Sieltä löytyy tarjousjugurtteja. Hän valikoi vain tarpeellisia ja edullisia tuotteita. Kanelikorppuja ja karkkipussi on kuitenkin ostettava.

Aili Poutiaisen, 87, elämä muuttui, kun Pekka-puoliso kuoli 11 vuotta sitten. Tuli kaipaus, tuli taloushuolia. Ailin eläke on melko pieni, sillä hän joutui reuman ja kaihin vuoksi jäämään jo 52-vuotiaana pois työstään E-liikkeen myymäläpäällikkönä.

Eläkkeiden ja pienen asumistuen kanssa nettotulot kuukaudessa ovat noin 1 400 euroa. Lääke- ja sairauskuluihin menee kuukaudessa 50–100, asumiskuluihin noin 600 ja kotihoitoon 350 euroa. Poutiainen asuu Korpilahdella pienessä kaksiossa, johon hän on hyvin tyytyväinen.

Pienituloisuudestaan huolimatta Poutiainen tuntee olonsa turvalliseksi, sillä vanhin poika pitää hänestä hyvää huolta. Kaikkien läheisten puhelinnumerot ovat isolla lapulla eteisessä ja tärkeimmät puhelimen muistissa. Kolme lasta soittelevat säännöllisesti.

Minulla on aina ollut lapsenusko.

– Helsingissä asuva poika ja hänen puolisonsa ottavat minut mukaan matkoillekin, Poutiainen kehuu ja näyttää matkakuviaan albumista.

Turvallisuutta elämään tuo myös usko hyvään Jumalaan.

– Minulla on aina ollut lapsenusko, mutta miehen kuoleman jälkeen uskoni tuli eläväksi. Myös seurakunta tuli hyvin tärkeäksi.

Raskaimmaksi asiaksi Poutiainen nimeää kivuliaan reuman. Joskus sormet ovat niin jäykät, ettei maitopurkin avaaminen onnistu ja kahvi jää juomatta. Jalkoja särkee toisinaan niin, että uni pakenee. On aamuja, jolloin pääsee liikkumaan vain nelinkontin.

Iloinen mieli auttaa kestämään. Porealtaaseen olisi kiva päästä uudestaan.

– Kävin ystäväni kanssa kylpylässä. Kun nousin porealtaasta, tunsin olevani kuin nuori tyttö.

Kaatumiset ovat ikäihmisille usein kohtalokkaita. Niitä Poutiainenkin yrittää välttää kaikin keinoin ja liikkuu kotonaankin rollaattorin avulla. Silti hän on kaatunut muutaman kerran. Seurauksena on joskus ollut kuukausien sairaalareissu, jonka aikana haavoja on hoidettu ihonsiirroin.

Arkea helpottaa päivittäin käyvä kotipalvelun hoitaja, joka vaihtaa jalkojen siteet ja tekee muuta tarpeellista. Lääkkeiden ottaminen hoituu automaatin avulla. Siivoojan Poutiainen maksaa itse ja hyödyntää myös OIVA-keskuksen maksuttomia neuvontapalveluja ikääntyneille.

Haastattelupäivänä hän on juuri kysynyt apua päästäkseen reumasairaiden leirille syyskuussa.

Pappi kävi äskettäin jakamassa ehtoollista, mikä oli ihanaa.

– Joskus on vaikea saada hoitajaa kotiin ja reumalääkärille en ole saanut vuosiin lähetettä tutkimuksiin. Hyvältä taas tuntuu, kun sairaanhoitaja ottaa hoitoni sydämen asiakseen.

Ruoka syntyy pääosin itse tekemällä ja useimmiten eineksistä. Seurakunnalta hän saa ruokakassin ja diakoniatyöntekijä sekä entinen naapuri käyvät toisinaan ruokakaupassa.

– Harmi, että ihana diakoniatyöntekijä Johanna muutti Jyväskylän keskustaan. Uuteen en ole vielä tutustunut. Pappi kävi äskettäin jakamassa ehtoollista, mikä oli ihanaa.

Savosta kotoisin olevan rouvan eloisaa puhetta kuunnellessa tulee mieleen, että moni nuorempikin voisi oppia hänen aktiivisuudestaan ja valoisasta asenteestaan. Poutiainen lukee paljon kirjoja ja pitää yhteyttä ihmisiin.

– Noissa taloissa asuu ystävällisiä ihmisiä, hän osoittaa kädellään, kun ajamme kotiin kauppareissulta.

– Ennen koronaa kävin heidän kanssaan torstaisin vanhustentalolla, jossa saimme ruoan ja kahvin. Autolla haettiin ja tuotiin takaisin.

Kannoin pitkään häpeän ja huonommuuden tunnetta.

Mari on elänyt koko elämänsä pienituloisena. Lapsena hoitovirheestä seurannut kivulias vamma rajoittaa elämää monin tavoin. Mutta hänestä säteilee seesteisyyttä, jota ei rahalla saa. Mari, 37, ei kerro elämästään oikealla nimellään lastensa vuoksi. Hänen mukaansa pienituloisuus leimaa ihmisiä ja lapset saattaisivat joutua kiusatuiksi.

Pienituloisuus tuli Marille tutuksi jo lapsuudenkodissa, jossa työttömyys tummensi elämää. Lähiössä oli kuitenkin paljon muitakin vähävaraisia. Mari tiedosti oman perheensä tilanteen vasta, kun perhe muutti toiselle alueelle ja tyttö huomasi, ettei hänellä ollut samoja mahdollisuuksia kuin useimmilla muilla.

– Aikuistuttuani aloin miettiä lapsuudenperhettäni ja vammautumistani sekä niiden vaikutusta itseeni. Kannoin pitkään häpeän ja huonommuuden tunnetta. Niitä ei ole helppo karistaa pois.

Marin pienituloisuuden syynä on lapsena vammautuminen. Synnynnäinen vaiva piti korjata kohtuullisen helposti, mutta operaatiota seurasivat hermovaurio ja kivut. Marin saadessa lapsia jalka jouduttiin amputoimaan ja syöpä toi lisähaastetta muutoinkin raskaaseen arkeen.

