– Hengitin syvään ja vastasin sille tyypille, että ”mikä ikinä sua kalvaa, toivon että se menee nopeasti ohi ja sun olo alkaa helpottaa”. Vähän ajan kuluttua tuli vastaus: ”Kiitos.”

Vasemmistolaista väriä lauluissaan ja lausunnoissaan tunnustava, tyyliltään ronski ja rouhea aktivisti-taiteilija on tottunut rajuihin kommentteihin.

– Ymmärrän, että kun omat mielipiteet ovat välillä kärkeviä ja hieman provokatorisesti muotoiltuja, palaute voi olla kovaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Mutta toisinaan palaute pysäyttää törkeydellään.

– Facebook-sivuilleni on kirjoitellut vuosia tyyppi, joka laittaa aivan luokattomia hyökkäyksiä. En ole bännännyt enkä vastannut mitään. Ehkä Palen boxi on sille ihmiselle rööri, mihin saa oksentaa ja vuodattaa pahan olonsa.

– Vihaviestit menevät joskus ihon alle ja jäävät vaivaamaan. Jälkikäteen saattaa tulla anteeksipyyntö, useimmiten lisää törkyä.

Stop someraivolle

Suorat tappouhkaukset, jotka ovat ”aika rajua settiä”, taiteilija ilmoittaa aina poliisille.

Hän tietää monien julkisuudessa esillä olevien naisten saavan huomattavasti inhottavampia ja vahingoittavampia vihaviestejä.

– Piispa Irja Askola, jota arvostan tosi korkealle, ja jonka kanssa olin paljon tekemisissä Suomi 100-jutuissa, sai paljon enemmän ja törkeämpiä viestejä kuin minä.

Viides maamme kirja -teoksessaan (2017) Paleface kritisoi yhä surkeammaksi muuttuvaa keskustelukulttuuria: some- raivoa ja verkkohäiriköintiä eli trollaamista, provokaatioita, jatkuvia ylilyöntejä ja ajattelemattomia tunteenpurkauksia.

Hän arvioi Trump-ilmiön syntyneen osittain siitä, että me rakastamme pahoittaa mielemme.

– Joku kiksi siitä tulee. ’Kattokaa mikä idiootti!’ Silloin pumppaamme ikävän ilmiön täyteen ilmaa ja tarjoamme sille yhä enemmän näkyvyyttä.

Räppärin havaintojen mukaan reilut kymmenen vuotta sitten vihapuhe yleistyi. Sen sietäminen kuuluu julkiseen ammattiin. Paleface koettaa olla käyttämättä energiaa ikävän palautteen märehtimiseen.

– On tärkeämpiäkin asioita. Kuten oman käyttäytymisen tarkkailu ja itsensä kehittäminen. Mulle on ollut yksi elämän suuria opetuksia ymmärtää olla jatkuvasti etsimättä vikoja toisista ihmisistä ja katsoa välillä peiliin.

Uskon asialliseen keskusteluun

Paleface huokaa hieman surullisesti sanoessaan, että hänen vanhempi tyttärensä voi jo googlailla isään liittyviä ikäviä kommentteja netistä.

– Mun pitää valmistella lapsia niihin.

Keskustelukulttuurin tason romahtaminen ala-arvoiseksi on syy, miksi mies lähti mukaan Erätauko-säätiön ja Ylen viisivuotiseen Hyvin sanottu -hankkeeseen.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ja Hämeenlinnan kaupunki ovat mukana projektissa, joka pyrkii parantamaan suomalaisen keskustelun tasoa ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä kaikille.

Hämeenlinnassa varttunut Paleface osallistui verkossa hankkeen avajaistilaisuuteen vanhan kotikaupunkinsa ja -seurakuntansa kanssa.

– Mielipiteeni ovat vahvoja, mutta viestin mielestäni yleensä aika asiallisesti. Olen saanut jo äidinmaidossa mallin, että puhutaan järkevästi ja antaudutaan keskusteluun eri tavalla ajattelevien kanssa.

Vähemmistöjen ja heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien ääntä tulisi vahvistaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Näiden tulisi saada puhua itse omasta puolestaan, eikä niin että muut puhuvat heidän päidensä yli, Paleface painottaa.

Hän kiinnittää huomiota myös sukupuolittuneeseen kieleen. Enää ei ole esimerkiksi tarpeellista puhua ammattinimenä pelkästään ”palomiehistä”, sillä alalla on naisiakin.

Jyrkkyys ärsyttää kirkossakin

Provokaatioita tuotetaan kristillisissäkin piireissä. Paleface huomauttaa, että jotkut kristityt vastustavat jyrkästi vähemmistöjen, jopa naisten tasa-arvoisia oikeuksia.

