Adele Sibomana tekee vapaaehtoistyötä Kansainvälisen kahvilan keittiössä. Hän on kotoisin Kongosta ja asunut Suomessa 17 vuotta.

– Meidän kulttuurissamme nauretaan paljon ja ollaan iloisia. Täällä saa olla iloinen, Sibomana hymyilee.

– Tämä paikka on hyvä, toiminta on mukavaa, voi tulla syömään ja saada uusia ystäviä.

Sibomana muistaa, miten kaikki asiat olivat uusia, kun hän saapui Suomeen. Nyt hän auttaa maahan tulleita käytännön asioissa, esimerkiksi lähtemällä mukaan kauppaan oppaaksi. Kansainvälinen kahvila on avoinna keskiviikkoisin ja toimii Jyväskylän keskustassa Aseman Pysäkin tiloissa. Kahvilasta
vastaavat Jyväskylän seurakunta, diakoni Sanna Rasinkangas sekä monikulttuurinen vapaaehtoistiimi.

Svitlana Yeremenko saapui Ukrainasta Suomeen lapsensa kanssa pari vuotta sitten. Aluksi perhe odotti, että pääsisi palaamaan kotiin, mutta sodan jatkuttua se ei ollut mahdollista.

Yeremenkon tavoitteena on oppia suomen kieli, jotta hän voisi tulevaisuudessa harjoittaa Suomessa kirjanpitäjän ammattiaan. Hän on parhaillaan kieliharjoittelijana Aseman Pysäkillä.

– Se auttaa, kun kuulen ja voin puhua täällä suomea. Puhumme suomea esimerkiksi samalla, kun laitamme ruokaa.

Myös Volodymyr Tsema-Bursov on kotoisin Ukrainasta ja asunut Suomessa pari kuukautta. Hän on nyt aloittanut suomen opiskelun.

– Kielenne on vaikea, hyvin erilainen kuin esimerkiksi venäjä tai saksa.

Tsema-Bursov ja Yeremenko käyvät molemmat SPR:n kielikerhossa, joka kokoontuu Kansainvälisen kahvilan tiloissa.

Tsema-Bursov on ammatiltaan muusikko ja hän esiintyy Kansainvälisen kahvilan Jamming Night -illoissa.

Jukeji Ndogo on asunut Suomessa muutaman kuukauden ja tekee nyt vapaaehtoistyötä Kansainvälisessä kahvilassa.

– Ihmiset ovat täällä erittäin ystävällisiä ja toimivat yhdessä. Olen muslimi, mutta en tunne olevani täällä erilainen. Tämä on mielestäni parasta Kansainvälisessä kahvilassa.

– On tärkeää, että kristityt ja muslimit voivat tutustua toisiinsa ja toimia yhdessä. Tällä paikalla on lämmin sydän.

Ndogo on kotoisin Etelä-Sudanista, missä hän työskenteli toimittajana. Ennen Suomeen tuloaan hän otti paljon selvää Suomesta: sen historiasta, lainsäädännöstä, tavoista toimia.

– Vapaaehtoisena pystyn kertomaan näistä asioista muille maahanmuuttajille. Osaan kieliä, kuten englantia ja arabiaa ja voin olla tukena tilanteissa, joissa tarvitaan tulkkausapua.

Jokainen on lämpimästi tervetullut.

Kansainvälisen kahvilan toiminta tukee maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten välistä tutustumista, kuvaa Jyväskylän seurakunnan maahanmuuttajatyön diakoni Sanna Rasinkangas.

– Tarjoamme seurakuntana tähän turvallisen paikan ja ympäristön. Työotteemme on inklusiivinen, avoin ja salliva sekä pohjautuu uskontodialogiseen ajatteluun. Jokainen on lämpimästi tervetullut.