Nuori äiti opiskeli ammattiin, mutta vamman pahentumisen vuoksi hän ei ole pystynyt tekemään palkkatyötä ja on työkyvyttömyyseläkkeellä. Työelämään kuntoutuminen on kuitenkin päämäärä.

Marin työkyvyttömyyseläke on nettona reilun tuhat euroa kuussa, tämä sisältää vakuutusyhtiön pienen korvauksen. Työttömäksi pari vuotta sitten joutunut aviomies saa suurin piirtein saman verran. Perhe saa lapsilisää kahdesta lapsesta. Kaksi vanhinta lasta asuu jo omillaan.

Perhe ei saa toimeentulotukea muun muassa asuntovelan vuoksi. Jos perhe asuisi vuokralla, asia olisi toisin. Oman kodin maksaminen on kuitenkin järkevämpää tulevaisuutta ajatellen. Menot on laskettava tarkkaan joka kuukausi.

– Teemme kaiken mitä voimme itse: leivomme leivät, keräämme marjat, korjaamme kotia ja autoa. Vaatteita etsimme kirpputoreilta. Lasten ruoka-aineallergiat kasvattavat ruokakuluja. Yllättävä meno romahduttaa budjetin. Silloin voi anoa harkinnanvaraista toimeentulotukea, mutta päätöksiä pitää usein odotella pitkään, Mari kertoo.

Pienituloisena elämän hallinta on haastavaa.

Mari seuraa kiinnostuneena, kuinka yhteiskunnan päätökset vaikuttavat heikompiosaisiin. Hänen mielestään toimeentulotuesta päätettäessä pitäisi ottaa huomioon ihmisen kokonaistilanne ja harkintaa käyttää enemmän.

Vammautuminen aiheuttaa paljon lisäkuluja, joita ei heti tule ajatelleeksi. Sairaus tai vamma voi kuluttaa vaatteita ja aiheuttaa liikkumisen kustannuksia. Lisäksi asuntoon pitää monesti tehdä korjauksia, joissa kunnan kuuluisi olla rahallisesti mukana. Lainsäädäntöä on kuitenkin vaikea tulkita ja osa vammaisista jää ilman heille kuuluvia etuuksia.

– Auto on minulle välttämätön, sillä en pysty liikkumaan julkisilla vamman vuoksi. Ajan fysioterapiaan, lääkäriin, kauppaan, kirjastoon ja kuljetan lapsia. Bensaan kuluu helposti 200 euroa kuussa. Tätä ei kuitenkaan oteta huomioon harkinnanvaraista tukea myönnettäessä.

Mari toivoo, että pienituloiset perheet, joissa on vammaisuutta tai päihde- tai mielenterveysongelmia, saisivat yhteiskunnalta enemmän sekä taloudellista että arjen suunnitteluun ja palveluihin liittyvää tukea ja ohjausta.

– Pienituloisena elämän hallinta on haastavaa ja vaatii suunnitelmallisuutta, eikä se onnistu ilman henkistä hyvinvointia, hän toteaa.

Mari ei valita, sillä elämässä on paljon hyvää. Kesäinen onnenpäivä on esimerkiksi sellainen, kun pääsee lasten kanssa rannalle tai retkelle.

– Olen aina ajatellut, että maailmanlaajuisesta näkökulmasta olen hyväosainen. Olemme yrittäneet osoittaa lapsille, että iloa ja tekemistä löytyy ilman rahaakin. Tunteita ei tarvitse ilmaista rahalahjoin, sanat riittävät.

Diakoniatyö auttaa talousahdingossa

Diakoniatyössä tärkeää on jokaisen ihmisen kohtaaminen, keskustelu ja yhdessä toivon löytäminen vaikeankin tilanteen keskelle. Apua etsivän kannattaa ottaa yhteyttä oman alueensa diakoniatyöntekijään, jonka kanssa kartoitetaan ihmisen kokonaistilanne. Kaikki keskustelu on luottamuksellista. Kirkkoon kuulumista ei apua hakevalta kysytä.

– Työntekijä kulkee ihmisen rinnalla tarvittavan ajan ja tulee mukaan vaikkapa virastoon, jos ihminen sitä tarvitsee, kertoo diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho Jyväskylän seurakunnasta.

– Lähtökohtana on aina ihmisen ainutkertainen elämäntilanne. Myös hengellisyys voi olla osa kohtaamista. Mikäli ihminen haluaa, voidaan yhdessä myös rukoilla.

Seurakunnan diakonia auttaa talousahdinkoon joutuneita ihmisiä. Diakoniatyöntekijä voi kirjoittaa setelin, jolla voi hakea esimerkiksi Sammonkadun ruokapankista ruoka-apua. Seurakunta on saanut valtiolta myös korona-apua, jolla autetaan koronan vuoksi taloudelliseen ahdinkoon joutuneita.

Lahjoittajien antama apu ilahduttaa joka kerta.

Diakoniatyöntekijä auttaa löytämään ne yhteiskunnan tarjoamat palvelut, joihin avuntarvitsijalla on oikeus. Seurakunnan jakama talousapu on tilapäistä, ensiapua pahimpaan hätään.

Seurakunta on mukana erilaisissa auttamisverkostoissa. Niistä yksi on ennakoivan talousavun hanke ja siihen liittyvä talousneuvola. Sen kautta talousongelmiin joutunut ihminen saa apua moniammatilliselta tiimiltä. Kysymyksiä ovat miettimässä talousasioiden ammattilaiset talous- ja velkaneuvonnasta, ulosotosta, aikuissosiaalityöstä, diakoniatyöstä ja sosiaalisesta luototuksesta.

Talousneuvolan toiminta jatkuu syksyllä 2.9. alkaen joka toinen torstai klo 10–13. Apua saa soittamalla numeroon 050 476 4697 tai koronatilanteen salliessa asioimalla paikan päällä. Talousneuvolan tarkempi osoite selviää syksyyn mennessä. Asioida voi nimettömästi.

– Kannattaa hakea apua jo silloin, kun talousasiat alkavat mietityttää, Lepoaho tähdentää.

