”Asetun muokkaamaan ratkaisua paikalleni silmät kiinni. Visualisoin valmiiksi ja alan sitten toteuttaa – eri materiaaleja ja tekniikoita tarpeen mukaan yhdistellen”, Kuivalahti kertoo.

Asia kirkastuu, kun näkee hänen kättensä töitä – esimerkiksi nerokkaan kultasepänpöydän tai mekanismin, jolla järvenselälle ojentuvan laiturin voi helposti koota ja kasata tai säätää sen korkeutta menemättä kylmään veteen.

Päätyö ammattioppilaitos Hyrian puu- ja rakennusalan opettajana vie Kuivalahden Riihimäen vankilaan, jossa järjestetään rakennus-, auto- ja metallialan ammatillista koulutusta vangeille. 

”Aluksi vierastin vankilaa, mutta sitten totesin, että helpommalla pääsee”, Kuivalahti naurahtaa.

”Monella on jo olemassa pohjaa opinnoilleen, eikä heitä tarvitse houkutella paikalle. Vähän hätäisiä pojat ovat, vaikka koitan sanoa, että mihinkäs tässä on kiire.”

ihmisyyden ohjelma

Kuivalahden taidoille riittää kysyntää omakotitalossa Kaurialassa ja Hattulan Vuohiniemessä sijaitsevassa lapsuuden kodissa, perheen kesäpaikassa. Entisaikojen rinkimäinen pihapiiri käsittää nykyisellään 1967 rakennetun tiilitalon sekä Jorman synnyinkodin, josta on tehty museo. Vuohiniemessä on myös oma verstas.

Museokotiin astuminen on aikahyppy. Vanhan hirren ja materiaalien tuoksu on vahva, ikkunoista siivilöityy valoa hämäriin huoneisiin, tuvassa ovat kangaspuut sekä rukki ja muut langan valmistuksen välineet, esillä on vanhoja itsetehtyjä esineitä. Käsityötaitureita on suvussa ollut myös aikaisemmissa polvissa! Kirjotussa kodintaulussa lukee: Tunne itsesi, tunne Jumala. Se on ihmisyyden paras ohjelma.

Tärkeä paikka on myös Vuohiniemen kappeli, jonka puuhamiehenä Jorman vaari oli sen rakentamisen aikaan.

”Se on kotokirkko, jossa on käyty pääsiäiset, juhannukset ja joulut.”

laulu aina läsnä

Laulamisen aina läheiseksi kokenut Vanajan kamarikuoron kakkosbasso innostui itsekin liittymään kuoroon, kun lapset harrastivat kuorolaulua Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kuoroissa. Samalla hoitui puheäänen huolto leipätyötä varten.

”Kaikki neljä lastamme ovat syntyneet laulavina. Olen lukenut satuja ja laulanut heille kaikille pienestä pitäen – oikeilla ja keksityillä sanoilla.”

Kuivalahti jakoi osaamistaan kuorojen hyväksi muun muassa rakentamalla myyntikärryt, pöydät ja penkit yhdistyksen osastolle Keskiaikafestivaaleille. Kuivalahden vaimo Anne Behm on toiminut pitkään seurakunnan lasten ja nuorten kuoroja tukemaan perustetun yhdistyksen erilaisissa tehtävissä.

tuloksena musiikkia

Vanajan kamarikuoro valmistelee tulevan pyhäinpäivän konserttia, jossa he laulavat Gabriel Faurén Requiemin.

”Useamman säveltäjän Requiemit ja Stabat Materit on tullut esitettyä. Vitsailemmekin sillä, että taas on käytetty samaa runoilijaa.”

Faurén teos on Kuivalahden mielestä ”nätti kuin mikä”.

”Siinä ei ole revittelyä, mutta kylläkin vaikeita juoksutuksia. Jossain kohtaa harjoituksia laulut sitten loksahtavat kohdalleen. Kun vielä orkesteri on mukana, niin tuloshan kuulostaa musiikilta! Äänitän konsertit päästäkseni kuulijan paikalle. Paras palkkio on näin varmistaa onnistuminen – eikä tarvitse luottaa vieraan saatikka tutun sanaan.”