– Mustavalkoisimmat kannanotot ärsyttävät. Vaikka kirkossa on jo tehty paljon, on paljon vielä tekemistäkin näiden vanhanaikaista ajattelua edustavien ihmisten kanssa, jotka nostavat monilla karvat pystyyn.

Eri ihmisryhmien ankara tuomitseminen on samanlaista vihapuhetta kuin rasismi. Valitettavasti äärimmäiset kannat saavat niin kirkossa kuin yhteiskunnassakin suhteellisesti eniten huomiota, Paleface arvioi.

– Uutisvirrasta ja somesta jaetaan ja klikataan mieluummin provosoivia ajatuksia ja huonoja uutisia, joista me kimpaannutaan. Ne ruokkivat närkästymistä. Harmillisesti myös kirkollisesta keskustelusta ja teologisista ristiriidoista nousevat esiin nämä ärsyttävimmät ajatukset.

– Näen kuitenkin, että kirkolla voisi olla ihan relevantti paikka tässä ajassa myös yhteiskunnallisena keskustelijana.

Toisaalta kirkko näyttäytyi hyvässä valossa pakolaiskriisin keskellä.

– Työ pakolaisten auttamiseksi on osoitus lähimmäisenrakkaudesta ja solidaarisuudesta, jotka kuuluvat kristillisiin arvoihin. Myös kirkon globaaliin omatuntoon liittyvä pyrkimys auttaa heikompiosaisia puhuttelee.

Musiikin parantava voima

Paleface on havainnut kirkossa hyvää kehitystä esimerkiksi yhteiskunnallisen eriarvoistumisen vastaisessa työssä ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvon etenemisessä.

– Olen osallistunut tilaisuuksiin, jotka leikkaavat kirkon ja yhteiskunnan hitsauspistettä, ja seurannut mielenkiinnolla tervehdyttävää prosessia, jossa kirkko hakee omaa paikkaansa.

Kirkko kokonaisuudessaan on siirtynyt Palefacen mielestä paljon entistä monimuotoisemmalle, kaikkien ihmisten yhtäläisiä oikeuksia korostavalle linjalle.

Hengellistä antia taiteilija on ammentanut musiikin kautta.

Muutama vuosi sitten Paleface oli seuraamassa Higher Ground -gospelkuoron keikkaa. Mies nousi välillä seisomaan, huusi äänekkäästi kannustuksia ja jammaili tyttärensä kanssa.

– Mulla on paljon gospellevyjä. Koen musiikissa mielettömän parantavan voiman, ylentävän ja kohottavan fyysisen fiiliksen, on se tunnustuksel-lista tai ei. Joku toinen puhuu Pyhästä Hengestä.

– Ylistyslauluissa on maaginen taso. Kun Higher Ground-kuoro vetää sen jutun, siinä on veret seisauttava energia ja valtava lataus. Musiikilla on syvällisempiä tarkoituksia ja korkeampi tehtävä kuin kappaleiden myynti. Spirituaalinen ulottuvuus on mulle musassa relevantti.

Vastarintamies valon puolella

Kristuksen hahmo on Palefacen mielestä erittäin mielenkiintoinen yhteiskunnalliseltakin kannalta.

– Mua puhuttelee ajatus Kristuksesta syrjittyjen ja unohdettujen puolustajana ja suoran toiminnan miehenä, vähän provokaattorinakin. Nasaretin mies oli vastarintamies.

– Jeesus oli avoimessa kapinassa aikansa mätiä valtarakenteita vastaan, ja kritisoi niitä rajusti. Oma keskustelunaiheensa on, miten hänen edustamansa arvot päätyivät jossain historian vaiheessa valtarakenteiden haltuun.

Nyky-yhteiskunnassa vastenmielisin vihapuhe kohdistuu Palefacen mielestä maahanmuuttajiin. Äärimmäisen paradoksaalista on, että monet jyrkimmistä rasisti- ja nationalistipiireistä väittävät puolustavansa ”kristillistä valkoista kulttuuria”.

Muusikko muistuttaa Nasaretin miehen etnisestä taustasta. Vaikka eurooppalaisessa kirkkotaiteessa Jeesusta ryhdyttiin kuvaamaan valkoisena ja sinisilmäisenä miehenä, tämä oli todennäköisesti fyysiseltä olemukseltaan Lähi-idän ihminen – kuten useimmat muutkin Raamatun hahmot.

– Valkoista Kristusta käytettiin valkoisen ylivallan välineenä kolonialismin aikana. Tässä on kirkolla historiallista taakkaa.