Kansainvälinen kahvila tarjoaa useita tehtäviä vapaaehtoisille. Vapaaehtoistyö tukee maahanmuuttajien kotoutumista, esimerkiksi kielen oppimista ja ystävyyssuhteiden solmimista. Kahvilan yhteydessä toimii kielikerho, jossa voi opiskella helppoa käytännön suomea, jota tarvitaan arjen tilanteissa. Teemoja ovat esimerkiksi itsensä esittely ja arjen asioiden hoitaminen. Keskustelua on käyty myös eri maiden kansallisasuista.

– Jyväskylässä on kielikerhoja, mutta niitä tarvitaan selkeästi lisää, kertoo Ida Kuikka, joka työskentelee maahanmuuttotyön asiantuntijana SPR:n Länsi-Suomen piirissä.

Kielikerhon ohjaajat ovat vapaaehtoisia, jotka saavat perehdytyksen tehtäväänsä. Ohjaajilta ei vaadita muodollista pätevyyttä, esimerkiksi opettajan koulutusta.

Tiesitkö?

• Jyväskylän seurakunta on mukana Yhteisölähtöisen kotoutumisen hankkeessa. Tämän pohjalta syntyi ajatus Jyväskylän seurakunnan Kansainvälisen kahvilan yhteydessä toimivasta SPR:n kielikerhosta.
• Kansainvälinen kahvila Aseman Pysäkillä, Hannikaisenkatu 27–29, keskiviikkoisin klo 14–18. Musiikki-ilta “Jamming Night” kerran kuukaudessa klo 18–20. Syksyn jammailuillat: 16.10, 13.11. ja 4.12. Lisätietoja diakoni Sanna Rasinkankaalta, 050 5497033.
• Kielikerho kokoontuu Aseman Pysäkillä, Kansainvälisen kahvilan yhteydessä keskiviikkoisin klo 16–17.30.
• Yhteisölähtöisen kotoutumisen hankkeessa Jyväskylän seurakuntaa edustavat Sanna Rasinkangas ja pastori Tiina Koskela.

Summary in English

An International café, Kansainvälinen kahvila, is held from 2.00pm–6.00pm on Wednesdays at Aseman Pysäkki (at Hannikaisenkatu 27–29) in Jyväskylä city centre.

Friendship, learning Finnish, and volunteer work are all reasons that the people interviewed in this article gave for getting involved with the International café.

Adele Sibomana is a volunteer in the international café’s kitchen. She is originally from the Congo and has lived in Finland for 17 years. She also helps immigrants to learn practical matters, such as by accompanying them to the store to act as a guide.

– This is a lovely place with great activities; you can come here to eat and make new friends, says Sibomana.

More information about the café is available from Jyväskylä Parish’s immigration deacon Sanna Rasinkangas on 050 549 7033.

Jamming nights are held once a month from 6.00pm–8.00pm at the café. This autumn’s jamming nights will be held on 16th October, 13th November and 4th December. The Finnish Red Cross’ Kielikerho language club meets on Wednesdays from 4.00pm–5.30pm. The Kielikerho language club can help you to learn simple and practical Finnish for everyday situations.

Artikkeli ”En tunne olevani täällä erilainen” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seurakunta on mukana Hyvän tahdon ruokajakelun verkostossa (HTR).

Ruokajakelu ei korjaa ongelmia

Heikka on huolissaan, sillä ruoan, sähkön ja bensan hinnat nousevat. Samalla hävikkiruokaa saadaan jaettavaksi yhä vähemmän, vaikka tarve kasvaa. Tilannetta paikataan EU-ruoalla ja sen saatavuuden jatkuminen onkin tärkeää.
– Meille sanotaan, että teette hienoa työtä. Hyvä, että pystymme auttamaan, mutta onko se oikeasti hienoa, että ruoka-avun tarve on lisääntynyt? Heikka kysyy.

Hän uudistaisi sosiaaliturvaa niin, että yksilölliset tilanteet otettaisiin paremmin huomioon. Nyt väliinputoajia on paljon. Heikka kertoo, että myös monella asuntovelallisella on vaikeuksia. Koronapandemia aiheutti laajoja lomautuksia ja osa menetti työnsä kokonaan.
– HTR-verkoston johtoryhmä tekee paljon työtä, jotta ihmisten tilannetta saataisiin helpotettua ja löytäisimme jaettavaa ruokaa tarpeeksi.

