Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston uusien koronarajoitusten mukaan seurakunnan tilaisuuksiin voi sekä sisällä että ulkona osallistua enintään 20 henkilöä. Rajoitukset ovat voimassa 20. helmikuuta asti.

– Kaste- ja vihkitilaisuuksissa sekä hautaan siunaamisissa raja voi hieman ylittyä lähimpien omaisten osalta, Yhteisen seurakuntatyön johtaja Heli Ahonen kertoo.

Työaikaa ohjataan ensi sijassa seurakunnan ydintehtäviin.

Seurakuntatoimisto osoitteessa Vapaudenkatu 47 (muun muassa kaste-, hautajais- ja vihkivaraukset) ja Aluekeskusrekisteri osoitteessa Ailakinkatu 17 (muun muassa virkatodistukset) palvelevat ilman ajanvarausta ma−pe kello 9−15. Yhteyttä suositellaan ottamaan puhelimitse ja sähköpostitse, tarvittaessa myös tapaaminen paikan päällä on mahdollinen.

– Työaikaa ohjataan ensi sijassa seurakunnan ydintehtäviin. Esimerkiksi työntekijöiden sairastuessa pystymme lyhyelläkin varoitusajalla siirtämään tehtäviä toisille henkilöille, Ahonen sanoo.

Diakoniavastaanotot toimivat toistaiseksi normaalisti. Mieltä askarruttavista asioista voi keskustella oman alueen diakoniatyöntekijän tai päivystävän papin kanssa. Päivystävä pappi on tavoitettavissa arkisin kello 9–15.

– Jos koronatilanne ahdistaa, seurakuntaan voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä avun ja tuen saamiseksi, Ahonen muistuttaa.

Olemme pyrkineet rajoittamaan lasten ja nuorten elämää mahdollisimman vähän.

Seurakunnan kokoavassa toiminnassa etusijalla ovat lapset ja nuoret. Kerhot ja muut kokoontumiset pystyttiin aloittamaan joulutauon jälkeen, ja niiden toiminta jatkuu myös helmikuussa. Sisätiloissa tapahtuva aikuisten ryhmätoiminta sekä perhekerhot kuitenkin pysyvät tauolla ainakin 20. helmikuuta saakka. Tässä lehdessä kerrottujen tapahtumatietojen toteutuminen ja ajankohtaisimmat tiedot kannattaa tarkistaa verkkosivuiltamme jyvaskylanseurakunta.fi.

– Olemme pyrkineet rajoittamaan lasten ja nuorten elämää mahdollisimman vähän. Se on ollut linjana koko yhteiskunnassa. Pitkään jatkuneen pandemian henkiset vaikutukset ovat nuorille huomattavasti suuremmat kuin aikuisille, siksi tavoitteena on turvata heille mahdollisimman normaali lapsuus ja nuoruus, Ahonen huomauttaa.

Meillä on myös iso vastuu kriisitilanteen hoitamisessa.

Myös rippikoulut on aloitettu koronaturvallisesti pienemmissä ryhmissä. Viikonloppuleirit on korvattu lähikokoontumisina. Talvilomaviikolle on suunniteltu muutamia leirejä, mutta niiden mahdollisesta siirtämisestä kesään päätetään pian.

Jumalanpalvelukset seurakunnassa toteutuvat tällä hetkellä niin, että niihin voi helmikuussa osallistua 20 henkilöä.

Pian kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana on ollut pakko sopeutua jatkuviin muutoksiin nopeallakin aikataululla. Viranomaisten määräyksiä ja suosituksia noudatetaan seurakunnassa kuitenkin tarkasti.

– Olemme suuri toimija, joten meillä on myös iso vastuu kriisitilanteen hoitamisessa ja siitä selviämisessä. Selkeästi uskonnon harjoittamiseen liittyvistä tilaisuuksista, kuten jumalanpalveluksista, hartauksista ja kirkollisista toimituksista, huolehditaan rajoitusten puitteissa kaikissa tilanteissa.

– Olemme varmasti kaikki aika väsyneitä tähän tilanteeseen, mutta tarvitsemme toivoa ja luottamusta siihen, että tästäkin selvitään, Ahonen rohkaisee.

Artikkeli Etusijalla lapset ja nuoret julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Maaliskuussa 2021 olemme jälleen poikkeustilassa.

Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professorin Teppo Krögerin mukaan pandemia on ollut monin tavoin yllätyksellinen. Se on vaikuttanut kaikkien ihmisten elämään ja elämänlaatuun. Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön johtajana Kröger on seurannut erityisesti vanhemman väestönosan tilannetta.

Sosiaalisten kontaktien puute on aiheuttanut hyvin koskettavia ja traagisia tilanteita.