  Kristinuskon parhaissa perinteissä tuosta taakasta on koetettu vapautua. Paleface siteeraa Martin Luther Kingiä: ”Viha halvaannuttaa, rakkaus vapauttaa. Viha hämmentää, rakkaus harmonisoi. Viha pimentää, rakkaus valaisee.”

  – Täytyy yrittää pysyä valon puolella, vaikka se on joskus vaikeaa.

Artikkeli Vihaviestit menevät ihon alle julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Digitaalinen saavutettavuus on Joona Syrin mielestä oleellinen asia.
– Se voi esimerkiksi ratkaista, minkä yrityksen asiakkaana haluan tai ylipäänsä pystyn olla.
Saavutettavuus voi vähentää myös tarvetta henkilökohtaisen avustajan käyttöön.

”Viidakkorumpu pärisee näkövammaistenkin keskuudessa. Hyvästä ja saavutettavasta palvelusta vinkataan myös muille.”

Joona Syri

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien nettisivuja on Syrin mielestä helppo ja nopea käyttää.
– Sivuilla on loogiset tekstirakenteet. Näin käyttäjä voi liikkua vaivattomasti esimerkiksi otsikosta toiseen.
Nettisivujen kuvilla on myös tekstivastineet. Ruudunlukuohjelmat lukevat tekstivastineen käyttäjälle ääneen, jolloin sokeakin henkilö voi tietää, mitä kuvassa on.
Jos tekstivastine puuttuu, ruudunlukuohjelma lukee yleensä kuvan tiedoston nimen. Tämä on yleensä vain häiritsevää ruudunlukuohjelman käyttäjälle.
– Sivut tulevat elävämmiksi käyttäjälle, kun kuvat on kuvailtu ja tehty täten saavutettavaksi myös näkövammaiselle, kertoo Joona Syri.

Seurakuntien Facebook-sivut saavat myös Joona Syriltä kiitosta. Hän pitää tärkeänä, että kuvilla on myös sosiaalisen median kanavissa tekstivastine ja että oleellinen tieto on tekstinä julkaisussa eikä teksti ole ainoastaan kuvaan poltettuna.

”En mielelläni tykkää sosiaalisen median julkaisuista, joiden kuvista puuttuu tekstivastine.”

Joona Syri

– Vaikka teksti olisi miten hyvä, en voi tietää, mitä kokonaisuutta peukutan, ellei kuvan sisältö käy selville.
Vaikka saavutettavuusvaatimukset eivät koske yksityisten ihmisten Facebook-julkaisuja, jokainen voi silti lisätä omiin julkaisuihinsa tekstivastineen, etenkin jos omassa ystäväpiirissä on näkövammaisia.

Syri soisi kaikkien palvelujen olevan saavutettavia, mutta hänellä riittää myös ymmärrystä, jos näin ei ole.
– Näkevien ihmisten maailmassa kaikkia asiaan liittyviä nyansseja ei aina osata ottaa huomioon.
– Tekniikka on kehittynyt ja kehittyy edelleen huimaa vauhtia. Sen myötä myös saavutettavuus paranee koko ajan.
Syri pitää saavutettavuuden kannalta tärkeimpänä, että kaikki oleellinen tieto löytyy pelkän kuvan sijaan tekstinä. Myös tekstin mielekäs rakenne auttaa käyttäjää. Tässä oleellista on asiakokonaisuuden jaottelu otsikoiden ja väliotsikoiden alle.

Voit sujahtaa näkövammaisen maailmaan ja kokeilla käyttää tietokonetta ilman näköaistia. NVDA on ilmainen ruudunlukuohjelma näkövammaisille. Muista sulkea silmät testin ajaksi.

Kirkon sanoma on tarkoitettu kaikille

Kokkolan seurakuntayhtymän ja sen seurakuntien uudet nettisivut julkaistiin toukokuussa 2020. Sivustojen suunnittelussa on alusta saakka otettu huomioon digitaalisten palveluiden saavutettavuutta koskevan lain vaatimukset.
– Seurakuntien nettisivut pyrkivät olemaan niin saavutettavia kuin mahdollista. Sama koskee seurakuntien sosiaalisen median kanavia, kertoo Kokkolan seurakuntayhtymän viestintäpäällikkö Lisen Forsgård.

”Haluamme taata kaikille käyttäjille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua seurakunnan ja kirkon toimintaan.”

