Kouvolassa juhlavuosi huipentui helatorstain hulinoihin. Koko perheen tapahtumia vietettiin keskiajan tyyliin ja omenapuita istutettiin Inkeroisten ja Kuusankosken kirkkopuistoihin, Kouvolan seurakuntakeskuksen pihalle ja Niinirantaan. Rakkauden ateria –kirkko-ooppera kuultiin illan päätteeksi Keskuskirkossa.

Lutherin hengessä vietettiin myös yhteislaulutilaisuuksia, muun muassa Kouvolan keskustassa Hampstapuistossa Skansenin tyyliin. Luther ja Katharina von Bora –hahmot vierailivat tapahtumissa eri puolilla Kouvolaa.

Iitissä orientoiduttiin reformaation juhlavuoteen kinkereillä, ja marraskuussa järjestettiin lapsille reformaatioseikkailu. – Tavoitteena oli tukea kotien rukouselämää – tätähän myös Luther korosti, kertoo kirkkoherra Mikko Pelkonen. – Seurakuntalaiset saivat jättää toiveitaan Kahvituvan teesilaatikkoon. Tästä toivottavasti jää jotakin konkreettista seurakunnan tulevaisuuteen.

Kouvolalaiset laativat uusia teesejä myös teesit2017.fi-sivulla:
– Kymmenen käskyä, tänäänkin.
– Rukous on voimavara ja mahdollisuus.
– Elämäsi tärkein tehtävä on oppia tuntemaan Jeesus Kristus.
– Lapsella on oikeus tuntea olevansa turvassa ja rakastettu, erotilanteessakin.
– Ei tehdä toisen taakkaa suuremmaksi juorupuheilla ja ilkeyksillä.
– Mikään tässä pahassa maailmassa ei voi satuttaa niin, etteikö Kaikkivaltiaan Jumalan käsi voisi sitä korjata.
– Inhimillinen näkökulma esiin: Ei säilötä lapsia meluisiin päiväkoteihin, koululaisia ylisuuriin kouluihin, vanhuksia kylmään laitoshoitoon.
– Seurakunta ei ole asiakkaita palveleva, palveluita tarjoava eikä tilaisuuksia järjestävä laitos, vaan uskovien yhteisö, joka toisiaan kannustaen etsii Jumalan tahtoa ja jakaa elämää arjessa ja juhlassa Jumalaa ylistäen.
– Katsotaan rakkautta kohti. Ei mielipide-eroja, jotka erottavat meitä ja joilla suuressa mittakaavassa ei välttämättä ole merkitystä. Vaan sitä yhteistä polkua, jota kuljemme. Jumalan pelastussanomaa, joka on tarkoitettu meille kaikille. Sitä suurinta rakkautta, armoa, josta pääsemme osallisiksi.

Artikkeli Omenapuut jäivät muistoksi reformaation juhlavuodesta julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sehän on Martti Luther. Tuollainen päähine hänellä on vanhassa maalauksessa. Mutta entä Karppelan parta? Luther on kuvattu usein siloposkisena. – Onhan tätä ollut 500 vuotta aikaa kasvattaa, Karppela lohkaisee ja tunnustelee leukaperiään.

Hän on sonnustautunut Lutheriksi reformaation eli uskonpuhdistuksen juhlavuoden kunniaksi. On kulunut 500 vuotta siitä, kun Luther, saksalainen munkki, julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan.

Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta. Näin kuului teesi numero 27.

Mitä Luther tuumaisi Suomen itsenäisyyden juhlinnasta? Lutherin aikana Saksa oli osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, joka koostui useista ruhtinaskunnista. Isänmaa ei voinut tarkoittaa Lutherille samaa kuin meille, mutta luterilaisuus yhdistetään usein isänmaallisuuteen, sillä Lutherin opetuksissa oli esivaltaa kunnioittava henki. – Yhtenä selityksenä kunnioitukselle on se, että Luther sai suojelua maalliselta hallitsijaltaan, Saksin vaaliruhtinaalta, kun Rooman kirkko halusi hänet hengiltä, Karppela arvioi.

