Petri Rahkonen viljelee maata Tikka-Mannilassa kolmannessa polvessa. Leipää perheelle on tienattava myös tilan ulkopuolella.
Ohrapellon tähkäpäät kellertävät. Petri Rahkonen suunnittelee puivansa loputkin viljapellot lähipäivinä. Uusi viljankuivuri ja siilo odottavat valmiina satoa. Rakennus oli viime kesän suuri investointi, ja iso rakennusurakka kesti keväästä syksyyn. Täyteen sitä ei tänä vuonna saada.
– Kesä on ollut kuivin miesmuistiin. Viime kesä oli vastaavasti sateinen. Sadosta vaikuttaa tulevan keskinkertaista huonompi – ehkä noin neljännes pienempi kuin yleensä, Petri Rahkonen arvioi. Rahkonen viljelee 120 hehtaarin alalla kuminaa, ohraa, kauraa, ruista, rypsiä ja rapsia. Vuosittain viljelyssä on 4–5 lajia. Osa maasta saa välillä levätä kesannolla.
Petri Rahkosen isovanhemmat ostivat tilan maat valtiolta 1930-luvun alussa asutustilaksi. Alkujaan alue on kuulunut Tikka-Mannilan kartanoon. Petrin isä, Jukka Rahkonen, syntyi tilalla ja viljeli sitä oman isänsä jälkeen. Petri Rahkonen on ollut tilan isäntä vuodesta 2015 lähtien, jolloin tehtiin sukupolvenvaihdos.
Viljelyala laajeni jonkin verran, kun Petri Rahkonen osti naapuritilan perheelleen kodiksi vuonna 2011. Talojen välillä on lyhyt kävelymatka. Lapset pääsevät kätevästi pellon yli mummolaan. Isovanhemmat ovat yhä mukana talon töissä sen minkä jaksavat ja pitävät huolta lapsenlapsista silloin kun tarvitaan.
Tällä hetkellä vilja pitää antaa lähes ilmaiseksi.
Petri Rahkonen voi luottaa vanhempiensa vuosikymmenten kokemukseen maanviljelystä ja tilanhoidosta. Asioita pohditaan myös yhdessä lähiseudun muiden viljelijöiden kanssa. Vanhempien työn jatkaminen kotitilalla on mieluisaa työtä, ja ammatinvalinta tuntuu oikealta vieläkin.
– Tässä työssä näkee kättensä jäljen. Työ on monipuolista eikä ole kahta samanlaista päivää. Täytyy osata monenlaista. Koneista täytyy pitää huolta ja myös paperityöt vievät aikaa.
Petri Rahkosella on myös toinen ammatti. Hän hommasi armeija-aikana rekkakortin, ja ajaa talviaikaan rekkavuoroja.
Parasta kuitenkin olisi, jos maatila antaisi riittävän toimeentulon, eikä olisi tarvetta käydä muualla töissä.
Maanviljelijä täyttää tukihakemukset keväisin ja syksyisin. Kasvukauden aikana tehdään muistiinpanoja pitkin matkaa. Niiden avulla voidaan osoittaa, että velvoitteet täyttyvät ja asiat tehdään kuten pitää. Kaikki tilanpidon toiminta tulee dokumentoida. Maatila on yritys, johon liittyy kirjanpitoa myös verottajaa varten. Rahkoset ovat saaneet paperitöihin myös neuvoa ja tukea.
– Pro Agria auttoi esimerkiksi sukupolvenvaihdokseen liittyvissä asioissa. Aika itsenäisesti ja yksinään tässä saa työtä tehdä. Pieni hengitys tuntuu niskassa, koska on niin paljon sääntelyä. Asiantuntijoiden palvelutkin yleensä maksavat.
Maanviljelijä joutuu aina sietämään epävarmuutta.
Petri Rahkonen ajattelee, että palkinto tehdystä työstä ja hyvästä sadosta saisi jäädä viljelijälle. Palkka pitäisi saada tilan tuoton kautta myyntihintana eikä tukina.
