Sehän on Martti Luther. Tuollainen päähine hänellä on vanhassa maalauksessa. Mutta entä Karppelan parta? Luther on kuvattu usein siloposkisena. – Onhan tätä ollut 500 vuotta aikaa kasvattaa, Karppela lohkaisee ja tunnustelee leukaperiään.

Hän on sonnustautunut Lutheriksi reformaation eli uskonpuhdistuksen juhlavuoden kunniaksi. On kulunut 500 vuotta siitä, kun Luther, saksalainen munkki, julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan.

Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta. Näin kuului teesi numero 27.

Mitä Luther tuumaisi Suomen itsenäisyyden juhlinnasta? Lutherin aikana Saksa oli osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, joka koostui useista ruhtinaskunnista. Isänmaa ei voinut tarkoittaa Lutherille samaa kuin meille, mutta luterilaisuus yhdistetään usein isänmaallisuuteen, sillä Lutherin opetuksissa oli esivaltaa kunnioittava henki. – Yhtenä selityksenä kunnioitukselle on se, että Luther sai suojelua maalliselta hallitsijaltaan, Saksin vaaliruhtinaalta, kun Rooman kirkko halusi hänet hengiltä, Karppela arvioi.

Hallitsijat ovat käyttäneet hyväkseen protestanttisten kirkkojen – kuten luterilaisuuden – ajatusta siitä, että maallinen hallitsija on myös kirkon pää. Kritiikittömyys esivaltaa kohtaan on ollut luterilaisuuden sokea piste. Kun kansallisaate nousi Saksassa 1800-luvulla, Luther valjastettiin sen esikuvaksi. Samoin natsien noustessa valtaan Luther asetettiin heidän arvojensa esitaistelijaksi. – Luterilaista isänmaallisuutta ei saa käyttää ahdasmielisen muukalaisvastaisen kansallistunteen nostattamiseksi, Karppela huomauttaa.

Kristityt ovat vieraita ja muukalaisia tässä maailmassa; heidän isänmaansa ja omaisuutensa on muualla. Näin Luther kirjoitti Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä. – Lutherin ajatus isänmaallisuudesta on kaksijakoinen. Kristitty on samalla sekä oman kotimaansa että tulevan kotimaansa taivaan  kansalainen.

Mietitään juhlivaa Suomea sen synnytysvuosina. Suomessa kirkko on perinteisesti ollut hyvää pataa esivallan kanssa. Kansalaissodan aikana kirkko leimautui oikeistolaiseksi, ja sen välit työväkeen tulehtuivat pitkäksi ajaksi. – Kirkko kohteli väärin punaisia, toteaa Luther, siis Karppela.

Sotien jälkeen Suomessa ruvettiin rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka ajatus ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta oli lähellä kirkon ihanteita. Sitä on purettu hissukseen 80-luvulta lähtien.
– Parhaillaan on kehittymässä köyhiin ja rikkaisiin jakautuva Suomi.  Vähäosaisten ja syrjäytyneiden määrä kasvaa.

Luther kannatti sekä köyhäinhuoltoa että esivallan kunnioittamista. Koko pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta nousee luterilaisuudesta. Siinä hyväntekeväisyys on rakennettu systeemin sisälle, ja se rahoitetaan veroilla. Katolilaisissa maissa hädänalaista tuetaan vapaaehtoisin lahjoituksin.

Aina kun Suomen valtaapitävät kumartavat suurituloisille ja etuoikeutetuille, he kääntävät selkänsä vähäosaisille.
– Kirkon köydenvedossa on kaksi suuntaa: köyhien oikeuksien puolustaminen ja esivallan päätösten kunnioitus. Nämä ovat usein ristiriidassa keskenään, eikä kirkkokaan aina tiedä, miten toimia, Karppela sanoo.
– Kirkko ei voi lähteä siitä, että se ratkoo kaikki aikansa ongelmat. Tärkeintä on olla aktiivinen ja osallistua keskusteluun, vaikka yhteentörmäyksiä tulee. Ei sitä tarvitse pelätä.

Luther oli ristiriitojen mies. Munkki, joka karkasi naimisiin nunnan kanssa. Kirjasi kuolemattomia lauseita kuten: Ajatukset ovat tullivapaita. Ja: Mihin Jumala rakentaa kirkon, paholainen viereen pystyttää kappelin. Hän rakasti viiniä ja laulua, ja parjasi paavin lisäksi juutalaisia ja lakimiehiä. – Aikansa lapsi. Luuli, että maapallo on universumin keskus, jota aurinko kiertää, Karppela toteaa.

