Löysikö tavallinen kansalainen kirkosta evankeliumin ilon?

Jumalanpalveluksen saarnan hän sai ehkä kuulla omalla kielellään, sillä painettuja suomenkielisiä saarnoja oli jo 1500-luvulla. Uskonpuhdistuksen myötä saarnat pitenivät, mutta kirkossa jaksoi kuunnella, kun sinne rakennettiin penkit.

Kunnon seurakuntalaisen piti saapua kirkkoon juhlapyhinä ja rukouspäivinä. Kirkossa talonpoika istui nimikkopenkissään käytävän oikealla puolella ja hänen puolisonsa vasemmalla muiden emäntien tavoin.

Nykyaikana moni asia on toisin kuin 1600-luvulla. Lapuan hiippakunnan
piispan Matti Salomäen mukaan usko ei ole enää itsestäänselvyys vaan valinta.

– Silti kristinusko vastaa yhä samoihin kysymyksiin, joita ihmiset ovat Keski-Suomessakin pohtineet vuosisatojen ajan – elämän haurauteen, kärsimykseen ja siihen, mistä löytyy kestävä perusta elää ja kuolla, Salomäki miettii.

Kristinusko on piispan mukaan niin syvällä suomalaisessa kulttuurissa ja historiassa, että sen säikeitä löytyy joka puolelta.

– Ne säikeet ovat yhdistäneet tätä kansaa ja kantaneet sitä vaikeina aikoina, ne ovat antaneet toivoa ja rohkaisseet eteenpäin, Salomäki näkee.

Historiaosuuden lähde: Keski-Suomen historia 1, toimittanut Mauno Jokipii. Jyväskylä 1998.

Ja tähän on tultu: Kirkko juhlii sydämen sivistystä ja hyvää hallintoa

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa juhlitaan tänä vuonna hyvää hallintoa, vahvaa kulttuuria ja sivistystä. Vuonna 1276 perustettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli oli alku suomalaiselle julkiselle hallinnolle, koulutukselle ja sivistykselle.

Sydämen sivistyksen 750-juhlavuotena suomalaisia haastetaan pohtimaan, mitä sivistys tarkoittaa tänään ja miten sitä voi edistää. Jyväskylän seurakunnan yhteisen seurakuntatyön johtaja Heli Ahonen kuvailee sydämen sivistystä kyvyksi kriittiseen ajatteluun sekä viisaudeksi toimia niin, että toisilla ihmisillä on lähellämme hyvä olla ja että kannamme yhteistä vastuuta.

– On sitten kyse perheestä, työstä, naapureista, koulusta, yhteiskunnasta tai maailmasta, hän sanoo.

Jyväskylän seurakunnassa sivistyksen teema näkyy esimerkiksi lasten musikaalissa marraskuussa. Lähiaikoina juhlavuoden teemat ovat esillä esimerkiksi Joutsassa, jossa lauletaan kansallisrunoilija Runebergin lauluja 5. helmikuuta ja Palokan kirkossa, jossa nostetaan esiin ilmaisuvoimaista musiikkia säveltäneitä naisia Sydämen sivistystä: Sivistyneet naiset
keskellämme -tilaisuudessa 6. maaliskuuta.

Myös seurakuntavaalit marraskuussa 2026 ovat esimerkki kirkon hallinnosta ja demokratiasta: kaikki kirkkoon kuuluvat 16 vuotta täyttäneet saavat äänestää luottamushenkilöt päättämään oman seurakuntansa asioista.

Kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, täyttää juhlavuonna 150 vuotta. Lapuan hiippakunnan 70-vuotisjuhlakahvit juodaan Lapualla alueellisen lähetysjuhlan yhteydessä 14. toukokuuta.

Artikkeli Kun kuningas käski… julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Nautimme heidän seurastaan. Kiltti arvostaa muita ja antaa heille tilaa. Sellainen ihminen on virkistävä kilpailua ja menestystä korostavassa kulttuurissamme, kuvailee psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen.

Hänen mukaansa kiltteys on sydämen sivistyksen ilmausta.

– Kiltteys on luonnollinen ja pakottamaton persoonallisuuden piirre. Kiltti ihminen on hyväntahtoinen, avulias ja lempeä. Hän haluaa ottaa muut huomioon ja tehdä heille hyvää.

Vaikka kiltteys luonteenpiirteenä kuulostaa varsin positiiviselta asialta, sen arvostus on vaihdellut aikakaudesta ja kulttuurista riippuen.

– Kun valtahierarkiat vahvistuvat kulttuurissa, vallassa olevat haluavat pitää asemastaan kiinni. Se on usein edellyttänyt kovia, jopa julmia keinoja. Tällöin kulttuurin arvoissa korostuu ylipäätään enemmän kovuus kuin kiltteys, mikä heijastuu myös kulttuurin yhteisöihin.

Varsinkin valtahierarkioiden vahvistuessa miehen roolissa korostuvat enenevissä määrin vahvuus ja kovuus.

– Naisille pehmeys ja kiltteys ovat tällöinkin sallittuja. Ne on nähty heidän olemukseensa kuuluvana asiana.

Länsimaisissa demokratioissa kehitys on kulkenut hyvään suuntaan.

Ojanen toteaa, että kiltteydellä on enemmän tilaa siellä, missä elämä on turvallista ja ihmisten väliset statuserot ovat vähäisiä. Aito yhteistoiminta edellyttää hyväntahtoisuutta ja kiltteyttä.

– Muuten on mahdotonta elää hyvää elämää. Uskon, että länsimaisissa demokratioissa kehitys on kulkenut hyvään suuntaan. Empatia ja kiltteys ovat vahvistuneet, koska jokapäiväisestä leivästä ei tarvitse taistella yhtä kovasti kuin ankarissa olosuhteissa.

Työelämässä on paljon sellaisia asioita, joiden kohdalla kiltteys tuntuu vieraalta: siinä on usein kilpailua palkasta ja asemasta, ja kilpailuun jopa kannustetaan tulosten saavuttamisen nimissä.

– Samalla uralla eteneminen vaatii sit­keyttä, ahkeruutta, vastuullisuutta ja aloitteellisuutta. Kyllä näiden rinnalle sopii myös hyväntahtoisuus ja kiltteyskin. Uskon myönteisen suhtautumisen työtovereihin olevan myös työn tulosten ja uran kannalta parempi vaihtoehto kuin kovuus ja itsekkyys. Haluamme myös työtovereiksemme ja esihenkilöiksemme ihmisiä, jotka ovat empaattisia, ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Toisin sanoen: kilttejä ihmisiä, Ojanen pohtii.

