdeksi kuukaudeksi kesätöihin. Kymmenen vuotta talossa tulee pian täyteen.

– Eläköitymisten myötä työtä on vapautunut ja määräaikaisuuksien kautta minut lopulta vakinaistettiin. Aika on mennyt tosi nopeasti, Pynnönen pohtii.

– Viimeiset vuodet ovat olleet tasaisia. Työurani alkupuolella oli enemmän isoja muutoksia.

Isoin muutoksista oli seurakuntien yhdistyminen vuonna 2009. Palkkahallinnon kannalta merkittävän asia oli Kipa-järjestelmään siirtyminen vuonna 2013. Silloin Kirkon palvelukeskus ryhtyi hoitamaan palkkojen maksatusta. Kaikki palkka-aineistojen tallennus ja raportointi jäi kuitenkin seurakuntien kontolle.

Palkkasihteerin homman seurakunnalla tekee vaativaksi kirkon virka- ja työehtosopimus. Se on nimittäin harvinaisen pitkä, 300 sivua.

– Kirkon työehtosopimus on erityisen sekava, koska talossa tehdään niin monenlaista työtä. On esimerkiksi virkasuhteisia sekä tavallisessa työsuhteessa olevia sekä epäsäännöllisempää työtä tekeviä, kuten papit, Pynnönen selittää.

Palkkasihteerin toimenkuva sisältää muutakin kuin pelkkää tietojenkäsittelyä, numeroita, taulukointia ja pykälien tulkintaa. Työ on paljolti myös neuvontaa palkka-asioissa.

– Työntekijät soittelevat, kun heillä on kysymyksiä palkanmaksusuun liittyen. Puheluita tulee itse asiassa yllättävän paljon. Joskus voi tuntua jopa siltä, että toimii puhelinvaihteena, Pynnönen nauraa.

Viime aikoina kilpailukykysopimus ja lomarahojen vähennykset ovat mietityttäneet monia ja palkkasihteerin puhelin on soinut tiuhaan.

– Se toisaalta sopii minulle, koska olen luonteeltani sosiaalinen, Pynnönen sanoo.

Työssä haastavinta on Pynnösen mielestä aikatauluttamien ja ennakointi. Tarkkuutta vaaditaan jatkuvasti.

– Ei voi laittaa aivoja narikkaan, vaan on oltava skarppi koko ajan.
Työn iloa lisää vastaavasti se, kun tuntee hallitsevansa työn hyvin. Näin syntyy myös onnistumisen kokemuksia.

– Se tuntuu hyvältä, kun työ kulkee sujuvasti. Tämä on sellaista työtä, että jos on hiljaista, silloin tietää, että on tehnyt työnsä hyvin. Suoraa palautetta tulee aika harvoin, Pynnönen kertoo.

Toinen hyvä puoli on työn säännöllisyys. Työt tehdään työpaikalla virastoaikana, eikä niitä viedä kotiin.

– Minusta on kiva, että kotona ei tarvitse kantaa puhelinta mukana. Työ ja vapaa-aika pysyvät erillään.

Kolmas hyvä puoli on Pynnösen mukaan työkaverit. Hyvä ilmapiiri tuo tunnetusti hyvinvointia ja se ei ole aina itsestäänselvyys.

– Meillä on tosi hyvä porukka, Pynnönen kehuu työkavereitaan.

Artikkeli Palkat vaativat laskijansa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Luterilaisen kirkon lisäksi se käsittää koko maailmanlaajuisen kirkon ja myös ne järjestöt, jotka tekevät kirkon hyväksi työtä.

Alun perin Huttunen kouluttautui kirkon nuorisonohjaajaksi ja ehti työskennellä reilut kuusi vuotta nuorisotyöntekijänä. Lähetystyö oli kuitenkin hänelle se suuri kutsumus.

Englannissa järjestetyn lähetyskurssin jälkeen hän lähti työskentelemään Etiopiaan. Elettiin tammikuuta 1983. Huttunen toimi Mekane Yesus -kirkon palveluksessa useita työkausia, joista viimeinen päättyi vuonna 1997.  Etiopian pitkä sota kärjistyi 90-luvun alkupuolella ja Huttusen perhe evakuoitiin takaisin kotimaahan.

Nuorisonohjaasta tuli myös pappi

Suomeen palattuaan Huttunen opiskeli teologiaa ja sai pappisvihkimyksen. Ennen Jyväskylään tuloa hän ehti työskennellä useissa seurakunnissa nuorisotyössä ja pappina. Pappina hän palasi vielä viimeiselle työkaudelle Etiopiaan.

Etiopian vuodet avarsivat körttitaustaista Huttusta näkemään ja hyväksymään erilaista kristillisyyttä. Karismaattinen Mekane Yesus -kirkko, joka on nykyisin maailman suurin luterilainen kirkko, opetti että kristillisyys näkyy kaikkialla elämässä. Jumalasta ja Jeesuksesta voi puhua missä tahansa.

– Etiopiassa oli luonnollista puhua uskonasioista aivan ventovieraankin kanssa.

Vuodet Afrikassa saivat Huttusen myös arvostamaan seurakuntatyötä, joka ei ollut työntekijävetoista eikä ahtaasti rajattua.

– Kaikki tekivät vähän kaikkea ja tietysti sitä, missä olivat omimmillaan.

Työpaikaksi lapsuuden oma kirkko

Samaa ajatusta hän on korostanut nykyisessä työyhteisössään. Huttunen on työskennellyt Vaajakosken aluekappalaisena nyt vajaat kymmenen vuotta. Hallinnolliset tehtävät ja esimiehenä toimiminen työllistävät paljon. Sen lisäksi tulevat normaalit papin työtehtävät ja toimitukset.

– Luulen, että kaikki aluekappalaiset haluavat olla samalla lailla toimitusringissä mukana.

Työpäivät saattavat helposti venähtää pitkiksi, koska työ on ainakin toistaiseksi työajatonta. Ensi vuonna alkaa työaikakokeilu, jonka yhtenä tavoitteena on työn ja vapaa-ajan selkeämpi erottaminen.

Huttunen on huomannut, että pappia pyydetään moneen paikkaan ja on omasta persoonasta kiinni, osaako sanoa tarvittaessa ei.

– Kun silmänaluset mustuvat ja silmäpussit kasvavat, vaimo kyllä huomauttaa, että olisiko aika hellittää vähän.

Eläkevuosien häämöttäessä Huttunen kokee, että Jumala on johdattanut häntä eri paikkoihin ja tehtäviin, vaikka se ei aina ensin ole  tuntunut siltä.  Vaajakosken kirkko on tuttu jo lapsuudesta, täällä hän kävi sunnuntaisin pyhäkoulussa. Nyt hän työskentelee samoissa tiloissa osaavan ja pitkälle erikoistuneen työporukan kanssa.

– Olen aina iloinnut siitä, että olen saanut olla parempien kanssa työyhteydessä, vaikka se kuulostaa hassulta.

Tiesitkö tämän aluekappalaisesta?

• johtaa alueseurakunnan seurakuntatyötä ja jumalanpalveluselämää, vastaa alueen toiminnan suunnittelusta ja budjetoinnista sekä toimii alueen viranhaltijoiden ja työnteki-jöiden esimiehenä
• on alueneuvoston jäsen ja esittelijä virkansa puolesta.
• esimiehenä on kirkkoherra
• Jyväskylän seurakunta koostuu yhdeksästä alueseurakunnasta

Artikkeli Lähelle on pitkä matka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.