Lutherin mielestä Jumala toimii kirkon, perheen ja yhteiskunnan rakenteiden välityksellä. Niissä on löydettävissä Jumalan tahto ja johdatus. Täyttäessään velvollisuutensa yhteiskunnassa, työ- tai perhe-elämässä luterilainen toteuttaa Jumalan tahtoa.

Luther ajatteli Jumalan johdattavan päättäjiä. Toisaalta luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista kumpuaa ajatus, että tilanteessa, jossa pyritään kukistamaan evankeliumin oppi, kristityn on asetuttava vastarintaan.
– Ajankohtainen esimerkki on turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset. Pakolaisia otettiin aluksi kirkon suojiin, mutta vähitellen tuli ymmärrys, ettei ole sopiva pelata omaa peliä, Karppela sanoo ja näyttää lisää Lutherin kirjoituksia.

Kirkko on ollutkin kaikkina aikoina eräänlainen maanpakolaisten ja varattomien turvapaikka.
– Näissä veljien vaikeuksissa ei siis kirkko voi olla toimetonna eikä se saakaan. Jumalan käsky ja esi-isien opetukset pakottavat sen laupeuden töihin.
– Mikä on kirkon rooli ja missä kulkee auttamisen raja? Ainakin on tärkeää, että kirkko osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pitää esillä lähimmäisenrakkautta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta. Ne ovat kristinuskon ydintä.

Artikkeli Luther ja juhlavuodet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Nyberg kertoo kirjassaan, kuinka hän joskus Venäjällä asuessaan vitsaili, että tunnetuin koskaan elänyt suomalainen on Martti Luther. Tällä hän tarkoitti, kuinka monella tasolla Lutherin aloittama reformaatio on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin ja suomalaisten kulttuuri-identiteettiin.
– Jotkut venäläiset ymmärsivät, mitä tarkoitin, mutta pelkään, etteivät kaikki suomalaiset enää arvosta luterilaisen kulttuuriperinnön merkitystä.
Nybergin mukaan suurin ero Suomen ja Venäjän välillä on luterilaisuuden ja ortodoksisuuden välinen kuilu.
– Se on syvempi kuin mikään muu kuilu, Nyberg painottaa.
Hänen mukaansa historia on tässä asiassa hyvä opettaja: venäläiset harjoittivat käännytystyötä 1800-luvulla lupaamalla talonpojille maata Virossa ja Latviassa jos nämä kääntyvät ortodokseiksi.
Kun Suomesta tuli osa Venäjää vuonna 1809, ei itäistä hallitsijaa kiinnostanut kansan käännyttäminen Moskovan kirkon kuuliaisiksi lapsiksi. Suomessa oli vakaat olot, kiitos Kustaa Vaasan, joka liitti kirkon ja valtion yhteen liki 300 vuotta aiemmin 1500-luvulla.

Pohjoismainen reformaatio oli olennainen osa modernin, keskusjohtoisen valtion luomista. Se loi pohjan oikeusvaltiolle, joka olisi ollut uhattuna, jos kansaa olisi alettu pakkokäännyttää luterilaisista ortodokseiksi.
Suomessa kirkko toimi aivan toisin kuin Venäjällä, se opetti kansan lukemaan.
– Juuri tässä on konteksti (asiayhteys) omaan käsitykseemme kulttuuristamme ja kulttuuri-identiteetistämme. Se, että kirkko opetti meidät lukemaan, merkitsi valtavaa sivistystason nousua. Ero on todella suuri venäläiseen ortodoksisuuteen verrattuna, Nyberg summaa.
Tämä ero on korostunut 2010-luvulla, kun Venäjän ortodoksinen kirkko tukee voimakkaasti Vladimir Putinin politiikkaa. Se katsoo itsekin, että kaikki Venäjän kirkkoon kuuluvat maat kuuluvat myös Venäjälle.
Itse asiassa koko Suomea ja suomalaista identiteettiä ei ollut olemassa ennen reformaation saapumista Suomeen. Kun kirkollinen latina vaihtui kansan omaan kieleen, sillä oli suunnaton merkitys. Sen seuraukset määrittävät tänäkin päivänä, miten näemme itsemme, lähimmäisemme ja koko yhteiskunnan.
Reformaatio antoi suomalaisille oman kielen myötä arvon, merkityksen, itsetunnon ja identiteetin. Kuten Juice Leskinen sanoi, kielessä on kaikki. Suomen kieli ja suomalaisen mieli ovat siis reformaation tulosta, kuten suomalainen ja kunnallinen sosiaalietiikka sekä koko kunnallinen hallinto.
Käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutila Helsingin yliopistosta sanoo luterilaisuuden olevan niin syvällä suomalaisissa ja koko yhteiskunnassa, ettei sen vaikutuksia tule aina edes erikseen ajatelleeksi.
Niin paljon kuin kirkon ja valtion liittoa on kritisoitu, näkee Knuutila siinä paljon hyvääkin. Ilman tätä liittoa suomalaisten sivistystaso olisi tuskin noussut niin korkealle kaikkine seurauksineen. Molemmat tarvitsivat toisiaan.
– Lainsäädäntö perustui pitkään kymmenelle käskylle ja kirkon opettamaan lähimmäisenrakkauteen, ja se oli alku myös hyvinvointivaltion synnylle sosiaaliturvineen. Kirkko opetti huolehtimaan lähimmäisestä, kaikkein heikoimmista. Diakoniatyö on aina ollut kirkon ytimessä, Knuutila luettelee.