Seurakunta on myös mukana kotimaanapu.fi-palvelussa. Sen kautta voidaan järjestää pienkeräyksiä, joilla autetaan haasteellisissa elämäntilanteissa olevia. Kotimaanapu.fi tarjoaa sekä hyväntekemisen mahdollisuuden että avunpyytämisen ja -saamisen. Palvelun kautta on helppo valita lahjoituskohde esimerkiksi omalta paikkakunnalta. Seurakunnan kautta pienkeräys käynnistetään aina diakoniatyöntekijän kanssa.

– Lahjoittajien antama apu ilahduttaa joka kerta, Kirsi Lepoaho kiittää.
Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot löytyvät seurakunnan verkkosivuilta ja Henki ja elämä -lehdestä.

Suomessa oli pienituloisten kotitalouksien jäseniä vuonna 2019 noin 669 000 eli 12,3 prosenttia väestöstä. 

Suhteessa ikäryhmään kaikkein eniten pienituloisia oli 18–24-vuotiaiden joukossa ja yli 75-vuotiaiden joukossa. 

Pienituloisten lukumäärä oli kaikkein suurin 0–17-vuotiaissa eli 121 000 lasta eli pienituloisessa perheessä. Lapsiperheköyhyydestä on 2000-luvulla tullut osa yhteiskuntaa. 

Pienituloisuuden raja yhden hengen taloudessa oli noin 1 280 euroa kuukaudessa.

Lähde: Tilastokeskuksen tulonjakotilasto 2019

Artikkeli Valoisa mieli auttaa jaksamaan julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Kati kertoo lykänneensä mm. lasten vaatehankintoja, joihin hän sai nyt seurakunnilta avustuksen Perheiden parhaaksi -hankkeesta. Vanhat vaatteet alkavat jo käydä pieniksi ja kuluneiksi, lapset tarvitsevat talvivaatteet.

Osallistumiset lasketaan tarkasti

Kati kuvaa, että pienituloisuus näkyy arjessa hyvin konkreettisesti. Esimerkiksi tapahtumiin ei voi lähteä, jos matkakuluihin ei ole varaa. Välillä on laskettava, riittävätkö rahat edes uimahallimaksuihin.
– Taloudellinen niukkuus tuo mukanaan myös paljon huolta ja ahdistusta, minkä lapset aistivat.

Lapset vertaavat tilannettaan siihen, mitä kavereilla on ja mihin muut pääsevät osallistumaan.

– Perheessämme iloitaan yhdessäolosta ja arjen pienistä asioista, jotka ovat ehkä muille itsestäänselvyyksiä. Kuitenkin esimerkiksi jouluna lapset kaipaavat, että heitä muistetaan jollain lailla. He pettyvät, ellei ole antaa mitään lahjoja.

Joulunpyhinä Kati on ollut usein töissä, todennäköisesti tänäkin jouluna.

– Pidän joulua edeltävästä ajasta. On mukavaa leipoa pipareita, sytyttää kynttilöitä ja kuunnella joululauluja.

Diakoniatyöntekijöistä välittyy lämpö

– On tärkeää pystyä hakemaan apua, kun oma taloudellinen tilanne on heikko. Helppoa se ei välttämättä ole, ensin on hyväksyttävä oma tilanne ja pystyttävä toimimaan, Kati pohtii.

Kati kiittää diakoniatyöntekijöitä kohtaamisista, joista on jäänyt hyvä mieli.

– Työntekijöistä välittyy lämpö. Minulta myös kysytään kuulumisia: miten jaksan ja tarvitsenko keskusteluapua.

Hävikkiruokaa enemmän myyntiin

Kati toivoo, että hävikkiruoka hyödynnettäisiin nykyistä paremmin esimerkiksi kouluissa ja sairaaloissa. Hän ostaisi mielellään hyvää arkiruokaa edullisesti.

– Olisi tärkeää saada nimenomaan terveellistä ruokaa, sillä se on usein kallista.

Kati on käynyt välillä myös diakonian yhteisruokailuissa, mutta kesken koulu- tai työpäivän niihin on hankalaa lähteä. Kati toivoo myös, että lapsille ja nuorille järjestettäisiin enemmän ilmaisia tapahtumia – vaikkapa päiviä, jolloin uimahalliin pääsee maksutta.

Katin nimi on muutettu

Artikkeli ”Laskemme, onko varaa mennä uimahalliin” julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Sindhulin syrjäiset kylät sijaitsevat tiettömien taipaleiden takana Nepalin itäosissa. Seutu tunnetaan muutenkin köyhässä Nepalissa sosiaalisena ja taloudellisena väliinputoaja-alueena. Kouluttautumis- ja työllistymisaste ovat matalia; pienviljelyn lisäksi muita elinkeinoja on minimaalisesti.
Huomattava määrä alueella asuvista perheenisistä on joutunut lähtemään paremman toimeentulon toivossa siirtotyöläisiksi naapurimaihin. Kouluttamattomien siirtotyöläisten palkat jäävät minimitasolle, ja kotiväelle saapuvat rahalähetykset ovat niukkoja ja ehtyvät usein tyystin. Samaan aikaan kotiseudulle jääneet perheenäidit elävät köyhää ja raskasta yksinhuoltaja-arkea lapsista, isovanhemmista ja mahdollisesta maatilkusta huolta pitäen.

Vain 22-vuotias Suka Maya Thing on malliesimerkki pärjäävästä nepalilaisnaisesta. Hän oli vain 16-vuotias avioituessaan.
Monien muiden köyhän Sindhulin alueen miesten tapaan myös Thingin mies lähti etsimään töitä ulkomailta maksaakseen omia ja lapsuudenperheensä lainoja. Aviomies on onnistunut lähettämään vain niukasti rahaa perheelleen.

– Perheessämme on kuusi jäsentä, hyvin vanhat appivanhemmat, 5-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. Olen vastuussa koko taloudestamme, myös maatöistä. Appivanhemmat auttavat minua kaikissa pienissä arjen asioissa. Mieheni on ollut kaksi vuotta töissä Dubaissa. Nyt olen toiveikas, että hän tulee takaisin ja yrittää löytää työtä kylästämme.