– Positiivinen yllätys on ollut se, miten pitkälle yhteiskunta on valmis menemään suojellakseen suurimpaan riskiryhmään kuuluvien, vanhimpien jäsentensä henkeä ja terveyttä. Nuoremmat ovat rajoituksia noudattamalla turvanneet ikääntyneiden ihmisten hyvinvointia, Kröger toteaa.

– Se on luonut uskoa siihen, että elämme yhteiskunnassa, joka oikeasti välittää ikäihmisistään. Tätä luottamusta korona-ajan toimenpiteet ovat vahvistaneet.

Koronakriisi on tuonut mukanaan paljon inhimillistä hätää ja kärsimystä, niin taloudellista, sosiaalista kuin terveydellistäkin. Esimerkiksi ikäihmiset ovat joutuneet pitkään pysyttelemään karanteenia vastaavissa olosuhteissa. Korona-aika on koettu pelottavaksi, yksinäiseksi ja tyhjäksi. Tukiverkoston puuttuminen, avuntarve ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat kuormittaneet monen vanhuksen mieltä.

– Jo ennen koronaa on tiedetty, että yksinäisyys on todella laajaa ikäihmisten joukossa. Pandemia on kärjistänyt ja lisännyt yksinäisyyttä, vaikka tarkkaa tutkimusnäyttöä tästä ei vielä ole, Kröger sanoo.

– Sosiaalisten kontaktien puute on aiheuttanut hyvin koskettavia ja traagisia tilanteita. Pahimpana korona-aikana edes puolisot eivät ole voineet tavata toisiaan hoivakodeissa, Kröger jatkaa.

Ikävintä ovat olleet monet kuolemantapaukset. Suurin osa koronaan menehtyneistä on ollut vanhuksia. Toisaalta olemme selvinneet pienemmin menetyksin kuin monet muut maat.

– Kaikkia kuolemantapauksia ei olisi pystytty ehkäisemään, mutta jos turvallisuus olisi ollut hoivakodeissa samalla tasolla kuin sairaaloissa, uskon, että olisimme säästyneet vähemmällä.

Ikäihmiset eivät ole mikään erillinen ihmisryhmä, vaan keskeinen osa yhteiskuntaa.

Krögerin mielestä terveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden erilainen merkitys ja tärkeys on korostunut koronapandemian aikana.

– Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että tartuntoja on ollut hoivakodeissa ympäri maata. Edelleenkin vaikuttaa siltä, ettei esimerkiksi suojavälineiden käyttö ja saatavuus ole kaikissa hoivakodeissa vieläkään sairaaloiden tasolla.

Krögerin mielestä on mielenkiintoista nähdä, mitä pandemiasta seuraa.

– Nähtäväksi jää, opimmeko mitään vai palaammeko vanhaan.

– Toivon, että muistamme pandemian jälkeenkin, että ikäihmiset eivät ole mikään erillinen ihmisryhmä, vaan keskeinen osa yhteiskuntaa.

Mitä ikääntyville tapahtuu ja millaiset palvelut heillä on, koskettaa Krögerin mukaan jokaista meistä.

– Tämä ajatus on ehkä hieman mennyt eteenpäin koronan aikana, mutta nähtäväksi jää, kestääkö se myös sen jälkeen, kun palaamme normaalioloihin.

Krögerin mielestä kysymys on pitkälti arvovalinnoista.

– Tähän asti Suomi on tehnyt valinnan, että sijoitamme huomattavasti vähemmän resursseja ikäihmisten palveluihin kuin muut Pohjoismaat. Toivon, että linjaus muuttuu, mutta vielä en siihen usko.

Sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet ovat meille kaikille todella tärkeitä elämänlaadun ja elämän mielekkyyden kannalta.

Monet vanhukset kärsivät hoivaköyhyydestä. He eivät saa riittävästi apua päivittäisissä perustoiminnoissa eivätkä muissa arjen tärkeissä asioissa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yksin kotona asuvat vanhukset, jotka saattavat jäädä kaikenlaisen avun ja huomion ulkopuolelle.
Hoivaköyhyyteen liittyvät sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet ovat korona-aikana entisestään korostuneet.

– Vanhusten kotikäyntien kestoa on vähennetty, eikä heidän kanssaan ehditä juurikaan keskustella. Aiemmin on ajateltu, etteivät nämä kysymykset ole niin tärkeitä. Nyt on kuitenkin nähty, ettei ihminen elä pelkästään perushoivasta, vaan sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet ovat meille kaikille todella tärkeitä elämänlaadun ja elämän mielekkyyden kannalta, Kröger muistuttaa.

Iäkkäiden asema yhteiskunnassa on Krögerin mukaan kaksijakoinen.

– Meillä on vahvoja ikäsyrjiviä asenteita ja toimintamalleja vaikkapa työelämässä, toisaalta vanhuksia arvostetaan varsinkin yksityiselämän puolella. Esimerkiksi nuorten ja isovanhempien suhde on ymmärtääkseni läheisempi kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Meillä on edelleen hyvin ammattikeskeinen ja ylhäältä päin johdettu järjestelmä.