Hallitsijat ovat käyttäneet hyväkseen protestanttisten kirkkojen – kuten luterilaisuuden – ajatusta siitä, että maallinen hallitsija on myös kirkon pää. Kritiikittömyys esivaltaa kohtaan on ollut luterilaisuuden sokea piste. Kun kansallisaate nousi Saksassa 1800-luvulla, Luther valjastettiin sen esikuvaksi. Samoin natsien noustessa valtaan Luther asetettiin heidän arvojensa esitaistelijaksi. – Luterilaista isänmaallisuutta ei saa käyttää ahdasmielisen muukalaisvastaisen kansallistunteen nostattamiseksi, Karppela huomauttaa.

Kristityt ovat vieraita ja muukalaisia tässä maailmassa; heidän isänmaansa ja omaisuutensa on muualla. Näin Luther kirjoitti Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä. – Lutherin ajatus isänmaallisuudesta on kaksijakoinen. Kristitty on samalla sekä oman kotimaansa että tulevan kotimaansa taivaan  kansalainen.

Mietitään juhlivaa Suomea sen synnytysvuosina. Suomessa kirkko on perinteisesti ollut hyvää pataa esivallan kanssa. Kansalaissodan aikana kirkko leimautui oikeistolaiseksi, ja sen välit työväkeen tulehtuivat pitkäksi ajaksi. – Kirkko kohteli väärin punaisia, toteaa Luther, siis Karppela.

Sotien jälkeen Suomessa ruvettiin rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka ajatus ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta oli lähellä kirkon ihanteita. Sitä on purettu hissukseen 80-luvulta lähtien.
– Parhaillaan on kehittymässä köyhiin ja rikkaisiin jakautuva Suomi.  Vähäosaisten ja syrjäytyneiden määrä kasvaa.

Luther kannatti sekä köyhäinhuoltoa että esivallan kunnioittamista. Koko pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta nousee luterilaisuudesta. Siinä hyväntekeväisyys on rakennettu systeemin sisälle, ja se rahoitetaan veroilla. Katolilaisissa maissa hädänalaista tuetaan vapaaehtoisin lahjoituksin.

Aina kun Suomen valtaapitävät kumartavat suurituloisille ja etuoikeutetuille, he kääntävät selkänsä vähäosaisille.
– Kirkon köydenvedossa on kaksi suuntaa: köyhien oikeuksien puolustaminen ja esivallan päätösten kunnioitus. Nämä ovat usein ristiriidassa keskenään, eikä kirkkokaan aina tiedä, miten toimia, Karppela sanoo.
– Kirkko ei voi lähteä siitä, että se ratkoo kaikki aikansa ongelmat. Tärkeintä on olla aktiivinen ja osallistua keskusteluun, vaikka yhteentörmäyksiä tulee. Ei sitä tarvitse pelätä.

Luther oli ristiriitojen mies. Munkki, joka karkasi naimisiin nunnan kanssa. Kirjasi kuolemattomia lauseita kuten: Ajatukset ovat tullivapaita. Ja: Mihin Jumala rakentaa kirkon, paholainen viereen pystyttää kappelin. Hän rakasti viiniä ja laulua, ja parjasi paavin lisäksi juutalaisia ja lakimiehiä. – Aikansa lapsi. Luuli, että maapallo on universumin keskus, jota aurinko kiertää, Karppela toteaa.

Lutherin mielestä Jumala toimii kirkon, perheen ja yhteiskunnan rakenteiden välityksellä. Niissä on löydettävissä Jumalan tahto ja johdatus. Täyttäessään velvollisuutensa yhteiskunnassa, työ- tai perhe-elämässä luterilainen toteuttaa Jumalan tahtoa.

Luther ajatteli Jumalan johdattavan päättäjiä. Toisaalta luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista kumpuaa ajatus, että tilanteessa, jossa pyritään kukistamaan evankeliumin oppi, kristityn on asetuttava vastarintaan.
– Ajankohtainen esimerkki on turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset. Pakolaisia otettiin aluksi kirkon suojiin, mutta vähitellen tuli ymmärrys, ettei ole sopiva pelata omaa peliä, Karppela sanoo ja näyttää lisää Lutherin kirjoituksia.

Kirkko on ollutkin kaikkina aikoina eräänlainen maanpakolaisten ja varattomien turvapaikka.
– Näissä veljien vaikeuksissa ei siis kirkko voi olla toimetonna eikä se saakaan. Jumalan käsky ja esi-isien opetukset pakottavat sen laupeuden töihin.
– Mikä on kirkon rooli ja missä kulkee auttamisen raja? Ainakin on tärkeää, että kirkko osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pitää esillä lähimmäisenrakkautta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta. Ne ovat kristinuskon ydintä.

