– Kesä on ollut kuivin miesmuistiin. Viime kesä oli vastaavasti sateinen. Sadosta vaikuttaa tulevan keskinkertaista huonompi – ehkä noin neljännes pienempi kuin yleensä, Petri Rahkonen arvioi. Rahkonen viljelee 120 hehtaarin alalla kuminaa, ohraa, kauraa, ruista, rypsiä ja rapsia. Vuosittain viljelyssä on 4–5 lajia. Osa maasta saa välillä levätä kesannolla.

Petri Rahkosen isovanhemmat ostivat tilan maat valtiolta 1930-luvun alussa asutustilaksi. Alkujaan alue on kuulunut Tikka-Mannilan kartanoon. Petrin isä, Jukka Rahkonen, syntyi tilalla ja viljeli sitä oman isänsä jälkeen. Petri Rahkonen on ollut tilan isäntä vuodesta 2015 lähtien, jolloin tehtiin sukupolvenvaihdos.

Viljelyala laajeni jonkin verran, kun Petri Rahkonen osti naapuritilan perheelleen kodiksi vuonna 2011. Talojen välillä on lyhyt kävelymatka. Lapset pääsevät kätevästi pellon yli mummolaan. Isovanhemmat ovat yhä mukana talon töissä sen minkä jaksavat ja pitävät huolta lapsenlapsista silloin kun tarvitaan.

Tällä hetkellä vilja pitää antaa lähes ilmaiseksi.

Petri Rahkonen voi luottaa vanhempiensa vuosikymmenten kokemukseen maanviljelystä ja tilanhoidosta. Asioita pohditaan myös yhdessä lähiseudun muiden viljelijöiden kanssa. Vanhempien työn jatkaminen kotitilalla on mieluisaa työtä, ja ammatinvalinta tuntuu oikealta vieläkin.

– Tässä työssä näkee kättensä jäljen. Työ on monipuolista eikä ole kahta samanlaista päivää. Täytyy osata monenlaista. Koneista täytyy pitää huolta ja myös paperityöt vievät aikaa.

Petri Rahkosella on myös toinen ammatti. Hän hommasi armeija-aikana rekkakortin, ja ajaa talviaikaan rekkavuoroja.

Parasta kuitenkin olisi, jos maatila antaisi riittävän toimeentulon, eikä olisi tarvetta käydä muualla töissä.

Maanviljelijä täyttää tukihakemukset keväisin ja syksyisin. Kasvukauden aikana tehdään muistiinpanoja pitkin matkaa. Niiden avulla voidaan osoittaa, että velvoitteet täyttyvät ja asiat tehdään kuten pitää. Kaikki tilanpidon toiminta tulee dokumentoida. Maatila on yritys, johon liittyy kirjanpitoa myös verottajaa varten. Rahkoset ovat saaneet paperitöihin myös neuvoa ja tukea.

– Pro Agria auttoi esimerkiksi sukupolvenvaihdokseen liittyvissä asioissa. Aika itsenäisesti ja yksinään tässä saa työtä tehdä. Pieni hengitys tuntuu niskassa, koska on niin paljon sääntelyä. Asiantuntijoiden palvelutkin yleensä maksavat.

Maanviljelijä joutuu aina sietämään epävarmuutta.

Petri Rahkonen ajattelee, että palkinto tehdystä työstä ja hyvästä sadosta saisi jäädä viljelijälle. Palkka pitäisi saada tilan tuoton kautta myyntihintana eikä tukina.

– Tällä hetkellä vilja pitää antaa lähes ilmaiseksi. Siihen pitäisi saada muutos. Tuotantokustannukset ovat nyt suuremmat kuin tuotteesta saatava hinta. Tulot eivät juuri kasva, vaikka tulisi kuinka hyvä sato, ja tuki on aina sama. Rahat pitäisi kohdentaa aitoon tekemiseen eikä tukea sitä, että ollaan viljelevinään.