Verkoston johtoryhmään kuuluvat Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta Timo Heikka ja vapaaehtoinen Jari Nurmi, Markku Pantsar Hämeenlinnan vapaaseurakunnasta ja Kati Aalto työvalmennussäätiö Luotsista.

Hätä näkyy myös vapaaseurakunnassa

– Ruoka-avun tarpeen kasvu näkyy myös Hämeenlinnan vapaaseurakunnassa, kertoo pastori ja seurakunnanjohtaja Arto Kortemaa.

Hän jakaa saman huolen Timo Heikan kanssa yhteiskunnallisesta tilanteesta. Heikka ja Kortemaa laskevat, että HTR-verkosto tarvitsee tänä vuonna noin 70 000 tuoreruokakassia.

Vapaaseurakunta jakaa ruokakasseja kerran viikossa. Yhdellä jakokerralla tarvitaan 150–200 kassia, jotta ne riittävät kaikille.

Vapaaseurakunnalla on myös kaikille avoimia yhteisruokailuja.
– Meillä on 30 vapaaehtoista ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevaa henkilöä, jotka järjestävät ruokailut ja tekevät ruokakassit.

HTR:n toimijat tekevät paljon yhteistyötä ja auttavat toisiaan.
– Olen iloinen yhteistyöstämme verkostossa ja että saamme olla tässä mukana, Kortemaa sanoo.

”Inhimillisyyttä on hyvä olla”

– Nämä tehtävät sopivat lähes kaikille. Inhimillisyyttä on hyvä olla ja sosiaalisia taitoja, pohtii Mikko Saarinen.

Mikko Saarinen toimii Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan vapaaehtoisena, ruokajakeluun liittyvissä tehtävissä, yleensä neljänä päivänä viikossa.

Aamuisin Mikko tarkistaa kaapit seurakunnan varastossa ja katsoo, paljonko ruokaa on. Vanhaksi menneet tuotteet hän laittaa pois. Sitten hän pakkaa kasseja jakelua varten. Hän kokoaa kasseja myös erityisruokavalioita noudattaville, esimerkiksi gluteenittomista ruoista.

Joinakin päivinä Mikko avustaa jakeluissa. Hän on ollut diakoniatyöntekijän mukana viemässä ruokaa vähävaraisille, jotka eivät pääse lähtemään kotoa esimerkiksi liikuntarajoitteiden vuoksi.
– Syömättä he olisivat olleet ilman tätä apua.

Mikko rohkaisee lähtemään mukaan ruokajakelun vapaaehtoistehtäviin. Vapaaehtoisia tarvitaan mm. ruoan pakkaamiseen ja jakeluun. Tehtäviin saa koulutuksen ja esimerkiksi Mikko perehdyttää uusia vapaaehtoisia. Mikko on saanut vapaaehtoistoiminnasta mielekästä tekemistä ja tutustunut uusiin ihmisiin.
– Asiakkaat ovat yleensä tyytyväisiä. Jakelutilanteissa en ole koskaan kohdannut väkivaltaa. Olkapäänä saa välillä olla, Mikko kertoo.

Kylmäkuljetusauto hankerahoituksella

HTR-verkosto hankki tänä vuonna kylmäkuljetusauton ja ruoan kylmäsäilytykseen tarvittavia laitteita. Asiakkaille pystytään nyt jakamaan lihaa, kalaa ja esimerkiksi tuoresalaatteja.

Ruokaa voidaan myös säilöä. Aiemmin ruokajakeluissa jouduttiin jakamaan enemmän kuivaruokaa tai tuotteita, jotka eivät vaatineet kylmäsäilytystä.

Verkosto sai laitteiden hankintaan kaksivuotisen rahoituksen vuosille 2021 ja 2022. HTR:n hanketta rahoittavat Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Lammin seurakunta, Janakkalan seurakunta sekä Hämeenlinnan kaupunki.

