Hänen mukaansa hyvä yhteisöön kuulumisen kokemus auttaa kasvussa nuoresta nuoreksi aikuiseksi.

– Eikö tarkoituksena ole kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, joksi Jumala on jokaisen tarkoittanut!

Rippikoulu antaa hengellistä ja henkistä rakennusmateriaalia omaan kasvuun. Rippikoulun opettajien ja isosten tehtävä on avata, mitä hengellisyys antaa ihmiselle.

– Parhaimmillaan rippikoulu on yhteisö, jossa voi kokea Jumalan rakkautta. Rippikoulu voi olla turvallinen yhteisöllinen hetki kasvun tiellä, Puupponen sanoo.

Rippikouluissa vallitsee avoin ja keskusteleva ilmapiiri. Asioista voi keskustella, epäilykin on sallittua.

– Rippikoulussa voi peilata omaa kasvua toisiin nuoriin, vähän vanhempiin isosiin ja perheen ulkopuolisiin aikuisiin. Toivottavasti viestinä on: sinä olet arvokas ja Jumalalle rakas.

Elämän ja kuoleman kysymykset

Rippikoulun viitekehys on aina hengellinen, sillä kyse on kirkon toiminnasta.  Vuonna 2001 vahvistetun Rippikoulusuunnitelman yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan ja kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen.

– Rippikoulussa ovat läsnä elämän ja kuoleman kysymykset. Tunneilla ja vapaa-ajalla puhutaan myös ihmissuhteista, harrastuksista, opiskelusta, ja perheestä. Älyllinen pohdinta ja kokemuksellisuus mahtuvat samaan pakettiin, Puupponen sanoo.

Käsittelyyn nousevat myös kärsimykseen liittyvät kysymykset. Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä? Miksi Jumala ei auta? Oma vastuu ja Jumalan vaikutus maailman todellisuuteen puhuttavat. Monet teemat nousevat nuoren omasta elämänpiiristä.

– Nuoret miettivät omaa tulevaisuuttaan, heillä on huolia läheisistä, he pohtivat tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä, kiusaamista ja sen kitkemistä. Rippikoululaiset kyselevät myös, onko Jumala todella olemassa ja kuka Jeesus on.

Keskustelua käydään aikuisen kanssa isolla porukalla ja pienryhmissä isosen johdolla. Toisinaan keskustelua käydään oppimispäiväkirjan sivuilla työntekijän ja nuoren kesken.

Jyväskylän seurakunnassa tehtiin vuonna 2013 kysely, jolla selvitettiin rippikoululaisten riparikokemuksia ja  tyytyväisyyttä rippikouluunsa.

– Kyselyyn vastasi noin 800 ihmistä. Rippikouluun oli meillä kokonaisuudessaan tyytyväisiä 83 prosenttia vastanneista. Rippileiriin  osallistuneiden tyytyväisyys oli hiukan korkeampi eli 85 prosenttia, Puupponen sanoo.

Rippikoulu siirtymäriittinä

Kirkkohallituksessa kasvatus- ja perheasioiden apulaisjohtajana työskentelevän Jarmo Kokkosen mielestä nuoriin vaikuttamista on hyvä pohtia. Ylipäätään uskontoon liittyvistä asioista täytyy puhua.

– Jos jokin aihe yhteisössä on kielletty tai tabu, se altistaa ääri-ihmisille ja -vaikutteille.

Väitöskirjassaan Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa (2016) hän perehtyi aiheeseen, jota kirkossa on vain vähän tutkittu. Siirtymäriittinä rippikoulu kokonaisuudessaan on rituaali, joka tekee lapsista naisia ja miehiä.

–  Aikuisen velvollisuus on sanoittaa niin uskoontuloa kuin seksuaalisuutta, etsiä sanoja, jotka vastaavat nuorten kysymyksiin ja tunteisiin. Rippikoulu tarvitsee suoraa puhetta sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteesta hengellisyyteen, sanoo Kokkonen, teologi, valtiotieteilijä ja neljän lapsen isä.

Teemat ovat keskeisiä syntymän, puberteetin ja avioliittoon siirtymisen riiteissä. Arkikielessähän rippikoulua on pidetty ”naimaluvan saamisena”.

