Mikä tekee nykyisestä poikkeustilanteesta erityisen?
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne koskettaa koko maailmaa ja on näillä näkymin pitkäkestoinen. Kaikkia sen vaikutuksia emme vielä tiedä. Olemme aiemmissa kansallisissa kriisitilanteissa oppineet, että psykologisen tuen tarve ei pääty kriisivaiheeseen vaan jatkuu vuosia sen jälkeen.

Onko turha stressata?
Epävarmassa ja mahdollisesti uhkaavassa tilanteessa stressi on luonnollinen reaktio. Se auttaa meitä valmistautumaan ja selviämään. Huolen ja stressin taso toki vaihtelee ihmisestä toiseen. Erilaiset tunteet ovat terve merkki ja kuuluvat asiaan.

Mikä auttaa, jos tämänhetkinen poikkeustilanne ahdistaa ja pelottaa?
Tunteita ei pidä kieltää eikä hävetä. Itselleen kannattaa selventää, mikä tilanteessa pelottaa. Miten minulle käy, jos pelätty asia tapahtuu? Kun pelätty asia jäsentyy, pelon tunne lieventyy. Myös stressistä palautuminen on tärkeää, joten välillä on hyvä siirtää ajatuksia muualle. Läheisten ja tuttavien kanssa puhuminen auttaa. Pitkittyneeseen stressiin voi hakea tukea ammattilaisilta. Yksin ei tarvitse jäädä.

Mitä tunteita nykyisessä tilanteessa voi nousta?
Tilanne voi herättää esimerkiksi huolta, hämmennystä ja pelkoa. Jos stressitaso jää päälle pitkäksi aikaa, se saattaa vaikuttaa hyvinvointiin enemmän kuin alkuperäinen aiheuttaja. Ylivirittyneisyys voi johtaa ylireagointiin.

Miten voisi siirtää ajatuksensa muualle?
Mielekäs tekeminen auttaa. Voi uppoutua vaikkapa hyvään kirjaan, sarjakuvien lukemiseen, sudokuun tai käsityön tekemiseen.

Olisiko hyvä laittaa välillä telkkari kiinni?
Uutisvirran seuraamista voisi rajoittaa etenkin, jos tilanne ahdistaa. Yksi uutislähetys päivässä voisi riittää.

Miten lapsia voi tukea tässä tilanteessa?
Aikuisen kannattaa pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, koska lapset ovat herkkiä aikuisten reaktioille. Lasta voi suojella olemalla itse aikuisena rauhallinen. Tärkeintä on olla läsnä, pysähtyä kuuntelemaan lasta ja kohdata hänen tunteensa ja kysymyksensä. Lapselle tulee puhua hänen ikätasonsa mukaisesti. Rutiinit ja myös leikit auttavat lievittämään lapsen ahdistusta. Kun virus on aiheuttanut poikkeuksia arkeen, on aika luoda myös uusia rutiineja perheen arjessa.

Miksi rutiinit ovat niin tärkeitä?
Erityisesti poikkeustilanteessa rutiinien merkitys korostuu, kun elämä jatkuu erityisissä olosuhteissa. Rutiinit auttavat hallitsemaan stressiä. Unirytmi, ruokailurytmi ja säännöllinen liikunta ovat tärkeitä hyvinvoinnin osia.

Rutiineihin kuulunut työyhteisö on hajallaan. Mikä avuksi?
Rutiinit luovat hallinnan tunnetta. Siksi kannattaa miettiä, mihin voi itse vaikuttaa. Kannattaa olla yhteydessä työkavereihin ja esimieheen, ja tapaamisia voi sopia verkkoon. Keskusteleminen helpottaa – ja tietysti huumori keventää tunnelmaa.

Vinkkisi etätyön tekijöille?
Etätyöhön kannattaa valmistautua kuin mihin tahansa työpäivään. Tee itsellesi toimiva työpiste kotiin ja huomio työergonomia. Tarkista, että työvälineet ovat kunnossa, suunnittele päivän tehtävät ja aseta tavoitteesi. Muista pitää taukoja, käy happihyppelyllä tai tee taukojumppaa. Tapaa työkavereitasi verkon kautta: yhteinen kahvihetki onnistuu myös netissä! Päivän päätteeksi pane merkille, mitä olet saanut aikaiseksi. Kannattaa pyrkiä erottamaan työ ja vapaa-aika toisistaan.

Teetkö itse nyt töitä etänä?
Teen paljon töitä etänä ja pidän digivastaanottoa. Asiakkaita ei jätetä ilman tukea tässäkään tilanteessa.

Onko henkisen tuen tarve lisääntynyt?
Kysynnän piikkiä ei ainakaan vielä näy. Monen aika menee tällä hetkellä arjen rutiinien löytämiseen. Tiedon tarve ja erilaisten kriisipalveluiden kysyntä on varmasti noussut.

Terveisesi lukijoille?
Tilanne saattaa jatkua pitkään, ja jaksaminen voi joutua ajoittain koville. Tarvittaessa kannattaa pyytää ja ottaa apua vastaan. Selviämme vaikeuksista yhdessä toisiamme tukien. Kysytään kuulumisia ja keksitään keinoja olla toisillemme läsnä.