Suka Maya Thing on jäsen alueensa osuuskunnassa, joka on perustettu Kirkon Ulkomaan­avun avustuksella. Liityttyään osuuskuntaan hän osallistui aluksi 45 päivän kurssille, jossa harjoiteltiin erilaisten huonekalujen ja käyttötarvikkeiden tekoa bambumateriaalista. Nyt yritteliäs äiti tekee kotonaan tuoleja, jakkaroita, riisivakkoja ja kynätelineitä.

Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos.

– Kun osuuskunta perustettiin, olin vakuuttunut sen mahdollisuuksista ja yritin innostaa kaikkia muitakin mukaan. Elämässäni on tapahtunut valtaisa muutos. Ennen minun piti pyytää rahaa appivanhemmiltani tai mieheltäni kaikkeen, nyt olen pystynyt käyttämään omia tienestejäni. Alussa sain osuuskunnalta punontaan tarvittavat tarvikkeet, nykyään pystyn ostamaan ne itse.

Thingin 5-vuotias poika on aloittanut juuri koulun 20 minuutin kävelymatkan päässä. Hän kulkee tien puuttuessa koulumatkat kylään vievää jokiuomaa pitkin. Sadeaikana reitti on hankala ja vaarallinen. Jos virta on kova, kouluun ei mennä.

Thingin mukaan bambuyrittäjyys on tuonut mukanaan paljon hyvää kaikille samaa työtä tekevien naisten lapsille.

– Pystyn hankkimaan appivanhempieni lääkkeet ja pojalleni koulutarvikkeet ja siistit kouluvaatteet. Teen niin paljon töitä kuin ikinä pystyn, jotta lapseni saavat koulutuksen ja voivat valita ammattinsa itse.

– Yhteiskunnassamme naisen asema on huono. Jos tyttärestäni tulisi sosiaalityöntekijä, olisin tosi onnellinen. Jos hänestä tulisi alistettujen naisten ääni, olisin tosi onnellinen. Ei saisi olla eri roolia miehille ja naisille, kaikkia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti.

Osuuskunnan toimintaan ja kokouksiin osallistumisen myötä Thing on oppinut vaihtamaan ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa.

– Toivon, että tukimahdollisuus jatkuisi muillekin, Thing toteaa.

Vuodesta 2017 lähtien Sindhulin alueen asukkaita on tuettu perustamalla osuuskuntia, joihin liittyneet saavat tukea pienyrittäjyyden alkuaskeleisiin. Kirkon Ulkomaanavun alueellisena kumppanina toimivassa Sahakarya-järjestössä nähtiin, että alueen toimeentulomahdollisuuksia voidaan kehittää, mutta alkuun pääseminen ilman tukea on lähes mahdotonta.

Osuuskunta antaa jäsenilleen koulutusta ammattiin sekä myöntää avustuksia ja matalakorkoista lainaa perustarvikkeisiin ja muihin työpaikan perustamiskustannuksiin.

Osuuskunnat tukevat kolmenlaista pienyrittäjyyttä: vihannesviljelyä pienkasvihuoneineen, bambusta valmistettavien tuotteiden punontaa sekä vihannessäilykkeiden tekemistä.

Ruohonjuuritason onnistumiskokemukset ovat suuria. Osuuskunnan antama starttikoulutus ja alkuvaiheen tuki oman pienen liiketoiminnan aloittamiseen ovat tuoneet perheille tuiki tarpeellisia lisätuloja, ja perheiden tilanne on silminnähden kohentunut. Tähän mennessä alueen kolmeen osuuskuntaan on liittynyt 1 010 jäsentä. Heistä yli 60 prosenttia on naisia, joiden asema perinteisesti on alisteinen.

Artikkeli Yrittäjyys mullisti Suka Mayan elämän julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Korkealtakin voi pudota, koskaan ei voi tietää milloin työttömyys osuu kohdalle, toteaa Jyvässeudun työllistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa.

Hän kohtaa työssään päivittäin ihmisiä, jotka kokevat tulleensa nöyryytetyiksi ja yhteiskunnan hylkiöiksi, koska heillä ei ole työtä eikä rahaa.

Tuohimaata suututtaa tuoreen pääministerin heitto siitä, että työttömät vain chillailevat, eivätkä mene töihin.

– Mihin töihin, kysyn vaan. Yli 50-vuotiaat eivät pääse edes työpaikkahaastatteluihin, hän tuhahtaa.

Köyhyys sairastuttaa. Masennus ja toivottomuus kuluttavat, mutta siihen ei ole kenelläkään antaa pilleriä.

Poliitikkojen puheet ja teot eivät ole samassa linjassa. Vaalien alla luvataan parannuksia eläkeläisille ja lapsiperheille, mutta todellisuudessa eläminen kallistuu.

Asumismenot pitäisi saada alemmaksi.

Satu Kortelainen on pitkäaikaistyötön suomen kielen maisteri, joka on kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi. Siinä roolissa hän kohtaa muun muassa kaupungin ja valtion virkamiehiä ja päättäjiä, joille voi kertoa, mitä pienituloisuus käytännössä merkitsee ja millaisia uudistuksia tarvittaisiin.

– Asumismenot pitäisi saada alemmaksi. Kun pienistä tuloista 60 prosenttia menee vuokraan, ei siitä paljon jää elämiseen, hän konkretisoi.

Asumisen kalleus korostuu varsinkin yksin­asuvien kohdalla, joita myös rangaistaan liian kalliista vuokra-asunnosta. Kortelainen kertoo, että Kelan toimentulotuen myöntämiseen hyväksyttävät asumismenot yksinasuvalla ovat noin 535 euroa kuussa.

– Pitäisi muuttaa halvempaan asuntoon, mutta eihän niitä ole tarjolla, Kortelainen toteaa.

Asumisen lisäksi taloutta voivat rasittaa terveyskeskus- ja sairaalamaksut. Äkillinen sairastuminen sotkee jo ennestään tiukan budjetin.

Maksamatta jääneet laskut menevät ulkopuoliselle perintätoimistolle, ja pian 30 euron lasku onkin jo 3 000 euroa.