Samalla hän korostaa kiltteyden olevan ennen kaikkea itseisarvo, ei välinearvo.

Niin kiltteydessä kuin kaikissa keskeisissä persoonallisuuden piirteissä on myös korostuneita muotoja, joista on harmia joko itselle tai muille. Kiltteys voi yhdistyä liialliseen miellyttämiseen ja/tai periksi antamiseen.

– Tällaiseen taipuvia henkilöitä voidaan myös palkita ja mukauttaa nimittämällä heitä kilteiksi, mikä voi tuntua alkuun hyvältä. Samalla se kuitenkin pakottaa heitä rooliin, joka ei enää ole aitoa kiltteyttä.

Kenenkään ei ole pakko olla kova, eikä myöskään pakko asettua muiden kynnysmatoksi.

Ojasen mielestä hyvä itsetuntemus on erityisen arvokas asia. Varsinkin luontaisesti kovien ihmisten tulisi tunnistaa kovuutensa ja hillitä sitä. Vastaavasti luontaisesti kilttien on hyvä tunnistaa tarpeeton periksi antaminen ja opetella sanomaan ei.

– Kenenkään ei ole kuitenkaan pakko olla kova, eikä myöskään pakko asettua muiden kynnysmatoksi.

Sukupuoliroolit ovat juurtuneet kaikissa kulttuureissa syvään. Ojasen mielestä kulttuuristen tekijöiden merkitys on asiassa biologiaa vahvempi.

– Sukupuolirooleissa on tapahtunut jo paljon tasoittumista. Tämä on hyvä asia, sillä miesten ja naisten persoonallisuuden eroja on suuresti liioiteltu. On hienoa, jos mies voi olla kiltti, mutta naisten ei kannata ottaa mallia miesten kovuudesta. Siitä on jo riittävästi kärsitty.

Kristinusko on universalistinen uskonto, jonka opetuksen mukaan myös vieraisiin tulee suhtautua hyväntahtoisesti ja lempeästi.

Ojasen mukaan kristinusko puhuu vahvasti kiltteyden puolesta. Uudessa testamentissa käytetään esimerkiksi sanoja sävyisä ja lempeä.

– Kristinusko on universalistinen uskonto, jonka opetuksen mukaan myös vieraisiin tulee suhtautua hyväntahtoisesti ja lempeästi. Ranskalainen filosofi Alain Badiou – joka on muuten ateisti – määrittelee Paavalin vallankumoukselliseksi ajattelijaksi ja universalismin puolustajaksi ”ei miestä eikä naista, ei orjaa tai vapaata, ei roomalaista tai kreikkalaista”. Jeesuksen toteama vihollisen puolesta rukoilu kertoo mielestäni suuresta lempeydestä.

Ojasen mukaan niin filosofian, biologian, taloustieteen kuin psykologian historiassa on korostettu ihmisen luontaista itsekkyyttä aivan viime vuosiin asti; siihen ei kiltteys­ sovi. Hän kuitenkin kertoo havainneensa, että viime vuosina etenkin biologit ja antropologit ovat alkaneet korostaa yhteistoiminnan merkitystä ihmisen selviytymiselle.

– Yhteistoimintaa voi toki harjoittaa kyräillen ja omia etuja laskelmoiden, mutta helpompaa on puhaltaa aidosti yhteen hiileen ja uskoa toisesta hyvää.

Työuraansa Tampereen yliopistossa tehnyt Ojanen, 79, toimii edelleen luennoitsijana ja tietokirjailijana. Hänen tuorein teoksensa on Positiivisen psykologian käsikirja, jossa kuvataan laajasti hyvän elämän ja yhteisen onnen edellytyksiä.

Emeritusprofessori kertoo, että häntä itseään on sanottu kiltiksi ihmiseksi.

Usein ystävällisyys ja hyväntahtoisuus tuottavat myös hyvää vastakaikua.

– Toivon tuon pitävän paikkansa, sillä arvostan suuresti kiltteyttä.
Usein ystävällisyys ja hyväntahtoisuus tuottavat myös hyvää vastakaikua.

– Eikä kiltin tarvitse jatkuvasti katua puheitaan ja tekojaan. Kiltti on vakuuttunut siitä, että kyseessä on ominaisuus, joka hyödyttää kaikkia. Sitä ei siis tarvitse surkutella tai hävetä.

– Voi olla, että kiltit saavat joskus vähän kärsiä kiltteydestään. Mutta miten paljon maailma kärsiikään kovista ihmisistä. Usein hekin heräävät siihen, että esimerkiksi hyviä ihmissuhteita kannattaa vaalia.

Artikkeli Kiltteys kannattaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Eivät kitkatta, ainakaan jos monilta tavallisilta suomalaisilta kysytään.

Vuoden 2022 Tiedebarometrin mukaan 39 prosenttia suomalaisista on ainakin jonkin verran samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan tieteeseen perustuva maailmankuva ja uskonto ovat ristiriidassa keskenään.

Kun katsotaan historiaan, ristiriidat uskonnon ja tieteen välillä ovat osittain totta. Suurta kertomusta kuitenkin värittävät vahvat myytit, jotka eivät anna oikeaa kuvaa etenkään kristinuskon roolista modernin tieteen synnyssä ja kehityksessä.

Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala sanoo, että on hyvä tehdä erotus sen välillä, puhutaanko uskonnoista ja tieteestä instituutioina vai sisällöiltään erilaisina totuusväittäminä.

Vielä valistusaikana 1600-luvulla huikeasti kehittyneet luonnontieteet ja uskonto menivät ihan iloisesti sekaisin keskenään.

– Uskonnot tarjoavat monia todellisuuteen liittyviä väittämiä, joista osa on todella ristiriidassa sen kanssa, mitä tiede ajattelee saaneensa niistä selville. Jos siis puhutaan uskonnosta ja tieteestä tässä mielessä, niin suhde on totta kai kilpailullinen ja jännitteinen.

– Jos taas katsotaan historiaan ja otetaan joku tietty uskonnollinen instituutio, vaikkapa roomalaiskatolinen kirkko, ja väitetään että se on tukahduttanut vuosisatoja tieteen kehitystä, niin silloin on lähdetty yksinkertaistuksien ja jopa epätotuuksien tielle, Visala huomauttaa.

Vastakkainasettelun nousu kirkon ja tieteen välillä alkoi historiassa kasvaa melko myöhään, merkittävämmässä määrin 1800-luvulla.