Artikkeli Tuen tarve jatkuu vuosia julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tätä se on, kun lapset – jotka täyttivät talon pelkällä olemassaolollaan – ovat poissa! Omillaan jo niin, ettei heistä kuule päivä- tai viikkokausiin. Mitähän niille kuuluu?

Ja tuossa pyörii tuo, joka vuosikymmenet oli vain se toinen vanhempi, usein lasten taustalla. Tunnenko minä tuon ihmisen? Hyvä jos itsenikään, kaikkien näiden vuosien jälkeen! Tai ehkä se toinen ehti jo fyysisestikin lähteä.

Lasten kotoa muutto on suuri mahdollisuus. Voi viimein kuunnella sisintään ja tehdä asioita, jotka jäivät lasten tarpeiden takia tekemättä. Lopultakin saa oman työhuoneen, voi rauhassa katsoa lempisarjaansa. Ja viettää laatuaikaa puolison kanssa!

Vaan jos puolisoa ei ole. Tai tällä onkin omanlaisensa yllättävät tavoitteet. Perhepinnan alta ei löydy enää mitään yhteistä?

Lapsetkaan eivät välttämättä irtaannu kotoa kertaheitolla. Poislentänyt palaa siipirikkona takaisin. Tuo mukanaan ihmisiä, joita äiti tai isä eivät kotiinsa tahtoisi. Käyttää lapsuuskotiaan ruokalana, pesulana, pankkina. Tai päiväkotina.

Lasten kotoa muutto on suuri kriisin mahdollisuus.

 ”Rakas Jumala, kiitos puolisosta, jonka kanssa olen saanut kulkea yhdessä tänne asti. Auta minua luopumaan odotuksesta, että toinen muuttuisi. Anna minulle hyväksyvää mieltä ja kiitollisuutta kaikesta hyvästä, mitä puolisossani on.”

Saara Kinnunen on eläkkeellä perheneuvojan työstä ja kirjoittanut lukuisia kirjoja perhe-elämästä, muun muassa vuonna 2006 ilmestyneen Kun pesä tyhjenee. – Minun ammatti-ihmisenä luulisi olleen valmistautunut, hän hymähtää.
– Silti uusi tyhjän pesän tilanne löi päin kasvoja. Oikein kunnolla vasta sitten, kun kaikki lapset olivat asettuneet omilleen, viimeisin kahdeksisen vuotta sitten.
– Silloin aloin kysellä: Mikä on minun elämäni, tehtäväni?
– Viime keväänä sitä erityisesti miettiessäni tunsin kuin Jumala olisi sanonut: Sinulla on miehesi. Se lause avasi silmäni, kehotti pohtimaan, mitä voisimme tehdä yhdessä.

11 lastenlapsen isovanhemmilla on kyllä kysyntää, mutta myös opettelemista siinä, miten paljon osallistua lasten perhe-elämään. – Olen yrittänyt olla roikkumatta lapsissa, tunnistaa etäisyyttä toivovat viestit.

Perheneuvojan työssään Kinnunen nosti esiin toivon näkökulmaa. Elämän tienhaaroissa piilee aina uuden mahdollisuus, tilaisuus kysyä: Mitä tahdot loppuelämältäsi?

”Hyvä Jumala, ole Sinä erityisen lähellä niitä, jotka jäävät yksin tyhjentyneeseen pesään. Ole läsnä niissä hetkissä, kun menneisyyden muistot vaativat käsittelyä.”

 Myös puolisolta voi kysyä: Mitä toivot elämältäsi? Vaikeaa? Kieltämättä, jos puheyhteyttä ei enää juuri ole, ja toinen tuntuu vieraalta, johon ei tahdo edes tutustua.

Kinnunen on neuvonut puolisoita kysymään itseltään, miksi silloin tahdoin juuri tämän ihmisen? Miten rakastuimme, mihin hänessä ihastuin? Tuskin kaikki nuo ominaisuudet ovat puolisosta kadonneet.

Toista ei voi muuttaa, vaivoin itseäänkään, mutta jos tahtoa löytyy, voi luoda yhdessä uuden elämäntavan. Mitä hyvää näet parisuhteessasi, sellaista jota tahdot jatkaa? Mitä kaikkea on saavutettu yhdessä? Lapset ainakin! Näiden lähdettyä voi löytyä vielä jotain uutta yhdessä tavoiteltavaa. Jotkut rakastuvat toisiinsa uudelleen. Toiset eroavat.

Useimmille ero on suuri tappio, mutta voi joskus olla myös paras vaihtoehto, jos seuraavat 30 vuotta näyttäisivät tarjoavan yhtä samaa puhumattomuutta.

Ihmeitäkin tapahtuu. Pariterapiassa Saara Kinnunen sai joskus todistaa, kuinka täysin toivottomalta tuntuvassa tilanteessa pariskunta alkoikin rakentaa yhdessä uutta tulevaisuutta.

