– Musiikki on parasta VappuGospelissa. Sinne tullaan viettämään aikaa yhdessä. Olen käynyt tapahtumassa kerran ennen kuin olen itse ollut mukana järjestämässä sitä. Kaverit käskivät menemään, ja olihan se hyvä tapahtuma, Leskinen naurahtaa.

Tiina Leino (19) on ollut useamman vuoden järjestämässä tapahtumaa: ensin kasaamassa äänentoistolaitteita, sittemmin soittamassa bassoa bändissä.

– VappuGospel tuo vaihtelua perusarkeen. Harvemmin vapun alla on mitään muutakaan, Leino toteaa.

LEINO ja Leskinen ovat molemmat käyneet isoskoulutuksen ja olleet leireillä mukana sekä ohjanneet lasten kerhotoimintaa. Myös Laura Viitalo (24) on aktiivisesti ja monipuolisesti mukana seurakunnan toiminnassa.

– Esiinnyn nyt kolmatta kertaa VappuGospelissa. Soitan pianoa ja varmaan päädyn laulamaankin. Esiinnyn välillä myös seurakunnan kuoron kanssa, Viitalo kertoo.

Hän on ollut myös lasten leireillä ohjaajana, ja opiskelutkin tuovat hänet yhä uudestaan seurakuntaan.

– Muutin syksyllä opintojen perässä Lappeenrantaan, mutta olen enemmän Kouvolassa. Opiskelen sosionomiksi, ja olen tulossa Kouvolan seurakunnalle kesätöihin. Olin siellä myös harjoittelussa.

KOUVOLAN seurakunnan nuorisotyön johtaja Tero Pekkola tunnistaa tutun kaavan. Isoskoulutuksen kautta mukaan vähän muuhunkin toimintaan ja sitten seurakunnalle töihin.

– Olin ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä VappuGospelia seurakuntanuorena vuonna 2005. Veljeni sai minut innostettua mukaan. Olin koulustakin poissa silloin – tietysti luvan kanssa.

Tapahtuman toteuttamisessa riittää paljon puuhaa. Koristelua, roudaamista, siivoamista ja kioskissa työskentelyä. Tämän vuoden VappuGospeliin mahtuu vielä vapaaehtoisia mukaan – kuten sanottua, puuhaa riittää.

VappuGospel järjestettiin ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten. Tapahtuma oli tauolla joitain vuosia, kunnes se elvytettiin uudelleen neljä vuotta sitten. VappuGospel on ollut suuri tapahtuma, jota on järjestetty välillä jopa jäähallilla, mutta nyt tapahtumapaikaksi on vakiintunut Kouvolan Lyseon liikuntahalli.

Musiikkiesiintyjien lisäksi tapahtumassa grillataan haastateltavia kuumassa tuolissa, nautitaan kioskin herkuista ja kisaillaan erilaisten pelien parissa.

– Kaikki oheisohjelman yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä, joten kannattaakin tulla paikan päälle katsomaan, mitä kaikkea siellä on, Pekkola vinkkaa.

VappuGospel ke 30.4. klo 17-23 Kouvolan Lyseon liikuntahallissa (Palomäenkatu 31). Ovet aukeavat klo 16.30. Vapaa pääsy. Esiintymässä Kvl Collective, Pro Fide, The Karelians, Tilda&Hanna, Rikkoutumaton, Henna Nieminen, Naatan ja Juhani Tikkanen. Mukana myös Miika Sinervo.

VappuGospelin järjestävät Gospel Kouvola ry., Kouvolan ev. lut. seurakunnat, Kouvolan Helluntaiseurakunta, Kouvolan Vapaakirkko, Inkeroisten Helluntaiseurakunta ja Kouvolan Nuorisopalvelut.

Instagram: @vappugospel
Facebook: Vappugospel, Gospel Kouvola

Artikkeli Hyvää henkeä VappuGospelissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Useammat tuoreet tutkimukset, kuten Suomen evankelisluterilaisen kirkon teettämä Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa -tutkimusjulkaisu (2022) sekä suurissa kaupungeissa toteutettu Seurakuntien empatia- ja tunnettavuuskysely (2023) ovat nostaneet nuorten uskontosuhteen mediassa puheenaiheeksi.

Tutkimukset antavat viitteitä siitä, että nuorten keskuudessa puhe uskonnosta ei ole enää yhtä iso tabu kuin joskus menneinä vuosikymmeninä. Poikien ja nuorten miesten on havaittu olevan aiempaa kiinnostuneempia hengellisistä kysymyksistä.

Kysyimme kolmelta jyväskyläläisiltä nuorelta, ovatko he huomanneet omassa lähipiirissään uskontoon liittyvien puheenaiheiden yleistymistä.

Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Roni Korteikko, 16, sanoo havainneensa kehityskulun, johon tuoreet tutkimukset ovat antaneet viitteitä.

Eevi Kuopion, 14, kaveripiirissä on niin ikään useampia, joiden Kuopio kokee kiinnostuneen viime aikoina hengellisistä kysymyksistä.

– Kiinnostuneet näyttävät uskonsa ainakin siten, että jakavat lähipiirilleen omia hengellisiä kokemuksiaan. Jotkut kertovat esimerkiksi vastauksista, joita heille on tullut, kun he ovat rukoilleet jonkin asian puolesta.

– Olen huomannut, että kiinnostus kirkkoa ja uskontoa kohtaan on omanikäisteni parissa selvästi lisääntynyt. Kun seuraa sosiaalista mediaa, huomaa sielläkin, että moni nuori on kääntynyt johonkin uskoon. Moni meistä nuorista etsii nyt tukea ja vakautta elämäänsä, pohtii Korteikko.

Korteikko kohtaa erilaisia oman ikäpolvensa edustajia paitsi koulussa ja kaveripiirissä, myös vapaa-ajalla, johon kuuluu talvisin laskettelua ja kesäisin pyöräilyä sekä muita liikunta-aktiviteetteja.