– Vielä valistusaikana 1600-luvulla huikeasti kehittyneet luonnontieteet ja uskonto menivät ihan iloisesti sekaisin keskenään, Aku Visala tietää.

– Kokeellisen luonnontieteen tekijät, kuten vaikkapa Isaac Newton, olivat suurimmalta osaltaan uskonsa vakavasti ottaneita kristittyjä. Heillä voidaan siis sanoa olleen kristillinen motiivi tutkia luontoa, halu saada selville kokeillaan lainalaisuuksia, joita Jumala oli tähän maailmaan asettanut.

Jo 1700-luvulla eliitin keskuudessa ateismi nosti päätään, mutta käsitys tiedettä tukahduttavasta uskonnosta nousi uusiin sfääreihin 1800-luvun Yhdysvalloissa ja Britannissa.

Uskonnollisten ja tiedollisten instituutioiden keskinäisen taistelun popularisoijista kuuluisimmat olivat yliopistovaikuttajat Andrew Dickson White (1832–1918) ja John William Draper (1811–1882).

 Tieteentekemiselle tarvittiin ikään kuin oma suuri kertomus, johon sisältyivät suuret tiedemiesnerot ja myös marttyyrit, joita kirkko oli ahdistellut ja vainonnut.

White ja Draper esittivät provosoituja, äärimmilleen vietyjä väitteitä kirkon ja varsinkin luonnontieteiden suhteesta.

– Silloin lähdettiin toden teolla kirjoittamaan karrikoitua tarinaa. Nykyään taas kaikki tieteen historiaan perehtyneet ymmärtävät, että tarina, jossa tiede on ensin keskeisessä roolissa antiikissa, ja häviää sitten kirkon nujertamana keskiajalla, ei anna totuudenmukaista kuvaa kehityksestä, Visala toteaa.

Rajanveto uskonnon ja tieteen välillä alkoi Visalan mukaan voimistua vasta siinä kohtaa, kun tiede alkoi itsenäistyä ja saada enemmän rahoitusta muualta kuin kirkollisilta tahoilta.

– Tieteentekemiselle tarvittiin ikään kuin oma suuri kertomus, johon sisältyivät suuret tiedemiesnerot ja myös marttyyrit, joita kirkko oli ahdistellut ja vainonnut.

Eräs keskeisimmistä kristinuskon ja tieteen suhdetta kuvaavista tarinoista liittyy juuri ajatukseen pimeästä keskiajasta.

Pelkistetysti sanoen tarina esittää, että ensin elettiin jalon ja älyllisen ajattelun läpäisemää antiikin aikaa. Kreikkalaiset filosofit käyskentelivät ympäriinsä pitkissä valkoisissa parroissaan, tehden älyllisiä huomioitaan ympäröivästä todellisuudesta, vailla uskonnollisia kahleita ajattelulle.

Sen jälkeen tuli sitten kirkon hallitsema keskiaika ja pimensi Euroopasta vuosisatojen ajaksi järjen valon.

Tarinan mukaan modernin tieteen nousu onnistui vasta, kun ihmiset irtautuivat kirkon ohjauksesta ja alkoivat ajatella itsenäisesti. Antiikin tekstit löydettiin uudelleen. Syntyivät valistus, kokeelliset luonnontieteet ja lopulta moderni ihminen liberaaleine ja humaaneine maailmankuvineen.

Arkipäivän elämää ei keskiajalla voi luonnehtia mitenkään poikkeuksellisen väkivaltaiseksi.

Myytit tieteen ja uskonnon suhteesta elävät tänäkin päivänä vahvoina yleisessä tietoisuudessa, elokuvissa, tv-sarjoissa, kirjoissa ja jopa median ylläpitäminä. Historiantutkimuksen kannalta niissä on kuitenkin ongelmia.

Keskiaikaan erikoistunut historiantutkija, Kansalliskirjastossa työskentelevä Jaakko Tahkokallio sanoo, että tänä päivänä kukaan keskiajan tutkija ei esimerkiksi miellä tutkimaansa aikakautta enää ”pimeäksi”.

– Totta kai ihmiset olivat silloinkin julmia ja tekivät brutaaleja tekoja, mutta arkipäivän elämää ei keskiajalla voi luonnehtia mitenkään poikkeuksellisen väkivaltaiseksi.

– Ihmiskunta on siistiytynyt ja meistä länsimaissa on tullut humaanimpia, mutta yhden aikakauden leimaaminen ”pimeämmäksi” kuin muut, on selvää liioittelua.

Tahkokallio on kirjoittanut kirjan Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta (Gaudeamus 2019). Siinä hän käy läpi erilaisia vääriä yleistyksiä aikakaudesta, joka sijoittuu suurin piirtein vuosien 500 ja 1500 välille.

Monet keskiajan myyteistä liittyvät aikakauden kirkkoon.

Kirkon kontrolli tavallisten ihmisten elämästä ei esimerkiksi keskiajalla ollut kovin vahvaa. Byrokraattisesti johdettua kirkkoa ja valtiota ei vielä ollut.

– Vaatimukset ripillä ja ehtoollisella käyntiin olivat pikemminkin melko löysät. Suuri osa ristikansasta ei niitä täyttänyt, eikä heille seurannut siitä erityisiä sanktioita.

– Ylipäätään joskus tunnutaan ajattelevan myös niin, että jollei katolista kirkkoa olisi ollut olemassa, keskiajan ihmiset olisivat savupirteissään harrastaneet modernia kokeellista tutkimusta, Tahkokallio heittää.

Ilman kirkkoa meillä ei siis olisi tallessa ensimmäistäkään antiikin tekstiä.

Nykytutkimuksen mukaan keskiajalla nähdäänkin olevan selkeä välittävä rooli antiikin ja uuden ajan välissä.

– Käsitys kirkon tukahduttamasta tieteen kehityksestä on sikälikin hullunkurinen, että kaikki antiikin kirjallinen perintö mitä meillä tänä päivänä on, on kirkon säilyttämää, enimmäkseen idän ortodoksikirkon, mutta myös läntisen katolisen kirkon.

– Ilman kirkkoa meillä ei siis olisi tallessa ensimmäistäkään antiikin tekstiä, Tahkokallio painottaa.

Oppineisuuden arvostus ja nousu alkoivatkin nykykäsityksen mukaan jo paljon ennen renessanssia, jonka vanhastaan on ajateltu laukaisseen modernin ajattelun esiin murtautumisen Euroopassa.