Ihminen on kokonaisuus

Murrosiässä nuori kaipaa kodin ulkopuolista keskustelukumppania.

– Seurakunnan työntekijät ovat paljon vartijoina. Seurusteluun liittyvät kysymykset ovat tärkeitä, vaikkeivat helpoimpia.

Kristillisen käsityksen mukaan jokainen ihminen on Jumalan kuva.

– Ihminen on jakamaton kokonaisuus, sielu, henki ja ruumis. Jos ruumis voi huonosti, sielu ei voi voida hyvin. Elämä Jumalan maailmassa tarkoittaa, että ihminen pitää kokonaisuudesta huolta.

Rippikoulussa kuuluisi selkeästi sanoittaa myös seksuaalisuuden pyhyyttä, kauneutta, herkkyyttä, luotuisuutta ja hengellisyyttä, vaikka Kokkosen tutkimustulosten mukaan näin tapahtuu harvoin.

Rippikoulussa nuorten sosiaalinen tila on seesteisempi kuin koulussa, ja esimerkiksi kiusaamista on vähemmän. Silti myös nuoret voivat olla keskenään erimielisiä. Olennaista on avoimuus ja oman mielipiteen perusteleminen. Näin eri tavoin ajattelevat voivat oppia ymmärtämään toisiaan.

– Asenteella ”minun kantani voittaa ja noiden häviää” ei tässä maailmassa pärjää. Vaikkapa maahanmuuttokysymyksissä on tärkeämpää pystyä ymmärtämään, että joku ajattelee toisin kuin tavoitella pakotettua yksimielisyyttä, Kokkonen sanoo.

Riparilla nuori saa peilata omia ajatuksiaan eri-ikäisten kanssa.

– Moniäänisyys on rippikoulun vahvuus. Aikuisten lisäksi mukana on 16–18-vuotiaita keskustelukumppaneita, isosia ja aputyöntekijöitä.

Seksuaalisuus ja rippikoulu

Rippikoulutyöntekijät nimeävät sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteen hengellisyyteen rippikoulun erityiseksi anniksi. Kokkosen tutkimus osoitti, kuinka vaikea tätä on nuorille konkreettisesti sanoittaa. Emme ole harjaantuneet puhumaan seksuaalisuudesta ja Jumalasta yhdessä.

– Siihen tarvitaan uutta kieltä, uusia vertauskuvia. Toivottavasti saamme runoilijoita ja taiteilijoita, jotka löytävät oikeita sanoja ja kuvia näille asioille. Toivottavasti esiin nousevat myös vaiennetut äänet kirkon historiasta, ja esimerkiksi mystikot ja kirkkoisät löydetään uudella tavalla.

– Meillä on varaa ottaa pitkä askel taaksepäin: alkukirkossa tulkinta oli kokonaisvaltaisempaa kuin nykyisin. Ihminen on pyhä, luonto on pyhä, ihmisruumis on pyhä. Luonnon vaalimisen tärkeys on jo tajuttu, ja samalla tavalla voisimme oppia arvostamaan ihmisen ruumiin pyhyyttä.

Artikkeli Rippikoulussa kaveri on peili julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sopimattomasta käytöksestä on syytetty vuosien varrella muitakin kirkonmiehiä – myös luterilaisen kirkon piirissä. Mediaa ovat kuohuttaneet milloin seksuaalissävytteiset tekstiviestit, milloin naisten seksuaalinen ahdistelu eduskuntaa myöten.

Median esiin nostamissa, kirkkoon liittyvissä seksikohuissa ei ole Helsingin yliopiston tutkijatohtorin Eetu Kejosen mukaan mitään uutta.

– Tällaista on aina ollut, ja todennäköisesti mediassa paljastuneet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.

Silti jokainen kohu hämmentää, sillä kirkossa tai kirkon piirissä toimivilta henkilöiltä odotetaan yhä moraalisesti enemmän kuin niin sanotuilta tavallisilta ihmisiltä.

– Kirkonmiehiin ja -naisiin liitetään alitajuisesti tietynlaisia odotuksia ja puhtauden oletuksia. Me kuvittelemme heidän olevan vähän parempia ihmisiä kuin me tavalliset tallaajat. Kun näin ei olekaan, se tuntuu nololta ja ikävältä, vaikka ihmisiähän me kaikki olemme, Kejonen huomauttaa.