– Kokemukseni myös on, että uskonnosta puhutaan ikäisteni parissa avoimesti ja ennen kaikkea myönteisellä asenteella, hän havainnoi.

Uskosta puhumisen ilmapiirin kahdeksasluokkalainen, tanssiharrastuksen parissa viihtyvä ja seurakunnan lastentoiminnassa apukätenä toimiva Kuopio kokee muuttuneen ainakin hieman aiempaa vaivattomammaksi.

– Nuorempana itselläni oli vaikea kertoa omasta uskosta, mutta nykyään se on helpompaa, myös sen takia, että ensireaktio hengellisiin kysymyksiin on useimmiten melko myönteinen.

– Mitään pitkiä keskusteluja puolituttujen kanssa uskonnollisista asioista ei tietenkään tule, mutta yleinen suhtautuminen aiheeseen on melko neutraali. Äärireaktioita tai negatiivista palautetta en juurikaan ole kokenut.

Viimeisten vuosien katastrofien sarjalla on saattanut olla vaikutuksia nuorten uskontosuhteeseen. Korona, Ukrainan ja Gazan sodat sekä ilmastonmuutos ovat voineet muokata nuorten kysymyksiä ja puheenaiheita suuntaan, joiden kautta päästään varsin nopeasti syvempiin aiheisiin, kuten hengellisiin ja uskonnollisiin teemoihin.

– Epävarmuus ja jatkuvat muutokset elämässä ovat varmasti aiheuttaneet meissä nuorissa pelkoa ja turvattomuutta. Osaltaan senkin takia etsitään tukea ja vakautta elämään, Roni Korteikko arvioi.

– Uskonasioista voi edelleen kaveripiirissä heittää rennosti läppää. Tai sitten voi mennä hyvin luontevasti pintaa syvemmälle. Voidaan puhua esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, mitä ajatuksia jokin Raamatun teksti herättää tai millaisia hengellisiä kokemuksia kenelläkin on ollut.

Kaikkien tuttavapiirissä lisääntynyt kiinnostus uskoon ei ole näkynyt selvästi.

Yhdeksäsluokkalaisen Lotta Hämäläisen, 15, varovainen arvio on, että hänen ikäisensä nuoret puhuvat uskosta, mutta mitään selvää trendiä uskonasioista puhumisen lisääntymisestä hän ei ole ainakaan toistaiseksi havainnut.

– Oma lähipiirini koostuu tytöistä, joten en ole tietoinen esimerkiksi mitä pojat uskonkysymyksistä ajattelevat. Mutta jos yleisesti pitää jotain sanoa, niin veikkaisin uskonasioista puhuttavan nykyään hieman enemmän.

– Erityisesti olen törmännyt sosiaalisessa mediassa nuorten miesten profiileihin, joissa on alkanut olla hengellisiä aiheita.

Hämäläinen kertoo nähneensä Instagramissa videopätkiä, joissa omaa uskoa saatetaan tuoda hyvinkin vahvasti esille.

– Yleensä ne videot ovat lyhyitä, noin 20 sekunnin pätkiä, joissa kysytään että ”hei, oisko sulla hetki aikaa?”. Ja sitten luetaan ääneen joku raamatunkohta ja sanotaan siitä jokunen sana.

Nuoret seuraavat paljon sosiaalista mediaa, mutta myös perinteinen media kirjoittaa uskonnosta. 

Perinteisen median ja sosiaalisen median suhtautuminen kirkkoon on Roni Korteikon mielestä kuitenkin erilaista.  Edellinen suhtautuu hänen mukaansa uskontoon paljon penseämmin kuin hänen jälkimmäisessä havaitsemansa profiilit keskimäärin.

– Minusta perinteinen media lähestyy uskontoa melko yksipuolisesti, pinnallisesti tai jopa loukkaavasti. Toimittajan oman agendan löytää jutuista melko helposti, näkee Korteikko.

Korteikon mielestä uskon ydinasiat eivät saa mediassa riittävästi näkyvyyttä.

– Ennemmin keskitytään kehällisiin, yhteiskunnallisiin teemoihin. Sosiaalisessa mediassa asetelma taas on toisinpäin. Siellä keskustellaan avoimemmin aivan uskonnon ydinkysymyksistä.

Lotta Hämäläinen harrastaa vapaa-ajalla tanssia sekä kuvataiteita ja on osallistunut myös seurakunnan toimintaan käyden messuissa ja nuortenilloissa. 

Hämäläinen kävi viime kesänä rippikoululeirin ja on lupautunut myös toimimaan ensi kesänä isosena seurakunnan lastenleirillä. Rippikoululla oli Hämäläisen mukaan merkittävä rooli hänen hengellisten kysymystensä herättelijänä.

– Rippikoulu antoi vahvistusta ja varmuutta omalle uskolleni. Siitä jäi hyvä muisto, joka kantaa varmasti koko loppuelämän. Tiedän että monilla muillakin oli samoin. Muutama kävi myös kasteella meidän rippikoulussa, Hämäläinen kertoo.

Roni Korteikko sanoo hänenkin kiinnostuksensa hengellisyyteen kasvaneen juuri rippikoulun aikoihin. Isoskoulutuksen myötä hän on tutustunut kaltaisiinsa, joita kirkko ja uskonto kiinnostavat.

– Olen vasta nyt ymmärtänyt, että uskonnossa on kyse varsin monipuolisesta kokonaisuudesta. Se ei ole pelkkää Raamatun lukemista, vaan myös yhteisöllinen asia, johon kuuluu nuorteniltoja, messuihin osallistumista ja ylipäänsä kiinnostavia keskusteluja muiden uskonnosta kiinnostuneiden kanssa.

Eevi Kuopio odottaa omasta puolestaan ensi kesänä koittavan rippikoululeirin avaavan hengellisiin asioihin tuoreita näkökulmia.