HTR-logistiikkakeskuksen toiminnasta vastaa Työvalmennussäätiö Luotsi.
– Saamme elintarvikkeita lahjoituksena noin 40 liikkeestä, kaupoista ja tukuista, kertoo työvalmentaja Kati Aalto Luotsista.

Kylmäkuljetusautolla noudamme päivittäin tavaroita liikkeistä tiloihimme. Osa tuodaan meille, osa viedään suoraan ruokaa jakaville toimijoille. Meillä on nyt mahdollisuus säilöä esimerkiksi pakastimeen ruokaa silloin, kun saamme suuria eriä kerralla, esimerkiksi lihaa.

Luotsille hanke on merkittävä myös siksi, että se tarjoaa työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja, jotka antavat hyvät mahdollisuudet edetä ammatillisesti.
– Päivittäin logistiikkakeskuksen tehtävissä toimii kolmesta viiteen Luotsin asiakastyöntekijää.

Työkokemusta voi myös pian liittää osaksi tiettyjä tutkintoja. Hankerahoitus on upea asia, josta hyötyvät meidän asiakkaamme ja ruokaa jakavat toimijat, Kati Aalto kiittää.

Artikkeli Perheet tarvitsevat yhä enemmän ruoka-apua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

He työskentelevät Hämeenlinnan sairaaloissa ja saattohoitokodissa, potilaiden, omaisten ja hoitohenkilökunnan tukena.
– Hartaudet ja kirkolliset toimitukset kuuluvat työhömme. Hoitohenkilökunnalle järjestämme muun muassa työnohjausta ja koulutusta. On tärkeää tukea henkilökunnan jaksamista.

Toivon luominen tärkeää

Sairaalassa pohditaan paljon elämän tarkoitusta ja kärsimyksen ongelmaa.
– Kuulen usein kysymyksen, miksi minulle kävi näin tai mitä pahaa olen tehnyt? kuvaa Jukka.

Jukka kysyy usein asiakkaalta, mikä saa hänet ajattelemaan tietyllä tavalla. Keskusteluissa on tärkeää luoda toivoa ja auttaa vapautumaan esimerkiksi syyllisyyden tunteista.

Tuula jatkaa, että sairaalasielunhoitajan tehtävä on ottaa vastaan potilaan tunteet ja antaa niille lupa. Moni haluaa keskustella sitä, miten pitkäaikainen sairaus vaikuttaa arkeen.

Vaikka keskustelut voivat olla hengellisiä, ne etenevät asiakkaan ehdoilla. Kenenkään vakaumusta ei kysytä. Yhteinen tapaaminen voidaan päättää rukoukseen, jos asiakas niin haluaa. Tuula kertoo, että moni toivoo rukousta ja kokee sen rauhoittavan.
– Jumala lohduttaa meitä monin tavoin ja se lohdutus on eri tavalla väkevää kuin ihmisten antama.

Jukka työskentelee paljon psykiatristen potilaiden kanssa. Hän kertoo, että mielen sairauksiin liittyy yhä häpeää ja syyllisyyttä. Tuula pohtii, että tilannetta on hieman helpottanut se, että useat julkisuuden henkilöt ovat kertoneet haastatteluissa avoimesti psyykkisestä sairaudestaan.

Iäkkäät potilaat käyvät usein läpi elämänkaartaan. Jukan kokemus on, että monet suhtautuvat kuolemaansa hyvinkin rauhallisesti ja haluavat keskustella hautajaisjärjestelyistä sairaalasielunhoitajan kanssa.

Jukka ja Tuula työskentelevät myös avohoitopotilaiden kanssa ja voivat tehdä kotikäyntejä.

”Mukana voi elää ilman sanojakin”

Moni saattaa tuntea olonsa hämmentyneeksi, kun lähei- nen sairastuu. Mitä silloin voisi sanoa tai tehdä?

Jukka pohtii, että on ehkä helpompaa lähestyä asiaa siten, mitä ei ehkä kannata sanoa. Tilannetta ei ainakaan tulisi vähätellä tai antaa sairastuneelle katteettomia lupauksia.