 Puhutaan enemmän jatkumoista ja pitkällisistä kehityskaarista, kuin pysähtyneisyydestä tai yhtäkkisistä esiinmurtautumisista.

– Sinällään on totta, että varhaiskeskiajalla kristillisyyden piirissä eli näkemys, että on parempi kääntyä kohti ”tuonpuoleista”, pois tämän maailman kuvioista.

– Mutta jo sydänkeskiajalla ja erityisesti myöhäiskeskiajalla kristillisyyden piirissä tapahtui asenteen muutos. Syntyi käsitys, että on hyväksi tarkkailla ja tutkia ympäröivää todellisuutta, koska se on rationaalisen Jumalan luomaa.
Vaikka kiinnostus oli enemmän humanistista eikä niinkään nykymittapuulla luonnontieteellistä, antiikin tekstien tutkiminen nosti kiinnostuksen maalliseen elämään arvoonsa.

– Puhutaan enemmän jatkumoista ja pitkällisistä kehityskaarista, kuin pysähtyneisyydestä tai yhtäkkisistä esiinmurtautumisista.

Nykyihmiselle yllättävä tieto voi olla sekin, että nykyaikainen yliopistolaitos lähti kehittymään kirkon ylläpitämistä ja rahoittamista katedraalikouluista.

– Voidaan sanoa, että jo 1000-luvulta alkaen alkoi tietynlainen koulutuksellinen ekspansio. Ja toisin kuin usein luullaan, oppilaiden ei ollut pakko opiskella katedraalikouluissa teologiaa, Tahkokallio sanoo.

– Opinnot aloitettiin filosofialla ja sen jälkeen väki hajaantui eri tiedekuntiin, opiskelemaan esimerkiksi lakia, lääketiedettä tai juuri teologiaa.

Eräs protestanttisissa maissa, kuten Suomessa, yleisesti vallalla oleva käsitys on uskonpuhdistuksen aikaansaannosten hedelmällinen vaikutus tieteelle.

Vastaavasti katolinen kirkko, inkvisioineen ja kerettiläisrovioineen, nähdään kehityksen jarruna. Sekä Jaakko Tahkokallio että Aku Visala sanovat, että katolisille tarinassa annettu konnanrooli ei ole oikeutettu.

Katolinen kirkko rahoitti ja tuki paljon erityisesti tähtitieteitä.

– Täytyy muistaa, että meillä luterilaisuudessa ja myös muualla protestanttisessa maailmassa katolisuutta mustamaalattiin vuosisatojen ajan. Tällöin syntyi myytti tiedettä tukahduttavasta katolisuudesta ja sille vastavuoroisesti suopeammasta protestantismista, Tahkokallio näkee.

Aku Visalan mukaan aivan viime aikoina protestantismin suhde tieteen kehitykseen on otettu tarkasteluun uudelleen.

– Uskonpuhdistuksen alussa protestanttiset kirkot olivat hajanaisia, eikä mitään yhteistä linjaa vaikkapa suhteessa nousevaan luonnontieteen tutkimukseen ollut.

Martti Luther ei Visalan mukaan esimerkiksi kannattanut Nikolaus Kopernikusta, joka esitti, että maapallo ei ollutkaan keskipiste, vaan maa kiersi aurinkoa.

– Kiistatonta on, että esimerkiksi yliopistolaitos lähti kehittymään juuri katolisen kirkon tukemana. Katolinen kirkko rahoitti ja tuki paljon erityisesti tähtitieteitä.

Ei voida sanoa, että meillä Suomessa esimerkiksi papisto olisi vastustanut tieteen kehitystä.

Tarina tieteen ja uskonnon vastakkaisuudesta on ylipäätään kehittynyt voimakkaimmaksi juuri protestanttisissa maissa, Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Saksassa. Suomessa konflikti uskonnollisten ja tieteellisten instituutioiden välillä ei perinteisesti ole ollut kovinkaan näkyvää.

– Silloin kun vastakkainasettelua meillä viritellään, se on tuontitavaraa lähinnä angloamerikkalaisista maista. Ei voida sanoa, että meillä Suomessa esimerkiksi papisto olisi vastustanut tieteen kehitystä. Ennemmin he ovat olleet sitä itse omalta osaltaan toteuttamassa, Visala näkee.

Uskonnolla ja tieteellä on historian kuluessa totta kai ollut myös paljon hankausta keskenään.

Yhä tänäkin päivänä esimerkiksi osa uskonnollisesti motivoituneista, ns. kreationisteista haastaa evoluutioteoriaa väittäen, että luonnontieteellisin menetelmin voitaisiin todistaa Raamatun luomiskertomuksen vastaavan sitä, miten maailma todellisuudessa syntyi.

Vaikka uskonnon ja tieteen konfliktiteoria on siis myytti, kaikki vastakkainasettelu ei ole.

– Ei asetelmaa voi tietysti kääntää päinvastoinkaan ja lähteä kirjoittamaan uskonnon ja tieteen suhteesta mitään siloteltua ja juhlavaa käsi kädessä -tarinaa, Aku Visala sanoo.

Myös Jaakko Tahkokallion mukaan myyteissä on aina mukana jokin totuuden siemen.

– Mutta olisi silti syytä välttää näitä ”suuria kertomuksia”, yleistyksiä eri aikakausien paremmuudesta sekä konfliktista kirkon ja tieteen välillä.

– Varsinkin jos myyttejä, kuten vaikkapa ”pimeä, kirkon kahlitsema keskiaika”, aletaan käyttää poliittisilla areenoilla omien tarkoitusperien pönkittämiseen, liikutaan kyseenalaisilla ja useimmiten epätieteellisilläkin poluilla.

Artikkeli Kirkko kuuluu tieteen suureen tarinaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Hyviä ehdokkaita on haravoitu alueseurakunnissa nykyisten valtuutettujen kautta, erilaisissa kokoontumisissa ja muissa yhteyksissä. Pyrimme vaikuttamaan myös siellä, missä nuoret aikuiset ja opiskelijat kokoontuvat. Henkilökohtainen yhteydenotto on lopulta aina se paras keino tavoittaa ehdokkaita, Mauri Tervonen Seurakuntaväen ryhmästä kertoo.

Seurakuntavaaleihin tähän mennessä mukaan ilmoittautuneista valitsijayhdistyksistä ja niiden tavoitteista kerrotaan tarkemmin Jyväskylän seurakunnan päivittyvillä vaalisivuilla jyvaskylanseurakunta.fi/vaalit. Vaalisivuilta voi käydä katsomassa, miten ryhmien teemat ja tavoitteet sopivat omaan arvomaailmaan. Jos sopivaa listaa ei löydy, voi perustaa oman valitsijayhdistyksen. Siihen tarvitaan vähintään kymmenen seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä.

Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on jätettävä hyväksyttäviksi 15. syyskuuta mennessä.

Vaalit saisivat kiinnostaa vielä enemmän.

Jyväskylän seurakunnassa viime seurakuntavaaleissa edustettuina olleista ryhmistä ja puolueista lähes kaikki ovat tähän mennessä ilmoittaneet olevansa mukana marraskuussa pidettävissä vaaleissa. Puolueista keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja sosialidemokraatit ovat mukana omalla listallaan. Vihreät ja vasemmisto keräävät ehdokkaita yhteiselle Avara kirkko -listalle, jossa mukana on myös nuoria ja partiolaisia. Ehdokaslista on myös Seurakuntaväki- ja Kristillisten perusarvojen puolesta -ryhmittymällä.

Tähän mennessä ehdokkaita on löytynyt vaihtelevalla menestyksellä.

– Meidän listallemme ehdokkaita on saatu hyvin, mutta vielä mahtuu mukaan, Avara kirkko -listan yhteyshenkilö Liisa Kuparinen kertoo.

Kokoomuksen listoilla ehdokkaita on tässä vaiheessa kohtuullisesti.

– Olemme alkuvaiheessa, mutta yritämme pistää paremmaksi kuin viime vaaleissa, Pipsa Wilhelms sanoo.

Valitsijayhdistysten listoille toivotaan lisää kaikenikäisiä ehdokkaita.

– Moni pitkäaikainen luottamushenkilö on jäämässä pois, joten haemme uusia ehdokkaita, etenkin naisia, joita on listalla vasta vähän. Mutta kuten kaikessa yhdistystoiminnassa, ihmiset ovat aika tarkkoja omasta ajankäytöstään. Ensimmäinen ajatus varsinkaan nuorilla, ei ole lähteä ehdolle seurakuntavaaleihin, Anne-Maria Perttula keskustan ryhmästä toteaa.

Sosialidemokraattien Tuulikki Väliniemi muistuttaa seurakuntavaalien tärkeydestä.

– Vaalit saisivat kiinnostaa vielä enemmän.

Seurakuntavaaleissa ehdokkaaksi voi asettua jokainen konfirmoitu kirkon jäsen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Hämmennystä voi herättää kirkkolain kohta, jossa ehdokkaaksi aikovan on oltava kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu. Tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuksesta ja koulutuksesta pitää ilmaisua ongelmallisena, koska sitä ei ole helppo tulkita. Käytännössä kenenkään ehdokkaan vakaumusta ei tutkita.

– Tulkitsen sen niin, että ehdokas on kiinnostunut seurakunnan toiminnasta ja kokee seurakunnan itselleen läheiseksi. Kristillinen vakaumus voi merkitä yhtä lailla työtä lähimmäisten ja ympäristön hyväksi kuin vaikuttamista yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi, Salminen toteaa.

Kynnys asettua ehdolle seurakuntavaaleissa on Salmisen mukaan matala.

– Ehdokkuuden houkuttelevuuden haasteet ovat enemmänkin muualla. Vaalit eivät ole kaikkien seurakuntalaisten juttu, vaan vaaleihin osallistuvien ehdokkaiden ja äänestäjien osuus on lähinnä kirkon aktiiveissa, Salminen pohtii.

Jo se, että keskustellaan kirkon tulevaisuudesta ja kirkossa vaikuttamisesta, on hyvä asia.

Tulevaisuuden kirkkoa tehdään nyt, Salminen muistuttaa.

– Jokainen ehdokas voi olla rakentamassa ihmisläheisempää kirkkoa. Kirkko ei voi jämähtää siihen, missä se nyt on.

Kävipä seurakuntavaaleissa miten tahansa, Salmisen mielestä jo keskustelun herättäminen on tärkeää.

– Jo se, että keskustellaan kirkon tulevaisuudesta ja kirkossa vaikuttamisesta, on hyvä asia.

Tiesitkö?

• Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.
• Ehdokkaaksi asetutaan valitsijayhdistyksen kautta. Oman valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan vähintään 10 seurakunnassa äänioikeutettua jäsentä.
• Valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on jätettävä viimeistään 15.9.
• Monenlaista tietoa vaaleista Jyväskylän seurakunnan nettisivuilla osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/vaalit.

Artikkeli ”Vielä mahtuu mukaan” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hiljaisen viikon alussa Kuokkalan kirkko täyttyy kevyestä virtaavasta liikkeestä, kun López-Lehto tuo sinne sooloteoksensa Light. Siinä hän pohtii mystiselle kokemukselle ominaisia teemoja, kuten laskeutumista ja nousemista, vapautta ja välttämättömyyttä sekä hetkellisyyttä ja ikuisuutta tanssin kautta. López-Lehdon kanssa teoksen toteuttavat valosuunnittelija Alina Pajula ja äänisuunnittelija Emmi Kaasalainen.

Teos on jatkumoa López-Lehdon aikaisemmille töille, joissa hän on käsitellyt keveyttä. Aihepiirissä häntä puhuttelee sen tutkiminen, kuinka pieni asia voi olla, jotta sen voi kuitenkin tuntea.

Olen pohtinut, minkälaisia asioita ruumiinsa kautta voi tuntea.

– Olen kiinnostunut siitä, kuinka me voisimme vähentää ylimääräistä työtä nostaessamme painavaa esinettä tai omaa kehoamme. Light viittaa jonkin keveän tai hienovaraisen tuntemiseen. Olen pohtinut, minkälaisia asioita ruumiinsa kautta voi tuntea. Milloin turtuu, milloin herkistyy? Pohjimmiltaan tässä teoksessa on kyse herkistymisestä, López-Lehto muotoilee.

Tanssiteoksen tuominen ensimmäistä kertaa kirkkotilaan herättää hänessä monenlaisia ajatuksia. Tila tuntuu erityiseltä.

– Kirkollisessa tilassa on paljon symboleja ja rikas merkitysmaasto. Olen pohtinut, minkälaiset liikkeet ja materiaalit sopivat sakraaliin tilaan ja kuinka siellä liikutaan suhteessa esimerkiksi kirkon kuoriosaan. Myös suuntia on tarpeen pohtia. Miten otan huomioon liikkeissäni sen, että seurakuntalaiset ovat yleensä rintamasuunta alttarille päin ja seurakunnan työntekijät taas katsovat seurakuntalaisiin päin, tanssija puntaroi.