– Odotan leiriä innolla ja toivon löytäväni sieltä kavereita, joiden kanssa voidaan puhua avoimesti uskonnollisista aiheista. Keskusteluissa uusien ihmisten kanssa oivaltaa usein myös jotakin uutta, Kuopio pohtii.

Uskosta puhuminen voi Roni Korteikon mielestä olla jopa vapauttavaa.

– Olen mukana isostoiminnassa ja siellä olevien piirissä uskonasiat kiinnostavat enemmän. Siellä uskosta on helpointa puhua, mutta ei se ole vaikeaa muidenkaan kanssa. Ennemmin uskonnon nostaminen puheenaiheeksi rikkoo jään, jota seuraa yleensä erittäin hyvää ajatustenvaihtoa.

Lotta Hämäläinen kokee uskosta puhumisen hieman hankalammaksi.

– Varsinkin jos aihe tulee esille isomman ihmisporukan kesken, niin se voi tuntua jopa jollakin tavalla vastenmieliseltä, Hämäläinen kuvaa.

– Jännitys nousee varmaankin siitä, että uskonkysymysten noustessa esiin tiedostaa että nyt ollaan menossa sellaiseen puheenaiheeseen, josta kaikki ryhmässä eivät välttämättä ajattele samalla tavoin.

Poikien ja tyttöjen uskonnollisuuden välillä on huomattu viime aikojen tutkimuksissa eroja. Uskonto tuntuu kiinnostavan poikia tyttöjä enemmän.

– Varsinkin omanikäiseni pojat tuntuvat etsivän elämäänsä tukea jostakin kaveriporukan ulkopuolelta, Roni Korteikko vahvistaa.

Kyse on hänen mukaansa lähinnä tuen ja esikuvan etsinnästä.

– Kirkko, Jeesus ja Jumala tuovat elämään vakautta ja turvallisuutta. Sanoisin niin, että ne tuntuvat tänä päivänä jopa soihduilta keskellä pimeää maailmaa, Korteikko kuvailee.

Artikkeli Kuuma peruna? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Rippileirin ohjaajan soittotaito teki minuun niin suuren vaikutuksen, että päätin ostaa rippilahjarahoilla ensimmäisen kitarani. Muut ostivat mopon tai pelitietokoneen. Monet sanoivat, että älä käytä kaikkia rahojasi kitaraan, mutta päätäni ei saatu käännettyä, Virtanen kertoo.

Hän vietti paljon aikaa kitaransa kanssa ja opetteli soittamaan biisien päälle korvakuulolta. Ensimmäinen bändi löytyi Kuusankosken seurakunnan isostoiminnan kautta.

– MUISTAN, kuinka koulupäivän jälkeen makasin olohuoneen lattialla, enkä olisi jaksanut lähteä ensimmäiseen isoskoulutukseen. Isä sanoi, että kannattaa käydä katsomassa, ikinä ei voi tietää, mitä hauskaa siitä saattaa seurata. Pakottauduin lähtemään, ja nyt yli kymmenen vuotta myöhemmin on hassua ajatella, että seurakunnan kautta olen oikeastaan saanut kaiken sisällön elämääni. Kaikki kiitos kuuluu yläkertaan.

ISOSVUOSIEN aikana Virtanen tutustui seurakunnan nuorten housebändin jäseniin ja liittyi mukaan itsekin. Bändi jäi opiskelujen ja varusmiespalveluksen myötä pois, mutta seurakunta pysyi Virtasen elämässä mukana isostoiminnan ja vapaaehtoistyön kautta. Korona-aikoina Virtanen oli mukana kuvaamassa seurakunnan tapahtumia, ja Kuusankosken kanttori Risto Eskola pyysi Virtasta mukaan seurakunnan musiikkiprojekteihin. Viime vuonna Virtasella oli noin 20 seurakunnan keikkaa sekä Miika Johannes -bändin keikat, joihin kuului mm. esiintyminen Maata näkyvissä -festareiden päälavalla.

– ISOLLA lavalla esiintyminen on yksi elämäni suurimmista unelmista, ja se toteutui. Se, että lähdin silloin isoskoulutukseen, vaati minulta hyvin vähän, mutta sillä on suora yhteys siihen, että suuri unelmani toteutui.

Artikkeli Seurakunta toi musiikin elämään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Opetusneuvos, professori Niina Junttila katsoo pysäyttävää kuvaa. Nuoren kasvoihin on maskin muotoon kirjoitettu suurilla kirjaimilla teksti: ”Lahjoita mulle huominen”.

– Meidän tulee nähdä nuori maskin takaa. Yksin jääminen ahdistavien asioiden äärellä voi rikkoa nuorta. Ukrainan kriisin myötä tämä korostuu vielä enemmän, Junttila sanoo.

Kaikkien tilastojen mukaan yksinäisyyttä on nyt enemmän kuin koskaan. Lukioikäisistä nuorista 27 %, eli lähes joka kolmas kokee yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti. Keskeisimpiä keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi on vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin. Yksinäisyystutkijan viesti nuorelle on selkeä.

– Yksinäisyys ei ole sinun vikasi. Yksinäisyys ei ole nolo eikä häpeä, Junttila sanoo.

”Mietin paljon, mikä minussa on vikana ja mitä voisin tehdä, että kelpaisin muiden seuraan. En keksinyt yhtä vikaa, joten ajattelin olevani kokonaisuudessani vääränlainen ihminen.”

Koskettava tutkimusaihe

Junttilan polku yksinäisyyden luo kulki sattumanvaraista reittiä. Aihe löytyi jo graduvaiheessa, jolloin Junttila sai haastatella noin kaksisataa 5–6-vuotiasta lasta.

– Kokemukset olivat niin koskettavia, että kun tuli mahdollisuus jatkaa väitöskirjaan, tartuin siihen, Junttila kertoo.

Junttilan mukaan on tärkeää, että kiinnostus yksinäisyyden tutkimukseen on kasvanut.