Tuula pohtii, että mukana on mahdollista elää ilman sanojakin. Eleet, kosketus tai arjen apu kannattelevat sairastunutta.
– Voi kysyä, miten jaksat tai miten voin auttaa?

Omaiset kaipaavat usein itselleen tukea. Jukka ja Tuula rohkaisevatkin myös heitä ottamaan yhteyden sairaalasielunhoitajiin.

Artikkeli Sairaalasielunhoitaja auttaa selviytymään kriisistä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Veljekset Sisu ja Prince lähtivät mukaan Hämeenlinnan Jalkapalloseuran toimintaan alakouluikäisinä, pian Suomeen tulonsa jälkeen. Nyt he pelaavat HJS:n edustusjoukkueessa.

Perhe pakeni Kongon demokraattisesta tasavallasta sodan vuoksi ja asui kuusi vuotta pakolaisleirillä, kunnes pääsi Suomeen. Tuolloin Prince oli seitsemän- ja Sisu yhdeksänvuotias.
– Aluksi vähän ihmettelimme, mihin olemme tulleet. Oli kylmää ja paleli, Sisu muistelee.
– Emme tunteneet ketään, emme osanneet kieltä. Aloitimme ihan nollista, Prince kertoo. Prince ja Sisu edistyivät nopeasti suomen kielen opiskelussa.

He pääsivät pian alakouluun samalle luokalle kantasuomalaisten kanssa.
– Se oli hyvä asia, saimme ystäviä ja suomalaiset tavat tulivat tutuiksi.

”Jalkapallossa meillä on yhteinen tavoite”

Ensimmäiset kohtaamiset hämeenlinnalaisten lasten kanssa liittyvät juuri jalkapalloon, omassa kotipihassa.

Prince pelasi usein ystävänsä kanssa futista. Vaikka hän ei vielä osannut paljon suomea, yhteistä tekemistä riitti.
–Pienet lapset löytävät helposti tavan toimia ja leikkiä yhdessä.

Samanlainen kokemus nuorilla miehillä on jalkapalloharrastuksesta.
– Pallokentällä ei ole suurta merkitystä, mitä kieltä puhuu. Keskitymme harjoituksiin, meillä on yhteinen tavoite ja kaikilla on mukavaa.

Jalkapalloharrastus edisti suomen oppimista paljon, koska ryhmässä kuuli kieltä ja sitä tuli käytettyä.

HJS:n toimintaan Prince päätyi ystävänsä innostamana, tämä oli huomannut Princen pelitaidot. Myöhemmin Sisu seurasi perässä.

Sisu ja Prince opiskelevat Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa, molemmat rakennusinsinööreiksi. Jalkapalloharjoituksia on useana iltana viikossa ja pelejä viikonloppuisin.

”Vuorovaikutus paikallisten kanssa auttaa kotoutumaan”

Sisu ja Prince pohtivat, että kotoutumista tukee parhaiten vuorovaikutus paikallisten ihmisten kanssa.
– Kaikki, missä vain saa olla vuorovaikutuksessa paikallisten kanssa, helpottaa kotoutumista.

Lapsena Sisu ja Prince olivat mukana seurakunnan kerhoissa. He toteavat, että kerhot ja nuorisotilat ovat todella tärkeitä monille maahanmuuttaja- nuorille.

Sisu ja Prince haluavat rohkaista   maahanmuuttajalapsia siinä, että he juttelisivat esimerkiksi koulukavereiden kanssa suomea. Ujolle lapselle se ei ole välttämättä helppoa, mutta silloin on tärkeää, että aikuiset ovat tukena.
–Jos näkisin lapsen, joka on vähän pulassa suomen kielen kanssa, yrittäisin olla vastaanottavainen ja ymmärtäväinen. Minulle oli aikanaan suuri merkitys, että yrittämistäni arvostettiin ja se tuotiin esiin. Ei tullut missään vaiheessa sellaista oloa, että minut olisi torjuttu, Sisu kertoo.