Mitä sellaiset kokemukset ovat, joissa on käsitys siitä, että tulee jonkun liikuttamaksi.

Light-tanssiteoksen lähtökohtana toimii ranskalaisen filosofi-mystikko Simone Weilin kirja Painovoima ja armo (1947), jonka López-Lehto löysi opiskellessaan tanssia Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Kirjan teemoista esimerkiksi itsestä luopuminen on yksi López-Lehdon kiinnostuksen kohteista. Se voi hänen mukaansa tuntua samalla kertaa kauhealta ja äärimmäisen iloiselta.

– Uskallanko antaa oman painoni maan kannattelemaksi? Mitä sellaiset kokemukset ovat, joissa on käsitys siitä, että tulee jonkun liikuttamaksi. En tiedä, miksi olen tällaisten aihealueiden parissa, mutta niiden kanssa minä elän, mies toteaa.

López-Lehto pitää liikkeen ja kehollisuuden yhteyttä kristillisiin teemoihin olennaisena, mutta pohtii, onko vielä tarpeeksi syvällä asiassa, jotta voisi kertoa siitä oman näkemyksensä. Hän hakee tukea hänelle tärkeästä kirjasta.

– Weiliä on pidetty epäkehollisena, mutta hän puhuu samaan aikaan sekä Kristuksen ruumiista että Kristuksen yliluonnollisesta voimasta. Hän ei tee eroa näiden välille.

Tanssija näkee vahvan yhteyden kehon ja mielen välillä. López-Lehdon arvion mukaan kehon hyvinvointi edellyttää käsitystä oman sielun tilasta. Hän uskoo, että elämä, joka ruokkii sielua, näkyy ryhdissä tai siinä, kuinka kokonainen olo ylipäänsä on.

Edellisen kerran Light-teos esitettiin vuonna 2018 Turussa. Sebastian López-Lehto uskoo, että Jyväskylässä siitä nähdään uudenlainen versio.

– Kolme vuotta sitten elämäntilanteeni oli hektisempi, jolloin käsissäni oli enemmän jännitystä. Kaikki materiaali, mitä tuolloin tein, oli sähäkämpää tai nostetumpaa. Tajuntani oli silloin enemmän käsissä kuin vartalossa. Nyt olen ihmisenä eri tilanteessa, ja kehoni keskusta on enemmän pinnalla.

Sebastian López-Lehdon Light-tanssiteos esitetään Kuokkalan kirkossa 12.–13.4. klo 19 osana Jyväskylän Pääsiäinen -taidefestivaalia. Esitykset ovat maksuttomia. 

López-Lehto ohjaa Kuokkalan kirkossa myös kaksi kokemuksellisen liikkeen työpajaa ke 13.4. klo 10–12 ja 13–15. Niissä voi tutkia liikutetuksi ja kannatelluksi tulemisen kokemusta liikkeen kautta. Myös työpajat ovat maksuttomia, mutta niihin tulee ilmoittautua osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/tule-mukaan.

Artikkeli Tanssia herkistymisen äärellä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Lahjojen merkitys joulunvietossa on korostunut ja kauppojen joulusesonki on pidentynyt. Koteja koristellaan ja pihoille ripustetaan jouluvaloja. On ulkoista loistetta ja säihkettä, joulupöydät notkuvat perinteisistä ja uusista jouluherkuista.

Silti suomalaisessa joulunvietossa on säilynyt monia omaleimaisia piirteitä, joita ei löydy kovin monesta muusta maasta, sanoo kulutustutkija, professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.

Suomalainen joulu on yhä jossain määrin hengellinen. Joulumarkkinahumun sijasta toivomme joululta rauhaa ja yhdessäoloa.

– Joulu on se aika vuodesta, jolloin hengellisyys kaivetaan jostakin. Käymme kirkossa, laulamme kauniita joululauluja ja hiljennymme jouluun, professori Wilska sanoo.

– Suomalaisessa joulussa hengellisyys on läsnä aivan eri tavalla kuin vaikkapa brittiläisessä tai keskieurooppalaisessa joulussa. Meillä on hengellisiä traditioita, kuten hautausmaalla käynti ja kynttilöiden sytyttäminen. Täällä joulu on jossain määrin hengellinen lähes kaikille. Vaikka joulu myös meillä on tavaroistunut ja kaupallistunut, ei hengellisyys ole kadonnut minnekään, Wilska toteaa.
Joulumme erityispiirteisiin kuuluu myös hyväntekeväisyys.

– Lähimmäisenrakkaus korostuu jouluna. Ihmiset osallistuvat mielellään keräyksiin ja ajattelevat vähäosaisia, vaikka eivät sitä muulloin tekisi. Esimerkiksi kehitysapulahjojen suosio on pysynyt tasaisena. Aineeton ja kestävä joulu on muutenkin nousussa.

Hiljentymisen ja rauhoittumisen Terhi-Anna Wilska toivoisi säilyvän suomalaisessa joulussa jatkossakin.

– Toisaalta toivoisin, että avaisimme perheyhteyttä enemmän. Meillä on paljon yksinäisiä, mutta silti joulu on meillä tiukasti ydinperhejuhla. Emme halua avata joulua kovin herkästi ulkopuolisille. Miksi jouluna ei voisi kutsua ystäviä mukaan joulunviettoon? Wilska kysyy.

Tänä vuonna joulu on monelle yksinäisempi kuin ennen koronatilanteen vuoksi.

– Ehkä opimme arvostamaan asioita, joita olemme pitäneet itsestään selvinä. Toivottavasti ymmärrämme, kuinka tärkeää yhdessäolo, sosiaalisuus ja lähimmäisistä huolehtiminen ovat, Wilska muistuttaa.

Tellervo Lysak, Kotoutumiskouluttaja

”Joulun odotus on täynnä toivoa, uskoa ihmeisiin sekä rakkautta ja iloa. Toivo ja rakkaus tekevät mahdottomasta mahdollisen, usko antaa siivet sekä sisäisen rauhan ja iloinen mieli toimii kuin kynttilä valaisemalla elämän polkua.
Opettajana toivoisin, että ihanat opiskelijani saisivat mahdollisuuden tulla hyväksytyksi yksilöinä. Toivoisin, että he saisivat suomen kielestä hyvän ystävän. Toivoisin itselleni ja kaikille maahanmuuttajien parissa työskenteleville viisautta ja kärsivällisyyttä tukea uusia tulokkaita oikealla tavalla, sillä tutustuminen uuteen kieleen ja kulttuuriin vaatii paljon työtä ja tahtoa. Vielä toivoisin meille kaikille voimia ja taitoa tsempata niitä, joilta usko on loppumassa. Toivon lämmintä, valoisaa ja ihmeellistä joulua!”