Lisen Forsgård
viestintäpäällikkö

Digitaalinen saavutettavuus tarkoittaa sitä, että mahdollisimman moni erilainen ihminen voi käyttää netissä olevia palveluja mahdollisimman
helposti. Saavutettavuusvaatimusten noudattamisella voidaan parantaa erityisesti sitä, että verkkopalvelua voi ylipäänsä käyttää erilaisilla laitteilla ja avustavilla teknologioilla.
Sisältö pitää esittää siten, että siihen pääsee käsiksi, vaikka näkö- tai kuuloaisti ei toimisi.

Jopa yli miljoonalla suomalaisella on erityisiä haasteita tai rajoitteita, jotka pitää ottaa huomioon verkkosivustojen toteutuksessa. Heihin kuuluvat ikäihmiset, kehitysvammaiset, keskittymisvaikeuksiset, aistivammaiset sekä luki- ja oppimisvaikeuksiset.
Lähes kaikki suomalaiset ovat esteellisiä jossain vaiheessa elämäänsä.

Saavutettavuus parantaa yhdenvertaisuutta digitaalisessa yhteiskunnassa.
Kun saavutettavuus on huomioitu mahdollisimman hyvin, erilaiset ihmiset voivat käyttää itsenäisesti verkkopalveluja. Se lisää vammaisten henkilöiden itsenäisyyttä ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Saavutettavuuden takaamiseksi kiinnitetään huomiota tekstien sisältöön ja rakenteeseen, kuvien tekstivastineisiin sekä videoiden tekstityksiin.
Selkeä ja yksinkertainen yleiskieli, lyhyet ja ytimekkäät lauseet sekä tekstin jäsentely ovat saavutettavan verkkokirjoittamisen kulmakiviä.
Kuvien tekstivastineen avulla kerrotaan kuvan sisältämä tieto niille henkilöille, jotka eivät näe itse kuvaa. Esimerkiksi näkövammaisten käyttämät ruudunlukuohjelmat lukevat tekstin ääneen.

Videoiden tekstitys ja kuvailutulkkaus ovat tärkeitä, jotta kuulo- ja näkövammaiset henkilöt voivat seurata videoita.
Tekstityksistä hyötyvät myös monet muut ihmiset, esimerkiksi kieltä opettelevat henkilöt. Hälyisässä tilassa ei voi kuulla videoiden ääniä. Toisaalta hiljaisessa tilassa videoiden ääntä ei saa kuunnella – ainakaan ilman kuulokkeita.
Videoita katsotaan ylipäänsä yhä enemmän ilman ääntä, joten tekstitys takaa sen, että viesti tavoittaa katsojan.

Artikkeli Seurakunta viestii saavutettavasti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Alkuperäiseltä ammatiltani olen leipuri ja tein kahdeksantoista vuotta töitä samassa leipomossa. Kun sen toiminta loppui, oli aika miettiä jatkoa.
Harrastin nuorena tietotekniikkaa ja datanomin opinnot olivat yksi elämäni parhaista valinnoista. Sain töitä heti valmistuttuani ja olen siitä lähtien työskennellyt alalla.

Parhaillaan työskentelen asentajana ja huoltomiehenä firmassa, jonka erikoisalaa ovat kopiokoneet, monitoimilaitteet ja tulostimet. Työn parhaita puolia on sen itsenäisyys, voin vaikuttaa myös omiin aikatauluihini.

Vuodessa työajoa tulee noin 25 000 kilometriä, pääosin liikun noin 60 kilometrin säteellä Jyväskylästä.

Olen luonteeltani melko jääräpäinen. Minut tuntevat tietävät, että mielipiteeni ovat aika lailla järkähtämättömät.

Aamulla työpaikan kahvipöydässä keskustelimme ruokavalion vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Minusta kasvisruoan merkitys siinä ei ole hirveän olennainen. Paljon suurempi kysymys on maapallon ylikansoittuminen ja sen hillitseminen. Siksi en osaa huolestua viime aikoina keskustelua herättäneestä syntyvyyden laskusta Suomessa.

Vaikka sosiaalisella medialla on hyvät puolensa, sen käytön määrä on mielestäni mennyt liiallisuuksiin. Keskustassa liikkuessani olen huomannut, että yli puolet vastaantulijoista tuijottaa kännykkäänsä kävellessään. Monilla on vielä kuulokkeet korvilla, eikä tarkkaavaisuus riitä enää ympäristön havainnoimiseen.

Olen usein omalla valppaudella ja ennakoinnilla pystynyt välttämään syntymässä olevan vaaratilanteen.