Rahkosen tilalla on tehty isoja investointeja viime vuosina. Viljankuivurin ja siilon lisäksi on hankittu puimuri, toinen traktori ja uusittu kylvökone. Osa on voitu ostaa käytettynä. Tavoite tälläkin tilalla on tehostaa tuotantoa. Usko tulevaan on vahva, vaikka tulevaisuus näyttää epävarmalta.

– Maanviljelijä joutuu aina sietämään epävarmuutta. Nyt on ollut kaksi todella huonoa vuotta peräkkäin. Viime vuonna jäi 30 hehtaaria viljasta puimatta, ja se mitä puitiin, piti puida märkänä, Jukka Rahkonen toteaa.

– Maanviljelys on aina onnen kauppaa. Säille ei voi mitään. Saa nähdä mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan. Lämpötilan kohoaminen voi merkitä viljan kannalta hyvääkin, mutta ääri-ilmiöt ovat pahasta, Petri Rahkonen täydentää.

Rahkonen muistaa olleensa jo kolmevuotiaana puimurin kyydissä isän kanssa maatöissä. Nyt oma poika, tokaluokkalainen Samu, on innolla tilan töissä mukana. Ehkä poika jatkaa tilaa aikanaan, jo neljännessä polvessa.

Sääolot ja tuotannon heikko kannattavuus kurittavat viljelijää

Viljasato on jäämässä heikoksi toisena perättäisenä vuotena. Etelä-Suomessa ja länsirannikolla menetetään tänä vuonna pahimmillaan 80 prosenttia sadosta. Keski-Suomen tilanne ei onneksi ole yhtä huono. Satotappiot jäävät täällä noin 20-30 prosenttiin, kertoo Antti Waris, MTK Keski-Suomen järjestöagrologi.

– Suomi on onneksi pitkä maa. Kaikki ei meillä ole yhden kortin varassa, vaikka tämän kaltainen kesä kurittaa joka puolella. Viljaliikenne todennäköisesti kulkee nyt poikkeuksellisesti idästä muuhun maahan, kun aikaisemmin liike on ollut lähinnä etelästä ylöspäin, Waris ennustaa.

Tämän vuoden sato uhkaa jäädä myös heikkolaatuiseksi. Siksi satokauden lopulliset tappiot saadaan vasta sitten kun tiedetään, miten teollisuus pystyy hyödyntämään heikompaa viljalaatua.

Kasvukauden sadealueet ovat olleet hyvin paikoittaisia. Naapurilla kilometrin päässä on voinut tulla heinäkuussa 90 ml vettä, kun omalla tilalla on jääty jopa alle 10 ml sademääriin. Lisäksi maalajit ja maan kasvukunto ovat olleet tavallista isommassa roolissa.

Waris katsoo, että viljelijän keskeisin haaste sääolojen lisäksi on tuotannon heikko kannattavuus. Tuotantokustannukset ovat karanneet tulojen yläpuolelle.

– Jos maanviljelijä saisi tuotteistaan paremman hinnan, se ei juuri näkyisi kuluttajalle kaupan hintalapussa, Waris sanoo.

Waris kannustaa kuluttajaa arvostamaan suomalaista ruuantuotantoa.

– Kannattaa arvostaa maailman parasta ruokaa ja ostaa sitä. Kotimaisesta ruuasta voi olla varma, että se on eettisesti ja ekologisesti tuotettua. Kyseessä on lisäksi 340 000 ruokaketjussa työskentelevän työ.

Artikkeli Kuiva kesä kuihdutti sadon julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Taistelu kannatti. Vuokko ja Tero Suutarilta jäi korjaamatta vain kymmenisen paristasadasta satokasvihehtaarista.

Tänä vuonna Viljakallion luomutilalla kasvoi muun muassa spelttivehnää ja puhdaskauraa.

Poikkeukselliseksi venynyt sadonkorjuu, epäinhimillisen pitkät päivät, taistelu sadetta ja lopulta lunta vastaan veivät voimat niin, ettei väsymyksestä parissa päivässä palaudu edes urheilijataustainen pariskunta.– Sitä vain yritti, välillä itkien, jaksaa, että toinen saisi hetken nukkua, Vuokko Suutari huoahtaa.