Väinö ja Silja Yläjoki

Väinö, 5: ”Toivon kauko-ohjattavaa autoa ja Hot Wheels -rataa. Haluaisin koristella joulukuusen, leikkiä, syödä suklaakonvehteja, katsoa videoita ja saada lahjoja. Aion olla jouluaattona mummon ja papan luona.”
Silja, 3: ”Toivon yhtä nukkea, puppi-nallea (teddy-nallea) ja suklaisia munia joulukuuseen. Haluan leikkiä nukeilla ja laulaa joululauluja.”

Jenni Jurva, varhaisiän musiikkikasvattaja

”Jouluaattona meillä tarjoillaan puolilta päivin joulupuuro. Illalla keräännymme joulunviettoon vanhempieni luokse sisarusteni perheiden kanssa. Laulamme joululauluja, luemme jouluevankeliumin ja syömme perinteisiä ruokia. Aterian jälkeen joku jakaa tontun ominaisuudessa lahjat. Tänä vuonna emme taida koronan vuoksi matkustaa toiseen mummilaan lainkaan, ja myös joulukirkko saattaa jäädä väliin.
Minulle joulu merkitsee kristillistä ilosanomaa, koska jouluna Jeesus syntyi maailman vapahtajaksi. Pelkkä tonttuperinne jättää joulun aika köyhäksi, siksi soisin joulun syvällisen merkityksen voittavan ihmisten mielissä turhan kaupallisuuden.”

Mari Smolander, kiinteistösihteeri

”Elin lapsuuteni Ruotsissa ja sieltä jäi tavaksi tehdä joulupöytään janssoninkiusausta. Se kuuluu ehdottomasti jouluun. Joko äiti tekee ruuat tai ostamme valmiina. Tärkeintä on rauhoittuminen ja pysähtyminen vastapainoksi arjen kiireille, kun kerrankin ei tarvitse lähteä minnekään. Toivottavasti saamme viettää joulua yhdessä äidin luona, ettei hänen tarvitse olla itsekseen. Kotia koristavat jo lasten pienenä askartelemat koristeet.”

Sini Smolander, lukiolainen

Sini, Marin tytär: ”Vietämme joulua yleensä mummolassa. Tälläkin kertaa menemme, jos olemme kaikki terveinä, mutta koronan vuoksi pitää olla varuillaan. Toivon, että voimme viettää joulun läheisten kanssa tänäkin vuonna. Käymme haudalla, syömme hyvin ja vietämme aikaa yhdessä. Jouluna tulee mieleen muistoja lapsuudesta, ja niitä on kiva kertailla.”

Reddy Rajeshwari Dasaripally, suomen kielen opiskelija, farmaseutti

”Olen opiskellut ahkerasti suomea, että saisin työpaikan. Se on hartain toiveeni. Kotimaassani Intiassa en tottunut viettämään joulua. Haluaisin laittaa jouluna juhlavaa ruokaa ja tavata ystäviäni. Laulamme yhdessä omalla äidinkielellä ja katselemme elokuvia. On aika tuntea ja jakaa rakkautta, iloa, onnellisuutta ja vaurautta perheelle, sukulaisille sekä kaikille ihmisille. Joka päivä muistan kiittää Jumalaa siitä, mitä meillä nyt on. Eniten toivon, että jokainen eläisi terveenä, saisimme elää rauhassa ja onnellisina.”

Juho Puhto, pastori

”Jouluna minulle on tärkeintä saada viettää aikaa läheisten kanssa. Pienestä pitäen olen tottunut käymään joulukirkossa ja haudoilla. Aaton kuluessa katselemme Joulurauhan julistuksen, Lumiukon ja Joulupukin lähetystä. Joulusaunakin kuuluu perinteisiin ja hyvät jouluruuat, totta kai. Illalla jaetaan lahjat. 2- ja 4-vuotiaat poikamme olivat viime vuonna innoissaan Joulupukista, mutta koronan vuoksi hän ei tänä vuonna tule piipahtamaan. Koronaohjeistusten salliessa tapaamme laajemmin sukulaisia. Toivon hyvää ja turvallista joulua kaikille!”

Sérgio Dias Soraes, suomen kielen opiskelija, ohjelmoija

”Tällä kertaa en pääse Portugaliin sukulaisten luo, vaan vietän joulun Suomessa oman perheeni kanssa. Katselemme elokuvia ja pelaamme pöytäpelejä. Rakastan suomalaisia jouluruokia. Joulu on ihmeiden aikaa! Toivon maagista lomakautta ja sitä, että jokainen saisi kerättyä voimia ja rohkeutta pysyä vahvana näinä kovina aikoina ja voisi katsoa toiveikkaana kohti tulevaisuutta. Olkoon tämä kausi täynnä rakkautta, rauhaa ja naurua! Toivon, että ensi vuosi olisi parempi ja että kaikki toiveemme ja unelmamme toteutuisivat. Olen kiitollisena osa kaunista ja anteliasta Suomea.”

Timo Koivisto, kaupunginjohtaja

”Toivon rauhoittumista perheen parissa. Ja muutaman hyvän kirjan. Valitettavasti tänä jouluna on viisasta jättää riskiryhmään kuuluvat lasten isovanhemmat tapaamatta.”

Luukas Vuolle, opiskelija

”Jos olisin nuorempi, sanoisin, että tärkeintä joulussa ovat lahjat, mutta nyt kun olen jo vanhempi, sanoisin että parasta on yhdessäolo. Joulumieli tulee siitä, kun kaikki kokoontuvat saman pöydän ääreen. Erityisesti tänä jouluna toivon kaikille terveyttä. Joulutoiveena olisi myös saada lisää lunta. Sitä kaipaan.
Niin kauan kuin jaksan muistaa, meillä on vietetty perhejoulua. Isovanhemmat ja serkut kokoontuvat joko meille tai serkuille jouluksi. Tänä vuonna suvun yhteistä joulua ei voida koronan vuoksi järjestää. Joukossa on liian monta riskiryhmään kuuluvaa. Ehkä syömme ulkona tai vietämme joulua kukin omassa kodissamme. Joka tapauksessa joulu on nyt vähän erilainen.
Olemme viettäneet aika lailla perinteistä joulua. Siihen kuuluvat ehdottomasti yhdessä syöminen ja joululaulujen laulaminen. Nykyään perheessä on niin monta musikanttia, että soittamista on tullut yhä enemmän jouluun mukaan. Joskus käymme myös joulukirkossa. Kauneimmat joululaulut kuuluvat joulun odotukseen. Syömisen ja joululaulujen lisäksi joku pukeutuu aina joulupukiksi, nykyisin ehkä enemmän vitsillä, ja jakaa lahjat. Yritän myös itse ostaa jokaiselle jotakin.”