– Lakiin on kirjattu, että terveyskeskusmaksut voi jättää perimättä, jos taloudellinen tilanne on vaikea. Miksi tätä ei noudateta, vaan kyykytetään köyhiä entisestään, Tuohimaa kysyy.

Kun vanhustenhoito siirtyi paikallisilta toimijoilta monikansallisille yrityksille, pyrittiin säästämään yhteiskunnan varoja. Nyt näiden yritysten toimintaa valvovat monet kallispalkkaiset viranhaltijat, ja tutut pienet palveluntuottajat jäivät pääsääntöisesti työttömiksi.
Toimenpiteiden säästövaikutus näyttää jäävän olemattomaksi.

”Arkkuraha” lisäisi vähävaraisen itsemääräämisoikeutta.

Arkkuraha, pieni pesämuna tilillä lisäisi vähävaraisen itsemääräämisoikeutta. Nykyisellään sosiaalitoimiston asiakkaalla ei saa olla säästöjä tai omaisuutta, sillä ne on käytettävä ennen kuin avustuksia myönnetään.

– Jos joku sosiaalitoimiston asiakas onnistuu säästämään muutaman kympin pahan päivän varalle, ei siitä pitäisi rangaista, kritisoi Tuohimaa.

Lapsiperheköyhyys ja eläkeläisköyhyys pitävät termeinä sisällään monia yhteiskunnallisia epäkohtia. Elämää on elettävä toimeentulotuilla ja avustuksilla.

– On nöyryyttävää, että Kelassa joutuu toimiston aulassa selittämään asioitaan ja sairauksiaan kaiken kansan kuullen. Ennen asiakas sentään kutsuttiin lasikoppiin puhumaan, Kortelainen kertoo.

Toimeentulostressin kanssa eläminen uuvuttaa. Näköalaton elämä kuluu, ja arjen asiat kaatuvat päälle. Ongelmat kasautuvat.

Jos kukaan ei käy töissä, eivät nuoretkaan sitä opi.

Tuohimaa toivookin, että jos perheessä on kaksi vanhempaa, edes toinen voisi käydä töissä.

– Lapset saavat elämisen mallin kotoa. Jos kukaan ei käy töissä, eivät nuoretkaan sitä opi. Silloin köyhyys periytyy, hän toteaa.

Hän uskoo, että kirkon diakonia- ja nuorisotyö voisi olla monen perheen pelastusrengas. Jo se, että joku kuuntelee köyhää ja rohkaisee kädestä pitäen eteenpäin, auttaa jaksamaan.

Suomesta on hävinnyt viime vuosikymmenien aikana lukuisia työtehtäviä, jotka ennen työllistivät koko- tai osa-aikaisesti.

– Talonmiehet ja sihteerit takaisin, Tuohimaa ehdottaa.

Työtä Suomessa kyllä olisi, jos joku maksaisi palkan. Työpaikka nostaa ihmisen itsetuntoa ja saa elämän tuntumaan mielekkäältä. Se antaa kokemuksen siitä, että osaa jotakin, on tarpeellinen ja on itse vastuussa tekemisistään.

Sen perusteella, että ihminen on köyhä, ei voi päätellä mitään esimerkiksi hänen mielenterveydestään, älykkyydestään tai toimintakyvystään.

Päättäjiä pitäisi pommittaa tosiasioilla.

Työttömät peräänkuuluttavat työtä, toimeentuloa ja ihmisarvoista elämää. Satu Kortelaisen mielestä asiat voisivat edetä, jos alistetut, loukkaantuneet ja nöyryytetyt lähtisivät yhdessä liikkeelle.

– Päättäjiä pitäisi pommittaa tosiasioilla ja kertoa tosielämän epäkohdista, hän toteaa.

Tuohimaa ja Kortelainen suhtautuvat varovaisen toiveikkaasti uuden hallituksen toimintaan. Aktiivimalli on luvattu poistaa, ja eriarvoistumista halutaan kitkeä. Työntekemisen pitäisi aina olla taloudellisesti kannattavaa.

– Tarvitaan riittäviä tukitoimia ja ennaltaehkäiseviä palveluita perheiden tueksi. Kodinhoitajat auttoivat ennen uupuneita vanhempia, heitä tarvittaisiin taas. Ja samalla luotaisiin uusia työpaikkoja, Tuohimaa muistuttaa.

Työllistämisyhdistys tarjoaa apua byrokratian sokkeloissa. Erilaisten hakupapereitten täyttäminen ei ole helppoa, ja yksikin puuttuva täppä sähköisessä lomakkeessa voi johtaa karenssiin. Työttömien kokemuksen mukaan selittelyt eivät siinä silloin enää auta.

– Tarvittaisiin vähän inhimillisyyttä ja ymmärrystä asiakkaita kohtaan, Tuohimaa sanoo.

Yhdistys tarjoaa työkokeilu- sekä kuntouttavan työtoiminnan paikkoja ja työllistää palkkatukeen oikeutettuja työttömiä työhakijoita ravintola Jokikievarissa, yhdistyksen toimistossa ja kädentaitopajalla.
Yhdistys myös hallinnoi hankkeita, joilla tuetaan työttömien arjen hallintaa sekä työ- ja toimintakykyä.

Tiesitkö:

• Jyvässeudun työllistämisyhdistys JST ry on sitoutumaton työttömien edunvalvontajärjestö.
• Yhdistys toimii työttömien työnsaannin edistämiseksi, elämänlaadun ja toimeentulon parantamiseksi sekä tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

Diakonia kohtaa köyhyyden

Työttömyys ja työelämästä syrjäytyminen taustoittavat liki jokaista diakonian keskustelutapaamista. Usein taloudelliset vaikeudet pahenevat vähitellen, ongelmat elämässä kasaantuvat ja arjen hallinta heikkenee.

Diakonissa Elina Fuchs on huomannut, että heikoimmassa asemassa olevat nuoret voivat nykyisin todella huonosti.

– Erityisesti pojilla saattaa olla vaikeuksia löytää paikkaansa ja he ovat vaarassa syrjäytyä, Fuchs kertoo.

Ongelmia lisäävät erilaiset päihderiippuvuudet, mielenterveysongelmat, sairaudet, kaltoinkohdelluksi joutuminen ja muut elämän vaikeudet. Lisääntyvä ylivelkaantuminen näkyy diakonian arjessa.