Esimerkki vähäosaisista huolehtimisesta on Suomen joissakin kirkoissa vieläkin esillä olevat yli 100 vaivaisukkoa, joilla on kerätty rahaa 1600-luvulta lähtien.
Kirkkohallituksessa työskentelevä taidehistorioitsija ja kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto sanoo vaivaisukkoja maamme sosiaaliturvan uranuurtajiksi.
– Vaikkei niillä valtavia summia ole kerättykään, niiden sosiaalinen symboliarvo vähäosaisimpien auttamiseksi ja tunnustamiseksi yhteisön jäseniksi oli suuri.
Näkyvin esimerkki reformaation vaikutuksesta Suomessa on Saana Tammiston mukaan miltei joka paikkakunnalta löytyvä kirkko.
– Kirkko on läsnä maisemassa ja arjessa sekä oman kulttuurisen identiteetin muotoutumisessa, vaikkei olisikaan kristitty. Sen sijainti ja rooli kylä- tai kaupunkimaisemassa on keskeinen. Kirkko on tuottanut koko olemassaolonsa ajan paikkakunnalle sekä historiallisia merkityksiä että ymmärrystä maailmasta, Tammisto luettelee.

Entäs sitten se paljon puhuttu ja parjattu luterilainen työmoraali?
– Se ymmärretään tänä päivänä helposti ylenmääräisenä raatamisena. Kristillinen lepopäivän pyhittäminen on kuitenkin yksi keino yrittää rakentaa ihmisarvoista elämää kaikille. Tärkeää on arjen ja pyhän, työn ja levon tasapaino, Tammisto sanoo.

Artikkeli Kaiken takana on Luther julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Eräs karkaajista oli aatelisperheen 24-vuotias tytär Katharina von Bora. Hän oli viettänyt teini-ikänsä luostarissa opiskellen, rukoillen ja paastoten, kunnes mitta oli tullut täyteen.

Katharina,”Käthe”, oli saanut luostarissa käsiinsä hengellisen kapinaliikkeen päähahmo Martti Lutherin pamfletteja. Niiden pohjalta moni nunna oli päätynyt vakaumukseen, ettei luostarielämä sopinut heille.

Avioliitto yllätti ystävätkin

Martti Luther oli itsekin luostarin kasvatti, joka oli opettanut vuosikausia teologiaa professorina Wittenbergissä. Aluksi hän silmäili Ave von Schönfeldiä, mutta nuorempi mies ehti kosia Aven itselleen.

Käthe puolestaan alkoi heilastella ikätoverinsa, opiskelija Hieronymus Baumgartnerin kanssa, kunnes Hieronymus pakotettiin naimisiin varakkaamman perheen tyttären kanssa.

Pettynyt Käthe jakeli seuraaville kandidaateille rukkasia ja uhosi ”naivansa vain Martti Lutherin, jos ylipäänsä ketään”. Kesäkuussa 1525 julkistettu avioliitto oli jymyuutinen Euroopassa, ja se yllätti myös Lutherin ja Käthen ystävät.

Lapsen syntymä kuohutti

Pari avioitui akvaarioon. Uskonpuhdistuksen aloittaja oli suurjulkkis ja hänen elämänsä onnistuminen määritteli pitkälti reformaatioliikkeen tulevaisuuden. Moni toivoi pikaista ja näyttävää haaksirikkoa.

Häitä juhlittiin kaksi viikkoa, mutta sitten koitti arki. Luther oli lähes työnarkomaani, teologisissa maailmoissaan ja jatkuvasti reissussa. Käthe pyöritti kotia ja taloutta. Ilman hänen käytännöllisyyttään uskonpuhdistus olisi saattanut suistua raiteiltaan.

Ympäri Eurooppaa Lutherien kotona käyneet vieraat todistivat, mitä Lutherin saarnaamia teologisia hyveitä toteutettiin käytännössä.

Eräs kuohuttavimmista hetkistä oli, kun ex-luostarilaisten ensimmäinen lapsi syntyi. Vastustajat ennustivat sen tarkoittavan antikristuksen tuloa. Perhe karttui kuudella biologisella lapsella, seitsemällä serkulla sekä orpolapsilla. Käthe pyöritti suurtaloutta, maatilaa ja perhettä, mutta ennätti osallistua teologisiin keskusteluihin.