– Yhteiskunnan tasolla kyllä ymmärretään, mikä merkitys asioiden eteenpäin saattamisella on. Silti avaimet yksinäisyyden lukkojen avaamiseen eivät ole yksin yhteiskunnalla, vaan sen jokaisella aikuisella, Junttila korostaa.

Nuoren ihmiskuva rakentuu sosiaalisissa suhteissa. Se rakentuu suhteessa toisiin ja sillä on vaikutuksensa, että on pitkään jouduttu välttämään sosiaalisia tilanteita.

– Ei me aikuiset sitä täysin ymmärretä, millaisessa sosiaalisessa maailmassa nuoremme elävät. Sosiaalisessa kanssakäymisessä on eri säännöt ja normit riippuen siitä, millä foorumilla toimitaan. Sosiaalisia taitoja ei silti opita vain älypuhelimien kautta, näiden taitojen harjoittelu vaatii kasvokkain kohtaamisia, Junttila sanoo.

”Minulla ei ole ketään, jolle puhua. Minua on haukuttu ja kiusattu ja tuntuu ettei kukaan välitä. Kaikki vihaavat minua. Tuntuu kuin välillä haluaisin kuolla.”

Piilossa oleva ilmiö

Junttila kuvaa yksinäisyyttä piilossa olevaksi. On olemassa nuoria, jotka käpertyvät kuoreensa, eivätkä kerro yksinäisyyden kokemuksistaan. Monien voi olla sanoin vaikea kuvata esimerkiksi niitä tilanteita, jos hänet suljetaan ulos kaveriporukasta.

”Ympärillä paljon ihmisiä, kenelläkään ei mitään sanottavaa minulle, eikä minullakaan juuri heille. Yritän, tulen torjutuksi, ihminen kääntyy pois, ei kuuntele, ryhtyy keskusteluun jonkun toisen kanssa. Siinä olen, ihmisten ympäröimänä, ihmisten jotka vakuuttavat läheisyyttä. Yksin.”

Junttilan mukaan olisi tärkeä vahvistaa nuorten sosiaalisia taitoja luomalla tilanteita, jotka mahdollistavat yhteisöllisyyden kokemuksia ja sosiaalisia kontakteja. Myös nuorten arkeen olisi hyvä kiinnittää huomiota.

– Moni nuori voi kokea yksinäisyyttä perheessä, jossa aikuiset ovat niin kiireisiä ja omissa älylaitteissaan kiinni, etteivät kohtaa perheenjäseniään. Tämä on sosiaalista ostrakismia, eli ulossulkemista, jota tapahtuu paljon myös tahattomasti. Nuoret ansaitsevat tulla kohdatuksi ja saada hyvää kohtelua.

”Yksinäisyys on murskaavaa. Se iskee ja lyö vyön alle. Usein tulee tunne, ettei ole tarpeeksi hyvä eikä kukaan välitä. Mä luulen, että kun on yksinäinen, ei masennu vaan siitä yksinäisyydestä, vaan kaikki tunteet nousee pintaan. ”

Kirkko osallisuuden edistäjänä

Kirkko on yksi tärkeä kumppani yksinäisyyden taltuttamisen talkoissa. Se on alusta saakka ollut mukana Lähde-verkostossa, jossa on nyt jo yli 400 toimijaa. Seurakunta voi osaavien nuorisotyöntekijöiden kautta olla hyvin innovatiivinen toimija ja nuori voi saada apua esimerkiksi Walk in -terapiatoiminnasta.  

– On näyttöä siitä, että rippikoululla voi olla merkitystä nuorten yksinäisyyden vähentäjänä. Eri toimijoiden yhteistyö on merkittävää, Junttila sanoo.

Junttilan haaveena on, että ottaisimme kaikilla sektoreilla yksinäisyyden tosissamme. Meidän tulisi tiedostaa, että voimme nuorten kautta turvata tulevaisuutemme.

– Yksinäisyydestä seuraa vakavia asioita. Kyseessä ei ole mikään pikku juttu, Junttila toteaa.

Niina Junttilan mukaan aikuisten tulee arvostaa nuorten todellisuutta ja heidän näkemyksiään. Nuorten kokemuksissa yhdeksi heitä satuttavimmaksi asiaksi nousee välinpitämättömyys. Sen vuoksi aikuisten on oikeasti nähtävä, kuultava ja kohdattava nuoriamme.

– Nuorten tulevaisuuden asioita ei voida ratkoa ilman heitä.

Harriet Urponen 

• Sitaatit tekstin lomassa ovat Niina Junttilan kirjasta Kavereita nolla (Tammi 2019)

• Haluatko mukaan Lähde-verkostoon ja osallistua talkoisiin yksinäisyyttä vastaan? Katso lisää osoitteesta lahdemukaan.fi

Artikkeli Nuorten yksinäisyyden avaimet ovat aikuisilla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Seinäjoen seurakunnan kirkkoneuvosto päätti nuorten vaikuttajaryhmän perustamisesta kahden vuoden kokeiluna.

Kirkolliskokous hyväksyi esityksen seurakuntien vaikuttajaryhmien perustamisesta marraskuussa 2019. Päätöksen voimaantulo sidottiin uuden kirkkolain voimaantuloon. Koska kirkkolakiuudistus on vielä kesken, ei kirkkojärjestyksen pykälä toistaiseksi ole seurakuntia velvoittava.

Seinäjoen seurakunnan nuorisomuusikko Anu Mäki-Latvala on yksi vaikuttajaryhmän kokoonkutsujista.

– Seurakunnissa on pitkään tehty lapsi- ja nuorisotyötä, ja tavoitamme muun muassa rippikoulun kautta merkittävän määrän nuorista. Nyt haluamme antaa nuorten mahdollisimman paljon myös päättää paitsi itseään koskevista asioista, myös muista seurakuntiin liittyvistä teemoista.

Kaksikymmentä vuotta seurakuntatyössä mukana ollut Mäki-Latvala muistuttaa, että seurakunnat ovat yhtä kuin kaikki seurakuntalaiset.

– On tärkeää, että kuulemme kentältä, mitä seurakuntalaisemme haluavat. Ettei ole niin, että me seurakunnissa töitä tekevät päätämme, mitä seurakuntalaisille tarjoamme.

Vaikutusvaltaa nuorille

Nuorten vaikuttajaryhmän toiminnan sisältö on hyvin avoin sisällöltään.

– Totta kai nuorisotyöhön liittyvät asiat kuuluvat sille, mutta siellä voi aivan hyvin olla mukana myös vaikka lähetystyöhön tai seurakunnan kiinteistöihin liittyvät asiat, Mäki-Latvala sanoo.

Lukion toista luokkaa käyvä Miia Nortunen odottaa ryhmän toiminnan alkamista.

– Olen innoissani tulevasta nuorten vaikuttajaryhmästä. Odotan sen tuovan enemmän mahdollisuuksia tietää ja vaikuttaa seurakunnan asioihin. Erityisesti haluan olla päättämässä nuoria koskevista asioista.

Nortunen on pitkään ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja seurakunnasta.

– Kun kuulin, että seurakuntaan on tulossa nuorten vaikuttajaryhmä, tiesin heti haluavani mukaan.

Näkemyksiä ja periaatteita

Mäki-Latvala näkee, että nuoret ovat tänä päivänä hyvin tietoisia eri elämään liittyvistä asioita.

– Nuoret ovat paljon valveutuneempia kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Heillä on tietoa, näkemyksiä ja periaatteita, jotka hyvinkin mahdollistavat päätöksentekoon osallistumisen ihan vakavissaan.

Mäki-Latvala on kokenut, että nuoret pohtivat syvällisestikin nykymaailman elämänmenoa ja sen eri ilmenemismuotoja.

– Seurakuntatyössä me korostamme sitä, että ihminen ja yksilö kelpaa sellaisena kuin on. Se on tärkeä viesti erityisesti nuorten keskuudessa, jotka voivat helposti kokea paineita ja stressiä siitä, minkälaisia heidän pitäisi olla itsenään tai some-kulttuurissa.

Nuorten vaikuttajaryhmään voidaan hyväksyä 15–29-vuotias konfirmoitu nuori.

– Meillä oli jo yksi jäsen ennen kuin ryhmä päätettiin perustaa ja nyt toivomme mahdollisimman monenlaisista taustoista olevia nuoria mukaan tähän ryhmään eri puolilta Seinäjokea, Mäki-Latvala päättää.

Nuorten vaikuttajaryhmä

• Seurakunnilta tullaan tulevaisuudessa edellyttämään nuorten vaikuttajaryhmän perustamista. Seinäjoen seurakunnan kirkkoneuvosto on päättänyt, että ryhmä perustetaan ja se on aluksi kahden vuoden kokeilu, joka alkaa alkusyksyllä.
• Kirkkoneuvosto asettaa raameja ryhmän toimintaan, mutta nuoret saavat myös vaikuttaa asiaan ja päättää tulevaisuuden suhteen ryhmän koostumisesta.
• Noin 10 hengestä koostuva, kerran kuukaudessa kokoontuva ryhmä on vaikuttava elin – se vaikuttaa hallinnollisiin päätöksiin ja osallistuu myös toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tässä seurakunnan vaikuttajaryhmä eroaa keskeisesti kunnan nuorisovaltuustosta.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 3/2021.

Artikkeli Nuoret mukaan päättämään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lakeuden Ristin urkujen urkupillit kohoavat korkealle kohti Alvar Aallon suunnitteleman kirkon kattoa. 52-äänikertaisiin urkuihin kuuluvat itsenäisten äänikertojen lisäksi kellot, neljä sormiota ja jalkio.

– Nämä urut ovat mukavan isot ja näistä löytyy kaikenlaista sointiväriä. Näissä on myös hyvät bassot, jolla saa kirkon penkit tärisemään, sanoo Juuso Lundström.

Lundström ihastui urkujen ääneen Kauneimmissa joululauluissa vuonna 2014.

– Katsoin kuinka urkuja soitettiin ja niistä kuului hieno ääni. Sanoin äidille, että haluaisin päästä soittamaan tuota soitinta.

Alavuden seurakunnassa siihen aikaan työskennellyt äiti kysyi asiaa kanttorilta. Muutaman kuukauden päästä Lundström oli ensimmäistä kertaa urkujen edessä.

– Olihan se aivan mahtavaa päästä ison soittimen eteen ja kuuntelemaan kuinka erilaiset äänet kaikuivat tyhjässä kirkossa hienosti.

Arvokas ympäristö

Aiemmin pianoa soittanut Lundström on ensimmäisestä soittokerrasta lähtien harjoitellut urkujen soittoa viikoittain Alavuden kanttorin kanssa.

– Uruissa on tavallaan käytössä koko orkesteri, kun sieltä saa kaikenlaisia värejä. Urkuja ei myöskään soiteta ihan joka ravintolassa, vaan kirkossa ympäristö on arvokas ja ääni kuuluu hienosti.

Lundström on tehnyt kanttorin tuurauksia ja ollut pari kesää Kuortaneella kesäkanttorina. Tänä kesänä 17-vuotias Lundström työskentelee kesäkanttorina Kuortaneella ja Peräseinäjoella.

– Kun yksin soittaa parvella, niin sitä ei oikein edes mieti yleisöä. Se on kuitenkin mahtavaa soittaa yleisölle jotain hienoa kappaletta.

Harrastuksesta ammatti

Jo nuorena poikana pianon soiton aloittanut nurmolainen Viljo Harju pääsi ensimmäistä kertaa kirkkourkujen ääreen kolmisen vuotta sitten.

– Olen aina kirkossa ihaillut urkujen ääntä ja halunnut päästä niitä soittamaan. Ensimmäisellä kerralla piti aika paljon opetella, että kuinka niitä käytetään, mutta tietenkin piti kokeilla heti kaikki äänikerrat. Se oli unohtumaton kokemus, Harju muistelee.