Prince toivoo, että maahanmuuttajalapsia rohkaistaan ja heistä ollaan aidosti kiinnostuneita. Alussa saattaa olla vaikeaa ja yksinäistä, mutta oloa voi helpottaa avoimella kohtaamisella.
– Uudet ihmiset ja uusi ympäristö, se ei ole helppo paikka aikuisellekaan.

Kahden kulttuurin nuorina Sisu ja Prince ovat pohtineet myös asioita, jotka ovat erilaisia Kongossa ja Suomessa.
– Kongossa vanhemmilla on vahva auktoriteetti. Kun minulle sanottiin, että kotona on oltava illalla kello kuusi, niin olin silloin kotona. Suomalaiset kaverini saattoivat soittaa kotiintuloaikana vanhemmilleen, voivatko vielä jäädä tunniksi, kertoo Sisu.

Sisu huomasi pian, että vanhemmille riittää, kun he tietävät asioiden olevan hyvin. Hän pohtii, että myös omiin vanhempiin on syntynyt läheisempi suhde suomalaisen kulttuurin vaikutuksesta. Sisu ja Prince ovat sitä mieltä, että lapsilla ja nuorilla on silti hyvä olla selkeät rajat.

”Jouluna olemme koko perhe yhdessä”

Prince ja Sisu kertovat, että Kongossa ei ole vastaavia jouluperinteitä kuin Suomessa.
– Joulu on enemmän uskonnollinen juhla. Kongossa käydään joulukirkossa, kerrotaan jouluevankeliumi, sitten vietetään vapaata.

Lumi, tontut, laulut ja lahjat olivat lapsena Sisulle ja Princelle uusia asioita ja suomalainen joulu tuntui aluksi vähän oudoltakin. Seurakunnan kerhosta mieleen ovat jääneet jouluaskartelut.
– Alakoulussa kaverit puhuivat lahjoista, niin minäkin aloin jossain vaiheessa vaatia niitä. Nykyään hankimme toisillemme pieniä lahjoja, Sisu hymyilee.

Jouluna kokoonnumme koko perhe yhteen. Syömme ja vietämme mukavaa aikaa yhdessä, koristelemme myös joulukuusen.

Artikkeli Jalkapallo oli tie suomalaisuuteen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kati kertoo lykänneensä mm. lasten vaatehankintoja, joihin hän sai nyt seurakunnilta avustuksen Perheiden parhaaksi -hankkeesta. Vanhat vaatteet alkavat jo käydä pieniksi ja kuluneiksi, lapset tarvitsevat talvivaatteet.

Osallistumiset lasketaan tarkasti

Kati kuvaa, että pienituloisuus näkyy arjessa hyvin konkreettisesti. Esimerkiksi tapahtumiin ei voi lähteä, jos matkakuluihin ei ole varaa. Välillä on laskettava, riittävätkö rahat edes uimahallimaksuihin.
– Taloudellinen niukkuus tuo mukanaan myös paljon huolta ja ahdistusta, minkä lapset aistivat.

Lapset vertaavat tilannettaan siihen, mitä kavereilla on ja mihin muut pääsevät osallistumaan.

– Perheessämme iloitaan yhdessäolosta ja arjen pienistä asioista, jotka ovat ehkä muille itsestäänselvyyksiä. Kuitenkin esimerkiksi jouluna lapset kaipaavat, että heitä muistetaan jollain lailla. He pettyvät, ellei ole antaa mitään lahjoja.

Joulunpyhinä Kati on ollut usein töissä, todennäköisesti tänäkin jouluna.

– Pidän joulua edeltävästä ajasta. On mukavaa leipoa pipareita, sytyttää kynttilöitä ja kuunnella joululauluja.

Diakoniatyöntekijöistä välittyy lämpö

– On tärkeää pystyä hakemaan apua, kun oma taloudellinen tilanne on heikko. Helppoa se ei välttämättä ole, ensin on hyväksyttävä oma tilanne ja pystyttävä toimimaan, Kati pohtii.

Kati kiittää diakoniatyöntekijöitä kohtaamisista, joista on jäänyt hyvä mieli.