Pienituloisen alle 1 000 euroa pitäisi kattaa kaikki kuukauden menot, ja asuminen vie tuloista suurimman osan.

– Viisikin euroa on paljon ihmiselle, joka miettii miten voisi ruokkia perheensä, Fuchs toteaa.

Avustusjärjestelmässä on jäykkyyttä ja hitautta. He eivät pärjää, jotka eivät osaa täyttää kaavakkeita oikein ja oikea-aikaisesti. Päätökset saattavat viipyä, ja silloin rahaa ei tule mistään.

Kun laskut ovat maksamatta, vuokrasta ei selviä tai ei pysty hankkimaan ruokaa, Fuchs pohtii asiakkaan kanssa yhdessä keinoja parempaan tulevaisuuteen.

– Jopa puhelimeen tarttuminen voi olla hankalaa. Voin auttaa esimerkiksi soittamalla sosiaali- tai terveyspalveluihin asiakkaan kanssa.

Diakonian avustuksella on ehkäisty häätöjä kodeista ja perheiden ajautumista todella vaikeisiin tilanteisiin.

– Kaikkein toivottomimmassa tilanteessa ihmiset ottavat yhteyttä kirkon diakoniaan. Oikea-aikainen tuki voi rohkaista jaksamaan pahimman yli, antaa toivoa ja valaa uskoa parempaan huomiseen, Fuchs sanoo.

Tiesitkö:

• Jyväskylän seurakunnassa käytiin vuonna 2018 reilu 5500 diakoniakeskustelua.
• Kela ja sosiaali- ja terveydenhuolto ovat ensisijaisia ja lakisääteisiä auttajia.
• Tukea antavat myös velkaneuvonta, Ohjaamo, Takuusäätiö ja Työllistämisyhdistys.
• Kirkkolain mukaisesti seurakunnan diakonia auttaa siellä, missä hätä on suurin ja mihin muu apu ei yllä.

Artikkeli Köyhien kiusaaminen saisi jo loppua julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Tyypillinen asiakas on yli 40-vuotias yksinasuva mies, mutta pariskuntiakin on paikalla. Lapsiperheitä varten on oma jakopäivänsä.

Ovi aukeaa hiukan ennen kymmentä, ja odottelijat pääsevät sisälle ottamaan vuoronumeronsa. Pelkän ilmaisen leivän hakijat eivät vuoronumeroa tarvitse.

Omaa vuoroa odotellaan kahvila Agapen pöydissä jutustellen. Kahvikupillisen ja lahjoituspullan saa 50 sentillä, ja moni hakeekin aamukahvinsa tiskiltä.

Ruisleipä on terveellistä

Ilmaiset ruisleipäpalapussit ovat Ville Teriön mieleen. Terveellinen ja kuitupitoinen ruis maksaa hänen havaintojensa mukaan kaupassa paljon enemmän kuin vaalea höttöleipä.

– Se on ihan väärin, että terveellinen ruoka maksaa tuplaten sen mitä vähäravinteinen, hän toteaa.

Asia tuli konkreettiseksi, kun hän pudotti painoaan 14 kiloa.

– Ruokavalio oli kallis, kun kaiken epäterveellisen karsi pois. Nyt kun en enää laihduta, pienenivät ruokamenotkin, hän kuvaa nurinkurista tilannetta.

Terveellisesti hän edelleen yrittää syödä. Tummaa riisiä, kasviksia ja salaattitarpeita tulee ostettua. Teriö haluaa lautaselleen väriä, siksi narskuva salaatti on osa ateriaa.

Juhla-ateria on tiedossa, kun ystävä tulee kylään hirvipaistin kanssa. Teriö on luvannut laittaa lisäkkeet, perunat ja salaatin. Hymy nousee kasvoille, kun hän ajattelee tulossa olevaa yhteistä hetkeä.

Työelämästä pois jäänyt, vapaaksi kirjoittajaksi ja runoilijaksi ryhtynyt Ville Teriö myöntää, että kuun lopussa alkavat rahat olla vähissä. Ystävä oli käynyt hakemassa ruokakassin ja neuvoi Leiväntalon Villelle.

­­ – Olin kuullut tästä paikasta jo ehkä viisi vuotta sitten, mutta en yhtään tiennyt missä tämä on, vaikka keskustassa asunkin, hän tunnustaa.

Hänen talouttaan leipäpussit ja ruokakassi helpottavat, mutta vähävaraisten eläkeläisten kannalta hän pitää toimintaa erityisen tärkeänä. Pienet eläkkeet eivät riitä, jos esimerkiksi lääkemenot nousevat.

Setelillä Ruokapankkiin

Ruokapankista saa ruokasetelillä kerran viikossa mukaansa kassillisen ruokaa. Seteliin tarvitaan myönteinen toimeentulotukipäätös ja henkilötodistus.  Ruokaseteleitä myöntävät myös Jyväskylän seurakunnan diakoniatyöntekijät alueittain. Kassillisen hinta on kaksi euroa.

-Voisi hyvinkin maksaa vaikka neljä euroa, onhan sisältö reippaasti yli kympin arvoinen, Teriö arvioi, mutta tietää senkin, että monelle neljä euroa olisi jo liikaa.

Teriö innostuu ajatuksesta, että kaupunkiin saataisiin yhteisöruokapaikkoja, joissa pääsisi edullisesti syömään ja tapaamaan ”kohtalotovereita”. Yhteislauluakin voisi olla.

Kassin sisältö vaihtelee sen mukaan, mitä lahjoitusruokaa alueen kauppiaat ovat toimittaneet. Pääsääntöisesti tarjolla on parasta ennen  -päiväyksiä lähenteleviä tuotteita. Kasseihin pakataan usein jugurttia, leikkeleitä, eineslaatikoita ja makkaroita. Perheen koosta riippuen kasseja voi ostaa useammankin.

Hedelmät, vihannekset ja kasvikset eivät lain mukaan kuulu avustuskasseihin, koska niissä ei ole käyttöpäivämääriä. Omalla vastuulla saa napata mukaansa esimerkiksi juureksia, tummia banaaneja tai kolhiintuneita tomaatteja.