Nyt Harjun harrastus on kääntymässä jo enemmän ammatiksi.

– Urkujen soittaminen on vähitellen täyttänyt elämän entistä enemmän ja minua kiinnostaa kanttorin työ. Olen tehnyt sijaisuuksia ja tulevana kesänä olen Vimpelissä kesäkanttorina.

Harjun vaari on entinen kanttori, joten soittotaitoa on tullut myös verenperintönä.

– Sijaisuuksissa vaari on ollut laulamassa. Laulan toki itsekin, mutta aina joku innokas laulaja voi tulla mukaan.

Konsertti tulossa

Urkujen soiton harjoittelu ei onnistu ihan kotosalla. Harju pääsee urkujen ääreen Nurmon kirkossa sekä Lakeuden Ristissä.

– Nurmon kanttori Päivi Kankainen-Martikainen pyysi nelisen vuotta sitten Musiikkiopiston kautta soittajia kirkkoon. Minut ja sisko sinne lähetettiin, ja siitä lähti Päivin kanssa yhteistyö, joka jatkuu edelleen.

Elokuun 11. päivä on luvassa opettajan ja oppilaan yhteiskonsertti Nurmon kirkossa.

– Sitä odotan innolla. Noin puolet siinä on minun urkusooloa ja puolet Päivin laulua.

16-vuotiaalla Harjulla on nyt vuosi takana lukiota. Pianonsoitosta hän on jo suorittanut päättötutkinnon ja parhaillaan hän tekee uruista D-tutkintoa Etelä-Pohjanmaan Musiikkiopistossa Jarmo Anttilan johdolla. Soittotunnit järjestetään Lakeuden Ristissä viikoittain. Toiveena on opiskelupaikka Sibelius-Akatemiassa.

– Musiikista on iloa arjessa ja siinä kehittyvät kaikenlaiset taidot. Minulle on tärkeää ilahduttaa musiikilla muita, Harju sanoo.

Urkumusiikkia kesäkonserteissa

• Su 20.6. klo 18 Lakeuden Risti: Santeri Siimes, urut.
• Su 25.7. klo 18 Lakeuden Risti: Miika Tikkanen, piano ja urut.
• Ke 11.8. klo 18 Nurmon kirkko: Viljo Harju, urut ja piano, ja Päivi Kankainen-Martikainen, laulu.
• Su 15.8. klo 18 Lakeuden Risti: Erica Nygård, huilu ja Nils Burgman, urut.
• Su 5.9. klo 18 Lakeuden Risti: Duo Besis-Honkanen, huilu ja kitara, ja Maria Väinölä, urut ja piano.

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 3/2021.

Artikkeli Kuin Jumbo Jetin ohjaksissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

ITSE OLEN siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä lähitöitä. Tapaan ihmisiä päivittäin. Toisen asteen opiskelijat ja korkeakouluopiskelijat ovat olleet vuoden ja yläkoululaiset viime viikot etäopinnoissa. Itsensä johtaminen on haastavaa aikuisillekin, saati sitten nuorille. Heiltä jää saamatta se, mikä kuuluu osana opintoja: kokemukset ja sosiaaliset suhteet. Opinnot eivät ole ainoastaan opintoja, vaan myös sosiaalinen tilanne ja mahdollisesti elinikäisten ihmissuhteiden solmimista.

VIDEOPUHELUT eivät tarjoa samaa kuin aito kohtaaminen. Teamsin nimipallukoiden tuijottelu ei korvaa aitoa ihmiskohtaamista. Toisen ihmisen kuuleminen, näkeminen ja koskettaminen ovat osa ihmisyyttä, niiden puuttuminen altistaa masennukselle. Ihmisen tarvitsee nähdä toisen ihmisen kasvot ja saada niistä jokin reaktio. Vaikka vain pään nyökkäys. Eristäytyminen tuntuu pahalta, koska ihmistä ei ole tehty sellaiseen.

ITSE KAIPAAN läsnäoloa. Iloitsen siitä, jos saan jonkun kaverin kylään ja saan vain olla jonkun seurassa. Koronan leviämisen estotoimissa ei ole otettu huomioon yksinasuvia ihmisiä. “Etäile, äläkä tapaa muita ihmisiä” on ikävä ohje yksin asuvalle ihmiselle, jonka lähimmät ystävät ja perhe asuvat muualla. Suomessa kuitenkin asuu yksin yli miljoona ihmistä. Ei ole ollenkaan ihme, jos ihmiset eivät kykene noudattamaan kaikkia ohjeistuksia. Ihmisen on oman hyvinvointinsa vuoksi nähtävä muita ihmisiä.

MITÄ SEURAKUNNAT voisivat tehdä tässä tilanteessa auttaakseen? Siinäpä hyvä kysymys. Mahdollistaa pienten ryhmien kokoontuminen turvallisesti? Kohdata ihmisiä rajoitusten puitteissa? Ketään ei varmaan kiinnosta tuijottaa ruudulta seurakuntien ohjelmaa, kun on koko päivän tuijottanut tehtävien takia ruutua. Seurakuntien kokoavan toiminnan simuloiminen Teamsissa on konsepti, joka ei enää tässä vaiheessa toimi. Olisi ehkä aika poistua mukavuusalueelta ja miettiä, mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat tässä ajassa. Nyt tarvitaan konkreettisia toimia, eikä jaksuhaleja ja tsemppipuheita. Toivotaan, ettei seurakuntien ainoaksi toiminnaksi jää tämän jälkeen rikkinäisten mielten korjaaminen.

Artikkeli Tsemppipuheet eivät riitä, tarvitaan tekoja julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

10–14-vuotiaille suunnattu Youtube-ohjelma Ttila ruotii nuoria ja miksei vanhempiakin koskettavia kysymyksiä riemukkaan mukaansatempaavasti.