– Tällä hetkellä vilja pitää antaa lähes ilmaiseksi. Siihen pitäisi saada muutos. Tuotantokustannukset ovat nyt suuremmat kuin tuotteesta saatava hinta. Tulot eivät juuri kasva, vaikka tulisi kuinka hyvä sato, ja tuki on aina sama. Rahat pitäisi kohdentaa aitoon tekemiseen eikä tukea sitä, että ollaan viljelevinään.
Rahkosen tilalla on tehty isoja investointeja viime vuosina. Viljankuivurin ja siilon lisäksi on hankittu puimuri, toinen traktori ja uusittu kylvökone. Osa on voitu ostaa käytettynä. Tavoite tälläkin tilalla on tehostaa tuotantoa. Usko tulevaan on vahva, vaikka tulevaisuus näyttää epävarmalta.
– Maanviljelijä joutuu aina sietämään epävarmuutta. Nyt on ollut kaksi todella huonoa vuotta peräkkäin. Viime vuonna jäi 30 hehtaaria viljasta puimatta, ja se mitä puitiin, piti puida märkänä, Jukka Rahkonen toteaa.
– Maanviljelys on aina onnen kauppaa. Säille ei voi mitään. Saa nähdä mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan. Lämpötilan kohoaminen voi merkitä viljan kannalta hyvääkin, mutta ääri-ilmiöt ovat pahasta, Petri Rahkonen täydentää.
Rahkonen muistaa olleensa jo kolmevuotiaana puimurin kyydissä isän kanssa maatöissä. Nyt oma poika, tokaluokkalainen Samu, on innolla tilan töissä mukana. Ehkä poika jatkaa tilaa aikanaan, jo neljännessä polvessa.
Sääolot ja tuotannon heikko kannattavuus kurittavat viljelijää
Viljasato on jäämässä heikoksi toisena perättäisenä vuotena. Etelä-Suomessa ja länsirannikolla menetetään tänä vuonna pahimmillaan 80 prosenttia sadosta. Keski-Suomen tilanne ei onneksi ole yhtä huono. Satotappiot jäävät täällä noin 20-30 prosenttiin, kertoo Antti Waris, MTK Keski-Suomen järjestöagrologi.
– Suomi on onneksi pitkä maa. Kaikki ei meillä ole yhden kortin varassa, vaikka tämän kaltainen kesä kurittaa joka puolella. Viljaliikenne todennäköisesti kulkee nyt poikkeuksellisesti idästä muuhun maahan, kun aikaisemmin liike on ollut lähinnä etelästä ylöspäin, Waris ennustaa.
Tämän vuoden sato uhkaa jäädä myös heikkolaatuiseksi. Siksi satokauden lopulliset tappiot saadaan vasta sitten kun tiedetään, miten teollisuus pystyy hyödyntämään heikompaa viljalaatua.
Kasvukauden sadealueet ovat olleet hyvin paikoittaisia. Naapurilla kilometrin päässä on voinut tulla heinäkuussa 90 ml vettä, kun omalla tilalla on jääty jopa alle 10 ml sademääriin. Lisäksi maalajit ja maan kasvukunto ovat olleet tavallista isommassa roolissa.
Waris katsoo, että viljelijän keskeisin haaste sääolojen lisäksi on tuotannon heikko kannattavuus. Tuotantokustannukset ovat karanneet tulojen yläpuolelle.
– Jos maanviljelijä saisi tuotteistaan paremman hinnan, se ei juuri näkyisi kuluttajalle kaupan hintalapussa, Waris sanoo.
Waris kannustaa kuluttajaa arvostamaan suomalaista ruuantuotantoa.
– Kannattaa arvostaa maailman parasta ruokaa ja ostaa sitä. Kotimaisesta ruuasta voi olla varma, että se on eettisesti ja ekologisesti tuotettua. Kyseessä on lisäksi 340 000 ruokaketjussa työskentelevän työ.
Jaa artikkeli: