– Lähdin koulutukseen, koska kaverit suosittelivat, ja riparilla oli niin kivaa, että halusin päästä kokemaan sen uudelleen vähän eri roolissa, Elmeri kertoo. – Välillä olen kyllä miettinyt, jaksanko aina lähteä kuukausitapaamisiin. Mutta nyt, kun olen päässyt tähän asti, se on ollut sen arvoista, Celina huokaisee.

Miika Erho ja Emma-Reetta Lötjönen ovat käyneet isoskoulutuksen vuotta aiemmin. Sinä talvena tapaamisia järjestettiin paljon etänä koronarajoitusten takia. Toisen vuoden isosina he ovat saaneet nyt osallistua koulutuksiin oman halunsa mukaan. Isoset saavat työstään pienen palkkion, eivät varsinaista palkkaa. – Ei kukaan rupea isoseksi rahan takia. Tärkeintä on, että pääsee leireille ja tutustuu uusiin ihmisiin. Miika kertoo. – Leireillä kukaan ei jää ulkopuolelle, kaikki otetaan mukaan. Myös niiden kanssa tulee leirillä toimeen, joiden kanssa ei muualla ole niin paljoa yhteistä, Emma-Reetta pohtii.

Koulutus on kaikille

Isostoiminta on oleellinen ja tärkeä osa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan nuortentoimintaa. Vuosittain noin 150 nuorta aloittaa isoskoulutuksen ja keväisin noin 80 valmistuu isoseksi.

Koulutuksesta vastaava nuorisotyönohjaaja Samuli ”Hönde” Santala pitää tärkeänä, että isoskoulutus on avoin kaikille nuorille. Pääsyvaatimuksia ei ole. – Isoskoulutukseen voi tulla, vaikka ei haluaisi isoseksi. Koulutus voi kuitenkin antaa nuorelle paljon, vaikka ei isoseksi koskaan päätyisikään.

Ryhmänohjausta ja omia vahvuuksia

Isoskoulutuksessa oppii ohjaamaan pientä ja isompaa ryhmää, ohjaamaan leikkejä, iltaohjelman tekemistä, mietitään, millainen on hyvä isonen ja pohditaan omia vahvuuksia isosena.

– Isosen pitää olla valmis keskustelemaan uskoon liittyvistä asioista, mutta omaa vakaumusta ei vaadita eikä kysytä. Toiset ihmiset pitää hyväksyä, eikä ketään saa kiusata. Siinä ne vaatimukset pääosin ovat, Samuli luettelee.

Kaikki halukkaat eivät ensimmäisenä vuonna vielä pääse isoseksi, koska koulutettuja isosia on niin paljon. Samuli lupaakin uusille isosille, että viimeistään toisena vuotena isoseksi pääsee.

Numeroiden valossa isostoiminta on menestys. Suurimmat menestykset eivät kuitenkaan ole numeroissa, eikä siinäkään, että omat hyvät leirikokemukset innostavat monia hakeutumaan isoseksi. –Minusta yksi hienoimpia tilanteita on, kun nuori lähtee isostoimintaan, vaikkei oma rippikoulukokemus olisikaan ollut kovin hyvä, Samuli Santala huomauttaa.

Artikkeli Isosuus kasvattaa vapaaehtoisuuteen julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

– Perennoista tehdään viiden vuoden hoitosopimus. Siihen kuuluu perennamaan perustaminen, eli vaihdamme kasvualustan, istutamme taimet, lannoitamme, siistimme, kastelemme ja kitkemme. Uusimme taimet, jos ne eivät lähde kasvuun. Perennat jäävät haudalle sopimuksen päätyttyä, selvittää kausityönjohtaja Leena Heinonen.