 ”Tee meistä vanhemmista rukouksen ihmisiä, että väsymättä kannamme omia lapsiamme sinun valtaistuimesi eteen. Näytä Sinä voimasi lastemme elämässä. Täytä meidät rauhalla ja ilolla.”

Rukouslainaukset Saara Kinnunen: Kun pesä tyhjenee. Perussanoma 2006.

Artikkeli Vihdoinkin kahden julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tilastot kuitenkin kertovat, että avioerot ovat selvästi lisääntyneet yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Tilastokeskuksen mukaan nykyään avioliitosta eroaa vuosittain keskimäärin 2800 yli 50-vuotiasta pariskuntaa. Luku on kaksinkertaistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Pelkästään Jyväskylässä eroaa vuosittain keskimäärin 140 yli 50-vuotiasta naista ja miestä. Yksi heistä on Anja, eläkkeellä oleva isoäiti.

– Parisuhteeni oli pitkä, yhteensä kolmisenkymmentä vuotta. Omat perhearvoni olivat vahvat, mutta erotessamme noin seitsemän vuotta sitten tuo arvomaailma mureni, Anja kertoo.

Elämän kriisi

Ikääntyessä elämä tuo muutoksia. Lapset aikuistuvat ja muuttavat pois kotoa, on aika siirtyä eläkkeelle, taloudellinen tilanne muuttuu ja terveyskin saattaa pettää. Kun eteen tulee lisäksi avioero, ollaan jo hyvin haastavassa tilanteessa.

– Itselleni haastavinta oli oman itsensä ja oman tiensä löytäminen uudelleen ilman parisuhdetta.  Tuntui, että kaikkeen muuhun oli mahdollista jollain tavalla varautua, mutta avioeroon ei. Minulle avioero oli elämän kriisi, joka aiheutti sekä taloudellisen että henkisen konkurssin, toteaa Anja.

Ero rikkoo tutuksi ja turvalliseksi muodostuneen arjen. Muutoksesta selviytyminen on usein pitkä ja monella tavalla raskas tie. Anja on kuitenkin kokemuksiensa kautta osoittanut, että erosta voi selvitä.

– Minä en missään vaiheessa suostunut siihen ajatukseen, että elämäni olisi nyt eletty, tai että uudelleen aloittaminen ei olisi enää mahdollista. Tein paljon töitä oppiakseni pärjäämään yksin, ja rakentaakseni itsestäni vahvemman. Se oli pitkä prosessi, ja se vaati paljon puhumista, tiedonhakua ja vastuuta omasta itsestä, Anja kertoo.

– Ero muutti minua paljon. Toisaalta vuosien mittaan huomasin, että maailma tuli avarammaksi, ja oma olokin oli vapautuneempi. Olen tänä päivänä erilainen nainen. Erilainen siinä mielessä, että olen löytänyt itseni eri muodossa kuin mitä aiemmin olin.

Vertaistuki on tärkeää

Vaikka vanhempien ikäluokkien avioerot ovat lisääntyneet, niistä ei useinkaan puhuta julkisesti. Siksi vanhemmalla iällä eronneelle on huojentavaa kuulla, että on muitakin samassa tilanteessa olevia. Myös Anjalle vertaistuki oli tärkeää.

– Sain jonkin verran ammattiapua. Huomattavan tuen sain kuitenkin muilta samassa tilanteessa olevilta naisilta ja miehiltä. Omat läheisimmät ystävät rohkaisivat puhumaan, ja osoittivat, että minulla on oikeus saada tukea tilanteeseeni, Anja listaa.

– Vertaistuesta saa paljon voimaa, sillä samassa tilanteessa olevien kanssa uskaltaa avautua tilanteestaan. Jo siitä on iso apu, että pääsee puhumaan, Anja jatkaa.

Vaikka ero ja siitä selviytyminen on jokaisen henkilökohtainen prosessi, Anjalla on muutamia neuvoja muille eronneille.

– Mennyt on mennyttä, eikä sitä voi enää muuttaa. Tärkeää on muistaa, että nyt tehdään tulevaisuutta.

Anja on toiminut Jyväskylässä eroryhmän toisena ohjaajana, vapaaehtoisena vertaisohjaajana. Eroryhmässä keskeisenä tavoitteena on tarjota eronneille tukea muuttuneeseen elämäntilanteeseen sopeutumisessa.

– Oma ero tulee aina olemaan osa minua, mutta prosessini on jo niin pitkällä, että pystyn toimimaan rinnalla kulkijana jollekin toiselle. Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää käyttää omaa kokemustani hyödyksi, toimia kokemuksen ja arjen asiantuntijana. Siinä mielessä ohjaajana olo vahvistaa myös itseä.

Anja kehottaa hakemaan rohkeasti apua tilanteeseensa.

– Jokaisella meistä on lupa ja oikeus käsitellä omia asioita, ja saada niihin tukea. Kannattaakin rohkeasti tulla mukaan ryhmään. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Kirjoittaja on Eläkeliiton suunnittelija

Artikkeli Ero rikkoo myös vanhan sydämen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.