Al-Anbaki Sajida Mohammed, irakilainen arabian kielen opettaja

”Toivotan joulun ja uuden vuoden tervetulleeksi rakkaudella, toivolla ja optimismilla. Toivon, että uuden vuoden alku on koronaviruksen loppu ja voimme elää turvassa ja rauhassa. Toivon myös, että elämme rakkaudessa ja kohtaamme ihmiset ihmisinä. Minusta suuret juhlat muistuttavat simpukoita. Kun sen avaa, sisältä löytyy oikea helmi. Toivon, että kun simpukka avautuu, se on täynnä rakkautta, suvaitsevaisuutta ja rauhaa!”

Ari Nyyssönen, Toivolan Vanhan pihan hovimestari ja myyntipäällikkö

”Minulle tärkeintä on rauhallinen perhejoulu. Syksy on ollut työntäyteinen ja olen ehtinyt olla valitettavan vähän perheen kanssa. Siksi joulu tulee hyvään paikkaan ja voimme kaiken tämän nykyaikaisen kiireen keskellä viettää aikaa yhdessä. Yhdessä oleminen on minulle se isoin juttu, jonka toivon toteutuvan myös tänä jouluna.
Pyrimme aina mahdollisuuksien mukaan keräämään kaikki läheiset yhteen. Vierailemme vanhempieni ja vaimoni äidin luona. Jouluun kuuluu tietty rauha omien jouluperinteiden parissa, yhteistä puuhaa, mutta ilman suurempaa suunnitelmallisuutta. Sitä odotan.”

Taina Koponen, Katulähetyksen Ruoka-avun vastaava työtekijä

”Toivon tältä joululta todellista pysähtymistä, lepoa ja aikaa rakkaimpien ihmisten kanssa joulun sanoman äärellä. Joulu on minulle yksi vuoden tärkeimmistä juhlista, jolloin voin ehkä jättää myös työasiat hetkeksi taka-alalle.
Vuosi on ollut hyvin erilainen ja äärimmäisen rankka. Kuljen työssäni kaikkein vähäosaisimpien rinnalla ja heidän hätänsä on tullut vieläkin lähemmäs kuin aikaisemmin. Koronaepidemia on tuonut meidät kaikki uuden tilanteen eteen. Se on lisännyt pelkoa, selvitäänkö tästä. Se on koskettanut erityisesti vähempiosaisia ja vanhuksia, mutta myös työikäisiä lomautusten ja irtisanomisten kautta. Se on vahvistanut yksinäisyyttä ja eriarvoisuutta. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat heikomman äänenä. Olemme tässä tilanteessa yhdessä, eikä kenenkään tarvitse selviytyä yksin.
Kun työssä näkee isoja vaikeuksia ihmisten elämässä, se laittaa omassakin elämässä asiat tärkeysjärjestykseen. Olen kiitollinen kaikesta, mitä minulla on. Ilon hetkistä, mutta myös haasteista, sillä tiedän, ettei sitä tietä tarvitse kulkea yksin.
Meidän joulupöydässämme on aina ollut paljon ihmisiä. Tänä vuonna joudumme miettimään, voimmeko kokoontua yhdessä isovanhempien kanssa. Vaikka tämä joulu on erilainen, joulun sanoma on sama vuodesta riippumatta. Siitä saamme ammentaa toivoa jokaiseen hetkeen. Joulun sanoma ei onneksi muutu.”

Pekka Välivaara, eläkeläinen

”Joulu sujuu rauhallisesti kotosalla. Tämä on kolmas joulu vaimon kuoleman jälkeen, mutta en joudu olemaan yksin, koska kolmesta lapsestani tytär ja poika saapuvat joulun viettoon kotiin. Paistan kinkun ja lanttulaatikon, ja tytär valmistaa vaimoni reseptin mukaan imelletyn perunalaatikon. Aattoiltana käymme haudoilla ja sen jälkeen savusaunassa. Lahjat eivät ole aikuisten kesken se oleellisin asia, mutta pienen joulukuusen hankin. Toivoisin jouluksi lunta. Jouluumme pienessä piirissä tai muutenkaan meihin täällä maalla korona ei juuri vaikuta. Joulu merkitsee minulle talven taitekohtaa ja hengähdystaukoa pimeyden keskellä. Saan kuunnella jouluista musiikkia ja mietiskellä asioita rauhassa.”

Annu Sankilampi, Teatterikoneen
taiteellinen johtaja

”Syksy on ollut työntäyteinen, joten odotan kovasti, että voin jouluna hetken hengähtää. Koronasta johtuva epävarmuus on lisännyt syksyn kuormittavuutta. Minulle joulussa on tärkeintä rauhallinen yhdessäolo läheisten kanssa. Silloin koen, että voin lakata suorittamasta ja vain olla. Oman sisäisen rauhan löytäminen on joulunvietossa keskeistä.
Vietän joulua yleensä lähimpien perheenjäsenteni kanssa. Oman perheen lisäksi jouluaattona meille kokoontuu isäni ja äitini puolisoineen. Anoppi ei uskalla tänä vuonna lähteä meille Imatralta joulunviettoon. Vaikka lapset ovat jo isoja, he odottavat edelleen kovasti joulua. 14-vuotias tyttäreni nauttii lahjojen hommaamisesta ja leipomisesta. Vaikeasti kehitysvammainen esikoiseni, joka asuu palvelutalossa, tulee kotiin jouluksi ja toivoo näkevänsä joulupukin.
Saunominen ja syöminen kuuluvat joulun perinteisiimme. Myös lahjat ovat merkityksellisiä, kun perheessä on lapsia. Osasta perinteitä olemme jo vähitellen luopuneet. Viime vuosina olemme pyrkineet siihen, että joulusta tulisi enemmän meidän näköisemme. Kaikkia ikiaikaisia perinteitä ei tarvitse kantaa mukana, jos ne eivät enää toimi.”

Artikkeli Hartain joulutoiveeni on… julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.