Aviomies kutsui rouvaansa ”kaikkeinpyhimmäksi”, ”herra tohtoriksi”, ”rakkaaksi oluenpanijakseni” ja ”omaksi puutarhurikseen”.

Tasaveroinen parisuhde herätti pilkkaa

Puolisot olivat täysin toistensa hullaannuttamat. Luther nosti aviovaimon roolin ”piispojen ja paavien” kanssa tasavertaiseen asemaan.

Käthen ei tarvinnut tehdä teologin töitä tunteakseen itsensä arvokkaaksi. Käthe ja Martti keskustelivat kaikesta, teologiasta, parisuhteesta ja arjesta.

Tasaveroinen parisuhde sai kriitikot liikkeelle. Käthellä kuiskittiin olevan liian paljon vaikutusvaltaa Marttiin. Lempinimet ”suulas”, ”vaikea”, ”penninvenyttäjä” ja ”dominoiva” olivat kevyimmät selkään lennelleet tikarit.

Käthe toi kaikupohjaa reformaatiolle

Kun 16 vuotta vanhempi aviomies kuoli, Käthe joutui riitaan oikeusoppineiden kanssa: Martti oli testamentannut kaiken omaisuutensa vaimolleen. Lakimiehille naisen laittaminen talonsa pääksi ei käynyt, ja he määräsivät holhoojaksi Lutherin työtoverin Philipp Melanchtonin. Tämä oli onneksi perhetuttu, eikä puuttunut Käthen autonomiaan.

Leski joutui kirjeissään vetoamaan edesmenneeseen mieheensä pyytäessään ruhtinailta, kuninkailta ja pankkiireilta avustuksia. ”Raamatussa sanotaan, että leskistä oli pidettävä huoli”, valisti Käthe suurmiehiä.

Reformaation merkkivuonna voikin pohtia, olisiko Lutherin hienoilla sanoilla ollut kaikupohjaa, jos Käthe ei olisi elänyt niitä elämässään ja perheensä parissa todeksi. Hän oli arjen kristitty, jolle Jumala, lähimmäinen ja ilman tekoja saatu armo olivat yli kaiken ja saivat hänet elämään rikasta, käytännöllistä elämää.

Ruttoa paennut Käthe kuoli Torgaussa 53-vuotiaana vuonna 1552. Kuolinvuoteella viimeiset sanat tulivat totutun kipakasti: ”Minä tartun Kristukseen kuin takiainen päällystakkiin!”.

Artikkeli Reformaation akvaariorakkautta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ollaan yhdessä ja nautitaan matkanteosta kaikessa rauhassa. Reitin varrelle osuu yllättävän kauniita järvimaisemia, sanoo tapahtumaa järjestävä pastori Seppo Hautalahti.

Hän itse tunnustaa ajavansa reittiä usein autolla, jolloin kauneusarvot jäävät helposti huomaamatta.

Matka starttaa Taulumäen kirkolta ja jatkuu Palokan kirkon kautta Tuomiojärven rantaan. Kirkoilla on lyhyet hartaushetket ja Tuomiojärvellä lisäksi päätöspiknik.

– Suuria mäkiä matkan varrelle ei osu, ihan on inhimillinen reitti, Hautalahti lupaa.

Matkaseurana Martti

Tapahtuma on osa reformaation merkkivuotta. Pyöräily osuu helluntaihin, joka on kirkon syntymäpäivä, Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Pysähdyspaikkojen hartaushetkissä perehdytäänkin aluekappalainen Eivor Pitkäsen johdolla Martti Lutherin opetuksiin Pyhästä Hengestä.

– Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa, Luther opettaa Vähässä katekismuksessa.

– Pyhä Henki vaikuttaa seurakukunnassa niin, että voimme olla Jumalan lapsia, Hautalahti summaa.

Mutta mitä tekemistä pyöräilyllä on helluntain kanssa?

– Raamatussa Pyhää Henkeä verrataan tuuleen. Tuuli puhaltaa missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee. Kun pyöräilee, niin kyllähän siinä tuulet korvissa puhaltaa, Hautalahti naurahtaa.

– Hengen tuulissa mennään.

Riparilaiset joukon jatkona

Pyöräilypyhiinvaellus järjestetään nyt neljättä kertaa. Ensimmäisen kerran tapahtuma ajoittui pyöräilyviikon päätteeksi, mikä istuu hyvin ympäristödiplomiseurakunnalle. Aiempina vuosina matkaan on polkaissut parikymmentä pyöräilijää.