Kirkonmiehiin ja -naisiin liitetään alitajuisesti tietynlaisia odotuksia ja puhtauden oletuksia.

Ilmiö liittyy myös seksuaalisuuden normittamiseen. Seksuaalisuuteen suhtaudutaan kirkon piirissä yhä melko pidättyväisesti ja konservatiivisesti.

– Kun sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään, syntyy herkullinen juttu, johon media mielellään tarttuu.

Seksuaalisuus kirkolle vaikea asia

Seksuaalisuus on kirkolle yhä asia, josta on helpompi vaieta. Heteronormatiivisuutta ja avioliittosidonnaista seksuaaliopetusta korostava kirkko on joutunut monesti törmäyskurssille aikaisempaa moniarvoisemmassa yhteiskunnassa, jossa mikään seksuaalisuuteen liittyvä ei tunnu olevan enää tabu.

Vielä muutama vuosikymmen sitten saatoimme Kejosen mukaan elää yhtenäiskulttuurissa kristillisten arvojen mukaan, mutta nyt ihmisten erilaiset elämänvalinnat haastavat perinteisen mallin elää.

– Sosiaalinen media, netti ja mainonta ovat vaikuttaneet siihen, että seksuaalisuudesta uskalletaan puhua avoimemmin. Siihen nähden kirkko näyttäytyy yhä normittavana ja vanhanaikaisena instituutiona, Kejonen sanoo.

Kejosen mukaan luterilaisessa kirkossa on kuitenkin huomattavasti helpompi olla sinut oman seksuaalisuutensa kanssa kuin vaikkapa 10–15 vuotta sitten.

– Luterilainen kirkko on muuttunut avoimempaan ja moniarvoisempaan suuntaan esimerkiksi suhteessa homoseksuaalisuuteen, herätysliikkeistä ja niiden suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen väitellyt Kejonen toteaa.

Yliseksuaalistuminen tuo ongelmia

Perheneuvonnan johtaja Sirpa Salo on huomannut, että seksuaalisuus on monelle vaikea asia.

Salo työskentelee Jyväskylän Perheasiain neuvottelukeskuksessa, jossa seksuaalisuutta koskevia kysymyksiä käsitellään myös parisuhdetyössä.

Salon mielestä yhteiskunnan yliseksuaalistuminen aiheuttaa uudenlaisia ongelmia. Ihmisillä on toisinaan kohtuuttomia odotuksia ja myös väärinkäsityksiä seksuaalisuuden toteuttamisessa.

– Välillä joudumme pohtimaan missä kulkevat rajat seksuaalisuuden toteuttamiselle parisuhteessa. Kumppania ei voi vaatia sellaiseen seksuaaliseen tekoon, mikä ei tunnu hänestä hyvältä. Jokaisen ihmisen pitäisi myös kyetä toimimaan sekä parisuhteessa että sen ulkopuolella niin, ettei vahingoita ketään omalla käyttäytymisellään.

Yhteiskunnan yliseksuaalistuminen on johtanut siihen, että seksuaalisuuden syvempi merkitys on hämärtynyt.

– Seksuaalisuus on ihmisten välisen rakkauden ja kohtaamisen kanava, joka parhaimmillaan syventää ihmissuhdetta.  Seksuaalisuus on Jumalan lahja, Salo huomauttaa.

Puhdistava vaikutus

Tutkijatohtori Eetu Kejonen näkee median esiin nostamissa kirkon ”seksikohuissa” jotain hyvääkin, vaikka jokainen häirintätapaus on liikaa.

– Kohuilla voi pitkällä tähtäimellä olla myös puhdistava vaikutus. Kun media nostaa asioita esille, ne huomataan ja pahan kierre voidaan todennäköisesti myös pysäyttää. Silloin uhritkaan eivät jää yksin, Kejonen sanoo.

Nautittava, kahlittava, säädeltävä

Lasten syntyminen on jokaiselle ihmisyhteisölle elämän ja kuoleman kysymys. Silti monilla yhteisöillä, uskonnoilla ja kulttuureilla on haitallisia perinteitä, jotka lyövät pahasti korville tätä tavoitetta. Suurin osa perinteistä kahlitsee naisia.