Ihmettelen, miksi aivan joka paikassa täytyy olla mahdollisuus kommentointiin. En ole tähän päivään mennessä nähnyt, että siitä olisi ollut mitään hyötyä. Kymmenen positiivisen viestin jälkeen tulee aina se yksi, joka pilaa kaiken

Artikkeli Maalaispoika, jonka sydän sykkii kaupungille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kyse ei ole perinteisestä raivotaudista, jota myös vesikauhuksi kutsutaan. Tämä b-tyypin raivotauti ei leviä pureman välityksellä eläimestä toiseen tai eläimestä ihmiseen. Se leviää vain ihmisestä ihmiseen, tosin itse raivo voi kohdistua myös eläimiin.

B-tyypin raivotauti voi olla monimuotoinen, jolloin aivan kaikki ärsyttää. Taudin täsmämuotoisessa versiossa raivo kohdistuu yksittäiseen asiaan, joka voi olla ihan mikä tahansa. Yhdistävänä piirteenä molemmissa on, että tartunnan saanut reagoi yleensä selkäytimellä tai korkeintaan pikaisesti takaraivolla.

Kansanomaisesti tautia voisi kuvata termillä ajatusallergia. Tunnettuja ilmenemismuotoja ovat muun muassa someraivo, liikenneraivo ja laturaivo. Naapurikateus on yleensä ihan toinen tauti, mutta sekin voi ajan oloon muuttua raivoksi.

Tartuntamekanismia ei vielä tarkalleen tiedetä. Taudin on oletettu leviävän epämääräisissä vuorovaikutustilanteissa, mutta myös ihmisen ollessa täysin eristyksissä. Mahdollista tartuntaa ei estä käsienpesu tai desinfiointi. Pikemminkin on suositeltavaa kätellä mahdollisimman monia, sen on todettu lisäävän vastustuskykyä.

B-tyypin raivotautiin ei ole eikä tule varsinaista rokotetta, mutta taudin puhkeamista voi ehkäistä parhaiten kotikonstein ja maalaisjärjellä. Parhaita lääkkeitä epidemian taltuttamisessa ovat harkinta, ystävällisyys ja hyvän puhuminen. Niitä voi harrastaa sekä kasvokkain että sosiaalisessa mediassa.

Artikkeli Liikkeellä on ajatusallergiaa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Idea hieman erilaisesta jumalanpalveluksesta oli muhinut jo jonkun aikaa nuorisotyönohjaaja Henrik Ketolan mielessä. Messu, joka tuntuisi sekä kotoisalta että rennolta, ja johon kuka tahansa voisi helposti tulla mukaan.

Kun Ketolan työtehtävät vaihtuivat reilu vuosi sitten ja hän aloitti nuorten aikuisten työn koordinaattorina, oli aika jatkojalostaa idea todeksi. Ketola halusi ottaa työskentelyyn mukaan mahdollisimman paljon vapaaehtoisia, nuoria aikuisia.

Yksi vapaaehtoisista oli Ilona Vehmas, joka opiskelee kolmatta vuotta luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistossa.

– Meitä oli kymmenkunta ideoimassa ja lopulta kuusi siinä oikein tiiviissä ryhmässä, jolla toteutimme ensimmäisen messun. Hioimme siihen ”kevytnäytelmällisen saarnaspektaakkelin”, Ilona Vehmas muistelee.

Työskentelyn tuloksena syntyi kerran kuukaudessa järjestettävien iltamessujen sarja. Jumalanpalveluskokonaisuuksia on tähän asti luotu musiikin kautta. Blues, hevi ja gospel -teemat olivat esillä syksyllä. Keväällä on luvassa rap-, pop-, irkku- sekä jazzmessu.

– Jatkossa tyylejä voisi myös yhdistellä. Hienoa olisi urkuhevimessu, Ketola ehdottaa.
– Voisihan se olla, että hieman erilainen jumalanpalvelus goes classic, Vehmas täydentää.
– Mikään ei estä, että joskus ei olisi musiikkia lainkaan. Voisi olla joku muukin teema, vaikkapa hiljainen messu, Ketola esittelee mahdollisuuksia.

Sekä Ketola että Vehmas kavahtavat ajatusta, että syntyisi vastakkainasettelua näiden ja muiden messujen välille. Kyse on kuitenkin samoista elementeistä, jotka ovat olemassa kaikissa jumalanpalveluksissa. Messuja toimittamassa on ollut myös alueseurakuntien pappeja ja nuorisotyöntekijöitä.

Kaupunginkirkon valinta tapahtumapaikaksi oli selviö, koska sinne on helppo tulla eri puolilta kaupunkia.

– Halusimme, että tämä palvelisi koko seurakuntaa ja myös niitä, jotka eivät ole mukana seurakunnan toiminnassa tai eivät kuulu edes kirkkoon, Ketola havainnollistaa.