– Nyt osallistujia on tiedossa enemmän, sillä mukaan lähtee rippikouluryhmä Keltinmäestä, Hautalahti toteaa.

– Viime kerralla saatiin vettä niskaan. Ilmoista ei voi tietää, mutta sään takia ei jätetä leikkiä kesken.

Artikkeli Hengen tuulissa mennään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Luther oli rehevä ajattelija. Olen nostanut esiin Lutherin vähemmän tunnettua puolta ja huumoria sekä  kommentteja, jotka kohahduttivat silloin ja kohahduttaisivat nytkin, äidinkielen opettaja ja Huoneteatteri ry:n puheenjohtaja Kivelä sanoo.

Lutherin käsitykset lapsista saisivat lapsiasiavaltuutetun kohottamaan kulmakarvojaan. Mielipiteet naisista taas … no, Luther oli aikansa lapsi.

– Miehellä on leveä rintakehä ja kapea lantio, siksi heillä onkin enemmän ymmärrystä kuin naisilla. Näillä on ahdas rintakehä, leveä lantio ja takapuoli, sillä heidän tulee pysyä kotona, istua sisällä, huolehtia taloudenhoidosta ja kasvattaa lapsia, Luther sanoo.

Elämästä nauttiva esteetikko

Kivelä löysi Pöytäpuheista yhtä aikaa haavoittuvan miehen, elämästä nauttivan esteetikon ja syvällisiä viisauksia pohtivan ajattelijan. Kivelä poimi myös ajatuksia, joista olisi taidepoliittisiksi kannanotoiksi nykyhallitukselle.

Martti Lutheria esittää Esa Valkila, joka näyttelee Huoneteatterissa. Lutherin vaimoa Katharina von Boraa esittää Pia Jussila, joka laulaa Lux Auribus -kuorossa.

Valkilalle Lutherin ajatukset ovat ennestään tuttuja, mutta reformaattorin karkea käsitys juutalaisista yllätti hänet.

– Musiikki tekee ihmiset lempeiksi, siivoiksi ja järkevämmiksi,  lausuu Luther pöytäpuheissaan. Musiikkia illassa esittää Lux Auribus, jota johtaa Kimmo Tuuri. Laulun lisäksi kuullaan aikakaudelle tyypillisiä soittimia kuten viola da gambaa, jota soittaa Christine Bürklin, nokkahuiluja, joita soittavat Päivi Mäkinen ja David Hamer, sekä kitaraa, jota soittaa Ilpo Vuorenoja.

– Pysyttäydymme 1540-luvun musiikissa. Tuolloin Luther kirjoitti Pöytäpuheitaan, Tuuri sanoo.

Vanhan pappilan sali huokuu aitoa henkeä

Tuuri kiittelee Vanhan pappilan sopivuutta pöytäpuheiden esittämisympäristöksi. Sali huokuu aitoa henkeä. Näyttelijät ja kuorolaiset ovat samassa pöydässä yleisön kanssa.

– Kaikki elävät samassa tilassa, ja musiikki luo atmosfäärin. Musiikki saa ihmiset unohtamaan ajan kulumisen ja avaa ihmisiä Lutherin sanomalle.
Myös yleisö pääsee laulamaan.

– Mutta ei ole pakko laulaa, saa vain istua, jos haluaa, Tuuri sanoo.

Kanttori Jukka Hassinen toteaa, että näytelmä nostaa esille Lutherin inhimillisen puolen ja ravistelee kiiltokuvaa.

– Näytelmä on aikamatka 1500-lukuun ja sen ajatteluun.

– Näyttelijät eivät ole estradilla vaan samassa tilassa katsojien kanssa. Musiikki ympäröi yleisöä, joka särpii kasviskeittoaan, Kivelä sanoo.

Esitykset Jyväskylän Vanhassa pappilassa

• Yhteen esitykseen mahtuu 25 henkeä.
• Lipun hinta á 25 (perushinta)/20 (eläkeläiset) /15 euroa (opiskelijat, varusmiehet, työttömät, kotihoidon tuella olevat) puoli tuntia ennen esitystä Vanhasta pappilasta
• Lippuvaraukset 040 5211071.
• Liput lunastettava puoli tuntia ennen esitystä Vanhasta pappilasta.

Näytösajat:
To 9.3. klo 19 Ensi-ilta
La 11.3. klo 18
Ti 14.3. klo 19
To 16.3. klo 19
La 18.3. klo 18
Ti 21.3. klo 19
To 23.3. klo 19

Artikkeli Pöytäseurana itse Martti Luther julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Opettaja Tuuta Heikkinen on antanut oppilaille väljät ohjeet ja jättänyt samalla tilaa mielikuvitukselle. Heikkisen mielestä opettajan ajatuskartan siirtäminen oppilaille ei toisi uusia ideoita.