Mitkä tahansa monivuotiset kasvit eivät sovi haudoille. Hautausmailla olot vaihtelevat, paikoin on varjoisaa ja toisaalla hyvin kuivaa. Kasvit eivät saa kasvaa liian suuriksi, joten pensaita ja puita ei yleensä voi istuttaa. Vuorentaan hautausmaalla hortonomiopiskelija testasi opinnäytetyönään haudoille sopivia perennoja. Kokemusten perusteella valikoimaan on otettu pikkusydän, tarhapäivänlilja, hopeatäpläpeippi, loistosalvia, jalopähkämö ja kangasajuruoho. Testeissä on etsitty lajeja, jotka kestävät hautausmaan oloissa, eivätkä ole peurojen ja kauriiden herkkua.

– Perennat ovat kestävämpiä kuin kesäkukat, ne eivät tarvitse niin paljoa kastelua, ja ne ovat parempia ympäristölle. Eikä tule niin paljon kuljetus- ja kasvihuoneiden lämmityskustannuksia, Heinonen kertoo. – Perennoja on ennestään paljon omaisten itse hoitamilla haudoilla. Ne ovat helppoja ja kestäviä, jos haudalla ei pääse käymään säännöllisesti.

Ulkoilmaihmisen unelmatyö

Erkki Kieho ajaa pienen peräkärryn Minna Rautiaisen luo. Menossa on mullan vaihto. Kausikukkien multa vaihdetaan keväisin uuteen ja kasvuvoimaiseen.

Kieho on yksi hautausmaiden vakiokasvoista kausityönjohtaja Leena Heinosen tavoin. Yli 50 kausityöntekijän joukossa on noin 10 työntekijää, jotka ovat tehneet hautausmaatyötä puolet vuodesta jo 10–20 vuoden ajan.

– Tulin alun perin työnvälityksestä työllisyysmäärärahoilla. Siksi olin ensin joka toinen vuosi, kun rahaa ei saanut joka vuosi. Olin ennen tätä pitkään pesulassa töissä. Nyt Erkki Kieho työskentelee Ahveniston hautausmaalla joka vuosi toukokuusta lokakuuhun.

– Ajan nurmikoita isolla ja pienillä koneilla, leikkaan pensasaitoja, ajan multaa, välillä olen erityisammattimiesten apuna hautoja laitettaessa. Kaikenlaista sekalaista teen. Viihdyn hyvin ulkona, täällä on luonto lähellä. Vapaa-ajallaankin Kieho viihtyy ulkona. Hän uistelee, pilkkii, sienestää ja marjastaa. Keväisin kiirettä tuo vapaaehtoistyö Kanta-Hämeen lintuyhdistyksessä, jossa hän tekee ja asentaa lintujen pesiä ja pönttöjä.

Artikkeli Kauniit kukat haudalle oikeilla valinnoilla ja hyvällä hoidolla julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Janne majoitti itse ensin kolme sukupolvea omaan kotiinsa. Siitä syntyi ajatus yhdestä paikasta, kohtaamispaikasta, josta löytyisi kaikki mitä sotaa pakenevat ukrainalaiset tarvitsisivat. Hämeenlinnan kaupungilta löytyi tila ja työntekijä Maiju Lehto avuksi perustamaan keskusta. – Ajattelin, että keskus voisi toimia myös avustustoimintaa koordinoivana yksikkönä Hämeenlinnassa. Keskus on kohtaamispaikka ukrainalaisille ja
heitä auttaville, Rouhiainen kertoo.
– Keskuksen kautta jaetaan materiaaliapua, ohjataan tulijoita oikeiden viranomaisten puoleen, huolehditaan tulijoiden sosiaalista tarpeista ja hyvinvoinnista, järjestetään toimintaa ja tapahtumia sekä jaetaan oikeaa tietoa

Vapaaehtoiset avainasemassa

Ukraina-keskus toimii paljolti vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisia on ilmoittautunut noin 150, mutta määrä ja hyväntekeväisyyteen annettujen tuntien määrä vaihtelee paljon. –Auttamisen halu on yhteinen nimittäjä kaikille vapaaehtoisille, kertoo lähetys- ja kansainvälisyystyön ohjaaja Paula Harju Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta. –Heillä on yhteiset arvot, yhteinen asia ja hyvä keskinäinen henki. – Ei ole oikeastaan merkitystä onko kielitaitoa, silti kommunikoidaan ja asiat tulevat hoidetuksi. Kääntäjälaitteetkin toimivat apuna auttajan ja autettavan välillä, Harju kiteyttää .