Artikkeli Luther ja juhlavuodet julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kostamon äiti kuoli syöpään kuusi vuotta sitten, juuri kun hänelle itselleen oli syntynyt ensimmäinen ja ainoa lapsi. Isä jäi yksin ja alkoi kirjoittaa runoja. Se oli hänen selviytymiskeinonsa ja tärkeä osa toipumisprosessia.

– Minulle tuli idea, että valon naulat olivat juuri nuo runot ja halusin kuvittaa ne.

Lueskeltuaan isältään pyytämiään runoja uudestaan ja uudestaan läpi, hän alkoi hahmotella niihin sopivaa kuvitusta. Ideoita syntyi runsaasti ja niistä piti löytää sopivimmat, samoin kuin runoista.

– Alun perin ajatus oli, että isäni ei olisi pääroolissa kuvissa, mutta lopulta hän on niissä kaikissa jollain tapaa mukana.

Kesällä Kostamo matkusti Pohjois-Karjalaan, missä isä asui ja mistä hän itsekin on kotoisin. Luontokuvista monet on otettu heidän mökillään, joka toimi kuvausretkien tukikohtana. Kostamolle tärkeintä kuvissa on tunne.

Hän näyttää kuvaa, joka on otettu Kolin huipulta. Kuvassa isä puristaa sylissään tyttären poikaa ja taustalla avautuu avara järvimaisema.

– Poikani syntyi vähän ennen äitini kuolemaa. Isälle ja Samuelille muodostui todella lämmin suhde. He ovat olleet alusta lähtien kuin paita ja peppu.

Kuvasarjan Kostamo haluaa osoittaa myös äitinsä muistolle. Äidille, joka oli hänelle hyvin läheinen. Kostamo toivoo, että näyttely antaisi vertaistukea ja toivoa vastaavassa tilanteessa oleville ihmisille ja heidän omaisilleen tai ystävilleen. Prosessi on ollut Kostamolle itselleen myös tapa työstää uudelleen äidin kuolemaan liittyvää surua.

– Kuusi vuotta sitten lapsen syntymä ja elämänmuutokset tulivat niin vauhdilla, että en ehtinyt välttämättä käsittelemään asioita silloin läpi.

Kostamolle valokuvakilpailu ja sen voitto ei olisi voinut osua parempaan saumaan. Hän ehti työskennellä graafisena suunnittelijana yli kymmenen vuotta, kunnes jäi opintovapaalle. Vuosi sitten hän alkoi opiskella valokuvaajan ammattitutkintoa varten.

Nyt hän on perustamassa toiminimeä ja aikoo jatkossa tehdä sekä valokuvausta että graafista suunnittelua omalla nimellään ja yhteistyössä luova toimisto Visual Fridayn kanssa.

– Ehdin irtisanoa työsuhteeni, ennen kuin edes tiesin voitosta. Kun ryhdyin toteuttamaan itseäni ja haluamiani asioita, palaset ovat vain alkaneet loksahdella paikoilleen.

Valon naulat

Valo, yksinäisyys, kulttuuriset ja hengelliset juuret, armo ja kohtaaminen. Avainsanoja reformaation merkkivuoteen liittyvään näyttelyyn, joka on toteutettu Luovan valokuvauksen keskuksen ja Jyväskylän seurakunnan yhteistyönä.

Kimmo Lehtonen Luovan valokuvauksen keskuksesta innostui pastori Seppo Wuolion tavasta lähestyä isoja kysymyksiä elämänmyönteisesti ja arkisesti. Samoin oli Martti Lutherkin tehnyt aikoinaan.

– Martti löysi näppärästi paikkansa meidän välistä. Tänä päivänä ihmiset lähestyvät ja kohtaavat asioita kuvan kautta. Ne ovat äärimmäisen henkilökohtaisia, sosiaalinen media mukaan lukien, Lehtonen sanoo.

Valon naulat -valokuvanäyttely on nähtävillä marraskuun loppuun asti Jyväskylän kaupunginkirkossa kirkon aukioloaikoina.