– Kun oppilaita ei aliarvioi, niin heiltä syntyy vaikka mitä, Heikkinen sanoo.

Draamaseikkailussa Valtteri Ursin on kavereitaan kiusaava Janne. Hän härnää kaikin keinoin Martin roolissa olevaa Rasmus Lindequistia ja Iinaa näyttelevää Hilma Kunttua.

Martti ja Iina miettivät, että pitäisikö kiusaaja-Jannelle kostaa. Keskustelun pohjalta koulun oppilaat pääsevät puntaroimaan, mikä olisi oikea ratkaisu.

Janne joutuu kiusaamisen vuoksi tyrmään 1500-luvun Saksaan. Jos hän jäisi telkien taakse, kiusaaminen loppuisi. Tehtävässä mahdollinen ratkaisu on armo. Oppilaat miettivät, pitäisikö hänet vapauttaa.

– Tavoitteena on, että hyvyys ja anteeksianto voittavat, vaikka Janne ei olisikaan kiusannut konkreettisesti heitä.

Koululle oma seinävaate

Seikkailu päättyy koulun ullakolle, jossa oppilaat tapaavat Saksassa opiskevan Mikael Agricolan. Samalla saadaan yhteys siihen, miten Lutherin aatteet lähtevät leviämään Suomeen.
Draamaseikkailussa opitaan elämysten ja kokemusten avulla.

Keljonkankaan koulun reformaation teemapäivässä tehdään draamaseikkailun lisäksi koululle oma seinävaate. Samalla oppilaat tutustuvat reformaation mukanaan tuomaan innovaatioon, kirjapainotaitoon. Kankaaseen tehdään risti perunapainantamenetelmällä.

– Jokainen saa tehdä ristiin oman kuvion, Tuuta Heikkinen kertoo.
Teemapäivässä mietitään myös kieltä. Oppilaat pääsevät jo draamapolulla kääntämään virren latinasta suomeksi. Samalla havaitaan, mikä merkitys on, kun voi käyttää omaa äidinkieltään. Oppilaat pääsevät suomentamaan tekstiä, jossa on sekaisin Agricolan aikaista kieltä ja emoji-merkkejä.

Seurakuntakin on mukana Keljonkankaan koulun reformaatiopäivässä. Päivä alkaa yhteisellä hartaushetkellä. Lisäksi seurakunta kannustaa koululaisia osallistumaan Armoa!-valokuvakilpailuun.

Tuuta Heikkinen on innoissaan teemapäivästä.

– Toivon, että muissakin kouluissa tartutaan tähän aiheeseen.
Heikkinen lupailee Keljonkankaan teemapäivän materiaaleja kaikkien käyttöön. Hänen mielestään opetuspuolella kannattaisi tehdä nykyistä enemmän yhteisiä projekteja.

Artikkeli Tavoitteena että anteeksianto voittaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Saarna julistaa pyhää sanaa ja haastaa ihmisen itsenäisesti pohtimaan kuulemaansa.

”Saarnan tarkoitus on, että ihminen tulee Sanan puhuttelemaksi. Luterilainen kansankielisyys ilmenee saarnassa siten, että ihmiset itse aktiivisesti pohtivat Raamatun sanaa ja sitä, mitä se kulloinkin heille tarkoittaa”, sanoo Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kehityskappalainen Heikki Toivio.

Kehittyvä saarna

Kuten ihminen ja koko muu maailma, myös saarna kehittyy ja muuttuu. Siksi sama saarna ei välttämättä toimi toisena ajankohtana, vaikka saarnan viesti sinänsä puhuttelisi kyseisellä hetkellä.

”Vuosia sitten kirjoitettu saarna ei toimi sellaisenaan, koska elämä, tilanne ja kirkko ovat muuttuneet.”

Saarnan kirjoittaminen on prosessi, joka ei tapahdu viimeisenä iltana. Toiviolla kuluu aikaa saarnan kirjoittamiseen noin viikko. Työ vaatii perehtymistä ja ajattelua.

”Ensimmäiseksi luen päivän tekstin Raamatusta ja perehdyn siihen. Sen jälkeen tutkin muita kirjoituksia, jotka voisivat avata tekstiä. Materiaalista etsin sopivaa aloitusta ja lopetusta. Prosessin aikana mietin ja rukoilen mielessäni, mitä kaikki lukemani merkitsee. Kaikesta tiedosta etsin punaista lankaa. Sanan pitää puhutella itseä, jotta se voi puhutella muita.”

Yhtä oikeaa tapaa saarnan kirjoittamiseen ei kuitenkaan ole. Saarnaaja voi tulkita Raamatun sanomaa ilman muuta kirjallisuutta ja perustaa saarnansa yksin omaan kokemukseensa. Tärkeintä on, että muuttuvassa maailmassa saarna antaa ihmiselle virikkeitä Raamatun tulkitsemiseen.