Vanhuspalvelujen ongelmista on keskustelu jo usean vuoden ajan. On puhuttu hoivakriisistä, hoitajamitoituksesta, kotihoidon puutteista. Kaiken keskellä on unohtunut, mitä ikäihmiset itse haluavat.

– Meillä on edelleen hyvin ammattikeskeinen ja ylhäältä päin johdettu järjestelmä, vaikka muutosta parempaan onkin tapahtunut. Pitäisi kuunnella enemmän ihmisten omia toiveita, tarpeita ja ehdotuksia, Kröger sanoo.

– Ehkä pelkäämme sitä, että toiveita ja tarpeita tulee valtavan paljon ja resurssit loppuvat kesken. Jos ihmiset saisivat enemmän vaikuttaa palveluihin, voisi löytyä jopa kevyempiä ja tehokkaampia malleja niiden järjestämiseksi kuin mitä meillä tällä hetkellä on, Kröger uskoo.

Kröger muistuttaa, että jokainen vaihe ihmisen elämässä on tärkeä.

– Hyvä vanhuus on hyvän lapsuuden, nuoruuden ja hyvän aikuisuuden jatke. Siihen kuuluu, että voi jatkaa hyvää elämää haluamallaan tavalla niiden ihmisten vierellä, joiden kanssa haluaa elää. Sen jälkeen, kun kaikki ei enää suju omin voimin, on mahdollisuus saada tukea ja apua sellaisessa muodossa, jota itse toivoo.

Artikkeli Muuttuuko mikään? julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Silakka on saapunut! Vauvan hauska työnimi vaihtui ristimänimeen, kun Julia Paajoen ja Mikko Viikin odotettu toinen lapsi kastettiin Vaajakosken kirkossa.

– Kaste merkitsee meille rakkaudentäyteistä lapsen ensimmäistä juhlaa. Hänen elämänsä alkaa sen kautta parhaalla mahdollisella tavalla, vanhemmat kertovat.

Toiveissa oli rento ja lämminhenkinen tilaisuus – ja sellainen se olikin. Kirkkoon kokoontuivat vain kaikkein läheisimmät koronarajoitusten puitteissa.

Huomion keskipiste lepäili tyytyväisenä sylikumminsa käsivarsilla, ja isoveljen tärkeä tehtävä oli rummuttaa lauluille tahtia nelivuotiaan innolla.

Kasteen kulku, musiikkivalinnat, tekstit ja rukousaiheet käytiin etukäteen läpi pappi Liisa Ruusukallion kanssa. Sillä tavalla juhlasta tehtiin juuri omalta tuntuva.

Onhan vauva aivan Ossin näköinen.

– Perheeseen tutustuminen auttaa minua puhumaan juuri heille ja toisaalta antaa vauvan läheisille tilaisuuden kysellä minulta vapaasti kasteesta ja muistakin asioista, Ruusukallio sanoo.

Kasteessa lapsi saatellaan Jumalan perheeseen. Se on papillekin joka kerta iso juhla.

– Tuntuu huumaavalta saada kertoa ristiäisväelle, että lapsi saa maailman parhaan turvan ja avun elämään, rakastavan Kaikkivaltiaan. Se on kuin ojentaisi vastasyntyneelle Jumalan täyttämän lottovoittokupongin, Ruusukallio kuvailee.

Vauva sai otsalleen ja rintaansa ristinmerkit ja nimekseen Ossi Elias Viikki.

– Mieheni ehdotti Ossia jo ennen vauvan syntymää, ja onhan vauva aivan Ossin näköinen. Tykkäämme perinteisistä nimistä, Julia-äiti sanoo.

Kummeiksi vanhemmat pyysivät läheisiä ihmisiä, joiden he toivovat kulkevan mukana lapsen kasvaessa, antavan aikaansa ja rakkauttaan.

– Haluamme kasvattaa lapsemme avoimiksi ja uteliaasti elämää katseleviksi ihmisiksi. On tärkeää osata ottaa muut huomioon ja kohdella heitä kunnioittavaksi. Toivon, että he uskaltavat aina kysyä vaikeitakin kysymyksiä, kun kysyttävää on.

Musiikkina juhlassa soivat virret Herra kädelläsi ja Juhla on nyt riemullinen. Sanat kertovat kasteen riemusta:

”Juhla on nyt riemullinen,
me yhdessä näin vietämme sen.
Vapahtajan yhteyteen
kannamme lapsemme rakkaan.
Jumalan perheeseen,
Jeesuksen yhteyteen
lapsi näin kasteessa liittyä saa.”

Artikkeli Ossin ensimmäinen juhla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.