Artikkeli Kuvissa tärkeintä on tunne julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Sakari Hokkanen kirjoitti monologin nähtyään Saku Pollarin dokumentin ”Kansalainen Jussila”. Se kertoo ternimaitokeisarinakin tunnetuksi tulleesta Petteri Jussilasta.

Lintukoski arvelee Ternimaitokeisarin suosion perustuvan siihen, että katsoja näkee mitä tapahtuu, kun ihminen heittäytyy täydellisesti kehittämään itseään jotakin tiettyä asiaa varten. Esitys on näyttelijälle fyysisesti raskas kokemus, bodausjaksossa rauta nousee ja suvantovaiheet ovat vähissä.
– Jos toistaa jatkuvasti itselleen, että älä anna periksi, niin se on aika jyrkästi sanottu. Varsinkin silloin, kun siihen ei pysty.

Lintukosken mielestä palkittua esitystä voisi pitää jopa eräänlaisena profetiana. Viisi vuotta sitten uumoiltiin kehityssuuntaa, joka näyttää toteutuneen.
– Tänä päivänä puhutaan yleisesti, kuten myös Ternimaitokeisarissa, että pitää yrittää tehdä töitä, töitä ja vielä enemmän töitä.
Lintukoski arvelee, että keskustelu kirkossa voi hyvinkin kääntyä kysymykseen, kestääkö ihminen Ternimaitokeisarissa kuvattua tapaa elää. Hän tunnustaa, että ei itse pystyisi. Olisiko tällaisessa elämässä kylliksi?

Ajatus menestyksen janosta saa Lintukosken miettimään Henrik Ibsenin Peer Günt -näytelmästä elämään jäänyttä toteamusta: ”Ole itse itsellesi kylliksi”. Voisi olettaa, että ainakin Martti Luther myhäilisi kuullessaan, kuinka Lintukoski peilaa Ternimaitokeisarin esillä pitämiä teemoja.
– Olen sen verran mukavuudenhaluinen ihminen, että terve laiskuus on ihan paikallaan.

Ternimaitokeisari tulee taas

Ternimaitokeisarin esitykset Kuokkalan kirkossa torstaina 14.9. ja tiistaina 19.9. klo 19.

Molempina iltoina esitysten jälkeen keskustellaan teemasta: ”Miten meidän pitäisi elää? Mitä Luther tähän sanoisi?”

Paneelikeskustelua johdattelee Mika Lahtinen.
Tiistain paneelissa ovat mukana Sakari Hokkanen, Raili Kivelä, Hannu Lintukoski ja Riku Bucht.
Torstain paneelissa Urpo Karjalainen, Satu Olkkonen ja Hannu Lintukoski.
Liput 15/10 e tuntia ennen ovelta. Ennakkomyynti ZUPticket
(www.zupticket.com)
Esitykset ja keskustelut ovat osa Reformaation merkkivuoden tapahtumia.

Artikkeli Hinnalla millä hyvänsä? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Ollaan yhdessä ja nautitaan matkanteosta kaikessa rauhassa. Reitin varrelle osuu yllättävän kauniita järvimaisemia, sanoo tapahtumaa järjestävä pastori Seppo Hautalahti.

Hän itse tunnustaa ajavansa reittiä usein autolla, jolloin kauneusarvot jäävät helposti huomaamatta.

Matka starttaa Taulumäen kirkolta ja jatkuu Palokan kirkon kautta Tuomiojärven rantaan. Kirkoilla on lyhyet hartaushetket ja Tuomiojärvellä lisäksi päätöspiknik.

– Suuria mäkiä matkan varrelle ei osu, ihan on inhimillinen reitti, Hautalahti lupaa.

Matkaseurana Martti

Tapahtuma on osa reformaation merkkivuotta. Pyöräily osuu helluntaihin, joka on kirkon syntymäpäivä, Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Pysähdyspaikkojen hartaushetkissä perehdytäänkin aluekappalainen Eivor Pitkäsen johdolla Martti Lutherin opetuksiin Pyhästä Hengestä.

– Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa, Luther opettaa Vähässä katekismuksessa.

– Pyhä Henki vaikuttaa seurakukunnassa niin, että voimme olla Jumalan lapsia, Hautalahti summaa.

Mutta mitä tekemistä pyöräilyllä on helluntain kanssa?