Viisikymppisiä vasta viettänyt pari tietää, että liian pitkälle ei väsymystä passaisi päästää, mutta ennen maan jäätymistä on pakko kyntää ja ajaa lietettä. Muut työt on siirretty sivuun, ja niiden kasaantuminen tuskastuttaa.

Ensi vuottakin pitää jo suunnitella. – Kyl myö ensi keväänäkin meinataan kylvää! vakuuttaa Tero Suutari marraskuun alussa.

Mistä viljelijä saa voimat jatkaa tällaisen vuoden jälkeen?
– Moni sanoo, ettei ole vaihtoehtoja. On niitä, voi vaikka myydä tilan. Uskon, että useimmat kuitenkin tahtovat jatkaa. Onhan tämä mielenkiintoista, kun taas jaksaa ajatella eteenpäin. Työ etenkin viljatilalla on vaihtelevaa, itsenäistä ja projektiluontoista.

Hyötyliikuntaakin saa omasta takaa, Suutarit hymähtävät, vaikka hukkakauraa papupellossa kitkien.

Nykyään luomuviljely myös kannattaa perinteistä paremmin.

Niin kauan kuin suomalainen tahtoo kotimaista ruokaa, sitä täällä tuotetaan. – Ainakin parempia peltoja viljellään, Tero uskoo. – Tilakoko vain kasvaa, ja karjatilojen painotus pohjoiseen kaventaa mahdollisuuksia.

Uhkakuvia piisaa. Kylät autioituvat. Alan koulutus heikkenee. Viljelijän elinvoimaa kalvavat myös markkinavoimien moraalittomuus ja monien nöyryyttäväksi kokema toimeentulo tukien kautta.

Julkinen keskustelu toisaalta kunnioittaa, toisaalta mollaa maaseutua.

Harva viljelijä sanoo, ainakaan ääneen, tekevänsä yhteistyötä Luojan kanssa. Suutarit sanovat. – Tässä työssä pitää säilyttää nöyryys. Ihminen voi tehdä vain osansa, omat suunnitelmat eivät aina toteudu, ja maakin on meillä vain lainassa.

Säistä on turha huolehtia, kun ihminen ei niistä vastaa. Siinä on kyllä opettelemista, Tero puuskahtaa: Aina välillä palaa pinna.
– Minua lohduttaa ajatus, että kaikki ei ole tässä, Vuokko lisää.
– Maan päällä tärkeintä on ihmissuhteet. Roomalaiskirje kehottaa kilpailemaan keskenään toinen toisensa kunnioittamisessa, mutta osaako sitä toista tukea tarpeeksi.
– Terveyskin on iso lahja, Tero painottaa. – Sairasvuoteella maatessa ei omaisuudella ole merkitystä.

Yhteinen vakaumus tukee jaksamista, kuten yhdessä ponnistelukin saman asian eteen. Aamurukous auttaa muistamaan myös toisia taakkojensa kanssa kamppailevia.

Suutarit toimivat Kristityissä Viljelijöissä, ovat osallistuneet parisuhdetyöhön ja Aslak-kuntoutukseen, ja vakuuttuneet entisestään niin turvaverkon kuin puhumisenkin tärkeydestä. – Näinä aikoina moni soutelee syvissä vesissä yksin, mutta nyt kenenkään ei pitäisi jäädä tupaan mököttämään. Muiden kokemusten kuuleminen voi auttaa ylös suosta.

Tänä vuonna toisilta viljelijöitä on tullut poikkeuksellisen paljon tukea. ”Vieläks pitää puija?” sisältää niin paljon.

Naapurissa asuvat Teron vanhemmatkin auttelevat voimiensa mukaan. Sukupolvenvaihdos kotitilalla tehtiin 1998. Pienestä alkanut maa- ja metsätalous vakautettiin kymmenisen vuotta sitten osakeyhtiöksi.

Neljästä lapsesta näyttäisi löytyvän tilalle jatkaja. – Paineita siitä ei kuitenkaan oteta eikä kasata, vanhemmat vakuuttavat.

Artikkeli Keväällä taas kylvetään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.