Artikkeli Uutta luova perinteen vaalija julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Luukkonen on koulutukseltaan asentaja. Hän ehti työskennellä pitkään tehtaissa ja korjaamoilla, ennen kuin kaksikymmentä vuotta sitten vuorotteluvapaalla syntyi päätös ryhtyä päätoimiseksi taiteilijaksi.
Taidetöitä hän oli ehtinyt harrastaa työnsä ohessa jo vuosia.

– En ole koskaan katunut valintaani. Vaikka se romahdutti tulotason, se nosti elämisen tasoa aivan hirveästi.

Veistäminen on Luukkosen ominta aluetta, olipa materiaali sitten puuta tai metallia. Sen ohella hän maalaa, lähinnä omaksi ilokseen. Veistoksia työstäessään hän käyttää perinteisiä välineitä, sähkötyökalut saavat jäädä muille.

– Teroitettu taltta pureutuu puuhun hyvin ja sitä on helppo hallita. Se ei pidä ääntä eikä synnytä pölyä, työkin sujuu yhtä nopeasti kuin koneilla.

Kastepuu heijastaa valoa ja kirkkautta

Luukkosen tuoreimpia projekteja on Tikkakosken kirkkoon valmistunut kastepuu. Teos on kokonaan messinkiä ja itse puu on sijoitettu pyöreän kehän sisään. Kehän korkeus on kahdeksankymmentä senttiä.

Alun perin tilausteoksen piti olla takoraudasta, mutta siihen Luukkonen ei suostunut. Hän halusi kastepuuhun ehdottomasti valoa ja kirkkautta.

– Messingin pystyin kiillottamaan juuri sellaiseksi kuin itse näen Jumalan kirkkauden. Hän antaa valonsa loistaa ihan kaikille, niin ulkopuolisille kuin sisällä olijoille.

Kun kehä edustaa valoa ja kirkkautta, puu puolestaan on saanut tummempiakin sävyjä. Tällä Luukkonen haluaa kuvata sekä ihmistä että seurakuntaa.

– Siinä on rosoisuutta. Minun ei tarvitse kuin katsoa peiliin, niin tiedän miltä seurakuntalainen näyttää. Jos olisin tehnyt puusta kirkkaan, olisin valehdellut itselleni.

Luukkonen kertoo, että uutta teosta luonnostellessa alku on aina rönsyilevää, mutta tekovaiheessa idea pelkistyy ja yksinkertaistuu.

– Sieltä löytyy pikkuhiljaa se työn luonne ja sanoma, jonka haluan nousevan esiin.

Kastepuun lopullinen idea toteutuu, kun puuhun puhkeavat lehdet. Kirkkaat messinkiset lehdet kiinnitetään koukulla puun oksiin samassa yhteydessä, kun kirkossa luetaan kastettujen nimet.

Jos perhe ei halua, että lapsen nimi luetaan kirkollisissa ilmoituksissa, ei lehteä myöskään ripusteta puuhun. Kastetun etunimi ja kastepäivä kaiverretaan lehteen vasta siinä vaiheessa, kun puu tyhjennetään ja lehdet luovutetaan vanhemmille. Tyhjennys tapahtuu kerran vuodessa kasteen sunnuntaina tammikuun alussa.

– Kyllä elämä aina turmelee ihmistä. Lehdellä ja sen kirkkaudella halusin esiin sen eron, että lapsi on puhdas, aito ja ainutkertainen.

Kaulakoru täydentää kokonaisuuden

Viimeinen vaihe kokonaisuudessa käynnistyy piakkoin, kun Luukkonen pääsee viimeistelemään kastepuuaiheista pronssista kaulakorua. Vaikka malli on sama, se vaatii pieniä muutoksia soveltuakseen koruksi.
Koru valetaan tyhjiömuottiin, jossa metalli saadaan alipaineella tunkeutumaan jopa alle millimetrin paksuisiin oksiin.

– Kaikki esineet eivät työstöstä huolimatta taivu koruksi, eikä joka työstä tule monumenttia, vaikka haluaisikin.

Kaulakorusta saatava mahdollinen myyntituotto käytetään Tikkakosken diakoniatyöhön.

Artikkeli Kastepuu peilaa valoa ja varjoa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.