Tuoretavara hyödynnetään Leiväntalolla päivän lounaaksi. Torstaisin lounas on ilmainen, perjantaisin siitä peritään kuusi euroa.

Jyväskylän seurakunta myöntää avustusta Katulähetys ry:n pyörittämän Ruokapankin toimintaan. Työtä tekevät vakituiset työntekijät sekä lukuisat vapaaehtoiset.

Yv-keräys köyhyyden torjuntaan

Kevään Yhteisvastuu-kampanja haastaa suomalaisia pohtimaan nälkää. Yhteisvastuun vuoden 2018 teemana on riittävän ravinnon turvaaminen köyhyydessä eläville ihmisille maailman katastrofialueilla sekä Suomessa.

Keräysvaroista 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Loput 40 prosenttia keräysvaroista käytetään taloudellisesti vaikeassa tilanteessa elävien ihmisten auttamiseen Suomessa kirkon diakoniarahaston ja seurakuntien kautta.

Paikallisesti kerätyistä varoista 20 prosenttia jää Jyväskylän seurakunnan diakoniatyön käyttöön.

Tavoitteena olevalla noin 8000 eurolla on tarkoitus järjestää yhteisöruokailuita Keltinmäen kirkon lisäksi ainakin Huhtasuolla ja kattaa muun muassa elintarvikkeitten kuljetuskustannuksia.

Yhteisvastuukerääjät ovat liikkeellä isommalla joukolla JYP:n pelissä perjantaina 2.3, Sepän kauppakeskuksessa 3.3. ja Kävelykadulla 7.3. Alueseurakunnat järjestävät myös yhteisvastuutapahtumia kevään aikana.

Keräys avataan 4. helmikuuta.

Artikkeli Kuun lopussa on ruoka vähissä julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Köyhyys ei synny sattumalta vaan se on ihmisten, erityisesti valtaapitävien toiminnan tulosta. Köyhyys on vääryys, joka saa Raamatussa usein jumalallisen tuomion, kirjoittajat toteavat.

”Ropoleski” oli uskonnon uhri?

Tämä kertomus on tuttua pyhäkoulukamaa: Jeesus istuu temppelissä vastapäätä uhriarkkua, johon ihmiset lahjoittavat rahaa. Köyhä leski kilauttaa viimeiset roponsa ja Jeesus väittää naisen uhranneen enemmän kuin kukaan toinen.

– Muut antoivat liiastaan mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.

Tätä on luettu esimerkkikertomuksena siitä, kuinka ihmisen tulee antaa kaikkensa Jumalan haltuun.

Sakari Häkkinen kuvailee, miten ugandalainen leskivaimo kertomuksen ymmärtää. Hän löytää itsensä sen päähenkilönä, mutta ei iloisena antajana vaan riiston kohteena. Raamatun leskivaimo – kuten ugandalainenkin – elää ilman sosiaalihuoltoa, patriarkaatissa, jossa nainen on miehen omaisuutta ja jossa vanhan ja sairaan ainoa turva on perhe ja suku. Verkostosta putoaminen on kohtalokasta.

–  Vapahtaja näki, miten naiselta viedään temppeliverona viimeisetkin elämisen mahdollisuudet. Köyhien ja leskien puolustaja on nähnyt hänen hätänsä. Ugandalaisköyhä tunnistaa tilanteen, Häkkinen huomauttaa.

– Jeesus ei puhu siitä, kuka uhraa eniten vaan ketä riistetään eniten.

Lisäksi uhriarkku ei ollut hyväntekeväisyyttä varten vaan temppelin korjaamista varten – temppeliin, johon naisella ei edes ollut pääsyä. Tätä uhrikäytäntöä vastaan Jeesus nousi, ja se maksoi hänen henkensä.

– Ironista, että leskeä on pidetty esimerkillisenä uhraajana. Ihmisarvoinen vanhuus ei ole sitä, että vanhukselta viedään viimeinenkin ropo ns. hyvään tarkoitukseen. Ihmisarvoinen vanhuus ei toteudu Afrikassa, mutta ei se toteudu hyvinvointi-Suomessakaan, kun yhteiskunnan varoja käytetään kaikkeen muuhun – kuten tuottavan kansanosan hyvinvoinnin lisäämiseen.

Sairaan kurja köyhyys

Vanhan testamentin ajan sosiaalihistoriaa kuvaavat tekstit, jotka kertovat köyhien tilanteista ja antavat ohjeita, miten suhtautua köyhiin. Ennen kaikkea ne puolustavat köy­hiä rikkaita vastaan. Köyhän ääni sellaisenaan ei silti juuri kuulu.

– Yleensä näissä teksteissä köyhä on kohde, se toinen, jonka asiaa ajetaan.

Raamatun tekstien kirjoittajat olivat sikäli yhteiskuntansa eliittiä, että he olivat luku- ja kirjoitustaitoisia ja sellaisessa asemassa, että heidän äänellään oli kaikupohjaa. Kerjäläinen ei päässyt vaikuttamaan kohtaloonsa eikä kohteluunsa.

Jobin nopea alamäki

Poikkeuksena Raamatun köyhien joukossa on Job, varakas mies, jonka onni kääntyi hetkessä. Hän menettää omaisuutensa, perheensä, terveytensä. Ylväs patriarkka ja hyväntekijä löysi itsensä tuhkakasasta raapimasta kutiavia paiseita.

Hanne von Weissenberg muistuttaa, että  länsimaissa köyhyys ja sairaus kulkevat käsi kädessä. Heikossa sosiaalisessa asemassa olevilla ja vähän koulutetuilla ihmisillä pitkäaikaissairaudet ovat yleisempiä. Noidankehä on valmis: köyhyys lisää sairastuvuutta ja sairaus aikaansaa köyhyyttä.

– Jobin tilanteen teki vaikeaksi huono-osaisuuden ja vastoinkäymisten kasautuminen. Myös nyky-Suomessa ongelmat kasautuvat. Sairaus on kolmanneksi tärkein velkaantumisen syy työttömyyden ja konkurssin jälkeen. Rahanpuute estää jopa lääkkeiden hankkimisen

Kun Job menettää rahansa, hän menettää vaikutusmahdollisuutensa ja syrjäytyy.