Ketola on huomannut, että parhaiten tieto messuista on levinnyt sosiaalisen median kautta. Jokaisesta tapahtumasta on tehty myös etukäteen esittelyvideo, jota on voinut jakaa Facebookissa. Kun kaikki on tehty itse, eivät satsauksetkaan ole vaatineet paljoa rahaa. Lopputuloksena jokaisessa messussa on ollut keskimäärin puolitoistasataa osallistujaa.

– Ikähaitari on ollut laaja, nuorimmat ovat olleet parin viikon ikäisiä. Valtaosa on iältään siinä kolmenkympin ja viidenkympin väliltä, Ketola kertoo.

Vehmas ja Ketola ovat nauttineet erityisesti messujen rennosta tunnelmasta. Se on tarttuvaa sorttia. Kirkkoon voi tulla myös kesken messun tai lähteä sieltä silloin kun haluaa. Myös spontaanit aplodit bändille ja aito mukana eläminen sekä fiilistely kuuluvat asiaan.

– Ilossa on pyhyys ihan samalla tavalla läsnä kuin vakavuudessakin. Ne ovat elämän eri puolia ja me tarvitsemme molempia, Vehmas pohtii.

Työntekijät ja vapaaehtoiset puhaltavat yhteiseen hiileen ja näkevät vaivaa valmisteluissa, jotta kaikilla olisi paikan päällä hyvä olla. Jokaiselle on löytynyt sopivia tehtäviä, niillekin jotka eivät välttämättä halua olla esillä. Messuista saatu palaute on ollut kauttaaltaan rohkaisevaa.

– Joku muisteli, että ensimmäisessä messussa jaettiin ihan sikana pullaa. Meillä oli tosi hauskaa keittiössä, kun leivoimme. Jaoimme pullaa ja mehua ulkona suoraan pakettiautosta, Vehmas naurahtaa.

Hieman erilainen jumalan­palvelus,
Kaupunginkirkko klo 17

goes rap, feat. Daikini su 11.2. 
goes pop, su 11.3. 
goes irkku, su 8.4.
goes jazz, su 6.5.

Artikkeli Rento fiilis luodaan yhdessä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kouluun saavuin suoraan mökiltä. Kesäaika/talviaika-vaihdos havahdutti toimintaan. Laitoin polyrottinkikalusteet varastoon ja haravoin puiden lehdet. Pyydä ja päästä -kalastus, valaistu saunakiulu -villitys ja nurmikko mökillä valtaavat naapurustoa kuin hirvikärpäset.

Autoa ajaessa merisää radiossa ja turhat julkkisuutiset ärsyttivät kuin Cheekin keikka. Ohitin Salon iltatorin ja kiertoliittymän jälkeen navigaattori opasti moottoritielle. Nastarenkaat, sadan tonnin puurekat ja hämärässä erottuva tunnelin loppu -liikennemerkki. Ei mikään sunnuntaiajelu.

Tienvarsien valomainostaulut ja bensamittarin kännykkäsovellus saivat poikkeamaan Shellille. Aasialaisruokaintoilu ja huoltoasemaravintolan äänetön televisio pistivät silmään. Join Ekströmin vanhanajan mustaherukkamehun. Miestenhuoneessa oli vessapaperi, johon oli painettu kahdella kielellä lauseita rakkaudesta.

Matkaevääksi tarttui pakattu kolmioleipä sekä Take away -kahvi. Olisiko pitänyt sittenkin kohdata markettien ylisuuret elintarvikevalinnat tai valita pikaruokalan autokaista.

Nyt digikoulussa ihmettelen Windowsin vianmääritys -ilmoitusta. Langaton näppäimistö ei toimi. Käyn kuumana, kun vierustoveri kysyy lainaksi kannettavan tietokoneen jäähdytysalustaa.

Huh helpotus! Herään painajaisesta. Se on ärsyttävän pullollaan asioita (tekstissä kursivoituna), jotka linkittyvät viime vuosien turhake-ehdotuksiin. Suomen Luonto -lehden toimitus valitsee Vuoden turhakkeen joulukuun puolessa välissä.

Artikkeli Digikouluun ilman nettiyhteyttä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jotta saadaan palaset vastaamaan paremmin todellisuutta, ehdotan käytettäviksi asiayhteyttä paremmin kuvaavia termejä.
Facebook voisi luoda kategorioita, joista käyttäjän pitäisi valita vain yksi, itselle parhaiten sopiva. Valinnan jälkeen henkilön profiilisivu olisi ulkoasultaan valmiiksi sen näköinen kuin luokitus antaa luvan odottaa.

Epäsosiaalinen. Laaja kategoria, joka sisältäisi kaikenlaisen aggressiivisen käyttäytymisen, häiriköinnin, toisten mollaamisen jne. Profiilisivun ulkoasun väri punainen.

Piilososiaalinen tai pakkososiaalinen. Stalkkaajat muodostaisivat pääkäyttäjäryhmän. Mukaan laskettaisiin myöskin ne työnsä puolesta pakotetut sosiaalisen median seuraajat, jotka muutoin eivät vinkuisi Facebookin perään. Pohjavärinä harmaa. Tässä kategoriassa ongelma on tietysti siinä, että ei ole paljoa seurattavaa, kun kukaan ei tee päivityksiä tai kommentoi.

Yltiösosiaalinen. Ryhmän suuren sydämen muodostaisivat tykkääjät, kehujat, spämmääjät ja toisten seinille omia päivityksiään tekevät. Ne, jotka muiden mielestä ovat aina joka paikassa kommentteineen. Väriä en ole vielä keksinyt. Olisiko vaaleanpunainen?

Negasosiaalinen. Ryhmän ytimessä keskenään epäsovussa temmeltäisivät niin loukkaantujat, ainaiset valittajat kuin pätijätkin. Sellaista pohjaväriä tuskin onkaan, joka kelpaisi heille kaikille. Olkoon siis ruskea.

Artikkeli Faceliftingin paikka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen opiskelijat Juho Kuikka ja Elizaveta Morozova selvittivät kanditutkielmassaan vanhempien kokemuksia lastensa tietojen jakamisesta tai jakamattomuudesta somessa. Aihe osuu aikaan, sillä nykypäivän vanhempien on tärkeä sopia lapsen synnyttyä, missä määrin ja miten hänestä jaetaan tietoja ja kuvia somessa.

Tämä oli lähtökohta myös tälle tutkielmalle: Morozova sai hiljattain lapsen ja oli miehensä kanssa näiden valintojen edessä.

– Mieheni oli ehdottomasti sitä mieltä, että lapsestamme ei julkaista mitään ja minä taas sillä kannalla, että koska kerron elämästäni somessa muutenkin, en halua sulkea lastani kokonaan siitä pois. Päädyimme siihen, että julkaisemme hänestä ei-tunnistettavaa tietoa.

Loma saa somettamaan

Tutkielmassa haastatellut vanhemmat kertoivat, että keskeinen motiivi julkaisemiseen on halu jakaa perheen arkea ja yhteisiä hetkiä. Erityisesti lomamatkoilta jaetaan mielellään hyviä fiiliksiä.

‘’Arkipäivän tapahtumia. Ne on varmaan just semmosia ‘’luistelemassa, ‘’jäällä’’ – jossain ulkoilemassa tai jotain tällaisia…’’

‘’…se liittyy monesti itselläni loma-aikoihin. Että silloin on paremmin aikaa julkaista ja ottaa kuvia koska en oo kova ottaa kuvia niin tietysti sillon on vaikeeta kuvia julkaistakaan.’’

Some on yhteydenpitoa

Vanhemmat kertoivat julkaisevansa somessa myös perheensä kuulumisia, koska kokevat, että eivät ehdi tavata ystäviään. Päivityksiin liittyy usein huumoria, jonka varjolla voidaan kertoa ikävämmistäkin asioista.

“… jaan siviilielämästä semmosta arjen hilpeyttä, mitä meidän perheessä sattuu ja tapahtuu…”

Turvallisuus mietityttää

Vanhempien päätökseen olla jakamatta lasten kuvia ja tietoja liittyi monia syitä. Näitä olivat esimerkiksi kriittinen suhtautuminen someen ja turvallisuusuhat.

– Kun ei tiedetä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, toimitaan tosi varman päälle. Ei julkaista kuvia, kun ei voi tietää, mitä siitä seuraa, Kuikka toteaa.

 “…meidän perheen elämä on ensisijaisesti livenä, eikä somessa, eikä se vahvista tai heikennä meidän omaa kokemusta et jaetaanks me se vai ei.”

 ‘’…kun netissä kuvien liikuttelu ja tietojen liikuttelu on niin äärimmäisen helppoa, myös väärissä käyttötarkoituksissa.’’

Taustalla oli myös henkilökohtaisia syitä.

– Joku haastateltava oli saanut sellaisen kasvatuksen, että ei ole kohteliasta kertoa jatkuvasti omista asioistaan. Joku taas ajatteli, että kun kaveripiirissä on lapsettomuudesta kärsiviä ihmisiä, he eivät halua julkaista kuvia omista lapsistaan, kuvaa Kuikka.