Kielimuuri on kuitenkin vaikuttanut siihen, että vapaaehtoiset ovat pystyneet tunnetasolla pysymään sotaa paenneiden tunnetilojen ulkopuolella. Se on helpottanut avustustyötä. Tarinoita sodan kauheuksista ei olla paljon kuultu. Muutama kuitenkin.

Hannu Hoffren on toiminut vapaaehtoisena Ukraina-Keskuksessa heti alusta alkaen.

– Toimin tulkkina ja autan tavaroiden kantamisessa ja hankkimisessa. –En ole aikaisemmin tehnyt vapaaehtoistyötä, mutta sodan syttyminen herätti voimakkaan halun auttaa. Hoffren on aikaisemmin toiminut turvallisuusalalla ja tuntee Venäjän ja Ukrainan tavat sekä kulttuurin hyvin.

– Uskon, että kokemuksestani on hyötyä juuri tässä auttamistyössä. Koska puhun venäjää, olen kuullut kertomuksia sodasta. Koskettavin oli ehkäpä se, kun perhe, jossa on 2- ja 4-vuotiaat lapset, kertoi viettäneensä 36 päivää piilossa maanalaisessa bunkkerissa.

– Kaikesta avusta ollaan todella kiitollisia ja onnellisia. Kun vein heille television ja muita tavaroita, he sanoivat joulupukin tulleen, Hannu Hoffren iloitsee. –Kaikki tapaamani ukrainalaiset ovat hyvillään saamastaan avusta ja haluaisivat heti tehdä töitä Suomessa.

Raili Hulkko ja Raija Laiho ovat olleet vapaaehtoisina yhdessä puolisoidensa kanssa heti alkupäivistä alkaen. Raili on vapaaehtoisena ensimmäistä kertaa. Raija on puolestaan työskennellyt Punaisen Ristin palveluksessa.

– Olemme täällä Ukrainan kansan takia. He taistelevat koko Euroopan puolesta, Hulkko sanoo. –Sota on ensimmäisen kerran tullut lähelle.

Molemmilla naisilla on omat tehtävänsä, Raili Hulkko toimii infotiimin ja Raija Laiho lajittelutiimin vetäjänä.

–On tärkeää päästä auttamaan konkreettisesti. Nyt on meidän paikkamme auttaa, Raija Laiho toteaa ja toivottaa samalla uudet vapaaehtoiset tervetulleeksi.

Seurakunnan apu on merkittävää

Ukraina-keskus ry perustettiin halusta auttaa. Laajan toiminnan pyörittäminen vaatii kuitenkin paljon tietoa ja organisoimista. – Joskus on tuntunut, että uppoamme, emmekä osaa. Aina jostakin on tullut auttava käsi. Seurakunnan apu on ollut todella merkittävää tässä, Rouhiainen kertoo. – Vitsinä sanon, mutta totta toinen puoli, että Paula ja ruoka-apu on ollut se kaikista tärkein apu meille. Seurakunnan työntekijän, Paula Harjun kautta olemme saaneet apua nimenomaan hallinnon pyörittämiseen.

Paula Harju kertoo seurakunnan tukevan ukrainalaisia monin eri tavoin.

–Diakonian kautta olemme lähettäneet keskukselle mm. ruoka- ja lääkeapua sekä myös suoraa taloudellista apua. Itse autan hallinnollisissa tehtävissä. Seurakunta auttaa Ukraina-keskusta vapaaehtoisten rekrytoinnissa vapaaehtoistyö.fi -sivuston kautta.