Toivio haaveilee voivansa yhdistää useita eri aisteja kuten maku- ja hajuaistin saarnan kokemukseen, mutta usein pelkät sanat ja läsnäolo riittävät. Toisinaan Toivio pitää niin sanotun keskustelusaarnan, jossa päivän aihetta papin kanssa tai haastattelemana on pohtimassa seurakuntalaisia.

”Minusta on kivaa saarnata yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Yhden, kahden tai kolmen seurakuntalaisen kanssa saarnatessa kansankielisyys toteutuu parhaiten. Niissä käy ilmi, miten minä ja he ymmärtävät Raamatun kohdan. Raamattu puhuttelee kaikkia, ei vain pappeja.”

Saarna on silta

Saarna on kuitenkin vain osa jumalanpalvelusta, joka rakentuu Raamatun sanasta, ehtoollisesta, rukouksesta ja musiikista. Osat tukevat toisiaan, kuten esimerkiksi uskontunnustus, joka on kuin vastaus saarnalle.

Musiikin merkitys on luterilaisessa kirkossa suuri ja se tukee saarnaa. Viimevuotinen uudistus päivitti virsikirjan vastaamaan nykyihmisen tarpeita. Uusissa virsissä käsitellään niin kaupunkilaisuuden, luonnonsuojelun, talven, isänpäivän kuin paastonajankin aiheita.

Jumalanpalveluksissa pyritään siihen, että muukin puhuttelee ihmistä kuin saarna.

”Saarnan merkitys on kuitenkin korvaamaton. Se on vuorovaikutusta ihmisen ja Raamatun välillä. Ihmisen arvot ja mietteet heijastuvat siitä, kuinka hän pyhää sanaa tulkitsee. Saarna on silta ihmisen ja Pyhän välillä. Se kutsuu, kehottaa ja rohkaisee.”

……………………………………………………………………………………………………………..
SANAN KIRKKO

Martti Luther ajatteli, että jumalanpalvelus ei saanut olla vieraskielinen näytelmä, jota seurakunta seuraa sivusta. Luther ymmärsi, että kansankielisen saarnan kautta Jumala on elävästi ja todellisesti läsnä seurakunnan keskellä. Raamattu on Jumalan sanaa nimenomaan kuultuna. Jumalaa ei pidä etsiä kuullun sanan takaa, vaan Hän on Sanassa. Saarna ei ole vain puhetta armosta, vaan sen välittömänä päämääränä on ihmisen pelastuminen. Sanat eivät vain kerro Jeesuksesta, vaan ne antavat Jeesuksen. Ilman Pyhän Hengen vaikutusta kuulemme vain inhimillistä puhetta, mutta Pyhän Hengen vaikutuksesta synnin sitoma omatunto vapautetaan ja armo tuodaan kuulijan sisimpään.

Artikkeli Saarnan puhuttelema julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kuusen sisälle tuominen oli vanha saksalainen tapa, mutta Lutherin innovaatio oli siihen sidotut kynttilät. Protestantit omaksuivat joulukuusen joulunviettoonsa, kun katoliset pitäytyivät seimiasetelmissa. Luterilaisuutta moitittiinkin joulukuusiuskonnoksi, ja amerikkalaiset puritaanit pitivät joulukuusta syntisenä, sillä se vei ajatukset harhateille joulun varsinaisesta sisällöstä.

Joulukuusen suosiota lisäsi melkein ikoniseksi kohonnut kuva, joka esittää Lutherin perheen joulunviettoa. Isä-Martti soittaa kitaraa, äiti-Katharina, kuusi lasta ja jouluvieraat istuvat pöydän äärellä, ja tähtien koristama kuusi komeilee pöydällä.

Ketään ei haitannut se, että kuva oli piirretty vasta 1800-luvulla.

Martti oli jouluihminen

Jouluihminen – sitä sanaa voi Lutherista käyttää sumeilematta.

– Joulun lähestyessä tohtori Martti käy aina vain iloisemmaksi. Hänen puheensa, laulunsa ja ajatuksensa tuntuvat keskittyvän jouluun ja Jumalan Pojan syntymään, totesivat hänen oppilaansa, jotka vierailivat Lutherin kodissa.

Tohtori Martti ehti saarnata ja kirjoittaa joulusta yli 30 vuoden ajan. Lisäksi hän kirjoitti lukuisia jouluvirsiä. Meille tutuin, Enkeli taivaan, palveli alun pitäen perheen joulukuvaelmassa. Yksi lapsista oli enkeli, jotkut paimenia, ja pienin, kuusiviikkoinen Magdalena sai Joulun Lapsen osan.

Katolisen kirkon pyhimykset saivat reformaation myötä kyytiä. Reformoidusta kirkosta katosi myös pyhä Nicolaus, Myran piispa ja joulupukin esikuva, jonka sanottiin tuovan joululahjat. Nikolaus vieraili myös Lutherin perheessä. Siitä todistaa kauppakuitti, jossa on maininta joululahjoihin käytetyistä rahoista.

Luther muotoili joululahjojen tuojaksi Christkindl-hahmon, jotta lapset tajuaisivat, että kaikki hyvä tulee Jeesukselta, ei pyhimyksiltä. Historian ironiaa on siinä, että joulupukki, tuo pyhimyksen jälkeläinen, tuo lahjat koteihin myös protestanttisessa maailmassa.

Luther kirjoitti joulusaarnojaan Euroopan melskeisinä vuosina. Katolisesta munkista uskonpuhdistajaksi ajautunut mies sai todistaa ankaria uskonkiistoja, talonpoikaiskapinan ja turkkilaisten hyökkäysyritykset Eurooppaan – oman aikansa islamisaation uhan siis. Melskeiden kaiut ovat luettavissa saarnoista, mutta päällimmäisenä on kuitenkin Joulun Lapsen ihaileminen.

Artikkeli Martti Luther – syytän sinua jouluhössötyksestä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Teesien taustana oli myöhäiskeskiajalla syntynyt käytäntö, että ripissä vaaditut hyvitysteot saattoi korvata aneella, jonka sai rahaa vastaan. Moni kuvitteli, että rahalla voi ostaa taivaspaikan, dosentti Kari Kopperi selostaa.

Kopperin mukaan Lutherilla  ei ollut tarkoitus hyökätä kirkkoaan vastaan. Hän halusi puhua anekauppaan liittyvistä epäkohdista. Kirkko koki teesit vaarallisiksi, sillä aneet olivat suuri tulonlähde piispoille ja paaville, joka keräsi varoja Pietarinkirkon rakentamiseen.

Yksin uskosta pelastuminen on kirkkain helmi

Teesien naulaus osui Euroopan murrosvaiheeseen. Talonpoikien asema oli kurjistunut, talouskehitys epävarma, Saksalle valittiin keisaria, kirkkoa pyrittiin uudistamaan. Kirjapainotaito mahdollisti ajatusten levit­tämisen.

Luther korosti, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Kai Kopperi pitää tätä Lutherin teologian kirkkaimpana helmenä. Toinen merkittävä löytö on Lutherin käsitys lähimmäisenrakkaudesta.

– Ihmisen tulee asettua lähimmäisen tilanteeseen ja miettiä, mitä toivoisi itselleen tehtävän, jos joutuisi samanlaiseen tilanteeseen, Kopperi korostaa.

Luther piti arvokkaana sitä, että kristinuskon sanoma tuodaan kaikkien ulottuville. Raamatut piti painaa kansankielelle ja kansa piti opettaa lukemaan. Lisäksi Luther halusi kansankielistää jumalanpalvelukset. Virsilaulusta tuli seurakunnan mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen.

Ihmiset ovat luontaisesti hengellisiä

Lutherin ajamat muutokset perustuivat hänen omaan hengelliseen etsintäänsä. Hengellisyyden käsite oli kuulunut munkeille, nunnille ja ammattiteologeille.

– Luther näki, että ihmiset ovat luontaisesti hengellisiä, ja että hengellisyydestä löytyy kompassi sekä elämään että kuolemaan. Ei ole olemassa ”epähengellisiä” kutsumuksia, sanoo teologian tohtori Kirsti Stjerna.

Suomessa luterilaisuus näkyy sielläkin, mistä sitä ei arvaisi löytävänsä. Esimerkiksi kouluopetus on reformaation hedelmä.

Reformaation peruja on sekin, että pohjoismaalaiset tulevat tapaamisiin sovitulla kellonlyömällä. Luterilainen traditio näkyy myös valtaetäisyyden pienuudessa – suomalainen voi sinutella kansanedustajaa ja maallikko voi ojentaa pappia ja piispaa, jos katsoo näiden menneen opissa harhaan.

Suomalaisessa arvomaailmassa näkyvät luterilaisuuden peruina työ, tasa-arvo, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Yhteisöllisyys on pudonnut listalla, ja yksilökeskeiset arvot kuten rohkeus ja vapaus ovat vallanneet etusijan. Silti Suomi ja muut luterilaiset pohjoismaat erottuvat eurooppalaisella arvokartalla maina, joissa korostetaan enemmän yhteistyötä kuin kilpailua, ja joissa luotetaan kykyyn tehdä asioita yhdesssä.

Artikkeli Se mitä rahalla ei saa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.