– Mitkä ovat köyhän oikeudet tänä päivänä? Saako köyhä valittaa vai pitäisikö hänen muuttua näkymättömäksi? Saako köyhä näkyä katukuvassa vai siivotaanko kerjäläiset ja metsien miehet katukuvaa pilaamasta ja rauhaa häiritsemästä?

Tunsiko Jeesus aidosti köyhän osan?

Autuaita olette te köyhät, sanoi Jeesus. Kommentti kuulostaa oudolta. Yhtä oudolta kuin huoleton kehotus katsoa kedon kukkia tai taivaan lintuja, jotka eivät huolehdi mitä päällensä pukisivat tai mitä suuhunsa laittaisivat. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa. Näin Jeesus sanoi maaseudun maattomille ja kaupunkien työttömille

Sakari Häkkinen keskusteli Jeesuksen sanoista tansanialaiskylässä, joka elää absoluuttisessa köyhyydessä. Ruoan saanti riippuu sateiden tulosta ja kylän juomavesi aiheuttaa sairauksia. Aluksi kyläläiset korostivat luottamusta Jumalan huolenpitoon. Sitten alkoi tulla muita sävyjä.

– Jos joku naapurikylästä tulisi puhumaan minulle tuollaista, ajattelisin, että hänellä ei ole kaikki kunnossa tai että hän hautoo pahaa, sanoi lasta selässään kantava nainen.

Toisten mielestä sellainen ihminen olisi mielenvikainen.

– Köyhät kuuntelivat Jeesusta mielellään, mutta rikkaat suuttuivat ja olisivat voineet lyödä häntä, kyläläiset arvelivat

Evankelista huomautti, kuinka tärkeää on suunnitella tulevaisuutta eikä heittäytyä sen uskon varaan, että asiat hoituvat ilman omaa myötävaikutusta.

Köyhistä huolehtiminen velvollisuus

Jeesus puhui huolettomuuspuheensa köyhien yhteisölle Galileassa. Kehotuksella olla murehtimatta on kaksi tähtäyspistettä. Toinen on se, että Jumalan valtakunta – hyvien aikojen käänne – tulee pian ja muuttaa kaiken.

Toinen vaihtoehto on se, että Jeesus puhuukin (hyväosaisempien) seuraajiensa suhtautumisesta omaisuuteen. Jumalan valtakunnan muodostivat maan päällä ne ihmiset, joita Jeesuksen puhe oli koskettanut ja jotka oli­vat ottaneet asiakseen Jumalan perheväen kunniatehtävän: köyhimmistä ja vähäisimmistä huolehtimisen.

– Niiden, joilla on työtä ja toimeentulo, on velvollisuus osoittaa huolenpitoa ja rakkautta kaikkein köyhimpiä kohtaan. Se on Jumalan tahto.

Köyhät naiset ja Sodoman synti

Kari Latvus esittelee Vanhan testamentin Hagarin. Hän oli Aabrahamin orja ja synnytti tälle pojan, Ismaelin. Kun Aabrahamin oikea vaimo Saara kyllästyi Hagariin ja tämän poikaan, orjatar ja poika saivat lähteä: menkää erämaahan kuolemaan. He eivät kuolleet, sillä ”Jumala oli heidän kanssaan” – vaikka sallikin yksinhuoltajaäidin ja tämän pojan karkotuksen.

– Kertomuksen lukija on monien historian kerrostumien puristuksessa. Suomessa naisen asema on parempi kuin missään muualla, mutta silti naiset saavat vähemmän palkkaa ja joutuvat edelleen parisuhdeväkivallan uhreiksi. Orjuus on kielletty mutta naisten hyväksikäyttö ei ole loppunut. Jos vierasmaalainen nainen ei suostu elämään ehkä väkivaltaisenkin miehen ehdoilla, uhkana on maastakarkoitus, Latvus viittaa useiden mm. Thaimaasta tulleiden naisten kohtaloihin.

Ja se Sodoman synti? Sodomassa asuvan Lootin taloon pyrki kaksi muukalaista, mutta kaupunkilaiset uhkasivat raiskata heidät. Kertomus ei kuvaa homoseksuaalien himoa vaan sitä, kuinka kaupunkilaiset vihasivat ja syrjivät muukalaisia.

– Kertomus varoittaa torjumasta tuntematonta matkaajaa. Siirtolainen, turvapaikan hakija ja maahanmuuttaja etsii turvaa ja pelkää tulevansa häpäistyksi. Tämä ajatus on vaativa erityisesti länsimaisten yhteiskuntien kannalta, jos sitä sovelletaan koko maapalloa koskevien ongelmien mittaamiseen, Latvus summaa.

Köyhien Raamattu
tulee tähän päivään

Köyhyys ja ihmisten eriarvoisuus on näkyvä ilmiö niin Raamatussa kuin tämän päivän yhteiskunnassa, mutta Raamattua ei ole totuttu lukemaan köyhyyden näkökulmasta.

Köyhien Raamattu sisältää keskeiset vähäosaisuuteen ja yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen liittyvät tekstit ja niiden analyysit: missä oloissa tekstit syntyivät, miten ne otettiin vastaan syntyaikanaan ja kuinka niihin on vuosisatain vaihtuessa suhtauduttu. Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee se, että kirjoittajat tuovat tekstin nykyaikaan ja sitovat sen oman aikamme köyhyyteen ja epäoikeudenmukaisuuksiin.

Kirja esittelee raamatunkohtia, jotka rikastuneet länsimaiset kristityt mieluummin häveliäästi vaikenevat. Kirjoittajat liikkuvat niin köyhissä afrikkalaiskylissä kuin palestiinalaisten muurintakaisessa elämässä, jossa israelilaisten rakentama muuri pirstoo perheitä, sukuja ja sukujen iät ja ajat omistamia oliivitarhoja.

(Henki & elämän arkistojuttu 4/2011)

Artikkeli Köyhän asia on Raamatun punainen lanka julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.