Seurakunta huolehtii myös Ukraina-keskuksen vapaaehtoisten henkisestä jaksamisesta ja työnohjauksesta. – Jaksaminen on erittäin tärkeää auttamistyötä tekeville. Itsekin saan tärkeää työnohjausta seurakunnalta, Rouhiainen kertoo. –On tärkeää, että auttajat itse jaksavat ja heidän työnsä huomataan.

Artikkeli Ukraina herätti halun auttaa: Vapaaehtoisvoimin apua sotaa paenneille julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

Hannele ja hänen miehensä Folkers työskentelevät Senegalissa luterilaisen kirkon palveluksessa. He ovat Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan nimikkolähettejä sekä Suomen Lähetysseuran työntekijöitä. 

Koulun keskeytymiseen voivat vaikuttaa monet asiat: esimerkiksi toimeentulovaikeudet tai perheenjäsenen sairastuminen. Opetusta ei välttämättä saa omalla äidinkielellä, jolloin moni asia jää sisäistämättä. 

Senegalin väestöstä yli puolet on alle 20-vuotiaita. 

Maa on vahvistanut kansainvälisen lapsen oikeuksien sopimuksen. Senegalin luterilainen kirkko tukee lasten koulutusta ja tekee myös muuta työtä lasten oikeuksien toteutumisen hyväksi.  

Kirkon lastensuojeluseminaareissa koulutetaan perheitä ja lasten kanssa työskenteleviä, jotta vanhemmat ja aikuiset voisivat entistä paremmin reagoida esimerkiksi lasten kaltoinkohtelun, lapsityön, lapsiavioliittojen ja teiniraskauksien ehkäisyyn.  

Koulut suljettiin, etäopetusta ei ollut

Koronapandemia vaikutti perheiden arkeen myös Senegalissa.   Esimerkiksi syrjäseuduilla markkinapaikat sulkeutuivat ja eri maakuntien välinen mat-kustaminen kiellettiin, mikä vaikeutti tarvikkeiden saantia. 

– Koulut olivat suljettuina eikä etäopetusmahdollisuuksia ollut juuri tarjota peruskoululaisille. Nyt koulut ovat voineet avata jälleen ovensa ja loppuko-keet järjestettiin tavallista myöhempään ajankohtaan. 

Pandemian vuoksi Hannele ja Folkers työskentelivät myös osan ajasta Suomesta etänä, mutta ovat päässeet palaamaan Senegaliin.  

Rauhallinen ja demokraattinen maa

Hannele kertoo, että Senegal tunnetaan rauhallisena ja demokraattisena yhteiskuntana, jolla on pitkät diplomatian ja dialogin juuret. Tämä näkyy esimerkiksi eri uskontojen sopuisana rinnakkaiselona.  

Tärkeä osa Hannelen ja Folkersin työtä on vahvistaa paikallista kirkkoa, jotta se voisi toimia yhteiskunnassa nykyistä laajemmin sekä omavarai-semmin. Näin kirkko pystyy tavoittamaan ihmisiä ja yhteisöjä eri puolilla maata.  

– Suomen Lähetysseuran kummityö on tehnyt pitkäjänteisesti työtä lasten ja nuorten hyväksi ympäri maailmaa. Myös Senegalin tai Mauritanian kummityötä voi ryhtyä tukemaan ja olla kanssamme edistämässä lasten mahdollisuuksia toteuttaa unelmiaan, Hannele sanoo.  

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta tukee Hannelen ja Folkersin työtä Senegalissa.  
Lue lisää Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan verkkosivuilta
  ja Suomen Lähetysseuran sivuilta

Artikkeli Tuemme lasten koulutusta Senegalissa julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.