– Raamatussa Pyhää Henkeä verrataan tuuleen. Tuuli puhaltaa missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee. Kun pyöräilee, niin kyllähän siinä tuulet korvissa puhaltaa, Hautalahti naurahtaa.

– Hengen tuulissa mennään.

Riparilaiset joukon jatkona

Pyöräilypyhiinvaellus järjestetään nyt neljättä kertaa. Ensimmäisen kerran tapahtuma ajoittui pyöräilyviikon päätteeksi, mikä istuu hyvin ympäristödiplomiseurakunnalle. Aiempina vuosina matkaan on polkaissut parikymmentä pyöräilijää.

– Nyt osallistujia on tiedossa enemmän, sillä mukaan lähtee rippikouluryhmä Keltinmäestä, Hautalahti toteaa.

– Viime kerralla saatiin vettä niskaan. Ilmoista ei voi tietää, mutta sään takia ei jätetä leikkiä kesken.

Artikkeli Hengen tuulissa mennään julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Teesien taustana oli myöhäiskeskiajalla syntynyt käytäntö, että ripissä vaaditut hyvitysteot saattoi korvata aneella, jonka sai rahaa vastaan. Moni kuvitteli, että rahalla voi ostaa taivaspaikan, dosentti Kari Kopperi selostaa.

Kopperin mukaan Lutherilla  ei ollut tarkoitus hyökätä kirkkoaan vastaan. Hän halusi puhua anekauppaan liittyvistä epäkohdista. Kirkko koki teesit vaarallisiksi, sillä aneet olivat suuri tulonlähde piispoille ja paaville, joka keräsi varoja Pietarinkirkon rakentamiseen.

Yksin uskosta pelastuminen on kirkkain helmi

Teesien naulaus osui Euroopan murrosvaiheeseen. Talonpoikien asema oli kurjistunut, talouskehitys epävarma, Saksalle valittiin keisaria, kirkkoa pyrittiin uudistamaan. Kirjapainotaito mahdollisti ajatusten levit­tämisen.

Luther korosti, että ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Kai Kopperi pitää tätä Lutherin teologian kirkkaimpana helmenä. Toinen merkittävä löytö on Lutherin käsitys lähimmäisenrakkaudesta.

– Ihmisen tulee asettua lähimmäisen tilanteeseen ja miettiä, mitä toivoisi itselleen tehtävän, jos joutuisi samanlaiseen tilanteeseen, Kopperi korostaa.

Luther piti arvokkaana sitä, että kristinuskon sanoma tuodaan kaikkien ulottuville. Raamatut piti painaa kansankielelle ja kansa piti opettaa lukemaan. Lisäksi Luther halusi kansankielistää jumalanpalvelukset. Virsilaulusta tuli seurakunnan mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen.

Ihmiset ovat luontaisesti hengellisiä

Lutherin ajamat muutokset perustuivat hänen omaan hengelliseen etsintäänsä. Hengellisyyden käsite oli kuulunut munkeille, nunnille ja ammattiteologeille.

– Luther näki, että ihmiset ovat luontaisesti hengellisiä, ja että hengellisyydestä löytyy kompassi sekä elämään että kuolemaan. Ei ole olemassa ”epähengellisiä” kutsumuksia, sanoo teologian tohtori Kirsti Stjerna.

Suomessa luterilaisuus näkyy sielläkin, mistä sitä ei arvaisi löytävänsä. Esimerkiksi kouluopetus on reformaation hedelmä.

Reformaation peruja on sekin, että pohjoismaalaiset tulevat tapaamisiin sovitulla kellonlyömällä. Luterilainen traditio näkyy myös valtaetäisyyden pienuudessa – suomalainen voi sinutella kansanedustajaa ja maallikko voi ojentaa pappia ja piispaa, jos katsoo näiden menneen opissa harhaan.

Suomalaisessa arvomaailmassa näkyvät luterilaisuuden peruina työ, tasa-arvo, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Yhteisöllisyys on pudonnut listalla, ja yksilökeskeiset arvot kuten rohkeus ja vapaus ovat vallanneet etusijan. Silti Suomi ja muut luterilaiset pohjoismaat erottuvat eurooppalaisella arvokartalla maina, joissa korostetaan enemmän yhteistyötä kuin kilpailua, ja joissa luotetaan kykyyn tehdä asioita yhdesssä.

Artikkeli Se mitä rahalla ei saa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.