Sitaatit on poimittu Juho Kuikan ja Elizaveta Morozovan kanditutkielmasta Vanhempien kokemuksia lapsiinsa liittyvien julkaisujen tekemisestä sosiaalisessa mediassa, Jyväskylän yliopisto 2017.

Kysy aina lupa lapselta

Some on hämärtänyt yksityisyyden ja julkisuuden rajaa. Viaton lapsuuskuva, jolle sukulaiset hymähtelevät perhealbumin ääressä, saattaa kuitenkin someen jaettuna olla riskialtis.

Kuva voi paljastaa lapsesta henkilökohtaisia asioita, aiheuttaa verkkokiusaamista tai synnyttää lapsessa ikäviä tunteita.

– On hyvä muistaa, että kuva, joka vanhemmasta tuntuu kivalta, voi olla lapsen mielestä hyvinkin nolo. Siksi on tärkeää kysyä lapselta aina lupa, jos haluaa julkaista häntä koskevia tietoja tai kuvia, toteaa Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Kirsi Pollari.

Yksityisyyden suoja on lapsenkin oikeus

Pollari  korostaa, että suostumuksen saaminen lapselta ei kuitenkaan vapauta aikuista vastuusta.

– Aikuisen on paikallaan miettiä, mikä vaikutus kuvan julkaisemisella voi olla lapselle nyt ja tulevaisuudessa. Verkkoon laitettuihin kuviin voi vaikuttaa huonosti julkaisemisen jälkeen. Ääritapauksissa niihin voi liittyä riski lapsen altistumisesta seksuaaliselle hyväksikäytölle ja houkuttelulle.

Pollari muistuttaa, että yksityisyyden suoja kuuluu perus- ja ihmisoikeuksiin.

– Kaikilla ihmisillä on tietty rauhoitettu alue, jonne kuuluvat asiat on oikeus pitää omana tietonaan, jos niin haluaa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 16. artikla velvoittaa suojelemaan lapsen yksityisyyttä kaikissa tilanteissa, myös perheen piirissä.

Lisää aiheesta:
Pelastakaa lapset ry:n Digiboom-hanke
Lapset & media – kasvattajan opas
Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediass

Artikkeli Hyvää fiilistä vai uhka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Oman musiikkirippikoulun jälkeen lähdin isoskoulutukseen ja siellä oli tosi mukavaa. Toimin vuosia isosena eri rippileireillä ja olin muutenkin mukana nuorisotyössä. Seurakunta antoi minulle niin paljon hyviä elämänkokemuksia ja apua eri tilanteissa, että halusin jakaa sitä samaa hyvää, mitä itse olin saanut. Se oli myös syy lähteä opiskelemaan nuorisotyönohjaajaksi.

Haavena erityisnuorisotyö

Ensimmäiset harjoittelujaksot suoritin lastensuojelussa ja kriisityössä. Viime kesän ja syksyn toimin nuorisotyönohjaajan sijaisena Hankasalmen seurakunnassa ja parhaillaan olen nuorisotyössä Vaajakosken alueseurakunnassa. Olen ollut myös Saappaan toiminnassa mukana ja osallistunut katu- ja festaripäivystyksiin. Haaveena minulla onkin päästä tulevaisuudessa tekemään juuri erityisnuorisotyötä.

Olen soittanut viitosluokalta asti kitaraa ja vuosien saatossa mukaan on tullut muitakin soittimia. Säestystaidosta on ollut paljon hyötyä nuorisotyössä. Pelaan aika paljon tietokonepelejä varsinkin kavereiden kanssa. Minua naurattavat erityisesti tosi huonot vitsit, joita myös itse kerron mielelläni.

Kasvokkain kohtaamiset työn suola

Olemme opiskelukavereiden kanssa pohtineet paljon vanhemmuutta. Nuorten vanhemmat saattavat olla välillä aika hukassa kasvatuskysymysten kanssa, ja näissä asioissa haluaisin tukea vanhempia. Haluaisin vaikuttaa myös siihen, että jonain päivänä maailmassa vallitsisi todellinen tasa-arvo. Kaikilla olisi katto pään päällä sekä riittävästi ruokaa ja juomaa. Nykyään varallisuus ei mielestäni jakaudu oikeudenmukaisesti.

Vaikka sosiaalinen media on tärkeä väline ja siihen pitäisi panostaa enemmän seurakunnissa, niin silti mikään ei voita kasvokkain kohtaamisia. Siinähän molemmat näkevät välittömästi, miten toinen reagoi toisen sanoihin.

Artikkeli Hyvää kannattaa kierrättää julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.