Pari- ja seksuaaliterapeutti Pirkko Brusilalla ja Väestöliiton asiantuntija Elina Korhosella on ilmiölle selitys. Uskontokulttuurit ovat syntyneet primitiivisillä aikakausilla, jolloin naisen seksuaalisuutta on pidetty pelottavana. Monissa kulttuureissa ajatellaan, että mies omistaa naisen.

Seksuaalisuuden säätelyllä on hyväkin tavoite: sen varmistaminen, että ihmiset eivät ole täysin viettiensä vietävissä.

Kaikista maailmanuskonnoista löytyy sekä seksuaalisuuden kontrollia että elämänläheistä nautinnon korostusta. Elina Korhonen ei arvioi, mikä uskonnoista on paras ja mikä huonoin lisääntymisterveyden ja naisen kannalta.

– Se riippuu enemmän tulkinnasta kuin uskonnon teksteistä.

Korhonen huomauttaa, että mitä patriarkaalisempi yhteiskunta on, sitä sortavampi uskonnon tulkinta siellä vallitsee. Kun naiset saavat toimivaltaa talous-ja työelämässä, he saavat äänensä kuuluville myös uskonnon tulkitsijoina.

Pirkko Brusila on pari- ja seksuaaliterapeutti ja naistentautien erikoislääkäri. Hänen mukaansa vahingollisin tapa, joka rikkoo naisten oikeuksia, on tyttöjen silpominen. Hän törmäsi ilmiöön, kun somalipakolaiset tulivat Suomeen 1990-luvulla. Synnytyksiä hoitaneella henkilökunnalla oli vastuullinen paikka kertoa perinteen vahingollisuudesta. Kunnioittava vuorovaikutus oli tärkeää.

– Lisäksi tarvitaan jämptiä suhtautumista. Pitää sanoa selkeästi, että lainsäädäntömme ei tätä hyväksy.

Myös ehkäisykielto vahingoittaa naisia.

– Meilläkin on ryhmittymiä, joilla on tiukat säädökset ja ankarat asenteet niistä poikkeavia kohtaan.

Naisten asema ottanut takapakkia

Hiukset piiloon, käsivarret piiloon, kaapu päälle. Siinä yhden laidan säädöksiä naisille. Istu auton konepellille bikineissä ja levitä jalat. Laita webbikamera päälle ja riisu pusero. Siinä länsimaista todellisuutta.

Seksuaalisesti liberaali länsi ei saa Brusilalta täysiä pisteitä. Hän uskoo, että pedofilia ja seksuaalisesti loukkaava väkivalta ovat lisääntyneet, koska meillä on rajaton ”kaikkea saa tehdä” -asenne.

– Opiskelin 70-luvulla, ja pedofilia oli tuolloin äärimarginaalista. Lasten hyväksikäyttöä on ollut aina, mutta vähemmän, kun on ollut kunnioitus toista ihmistä kohtaan.

Naisten asema on ottanut takapakkia.

– Miten saisimme sellaisen kasvatuksen, että lapsi oppii kunnioittamaan itseään ja toista? Että toisen kehoon ei kosketa ilman lupaa.

Brusila toivoo hyvien arkipäivän käytöstapojen ryhtiliikettä.

– Että kohdellaan ihmisiä kunnioittavammin. Seksuaalisuus on siinä mukana, sen tajuaminen, että se on jokaisen herkintä omaa aluetta, ei yhteiskäytettävää.

Elina Korhonen näkee huolestuttavia ilmiöitä, jotka ovat vahvistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Konservatiiviseen uskontulkintaan nojaava liike vaikuttaa epä­edullisesti naisten seksuaaliterveyteen. Liike vahvistuu esimerkiksi Puolassa, Maltassa, Irlannissa ja Portugalissa. USA:ssa toimii vaikutusvaltaisia evankelikaalisia ryhmiä, jotka toimivat myös Afrikassa.

Konservatiiviset liikkeet korostavat perinteisiä perhearvoja eivätkä ota huomioon monimuotoista todellisuutta. Niitä leimaa naisen kontrollointi ja homofobia.

Korhosen mukaan länsimaissa on menty pieleen ulkonäön liikakorostuksessa.

– Ja netissä on asioita, joiden näkemiseltä toivoisi lasten säästyvän.

Artikkeli Kun sanat ja teot riitelevät julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.