–Jos messu on meidän koti, se laitetaan yhdessä siistiksi ja kauniiksi. Kun uusia ihmisiä tulee mukaan, haluamme, että koti on hyvä myös heille. Kodissa ei vain käydä ja olla yhdessä, se myös tehdään yhdessä, Halkoluoto vertaa. Osallistuminen ei kuitenkaan ole pakko.

–Jos on sellainen tilanne, että ei voi antaa, vaan voi vain vastaanottaa, se sopii. Voit vain olla.

Erilaiset kodit ympäri Hämeenlinnaa

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on suuri, joten kotejakin on useampi. On koti, jossa palvellaan Jumalaa sunnuntaiaamuisin kello 10 perinteisen liturgian ja klassisen musiikin välityksellä. On koti, jossa lapsilla on erityinen kunniapaikka, ja on koti, jonka rakentajissa on paljon nuoria aikuisia ja musiikki kevyttä. Yhdessä kodissa syödään aina yhdessä ennen messua, ja toisessa kodissa kokoontuvat erityisesti nuoret seurakuntalaiset, kolmas koti on renkolaisten yhdessä omakseen tekemä.

–Haluamme, että jokainen hämeenlinnalainen löytää sellaisen messun, jossa kokee kosketusta toisiin ihmisiin ja Jumalaan, Halkoluoto tiivistää.

Kun koteja on erilaisia, niissä on erilaiset ”vanhemmat”. Jokaiselle messulle nimetään messutiimi, johon kuuluvat juuri siitä messusta vastuulliset seurakunnan työntekijät. Messutiimi tuntee oman messunsa ja oppii ajan mittaan tuntemaan mukana olevat seurakuntalaiset.

–Kun messu on tuttu ja osallistujat tuttuja, työntekijöiden on helpompi kohdata kävijät. On helpompi kysyä tuttua ihmistä mukaan tekemään ja osallistumaan. Samoin uusi osallistuja on helpompi huomata ja toivottaa henkilökohtaisesti tervetulleeksi. Toki messua tekemässä voi olla muitakin työntekijöitä, mutta tarkoitus on, että aina vähintään yksi messutiimiläinen olisi mukana.

Muuttuuko mikään sittenkään?

Kovin isoja muutoksia ei ensi vuonna näy olevan tulossa – ainakaan vielä, ainakaan ulkopuolisen silmin. Messut ovat pitkälti samoja kuin tähän asti. Messutiimit ovat työntekijöille, vapaaehtoisille on oma lokeronsa.

Onko tässä vaarana, että mikään ei sittenkään muutu?
–Ensin teemme jotakin, jota me työntekijät ajattelemme puuttuvan. Sitten muutosta viedään messun osallistujien kanssa pidemmälle, Halkoluoto lupaa.

Hän huomauttaa, että jos jumalanpalveluksia kehittävät ne, jotka ovat jo ennestään aktiivisia messukävijöitä, muutosta harvemmin tulee. Hehän ovat jo löytäneet messun, ja ovat siihen tyytyväisiä. Seurakunnan pitää kuitenkin tavoitella myös niitä, jotka eivät vielä ole mukana.

Lisäksi muutos on jo alkanut. Vajaat kaksi vuotta sitten käynnistetyt valomessu ja lähiömessu aloittivat seurakunnan messuelämän uudistamisen. Suunnitteilla on vielä jokasunnuntainen iltamessu, jossa korostuvat tunnelma ja rauhallinen hiljentyminen, sekä lyhyt ehtoollispalvelus eli vesper arki-iltaan. Tavallisia ”perusmessuja” tehdään hiukan entistä vähemmän.

Jotakin tulee lisää, jotakin poistuu. Halkoluoto vakuuttaa, että vaikka joitakin messuja lopetetaan, tuloksena on ”vähemmän, mutta parempaa”.

Artikkeli Jumalanpalvelus on yhteinen koti julkaistiin ensimmäisen kerran Lehteri.