Viikoittain ilmestyvää interaktiivista iltapäiväohjelmaa luotsaa kuusi alle parikymppistä juontajaa eri puolilta Suomea. Yksi juontajista on Hämeenlinnan lähellä Hattulassa asuva lukiolainen Tuuli Toivonen, 16 (kuvassa keskellä).

– Toivon, että katsoja saa Ttilasta hyvää mieltä ja kivaa ajanvietettä. Ehkä myös vinkkejä ja uusia ajatuksia elämään, hän kertoo.

Toivoselle Ttila on tapa jakaa ajatuksiaan – vieläpä mahtavassa seurassa. Mutta mitä studiossa oikein tapahtuu?

– Siellä puhutaan elämästä, nauretaan ja ollaan eri tavoin vuorovaikutuksessa katsojien kanssa. Kuka vain voi osallistua kommentoimalla livelähetyksiä reaaliajassa ja lähettämällä omia videoita inserteiksi lähetyksiin.

Muita nuoria Toivonen kannustaakin aktiiviseen osallistumiseen.

– Katsojathan ovat Ttilan kulmakivi!

Myös jaksojen aiheet on suunniteltu yhdessä kouluikäisten lasten ja nuorten kanssa.

– Kouluikäiset tietävät jo hirveästi kaikesta. Koen, etteivät nuorempien kiinnostuksen kohteet loppujen lopuksi eroa kovin paljoa vaikkapa omistani.

– Toki näkökulmat ja mielipiteet muuttuvat, kun kasvaa, mutta esimeriksi harrastukset ja kaverit, koulu, media, ihmissuhteet ja muut sellaiset löytyvät varmasti sekä 10-vuotiaan että 17-vuotiaan mielestä, Toivonen pohtii.

Ttilan taustalla toimii kirkon lasten ja nuorten järjestö Nuori kirkko, mutta hengellisyyttä ei lähetyksissä erityisesti korosteta.

– Toki se vaikuttaa taustalla arvoissa. Ja veikkaan, että suurien juhlapyhien aikana esimerkiksi kirkosta puhutaan enemmän, Toivonen arvelee.

Nuori juontaja tiedostaa olevansa Ttilan kautta näkyvässä asemassa, jossa saattaa päätyä myös monen katsojan roolimalliksi.

– Siitä seuraa tietenkin myös vastuuta. Haluisin olla se rento tyyppi, joka uskaltaa tehdä, mitä muut eivät ehkä uskalla. Olen tosi iloinen, jos saan vaikuttaa nuoriin ja rohkaista heitä olemaan oma itsensä.

Tiesitkö?

10–14-vuotiaiden Youtube-ohjelma osoitteessa www.ttila.fi

Suora lähetys tiistaisin klo 16. Aiemmat lähetykset katsottavissa netissä. 

Katsojat voivat osallistua lähetykseen chatin kautta ja lähetysten välissä Instagramissa.

Kirkon yhteinen tubemedia, jonka tuotannosta vastaa Nuori kirkko ry.

Artikkeli Ttilaan saa tulla omana itsenään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Pakolaisesta parturiksi

Rwamwanjan pakolaisasutusalueella asuu noin 63 000 pakolaista, joista suurin osa on naapurimaa Kongosta. Väkiluvultaan noin Vaasan kokoisen alueen suurimpia ongelmia on ollut nuorisotyöttömyys.
KUA aloitti työnsä Rwamwanjassa kolme vuotta sitten selvittämällä mihin ammatteihin nuoret kannattaisi kouluttaa, jotta heillä olisi hyvät mahdollisuudet työllistyä.
Ensimmäiset kurssit alkoivat toukokuussa 2015 ja niillä koulutettiin rakennusmiehiä, moottoreiden korjaajia, räätäleitä, kokkeja, seppiä ja partureita.
Puolen vuoden mittaiseen koulutukseen valitaan kahdesti vuodessa 250 oppilasta. Tulijoita olisi enemmänkin, ja opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Opiskelemaan otetaan sekä pakolaisia että ugandalaisia nuoria.
”Me emme välitä aiemmista opinnoista, sillä monelta ne ovat saattaneet jäädä kesken sodan vuoksi. Meille tärkeintä on motivaatio. Monet nuorista todella tarvitsevat koulutusta ja työtä, jolla elättää esimerkiksi nuoremmat sisarukset vanhempien kuoltua”, kertoo KUA:n projektikoordinaattori Caphas Mugabi.
Työllistyminen on koulutuksen tärkein tavoite. Opintoihin kuuluu niin työharjoittelu kuin työn hakemisen ja yrittäjyystaitojen opettelua.
Tulokset ovat olleet erinomaisia. Kaikkiaan 95 prosenttia tähän mennessä valmistuneista 450:sta nuoresta on joko työllistynyt tai perustanut oman yrityksen.
”Koemme, että työmme täällä todella muuttaa nuorten elämän”, Mugabi sanoo.

Opinto-ohjaaja auttaa työllistymään

Vaikeista olosuhteista tulevat nuoret tarvitsevat erityisen paljon tukea. Heitä auttaa KUA:n opinto-ohjaaja Olivia Nazzawi. Hän vierailee oppilaiden ja valmistuneiden luona säännöllisesti. Valmistumisen jälkeen Nazziwan tehtävä on auttaa heitä työllistymään tai perustamaan oma yritys.
Esimerkiksi maanviljelyslinjalta valmistuneet saavat koululta maapalstan ja viljelytarvikkeet. He voivat myydä satonsa torilla tai kaupassa ja tienata toimeentulonsa. Parhaiten työllistyvät rakennusmiehet, sillä nopeasti kasvavalla alueella rakennetaan paljon.