– Työntekijöistä välittyy lämpö. Minulta myös kysytään kuulumisia: miten jaksan ja tarvitsenko keskusteluapua.

Hävikkiruokaa enemmän myyntiin

Kati toivoo, että hävikkiruoka hyödynnettäisiin nykyistä paremmin esimerkiksi kouluissa ja sairaaloissa. Hän ostaisi mielellään hyvää arkiruokaa edullisesti.

– Olisi tärkeää saada nimenomaan terveellistä ruokaa, sillä se on usein kallista.

Kati on käynyt välillä myös diakonian yhteisruokailuissa, mutta kesken koulu- tai työpäivän niihin on hankalaa lähteä. Kati toivoo myös, että lapsille ja nuorille järjestettäisiin enemmän ilmaisia tapahtumia – vaikkapa päiviä, jolloin uimahalliin pääsee maksutta.

Katin nimi on muutettu

Artikkeli ”Laskemme, onko varaa mennä uimahalliin” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hannele ja hänen miehensä Folkers työskentelevät Senegalissa luterilaisen kirkon palveluksessa. He ovat Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan nimikkolähettejä sekä Suomen Lähetysseuran työntekijöitä. 

Koulun keskeytymiseen voivat vaikuttaa monet asiat: esimerkiksi toimeentulovaikeudet tai perheenjäsenen sairastuminen. Opetusta ei välttämättä saa omalla äidinkielellä, jolloin moni asia jää sisäistämättä. 

Senegalin väestöstä yli puolet on alle 20-vuotiaita. 

Maa on vahvistanut kansainvälisen lapsen oikeuksien sopimuksen. Senegalin luterilainen kirkko tukee lasten koulutusta ja tekee myös muuta työtä lasten oikeuksien toteutumisen hyväksi.  

Kirkon lastensuojeluseminaareissa koulutetaan perheitä ja lasten kanssa työskenteleviä, jotta vanhemmat ja aikuiset voisivat entistä paremmin reagoida esimerkiksi lasten kaltoinkohtelun, lapsityön, lapsiavioliittojen ja teiniraskauksien ehkäisyyn.  

Koulut suljettiin, etäopetusta ei ollut

Koronapandemia vaikutti perheiden arkeen myös Senegalissa.   Esimerkiksi syrjäseuduilla markkinapaikat sulkeutuivat ja eri maakuntien välinen mat-kustaminen kiellettiin, mikä vaikeutti tarvikkeiden saantia. 

– Koulut olivat suljettuina eikä etäopetusmahdollisuuksia ollut juuri tarjota peruskoululaisille. Nyt koulut ovat voineet avata jälleen ovensa ja loppuko-keet järjestettiin tavallista myöhempään ajankohtaan. 

Pandemian vuoksi Hannele ja Folkers työskentelivät myös osan ajasta Suomesta etänä, mutta ovat päässeet palaamaan Senegaliin.  

Rauhallinen ja demokraattinen maa

Hannele kertoo, että Senegal tunnetaan rauhallisena ja demokraattisena yhteiskuntana, jolla on pitkät diplomatian ja dialogin juuret. Tämä näkyy esimerkiksi eri uskontojen sopuisana rinnakkaiselona.  

Tärkeä osa Hannelen ja Folkersin työtä on vahvistaa paikallista kirkkoa, jotta se voisi toimia yhteiskunnassa nykyistä laajemmin sekä omavarai-semmin. Näin kirkko pystyy tavoittamaan ihmisiä ja yhteisöjä eri puolilla maata.  

– Suomen Lähetysseuran kummityö on tehnyt pitkäjänteisesti työtä lasten ja nuorten hyväksi ympäri maailmaa. Myös Senegalin tai Mauritanian kummityötä voi ryhtyä tukemaan ja olla kanssamme edistämässä lasten mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan, Hannele sanoo.  

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta tukee Hannelen ja Folkersin työtä Senegalissa.  
Lue lisää Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan verkkosivuilta
  ja Suomen Lähetysseuran sivuilta

Artikkeli Tuemme lasten koulutusta Senegalissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.