Catering-linjalta valmistuneille voidaan tarjota alkajaisiksi työpaikkaa KUA:n perustamasta pienestä ravintolasta ja lisäksi moni on työllistynyt alueen muihin ravintoloihin. Ravintolan lisäksi KUA on perustanut korjaamon, jossa nuoret voivat suorittaa työharjoittelunsa ja tienata rahaa.
Palkitsevinta työssä ovat Nazziwan mukaan onnistumisen kokemukset. Moni oppilas saattaa tulla koko viikon kouluun samoissa vaatteissa, mutta hiljalleen he alkavat pestä vaatteitaan päivittäin, tervehtiä kohteliaammin ja kertovat syövänsä monipuolisempaa ruokaa.
”He haluavat pärjätä elämässä ja päästä pois pakolaisasutusalueelta. Tunnen onnistuneeni työssäni, kun näen, että nuoret alkavat arvostaa itseään”, Nazzawi sanoo.
Monelle nuorelle koulu onkin tuonut kaivattua itsetuntoa ja kunnioitusta. Kongosta neljä vuotta sitten paenneelle Jonalieselle se merkitsi mahdollisuutta tienata rahaa ja alkaa suunnitella tulevaisuutta.
”Haaveilen isosta yrityksestä, jossa voisin kouluttaa pakolaisnuoria ja antaa heille töitä. Haluan antaa nuorille mahdollisuuden itsenäiseen elämään”, Jonaliese sanoo.

Artikkeli Ammattikoulutuksella parempaan elämään Ugandassa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Luettelo pitenee entisestään, kun mukaan otetaan kummeille ja isovanhemmille suunnattu toiminta. Kristillisen perhetyön muodot kattavat ydinperheen lisäksi myös laajennetun perheen.

– Perhetyöllä halutaan tukea kaikkia perheitä, lapsia, isiä, äitejä, kummeja ja isovanhempia. Ja kaikenlaiset perheet, millaisia ne kenelläkin ovat, ovat tervetulleita mukaan, Parkkali summaa.

Lokakuun alusta lähtien kristillisen perhetyön tapahtumat ja yhteys­tiedot löytyvät aiempaa helpommin.

Lokakuun alusta lähtien kristillisen perhetyön tapahtumat ja yhteys­tiedot löytyvät aiempaa helpommin, kun seitsemän Jyväskylän seudulla toimivaa seurakuntaa julkaisi uuden digitaalisen perhekeskuksen osoitteessa familyroom.fi. Yhteistyössä on mukana myös Jyväskylän kaupunki.

– Koko projekti lähti liikkeelle siitä, että halusimme perhetyön viestintään asiakaslähtöisyyttä. Kaikilla meillä tekijöillä on ollut sellaisia kokemuksia, ettemme ole löytäneet vinkkejä, apua tai tukea silloin kun niitä olisi tarvittu, kertoo Familyroomin koordinaattori Nina Maarit Partanen.

– Seurakunnilla on valtavasti laadukasta toimintaa, mutta tämän päivän nuoret eivät välttämättä lue tapahtumailmoituksia lehdistä tai tule nettisivuillemme. Familyroomin tavoite on jalkautua nuorten ja perheiden arkeen, Parkkali täydentää.

Mobiililaitteille suunnitellun Familyroomin avainsana on saavutettavuus.

Visuaalisesti näyttävän, helppokäyttöisen, mobiililaitteille suunnitellun Familyroomin avainsana onkin saavutettavuus. Palvelu ei tuo mukanaan varsinaisesti uutta toimintaa tai yhteistyömuotoja seurakuntien työhön, mutta osaltaan se vahvistaa yhdessä tekemisen kulttuuria.

– Asian voi muotoilla niin, että teemme yhdessä yhteistä työtä. Jyväskylän seudun lapset, nuoret ja perheet ovat meidän kaikkien kohderyhmiä, ja heille haluamme yhdessä luoda ja tarjota matalan kynnyksen palveluita, Parkkali sanoo.

Jyväskylän kaupunki on ollut hankkeessa mukana alusta asti. Familyroomin sisällöt yhdistetään kaupungin oman, perheille suunnatun tietopalvelun Perhekompassin kanssa, ja tekninen alusta on yhteinen. Familyroomin rahoitus tulee valtakunnallisen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) Keski-Suomen hankerahoituksesta. Seurakuntien ja kaupungin yhteishanke on herättänyt mielenkiintoa eri puolilla Suomea, aina sosiaali- ja terveysministeriötä myöten.

Missiomme on, ettei yksikään perhe jää yksin.

– Missiomme on, ettei yksikään perhe jää yksin, varsinkaan ongelmatilanteissa. Tämä ei koske vain Jyväskylää, vaan tästä voisi hyötyä koko Suomi. Hankehakemusta tehdessä olemme laatineet tarkat määritelmät ja mallinnukset, joten tästä on seuraavan paikallisen toteuttajaporukan huomattavasti helpompi lähteä liikkeelle, Parkkali kannustaa.

Vaikka hanke on vaatinut myös lukuisia vapaaehtoistyötunteja, Partasesta seurakuntien perhetyötä on hyvä markkinoida. Oma tausta on liike-elämässä, mutta kristillinen perhetyö on tullut tutuksi äidin näkökulmasta.

– Henkilökohtaisesti minua ovat koskettaneet paljon esimerkiksi ne tutut hengelliset lastenlaulut, joita kerhoissa ja muskareissa on laulettu. Ne voivat tuoda rohkaisua ja turvaa aina aikuisuuteen saakka. Tällaisen kristillisen perinteen mahdollistaminen myös omille lapsille on tuntunut todella tärkeältä.

- Kristillinen digitaalinen perhekeskus osoitteessa familyroom.fi

- Välittää Jyväskylän seudun lapsiperheille suunnattuja palveluita ja tukea.

- Hankkeessa mukana olevat seurakunnat: Jyväskylän seurakunta, Jyväskylän helluntaiseurakunta, Jyväskylän Vapaaseurakunta, Jyväskylän ortodoksinen seurakunta, Jyväskylän adventtiseurakunta, Pyhän Olavin seurakunta, Muuramen seurakunta.

Artikkeli Ettei kukaan jäisi yksin julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.